Lue keskustelun säännöt.
Millaisiin ylihuolehtiviin vanhempiin olet törmännyt? Kerro esimerkkejä! :)
19.01.2018 |
Tuli mieleen tuosta ketjusta, jossa oli iso tyttö pistetty valjaisiin. Mitä muuta?
Kommentit (373)
10-vuotias lapsi ei saanut yksin tulla koulusta kotiin bussilla, vaan piti käydä hakemassa. Hän ei saanut yksin ylittää suojatietä. Äiti kertoi pojalle, että tällä oli liian kuuma ja villapaita pitää ottaa pois, koska "Ei se oikeen osaa sanoa onko sillä kuuma vai ei." Huonelämpötila n. 23 astetta ja poika ihan normaalilla järjellä varustettu. Pojalle piti myös kertoa, ettei junan ja laiturin väliseen rakoon saanut astua. Tämä poika oli äidin ainokainen, iltatähti ja silmäterä. Fiksu poika kuin mikä, mutta äiti hoiti ajattelun hänen puolestaan, joten joissain asioissa täysi tumpelo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tässä lueskellessani välillä miettinyt, että onko parempi se, että äitini oli alkoholisti, joka saattoi yhtäkkiä hävitä viikoksi tai pariksi ryyppyreissuillensa vai se, että hän olisi ollut älyttömän ylisuojeleva/-huolehtiva? Tulin tulokseen, että ensimmäinen vaihtoehto (todellisuus) oli parempi, mutta vain koska isäni oli kuvioissa, muuten ylihuolehtivainen äiti, joka kuitenkin olisi läsnä, olisi parempi.
Kumpikaan ei varmasti ole varsinaisesti hyviä vaihtoehtoja, mutta tämä oli enemmänkin kumpi kahdesta pahasta olisi pienempi/parempi -tyylinen mietintö.
olen 50v, äitini soittaa joka ikinen päivä ja yleensä tiettynä aikana. Jos en heti vastaa, soittaa uudelleen 10 min sisällä. Jos en silloinkaan satu vastaan, tulee viesti "miks et vastaa olen huolissani, onko migreeni, oletko kunnossa, mikä on? Erittäin ahdistavaa!!! olen sanonut asiasta, sanoo olevansa huolissaan, enkä siis ole mikään narkki, sairas tms. ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, vituttaa erittäin paljon.
Eräällä perheellä oli lapsi joka harjoitteli kävelemistä. Koko asunto oli vuorattu vaahtomuovipatjoilla. Ei ollut mitään mahdollisuutta törmätä tai kolauttaa päätään mihinkään. Kaiken huipuksi perheen isä kulki tunnin lapsen perässä kun lapsi huojuen nousi ylös ja otti askelia. Kädet kokoajan varmistamassa ettei kaadu seisoma asennosta pyllylleen. Tunnin jälkeen oli vaihto, vaimo tuli hoitamaan varmistus tehtävän :) Nyt lapsia on tullut lisää ja ovat kouluikäiä. Äiti puhuu ja hyrisee lapsille samalla äänensåvyllä kun vastasyntyneelle vauvalle :)
Lapsi on saanut koulutaxin 1,5km koulumatkaan. Syynä erikoislapsi. Olen tätä lasta hoitanut, eikä hän ole sellainen, etteikö tuosta matkasta selviäisi itsenäisesti. Matkalla kaksi rauhallista tienylityskohtaa, muuten pääsee hyvin kuntopolkua pitkin kulkemaan ilman tienylityksiä. Saman perheen lapset eivät saa myöskään mennä ulos yksin leikkimään. Vanhempi lapsi on 16-vuotias, eikä saa viikonloppuisin kulkea metrolla yksin, ettei hän joutuisi kiusatuksi aikuisten toimesta. Tavallinen nuori, ei mitään syytä, miksi kiusattaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä7272 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7272 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yleisellä tasolla mm. ne hemputin kypärät joita lapsille puetaan sisällä kotona ettei pikku-petterille tuu pipi. Pöytien ym. huonekalujen kulmiin kiinnitettävät pehmikkeet ettei pikku-petterin pää kolahda. Ulkoillessa kammottavat värikkään heijastinliivit, pyöräillessä ja luistellessa kypärä. Uskomatonta mihin tämä maailma on menossa. Miten ennen on selvitty hengissä ilman kaikkea tätä?
No oppiiko se lapsi siitä sitten jotain kun kallo halkeaa kypärän puutteesta...
On fyysisesti mahdotonta, että vauva konttaisi seinään semmoista vauhtia että kallo murtuu :D Pään lyömisestä pöytäänkin seuraa vain iso itku ja pieni kuhmu.
Heh joo, kerkeevät kuitenkin nopeesti kiivetä ja kaatua ja ovat muutenkin niin huteria menossaan aluksi, niin ei minun mielestä se mitenkään typerää ole vähän sitä päätä suojata. :)
Ymmärrän tuon kypärän siinä vaiheessa, kun lapsi normaalia nopeammin oppii liikkumaan ja kiipeilemään. Silloin kolhuja tulee paljon enemmän, kuin myöhemmin liikkumaan oppineelle ikätoverilleen. Omani on onneksi rauhallinen ja varovainen, normaaliin tahtiin kehittyvä. Muutaman kerran istuma-asennosta muksahtanut maahan, itkenyt enemmän säikähdystä/harmistusta, kuin olisi sattunut mitään. Mutta siitäpä oppii pikkuhiljaa.
Olin tosi (itku)herkkä lapsena ja olen vieläkin. Äidilläni oli joskus joku vaihe, jolloin kielsi minulta jalkapallon harrastuksena. Eihän se käynyt, koska jos joku olisi kampannut minut, olisin voinut alkaa itkeä ja joutua siten nolatuksi.
Vanhemmiten on edelleen kovin pessimistinen kaikkia haaveita ja yrittämistä kohtaan. Hain taidekouluun aikuisena: Äitini varoitteli jatkuvasti, että ethän pahoita mieltäs sitten kun taso onkin niin kova. Pääsin pääsykokeisiin: No mutta älä ota sitten raskaasti kun ei sinne kouluun niin vaan oteta porukkaa. Pääsin sisään: Oletko ihan varma? Entä jos oletkin ymmärtänyt väärin?
Äitini on kyllä kasvattanut minusta sisukkaan, mutta samalla perfektionistin. En osaa hellittää ja kysyn jatkuvasti itseltäni, olenko tarpeeksi hyvä ja riittääkö panokseni. Näen aivan liikaa vaivaa pelkkiin kotitehtäviinkin, koska en halua jättää moitteen sijaan missään. Nyt 25-vuotiaana sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni stressistä johtuen, kun panostan kouluun aivan liikaa. Olen kuitenkin hyvä opiskelija
Älkää kertoko lapsillenne, että heidän rahkeensa eivät riitä. He huomaavat sen kyllä itse, mutta on tosi lannistavaa kuulla koko ajan epäilyjä siitä pärjäämisestä ja osaamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on saanut koulutaxin 1,5km koulumatkaan. Syynä erikoislapsi. Olen tätä lasta hoitanut, eikä hän ole sellainen, etteikö tuosta matkasta selviäisi itsenäisesti. Matkalla kaksi rauhallista tienylityskohtaa, muuten pääsee hyvin kuntopolkua pitkin kulkemaan ilman tienylityksiä. Saman perheen lapset eivät saa myöskään mennä ulos yksin leikkimään. Vanhempi lapsi on 16-vuotias, eikä saa viikonloppuisin kulkea metrolla yksin, ettei hän joutuisi kiusatuksi aikuisten toimesta. Tavallinen nuori, ei mitään syytä, miksi kiusattaisiin.
Minulla on erityislapsi, ADD-tyttö joka kulkee samanlaisen matkan koulutaksilla koska jäisi muuten haahuilemaan ja ihmettelemään! Selviäisi kyllä, mutta myöhästelisi .
Mun äiti teki mulle aamupalaleivät valmiiksi jääkaappiin vielä lukiolaisena.. toisaalta olin viikkotolkulla yksin kotona reippaasti alaikäisenä (16?). Ristiriitaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini ja isosiskoni ylihuolehtivat kädettömiksi. Toisaalta minut työnnettiin kotoa alaikäisenä, mutta pikkusiskoni pääsi muuttamaan äidin naapuriin vasta nelikymppisenä. Isosiskoni paloittelee perunat ja voitelee leivän myös miehelleen... karua katsottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on saanut koulutaxin 1,5km koulumatkaan. Syynä erikoislapsi. Olen tätä lasta hoitanut, eikä hän ole sellainen, etteikö tuosta matkasta selviäisi itsenäisesti. Matkalla kaksi rauhallista tienylityskohtaa, muuten pääsee hyvin kuntopolkua pitkin kulkemaan ilman tienylityksiä. Saman perheen lapset eivät saa myöskään mennä ulos yksin leikkimään. Vanhempi lapsi on 16-vuotias, eikä saa viikonloppuisin kulkea metrolla yksin, ettei hän joutuisi kiusatuksi aikuisten toimesta. Tavallinen nuori, ei mitään syytä, miksi kiusattaisiin.
Mun lapsi on myös koulutaxilainen ja "erikoislapsi". Kaksin aikuisen kanssa, omassa kotona tai oman perheen kanssa on ihan normaalin oloinen ja järkevä. Ulkona, vähänkin vieraiden asioiden ymäröimänä, uusissa tilanteissa yms on kuitenkin täysin holtiton ja itsesuojeluvaistoton. Voi juosta autotielle nähdessään siellä kivan kepin, kun ei muistakkaan, että autoja voi tulla. Voi lähteä täysin vieraan ihmisen matkaan, kun hän vaikuttaa mielenkiintoiselta. Saattaa lähteä eri suuntaa kuin piti, koska nyt tuntui siltä. Hahmottaa kellon, mutta esimerkiksi 10minuuttia taxin lähtöön ei saa häntä toimimaan yhtään nopeammin, tarkoittaa sitä, että tonkiessaan mielenkiintoista ojanpohjaa hän ei välitä eikä muista kelloa lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullisinta tuollaisessa ylihuolehtimisessa on, että sillä varmasti tarkoitetaan ihan hyvää, mutta todellisuudessa tehdään ihan hirveää vahinkoa. Kauheaa katsoa aikuisia ihmisiä, jotka tarvitsevat vanhemmat mukaan tavalliseen lääkäriin tai jonkun keittämään ja kuorimaan perunat. Puhumattakaan siitä, mitä tekee itsetunnolle, kun vanhemmat eivät usko sinun selviävän edes roskien viemisestä..
Vierailija kirjoitti:
Surullisinta tuollaisessa ylihuolehtimisessa on, että sillä varmasti tarkoitetaan ihan hyvää, mutta todellisuudessa tehdään ihan hirveää vahinkoa. Kauheaa katsoa aikuisia ihmisiä, jotka tarvitsevat vanhemmat mukaan tavalliseen lääkäriin tai jonkun keittämään ja kuorimaan perunat. Puhumattakaan siitä, mitä tekee itsetunnolle, kun vanhemmat eivät usko sinun selviävän edes roskien viemisestä..
Niin. Ei sillä edes tarkoiteta hyvää, koska suurimmassa osassa on kyse mt-ongelmasta. Narsismista tai läheisriippuvuudesta. Se huolehdittu on uhri siellä mt-potilaan kynsissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullisinta tuollaisessa ylihuolehtimisessa on, että sillä varmasti tarkoitetaan ihan hyvää, mutta todellisuudessa tehdään ihan hirveää vahinkoa. Kauheaa katsoa aikuisia ihmisiä, jotka tarvitsevat vanhemmat mukaan tavalliseen lääkäriin tai jonkun keittämään ja kuorimaan perunat. Puhumattakaan siitä, mitä tekee itsetunnolle, kun vanhemmat eivät usko sinun selviävän edes roskien viemisestä..
Niin. Ei sillä edes tarkoiteta hyvää, koska suurimmassa osassa on kyse mt-ongelmasta. Narsismista tai läheisriippuvuudesta. Se huolehdittu on uhri siellä mt-potilaan kynsissä.
En nyt ihan usko tätä. Tietysti kyse on vain minun kokemuksestani, mutta ainakaan yhdessäkään tuntemassani perheessä kyse ei ole mielenterveydellisistä ongelmista. Enemmänkin niin, että on alettu tekemään lasten puolesta asioita, jotta ei tarvitse opettaa tai pyytää heitä tekemään ja pikkuhiljaa se vain on johtanut siihen, että edes ne aikuiset lapset eivät osaa mitään, koska (yleensä) äiti tekee kaiken puolesta.
Tutun perheen tytär on 9-vuotias. Vanhemmat kohtelee häntä aivankuin viisivuotiasta. Ulkona hän ei saa leikkiä missään nimessä yksin edes ikkunan alla tai muiden lapsien kanssa ilman vanhempien valvontaa. Kaupassa pitää kulkea käsi kädessä. Mm. Tälläistä mikä on melko liioiteltua mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullisinta tuollaisessa ylihuolehtimisessa on, että sillä varmasti tarkoitetaan ihan hyvää, mutta todellisuudessa tehdään ihan hirveää vahinkoa. Kauheaa katsoa aikuisia ihmisiä, jotka tarvitsevat vanhemmat mukaan tavalliseen lääkäriin tai jonkun keittämään ja kuorimaan perunat. Puhumattakaan siitä, mitä tekee itsetunnolle, kun vanhemmat eivät usko sinun selviävän edes roskien viemisestä..
Niin. Ei sillä edes tarkoiteta hyvää, koska suurimmassa osassa on kyse mt-ongelmasta. Narsismista tai läheisriippuvuudesta. Se huolehdittu on uhri siellä mt-potilaan kynsissä.
En nyt ihan usko tätä. Tietysti kyse on vain minun kokemuksestani, mutta ainakaan yhdessäkään tuntemassani perheessä kyse ei ole mielenterveydellisistä ongelmista. Enemmänkin niin, että on alettu tekemään lasten puolesta asioita, jotta ei tarvitse opettaa tai pyytää heitä tekemään ja pikkuhiljaa se vain on johtanut siihen, että edes ne aikuiset lapset eivät osaa mitään, koska (yleensä) äiti tekee kaiken puolesta.
Niin eli mikä muu tuo on kuin mielenterveyden ongelma? Ei osata olla vanhempia, vaan ripustaudutaan ja tehdään itsensä niin tarpeelliseksi, ettei lapsi pääse kasvamaan ja kehittymään normaalisti.
Monella kyse on joko peritystä mallista: läheisriippuvaisuus periytyy polvelta toiselle. Tai sitten vastareaktio: omilleen jätetty alkaa ylisuojella omia lapsiaan.
Joka tapauksessa on mielenterveydestä kyse, koska kyllähän tässäkin ketjussa tulleet esimerkit on ihan pähkähulluja ja epäterveitä.
Kun olin lukiossa, eräs kaverini kaatui pyörällä kotimatkalla. Ei käynyt pahasti, sai pienen naarmun käteen. Hänen vanhemmat veivät tytön sitten heti päivystykseen sen takia. Muutenkin olivat käsittämätöntä sakkia, äiti päätti mitä kursseja tyttö käy lukiossa yms.
hei, no et tietenkään anna kävellä yksin. tuo on ihan selvää. hyvä <3
Entinen työkaverini ei uskaltanut päästää 18-vuotiasta tytärtään kaupunkiin katsomaan ilotulistusta kaverinsa kanssa, vaan tytöt vietiin ja haettiin autolla. Työkaverini seisoi puolisoineen n. 10 metrin päässä kyttäämässä kun tytöt nauttivat ilotulituksesta. En tinnyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun työkaveri kertoi tästä.