Millaisiin ylihuolehtiviin vanhempiin olet törmännyt? Kerro esimerkkejä! :)

Minä olen ylihuolehtivan lapsi. Äiti teki kamalan karhunpalveluksen. Olin lapsena arka, teini-ikää minulla ei oikeastaan ollut kun jäin jotenkin tosi lapselliseksi. Aikuisena on saanut opetella ihan perusasioita, kokkaamista ja siivousta itse, jotta selviää elämästä. Nyt on vähän ylihuolehtivuus hellittänyt, mutta ei täysin. Mikroa opin käyttämään vasta aikuisena! En saanut tehdä eden popcorneja. Ruuat pilkottiin valmiiksi, ja perunat kuorittiin. Sain vain sellaisen kuvan, että minun osaamiseen ei luotettu, ja itsetunto on yhä nollissa. Kaverit piti olla äidin "hyväksymiä", ja kenellekään ei päässyt yöksi, kun siellä olisi voinut tapahtua vaikka mitä. Teininä jos puhui pojista, niin sai heti saarnaa ja tenttausta, että ei kai jokin poika minua yritä ja huonoille teille joutuu. Joskus äiti teki läksyjä puolestani, kun tuskailin ja pysin apua. Ei selittänyt tai opettanut mitään, vaan siis teki vaan puolestani, niin että en oikeastaan mitään siitä oppinut. Nyt aikuisena jos minulla alkaa työsuhde, niin tuskailee miten kamalaa siitä varmasti tulee, ja miten paljon parempi ja turvallisempi minun olisi olla vain kotona. Oma ajatusmaailmani on äidin takia kieroutunut, ja pelkään monia asioita. En luota lainkaan siihen että selviäisin itse, ja tuntuu että muut ihmiset ovat vain uhka. Varmaan päällepäin minusta ei hoksaisi tuota pohjaa, kun olen tehnyt kovaa työtä näin aikuisena, että opin kaikki samat taidot kuin muutkin. Sisäiset arvot vaan on vielä pielessä, kun aina ensimmäisenä on kummittelemassa pelko.

Kun oltiin yläasteella, mun kaverina oli sellainen kiltti tyttö jonka äiti oli kirjastontäti. Aina jos koulun jälkeen jäätiin vähän pidemmäksi johonkin hengaamaan tai viikonloppuna oli piskuisessa pitäjässämme joku mehudisko, sen kirjastotäti-äiti tuli aina pikku autollaan kaartelemaan "kytikselle". Se oli ihan mielettömän huvittavaa, se varmaan tuli vaan tarkastaa et ollaan siellä missä sanotaan ja ettei tehdä mitään syntisyyksiä, mut aina oikeen odotettiin, et koska se punainen hoppa kaartaa jostain nurkan takaa ja aina se sieltä tuli! ;p

Vanhempani hemmottelivat minua eivätkä ikinä patistaneet tekemään mitään itse, esimerkiksi tekemään kotitöitä tai hakemaan kesätöitä. Ja tadaa! Nyt olen 25-vuotias, en ole ikinä ollut töissä ja olen vain päivät pitkät kotona. Minulla on sosiaalisten tilanteiden kammo ja pelkään ja jännitän kaikkia ja kaikkea mahdollista. En aio kyllä tehdä samaa virhettä, jos joskus saan lapsia. Muuten superihanat vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Ex mieheni on aivan hysteerinen lapsen suhteen. Kun lapsi oli pieni, isänsä kielsi kaiken juoksemisen, kiipeilyn yms ettei tule haavereita. Yritä siinä olla sitten iloinen ja riehakas pikkulapsi kun isä vauhkoo ettei saa ottaa juoksuaskelia. Tämä siis ymmärrettävää jossain uuimahallissa mutta isän mielestä lapsi ei saanut koskaan juosta. Kielsi luistelun, pulkkamäet ja pyöräilyn "aivan liian vaarallisina lajeina".

Kai se lapsi on saanut sun kanssa elää normaalisti? :(

Vierailija kirjoitti:

En saanut yliopisto-opiskelijana eli täysi-ikäisenä käydä opiskelijabileissä. Äiti teki tarkistussoittoja klo 23, että olenko kotona (juu, saatoin olla vaikka nukkumassa). Jos olin jossakin, alkoi mykkäkoulu. Koskaan hän ei kertonut, mikä huoletti ja miksi en olisi saanut tavata kavereita.

Siis teet mitä äiti määrää, vaikka asut eri paikassa ja olet aikuinen?

Tuttavaperheen isä kävi ruuvaamassa irti muutaman sadan metrin päässä perheen kodista sijainneelta hyvin harvoin käytetyltä bussipysäkiltä sen bussin kuvalla varustetun liikennemerkin.

Heidän viitosluokkalaista poikaansa kuulemma ahdisti, kun jotkut harvat satunnaiset ohikulkijat pysäyttivät autonsa tälle syrjäiselle pysäkille käydäkseen rakon tyhjennyksellä. Isän logiikan mukaan pysähdykset loppuisivat, kun merkki olisi poistettu.

Kaikista huvittavinta on, että perheen talosta ei ollut edes minkäänlaista näköyhteyttä pysäkille.

Tämä tarina on ihan tosi.

Lapsena piti aina olla MINUUTILLEEN kotona muuten huudettiin. Jos äiti oli sanonut, että kotona pitää olla klo  17 se tarkoitti 17:00 eikä 17:02. Juoksin sitten kaverilta pari kilometria niiiiiin nopeasti kun pääsin, joskus unohduin leikkimään liian pitkään etten meinannut ehtiä kotiin ennen määräaikaa. Kropassa kyllä tuntu sen jälkeen..

Tästä kierteestä pääsin irti kun vanhempana uskalsin sanoa vastaan. Kun sanottiin tietty aika millon täytyy olla kotona vastasin, että tulen sitten kun tulen. Ja lähdin menemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani hemmottelivat minua eivätkä ikinä patistaneet tekemään mitään itse, esimerkiksi tekemään kotitöitä tai hakemaan kesätöitä. Ja tadaa! Nyt olen 25-vuotias, en ole ikinä ollut töissä ja olen vain päivät pitkät kotona. Minulla on sosiaalisten tilanteiden kammo ja pelkään ja jännitän kaikkia ja kaikkea mahdollista. En aio kyllä tehdä samaa virhettä, jos joskus saan lapsia. Muuten superihanat vanhemmat.

Täällä muuten täsmälleen sama, mutta olen saanut kaksi muutamien kuukauden pituista työhommaa suhteiden kautta. Silloinkin ahdisti jokaikinen päivä käydä töissä. Lapsena vanhemmat ei ollenkaan välittäneet kotiläksyjen teosta, kaikki isosisarusten kokeet säilytettiin ja niistä annettiin luntata kokeisiin vastauksia (usein kierrättivät samoja kysymyksiä), muutenkin koko koulun kanssa ajeteltiin että lasten on päästävä siitä mahdollisemman helpolla eikä opiskeluun kannustettu. Kotitöitä ei lasten ei annettu tehdä ollenkaan ja ruuat kannettiin suoraan nenän eteen. Olen itsekin 25-vuotias ja yhä hukassa sen kanssa mitä haluiaisin edes työelämässä tehdä tai ylipäätään pystyn tekemään vaikeiden pelkojeni kanssa. 

Tarkka vanhempi kirjoitti:

Minä olen tämmöinen vanhempi. Sen jälkeen, kun lapseni katkaisi hampaansa ja mursi reisiluun tarhassa vauvakeinusta/taaperokeinusta pudotessaan 2 vuotiaana, olen ollut kuin haukka. En voi sille mitään. Toki en ihan noihin yllä, mitä moni tässä ketjussa, lapsi saa juosta, leikkiä, pomppia, mutta olen paljon tarkempi, kun monet muut vanhemmat.

Mä olen pelastanut lapseni hengen ja itse asiassa se on tehnyt minusta rennomman: kaikkeen ei voi vaikuttaa, joten en tahdo tuhlata voimia murehtimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani hemmottelivat minua eivätkä ikinä patistaneet tekemään mitään itse, esimerkiksi tekemään kotitöitä tai hakemaan kesätöitä. Ja tadaa! Nyt olen 25-vuotias, en ole ikinä ollut töissä ja olen vain päivät pitkät kotona. Minulla on sosiaalisten tilanteiden kammo ja pelkään ja jännitän kaikkia ja kaikkea mahdollista. En aio kyllä tehdä samaa virhettä, jos joskus saan lapsia. Muuten superihanat vanhemmat.

Täällä muuten täsmälleen sama, mutta olen saanut kaksi muutamien kuukauden pituista työhommaa suhteiden kautta. Silloinkin ahdisti jokaikinen päivä käydä töissä. Lapsena vanhemmat ei ollenkaan välittäneet kotiläksyjen teosta, kaikki isosisarusten kokeet säilytettiin ja niistä annettiin luntata kokeisiin vastauksia (usein kierrättivät samoja kysymyksiä), muutenkin koko koulun kanssa ajeteltiin että lasten on päästävä siitä mahdollisemman helpolla eikä opiskeluun kannustettu. Kotitöitä ei lasten ei annettu tehdä ollenkaan ja ruuat kannettiin suoraan nenän eteen. Olen itsekin 25-vuotias ja yhä hukassa sen kanssa mitä haluiaisin edes työelämässä tehdä tai ylipäätään pystyn tekemään vaikeiden pelkojeni kanssa. 

Tsemppiä ja haleja täältä teille molemmille, ihan kamala tilanne! Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että millainen teidän suhde teidän vanhempiin nyt aikuisena on?

Ex-mieheni piti aina ilmoittaa äidilleen, kun oli parin tunnin junamatkan päässyt luokseni. Jos ei heti ilmoittanut kun aikataulun mukaan olisi pitänyt olla perillä, alkoi äiti pommittamaan sekä minua että eksää. Lämmittää ruuat tämän puolesta, jos eksä halusi popcornia kotonaan äitinsä teki sen jne. Oli ihmeissään kun heillä sanoin että mäkin osaan tehdä, ei tarvitse äitiä hälyyttää paikalle! Äitinsä myös siivosi hänen huoneensa, huolehti että läksyt on tehty, tuppautui pakkaamaan jopa koulureppua (!) ja mikäli eksä oli lähdössä jonnekin, esim. minun luokseni, tuppautui äiti pakkaamaan hänelle vaihtovaatteet jne.  Äiti uteli tulevat kokeet jne, vahti että mies luki niihin, muistutteli kokeista ja muutenkin huolehti eksän aikataulusta. Joskus jos mies oli äkäinen tms, saattoi äiti soittaa minulle parin tunnin puheluita että on huolissaan pojastaan.

 Yksi syistä, miksi on eksä, oli nimenomaan tuo että hänet oli kasvatettu niin uusavuttomaksi - eikä hänellä ollut mitään mielenkiintoa sisäistää asiaa, että raha ei kasva puussa ja että hän itsekin voisi opetella hoitamaan asioita. Sen sijaan mies eleli tuudittuen siihen, että äiti kyllä aina tekee hänelle ruuat, popcornit, pesee pyykit jne, eikä ollut halukas näitä opettelemaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saanut yliopisto-opiskelijana eli täysi-ikäisenä käydä opiskelijabileissä. Äiti teki tarkistussoittoja klo 23, että olenko kotona (juu, saatoin olla vaikka nukkumassa). Jos olin jossakin, alkoi mykkäkoulu. Koskaan hän ei kertonut, mikä huoletti ja miksi en olisi saanut tavata kavereita.

Siis teet mitä äiti määrää, vaikka asut eri paikassa ja olet aikuinen?

Kävin kyllä, vaikka äiti siitä suuttuikin. Älytön suuttumisen aihe, kun en edes asunut en kotona. (Tästä on onneksi jo yli 10v. aikaa.)

Toki joku voi ajatella että ylihuolehtiminen on söpöä tai parempaa kuin täysi laiminlyönti. Tai no jos tarkkoja ollaan ylihuolehtiminenkin on laiminlyöntiä. Yhtälailla sairaslopputulos tuosta tulee. Minua harmittaa myös se että meillä tällä tavoin "pahoinpidellyille" ei oikeastaan ole mitään apua tarjolla. Tai ehkä on nykyään en tiedä. Itse kuitenkin olen joutunut yksin askel kerrallaan opettelmaan elämää - olemalla samaan aikaan lapsi ja opettaja (vanhempi). Vaikein askel oli omille muuttaminen ja etäisyyden ottaminen vanhempiin, mutta siitäkin on jo muutama vuosi enkä yhäkään ole esim. työelämässä vaan opettelen vieläkin normaalia elämää. Rankkaa. Olen ehkä kolmekymppisenä siinä pisteessä missä muut ovat kaksikymppisenä. 

Eksä valitsi ravintolassa ulkona syödessämme paikkansa niin, ettei tyttönsä joutunut koskaan vieraan ihmisen kanssa rinnakkain istumaan. Syynä oli se ettei tyttö joutuisi oudon vierustoverinsa kanssa esim. puhumaan:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon 26-vuotias ja jos olen äitini kanssa shoppailemassa ja ylitämme tien, ottaa äitini mua kädestä kiinni. -.-'

Minusta tämä on vaan söpöä! Jos hän haluaakin, että sinä suojelet häntä nyt vuorostasi.

Ei oo söpöä. Ärsyttävää. Ja hän ottaa kiinni etten jäisi auton alle -.-'

Sukulaispojan äiti teki kaiken lapsensa puolesta. Jos poika halusi jädeä huoltiksella, äiti kävi hakemassa sen, koska poika ei osaa. Kuori perunat. Teki koulun kotitehtävät. Passasi sänkyyn. Kysyi kesätyöpaikat, teki veroilmoitukset (silloin vielä piti tehdä). jne. Aivan kaiken. Tietenkään ei saanut käyttää työkaluja kun tulee pipi, ei kiivetä puuhun, kun voi pudota. Poika oli tosi lahjakas tietyllä alalla ja olisi halunnut alan oppilaitokseen naapuri kuntaan. Ei puhettakaan, koska hän ei äidin mukaan pärjää yksin vieraalla paikkakunnalla.

Lopputulos, sosiaalisten tilanteiden pelkoa poteva avuton koulut keskeyttänyt syrjäytynyt, jota äiti hyysää edelleen.

Esim. tuo jädehomma olisi jo pienenä totuttanut poikaa muiden ihmisten kanssa toimimiseen ja tekemään itse asioita.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena piti aina olla MINUUTILLEEN kotona muuten huudettiin. Jos äiti oli sanonut, että kotona pitää olla klo  17 se tarkoitti 17:00 eikä 17:02. Juoksin sitten kaverilta pari kilometria niiiiiin nopeasti kun pääsin, joskus unohduin leikkimään liian pitkään etten meinannut ehtiä kotiin ennen määräaikaa. Kropassa kyllä tuntu sen jälkeen..

Tästä kierteestä pääsin irti kun vanhempana uskalsin sanoa vastaan. Kun sanottiin tietty aika millon täytyy olla kotona vastasin, että tulen sitten kun tulen. Ja lähdin menemään. 

Ja tällä tulen sitten kun tulen tarkoitan sitä, että tulin suunnilleen ruoka-aikaan esimerkiksi enkä vaikka klo 23..

Tyttö nukkuu vanhempiensa kanssa samassa huoneessa vielä 17-vuotiaana. 

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni luokalla on eräs äiti joka on aivan ylisuojeleva. Tämä yhdeksän vuotias tyttö kaatui, ja hänelle tuli naarmu polveen, siis pieni naarmu (!) niin äitinsä LASTOITTI tytön jalan. 

Oma tyttäreni oli kysynyt tältä ylisuojelevan äidin lapselta eräänä juhlapäivänä että miksi hänellä ei ole juhlavaatteita. Siis ihan perus kysymys uteliaan lapsen suusta. Tästä kysymyksestä syntyi aivan järjetön äläkkä, äiti otti yhteyttä kouluun ja opettajaan ja minuun että minun tyttöreni kiusaa hänen lastaan. Lapset olivat aivan ihmeissään, kyse ei siis ollut ollut kiusaamisesta tms vaan kysymyksestä eikä tämä tyttö ollut asiasta enempää loukkaantunut, äitinsä sitten veti koulua myöten kaikki tilille. Tuli lankoja pitkin kun raivosi minulle että en osaa kasvattaa lastani jne. Suljin vaan puhelimen ja toivotin hyvät päivänjatkot.

Oma poikani joutui rehtorin puhutteluun kiusaamisesta samanlaisessa tapauksessa. Poika oli keväällä kaverilleen todennut, että sähän olet kasvanut kun edellisen kesän housun ovat jääneet lyhyeksi. Kaveri oli kertonut asian äidilleen (opettaja!) ja pyytänyt ostamaan uudet housut. Äiti nosti äläkän ja vaati poikaani lopettamaan kiusauksen ja rehtoria rankaisemaan kiusaajaa. Soitteli meillekin, mutta en osannut oikein suhtautua vakavasti. Sanoin kyllä lopuksi, että olisi hyvä jos poikansa saisi olla ulkona ja palata pihapelejä muiden poikien kanssa.

Tähän asti pojat, noin 10 vuotiaat, olivat kavereita. Mutta se loppui siihen, kun kaverin äiti kielsi kulkemasta koulumatkoja moisen kiusaajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni piti aina ilmoittaa äidilleen, kun oli parin tunnin junamatkan päässyt luokseni. Jos ei heti ilmoittanut kun aikataulun mukaan olisi pitänyt olla perillä, alkoi äiti pommittamaan sekä minua että eksää. Lämmittää ruuat tämän puolesta, jos eksä halusi popcornia kotonaan äitinsä teki sen jne. Oli ihmeissään kun heillä sanoin että mäkin osaan tehdä, ei tarvitse äitiä hälyyttää paikalle! Äitinsä myös siivosi hänen huoneensa, huolehti että läksyt on tehty, tuppautui pakkaamaan jopa koulureppua (!) ja mikäli eksä oli lähdössä jonnekin, esim. minun luokseni, tuppautui äiti pakkaamaan hänelle vaihtovaatteet jne.  Äiti uteli tulevat kokeet jne, vahti että mies luki niihin, muistutteli kokeista ja muutenkin huolehti eksän aikataulusta. Joskus jos mies oli äkäinen tms, saattoi äiti soittaa minulle parin tunnin puheluita että on huolissaan pojastaan.

 Yksi syistä, miksi on eksä, oli nimenomaan tuo että hänet oli kasvatettu niin uusavuttomaksi - eikä hänellä ollut mitään mielenkiintoa sisäistää asiaa, että raha ei kasva puussa ja että hän itsekin voisi opetella hoitamaan asioita. Sen sijaan mies eleli tuudittuen siihen, että äiti kyllä aina tekee hänelle ruuat, popcornit, pesee pyykit jne, eikä ollut halukas näitä opettelemaankaan.

Siis minkä ikäinen henkilö kyseessä? Puhut miehestä, mutta läksyt, koulureppu ja popparit eivät saa aikaan mielikuvaa aikuisesta.