Millaisiin ylihuolehtiviin vanhempiin olet törmännyt? Kerro esimerkkejä! :)

Vierailija kirjoitti:

Oon 26-vuotias ja jos olen äitini kanssa shoppailemassa ja ylitämme tien, ottaa äitini mua kädestä kiinni. -.-'

Minusta tämä on vaan söpöä! Jos hän haluaakin, että sinä suojelet häntä nyt vuorostasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 65-vuotias mies. Aina kun käyn äidin luona tai soitan hänelle, viimeksi kuuluu: Aja varovasti.

Mun isä kysyy multa aina puhelimessa että "ootko muistanut syödä"?

Minä, 26 v työssäkäyvä nainen :D Toki tuokin on sellaista small talkia, mutta taustalla on se tietynlainen huoli lapsesta.

Meillä myös! :D "Oothan muistanu syödä?" on hyvin yleinen whatsappi-viesti. Isä myös muistaa muistuttaa renkaanvaihdot ja jälkikiristykset, sekä aina sinne mennessä tai sieltä lähtiessä tulee se iänikuinen "aja varovasti." Olen 30v. Nuorempana ärsytti, enää ei, kun tietää ettei tuollaiselta jurkilta tuon isompia kiintymyksenosoituksia saa :D

Ex mieheni on aivan hysteerinen lapsen suhteen. Kun lapsi oli pieni, isänsä kielsi kaiken juoksemisen, kiipeilyn yms ettei tule haavereita. Yritä siinä olla sitten iloinen ja riehakas pikkulapsi kun isä vauhkoo ettei saa ottaa juoksuaskelia. Tämä siis ymmärrettävää jossain uuimahallissa mutta isän mielestä lapsi ei saanut koskaan juosta. Kielsi luistelun, pulkkamäet ja pyöräilyn "aivan liian vaarallisina lajeina".

En saanut yliopisto-opiskelijana eli täysi-ikäisenä käydä opiskelijabileissä. Äiti teki tarkistussoittoja klo 23, että olenko kotona (juu, saatoin olla vaikka nukkumassa). Jos olin jossakin, alkoi mykkäkoulu. Koskaan hän ei kertonut, mikä huoletti ja miksi en olisi saanut tavata kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tällaisen ylihuolehtivan pariskunnan lapsi. Vieläkin arka kokeilemaan mitään. Ihan varmasti kaadun ja saan vähintään avomurtuman koipeen, jos käyn juoksemassa tai hyppään puolen metrin korkuisen kiven päältä. hyvä ettei henki mene... Tällä tehdään kyllä itsetunnolle (ja motoriikalle) todella suuria haittoja. Ja kun kaikki kielletään, ettei vaan käy pahasti, estetään lasta myös kokemasta onnistumisia.

Nyt olen äiti itsekin. Mun lapset saa kiipeillä, hyppiä, kokeilla rajojaan, toki ikä ja taidot huomioiden. Jos vanhempani ovat paikalla, niin jatkuvasti kuuluu "huolestuneita" huomautuksia ja suoranaista moitetta. "Eikö sua yhtään huolestuta, kun "Pyry" kiipeää rappuset?" Ei, koska "Pyry" on kohta 5, ja kiivennyt rappuset ylös jo silloin, kun ei vielä osannut kävellä.

Mulla on sama kokemus ja koen olevani vieläkin arka. Pelkään ja jännitän asioita, joihin muut menevät ihan rohkeasti. Voihan olla, että olen luonteeltanikin varovaisen puoleinen, mutta koen vahvasti ettei mua ole kyllä kannustettu rohkeuteen tai itsenäisyyteen millään tavalla, vaan päinvastoin. Näin vanhempana harmittaa, että moni ehkä kivakin asia on jäänyt minulta kokematta, kun en ole uskaltanut ja olin pitkään aika lapsellinenkin.

No, tästä viisastuneena en halua rajoittaa omia lapsiani vaan yritän kannustaa heitä olemaan järkeviä, mutta rohkeita ja itsenäisiä. En halua, että turha arkuus estää heitä nauttimasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen varmasti saanut tällaisen maineen kun olin kylässä tuttavan luona, joka asuu 8 kerroksessa. Vahdin taaperoani koko ajan, ettei keksisi jotain ikkunaa josta pääsee putoamaan alas. En kyllä ole muuten ylihuolehtiva. Mulla vaan on aivan järkyttävä korkean paikan kammo.

Tuo ei ole edes ylihuolehtimista. Minä olin kerran äitini luona samaan aikaan kuin kälyni, meillä on melkein samanikäiset lapset ja serkukset touhusivat keskenään kun me aikuiset juttelimme kahvipöydässä. En edes muista minkä ikäisiä lapset olivat, mutta tuntui ettei tarvitse koko ajan vahtia. Olikin käynyt niin, että oma lapseni oli yhdessä makuuhuoneessa kiivennyt kirjapöydän päälle ja siellä oli avoin tuuletusikkuna, jonka sarana oli rikki niin että se oli reippaasti auki ja lapsi oli siinä kontallaan ihmettelemässä ja kurkkimassa ikkunasta ulos. Käly ehti onneksi huomata ja napata hänet turvaan, itse en ehtinyt oikein edes säikähtää. Tuo oli neljäs kerros, joten rumaa jälkeä olisi tullut jos lapsi olisi tippunut. Enkä yhtään edes osannut ajatella siellä asunnossa mitään vaaraa, vaikka se oli minulle tuttu paikka!

Muistan nuoruudestani yhden pojan, jonka vanhemmat olivat ylihuolehtivia. He olivat saaneet tämän ainoan poikansa hieman vanhemmalla iällä ja häneltä oli kielletty moni asia mitä muut saivat tehdä. Mitään esimerkkejä en kylläkään muista, mutta oli yleisessä tiedossa. Jostain syystä kuitenkin kun poika tuli mopoikään, hänelle sallittiin mopo. On täytynyt olla kovan taistelun takana, kun äiti oli niin pelokas ja huolehtivainen. Sitten kävi niin ikävästi, että pojan tunteva nuorimies kännipäissään ja kiusallaan kiilasi autollaan pojan tieltä ulos ja poika kuoli. Poika oli 15-vuotias kuollessaan. Se pisti silloin miettimään, että vaikka kuinka oli suojeleva äiti, niin silti ei voinut tätä kauheaa tapahtumaa estää. 

Hiekkalaatikolla vähän väliä vanhempi kehotti nousemaan lasta ylös seisomaan ja puhdisti hiekkaan menneet housut.

Kun ohitse ajoi moottoripyörä, niin vanhempi peitti lapsen korvat käsillään, ettei lapsen kuule heikkene.

Lapsi kannettiin vesisateella lätäköiden yli, ettei jalat kastuisi, vaikka oli kumisaappaat jalassa.

Pitää olla luomuruokaa, ettei tule allergioita.

Ei saa ostaa minkäälaisia muovisia leluja, vaan kaikki pitää olla luonnonmukaista eli puuta.

Vaatteet täyttä puuvillaa, ettei hipiään tule ihottumaa ja pesuaineet hajusteettomia.

Oltiin lähdössä kylpylämatkalle Viroon. Äitini soittaa todella huolissaan, että 1,5v taaperoa täytyy todella tarkasti valvoa, ettei vaan huku tai kaadu tai karkaa. Myös mitään ei tuoretta kasvista ei saisi syödä, koska ne voi Virossa olla likaisella vedellä pestyjä, ettei vaan tule noroa. Tämä ei ole siis mitään hyväntahtoista huolenpitoa, vaan todella huolestumista siitä, ettei kaksi aikuista ihmistä pysty vahtimaan yhtä pientä taaperoa kylpylässä sen tunnin kaksi mitä siellä tuon ikäisen kanssa ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Etköhän nyt liioittele. jos asunto on oma, 1970-luvulla rakennettu. Lapsilukot on ikkunoissa, parveke lasitettu, . Mielestäni ei ole paha asia, jos pyrkii tekemään kodista lapsille turvallisen - olipa koti sitten linna tai matala maja, omistus- tai vuokra-asunto.

Lapsesi pääsevät ulos lukollisesta kodistasi vain kouluun...iltalehti kertoo parin vuoden päästä totuuden

Vastaa Lainaa Ilmoita asiattomaksi

Tälle nauroin ääneen: eilisessä tv-ohjelmassa ruotsalainen taiteilija ja kirjailija (mies) rupesi kirjoittamaan ensimmäistä kirjaansa n. kolmikymppisenä, niin hänen äitinsä kommentoi "onkohan tuo nyt viisasta ja kannattavaa, mitä jos elelisit vaan ihan hissun kissun!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavaperhe, äiti lastentarhanopettaja ja pojat 9v. ja 12v.

Pojat ei saa koskaan olla yksin kotona, hetkeäkään. Äidin töissäollessa, poikien koulun jälkeen isovanhemmat tai eno vahtimassa. Ulkona (pihalla, jalkapallokentällä, puistossa yms) ja harrastuksissa äiti aina mukana, samoin synttäreillä ja kavereilla.

Toiselle pojalle ei saa antaa syntymäpäivä- tai nimipäivälahjaa ilman että antaa toisellekin jotakin ettei toiselle tule "pahamieli".

Pojat ei saa katsoa uutisia ja telkkari pitää laittaa heti kiinni kun lastenohjelmat loppuu. Heille ei saa selittää mitään "aikuisten" asioita. Ovat siis autuaan tietämättömiä hautajaisista (kuolemasta ei saa puhua), syntymästä (haikara tuo vauvat), sairauksista (mummon aivokasvain on heille "pipi") jne.

Lasu voisi olla paikallaan.

Vanhemman pojan koulu teki lasun. Ei johtanut mihinkään. Paitsi entistä pahempaan hyysäämiseen.

Nyt kyllä alan ihmisenä alkoi kiinnostamaan tarkalleen ottaen mistä on koulun joku henkilökunnan jäsen tehnyt lasun. Kurjempaakin voisi olla lapsen elämä kuin tuossa kuvailtuna.

Tällä pojalla oli vaikeuksia koulussa, ja äiti käänsi sen koulun syyksi. Haukkui koko koulun henkilökunnan ja teki valituksia ylemmille tahoille, ja kun koulun toiminnasta ei löytynyt mitään moitittavaa poika laitettiin psykologisiin arvioihin joihin äiti ei suostunut lastaan laittamaan. Aluksi koko koulun ja kodin yhteistyö katkesi ja lopuksi molemmat pojat ovat nyt kotiopetuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhun äitini kanssa puhelimessa kotimatkalla illalla (klo 22 paikkeilla tms) ja lopetan puhelun ennen kuin pääsen kotiin, äiti vaatii ja kinuaa minua laittamaan tekstarin kun olen turvallisesti kotona. T. 30-v. perheellinen nainen

Hahahhhaaa!! Minun äitini on samanlainen :D 

Jos esim. kerron hänelle lähteväni illalla elokuviin, niin vaatii mua laittamaan tekstarin kun olen turvallisesti kotona :D  T. 35v. Nainen

Minä olen tämmöinen vanhempi. Sen jälkeen, kun lapseni katkaisi hampaansa ja mursi reisiluun tarhassa vauvakeinusta/taaperokeinusta pudotessaan 2 vuotiaana, olen ollut kuin haukka. En voi sille mitään. Toki en ihan noihin yllä, mitä moni tässä ketjussa, lapsi saa juosta, leikkiä, pomppia, mutta olen paljon tarkempi, kun monet muut vanhemmat.

Mun mummo on ehkä vähän ylihuolehtivainen. Mummo on 102 ja isäni 74. Mummo haluaa aina varmistaa, että isäni laittaa riittävän lämpimät käsineet. Ja lakki! Lakki pitää muistaa! Myös kylästä kotiin lähtiessä! Kuuletsie?

Ei voi kuin nauraa!

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tuosta ketjusta, jossa oli iso tyttö pistetty valjaisiin. Mitä muuta?

Millä tavoin lapsen laittaminen valjaisiin on ylihysteerisyyttä? Ihan paras keksintö naismuistiin kun kävelemään oppineen kanssa lähtee kaupungille ihmisten sekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puhun äitini kanssa puhelimessa kotimatkalla illalla (klo 22 paikkeilla tms) ja lopetan puhelun ennen kuin pääsen kotiin, äiti vaatii ja kinuaa minua laittamaan tekstarin kun olen turvallisesti kotona. T. 30-v. perheellinen nainen

Minulla tuplasti ikää sinuun verrattuna mutta ihan samanlainen äiti - yhä vielä.

Äiti 90v voi hyvinkin soittaa aamuseiskalta että "laita sukkahousut, siellä on kylmä" tai "muista ottaa sateenvarjo, iltapäiväksi on luvattu sadetta".

Välimatkaa meillä noin 200km.

Pakko suhtautua jo huumorilla. Ei tästä huolenpidosta enää pitkään saa nauttia. ;>

Kirsi Kunnaksen sanoin: "lakkaan huolehtimasta pojista kun ovat vanhainkodissa turvassa." Äitini on myös tuollainen, itse olen n. 50-V. Ja mikä pahinta, olen itse samanlainen :)

Ala-asteella luokkalaiseni joutui soittamaan aina kun on koulussa. Matka oli jotain kilometrin luokkaa. (ja joutui jopa menemään kiertotietä, koska kaksi autotienylitystä!). Kerran hän unohti soittaa niin äiti oli lähettänyt isoveljen tarkistamaan että hän on koulussa. :_D Äiti myöskin repi hänen kirjoistaan "pahoja" sivuja pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puhun äitini kanssa puhelimessa kotimatkalla illalla (klo 22 paikkeilla tms) ja lopetan puhelun ennen kuin pääsen kotiin, äiti vaatii ja kinuaa minua laittamaan tekstarin kun olen turvallisesti kotona. T. 30-v. perheellinen nainen

Voi ei, toi on jo sairasta. 

Oletko yrittänyt puhua hånen kanssaan? Voisi kuvitella ahdistavan jo sinuakin tuollainen. 

Oma lapsi on oma lapsi, vaikka se olisi 50-v. Onhan se noloa, mutta ei se huoli ikinä häviä. Jopa oma 90-v dementoitunut isäni kyselee, että onko sulla rahat riittäneet. Muistelee aikaa kun olin nuori opiskelija. Pitäisi olla iloinen, että on rakastettu. Vaikka välillä ärsyttäisikin.

Kaverillani on hieman yli 1-vuotias lapsi ja tuntuu että JOKA ASIASTA soitetaan lääkäriin! Siis soittaa melkein joka viikko. Milloin on näppy jossain, milloin itkee liikaa ja milloin liian vähän, mustelma, pissa haisee oudolle, kakka eri väristä kuin yleensä, heräsi kahtena yönä peräjälkeen kun yleensä ei heräile, kaatui jne jne jne. Vähän lämpöä niin päivystykseen. Minulla 1,5-vuotias lapsi ja olen kaksi kertaa joutunut soittamaan terveysneuvontaan ja siis ihan kunnon syystä. Ihmettelee sitä kovasti ja tiedän että epäilee kykyjäni äitinä.