Lapseton pohtii: Onko todella niin, että lastenhoidosta on suurin vastuu äidillä, vielä nykyaikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole lapsia ja mukamas ollaan tasa-arvoisia, mutta silti olen päätynyt mikromanageroimaan huushollimme asioista. Mies kyllä tekee ja osallistuu kun pyydän, mutta ilman minusta lähtevää aloitetta on kuin ellun kana.

Koska viimeksi teidän perheessä mies on omatoimisesti huomannut, että pölypussit on lopussa ja ostanut niitä seuraavalla kauppareissulla?

Ja ei, meillä ei ole autoa eikä siis pölykapseleita, jotka yleensä nostetaan esiin esimerkkinä miehen tontista.

No mitenkäs se Unelmien Prinssi lakkasi olemasta unelmien prinssi? Ettet vain olisi ihan itse haalinut kaikkea työtä omalle kontollesi?

Myönnän, olin nuori ja tyhmä :D Eikä miehenikään koskaan mikään Unelmien Prinssi ole ollut. Olisi pitänyt osata tarkkailla anopin toimintaa paremmin suhteen alkuaikoina. Nyt se on liian myöhäistä.

Öööh? "Anopin toimintaa"? Anna mun kaikki kestää. Huoh. Juuei, tosta en osaa sanoa mitään, kun mä olen vain ollut mieheni kanssa naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Muistuttelu on todella rasittavaa. Se, ettei viitsi pitää asioita mielessä, siis jaksa kantaa niitä mukanaan, kielii aivan suoraan välinpitämättömyydestä. Toinen selitys voi olla, ettei kyseinen henkilö pidä jotakin asiaa aidosti tärkeänä, eikä siksi ylläpidä aietta huolehtia siitä.

Ennen lasten hankkimista voi ainakin keskustella siitä, mikä noin niinkuin teoriassa miehen mielestä on tärkeää. Käytännössä sen sitten näkee, minkälaiset arvot elämässä lopulta vaikuttaa vahvimmin.

Unohtamiset on asia erikseen.

Hyvä vinkki! Tässä kun on monta vuotta asunut miehen kanssa yhteisessä kodissa, niin sitä huomaa kyllä, että puheet ja teot ei natsaa. Voi olla, että mies puhuu että puhdas koti on kiva, mutta käytännössä sitten ei viitsitä pitää sitä yllä. No, siinäkin ehkä on sitten se sävyero, että kaikistahan puhdas koti on kiva. Kuka haluaa myöntää olevansa laiska? Silti, ehdottomasti asioista pitää keskustella. Kai niistä sitten pitää keskustella monet kerrat, ja monin eni sanakääntein, jotta saa varmasti sen toisen arvomaailman sieltä lypsettyä.

Ap

Höpö-höpö ja taas yksi provo meille. Mutta mennään vaan mukaan. Lapsiperheessä on niiiiin paljon tekemistä (sinkku ja lapseton ei pysty sitä edes kuvittelemaan), että avainasana on työnjako. Yksi tekee yhden homman ja toinen jotain muuta niin palikka pysyy kasassa. Lapsen syntyessä ei oikein ole vaihtoehtoja, koska vain toinen pystyy sen hoitamaan kuten myös imettämisen (josta muuten on tehty nykyisin vähän ihmeellinen tuntikausien riippuminen) ja sillä aikaa ukko sitten hoitelee muut asiat. Tämä jää usein päälle oli etukäteen puhuttu mitä hyvänsä. Mutta ei kai se haittaa jos homma hoituu tasapuolisesti eikä siten, että yksi raataa ja toinen lorvii. Kumpikin tekee mitä ehtii ja osaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole lapsia ja mukamas ollaan tasa-arvoisia, mutta silti olen päätynyt mikromanageroimaan huushollimme asioista. Mies kyllä tekee ja osallistuu kun pyydän, mutta ilman minusta lähtevää aloitetta on kuin ellun kana.

Koska viimeksi teidän perheessä mies on omatoimisesti huomannut, että pölypussit on lopussa ja ostanut niitä seuraavalla kauppareissulla?

Ja ei, meillä ei ole autoa eikä siis pölykapseleita, jotka yleensä nostetaan esiin esimerkkinä miehen tontista.

No mitenkäs se Unelmien Prinssi lakkasi olemasta unelmien prinssi? Ettet vain olisi ihan itse haalinut kaikkea työtä omalle kontollesi?

Meillä mies on aina tainnut ostaa pölynimurin pölypussit, en muista niitä yhdessäoloaikana ikinä ostaneeni. Samoin tiskikoneen tyhjennän ja täytäin vain jos mies on työmatkalla, silloinkin menee muutama päivä ennen kuin lautaset loppuvat ja havahdun. Mutta meillä ei olekaan tällaiset perinteiset sukupuoliroolit. Vaikka on kaksi lasta ja oon ollut pitkään lasten kanssa kotona (en siis kotona ollessakaan koskaan tyhjentänyt tiskikonetta, mies on aina tehnyt sen kun tulee töistä. Lasten kanssa olemisessa on ihan tarpeeksi hommaa.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen keskustellut tuttavieni kanssa, ja seurannut keskuteluja täällä palstalla. Kauhean usein toistuu se, että mies ei ota samaa vastuuta lasten hoidosta ja kasvatuksesta kuin nainen. Joo, voi olla että palstalle kirjoittelevat enemmän ne suhteeseen tyytymättömät, mutta entä sitten kokemukseni lähipiiristä? Siellä usein näkee ja kuulee kuinka perheen äiti on se, joka hoitaa eniten kotitöitä, ja joka hoitaa mikromanageroinnit (vai mikä se hieno termi on sille kun suunnittelee kaikki mahdolliset pienet perheen sisäiset kuviot kerhorepun täytöistä ruokalistoihin yksikseen, ja niistä kertyy lopulta valtava vuori asioita joita hallita ja suunnitella jatkuvasti) ja isä on ihan pihalla kaikesta, hyvä kun saa omia sotkujaan siivottua. Voiko tällainen olla vielä näin isossa mittakaavassa voimissaan vielä nykyaikana? Mitä kokemuksia teillä on? Itseä näin lapsettomana hirvittää, että jos niitä lapsia haluaa joskus tehdä, joutuuko ne lopulta lähes yksin hoitamaan ja huolehtimaan?

Monilla miehillä on kaunis ajatus vastuunkantamisesta, mutta paneutuminen ja taidot molemmat riittämättömiä.

Kun alat seurustella, katso toimiiko poikaystävän vanhempien parisuhde miten. Jos hänen äitinsä raataa kotiorjana, malli on ollut huonoin mahdollinen. Pojan mielikuva isän vastuunkantamisesta voi olla se rusinat pullasta napannut isä, joka opetti ajamaan polkupyörällä ja muuta mukavaa.

Jos poikaystävän vanhemmilla homma toimii parisuhteissaan (keskenään tai jos eronneet, niissä uusissa suhteissa) ennuste on hyvä.

Meidän sukupolvella on sitten vastuulla kasvattaa omista lapsistamme hyviä vanhempia ja puolisoita.

Itseään voi kasvattaa aikuisena, mut lapsuuden mallit imetään vain lapsena.

Itselläni on sellainen sovinistinen malli, josta pyrin mahdollisimman paljon pois. Miehestä taas en tiedä, kun hänen isänsä kuoli, eikä hän ole juuri puhunut vanhempiensa suhdedynamiikasta.

Kun sehän se juuri on, että lapsena opitaan asioita ja arvoja ja niistä onkin sitten hankala oppia pois aikuisena, jos niitä ei edes osaa kunnolla hoksata itsestään.

Ap

Vaativa tilanne. Molemmat olette siis tavallaan itsenne kasvattajia tässä asiassa aikuisiällä. Teillä ei ole helppoa ennustusvälinettä.

Sinuna katsoisin seuraavaksi sitä, miten mies nyt aikuisena äitiään kohtelee. Ja miten äiti poikaansa.

Yksi hyvä nyrkkisääntö mulla on tarjota; aito sitoutuminen siihen, että molemmilla on yhtä paljon lepoa ja (myöhemmin) vapaata aikaa. Silloin ei jaeta vastuuta ja kotityötä mekaanisesti puoliksi, vaan siten, että molemmat käyttävät voimiaan yhtä paljon. Tiukan paikan tullen molemmilla on lepoa yhtä vähän - mutta sitä on, ei niin, että toinen lepää kaksi tuntia, toinen nolla.

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mitä? Et voi tietää etukäteen, miten se menee.

Et voi etukäteen esimerkiksi päättää, miten helppohoitoinen lapsi on. Et voi varmasti tietää edes sitä, minkälainen äiti sinusta itsestäsi tulee.

On niin tavallista, että ihmiset päättävät etukäteen, että "sitten kun minusta tulee äiti/isä, minä aina toimin näin / en koskaan toimi niin" - ja sitten siinä käykin just toisin. Saatat nyt ajatella, että ehdottomasti tärkeintä on, että isä kantaa tasan puolet vastuusta - mutta sitten saatatkin olla se äiti, joka haluaakin hoitaa vauvaa koko ajan eikä raaski olla poissa vauvan luota vaikka siihen annettaisiin mahdollisuus.

Ja sitten on niin monta muutakin asiaa, joihin voi valmistautua mutta lopulta ei kuitenkaan tiedä, miten se sitten menee.

Olennaista on, että keskusteluyhteys puolisoon on olemassa koko ajan niin että te voitte koko ajan keskustella siitä, että mikä on vauvalle parasta ja miten te kaksi haluatte asiat hoitaa.

Te ehditte riidellä kerhorepuista myöhemminkin. Tässä vaiheessa kannattaa käydä todella hyvä keskustelu siitä, mikä on teidän näkemys siitä, miten kauan lasta hoidetaan kotona. Pannaanko se 1-vuotiaana tarhaan? Jos ei, kumpi jää hoitovapaalle? Jos sinä jäät, miten teidän perheen talous hoidetaan? Miten mies kompensoi sinulle sen, että jäät kotiin?

Noista kannattaa aloittaa jo ennen kuin edes suunnittelee lasta.

Ei tietenkään voi tietää miten asiat menee. Ehkä mies rakastuukin tulisesti toiseen, tai kuolee, niin että jään yksinhuoltajaksi? Ei voi tietää. Mutta lähtökohta on se, että asiat sovitaan, ja suunnitellaan, ja taas tilanteen muuttuessa sovitaan ja suunnitellaan ja koko ajan keskustellaan. En halua lähtä soitellen sotaan, ja lasten hankinta on niin valtava elämänmuutos, että sitä pitää kunnolla pohtia ja jopa harjoitella etukäteen jos haluaa että homma sujuu näin niinkuin suunnilleen niinkuin pitääkin. Haluan, että elämässä on selvät rutiinit, jotta lapsen hoito on mahdollisimman helppoa. Mikään ei tietenkään välttämättä mene niinkuin suunnittelee, mutta on se aina hyvänä pohjana, varsinkin näin valtavan tärkeässä asiassa, kuin toisen ihmisen elämän pohjan luomisessa! Haluan pystyä opettamaan omalle lapselleni hyvän parisuhteen perustan, ja silloin minulla pitää olla sellainen valmiina ennen lapsen hankintaa. Näin niinkuin mieluiten.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mitä? Et voi tietää etukäteen, miten se menee.

Et voi etukäteen esimerkiksi päättää, miten helppohoitoinen lapsi on. Et voi varmasti tietää edes sitä, minkälainen äiti sinusta itsestäsi tulee.

On niin tavallista, että ihmiset päättävät etukäteen, että "sitten kun minusta tulee äiti/isä, minä aina toimin näin / en koskaan toimi niin" - ja sitten siinä käykin just toisin. Saatat nyt ajatella, että ehdottomasti tärkeintä on, että isä kantaa tasan puolet vastuusta - mutta sitten saatatkin olla se äiti, joka haluaakin hoitaa vauvaa koko ajan eikä raaski olla poissa vauvan luota vaikka siihen annettaisiin mahdollisuus.

Ja sitten on niin monta muutakin asiaa, joihin voi valmistautua mutta lopulta ei kuitenkaan tiedä, miten se sitten menee.

Olennaista on, että keskusteluyhteys puolisoon on olemassa koko ajan niin että te voitte koko ajan keskustella siitä, että mikä on vauvalle parasta ja miten te kaksi haluatte asiat hoitaa.

Te ehditte riidellä kerhorepuista myöhemminkin. Tässä vaiheessa kannattaa käydä todella hyvä keskustelu siitä, mikä on teidän näkemys siitä, miten kauan lasta hoidetaan kotona. Pannaanko se 1-vuotiaana tarhaan? Jos ei, kumpi jää hoitovapaalle? Jos sinä jäät, miten teidän perheen talous hoidetaan? Miten mies kompensoi sinulle sen, että jäät kotiin?

Noista kannattaa aloittaa jo ennen kuin edes suunnittelee lasta.

Ei tietenkään voi tietää miten asiat menee. Ehkä mies rakastuukin tulisesti toiseen, tai kuolee, niin että jään yksinhuoltajaksi? Ei voi tietää. Mutta lähtökohta on se, että asiat sovitaan, ja suunnitellaan, ja taas tilanteen muuttuessa sovitaan ja suunnitellaan ja koko ajan keskustellaan. En halua lähtä soitellen sotaan, ja lasten hankinta on niin valtava elämänmuutos, että sitä pitää kunnolla pohtia ja jopa harjoitella etukäteen jos haluaa että homma sujuu näin niinkuin suunnilleen niinkuin pitääkin. Haluan, että elämässä on selvät rutiinit, jotta lapsen hoito on mahdollisimman helppoa. Mikään ei tietenkään välttämättä mene niinkuin suunnittelee, mutta on se aina hyvänä pohjana, varsinkin näin valtavan tärkeässä asiassa, kuin toisen ihmisen elämän pohjan luomisessa! Haluan pystyä opettamaan omalle lapselleni hyvän parisuhteen perustan, ja silloin minulla pitää olla sellainen valmiina ennen lapsen hankintaa. Näin niinkuin mieluiten.

Ap

Älä läpätä, pelle. Kirjoititko tämän ap:nä: "Hyvä vinkki! Tässä kun on monta vuotta asunut miehen kanssa yhteisessä kodissa, niin sitä huomaa kyllä, että puheet ja teot ei natsaa. Voi olla, että mies puhuu että puhdas koti on kiva, mutta käytännössä sitten ei viitsitä pitää sitä yllä" - Tuohon ei sovi se malli, että asioista muka keskustellaan ensin. Vaikutat alistuvalta nössöltä, joka yrittää mielessään tsempata itseään kitumaan kuten "muutkin mammat". Voin vakuuttaa, että emme me kaikki kidu. Meitä on paljon, jotka tajuamme ihan itse järjestää asiat siihen malliin, ettei elämä ole pelkkää nyrkin ja hellan välissä heilumista. Elämä ei myöskään ole pelkkää keskustelua, vaan paljon riippuu siitä, mitä sallit itsellesi tehtävän. Jos et miestä kuriin saa ennen lapsia, älä edes uneksi, että se itsestään ja juttelemalla onnistuisi lasten synnyttyä perheeseen. Ja te kaikki muut nössöt, reipastukaa! Mies on naista vahvempi ja siksi hän tekee yli puolet kaikista perheen töistä - sujuvasti ja alusta alkaen, niistä koskaan luistamatta. Kun tajuatte tämän, saatte hyvän avioliiton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-kotityöt-jankkausta

-kerhorepun täyttö?

-ruokalistat?

Kyllä on taas niin todellisuudesta vieraantunutta tekstiä.

Naiset itse tämän roolin omivat, eivätkä edes halua jakaa esimerkiksi perhevapaita.

No mitä hittoa nyt taas. Jonkun nuokin asiat on hoidettava ja suunniteltava. En tiedä miten tällaista kysyvät ihmiset pärjäävät työssä, jos eivät osaa suunnitella toimintaansa? Asioita vaan tapahtuu yhtäkkiä?

Totta kai pitää hoksata ajatella että lapsi kasvaa, pitää rekisteröidä mitä vaatteita lapsella on. Sitten pitää osata ostaa niitä vaatteita mieluiten ajoissa, eikä niin että lapselta loppuu kaikki vaatteet ja siinä sitä sitten ollaan.

Pitää osata ajatella että jääkaapissa on ruokaa. Lasten kanssa ei ehkä ole niin helppo lähtä tuosta noin vaan kauppaan, vaan sekin pitää suunnitella, että lapsi on ehkä jo valmiksi ruokittu ja vessatettu. Kaupassa suunnitella (tai mieluiten aiemmin) mitä syödään, ja mitä aineksia hankkia, ja mieluiten vielä niin, että on ruokaa moneksi päiväksi. Kotona pitää hoksata katsoa, että onko vaipat vähissä, ja muistaa hankkia niitä lisää. Tai jos käyttää kestovaippoja, niin kai niitäkin pitää tarkkailla milloin varastot ehtyy, ja tajuta pyykätä ajoissa.

Lasta ei voi vaan aamulla puskea pois ovesta että heippa vaan ja tervemenoa kerhoon, vaan pitää katsoa vaatteet valmiiksi ja ehkä jotain evästä, en tiedä mitä sinne kerhoon tarvii, mutta niin vaan sitä jotain sinne tarvii. Ja se lapsi pitää herättää ja ruokkia, ja pitää olla niitä aamupalatarpeita, ja opettaa pesemään hampaita.

Keksin niin paljon asioita, joita täytyy valmiiksi miettiä ja suunnitella, rekisteröidä/huomata ja sen jälkeen muistaa ja toimia. Ja jos kuulemani pitävät paikkaansa, niin nainen on se joka jatkuvasti havannoi, ja sitten pyytää avuksi miestä, joka naisen apuna toteuttaa näitä asioita. Vaan miten iso vastuu siinä on yhden ihmisen koko ajan havannoida ja raportoida toiselle! Kun ei se tiskienkään pyörittäminen ole niin, että vaan nappia painaa, niinkuin joku jankkaaja täällä aina jaksaa heittää. Vaan sekin pitää suunnitella, katsoa milloin kone on täynnä, että se on lasstattu oikein, lastata lisää jos niitä astioita riekkuu tiskipöydällä, laittaa pesuaineet, valita oikea ohjelma, katsoa että pesuainetta on vielä tarpeeksi, katsoa että on aikaa pyörittää se pesuohjelma, katsoa että kone päästää oikeita ääniä eikä hajoa kesken pyörityksen, lopuksi kuivattaa tiskit ja lastata ne pois, katsoa puhdistuiko kaikki astiat, jos ei niin miksei, ja pitääkö kone puhdistaa. Sisältää paljon enemmän, kuin pelkän napin painalluksen. Ja kun samanmoisia asioita ja mikromanagerointeja on päivässä useimpia, niin kyllä siihen väsyy.

Ap

Apua - sä ajattelet ihan liikaa! Mun pää just poksahti.

Minkälainen sun elämäsi on nyt?

Tai oikeastaan, en haluakaan tietää. En jaksa aikuisia, jotka tekevät tavallisesta elämästä näin vaikeaa. Ehkä on parempi, että et hanki lasta ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mitä? Et voi tietää etukäteen, miten se menee.

Et voi etukäteen esimerkiksi päättää, miten helppohoitoinen lapsi on. Et voi varmasti tietää edes sitä, minkälainen äiti sinusta itsestäsi tulee.

On niin tavallista, että ihmiset päättävät etukäteen, että "sitten kun minusta tulee äiti/isä, minä aina toimin näin / en koskaan toimi niin" - ja sitten siinä käykin just toisin. Saatat nyt ajatella, että ehdottomasti tärkeintä on, että isä kantaa tasan puolet vastuusta - mutta sitten saatatkin olla se äiti, joka haluaakin hoitaa vauvaa koko ajan eikä raaski olla poissa vauvan luota vaikka siihen annettaisiin mahdollisuus.

Ja sitten on niin monta muutakin asiaa, joihin voi valmistautua mutta lopulta ei kuitenkaan tiedä, miten se sitten menee.

Olennaista on, että keskusteluyhteys puolisoon on olemassa koko ajan niin että te voitte koko ajan keskustella siitä, että mikä on vauvalle parasta ja miten te kaksi haluatte asiat hoitaa.

Te ehditte riidellä kerhorepuista myöhemminkin. Tässä vaiheessa kannattaa käydä todella hyvä keskustelu siitä, mikä on teidän näkemys siitä, miten kauan lasta hoidetaan kotona. Pannaanko se 1-vuotiaana tarhaan? Jos ei, kumpi jää hoitovapaalle? Jos sinä jäät, miten teidän perheen talous hoidetaan? Miten mies kompensoi sinulle sen, että jäät kotiin?

Noista kannattaa aloittaa jo ennen kuin edes suunnittelee lasta.

Ei tietenkään voi tietää miten asiat menee. Ehkä mies rakastuukin tulisesti toiseen, tai kuolee, niin että jään yksinhuoltajaksi? Ei voi tietää. Mutta lähtökohta on se, että asiat sovitaan, ja suunnitellaan, ja taas tilanteen muuttuessa sovitaan ja suunnitellaan ja koko ajan keskustellaan. En halua lähtä soitellen sotaan, ja lasten hankinta on niin valtava elämänmuutos, että sitä pitää kunnolla pohtia ja jopa harjoitella etukäteen jos haluaa että homma sujuu näin niinkuin suunnilleen niinkuin pitääkin. Haluan, että elämässä on selvät rutiinit, jotta lapsen hoito on mahdollisimman helppoa. Mikään ei tietenkään välttämättä mene niinkuin suunnittelee, mutta on se aina hyvänä pohjana, varsinkin näin valtavan tärkeässä asiassa, kuin toisen ihmisen elämän pohjan luomisessa! Haluan pystyä opettamaan omalle lapselleni hyvän parisuhteen perustan, ja silloin minulla pitää olla sellainen valmiina ennen lapsen hankintaa. Näin niinkuin mieluiten.

Ap

"Lasten hankintaa pitää etukäteen harjoitella."

"Jos haluaa, että homma sujuu niinkuin suunnilleen pitääkin."

"Haluan, että elämässä on selvät rutiinit."

"Jotta lapsen hoito on mahdollisimman helppoa."

Älä nyt viitsi. Ei meistä kukaan ole etukäteen harjoitellut ja ihan hyvin ollaan taplattu.

Voitko lukea oman kommenttisi ajatuksella? Olet kontrollifriikki. Hommat nimittäin eivät lapsen kanssa "suju niin kuin pitääkin" eikä mitkään rutiinit auta tekemään lapsen hoidosta "mahdollisimman helppoa".

Olet ihan pihalla hyvä nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mitä? Et voi tietää etukäteen, miten se menee.

Et voi etukäteen esimerkiksi päättää, miten helppohoitoinen lapsi on. Et voi varmasti tietää edes sitä, minkälainen äiti sinusta itsestäsi tulee.

On niin tavallista, että ihmiset päättävät etukäteen, että "sitten kun minusta tulee äiti/isä, minä aina toimin näin / en koskaan toimi niin" - ja sitten siinä käykin just toisin. Saatat nyt ajatella, että ehdottomasti tärkeintä on, että isä kantaa tasan puolet vastuusta - mutta sitten saatatkin olla se äiti, joka haluaakin hoitaa vauvaa koko ajan eikä raaski olla poissa vauvan luota vaikka siihen annettaisiin mahdollisuus.

Ja sitten on niin monta muutakin asiaa, joihin voi valmistautua mutta lopulta ei kuitenkaan tiedä, miten se sitten menee.

Olennaista on, että keskusteluyhteys puolisoon on olemassa koko ajan niin että te voitte koko ajan keskustella siitä, että mikä on vauvalle parasta ja miten te kaksi haluatte asiat hoitaa.

Te ehditte riidellä kerhorepuista myöhemminkin. Tässä vaiheessa kannattaa käydä todella hyvä keskustelu siitä, mikä on teidän näkemys siitä, miten kauan lasta hoidetaan kotona. Pannaanko se 1-vuotiaana tarhaan? Jos ei, kumpi jää hoitovapaalle? Jos sinä jäät, miten teidän perheen talous hoidetaan? Miten mies kompensoi sinulle sen, että jäät kotiin?

Noista kannattaa aloittaa jo ennen kuin edes suunnittelee lasta.

Ei tietenkään voi tietää miten asiat menee. Ehkä mies rakastuukin tulisesti toiseen, tai kuolee, niin että jään yksinhuoltajaksi? Ei voi tietää. Mutta lähtökohta on se, että asiat sovitaan, ja suunnitellaan, ja taas tilanteen muuttuessa sovitaan ja suunnitellaan ja koko ajan keskustellaan. En halua lähtä soitellen sotaan, ja lasten hankinta on niin valtava elämänmuutos, että sitä pitää kunnolla pohtia ja jopa harjoitella etukäteen jos haluaa että homma sujuu näin niinkuin suunnilleen niinkuin pitääkin. Haluan, että elämässä on selvät rutiinit, jotta lapsen hoito on mahdollisimman helppoa. Mikään ei tietenkään välttämättä mene niinkuin suunnittelee, mutta on se aina hyvänä pohjana, varsinkin näin valtavan tärkeässä asiassa, kuin toisen ihmisen elämän pohjan luomisessa! Haluan pystyä opettamaan omalle lapselleni hyvän parisuhteen perustan, ja silloin minulla pitää olla sellainen valmiina ennen lapsen hankintaa. Näin niinkuin mieluiten.

Ap

"Lasten hankintaa pitää etukäteen harjoitella."

"Jos haluaa, että homma sujuu niinkuin suunnilleen pitääkin."

"Haluan, että elämässä on selvät rutiinit."

"Jotta lapsen hoito on mahdollisimman helppoa."

Älä nyt viitsi. Ei meistä kukaan ole etukäteen harjoitellut ja ihan hyvin ollaan taplattu.

Voitko lukea oman kommenttisi ajatuksella? Olet kontrollifriikki. Hommat nimittäin eivät lapsen kanssa "suju niin kuin pitääkin" eikä mitkään rutiinit auta tekemään lapsen hoidosta "mahdollisimman helppoa".

Olet ihan pihalla hyvä nainen.

Rutiinithan ne nimenomaan pitää paletin perusperheessä kasassa pikkulapsiaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-kotityöt-jankkausta

-kerhorepun täyttö?

-ruokalistat?

Kyllä on taas niin todellisuudesta vieraantunutta tekstiä.

Naiset itse tämän roolin omivat, eivätkä edes halua jakaa esimerkiksi perhevapaita.

No mitä hittoa nyt taas. Jonkun nuokin asiat on hoidettava ja suunniteltava. En tiedä miten tällaista kysyvät ihmiset pärjäävät työssä, jos eivät osaa suunnitella toimintaansa? Asioita vaan tapahtuu yhtäkkiä?

Totta kai pitää hoksata ajatella että lapsi kasvaa, pitää rekisteröidä mitä vaatteita lapsella on. Sitten pitää osata ostaa niitä vaatteita mieluiten ajoissa, eikä niin että lapselta loppuu kaikki vaatteet ja siinä sitä sitten ollaan.

Pitää osata ajatella että jääkaapissa on ruokaa. Lasten kanssa ei ehkä ole niin helppo lähtä tuosta noin vaan kauppaan, vaan sekin pitää suunnitella, että lapsi on ehkä jo valmiksi ruokittu ja vessatettu. Kaupassa suunnitella (tai mieluiten aiemmin) mitä syödään, ja mitä aineksia hankkia, ja mieluiten vielä niin, että on ruokaa moneksi päiväksi. Kotona pitää hoksata katsoa, että onko vaipat vähissä, ja muistaa hankkia niitä lisää. Tai jos käyttää kestovaippoja, niin kai niitäkin pitää tarkkailla milloin varastot ehtyy, ja tajuta pyykätä ajoissa.

Lasta ei voi vaan aamulla puskea pois ovesta että heippa vaan ja tervemenoa kerhoon, vaan pitää katsoa vaatteet valmiiksi ja ehkä jotain evästä, en tiedä mitä sinne kerhoon tarvii, mutta niin vaan sitä jotain sinne tarvii. Ja se lapsi pitää herättää ja ruokkia, ja pitää olla niitä aamupalatarpeita, ja opettaa pesemään hampaita.

Keksin niin paljon asioita, joita täytyy valmiiksi miettiä ja suunnitella, rekisteröidä/huomata ja sen jälkeen muistaa ja toimia. Ja jos kuulemani pitävät paikkaansa, niin nainen on se joka jatkuvasti havannoi, ja sitten pyytää avuksi miestä, joka naisen apuna toteuttaa näitä asioita. Vaan miten iso vastuu siinä on yhden ihmisen koko ajan havannoida ja raportoida toiselle! Kun ei se tiskienkään pyörittäminen ole niin, että vaan nappia painaa, niinkuin joku jankkaaja täällä aina jaksaa heittää. Vaan sekin pitää suunnitella, katsoa milloin kone on täynnä, että se on lasstattu oikein, lastata lisää jos niitä astioita riekkuu tiskipöydällä, laittaa pesuaineet, valita oikea ohjelma, katsoa että pesuainetta on vielä tarpeeksi, katsoa että on aikaa pyörittää se pesuohjelma, katsoa että kone päästää oikeita ääniä eikä hajoa kesken pyörityksen, lopuksi kuivattaa tiskit ja lastata ne pois, katsoa puhdistuiko kaikki astiat, jos ei niin miksei, ja pitääkö kone puhdistaa. Sisältää paljon enemmän, kuin pelkän napin painalluksen. Ja kun samanmoisia asioita ja mikromanagerointeja on päivässä useimpia, niin kyllä siihen väsyy.

Ap

Joudutko muistuttamaan itseäsi myös hengittämisestä?

Kyllä se arki rullaa suurimmalla osalla perheistä ilman mitään erityistä miettimistä ja ruokalistojen kirjoittelua.

No heheh. En ole mikään ameeba, jolla ei tapahdu koskaan mitään ajattelutoimintaa. Ihminen ajattelee ihan koko ajan. Ja jos joskus pysähdyt oikein kunnolla kuuntelemaan niitä ajatuksia, niin hoksaat että se menee aika tuohon malliin. Samalla kun käy vessassa, voi hoksata että vessapaperi on vähissä, ja kirjoittaa sen valmiiksi ylös kauppalistaan. Tässä menee ehkä minuutti jos sitäkään. Jos ihminen ei rekisteröi koskaan mitään, käy niin, että kun sinne vessaan menee ja tarpeensa hoitaa, niin se paperi onkin aivan mystisesti loppunut ja siinä saakin pyyhkiä minne nyt ikinä keksiikään. AIkuiset vastuulliset ihmiset rekisteröi ympäristöään ja tekee huomioita ja suunnittelee, ja tämä toiminta on ihan automaattista, niin että sitä ei tarvitse valtavien mappien ja ajatuskarttojen kanssa lähtä pohtimaan miten arkeaan pyörittää. Silloin kun toinen puolisoista on tottunut että toinen hoitaa kaiken, niin silloin tulee näitä ylätyksiä että miten voi olla että vessapaperi on loppu? Kun asiat hoituu hyvin, niin eihän siihen prosessiin kiinnitä huomiota.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää valitettavasti paikkansa, lähipiiristäni tiedän vain kaksi isää jotka hoitavat vastuunsa vanhempana, muut ovat juurikin sellaisia jotka rajaavat oman tekemisensä itsekkäästi ja äiti sitten hoitaa kaiken muun..ja uupuu. Tähän ei vaikuta yhtään mitä sovitaan ennakkoon ja vaikka miten puhutaan vastuun jakamisesta niin tosipaikan tullessa se vasta nähdään onko miehestä vastuunkantajaksi; onko sanansa mittainen - yleensä ei. Mikä miehiä oikein vaivaa??

Tosi ahdistava ajatus. Sitähän voi kyllä sanoa ja puhua vaikka mitä, mutta tosiaan, ei sitä näi vasta kuin tekoina. Eikä sekään vastaa omaa perhe-elämän leikkimistä, että lainaa hetkeksi jonkin lasta hoitoon. Siinä ei näe miten käy pitkällä tähtäimellä. No, eihän mikään elämässä ole varmaa, mutta tämä asia tuntuu niin monella toistuvan juuri niinkuin aloituksessa kerroin, joten sellainen melko varmasti jossain määrin osuu omalle kohdalle, jos lapsia tekee. Joko täysin niin, että mies ei hoida mitään, tai lievempänä vivahteina että nainen mikromanageroi ja suunnittelee keskenään, ja mies muistaa itsenäisesti hoitaa ja suunnitella lapsen asioista vain muutamia.

Ap

Minusta vaikuttaa siltä, että etsit tahallasi surkeinta tapaa hoitaa asiat ja olet ilmeisesti päättänyt tehdä niin, vaikka sulle mitä kommentoitaisiin. Tuosta ei hyvä seuraa. Reipastu ja koeta ajatella asiat uusiksi. Käy vaikka kirjastossa ja ota lainaksi Mattilan Näkökulman vaihtamisen taito. Yritä nyt edes olla hieman fiksumpi kuin palstan siiderivalaat.

Muutama kommentoija on sanonut että menee tasan, ja aika moni on sanonut että nainen tekee hiukan enemmän tai paljon enemmän. Silti minulle se vaakakuppi näyttää painavan enemmän sen puoleen, että naiselle asettuu enemmän työtä. Voihan sitä kovasti päättää, että meidän perheessä niin ei käy, mutta kun ei sitä voi hallita toisen mieltä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole lapsia ja mukamas ollaan tasa-arvoisia, mutta silti olen päätynyt mikromanageroimaan huushollimme asioista. Mies kyllä tekee ja osallistuu kun pyydän, mutta ilman minusta lähtevää aloitetta on kuin ellun kana.

Koska viimeksi teidän perheessä mies on omatoimisesti huomannut, että pölypussit on lopussa ja ostanut niitä seuraavalla kauppareissulla?

Ja ei, meillä ei ole autoa eikä siis pölykapseleita, jotka yleensä nostetaan esiin esimerkkinä miehen tontista.

Juuri näin! Nainen on yleensä se, jonka pitää muistaa ja muistuttaa. Kun on paljon asoita muistettavana, niin on se melkoinen taakka. Ja sitten pitää saada "käskytettyä" se toinen "avuksi". Kamala katsantakanta.

Milläkin huomaan, että minä olen muistuttelemassa miestä että onko huomannut kuinka sotkuinen esim kylppäri on. Ja sitten minä olen yleensä se joka yrittää sopia ja muistutella päivää milloin yhdessä siivotaan. Lisäksi pidän kirjaa syntymäpäivistä ja huolehdin yleensä lahjat yksin. No, minun suvulleni niitä yleensä hankitaankin kun se on isompi. Mutta nyt olen päätnyt siihen, että muistutan vain kerran miestä hänen sukulaisen synttäreistä, ja sitten on omillaan. Tämäkin tapa minulle periytyi lapsuudesta, ja vasta nyt aikuisena olen alkanut hoksaamaan, että ei ole minun asiani muistutella aikuista miestä. Vastaavia ajatusmalleja on varmasti enemmänkin, kunhan niitä hoksaa. Ja se, että ne saadaan kotirutiineihin muutettua toimiviksi malleiksi, niin sekin vie erittäin pitkään.

Itseäni huolettaa, että vauvan kanssa alku on paljon äiti-vauva välistä. Siinä on kova työ saada sitten mieskin myöhemmin enenmmän mukaan vastuuseen.

Ap

Mitä enemmän perinteisiä sukupuolirooleja hellitään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä nainen on se, joka vastaa lapsista, kun mies auttelee. Mitä enemmän mies tuo esille asioita, joita ei voi tehdä, koska on "mies", sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänen mielestään monet lapsiin liittyvät asiat kuuluvat tuolle listalle.

Naisen pitää taas alusta asti antaa miehen vastata itse lapsen hoidosta ilman, että nainen puuttuu siihen. Meillä meni sikäli hyvin, että olin esikoisen synnytyksen jälkeen niin huonossa kunnossa, että ei ollut muuta mahdollisuuttakaan kuin antaa miehen hoitaa omalla tavallaan :D

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin on hommat menny syntymästä saakka tasan. Mies piti puolet vanhempainvapaista ja hoiti muutenkin paljon. Yöt hoidin minä, koska imetin, mutta aamulla mies otti lapsen arkisin niin pitkäksi aikaa kuin ehti ja viikonloppuisin koko aamuksi niin että sain nukkua. Nyt kantaa mm. päävastuun lapsen terveysasioista, muistaa kynsien leikkaukset, parturit jne., kun taas minä huolehdin enemmän vaatetuksesta ja tarvikkeista. Ollaan tosi onnellisia.

Näin se pitäisikin mennä. Silloin molemmat vanhemmat jaksaa.

Ap

Syf kirjoitti:

Äidit hoitaa lasten hoidon ja ilmeisesti tämä on myös kansan henkinen tahto, tai ainakin niin voi päätellä esimerkiksi siitä että äitiyspakkauksen nimeä ei haluttu vaihtaa perhepakkaukseksi. 

Tämä on kyllä jännä juttu. Voiko tosiaan olla niin, että se viittaa yhä sinne suuntaan että äiti kantaa suuremman vastuun? Jos olisimme tottuneet kutsumaan sitä perhepakkaukseksi, niin kyllä silloin olisi tullut älämölöä, että miksi se pitää vaihtaa vain äidille kuuluvaksi. Ja sekin ajatus tuli mieleen, että varmaan isossa osassa eroja, lapsest jää yleensä äidin luokse. Tämäkin kertoo osaltaan jotain. Ja tästä minulla ei ole mitään tilastoja, vaan taas kuinka lähipiirissä asiat on mennyt. Joukossa on myös yksi poikkeus joka vahvistaa säännön.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Myös minun laajassa lähipiirissä on tasan kaksi miestä, jotka hoitavat hommat tasa-arvoisesti. Muut naiset valittelevat miehistään, tai eivät edes näe kuinka epäreilu tilanne on heille.

Oma mies kuuluu myös noihin harvinaisuuksiin. Ennen lapsia pohdin samaa kuin sinä. Uskalsin ottaa riskin, sillä seurusteluajan perusteella luotin mieheen: hänellä on tasa-arvoiset näkemykset kaikissa muissakin asioissa, jaamme samat arvot, olemme kunnioittavia toisiamme kohtaan, mies on lämmin, ymmärtäväinen ja viisas. Tämä on jatkunut ja vanhin lapsi on jo kouluikäinen.

Minä varmaan olisin yksi sellaisista silmänummistajista, jos olisin mennyt samaa polkua kuin sisarukseni. SIttemmin olen alkanut haastamaan lapsuudessa opittuja uskomuksia ja arvoja. Ja hoksannut, että olen ollut myös mahdollistajana, koska en ole tavallaan paremmasta tiennyt. Olen toiminut automaattisesti niinkuin naisen kodinhengettärenä täytyy, ja ottanut isompaa ja aina vaan isompaa vastuuta kodista. Kunnes romahdin ihan kokonaan ja nyt sitä tilannetta on tasattu. Siitä minulle varmaan onkin jäänyt pelko, kun miehen kanssa kesti kauan saada ensinnäkin hänet huomaamaan ja sitten myöhtämään tilanne, ja lopulta vielä lähtä korjaamaan sitä. Oletan, että hänelläkin on yhtä lailla lapsena juurrutetut ajatukset jotka siellä taustalla kummittelee ja ohjaa toimintaa. Siksi tahdon nähdä tämän reitin, voiko niitä arvoa lähtä muuttamaan, jotta lasten hankinta olisi mahdollista (niin että molemmat kantaisivat saman vastuun)?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Valitse siis puolisosi oikein. Ei kaikki miehet luista lasten hoidosta kotona ollessaan. Oma poikani tekee taatusti paljon, jopa ruokaa. Tilanteet vaihtuvat ja sen mukaan eletään. Äidin kotona ollessa asiat luontuu naiselta. Ei miestäkään kannata liikaa stressata kotitöillä työpäivän päätteeksi. Voi käydä niinkin, että  nainen, äiti jääkin yksinhuoltajaksi. Kuka jaksaa kuunnella väsyneenä nalkutusta? Levännyt isä kyllä tekee, jos yhtään on perhekeskeinen.

Toistensa kunnioittaminen kannattaa.

Kunnioittaminen kannattaa, ja se on sitä, että työt jaetaan tasan niin että jako miellyttää molempia. Kotityöt on valitettavasti sellainen asia, että ne on vaan tehtävä. Jos niistä ei jaksa suoriutua, niin ei varmasti jaksa hoitaa lastakaan. Kun sen lisäksi pitäisi yhä saada se arki rullaamaan. Nalkutuksestakin on tällä palstalla monesti keskustellut, ja siitä oli joku hesarin juttukin. Nalkutus on se vihoviimeinen avunpyyntö, kun on turhauduttu tilanteeseen. On kerta toisensa jälkeen pyydetty toista hoitamaan asiansa, ja toinen ummistaa silmänsä. Kukaan ei huvikseen nalkuta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mikromanagemointi on syvältä.

Oma äitini aina kotona ollessani halusi puuttua kaikkeen ja keittiossä ei voinut tehdä mitään kun hän oli kotona.

Vaimo harrastaa jokseenkin samaa. Itse pyrin antamaan vastuuta lapsille ja mm. vaadi, että 9 vuotias tekee omat eväät pelimatkoille.

No, se on sitten sitä erilaista mikromanagerointia. En tiedä mikä se oikea termi on tuolle minun aloituksessa olevalle asialle, mutta tuollaista valtailua se ei ole. Ja minusta lapsi pitää saada alusta asti mukaan arkeen, niin että oppii vähitellen huolehtimaan itse itsestään ja oppii tekemään kotitöitä. Minä olin sellainen lapsi jolle kotitöitä ei opetettu, eikä oikeastaan mitään muutakaan. On ollut hirveä urakka opetella kaikki rutiinit itse. Siinä tehdään lapselle niin paljon hallaa. Nyt olen toivottavasti kohtuu normaali rutiineiltani, mutta kyllä se lapsuus yhä kummittelee tuolla jossain sellaisena avuttomuutena.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se näin. Ja vaikka isä "auttaa" niin se on nimenomaan sitä auttamista, tekee jotain jos käsketään muttei hänelle tule mieleenkään että lapsen reppu pitää pakata, lapsi pitää kylvettää joskus, kynnet leikata.. En tiedä miksi näin on.

Kun tuo muistuttelu on juuri inhottavaa. Joudun joissain asioissa muistuttelemaan miestä, ja kyllä se minun pientä ja heikkoa aivokapasiteettia vie. Jos joutuisi koko perhe-elämän keskenään muistamaan ja hoitamaan, vaikka olisi oletuksena että se toinen hoitaa myös, niin kyllä se turhauttaisi! Pikkuasioita varmasti, mutta jos ajattelee lapsen hoitoa, niin siinähän on ihan hirveästi kaikkea muistettavaa ja valmiiksi pohdittavaa.

Ap

Miksi muistuttelet aikuista miestä? Eikös se ole ennen sinun tapaamistasi osannut ihan omat asiansa hoitaa? Jos ei ja kaipaa sinua äidikseen, niin en tämän miehen kanssa kyllä lastentekoon lähtisi. Vastuunsa kantavia miehiä kyllä on ja tuo ei oikein kuulosta hyvältä. 

Äsken vastasin tavallaan tähän. Se on lapsuudesta opittu malli, jonka tajusin vasta aikuisena kieroksi. Sittemmin olen vähentänyt muistuttelua, niin että mies lopulta saa itse muistaa omat asiansa. Tällainen hiljalleenmuuttaminen on meillä havaittu parhaaksi. Jos muutos tulee kertarysäyksellä, niin siitä on tullut vain riitoja, ainakin kotitöiden suhteen. Tässä on ainakin harjaantunut keskustelutaidot ja muut sellaiset kärsivällisyydet, mitä varmaan lasten kanssa kaivataan. Kotitöistä mies ei oikein hoksaa itsenäisesti tehdä sellaisia harvemmin hoidettavia. Sekin on tarkoitus keskustella läpi, että molemmille tulisi omat vastuualueensa, jotka itse hoitavat.

Ap