Keskivertoa älykkäämpi: mikä älykkyydessä on raskainta?
Minulle henkilökohtaisesti se, että osaan hahmottaa asiat suurina kokonaisuuksina, joissa monet tekijät vaikuttavat toisiinsa ja jotka harvoin ovat kovin mustavalkoisia tai joko-tai. Näin on usein esim. poliittisten tai eettisten kysymysten kanssa. On jotenkin tuskastuttavaa huomata kerta toisensa jälkeen, että populistiset one-linerit purevat keskivertoihmisiin paljon tehokkaammin, eivätkä he edes halua ajatella asioita monelta kantilta. Muita?
Kommentit (1229)
Vierailija kirjoitti:
Katsoa vierestä, kun ihmiset maalaa itseään nurkkaan ja ampuu itseään polveen (kun lopputulos on jo täysin selvä). Nähdä, kuinka kujalla ihmiset on valintojensa seurauksista tai itsensä pettämisen määrässä.
Tai sitten eivät ole ja silloin se pettymyksen määrä tekee ne seuraukset samantekeviksi. Harva asia on niin vaikea sietää, kuin oikea katumus ja häpeä. Tämän vuoksi harva sitä koskaan itsessään katsoo, ellei ole pakko. Ja pakkohan ei usein ole, varsinkaan jos ei myönnä mitään, edes itselleen. Ei kukaan ainakaan oo mitään sanonu jne.
Äskettäin tuli porukassa puhe evoluutiosta. Yhdeltä lensi vaahto suusta, kun se syytti minua materialismista. Menin sanattomaksi. Hänen näkemyksensä mukaan meidät on luotu... en ruvennut vänkäämään asiasta.
On vaikea löytää ystäviä ja kokea yhteyttä. Suurin osa on kiinnostunut ja puhuu pintatason jutuista. No, voihan niistä puhua, mutta siihen kyllästyy, jos ei koskaan ole muuta. Ihmisten seurassa tyhmennän itseni ja mietin kiinnostavia asioita yksin. Olenkin nykyään yksin yli 95% ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Älyykyydessä ei ole mitään raskasta. On helppo huomata viisastelijät ja todella viisaat. Sinun kysymys, ap, on jo itsestään näkyvissä, kun jaat oman näkemyksen mukaisesti ihmisiä " keskivertaisesti älykkäimäksi". Tiesitkö, että todella älykäs ei jaa eikä lokeroi eikä keksi mitään luokkia ihmisten välille. Sitä tekevät vaan " keskivertaisesti kehityksestä jälkeenjäänet". Niin että kuinka vaikea teillä itsellä on, kun ei ole mitään oma elämä, vaan pitää pakostakin tunkeuttua toisten elämän, viisastella ja lokeroidaa koko yhteiskuntaa? Olisiko korkein aika hankkia oma elämä ja lopulta kiinnittää huomiota siijen oman henkilökohtaisen jaksamisen ja terveyteen liityviin vaikeuksiin?
Jaat paljon vinkkejä ihmiseksi, joka paheksuu viisastelua, tulkintojen tekemistä ja muiden arviointia. Siihen ei fiksut nimittäin sorru. Mutta mistä tiedät tämän kaiken?
Muuttuminen kyyniseksi. Ei vaan pysty olemaan idealisti enää kun näkee kaikki laajat kokonaisuudet ja monimutkaiset syy-seuraussuhteet. Mikä johtaa hyvään ja mitä on "hyvä"? Kaikki on suhteellista ja hyvistäkin teoista voi seurata enemmän pahaa. Ja vuosien saatossa on tajunnut miten joku äänestäminen vaikuttaa mitättömän vähän asioihin. Koko poliittinen järjestelmä jonka näemme on oikeastaan pelkkää pintaa ja silmänlumetta. Kun katsoo millaiset ihmiset päättäjiksi pääsevät, alkaa oikeasti kyllä toivoakin että olisi olemassa jokin maailmanlaajuinen varjohallitus joka koostuisi ihmisistä joilla oikeasti on näkemystä ja pyrkimys parantaa asioita (ja joka ei koostuisi pelkistä psykopaateista).
Rankkaa on myös ihmisten naiivius ja sen havaitseminen että ihmisluonto ei mihinkään muutu. Kaikki lätinä evoluutiosta on tosiaankin pelkkää lätinää kun sotia syntyy silti. Ikävä realistina todeta etten usko tilanteen myöskään merkittävästi muuttuvan.
Välillä toivoisin olevani yksinkertaisempi jotten kokisi niin paljon maailmantuskaa. Kaiken tajuaminen ei tee elämästä mitenkään onnellista. Jos voisi vaan keskittyä omaan elämäänsä vailla suurempia huolia kuin nämä jokapäiväiset niin olo olisi kevyempi.
Kaikesta tästä melko negatiivisen kuuloisesta puheesta huolimatta pyrin silti olemaan optimisti ja yritän keskittyä pieniin iloihin elämässä. Yritän muistaa olla myötätuntoinen muita kohtaan sillä lopulta tämä elämä on kovin lyhyt eikä kenelläkään ole elämässään helppoa.
Vierailija kirjoitti:
On vaikea löytää ystäviä ja kokea yhteyttä. Suurin osa on kiinnostunut ja puhuu pintatason jutuista. No, voihan niistä puhua, mutta siihen kyllästyy, jos ei koskaan ole muuta. Ihmisten seurassa tyhmennän itseni ja mietin kiinnostavia asioita yksin. Olenkin nykyään yksin yli 95% ajasta.
Tämä. Minulla kesti vuosikausia tajuta lapsuudessa että minua pidettiin outona eikä seurassani aina haluttu olla, vain koska huomioin asioita joita ilmeisesti ei olisi pitänyt huomioida ja tiesin liikaa asioista ikääni nähden. Myöhemmin sama meno on jatkunut koska en jaksa olla kiinnostunut siitä onko jollakulla hienompi auto tai mitä Netflixissä on tarjolla.
Olisi todella kiva jos olisi fiksuja ystäviä. Oma puoliso on paras ystäväni mutta kyllä ihmisellä pitäisi muitakin ystäviä olla kuin puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikea löytää ystäviä ja kokea yhteyttä. Suurin osa on kiinnostunut ja puhuu pintatason jutuista. No, voihan niistä puhua, mutta siihen kyllästyy, jos ei koskaan ole muuta. Ihmisten seurassa tyhmennän itseni ja mietin kiinnostavia asioita yksin. Olenkin nykyään yksin yli 95% ajasta.
Tämä. Minulla kesti vuosikausia tajuta lapsuudessa että minua pidettiin outona eikä seurassani aina haluttu olla, vain koska huomioin asioita joita ilmeisesti ei olisi pitänyt huomioida ja tiesin liikaa asioista ikääni nähden. Myöhemmin sama meno on jatkunut koska en jaksa olla kiinnostunut siitä onko jollakulla hienompi auto tai mitä Netflixissä on tarjolla.
Olisi todella kiva jos olisi fiksuja ystäviä. Oma puoliso on paras ystäväni mutta kyllä ihmisellä pitäisi muitakin ystäviä olla kuin puoliso.
Hienoa kuitenkin, että on puoliso sellainen. Mulla on oma lapsi ainoita ihmisiä, joiden kanssa pääsee samalle aaltopituudelle. Valitettavasti en tapaa häntä usein. Toivoa kuitenkin on tilanteen muuttumisesta, kunhan täysi-ikäistyy. Ei oma lapsi voi kuitenkaan ystävä olla.
Vierailija kirjoitti:
Älyykyydessä ei ole mitään raskasta. On helppo huomata viisastelijät ja todella viisaat. Sinun kysymys, ap, on jo itsestään näkyvissä, kun jaat oman näkemyksen mukaisesti ihmisiä " keskivertaisesti älykkäimäksi". Tiesitkö, että todella älykäs ei jaa eikä lokeroi eikä keksi mitään luokkia ihmisten välille. Sitä tekevät vaan " keskivertaisesti kehityksestä jälkeenjäänet". Niin että kuinka vaikea teillä itsellä on, kun ei ole mitään oma elämä, vaan pitää pakostakin tunkeuttua toisten elämän, viisastella ja lokeroidaa koko yhteiskuntaa? Olisiko korkein aika hankkia oma elämä ja lopulta kiinnittää huomiota siijen oman henkilökohtaisen jaksamisen ja terveyteen liityviin vaikeuksiin?
Yksi eniten ärsyttäviä juttuja ovat nämä "viisaat", jotka omien preferenssiensä mukaisesti määrittelevät millaisia "todella älykkäät" ovat ja kuinka heidän pitäisi käyttäytyä. Ihan oikeasti - älykkäätkin voivat olla täysiä p*rseläpiä ja epäitsevarmoja kiukuttelijoita.
- tutkimusprojektien vetäjä, ÄO 143
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä ovat muut ihmiset:
1) Ymmärrys on hidasta.
2) Päätöksenteko ei perustu faktoihin vaan tunteisiin.
3) Mitään mielenkiintoista sanottavaa niillä ei ole.
Täytyykö faktoihin perustuvassa päätöksenteossa huomioida myös se fakta, että ihmisillä tunteet ovat osa ajattelua, havainnointia ja päätöksentekoa. Usein jotain tarkoitusta palvelevat, yksilön selviytymisestä yhteistyöhön. Otetaanhan kaikki faktat varmasti kokonaisuudessa huomioon, kun faktoista puhutaan. Just askin'. Tunteita voidaan ennustaa jopa luotettavammin kuin vaikkapa ekonomiaa, mutta jälkimmäiseen voidaan vaikuttaa enemmän joten se on mielekkäämpi joten se on fakta tai jotain. Kuviota ei yksinkertaisempi tietenkään pysty kokonaisuudessa käsittämään, miten oma ajattelu ei täysin luotettavasti erota faktoja itsekeksitystä. Näin ihmisymmärryksen kontekstissa.
Pitäisi huomioida - laajemman mittakaavan ilmiöt taloudessa ja yhteiskunnassa ovat emrgenttejä ilmiöitä, jotka syntyvät yksilöiden reagoinneista erilaisiin määräyksiin ja insentiiveihin. Lisäksi yksilöt ovat "oppivia agentteja" eli reagoinnit muuttuvat kokemusten mukaisesti.
Tuntuu kuitenkin, ettei tätä faktaa useinkaan osata tai haluta huomioida. Päätöksiä tehdään enemmin vaikka "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden" (mitä kukin sillä nyt tarkoittaakaan), hurskaasti toivomalla, että hommat muuttuvat "jos vain poliittista tahtoa on" ja/tai olettamalla, että muuttamalla yhtä asiaa kaikki muu pysyy samana. Sitten ihmetellään, kun päätöksillä on epätoivottuja sivuvaikutuksia tai vaikutukset ovat jopa päinvaistaisia kuin alunperin tavoiteltiin. Tai no, yleensä ei edes ihmetellä vaan syyllistetään yksilöitä, jotka ovat adaptoineet käytöstään uudessa toimintaympäristössä omien preferenssiensä perusteella.
Tietysti emergenttien ilmiöiden ennustaminen on monasti hyvin haastavaa ja siksi olisikin parasta, jos valtio puuttuisi mahdollisimman vähän ihmisten elämään ja talouden toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Muuttuminen kyyniseksi. Ei vaan pysty olemaan idealisti enää kun näkee kaikki laajat kokonaisuudet ja monimutkaiset syy-seuraussuhteet. Mikä johtaa hyvään ja mitä on "hyvä"? Kaikki on suhteellista ja hyvistäkin teoista voi seurata enemmän pahaa. Ja vuosien saatossa on tajunnut miten joku äänestäminen vaikuttaa mitättömän vähän asioihin. Koko poliittinen järjestelmä jonka näemme on oikeastaan pelkkää pintaa ja silmänlumetta. Kun katsoo millaiset ihmiset päättäjiksi pääsevät, alkaa oikeasti kyllä toivoakin että olisi olemassa jokin maailmanlaajuinen varjohallitus joka koostuisi ihmisistä joilla oikeasti on näkemystä ja pyrkimys parantaa asioita (ja joka ei koostuisi pelkistä psykopaateista).
Rankkaa on myös ihmisten naiivius ja sen havaitseminen että ihmisluonto ei mihinkään muutu. Kaikki lätinä evoluutiosta on tosiaankin pelkkää lätinää kun sotia syntyy silti. Ikävä realistina todeta etten usko tilanteen myöskään merkittä
En oikein ymmärrä tuollaista maailmantuskaa, koska se ei perustu faktoihin - mutta ehkä tunteisiin perustuva maailmantuska on osa ihmisen perusluonnetta?
Tosiasiassahan sotien ja väkivallan määrä on ollut enemmän tai vähemmän jatkuvassa laskussa ihmiskunnan aamuhämäristä alkaen. Ollaan aika kaukana joistain kivikauden oloista, joissa puolet ihmisistä saattoi kokea väkivaltaisen kuoleman. Tietysti teollistuneiden intensiivisten sotien mittakaava voi hämätä helposti, mutta kaikista sodan kauhuista huolimatta sodissa kuolleiden määrä on murto-osia siitä mitä alkeellisten yhteisöjen jatkuvissa matalanasteen konflikteissa.
Lisäksi elämä maapallolla on parempaa kuin koskaan aiemmin - valtava määrä ihmisiä on päässyt eroon absoluuttisesta köyhyydestä, tauteihin ja luonnonkatastrofeihin kuolee paljon aiempaa vähemmän ihmisiä, lukutaito ja koulutus on yhä laajemman joukon saatavilla ja yhä laajemalla joukolla on edes jonkunlaiset ihmisoikeudet.
Tietysti epäkohtia ja korjattavaa edelleen löytyy eikä tie eteenpäin ole aina mutkaton, mutta keskimäärin suunta on kuitenkin oikea - parempaan päin ollaan menossa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on jotain pienesti häiritsevää, kun ihminen toteaa olevansa keskivertoa älykkäämpi.
Entä onko häiritsevää, jos toteaa olevansa keskivertoa tyhmempi?
Riippuko kyky todeta ominaisuuksiaan älykkyydestä? Miten suuri osa keskivertoa älykkäämmistä toteaa olevansa keskivertoa älykkäämpi? Miten suuri osa keskivertoa tyhmemmistä toteaa olevansa keskivertoa tyhmempi? Keskiverron molemmille puolille sijoittuu kuitenkin yhtä suuri joukko ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älyykyydessä ei ole mitään raskasta. On helppo huomata viisastelijät ja todella viisaat. Sinun kysymys, ap, on jo itsestään näkyvissä, kun jaat oman näkemyksen mukaisesti ihmisiä " keskivertaisesti älykkäimäksi". Tiesitkö, että todella älykäs ei jaa eikä lokeroi eikä keksi mitään luokkia ihmisten välille. Sitä tekevät vaan " keskivertaisesti kehityksestä jälkeenjäänet". Niin että kuinka vaikea teillä itsellä on, kun ei ole mitään oma elämä, vaan pitää pakostakin tunkeuttua toisten elämän, viisastella ja lokeroidaa koko yhteiskuntaa? Olisiko korkein aika hankkia oma elämä ja lopulta kiinnittää huomiota siijen oman henkilökohtaisen jaksamisen ja terveyteen liityviin vaikeuksiin?
Yksi eniten ärsyttäviä juttuja ovat nämä "viisaat", jotka omien preferenssiensä mukaisesti määrittelevät millaisia "todella älykkäät" ovat ja kuinka heidän pitäisi käyt
Tämä. Ja se, että älykkäälläkin voi ne omat tunne-elämän asiat tulla sotkemaan elämää pahasti. Ja v*tuttaa kun on sen verran älyä, että ymmärtää, ettei sitä älyään saa hyödyttämään itseään välttämättä järkevällä tavalla, kun ne tunteet (ja muidenkin tunteet, joihin reagoi omalla tunteella) vaikuttaa niin kielteisesti omaan toimintaan, käytökseen ja ajatteluun.
Jos ei pääse hyödyntämään älyään - ihan mistä syystä tahansa - niin turhauttaa sen verran, että toivoisi olevansa lähempänä "tavista" ettei tajuaisi sitä itse.
Lisäys vielä: yritän sentään aktiivisesti olla olematta persläpi muille ihmisille silloinkin kun olen tuskastunut itseeni/muihin. Ehkä se on "älykkyyden" yksi sosiaalisesti hyvä puoli.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten turhanpäiväiset jaarittelut ja epäloogisuudet ajattelussa/keskustelussa ja kaikenlainen mutuilu ilman edes yritystä ottaa selvää asioiden todellisesta lsidasta.
Tämä ja niin tämä!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä ovat muut ihmiset:
1) Ymmärrys on hidasta.
2) Päätöksenteko ei perustu faktoihin vaan tunteisiin.
3) Mitään mielenkiintoista sanottavaa niillä ei ole.
Täytyykö faktoihin perustuvassa päätöksenteossa huomioida myös se fakta, että ihmisillä tunteet ovat osa ajattelua, havainnointia ja päätöksentekoa. Usein jotain tarkoitusta palvelevat, yksilön selviytymisestä yhteistyöhön. Otetaanhan kaikki faktat varmasti kokonaisuudessa huomioon, kun faktoista puhutaan. Just askin'. Tunteita voidaan ennustaa jopa luotettavammin kuin vaikkapa ekonomiaa, mutta jälkimmäiseen voidaan vaikuttaa enemmän joten se on mielekkäämpi joten se on fakta tai jotain. Kuviota ei yksinkertaisempi tietenkään pysty kokonaisuudessa käsittämään, miten oma ajattelu ei täysin luotettavasti erota faktoja itsekeksitystä. Näin ihmisymmärryksen kontekstissa.
Oikeasti älykäs on noista tietoinen. Eikä automaattisesti oleta, että kaikilla päätökset perustuisivat pelkkiin faktoihin. Yksi sen älykkyyden "vaatimuksista" on, että tajuaa olevansa hyvin rajoittunut.
Aina välillä olisi mukava vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa mutta samanhenkistä ja -tasoista seuraa on todella vaikea löytää.
Olin aikaisemmin tutkijana ja kaipaan niitä keskusteluja todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älyykyydessä ei ole mitään raskasta. On helppo huomata viisastelijät ja todella viisaat. Sinun kysymys, ap, on jo itsestään näkyvissä, kun jaat oman näkemyksen mukaisesti ihmisiä " keskivertaisesti älykkäimäksi". Tiesitkö, että todella älykäs ei jaa eikä lokeroi eikä keksi mitään luokkia ihmisten välille. Sitä tekevät vaan " keskivertaisesti kehityksestä jälkeenjäänet". Niin että kuinka vaikea teillä itsellä on, kun ei ole mitään oma elämä, vaan pitää pakostakin tunkeuttua toisten elämän, viisastella ja lokeroidaa koko yhteiskuntaa? Olisiko korkein aika hankkia oma elämä ja lopulta kiinnittää huomiota siijen oman henkilökohtaisen jaksamisen ja terveyteen liityviin vaikeuksiin?
Jaat paljon vinkkejä ihmiseksi, joka paheksuu viisastelua, tulkintojen tekemistä ja muiden arviointia. Siihen ei fiksut nimittäin sorru. Mutta mistä tiedät tämän kaiken?
Mikään noista vinkeistä ei ollut valetta. Hän lähinnä haastaa sinua. Sinä näet sen haasteena. Noissa on pieni, mutta merkittävä ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vaikea löytää ystäviä ja kokea yhteyttä. Suurin osa on kiinnostunut ja puhuu pintatason jutuista. No, voihan niistä puhua, mutta siihen kyllästyy, jos ei koskaan ole muuta. Ihmisten seurassa tyhmennän itseni ja mietin kiinnostavia asioita yksin. Olenkin nykyään yksin yli 95% ajasta.
Tämä. Minulla kesti vuosikausia tajuta lapsuudessa että minua pidettiin outona eikä seurassani aina haluttu olla, vain koska huomioin asioita joita ilmeisesti ei olisi pitänyt huomioida ja tiesin liikaa asioista ikääni nähden. Myöhemmin sama meno on jatkunut koska en jaksa olla kiinnostunut siitä onko jollakulla hienompi auto tai mitä Netflixissä on tarjolla.
Olisi todella kiva jos olisi fiksuja ystäviä. Oma puoliso on paras ystäväni mutta kyllä ihmisellä pitäisi muitakin ystäviä olla kuin puoliso.
No ainakin sulla on se puoliso...
Täytyykö faktoihin perustuvassa päätöksenteossa huomioida myös se fakta, että ihmisillä tunteet ovat osa ajattelua, havainnointia ja päätöksentekoa. Usein jotain tarkoitusta palvelevat, yksilön selviytymisestä yhteistyöhön. Otetaanhan kaikki faktat varmasti kokonaisuudessa huomioon, kun faktoista puhutaan. Just askin'. Tunteita voidaan ennustaa jopa luotettavammin kuin vaikkapa ekonomiaa, mutta jälkimmäiseen voidaan vaikuttaa enemmän joten se on mielekkäämpi joten se on fakta tai jotain. Kuviota ei yksinkertaisempi tietenkään pysty kokonaisuudessa käsittämään, miten oma ajattelu ei täysin luotettavasti erota faktoja itsekeksitystä. Näin ihmisymmärryksen kontekstissa.