Keskivertoa älykkäämpi: mikä älykkyydessä on raskainta?

AP on keskivertoa tyhmempi kun kyselee ja kirjoittelee tyhmiä. Oikeasti älykkäät kärsivät enemmän huijarisyndroomasta kun ymmärtävät etteivät tiedä kaikesta kaikkea.

Itse käytän nykyisin ihmisten kanssa keskusteluissa vain vokaaleja ja niistäkin vain kahta viimeistä. Enemmän sitä maskuliinisempaa.

Komppaan AP:ta tuossa ihmisten musta-valkoisessa tavassa nähdä maailmaa, on hyvin raskasta että monimutkaiset asiat yksinkertaistetaan joko-tai tyylisiin ratkaisuihin. Toinen asia on kaikki perustavanlaatuiset virheet väittelyissä, olkiukkoja yms viljellään valtavasti tajuamatta edes itse sen tapahtuvan ja jos toteaa väittelyn menevän väärälle raiteelle tämän takia saa yleensä vihaista palautetta. Kolmas ärsyttävä asia on yksinkertaisten ihmisten lähes pakonomainen kiinnostus tosi-tv julkkiksia yms turhaa tusinaviihdettä kohtaan. En kykene ymmärtämään miksi kukaan tuhlaisi aikaansa miettien mitä joku täysin yhdentekevä julkkis tekee. Salkkarien katsomista pidän >80 ÄO:n omaavien ihmisten toimintana, lähes perusteena diagnoosille siitä että on älyllisesti jälkeenjäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Hengenheimolaisia on vaikea löytää. Vaaleissa äänestäminen tuntuu useimmiten mahdottomalta, tarpeeksi hyvää ehdokasta ei vain löydy.

Tämä. Ei löydy enää puoluetta, jota voisi äänestää. 

Vierailija kirjoitti:

Komppaan AP:ta tuossa ihmisten musta-valkoisessa tavassa nähdä maailmaa, on hyvin raskasta että monimutkaiset asiat yksinkertaistetaan joko-tai tyylisiin ratkaisuihin. Toinen asia on kaikki perustavanlaatuiset virheet väittelyissä, olkiukkoja yms viljellään valtavasti tajuamatta edes itse sen tapahtuvan ja jos toteaa väittelyn menevän väärälle raiteelle tämän takia saa yleensä vihaista palautetta. Kolmas ärsyttävä asia on yksinkertaisten ihmisten lähes pakonomainen kiinnostus tosi-tv julkkiksia yms turhaa tusinaviihdettä kohtaan. En kykene ymmärtämään miksi kukaan tuhlaisi aikaansa miettien mitä joku täysin yhdentekevä julkkis tekee. Salkkarien katsomista pidän >80 ÄO:n omaavien ihmisten toimintana, lähes perusteena diagnoosille siitä että on älyllisesti jälkeenjäänyt.

Apua, nyt oli hyvä :'D Kaikkien käytettyjen kliseiden lisäksi oiva esimerkki kuinka kampataan itse itsensä ilman että muiden tarvitsee edes tökätä. P.s. Viestin 1. osa ja muut osat ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Ellet pyri tahallasi olemaan hyvin raskas ihminen, koska voit.

Miten älykkyytenne on mitattu? Jospa vain luulette olevanne älykkäitä?

Sehän riippuu aina siitä kehen vertaa itseään. Työpaikalla iso valtakunnallisestikin toimiva globaali pörssiyhtiö on pääkonttorilla työskentelevistä roolissa kuin roolissa (ehkä muutamia lukuun ottamatta) vain fiksuja, koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä. Minua on töissä sanottu pariinkin kertaan älykkääksi ja toisessa yhteydessä "sinulla on kyllä tosi nopeat hoksottimet ja hiton hyvä muisti".

Mutta kun tulen kotiseudulleni maalaiskaupunkiin ja synnyin kuntaani tapaamaan kouluaikaisia ystäviä, vanhempiani ja sukulaisia, niin huomana olevani todella nokkelajärkinen ja heihin verraten suht älykäs. Tiedän paljon asioita koska seuraan aikaani, osaan katsoa asioita laaja-alaisesti koska sitä teen työkseni kokoajan. Osaan erotella ongelmat muusta yhteydestä, pystyn käsittelemään haastaviakin tilanteita ammattimaisesti ilman tunnekuohuja, näen asioissa monta puolta olematta musta-valkoinen, osaan tulkita hyvin nopeasti tilanteita, seuraan mitä ympärilläni tapahtuu ja osaan muuttaa toimintaani sen mukaiseksi. Minulla on hyvät käytöstavat ja hallitsen protokollat. Toisin kuin ehkä tuo viimeksi mainittu verrokkiryhmä.

Johtuu varmasti myös siitä millaisessa työssä olen ja minkälaisten ihmisten ympäröimänä. Me jokainen opitaan muilta ja seura tekee kaltaisekseen. Minua on myös töissä sanottu pariinkin kertaan älykkääksi ja toisessa yhteydessä (sinulla on kyllä tosi nopeat hoksottimet ja hiton hyvä muisti).

Raskainta siinä on se että pitkiä syvää luotaavia keskusteluita ei oikein synny mistään. Jutut pyörii arkiaskareiden, sairauksien, omien tai läheisten vaivojen kuvaamisessa ja valittelussa, jolloin minä lähinnä olen aina vain kuuntelijan roolissa. Jutut ovat hyvin yksinkertaisia ja huomana heti että jos alan kertoa vaikka jostain työasiasta minkä nyt voisin kuvitella kuulijaa kiinnostavan, hän tipahtaa yleensä heti kärryiltä eikä jaksa kuunnella. Poikkeuksena eräs lapsuudenaikainen ystäväni jonka kanssa voimme keskustella tuntikausia vuorovaikutteisesti esim työpaikan henkilökemioista, tiimidynamiikasta, henk. koht. ihmissuhdeasioista, muistella nuoruusvuosia ja spekuloida elämää ja "keittiöpsykologisoida" kaikkea muutakin. Pidän älykkäästä aj tasavertaisesta keskusteluista ja on jotenkin vapauttavaa kun kuulija on älykkyydeltään ja osamaiseltaan suurin piirtein samalla tasolla. Ei tarvitse jankuttaa ja perustella juurta jaksaen ja saada kokemusta että siitä huolimatta tuo toinen ei tajunnut asian pointtia eikä sitä mihin lopputulemaan tässä jutussa piti päästä.

Työpaikan kahvipöydässä olen yleensä hiljaa ja naureskelen mielessäni ääliömäisyyden pohjatonta ämpäriä.

Osalla keskustelijoista on ehkä mennyt älykkyys ja viisaus hieman sekaisin kuin puurot ja vellit konsanaan. Älykkyys ei automaattisesti tee ihmisestä tai hänen valinnoistaan viisaita eikä viisas välttämättä ole paperilla älykäs. Parhaan tähän liittyvän sanonnan olen kuullut itseasissa yhdeltä Mensan jäseneltä. Se meni jotakuinkin näin "älykäs selviytyy tilanteesta, johon viisas ei ikinä joutuisi".

Vierailija kirjoitti:

Miten älykkyytenne on mitattu? Jospa vain luulette olevanne älykkäitä?

Tämä kommentti on 0% hyödyllinen. Se ei tuo kenellekään mitään uutta. Tietäjät tietää ja luulijat eivät usko sinua. Kuulunet jälkimmäiseen, mutta tuskin uskot minua.

Vierailija kirjoitti:

Raskainta älykkyydessä on iso painava pää.

Retkottaa kuin molo.

Vierailija kirjoitti:

ihmiset usein tivaavat minulta kyllä tai ei kantaa vaikka johonkin ilmiöön ja kun en sellaista anna, niin aletaan tivaamaan, että miksen uskalla sanoa omaa mielipidettäni. Kun sitten alan selittämään miten ja miksi tässä ilmiössä ei oikein voi olla selkeää kyllä tai ei kantaa, niin minua aletaan valistamaan siitä, että kyllähän sellainen on, että luin netistä joltain epämääräiseltä sivulta, että on näin ja näin. Koita siinä sitten olla. Kun sitten sanon ettei sen sivun lähteet ole luotettavia, niin siitä päätellään, että olen siis ehdottomasti vastakkaisessa leirissä ja minulle kerrotaan, että ihan hyvin olisit voinut sanoa sen sen heti.

 

Jotenkin jo lapsena tajusin hyvin helposti miten monessakaan asiassa ei yksinkertaisesti voi olla mitään selkeää vastausta ja silloin jo törmäsin tähän outoon ihmiskulttuuriin piirteeseen, että hirveän monen ihmisen mielestä kaikesta pitäisi olla selkeä kyllä tai ei -kanta. Koin sen jo lapsena hyvin rasittavana.

Tai joskus, jos käsitellään emotionaalisesti haastavaa aihetta, niin saatan ihan tietoisesti ottaa siihen jonkun vastakkaisen kannan ja lähteä tarkastelemaan asia sieltä käsin. Vaikka sanoisin keskustleukumppanille, että otan nyt tämän vastapuolen kannan käsittelyyn ja tarkastelen ilmiötä sitä kautta ja etukäteen sanon, että tämä ei ole minun kantani, niin silti älyltään keskiverto ihminen alkaa helpsoti kuvitella, että sittenkin on, koska eihän ihmiset muuten...

Jotenkin syvä kuilu joidenkin ihmisten kanssa, mutta olen nyt vanhemmalla iällä oppinut keskustelemaan näiden kanssa vain tyyliin "mmmm...." "mielenkiintoista....." "kerro lisää...." ovat siihen tyytyväisiä sitten.

Samoja kokemuksia. Kyllä tai ei-ihmiset suuttuvat, kun keskustelukumppani on heidän mielestään ns. väärää mieltä asiasta jos asiaa pohtii monelta eri kantilta, kyseenalaistaa yleistä mielipidettä, yksipuolista tietoa tai epäluotettavaa lähdettä, tai miettiessä miten toimisi tai miltä tuntuisi itse olla samassa tilanteessa.

Mustavalkoihmiset haluavat lokeroida asiat, ja ihmisellä saisi olla vain yksi suppea näkökanta asiasta: 100% samalla puolella tai muuten olet vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Osalla keskustelijoista on ehkä mennyt älykkyys ja viisaus hieman sekaisin kuin puurot ja vellit konsanaan. Älykkyys ei automaattisesti tee ihmisestä tai hänen valinnoistaan viisaita eikä viisas välttämättä ole paperilla älykäs. Parhaan tähän liittyvän sanonnan olen kuullut itseasissa yhdeltä Mensan jäseneltä. Se meni jotakuinkin näin "älykäs selviytyy tilanteesta, johon viisas ei ikinä joutuisi".

Selviääkö viisas yhtä hyvin tilanteista, joihin älykäs ei koskaan joutuisi? Itseasiassa hyvin mahdollista. Eli molempi parempi, jompikumpi auttaa. Kumpikin selviää hyvin tilanteista, joihin kummatkin ominaisuudet omaava ei koskaan joudu.

Se kun kuulija ei tajua vaikka kuinka rautalangasta yrität vääntää asioita tai sanoo ymmärtävänsä mutta siinä hetkessä jo näen ettei hän tajunnut.

Se että kuulija on vähänkin yksinkertainen ja hänelle on ihan turha edes yrittää selittää asioita koska katseesta ja kehonkielestä näkee että nyt menee ihan ohi. Se että hiukankin yksinkertaisemmat ihmiset, erityisesti vähäisellä koulutustasolla olevat hermostuu heti jos kokevat jäävänsä toiselle puhujalle alakynteen, he hyökkäävät sanallisesti ihan hassuissa kohtaa ja ihan hassuista asioista, koska heillä ei verbaalinen kyky riitä kommunikoimaan. Eivätkä he osaa perustella kantaansa vaan alkavat huutaa ja usein käy niin että perustelu on ihan absurdi ja tuulesta temmattu joka ei liity mitenkään alkuperäiseen asiaan tai vaihtavat jopa puheenaihetta alkaen syyttää puhujaa jostain, saaden säilyttää kasvonsa. Ns "hyökkäys on paras puolustus".

Haastavinta on omat iäkkäät jo vähän höperöksi tulleet vanhemmat joihin on erityinen tunneside. Erityisesti äitini joka on aina ollut aina melko kärkäs, tyrannimainen, rankaiseva, määräävä, kylmä ja tunnevammainen on alkanut höperöimään eikä tunnu oikein ymmärtävän enää perusasioitakana. Ainoa mihin kommunikaatioon hän pystyy, on puhuu kokoajan aivan tauotta kovaan ääneen, jos on muutaman sekunnin hiljaa ja joku muu saa suunvuoron hän huutaa heti päälle, ihan järkyttävää. Jutun asia vaihtuu ihan randomisti kauppareissusta lapsuusmuistoon ja seuraavassa hetkessä taas naapurin sairauteen. Hän tekee myös tuota aiheen vaihtamista kun tajuaa, ettei hän tajua asiasta mitä minä puhun, ihan kesken minun lauseen hyppää ihan johonkin muuhun (tuo on todella raivostuttava piirre). Hän yrittää pitää raivokkaasti kiinni omasta itsemääräämisoikeudesta joka siis näkyy ihan siinä että seisoo selkäni takana kun keitän jotain jauhelihakeittoa heille, hän määrää minkä kokoisia ja muotoisia perunat saa olla, milloin laitan mitäkin kattilaan ja maistaa ruoan enne kun sen saa laittaa pöytään vaikka tietää minun olevan  jo nuoruusvuosilta hyvä ruoanlaittaja. Jos imuroin, hän kulkee jäljestä tarkastamassa olenko osannut ja onko joku maton hapsu jäänyt vinoon. Hän ei luota muihin yhtään, hän osaa kaiken paremmin. Hänelle ei mikään järkipuhe auta, hän tietää kaiken paremmin eikä yhtään korvaansa lotkauta kun koitan kertoa mitä kannattaisi tehdä että xx paikan kivut hellittäisi. Heidän kanssaan on monta muutakin haastetta, 3-4 h heidän seurassa uuvuttaa minut, vaikka kuinka joka kerta koitan ajatella että toisesta sisään ja toisesta ulos, anna heidän puhua, kuuntele, älä välitä, mutta olen aina aivan loppu kun käyn heillä.

Vierailija kirjoitti:

Komppaan AP:ta tuossa ihmisten musta-valkoisessa tavassa nähdä maailmaa, on hyvin raskasta että monimutkaiset asiat yksinkertaistetaan joko-tai tyylisiin ratkaisuihin. Toinen asia on kaikki perustavanlaatuiset virheet väittelyissä, olkiukkoja yms viljellään valtavasti tajuamatta edes itse sen tapahtuvan ja jos toteaa väittelyn menevän väärälle raiteelle tämän takia saa yleensä vihaista palautetta. Kolmas ärsyttävä asia on yksinkertaisten ihmisten lähes pakonomainen kiinnostus tosi-tv julkkiksia yms turhaa tusinaviihdettä kohtaan. En kykene ymmärtämään miksi kukaan tuhlaisi aikaansa miettien mitä joku täysin yhdentekevä julkkis tekee. Salkkarien katsomista pidän >80 ÄO:n omaavien ihmisten toimintana, lähes perusteena diagnoosille siitä että on älyllisesti jälkeenjäänyt.

Mä katson tosi-tv-ohjelmia, koska ne saavat ajatukseni ja jatkuvan debatin pääni sisällä hiljenemään hetkeksi. Aivot lepämään off-asentoon. Sitä varten aivottomat ohjelmat ovat, eikö?

Vierailija kirjoitti:

Kun näkee, että ympärillä päätöksiä tehdään tunnepohjaisesti. Ja se, että on tie nyt niiden seuraukset vuosia etukäteen.

 

Samasta ärsyyntyneenä pohdin, kykenemmekö helposti näkemään erilaiset moraaliset tavoitteet loogisina, mikäli ne poikkeavat omistamme? Joskus eettinen ristiriita on vaikeaa hyväksyä, vaikka myös eri arvoihin pohjautuvissa valinnoissa on selkeä logiikka niiden kannalta tarkasteltuna. Se "ei käy järkeen", vaikka logiikka on yhtä nähtävissä, jos tavoite on eri. Ahneus/jakaminen vaikkapa, kumpikin voi olla sekä looginen tai tunnepohjainen, riippuen kuka katsoo ja mikä on tavoite. Vaikka itse kannattaa parasta yleistä hyvää, on se kuitenkin omaa etiikkaa/arvoja pelaavaa. Näkemyksiä tästä?

En tiedä olenko keskivertoa älykkäämpi, mutta huomaan kuinka moni on minua hidasälyisempi tai jopa hiukan "yksille napeille tehty", niin kuin meillä Savossa sanotaan.

Heidän kanssa keskustelun aiheet ovat lähinnä arkiaskareissa, oman tai lähipiirin tekemisissä ja valitettavan usein negatiivissävytteisiä. Kun ihmiset elää vain siinä omassa kuplassa, pienissä piireissä, ehkä jopa yhtä yksinkertaisessa seurassa, niin jututkin on hyvin yksinkertaisia ja arkisella tasolla pyöriviä koska ei osata keskustella muusta. Huomaan, miten tällaiset ihmiset puhuvat monesti vain omista asioista, sillä heillä ei ehkä ole kykyä keskustella vastapuolen asioista koska he ei ikään kuin osaa, ainoa mitä osaa on kysyä mitä kuuluu. Valitettavan usein huomaan kuinka toinen tipahtaa keskustelusta jota yritän viritellä, vaihtaa joko puheenaihetta tai ei sano mitään, muuttuu ihan mykäksi, silmistä näkee ettei tajua. No, sitten minäkin palaan siihen mitä ruokaa tein eilen koska oli S marketissa tarjouksessa tai löysin uuden ihanan jäätelömaun, kokeileppa :-)

Puolisoni kuuluu sinne Mensan kaikkein älykkäimpien, mittaamattomissa olevien joukkoon. Hänelle on ollut pitkä ja kivinen tie sisäistää kuin hemmetin kauan kollegoilla kestää uusien asioiden omaksumisessa ja kuinka kehnosti he ne oikeastaan sitten oppivatkaan. Lisäksi ulkopuolisuuden kokemus, kun ajattelee monia asioita paljon pidemmälle kuin sinänsä kyllä akateemiset kaverinsa.

Minut on testattu sinne 120 pintaan, mutta matemaattinen hahmotushäiriö varmaan kyllä sotkee tulosta johonkin suuntaan. Opiskelen parhaillaan yliopistolla ja meinaa pää haljeta, kun kanssaopiskelijat ja yllättävän iso osa opettajistakaan ei ymmärrä kysyä niitä kaikkein olennaisimpia kysymyksiä eikä lopulta ymmärrä edes miksi ne ovat olennaisia. Aikanaan pääsykokeisiin lukiessa huomasin, että mun on vaikea vastata esimerkiksi kuvaajista tehtyihin kysymyksiin, koska niissä on kyllä tietysti se suurimmalle osalle selkeä yksi tarkastelutapa, mutta monesti niitä voidaan tarkastella myös kokonaan toisesta tulokulmasta eikä itselleni ollut selvää kumpaa tavoiteltiin. En edes itse tajunnut tätä, eräs opettaja huomautti minulle siitä että itseasiassa yleensä kukaan ei tajua että tämän voi näinkin ajatella.

Inhoan sitä, kun tupataan sanoa että on monta tapaa tehdä asiat oikein. Pääsääntöisesti ei ole. Voi olla monta tapaa tehdä asiat ihan ok, mutta se ei todellakaan tarkoita etteikö jokin tapa olisi paras. Jos jollekin riittää se ihan ok, niin hyvä - mutta itselleni ei riitä jos asia on merkityksellinen. Käytännössä inhoan siis ajatusharhoja, laiskaa ajattelua, itsereflektion puutetta ja yksinkertaistuksia. Siitä olen samaa mieltä jonkun jo aiemmin kirjoittaneen kanssa, että kun on riittävän älykäs niin asiat tuntuvat mustavalkoistuvan. Se johtuu minusta siitä, että näkee niin selvästi asioiden välisiä yhteyksiä. Silloin asioita tulee aika itsestään selviä.

Nämä "keskivertoa älykkäämpien" ihmisten keskustelut ovat sellaisia, joissa toiselle yhtä viisaalle kerrotaan kirjasta jonka on juuri lukenut.

Eivät ne osaa keskustella tavallisista asioista.

Muutama älykkö ei osaa tiivistää asiaansa millän.