Mikä siinä on, että ihmisten päähän ei mahdu ettei kaikilla ole tukiverkostoa?

Ei meilläkään ole tukinerkkoa ja silti teimme kolme lasta, koska halusimme lapsia. Minun äitini on alkoholisoitunut jo 20 vuotta sitten ja elää erakkona. Veljeni on myös erakko eikä halua olla missään tekemisissä kanssani. Isäni on ainoa tukihenkilö, mutta hänkin jo 71 v ja asuu 300 km päässä.

Miehen suvusta ei ole mihinkään. Anoppi ilmoitti kovaan ääneen esikoisen raskausaikana, että 'minä en sitten hoída sitä (eli vauvaa)'. Miehen sisko asuu ulkomailla. Appi kulkee anopin peesissä ja on kehunut kuinka ei ole koskaan omienkaan lasten vaippaa vaihtanut.

Asun kaupungissa mihin menin töihin opiskelujen jälkeen. Olen yrittänyt verkostoitua työkavereiden kanssa , mutta turhaan. Jos joskus pyydän viikonloppuna jotain työkaveria ruokaravintolaan, niin ei mitenkään ehdi eikä sovi. 

Miten siis saan jonkun kätevän naapurin tai tuttavan edes joskus hoitamaan lapsia tunniksi? En mitenkään, paitsi mies hoitaa.

No nyt ollaan siinä tilanteessa, että mies ilmoitti että hän ei saa perheestä itselleen mitään, perhe ei anna elämän sisältöä ja hän haluaa erota. Mitä ? Kai mä pakkaan tuon lapset miehen mukaan jos se tuosta lähtee?!?! Ei kai miehet voi vaan lyödä hanskoja tiskiin sitten 'kun ei ole kivaa'!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevät ja kesä oltu kotona lasten kanssa. Ei ole kukaan auttanut. Huolissaan ”ystävät” meidän jaksamisesta, mutta ei silti auteta edes pyydettäessä.

Auttamisen pitäisi olla vastavuoroista. Miten sinä olet auttanut ystäviäsi?

Kyllä! Auttamisen täytyy olla vastavuoroista. Parhaalla ystävällä oli kaksi lasta ennen minua ja autoin jokaviikko heidän hoidossa vaikka tein pitkää työpäivää. Nyt omat lapset pieniä ja ystävän jo teinejä. Ei auta koskaan. Harmittaa kun autoin itse aikanaan vaikka en olisi jaksanut. Olin liian kiltti!

Oletko pyytänyt apua? Jos tulee sun mielestä liian usein "en ehdi/voi silloin"-vastauksia, ota päättäväisempi asenne, mene kalenterin kanssa kaverin luo ja selitä, että tarvitsen sun apua, katsotaan kalenterista ja sovitaan ajankohta. 

Voi kuule! Olen pyytänyt apua selvällä suomella eikä sitä saa. Viimeisen kerran kysyin joulukuussa ja kun ei taaskaan käynyt en enää kysy vaikka mikä olisi.

Ja ennen kaikkea hoitaa hyvissä ajoin varaus ystävän kalenteriin. Esim. kk aiemmin päivävaraus. Ja tarkka ajankohta lähempänä.

Täällä puhutaan pariskunnista, lapsista ja Lapsiperheistä ja heidän tukiverkostosta

Me totaali yksinäiset emme saa mistään apu, lapsiperheille järjestetään keskustelu apua, tukipaketteja, perhetapahtumia yms

Miksi kukaan ei välitä yksinäisistä,, on monta meitä totaali yksinäistä joilla ei omaa perhettä, miestä, lapsia yms, ei edes niitä eläimiä

Miksieivälitetä kirjoitti:

Täällä puhutaan pariskunnista, lapsista ja Lapsiperheistä ja heidän tukiverkostosta

Me totaali yksinäiset emme saa mistään apu, lapsiperheille järjestetään keskustelu apua, tukipaketteja, perhetapahtumia yms

Miksi kukaan ei välitä yksinäisistä,, on monta meitä totaali yksinäistä joilla ei omaa perhettä, miestä, lapsia yms, ei edes niitä eläimiä

Aivan. Ketjusta näyttää pääosin tulleen lapsiperheketju, mikä osaltaan todistaa otsikon väitettä. Perhettä ja läheisiä pidetään itsestäänselvyyksinä. Vanhustenhoidossa on automaattisena oletuksena, että vanhuksella on perhettä, yleensä lapsia, jotka valvovat hänen hoitoaan ja etuaan. Entä omaisettomat vanhukset? Tästä on tehty väitöskirja kaksi vuotta sitten.

Aivan hiljattain valmistui väitöskirja rintasyöpään sairastuneista, joille tärkeintä tukea selviämisessä on puolison tuki.  Niin varmaan on, mutta edes halaistu sana voitaisiin sanoa siitä, että kyllä puolisottomatkin selviävät, jos selviävät. Onko rintasyöpä aviovaimojen etuoikeus?

Joo. Mun silmien pyörittely varmaan kuului kotiin asti, kun työkaveri avasi suunsa. Työkaverit pyysi mut terassille ja sanoin, että en pääse kun mies on iltavuorossa ja ei oo lapsille hoitajaa. Työkaveri loihi lausumahan "Soita mummoille. Kyllä sen joku sukulainen ottaa. Ei lapsen takia tarvi jäädä kotiin, ku pistät vaan hoitoon."

Niin kenelle? Miehen vanhemmat asuu 600km päässä, kummallakaan ei ole sisaruksia ja mun äiti on saanut aivoinfarktin ja isä on hänen omaishoitajansa. Kerroin, että ei ole mihin laittaa hoitoon ja työkaveri ei millään voinut uskoa, että ei ole ketään hoitajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevät ja kesä oltu kotona lasten kanssa. Ei ole kukaan auttanut. Huolissaan ”ystävät” meidän jaksamisesta, mutta ei silti auteta edes pyydettäessä.

Auttamisen pitäisi olla vastavuoroista. Miten sinä olet auttanut ystäviäsi?

Kyllä! Auttamisen täytyy olla vastavuoroista. Parhaalla ystävällä oli kaksi lasta ennen minua ja autoin jokaviikko heidän hoidossa vaikka tein pitkää työpäivää. Nyt omat lapset pieniä ja ystävän jo teinejä. Ei auta koskaan. Harmittaa kun autoin itse aikanaan vaikka en olisi jaksanut. Olin liian kiltti!

Oletko pyytänyt apua? Jos tulee sun mielestä liian usein "en ehdi/voi silloin"-vastauksia, ota päättäväisempi asenne, mene kalenterin kanssa kaverin luo ja selitä, että tarvitsen sun apua, katsotaan kalenterista ja sovitaan ajankohta. 

Voi kuule! Olen pyytänyt apua selvällä suomella eikä sitä saa. Viimeisen kerran kysyin joulukuussa ja kun ei taaskaan käynyt en enää kysy vaikka mikä olisi.

Ja ennen kaikkea hoitaa hyvissä ajoin varaus ystävän kalenteriin. Esim. kk aiemmin päivävaraus. Ja tarkka ajankohta lähempänä.

No ei se kuule auta! Sitten sovitaan päivä ha lyödään lukkoon. Perutaan päivää ennen aina jollain syyllä!

Vierailija kirjoitti:

Joo. Mun silmien pyörittely varmaan kuului kotiin asti, kun työkaveri avasi suunsa. Työkaverit pyysi mut terassille ja sanoin, että en pääse kun mies on iltavuorossa ja ei oo lapsille hoitajaa. Työkaveri loihi lausumahan "Soita mummoille. Kyllä sen joku sukulainen ottaa. Ei lapsen takia tarvi jäädä kotiin, ku pistät vaan hoitoon."

Niin kenelle? Miehen vanhemmat asuu 600km päässä, kummallakaan ei ole sisaruksia ja mun äiti on saanut aivoinfarktin ja isä on hänen omaishoitajansa. Kerroin, että ei ole mihin laittaa hoitoon ja työkaveri ei millään voinut uskoa, että ei ole ketään hoitajaa.

Samaa kokenut, että millään ei uskota, että emme voi lähteä pariskuntana kahden viikon reissuun kavereiden kanssa. ”Kyllähän teidän äiti voi tulla sitä (lasta) hoitamaan”, oli kommentti, kun vastasin, että emme pääse matkalle. Ei vaan uskota, että ei se tule, koska on ilmoittanut, ettei aio hoitaa lasta eikä ole ikinä hoitanutkaan. Eräille, joilla on molemmat isovanhemmat auttamassa viikoittain, ei vain tämä mene jakeluun ja pitää mankua meitä matkalle ja ihmetellä suureen ääneen, miten voi olla tällainen tilanne, ettei ketään ole pariksi viikoksi hoitamaan. Itseämme tilanne ei haittaa mutta näköjään muita.

Aika polarisoitunutta.

Joku voi lähteä viikon lomalle ja heittää lapset mummolaan, joku ei pääse käymään lääkärissä ilman, että taapero tulee mukaan vastaanotolle.

Mulla on lapsi jo maailmalla, ja voisin hyvinkin olla turvaverkon asemassa jollekin. Ymmärtäähän porukka nyt tässä sen mitä turvaverkko tarkoittaa? Se ei tarkkoita sitä että on aina joku paikka johon lapsen voi tuupata ilmaiseksi hoitoon, vaan vastavuoroisuus toimii siinä missä muuaallakin kanssakäymisessä.

Eli hoidan mielelläni lapsia, jos heillä on ruokarahat mukana. Vähän kuin ompelen mielelläni naapurille verhot, kunhan hän ostaa kankaat ja langat. En halua siis työstä palkkaa, mutta en myöskään joutua maksamaan toisen lapsista tai sisustuksesta. Ja kun itse tarvitsen koiralle hoitajaa, niin olet myös varmaan valmis ottamaan sen hoitoon? sen hoitoon menevät rahat maksan tietenkin.

:)

Tukiverkkoni loppui jota kuinkin siinä vaiheessa, kun oikeat ongelmat alkoivat

Näinpä, kyllä "tukiverkot" haihtuu kuin pieru Saharaan, kun on tarpeeksi kauan vaikeuksia mm. työttömyyttä, sairautta, köyhyyttä jne. Eli ei edes todellakaan syynä mitään päihteissä riehumista tms., sen nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos jotain täysin päätöntä menoa ja riehumista jaksa kukaan loputtomiin vierellä ymmärtää ja katsella.

Vastaattehan myös tuohon 371 lähettämään viestiin? ^ja^^ 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevät ja kesä oltu kotona lasten kanssa. Ei ole kukaan auttanut. Huolissaan ”ystävät” meidän jaksamisesta, mutta ei silti auteta edes pyydettäessä.

Auttamisen pitäisi olla vastavuoroista. Miten sinä olet auttanut ystäviäsi?

Kyllä! Auttamisen täytyy olla vastavuoroista. Parhaalla ystävällä oli kaksi lasta ennen minua ja autoin jokaviikko heidän hoidossa vaikka tein pitkää työpäivää. Nyt omat lapset pieniä ja ystävän jo teinejä. Ei auta koskaan. Harmittaa kun autoin itse aikanaan vaikka en olisi jaksanut. Olin liian kiltti!

Oletko pyytänyt apua? Jos tulee sun mielestä liian usein "en ehdi/voi silloin"-vastauksia, ota päättäväisempi asenne, mene kalenterin kanssa kaverin luo ja selitä, että tarvitsen sun apua, katsotaan kalenterista ja sovitaan ajankohta. 

Voi kuule! Olen pyytänyt apua selvällä suomella eikä sitä saa. Viimeisen kerran kysyin joulukuussa ja kun ei taaskaan käynyt en enää kysy vaikka mikä olisi.

Eli olet yhdeltä kysynyt ja siihen jättänyt. Tämä selvä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lapsi jo maailmalla, ja voisin hyvinkin olla turvaverkon asemassa jollekin. Ymmärtäähän porukka nyt tässä sen mitä turvaverkko tarkoittaa? Se ei tarkkoita sitä että on aina joku paikka johon lapsen voi tuupata ilmaiseksi hoitoon, vaan vastavuoroisuus toimii siinä missä muuaallakin kanssakäymisessä.

Eli hoidan mielelläni lapsia, jos heillä on ruokarahat mukana. Vähän kuin ompelen mielelläni naapurille verhot, kunhan hän ostaa kankaat ja langat. En halua siis työstä palkkaa, mutta en myöskään joutua maksamaan toisen lapsista tai sisustuksesta. Ja kun itse tarvitsen koiralle hoitajaa, niin olet myös varmaan valmis ottamaan sen hoitoon? sen hoitoon menevät rahat maksan tietenkin.

:)

Sinä olet käsittänyt väärin.

Perheen tukiverkko on sitä että on joku joka auttaa kun tarvitsee apua.

Apu ei koskaan ole ehdollista, kiristämällä tai syyllistämällä tarjottua. Oikea apu on vilpitöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kevät ja kesä oltu kotona lasten kanssa. Ei ole kukaan auttanut. Huolissaan ”ystävät” meidän jaksamisesta, mutta ei silti auteta edes pyydettäessä.

Auttamisen pitäisi olla vastavuoroista. Miten sinä olet auttanut ystäviäsi?

Kyllä! Auttamisen täytyy olla vastavuoroista. Parhaalla ystävällä oli kaksi lasta ennen minua ja autoin jokaviikko heidän hoidossa vaikka tein pitkää työpäivää. Nyt omat lapset pieniä ja ystävän jo teinejä. Ei auta koskaan. Harmittaa kun autoin itse aikanaan vaikka en olisi jaksanut. Olin liian kiltti!

Oletko pyytänyt apua? Jos tulee sun mielestä liian usein "en ehdi/voi silloin"-vastauksia, ota päättäväisempi asenne, mene kalenterin kanssa kaverin luo ja selitä, että tarvitsen sun apua, katsotaan kalenterista ja sovitaan ajankohta. 

Voi kuule! Olen pyytänyt apua selvällä suomella eikä sitä saa. Viimeisen kerran kysyin joulukuussa ja kun ei taaskaan käynyt en enää kysy vaikka mikä olisi.

Ja ennen kaikkea hoitaa hyvissä ajoin varaus ystävän kalenteriin. Esim. kk aiemmin päivävaraus. Ja tarkka ajankohta lähempänä.

No ei se kuule auta! Sitten sovitaan päivä ha lyödään lukkoon. Perutaan päivää ennen aina jollain syyllä!

Se jolta olet kysynyt ei mitä todennäköisimmin ole ymmärtänyt sitä, ettei sinulla ole ketään muuta jolta kysyä. Mikset selitä niin kuin asiat on ja ole täsmällisempi, napakampi ja rehellisempi? Jos toiselle sanoo täydestä sydämestään että kuule, olen tässä nyt tällä kertaa ihan sinun varassasi ja luotan apuusi, harva kehtaa kieltäytyä. 

Jos asenne on valmiiksi epämääräinen ja Pitäkää tunkkinne-moodissa, niin eihän siitä mitään tule.

Turvaverkot ovat nykyajan sosiaalista pääomaa, jota tavoitellaan ja josta kilpaillaan. Varsinkin toisten äitien joukkoon pääsemisestä jotkut jaksavat lähteä tavoittelemaan. Pitää olla somessa reippaana ja mukavana ja kehua muiden päivityksiä yms. Puistoissa ja kerhoissa monet kokevat ulkopuolisuutta. Pettymys, ulkopuolisuudentunne ym negatiiviset ääneen lausumattomat tunteet täyttävät tilan, jossa sisäpiiri kaakattaa ja nauraa kovaa.

Vaikea uskoa, että Suomesta nousisi sanottava pia innovaatioita tässä henkisessä ilmapiirissä. Vanhemmat ovat yksin ja kouluissa ja työpaikoilla kiusaaminen rehottaa ilman että ketkään saisi oikeasti kitkettyä sitä pois. Tässäkin ketjussa monet kertovat omista julmasti hylkäävistä vanhemmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lapsi jo maailmalla, ja voisin hyvinkin olla turvaverkon asemassa jollekin. Ymmärtäähän porukka nyt tässä sen mitä turvaverkko tarkoittaa? Se ei tarkkoita sitä että on aina joku paikka johon lapsen voi tuupata ilmaiseksi hoitoon, vaan vastavuoroisuus toimii siinä missä muuaallakin kanssakäymisessä.

Eli hoidan mielelläni lapsia, jos heillä on ruokarahat mukana. Vähän kuin ompelen mielelläni naapurille verhot, kunhan hän ostaa kankaat ja langat. En halua siis työstä palkkaa, mutta en myöskään joutua maksamaan toisen lapsista tai sisustuksesta. Ja kun itse tarvitsen koiralle hoitajaa, niin olet myös varmaan valmis ottamaan sen hoitoon? sen hoitoon menevät rahat maksan tietenkin.

:)

Sinä olet käsittänyt väärin.

Perheen tukiverkko on sitä että on joku joka auttaa kun tarvitsee apua.

Apu ei koskaan ole ehdollista, kiristämällä tai syyllistämällä tarjottua. Oikea apu on vilpitöntä.

Eloi sinulle pitää olla turvaverkkona, mutta sinä et viitsi olla sitä kenellekään muulle? Jos näin on, en yhtään ihmettele ettei sinulla ole "turvaverkkoa". Oikea lähimmäinen nimittäin haluaa itsekin auttaa toista, jos itsekin kerran apua saa. Sinulle se että joutuisit itse auttamaan toista, on syyllistämistä ja kiristämistä, mutta kun sinua autetaan niin se on vilpitöntä.

Asia harvinaisen selvä :D :D 

TSama kysymys teille muille, oletteko tekin siis tätä mieltä kuin tämä lainaamani kirjoittaja? Jos olette, niin vika avun saamattomuuteenne voi johtua tuosta asenteesta. Ei edes perhe halua auttaa sellaista joka ajattelee että kaikki apu kuuluu heille, mutta itse eivät voi ketään auttaa takaisin tiukassa paikassa.

Kyllä, apu on nimen omaan molemminpuoleista, toisen tarpeet huomioon ottavaa ja vilpitöntä. siihen liittyy myös yleinen kohteliaisuus, että esimerkiksi naapurien kanssa tunnetaan, moikataan ja jutellaan kun kohdataan. Ei niin että kyräillään epäluuloisesti ovenraosta, että mitenköhän tuo taas yrittää minusta hyötyä. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lapsi jo maailmalla, ja voisin hyvinkin olla turvaverkon asemassa jollekin. Ymmärtäähän porukka nyt tässä sen mitä turvaverkko tarkoittaa? Se ei tarkkoita sitä että on aina joku paikka johon lapsen voi tuupata ilmaiseksi hoitoon, vaan vastavuoroisuus toimii siinä missä muuaallakin kanssakäymisessä.

Eli hoidan mielelläni lapsia, jos heillä on ruokarahat mukana. Vähän kuin ompelen mielelläni naapurille verhot, kunhan hän ostaa kankaat ja langat. En halua siis työstä palkkaa, mutta en myöskään joutua maksamaan toisen lapsista tai sisustuksesta. Ja kun itse tarvitsen koiralle hoitajaa, niin olet myös varmaan valmis ottamaan sen hoitoon? sen hoitoon menevät rahat maksan tietenkin.

:)

Oikein hyvä. 👍

Olisipa tuollaisia tarjokkaita enemmän.

Miten sinuunkin saisi yhteyden?

Omalla kohdallani olin totaali-yh, ilman ketään. Osin siitä syystä sairastuin masennukseen. En olisi pystynyt vastavuoroisuuteen, kun ei ollut itsellä resursseja.

Näinhän se menee, että kun olet täysin pohjalla, kukaan ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Mun silmien pyörittely varmaan kuului kotiin asti, kun työkaveri avasi suunsa. Työkaverit pyysi mut terassille ja sanoin, että en pääse kun mies on iltavuorossa ja ei oo lapsille hoitajaa. Työkaveri loihi lausumahan "Soita mummoille. Kyllä sen joku sukulainen ottaa. Ei lapsen takia tarvi jäädä kotiin, ku pistät vaan hoitoon."

Niin kenelle? Miehen vanhemmat asuu 600km päässä, kummallakaan ei ole sisaruksia ja mun äiti on saanut aivoinfarktin ja isä on hänen omaishoitajansa. Kerroin, että ei ole mihin laittaa hoitoon ja työkaveri ei millään voinut uskoa, että ei ole ketään hoitajaa.

Samaa kokenut, että millään ei uskota, että emme voi lähteä pariskuntana kahden viikon reissuun kavereiden kanssa. ”Kyllähän teidän äiti voi tulla sitä (lasta) hoitamaan”, oli kommentti, kun vastasin, että emme pääse matkalle. Ei vaan uskota, että ei se tule, koska on ilmoittanut, ettei aio hoitaa lasta eikä ole ikinä hoitanutkaan. Eräille, joilla on molemmat isovanhemmat auttamassa viikoittain, ei vain tämä mene jakeluun ja pitää mankua meitä matkalle ja ihmetellä suureen ääneen, miten voi olla tällainen tilanne, ettei ketään ole pariksi viikoksi hoitamaan. Itseämme tilanne ei haittaa mutta näköjään muita.

Elämä on valintoja.Vaikka elämä kaukana vanhemmista toisi rahaa, silti vanhempien naapurissa asuminen tuo muita etuja. Lähelläni asuu nainen omien vanhempiensa naapurina. Helppo ratkaisu.