”Suutarin lapsilla ei kenkiä” -tarinoita?

Psykiatrin lapsi. Kaikki 3 lasta psykiatrian erikoishoidon piirissä...

Tuttu on automekaanikko. Vaimonsa auto on seissyt pihalla nyt puolisen vuotta laturin hajottua.

Joo, tiedän. 

Äitini on päihdetyöntekijänä eräällä klinikalla. Hän työskentelee päivittäin ihmisten kanssa, jotka taistelevat päihde- ja huumeongelmissaan ja yrittävät pysytellä kuivilla ja äiti tekee ammatikseen lasuja, tarkistuksia ja puhallutuksia.  

Meidän lapsuutemme oli sitä, että jouduimme sietämään humalaisia idiootteja vuodesta toiseen koska kenellekään ei saa sanoa pahasti ja umpijurrisia ihmisiä ei saa tuomita. Äitini mies siis veljineen ryyppäsivät kaikki vapaansa, oli arki, pyhä tai Joulu. Vastaavasti äiti itsekin hassahti alkoholin katkuun niin kovin, että muistan miten kovia riitoja kävimme teini-iässäni vain siksi, että äiti haastoi riitaa kännissä. Syyllinen oli silti aina hankala teini. Viimeksi kun kävin äidillä, niin kovat kassilliset pulloja löytyi keittiöstä taas tyhjillään. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän perheen jossa äiti on psykiatrinen sairaanhoitaja. Puhuu asiakkaistaan hulluina ja kieltäytyy näkemästä omien lasten mielenterveys ongelmia.

Psykiatriset sairaanhoitajat ovat its epahin riskiryhmä sairastua mielenterveysongelmiin. Enkä niissä työoloissa ihmettele. En siis puhu asiakkaista itsistään, vaan ne työpaikan tarjoamat olosuhteet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitin on sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa. Kun olin lapsi, oli äiti vähän välinpitämätön monissa asioissa. Muistan että ihan pienenä (alle kouluikäisenä) mulla oli joskus monta päivää samat sukat ja pikkarit päällä kun itse piti huolehtia vaatteista ja aina ei ollu kaapissa puhdasta. Koulun jälkeen meillä ei ollut koskaan lämmintä ruokaa. Leipää ja jogurttia olisi pitänyt syödä koko loppupäivä. En myöskään muista että äiti olisi koskaan laittanut mulle aamupalaa tai iltapalaa. Ihmettelin tosi paljon, kun kavereiden äidit laittoi niille joskus iltapalan valmiiksi ja sai tulla valmiiseen pöytään. No ainakin opin omatoimiseksi ja laittamaan ruokaa. Äiti ei myöskään paljoa kysellyt perään, mulla ei ollut ikinä kotiintuloaikoja jne. Ihana äiti kyllä aina ollut muuten. Mutta nyt aikuisena tuntuuu että etenkin toi ruokapuoli oli tosi huonosti hoidettu muistan miten aina oli illalla nälkä ja kun kysyin eikö olisi jotain oikeaa ruokaa, niin käskettiin vaan taas syödä leipää kaapista.

Kuulostaa ihan mun lapsuudelta! Aloin pesemään itse pyykkiä toka luokalla, piilotin ”omat” sukat ja pikkarit ettei sisko vie puhtaita. Äiti oli sairaanhoitaja. Muutenkin meillä oli isän työn takia rahaa ja sitä kulutettiin kaikkeen muuhun paitsi ehjiin sukkiin ja pikkuhousut oli repaleisia kellastuneita, siskolle pieniksi jääneitä. Pakko oli piilottaa koska mulla ei ollut varsinaisesti koskaan omia, sisko otti jos puhtaat löysi, koska tunnisti omikseen vaikka pieniä olivatkin!

MEILLÄ OLI IHAN SAMANLAISTA! Oli kans ainainen riita puhtaista siskon kanssa, se saattoi joskus jopa ottaa mun nenän edestä sukat tai alkkarit vaan siksi koska voi. Oi luoja tätä menneisyyttä, ei ikinä omille lapsille samaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini koki elämäntehtäväkseen auttaa päihderiippuvaisia ihmisiä omalla ajallaan. Oli siis vuorokauden jokaisena hetkenä tavoitettavissa, koska "Ranella on nyt niin vaikeaa", mikä käytännössä tarkoitti, että minä joko käytännössä asuin pitkiä aikoja yksin 12 -vuotiaana tai pelkäsin narkkareiden ja känniläisten sekoilua meillä kotona. Äitini siis koki auttamisen vastuukseen, koska "Makella on niin yksinäistä, ei sillä ole ketään muuta".

Maket, Ranet ja Puukko-Antit siis kävivät meillä usein lainaamassa rahaa, syömässä, peseytymässä, nukkumassa päänsä selväksi jne. Pahinta oli, etteivät nämä ongelmatapaukset edes itse tahtoneet raitistua, ainakaan tarpeeksi. Aina katkolta suoraan pää sekaisin ja sitten äiti itki kotona pettymystään.  Silti ampaisi aina ylös ja ulos, kun joku avun"tarvitsija" soitti.

Monta kertaa joku päihtynyt mies kouri minua, usein heräsin siihen että äiti on poissa tai siihen että joku vieras ihminen mölyää oven takana tai olkkarissa, kerran meille murtauduttiin ja usein lääkekaappi oli tyhjennetty. Oksettavat pubisiat kommentoivat kehoani ja lipoivat huuliaan ja nauroivat kun "ei oo yhtään huumorintajua."

Varastin koulusta ruokaa ja vessapaperia, peseydyin parhaan ystäväni luona ja liotin vaatteita kuumassa vedessä keittiön tiskialtaassa, koska Make oli sekospäissään potkinut pesukoneen rikki ja Puukko-Antti "lainannut" kaikki rahat. Kun tulin vahingossa raskaaksi, menin aborttiin yksin ja tulin kotiin yksin. Kun poikaystäväni löi, ulkopuolinen aikuinen vei minut lääkärille ja pakotti tekemään rikosilmoituksen. Sovitteluun menin yksin ja sieltä tulin yksin. Koulunkäynnit, sydänsurut, arjen pyörittämisen, kriisit ja ongelmat, hoidin kaikki yksin - joka kerta. Vaihtelevalla menestyksellä tosin. 

Äidillä siis oli tietoja ja taitoa tukea, olla läsnä, kuunnella, lohduttaa, pestä, ruokkia, kuskata, kyysätä, hyysätä, huolehtia ja auttaa kaikkia muita, paitsi omaa lastaan. 

Jos totta, et taida hyvin olla äitisi kanssa tekemisissä? Tai ollut? Käytännössä pilanut sun lapsuuden. 

Tääkin kuullostaa ihan mun lapsuudelta! Nyt perustetaan oma ketju.

Vierailija kirjoitti:

Korjaan rekkoja työkseni mutta en vapaa-ajalla aja sellaisella. Itseasiassa en edes omista kuorma-autoa.

Miksi miinustatte (-104) hauskaa kommenttiani (tosi juttu vielä)? :/

t: numero 26.

Meillä tässä muutama.

Olen itse

-hoikka, urheillullinen, vedän jumppatunteja

-lapseni ovat pullukoita sohvaperunoita

-työskentelen mielenterveysalalla

-lapsellani on paniikkihäiriö ja myös muita mielenterveysongelmia

Tässä pari esimerkkiä, että kaikki ei mene aina niin kuin kuvittelee ja haaveilee. Jopa urheilullisen äidin lapsi saattaa kylmästi kieltäytyä liikkumasta ja napsii sipsejä. Mites otat yhteen 180cm pitkän murkkupojan kanssa ja raahaat sen väkisin lenkille.

Myöskään paniikkihäiriö ja muut mielenterveysongelmat eivät jääneet tulematta siksi, että työskentelen mielenterveyskuntoutujien parissa

Vierailija kirjoitti:

Kävin nuorena ihotautilääkärillä allergiaoireiden takia. Lääkärin naama oli aivan täynnä paiseita. Kysyi minulta että olenko turhamainen ihminen, ehkä sitten olen kun menin vaivojani sinne valittamaan. Vieläkin mietityttää etteikö lääkäri olisi tosiaan voinut tehdä mitään iholleen. Lääkärillä oli siis akne. Muistan miten säikähdin kun näin hänet. Arvasin heti että apua ei omiin ihottumiin tule.

Apua, ollaankohan käyty samalla lääkärillä? Minäkin aikoinaan teininä kohtasin laajalle alueelle ja voimakkaasti lehahtaneen atooppisen ihottumani takia ihotautilääkärin, jolla oli kasvot täynnä punaisia näppylöitä. Ei ollut myöskään empaattisimmasta päästä, muistan varmasti ikuisesti hänen loppukommenttinsa vastaanottokäynnin lopuksi: "Et parane koskaan." Totta, että atopia on elinikäinen taipumus, mutta asian olisi voinut ilmaista vähän diplomaattisemminkin itku silmässä olevalla 16-vuotiaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korjaan rekkoja työkseni mutta en vapaa-ajalla aja sellaisella. Itseasiassa en edes omista kuorma-autoa.

Miksi miinustatte (-104) hauskaa kommenttiani (tosi juttu vielä)? :/

t: numero 26.

Koska juttusi aasinsilta on hatara eikä tavoita ”Suutarin lapsilla ei kenkiä” -sanonnan merkitystä. Autojen korjaaminen ja niillä ajaminen ovat kaksi toisistaan täysin riippumatonta toimintoa. Vrt. lääkäri hoitaa sairaita, mutta hänen toimenkuvansa ei ole kuljettaa heitä sairaalaan.

Olen terveystarkastaja, omasta jääkaapista tulisi kyllä surunaamaa oivaraporttiin jos sellaiseen tarkastuksella törmäisin.

Mieheni on muusikko ja ei melkeinpä ikinä laula ja soita täällä kotona :) Ei varsinkaan pyydettäessä. Nyt on vähän alkanut lapsille esittelemään soittimia kun ovat kiinnostuneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden perheen jossa molemmat vanhemmat opettajia eli ammattikasvattajia ja heidän omat lapset on huostaanotettuna.

En usko! Miksi huostaanotettiin?

Mä uskon. Yksi lastensuojelussa työskentelevä ihminen kertoi että myös opettajien ja lastentarhanopejen lapsia on sijoitettuna tai huostassa. Traagisia juttuja voi tapahtua monenlaisissa perheissä. Tiedän jopa lastenkodissa keikkailevan naisen jonka oma lapsi on huostaanotettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini työskenteli erityislasten hoitajana, hänen "työlapsensa" olivat siis eri tavoilla kehitys- ja/tai liikuntavammaisia, tai sitten autismin kirjolla.

Minua hän ei kuitenkaan ikinä tahtonut käyttää lääkärissä, kun hän ei vain jostain syystä ole koskaan ymmärtänyt oikean diagnoosin tärkeyttä. Kiva siinä sitten oli yrittää kasvaa ja kehittyä tasapainoiseksi ihmiseksi, kun olin milloin tuhma, milloin laiska, milloin typerä ja milloin vain syntyjäni paha ihminen. Hyvinä hetkinä olin "ihanan yksilöllinen" ja "rohkeasti oma itseni", ja vaikka se minua itseäni häiritsikin, niin eihän minua kuitenkaan voinut siitä lääkäriin viedä, kun äiti niin tykkäsi pitää omistuksessaan tällaista uniikkia <del>keräilykappaletta</del> lasta.

Jouduin sitten itse aikuisena käymään lääkärissä selvittelemässä syitä ongelmilleni. Minulla diagnosoitiin lievä liikuntavamma/tukielinsairaus sekä syvä Asperger.

Rakkautta ja ymmärrystä siis riitti työlapsille, joilla oli oikea syy olla hankalia, mutta ei omalle lapselle, joka "olisi itse voinut ratkaista omat ongelmansa, jos vain olisi viitsinyt ottaa itseään niskasta ja yrittää kovemmin". Kiitti äiti.

Minun äitini taas oli opettaja, joka myös perehtynyt erityispedagogiikkaan.

Hänen opettamansa lapset (muutama oli samassa harrasteporukassa) kehui loustavaksi opettajaksi ja hyväksi tyypiksu.

Kotona hän harjoitti meitä lapsiaan kohtaan rajua perheväkivaltaa, ja esimerkiksi koulutehtävissä ei uskaltanut pyytää apua, koska tämä hermostui jos ei heti tajunnut tehtävää.

Ekalla luokalla kun opeteltiin plus- ja vähennyslaskuja, niin oli ottanut pieniä kiviä havainnoimaan asiaa. En silti heti tajunnut, ja mitä teki äiti? Paiskasi nuo kivet päin 7-seitsenvuotiaan tyttärensä naamaa, ja mäjäytti takaraivoon matikankirjalla.

Että sellainen opettaja oli kotona... en uskaltanut jatkossa enää pyytää apua, en edes opettajilta koulussa. Koulunkäyntini kärsi tästä, sekä siksi että oireilin kotioloista.

Kun sitten toin kotiin ekan hylätyn koepaperin, niin äiti hakkasi kunnolla, ja käski minua mennä vaikka jyrkänteeltä alas kun olen niin turha ihminen.

Kaikki ei tosiaan aina ole sitä miltä näyttää.

Minulla samankaltainen kokemus ala-asteen opettajasta, joka lapsiaan kohtaan hyvin väkivaltainen. Lapset pääsivät lopulta asumaan muualle, opettaja jatkaa työssään huutaen luokassaan lähes päivittäin.

Mt-alan ammattilaisten lapsilla mt-ongelmia esiintyy samalla tavalla kuin muidenkin lapsilla. Ovat sairauksia siinä missä muutkin sairaudet. Esim. paniikkihäiriö voi puhjeta jopa ilman traumataustaa. 

Mutta oma tarinani:

- Äitini on laitoskeittiön emäntä ja osaa loihtia herkullisia, mutta terveellisiä aterioita. Minä itse en osaa tehdä ruokaa ja rakastan erityisesti kiinalaista ruokaa ja haen usein take-away -annoksia

- Isäni on kaupan alan ammattilainen ja äitini tavoin hyvä matematiikassa, mulla oli lukion lyhyt matikka vitonen

- Kumpikaan vanhemmistani ei ole millään tavalla taiteellisia ja luovia, minä itse olen graafinen suunnittelija :D 

Tästä sen näkee, että ammatti kannattaa valita enemmän tunteella kuin järjellä. Kaikki nämä leipäopettajat, psykologit ym ammatikseen ymmärtäjät ovat menneet ura ja raha edellä. Ei heillä ole todellista ymmärrystä tai kutsumustakaan. Arvostan enemmän vähän tienaavaa mutta itsensä tuntevaa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Tästä sen näkee, että ammatti kannattaa valita enemmän tunteella kuin järjellä. Kaikki nämä leipäopettajat, psykologit ym ammatikseen ymmärtäjät ovat menneet ura ja raha edellä. Ei heillä ole todellista ymmärrystä tai kutsumustakaan. Arvostan enemmän vähän tienaavaa mutta itsensä tuntevaa ihmistä.

Ahaa, vähemmän tienaava siis tuntee itsensä ja saa arvostuksesi. Jos leipäopettajan palkka lasketaan, tuleeko tästä enemmän itseään tunteva? Entä putkimies, joka tienaa enemmän kuin opettaja, saako hän arvostuksesi, vaikkei viitsi kotona puhdistaa viemäriä hiuksista tai ei huomaa, että tiiviste vuotaa?

Mun mies ei tee juuri koskaan ruokaa kotona vaikka on kokki. Itse olen tosi huono tekemään ruokaa. Perus ruuat onnistuu. Monesti voi todeta että kokin lapsilla ei ole ruokaa 😁

Mun mies on putkimies ja aina jos meillä on esim. Viemäri tukossa ni kyllä se olen minä kun sen avaa..

Äitiäni kehuttiin usein koulun parhaaksi opettajaksi, oli rento ja huumorintajuinen jne. Kotona sitten oli niin väsynyt ja kiukkuinen ettei ole tosikaan, jumalaton huuto meille lapsille kun ollaan laiskoja, ahneita ja typeriä. Kaiken energiansa kulutti siis muitten muksuihin.