Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?

Poikani yritti itsemurhaa. Järkytyin niin, että pyysin lääkäriltä sairauslomaa. Lääkäri ei meinannut millään käsittää, miksi tarvin lomaa vaan jankkasi syytä moneen kertaan. Antoi sitten 2 pv. Hoitaja kehoitti laittamaan lääkäristä palautetta, mutta en jaksanut.

Olin ensimmäisen synnytykseni jälkeen jälkitarkastuksessa ja siellä tuli puheeksi, että mulla on vielä "ylimääräisiä" kiloja melkein 10 kun raskausaikana niitä oli tullut 15. Olen aina ollut hyvin hoikka ja vieroksuin vartaloani synnytyksen jälkeen ja kerroin sen myös tälle lääkärille, joka sanoi etten tule koskaan pääsemään takaisin lähtöpainooni, koska nyt minusta on tullut NAINEN!! Just. Onneksi en ole syömishäiriötaustainen.

Vierailija kirjoitti:

Joo mulla samanlainen kommentti tuli lääkäriltä kuin aloittajalle. Minäkään en näyttäny masentuneelta kun oli siistit vaatteet. Siitä kommentista purskahdinkin vastaanotolla epätoivoiseen itkuun ja annoin tulla. Sitten lääkäri totesi että nyt vaikutatkin masentuneelta. Annan puoli vuotta sairauslomaa.

No höpö höpö taas! Ei masennuksen vuoksu pysty yksikään lääkäri kirjoittamaan kerralla puolta vuotta sairauslomaa, kela ei todellakaan hyväksy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla puhkesi genitaaliherpes n. 1,5 vuotta sitten. Päivä diagnoosin jälkeen olin niin kipeä etten pystynyt istumaan/kävelemään joten menin terveyskeskukseen hakemaan sairaslomaa. Koska lääriaikoja ei ollut jouduin tyytymään sairaanhoitajaan joka totesi minulle vain että "mitä tästä opimmekaan?" olin niin kipeä ja hämilläni etten saanut muuta kuin nöyryytettynä soperrettua hoitajalle että kumiahan sitä pitäisi käyttää. Jälkikäteen tuohdyin asiasta koska mistä hoitaja voisi tietää että mistä herpesen olen saanut? Kirjoitin asiasta reklamaation vasta 6kk tapahtuneen jälkeen

No eiköhän hoitaja sen tiennyt, että suojaamattomasta seksistä olet sen saanut. Vai väitätkö nyt, että sait sen vessanpöntöltä tms. mahdottomasta paikasta?

Haloo. Kommentti on hoitajalta _täysin_ asiaton. Ikinä ei voi tietää, onko potilas tullut vaikka raiskatuksi, sillä kaikki eivät pysty siitä vastaanotolla puhumaan. Aina ei todellakaan ole kyse huolimattomuudesta tai vastuuttomasta käytöksestä. Hoitajien ja lääkärien tehtävä on hoitaa vaiva, ei moralisoida.

Vanhempani ovat sokeita. Ala-asteella terveystarkastuksessa kävi ilmi, että tarvitsen kaukolasit. Kouluterveydenhoitaja katsoi minuun äärimmäisen myötätuntoisesti ja totesi: ”Eivät kai vanhempasikaan ole koskaan surreet sitä, että ovat menettäneet näkönsä?”

Tämän kommentin vuoksi pelkäsin pitkään, että olin itsekin sokeutumassa.

Menin työterveyshoitajalle työhöntulotarkastukseen. Kerroin että olen kolmesti joutunut suljetulle. Hoitaja kysyi "Miten aiot hyvittää sen miehellesi?" Juuen mennyt enää koskaan tälle ihmiselle!

"Nyt on oltava nopea, mulla tulee neuvola-asiakas kohta, riisu nyt äkkiä ja mene tuohon" sen jälkeen, kun lääkäri itse oli unohtanut mun gynekologisen tutkimusajan ja menin koputtelemaan ovea 45 minuutin käytävässä odottelun jälkeen. 

Pahoitteli väkinäisesti, ei kysellyt minulta mitään, ei tutkinut kunnolla, hoputti vain. Purskahdin itkuun huonosta kohtelusta, hätyytti pois. Muutenkin olin ihan ahdistunut, koska kyyti odotti jo pihalla ja minun olisi pitänyt olla jo takaisin töissä, ja siihen vielä lääkärin huono hoito ja hoputus oman virheensä takia. Ja minä olin mennyt tutkimuksiin kasvaimen takia, pelottikin. 

Kamala kokemus, onneksi sain häneltä lähetteen kunnon hoitoon erikoislääkärille.  Ärsyttää, etten itkultani pystynyt sanomaan lääkärille, että älä kaada omia virheitäsi potilaiden niskaan. 

"Kannattaako tuota elossa pitää, koska ei siitä kuitenkaan koskaan eläjäksi ole", sanoi eräs lääkäri vanhemmilleni veljeni syntyessä keskosena raskausviikolla 28 1980-luvulla reilun 900 gramman painoisena. Sen lisäksi hän antoi ymmärtää, että veljeni tulisi olemaan vaikeavammainen ja jatkuvasti muiden hoidon tarpeessa, jos hän jäisi henkiin. Nyt veljeni on aikuinen, komea ja lähes 2 metriä pitkä mies, joka on neljän lapsen isä, elää onnellisessa parisuhteessa vaimonsa kanssa ja menestyy ammatissaan varmasti paremmin kuin se lääkäri koskaan. Eli sellainen vaikeavammainen muiden hoidon tarpeessa 24/7 oleva sänkypotilas hänestä tuli. Olin itse 12, kun lääkäri sanoi minun kuulteni tuon lauseen vanhemmille ja muistan hyvin, kuinka surullisia ja peloissaan vanhemmat olivat, kun he lopulta onnistuivat saamaan toisen lapsen monien keskenmenojen jälkeen ja sitten lääkäri tuli sanomaan noin.

Vierailija kirjoitti:

"No onpas se pieni!"

Mikä?

Minulle sanottiin näin luomesta, eikä lääkäri suostunut leikkaamaan sitä?

Ala-asteella kävin terkkarilla, joka sanoi heti mut nähtyään että onpa sulla paljon teerenpaskaa naamassa. :D (pisamia)

Jouduin yllättäen elämäni ensimmäiseen nukutusleikkaukseen. Kun minut nostettiin paareilta leikkauspöydälle, anestesiahoitaja tiuskaisi: ”Miten kuvittelette, että pystyn nukuttamaan, kun jätätte sen noin kauas?” Juuri ennen nukahtamistani sama nainen kuului kysyvän: ”No joko siltä meni silmät ympäri?” (Muilta osin kaikin puolin loistavaa toimintaa hoitohenkilökunnalta.)

Lääkäreitten yritykset olla vitsikkäitä tai keventää tunnelmaa taitavat olla aika usein tuhoontuomittuja. Sairaana niihin itsekin takertuu, terveenä ehkä heilauttaisi kättä mokomille typerille sanoille.  Siispä lääkäreitten pitäisi yrittää olla mahdollisimman totisia ja välttää minkäänlaista huumorinkäyttöä. Itse tosin karjalaisen perimän takia aattelen että "ilo pintaan vaikka syvän märkänis" - sillä mentaliteetilla harvoin saa kunnon hoitoa. Valitusta, itkua, ehkä vähän liioitteluakin, niin johan alkavat ottaa tosissaan. Ja kannattaa varmaan joskus miettiä että ottaa sinne vastaanotolle vaikka jonkun ystävän mukaan tueksi, jos tuntuu ettei jaksaisi kohdata tilannetta. 

Lääkäreitten yritykset olla vitsikkäitä tai keventää tunnelmaa taitavat olla aika usein tuhoontuomittuja. Sairaana niihin itsekin takertuu, terveenä ehkä heilauttaisi kättä mokomille typerille sanoille.  Siispä lääkäreitten pitäisi yrittää olla mahdollisimman totisia ja välttää minkäänlaista huumorinkäyttöä. Itse tosin karjalaisen perimän takia aattelen että "ilo pintaan vaikka syvän märkänis" - sillä mentaliteetilla harvoin saa kunnon hoitoa. Valitusta, itkua, ehkä vähän liioitteluakin, niin johan alkavat ottaa tosissaan. Ja kannattaa varmaan joskus miettiä että ottaa sinne vastaanotolle vaikka jonkun ystävän mukaan tueksi, jos tuntuu ettei jaksaisi kohdata tilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Jaha ja hyvä keskustelu on jälleen kerran pilattu. Piipiikarvat ovat elämääkin tärkeämpi asia ja niistä jankkaaminen ilmeisesti kuuluu erään jankkaajan elämäntehtäviin. Jankuti jank. Pipulit sitä ja tätä. Ketä kiinnostaa, mene vaikka karvafoorumille julistamaan karvojen/karvattomuuden syvimmän olemuksen ja muodon tärkeyttä. Kuka tietää, ehkä saat sieltä uusia ystäviä ja uuden pakkomielteen.

Täytyy olla hieman yksinkertainen, jos kuvittelee täällä olevan vain yhden kirjoittajan, joka on karvojen puolesta tai yhden kirjoittajan, joka on karvoja vastaan.

Ps. Tuntuihan nuo karvat kiinnostavan sinuakin, että noinkin pitkän tekstin halusit aiheesta kirjoittaa.

Eikä kannata vihjailla, että ketju pilattu. Kohta sen joku 10 pisteen vihjeestä oikeasti pilaa jankkaamalla karvoista tms. niin kiitos sinun!

Kehitysajatus: voisiko lääkäreiden/hoitajien juttuja nauhoittaa salamikrofoneilla/videoilla ja julkaista netissä? Tällöin heille tulisi aidosti pelko siitä, että maine menee. Nykyiselläänhän he voivat tehdä ihan mitä vain, pääasia, että kirjaavat asiat siten kuin haluavat. Kukaan ei tarkista todellisuutta koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Kehitysajatus: voisiko lääkäreiden/hoitajien juttuja nauhoittaa salamikrofoneilla/videoilla ja julkaista netissä? Tällöin heille tulisi aidosti pelko siitä, että maine menee. Nykyiselläänhän he voivat tehdä ihan mitä vain, pääasia, että kirjaavat asiat siten kuin haluavat. Kukaan ei tarkista todellisuutta koskaan.

Ainakin heille voi sanoa heti alkuunsa, että nauhoittaa kaiken, jotta muistaa myöhemmin, mitä vastaanotolla on puhuttu. Eiköhän se jo hillitse suurimpia möläytyksiä.

Olin psykiatrisella osastolla ja kun tapasin ensimmäisen kerran omahoitajani, hän totesi "ajattelin ettei tollaisella pissiksellä olisi oikeita ongelmia, mutta olinkin väärässä!". Olin todella alipainoinen ja 16-vuotias epävarma teini eli kommentti sattui todella ja johtui vain siitä että meikkasin.

Toisen kerran menin terveyskeskukseen näyttämään nyrjähtänyttä nilkkaani. Mieslääkäri tunnusteli jalkaani ja aina kun ulvahdin kivusta hän alkoi nauramaan ja paineli entistä kovemmin. Silloin järkytyin mutta nyt tilanne naurattaa outoudessaan :D

Olin 13-vuotias ja menin näyttämään pitkään kipeänä ollutta polveani lääkärille. Lääkäri oli mies. Minun piti riisua kaikki muut vaatteet paitsi ritsikat ja alushousut ja käydä makaamaan sille lavetille. Lääkäri käänteli polvea ulko-ja sisäsuuntaan oikein perusteellisesti. Sitten kysyi "et kai sä raskaana oo? " Minä en ole jäänyt koskaan sanattomaksi, enkä jäänyt silloinkaan vaan kysyin että "Polvestako sen ensimmäisenä näkee?" Lääkäri vastasi nolona että ei ku siks hän kysyi kun röntgeniin ei saa mennä raskaana.. joo, kolmetoista ja ensimmäisenä epäillään raskaaksi ilman mitään faktoja.

Vierailija kirjoitti:

Työterveyslääkäri kysyi ,että oletko joutunut ostamaan isompia hattuja?? Ei selittänyt kysymyksen syytä ,enkä hämmentyneenä tajunnut kysyä. Myöhemmin totesi että kyllä on huono ,kun en saanut sormenpäitä lattiaan selkä suorana .

Tuo hattukysymys on erotusdiagnostiikkaa, akromegalia käväissyt vaihtoehtona. Kun haetaan diagnoosia epäselvien oireiden taustalla, lääkäri usein pyörittelee mielessään kymmeniä eri tauteja lyhyessäkin ajassa ja hakee / poissulkee niiden merkkejä, paljolti potilaan huomaamatta. Jos prosessia alkaisi yksityiskohtaisesti suullisesti avaamaan vastaanottotilanteessa, menisi kaikki aika siihen eikä edes riittäisi.

Miesgyne sanoi vauvastani raskauden puolivälin ultrassa, että pieni on sikiö, mutta vammaisethan ovat pieniä. Meni koko loppuodotus pieleen. Terve vauva syntyi ja painoi yli 4kg.