Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kommentit (231)
En.
En jaksa eikä kroppa kestä enempää raskauksia.
En jaksa enempää valvomisia ja kanniskelua.
En jaksa enää jäädä kotiin lasten kanssa.
Rahat ei riitä.
Tunnit ja energia ei riitä antamaan huomiota ja aikaa enemmän kuin näille kahdelle.
Äitiys on paras ja palkitsevin osa elämässäni, mutta ei suinkaan ainoa. Haluan tehdä muutakin kuin olla äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. Itse olen vasta 27-vuotias, kahden lapsen äiti. Lapset ovat 3,5v ja toinen hiukan alle kaksivuotias. Lähivuosieni unelmat toki sujuvan perhearjen lisäksi keskittyvät kuitenkin työelämään, jonne olen juuri pari kuukautta sitten astunut takaisin.
Kaksi ei ole maksimi lapsiluvulleni eikä miehenikään mielestä, hän haaveilee neljästä :D
Itse olen suurperheen kasvatti. Vanhempani ovat nyt 55+, molemmat vielä työelämässä. Meitä lapsia on yhdeksän ikähaarukalla 20-35v, yhdet kaksoset.
Äitini oli vasta parikymppinen saadessaan esikoisensa ja oli vuosia kotiäitinä. Isä on ollut aina töissä, lukuunottamatta lyhyttä työttömyysjaksoa minun ollessani teini-ikäinen. Isäni myös toimeentulon turvatakseen asui yhden talvikauden sukulaisten luona pääosin kun kotikaupungissa ei ollut töitä.
Meillä on läheiset välit sekä sisarusten että vanhempien kanssa. Asutaan kaikki max 50km säteellä toisistamme, tämä tilanne nyt, vuosien saatossa muuttunut.
Eihän me juuri käyty ulkomailla yhdessä koko porukka, tai harrastaneet kalliita harrastuksia mutta meillä oli aina ruokaa ja lämpimiä vaatteita ja rakkautta. Olimme tavallinen perhe, iso perhe.
Itse en niin isoa lapsilaumaa haluaisi mutta arvostam suuresti vanhempiani
en todellakaan, meinasin kuolla stressiin jo pelkästä sukulaislapsen hoitamisesta ja sitä kesti vaan pari tuntia niin entäs sitten vuosikausia :D
no thanks
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!
Itse asiassa lestadiolaisten keskuudessa kyllä ehkäistään, mutta asiasta ei usein voida puhua avoimesti kuin pienissä, varmasti luotettavaksi tiedetyissä piireissä. On lestadiolaisia, jotka eivät halua tehdä suurta päätöstä lapsiluvusta itse vaan haluavat jättää asian Taivaan Isän käsiin. Toisaalta osa on päätynyt ehkäisyyn, mutta syynä ei välttämättä ole lapsiluku, se, että nyt olisi tulossa numero kymmenen. Taustalla on hyvin erilaisia syitä.
Suurperhe ei kuitenkaan kosketa vain vanhoillislestadiolaisia tai muita johonkin uskonnolliseen yhteisöön liittyviä ihmisiä, itse tunnen suurperheestä haaveilleen, punkahtavan äidin, joka kenties kuuluu kirkkoon mutta ei sinällään ole kiinnostunut mistään uskonnosta.
On totta, että jos raskaudet ja synnytykset ovat hyvin lähellä toisiaan, palautuminen ei välttämättä ehdi tapahtua tai se voi olla pitkällistä sitten, kun sille on mahdollisuus. Kuitenkin on tosi, että välttämättä edes ne 12 lasta eivät synny vuoden välein. Eli parin, kolmen vuoden talonakin mahtuu helposti mukaan.
En itse ymmärrä, miksi tätä pitää ajatella jonkinlaisena naisen itsenäisyyskysymyksenä - entä, jos joku nainen todella haluaa suuren perheen, kroppa kestää, voimat antaa myöten kaikin puolin ja homma toimii? Onko se silloin sellainen asia, jota pitäisi kauhistella?
Ja tuo sun vertaus naisesta lehmään taas kertoo omaa kieltään... eikä välttämättä niistä kahdentoista lapsen äideistä.
Lasten huomioimisesta, harrastuksista, ym:
Monessakin viestissä tulee esille vanhemman kokemus siitä, ettei aika tahdo riittää edes kahden lapsen huomioimiseen ja harrastustoiminnan järjestämiseen.
Kysynkin, miten te koette tuon lasten huomioimisen päivän aikana? Mitä siihen mielestänne pitää sisältyä tai kuinka paljon aikaa tähän tulee käyttää, että mielestänne lapsi tulee huomioiduksi?
Anteeksi, jos kysymykseni asettelu kuulostaa jollain tavalla töksähtävältä, sillä se ei todellakaa ole tarkoitus. Vilpittömän kiinnostuneena tätä kyselen. En nimittäin pysty samaistumaan tähän.
Olen ison perheen äiti, joka totta kai kokee välillä riittämättömyyden tunnetta, jos yhtä aikaa pitäisi revetä moneen paikkaan. Yleensä minusta kuitenkin tuntuu että lapset (kaikki kahdeksan) tulevat kyllä päivän aikana huomioiduksi ja kohdatuiksi.
Huomioiminen ja lapselle annettu aika ei välttämättä tarkoita tuntikausien yhteistä tekemistä, mutta meillä tehdään paljon asioita yhdessä. Käyttäessäni koiraa lenkillä, joku lapsista pääsee mukaan ja näin tarjoutuu mahdollisuus keskustella hetken kahdestaan. Samala tavoin hyödynnän muita päivän aikana tapahtuvia toimia. Pienimmät menevät varhain nukkumaan, joten illemmalla jää myös tarvittaessa aikaa isommille. Koko perheen kanssa tehdään muutenkin asioita yhdessä: retkeillään, käydään makkaranpaistossa, ulkoillaan, askarrellaan, leivotaan ym. Mikään näistä ei ainakaan poissulje sitä, että lapset eivät saisi aikuisen ja muiden perheenjäsenten huomiota. Ajattelenkin tämän olevan pitkälti asennekysymys. Vaaditaanko siis nykyaikana äidiltä liikaa, tai vaativatko äidit itse itseltään? Onko tosiaan niin, että jos et koko ajan hengitä lapsen niskaan, leiki ja touhua, et voi sanoa olleesi hänelle läsnä, huomioineesi häntä, jne.? Siltä minusta näitä lukiessa vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suuren perheen äiti: 13 lasta
Miksi et ole käyttänyt ehkäisyä? Tuo on hirveää. Todella väärin sinua kohtaan. Kai teillä tällä hetkellä on ehkäisy käytössä? Tai ei, en halua edes tietää. Liian kauhea tilanne.
En ole tuo äiti, jolle vastaisit, mutta minusta tuo sinun vastauksesi on aivan hirveä! Varmaan tuo nainen on halunnut kaikki nuo lapset, ja varmasti heitä rakastaakin. Ihan uskomatonta siis kauhistella jonkun lapsilukua tuolla lailla, ihan kuin joku niistä lapsista olisi ylimääräinen. :O Kukahan se muuten olisi? Monesko lapsi pitää olla, että on liikaa?
Minusta on uskomatonta, että toisten ihmisten lapsiluku on jotenkin vapaata riistaa arvosteltavaksi. Tämä näkyy kohdistuvan niin lapsettomiin, yhden kuin useammankin lapsen äiteihin.
Itse en osaisi kuvitella eläväni lapsettomana, mutta ei silti tulisi mieleen arvostella tuota valintaa. En myöskään osaa nähdä kahta lasta perheessä mitenkään surkuteltavana asiana, samoin kun en 15 lapsista perhettäkään.
Minua tuollainen kauhistelu ainakin loukkaisi, itse kun olemme lapsemme halunneet ja jokainen on syntynyt toivottuna. Aikuisilta ihmisiltä luulisi voihan odottaa edes alkeellisimpia käytöstapoja...
Olet oikeassa! T. Se 13 lapsen äiti. Jotenkin sitä on tottunut joidenkin törkeisiin kommentteihin.
En. Minulla on usein tarve olla yksin omine ajatuksineni ja haluan yhä enemmän hidasta elämää, en jatkuvaa älämölöä ja kotitöitä ja suuren perheen isoa taloudellista vastuuta. Olen kahden teinin äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!
Kuinka voit tuon tietää, koska et ole itse synnyttänyt 12 lasta? Minä olen ja täytyy myöntää, että 5-6 ylimääräistä kiloa on kertynyt. :-) Muuten kaikki ok. (60v)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!Itse asiassa lestadiolaisten keskuudessa kyllä ehkäistään, mutta asiasta ei usein voida puhua avoimesti kuin pienissä, varmasti luotettavaksi tiedetyissä piireissä. On lestadiolaisia, jotka eivät halua tehdä suurta päätöstä lapsiluvusta itse vaan haluavat jättää asian Taivaan Isän käsiin. Toisaalta osa on päätynyt ehkäisyyn, mutta syynä ei välttämättä ole lapsiluku, se, että nyt olisi tulossa numero kymmenen. Taustalla on hyvin erilaisia syitä.
Suurperhe ei kuitenkaan kosketa vain vanhoillislestadiolaisia tai muita johonkin uskonnolliseen yhteisöön liittyviä ihmisiä, itse tunnen suurperheestä haaveilleen, punkahtavan äidin, joka kenties kuuluu kirkkoon mutta ei sinällään ole kiinnostunut mistään uskonnosta.
On totta, että jos raskaudet ja synnytykset ovat hyvin lähellä toisiaan, palautuminen ei välttämättä ehdi tapahtua tai se voi olla pitkällistä sitten, kun sille on mahdollisuus. Kuitenkin on tosi, että välttämättä edes ne 12 lasta eivät synny vuoden välein. Eli parin, kolmen vuoden talonakin mahtuu helposti mukaan.
En itse ymmärrä, miksi tätä pitää ajatella jonkinlaisena naisen itsenäisyyskysymyksenä - entä, jos joku nainen todella haluaa suuren perheen, kroppa kestää, voimat antaa myöten kaikin puolin ja homma toimii? Onko se silloin sellainen asia, jota pitäisi kauhistella?
Ja tuo sun vertaus naisesta lehmään taas kertoo omaa kieltään... eikä välttämättä niistä kahdentoista lapsen äideistä.
Lehmä on eläin, joka kantaa ja tuottaa maitoa. On oma näkemyksesi, jos et pidä lehmistä. Mua ei häiritse tolkuttoman kokoiset lapsikatraat.
Mutta säälin lestadiolaisnaisia. Yrittäkää itse kuvitella: ahdasmielinen iloton yhteisö on koko maailmasi. Muusta et tiedä. Isät ja veljet vahtivat tyttöjä haukkana. Mieli tekisi opiskelemaan, mutta 18-vuotiaana, mistään kokemattomana ja tietämättömänä, sinut naitetaan kuin kauppatavara. Mies on vanhempi, kokenut ja vaatelias. Kohta on nuori morsian raskaana. Siitä se lähtee, eikä loppua näy. Nuori nainen tarvitsisi tukea ja rauhaa. Sen sijaan hänen vastuullaan on kasvava perhe. Omat unelmat haihtuneet.
Kaksi vaihtoehtoa: hylkää yhteisö. Sinut hylätään, menetät lapsesi. Tai ehkä saat sentään pitää lapset. Joudut ypöyksin tuntemattomaan maailmaan outoine tapoineen.
Tai jäät kantamaan lapsia, vuodesta toiseen, kuin lehmä. Yhtä vähän sinulla on sanottavaa omiin asioihisi, omaan kehoosi kuin lypsylehmällä. Miehen haluille ei sanota ei. Tilanne on niin hirveä, että harkitset itsemurhaa. Mutta lapset jäisivät ilman äitiä, samaa pelkäät aina kun tulet - taas - raskaaksi. Lääkäri on huolissaan. Ehkä pääsy Helsinkiin ja synnytyssairaalassa makaaminen riskiraskauksinesi on ensimmäinen kerta, kun olet "vapaa". Hirveää, hirveää elämää.
Ja totta, nykypäivän Suomessa.
Katsokaa dokumentteja, lukekaa kirjoja, joissa uskonlahkon jättäneet kertovat itse millaista elämä oli. Palkkamurhaajia ei sentään karanneiden perään lähetetä. Rangaistukseksi riittää se, että yhteisö hylkää. Sille sinua ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Se olisi mun käsitys maanpäällisestä helvetistä.
Eipä se sun helvettisi ihmeellinen ole! Suurperheen elämässä on tosi paljon hauskaa, naurua, huumoria, tunnelmajouluja yms...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Kaksi lasta on hyvä, ei tarvitse luopua ihan kaikesta (raha, huomio, oma aika, kodin siisteys, pitkä nuoruus kun kaikki vuodet ei mene lisääntyessä) mutta saa myös kokea vanhemmuuden. Ei kiinnosta olla se supermamma, joka handlaa tuon kaiken ja pyöräyttää muksut siinä sivussa, olen liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen sellaiseen. Isossa perheessä lapset eivät myöskään saa huomiota yhtä paljon, koska vuorokauden tunnit eivät lisäänny lasten myötä - enkä ole valmis tinkimään tästä enää yhtään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!Itse asiassa lestadiolaisten keskuudessa kyllä ehkäistään, mutta asiasta ei usein voida puhua avoimesti kuin pienissä, varmasti luotettavaksi tiedetyissä piireissä. On lestadiolaisia, jotka eivät halua tehdä suurta päätöstä lapsiluvusta itse vaan haluavat jättää asian Taivaan Isän käsiin. Toisaalta osa on päätynyt ehkäisyyn, mutta syynä ei välttämättä ole lapsiluku, se, että nyt olisi tulossa numero kymmenen. Taustalla on hyvin erilaisia syitä.
Suurperhe ei kuitenkaan kosketa vain vanhoillislestadiolaisia tai muita johonkin uskonnolliseen yhteisöön liittyviä ihmisiä, itse tunnen suurperheestä haaveilleen, punkahtavan äidin, joka kenties kuuluu kirkkoon mutta ei sinällään ole kiinnostunut mistään uskonnosta.
On totta, että jos raskaudet ja synnytykset ovat hyvin lähellä toisiaan, palautuminen ei välttämättä ehdi tapahtua tai se voi olla pitkällistä sitten, kun sille on mahdollisuus. Kuitenkin on tosi, että välttämättä edes ne 12 lasta eivät synny vuoden välein. Eli parin, kolmen vuoden talonakin mahtuu helposti mukaan.
En itse ymmärrä, miksi tätä pitää ajatella jonkinlaisena naisen itsenäisyyskysymyksenä - entä, jos joku nainen todella haluaa suuren perheen, kroppa kestää, voimat antaa myöten kaikin puolin ja homma toimii? Onko se silloin sellainen asia, jota pitäisi kauhistella?
Ja tuo sun vertaus naisesta lehmään taas kertoo omaa kieltään... eikä välttämättä niistä kahdentoista lapsen äideistä.
Lehmä on eläin, joka kantaa ja tuottaa maitoa. On oma näkemyksesi, jos et pidä lehmistä. Mua ei häiritse tolkuttoman kokoiset lapsikatraat.
Mutta säälin lestadiolaisnaisia. Yrittäkää itse kuvitella: ahdasmielinen iloton yhteisö on koko maailmasi. Muusta et tiedä. Isät ja veljet vahtivat tyttöjä haukkana. Mieli tekisi opiskelemaan, mutta 18-vuotiaana, mistään kokemattomana ja tietämättömänä, sinut naitetaan kuin kauppatavara. Mies on vanhempi, kokenut ja vaatelias. Kohta on nuori morsian raskaana. Siitä se lähtee, eikä loppua näy. Nuori nainen tarvitsisi tukea ja rauhaa. Sen sijaan hänen vastuullaan on kasvava perhe. Omat unelmat haihtuneet.
Kaksi vaihtoehtoa: hylkää yhteisö. Sinut hylätään, menetät lapsesi. Tai ehkä saat sentään pitää lapset. Joudut ypöyksin tuntemattomaan maailmaan outoine tapoineen.
Tai jäät kantamaan lapsia, vuodesta toiseen, kuin lehmä. Yhtä vähän sinulla on sanottavaa omiin asioihisi, omaan kehoosi kuin lypsylehmällä. Miehen haluille ei sanota ei. Tilanne on niin hirveä, että harkitset itsemurhaa. Mutta lapset jäisivät ilman äitiä, samaa pelkäät aina kun tulet - taas - raskaaksi. Lääkäri on huolissaan. Ehkä pääsy Helsinkiin ja synnytyssairaalassa makaaminen riskiraskauksinesi on ensimmäinen kerta, kun olet "vapaa". Hirveää, hirveää elämää.
Ja totta, nykypäivän Suomessa.Katsokaa dokumentteja, lukekaa kirjoja, joissa uskonlahkon jättäneet kertovat itse millaista elämä oli. Palkkamurhaajia ei sentään karanneiden perään lähetetä. Rangaistukseksi riittää se, että yhteisö hylkää. Sille sinua ei enää ole.
Säälitkö vastaavalla tavalla myös muita suurperheiden äitejä? Kumma juttu tuo lestadiolaisaspekti nyt tässä, itse kun tunnen useita vl-äitejä, joilla on suuri lapsikatras. Lapset ovat olleet toivottuja eikä nainen koe olevansa synnytyskoneen asemassa. Varmasti sellaisiakin ihmiskohtaloita on, mutta sulkeeko se silti pois muiden vl-äitien onnellisuuden suuresta perheestään? Minusta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!Itse asiassa lestadiolaisten keskuudessa kyllä ehkäistään, mutta asiasta ei usein voida puhua avoimesti kuin pienissä, varmasti luotettavaksi tiedetyissä piireissä. On lestadiolaisia, jotka eivät halua tehdä suurta päätöstä lapsiluvusta itse vaan haluavat jättää asian Taivaan Isän käsiin. Toisaalta osa on päätynyt ehkäisyyn, mutta syynä ei välttämättä ole lapsiluku, se, että nyt olisi tulossa numero kymmenen. Taustalla on hyvin erilaisia syitä.
Suurperhe ei kuitenkaan kosketa vain vanhoillislestadiolaisia tai muita johonkin uskonnolliseen yhteisöön liittyviä ihmisiä, itse tunnen suurperheestä haaveilleen, punkahtavan äidin, joka kenties kuuluu kirkkoon mutta ei sinällään ole kiinnostunut mistään uskonnosta.
On totta, että jos raskaudet ja synnytykset ovat hyvin lähellä toisiaan, palautuminen ei välttämättä ehdi tapahtua tai se voi olla pitkällistä sitten, kun sille on mahdollisuus. Kuitenkin on tosi, että välttämättä edes ne 12 lasta eivät synny vuoden välein. Eli parin, kolmen vuoden talonakin mahtuu helposti mukaan.
En itse ymmärrä, miksi tätä pitää ajatella jonkinlaisena naisen itsenäisyyskysymyksenä - entä, jos joku nainen todella haluaa suuren perheen, kroppa kestää, voimat antaa myöten kaikin puolin ja homma toimii? Onko se silloin sellainen asia, jota pitäisi kauhistella?
Ja tuo sun vertaus naisesta lehmään taas kertoo omaa kieltään... eikä välttämättä niistä kahdentoista lapsen äideistä.
Lehmä on eläin, joka kantaa ja tuottaa maitoa. On oma näkemyksesi, jos et pidä lehmistä. Mua ei häiritse tolkuttoman kokoiset lapsikatraat.
Mutta säälin lestadiolaisnaisia. Yrittäkää itse kuvitella: ahdasmielinen iloton yhteisö on koko maailmasi. Muusta et tiedä. Isät ja veljet vahtivat tyttöjä haukkana. Mieli tekisi opiskelemaan, mutta 18-vuotiaana, mistään kokemattomana ja tietämättömänä, sinut naitetaan kuin kauppatavara. Mies on vanhempi, kokenut ja vaatelias. Kohta on nuori morsian raskaana. Siitä se lähtee, eikä loppua näy. Nuori nainen tarvitsisi tukea ja rauhaa. Sen sijaan hänen vastuullaan on kasvava perhe. Omat unelmat haihtuneet.
Kaksi vaihtoehtoa: hylkää yhteisö. Sinut hylätään, menetät lapsesi. Tai ehkä saat sentään pitää lapset. Joudut ypöyksin tuntemattomaan maailmaan outoine tapoineen.
Tai jäät kantamaan lapsia, vuodesta toiseen, kuin lehmä. Yhtä vähän sinulla on sanottavaa omiin asioihisi, omaan kehoosi kuin lypsylehmällä. Miehen haluille ei sanota ei. Tilanne on niin hirveä, että harkitset itsemurhaa. Mutta lapset jäisivät ilman äitiä, samaa pelkäät aina kun tulet - taas - raskaaksi. Lääkäri on huolissaan. Ehkä pääsy Helsinkiin ja synnytyssairaalassa makaaminen riskiraskauksinesi on ensimmäinen kerta, kun olet "vapaa". Hirveää, hirveää elämää.
Ja totta, nykypäivän Suomessa.Katsokaa dokumentteja, lukekaa kirjoja, joissa uskonlahkon jättäneet kertovat itse millaista elämä oli. Palkkamurhaajia ei sentään karanneiden perään lähetetä. Rangaistukseksi riittää se, että yhteisö hylkää. Sille sinua ei enää ole.
Iloton yhteisö :-) Kaikkea muuta!
Vierailija kirjoitti:
Lasten huomioimisesta, harrastuksista, ym:
Monessakin viestissä tulee esille vanhemman kokemus siitä, ettei aika tahdo riittää edes kahden lapsen huomioimiseen ja harrastustoiminnan järjestämiseen.Kysynkin, miten te koette tuon lasten huomioimisen päivän aikana? Mitä siihen mielestänne pitää sisältyä tai kuinka paljon aikaa tähän tulee käyttää, että mielestänne lapsi tulee huomioiduksi?
Anteeksi, jos kysymykseni asettelu kuulostaa jollain tavalla töksähtävältä, sillä se ei todellakaa ole tarkoitus. Vilpittömän kiinnostuneena tätä kyselen. En nimittäin pysty samaistumaan tähän.
Olen ison perheen äiti, joka totta kai kokee välillä riittämättömyyden tunnetta, jos yhtä aikaa pitäisi revetä moneen paikkaan. Yleensä minusta kuitenkin tuntuu että lapset (kaikki kahdeksan) tulevat kyllä päivän aikana huomioiduksi ja kohdatuiksi.
Huomioiminen ja lapselle annettu aika ei välttämättä tarkoita tuntikausien yhteistä tekemistä, mutta meillä tehdään paljon asioita yhdessä. Käyttäessäni koiraa lenkillä, joku lapsista pääsee mukaan ja näin tarjoutuu mahdollisuus keskustella hetken kahdestaan. Samala tavoin hyödynnän muita päivän aikana tapahtuvia toimia. Pienimmät menevät varhain nukkumaan, joten illemmalla jää myös tarvittaessa aikaa isommille. Koko perheen kanssa tehdään muutenkin asioita yhdessä: retkeillään, käydään makkaranpaistossa, ulkoillaan, askarrellaan, leivotaan ym. Mikään näistä ei ainakaan poissulje sitä, että lapset eivät saisi aikuisen ja muiden perheenjäsenten huomiota. Ajattelenkin tämän olevan pitkälti asennekysymys. Vaaditaanko siis nykyaikana äidiltä liikaa, tai vaativatko äidit itse itseltään? Onko tosiaan niin, että jos et koko ajan hengitä lapsen niskaan, leiki ja touhua, et voi sanoa olleesi hänelle läsnä, huomioineesi häntä, jne.? Siltä minusta näitä lukiessa vaikuttaa.
Minulla on yksi lapsi. Meillä on tapana jutella ja puuhastella yhdessä joka ilta vähintään tunnin ajan. Jos lapsia olisi kymmenen, tuo aika pitäisi jakaa kaikkien kesken ellen sitten herättäisi jokaista vuorollaan keskellä yötä 😄 en sano, etteikö joku yhteinen tekeminen olisi myös huomioimista, mutta henkilökohtaisesti en näe sitä samanlaisena kuin jakamaton huomio, jota kaikki ihmiset myös tarvitsevat. En halua, että lapseni joutuisi siitä luopumaan vain siksi, että vanhemmilla on liikaa huomionjakajia arjessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!Itse asiassa lestadiolaisten keskuudessa kyllä ehkäistään, mutta asiasta ei usein voida puhua avoimesti kuin pienissä, varmasti luotettavaksi tiedetyissä piireissä. On lestadiolaisia, jotka eivät halua tehdä suurta päätöstä lapsiluvusta itse vaan haluavat jättää asian Taivaan Isän käsiin. Toisaalta osa on päätynyt ehkäisyyn, mutta syynä ei välttämättä ole lapsiluku, se, että nyt olisi tulossa numero kymmenen. Taustalla on hyvin erilaisia syitä.
Suurperhe ei kuitenkaan kosketa vain vanhoillislestadiolaisia tai muita johonkin uskonnolliseen yhteisöön liittyviä ihmisiä, itse tunnen suurperheestä haaveilleen, punkahtavan äidin, joka kenties kuuluu kirkkoon mutta ei sinällään ole kiinnostunut mistään uskonnosta.
On totta, että jos raskaudet ja synnytykset ovat hyvin lähellä toisiaan, palautuminen ei välttämättä ehdi tapahtua tai se voi olla pitkällistä sitten, kun sille on mahdollisuus. Kuitenkin on tosi, että välttämättä edes ne 12 lasta eivät synny vuoden välein. Eli parin, kolmen vuoden talonakin mahtuu helposti mukaan.
En itse ymmärrä, miksi tätä pitää ajatella jonkinlaisena naisen itsenäisyyskysymyksenä - entä, jos joku nainen todella haluaa suuren perheen, kroppa kestää, voimat antaa myöten kaikin puolin ja homma toimii? Onko se silloin sellainen asia, jota pitäisi kauhistella?
Ja tuo sun vertaus naisesta lehmään taas kertoo omaa kieltään... eikä välttämättä niistä kahdentoista lapsen äideistä.
Lehmä on eläin, joka kantaa ja tuottaa maitoa. On oma näkemyksesi, jos et pidä lehmistä. Mua ei häiritse tolkuttoman kokoiset lapsikatraat.
Mutta säälin lestadiolaisnaisia. Yrittäkää itse kuvitella: ahdasmielinen iloton yhteisö on koko maailmasi. Muusta et tiedä. Isät ja veljet vahtivat tyttöjä haukkana. Mieli tekisi opiskelemaan, mutta 18-vuotiaana, mistään kokemattomana ja tietämättömänä, sinut naitetaan kuin kauppatavara. Mies on vanhempi, kokenut ja vaatelias. Kohta on nuori morsian raskaana. Siitä se lähtee, eikä loppua näy. Nuori nainen tarvitsisi tukea ja rauhaa. Sen sijaan hänen vastuullaan on kasvava perhe. Omat unelmat haihtuneet.
Kaksi vaihtoehtoa: hylkää yhteisö. Sinut hylätään, menetät lapsesi. Tai ehkä saat sentään pitää lapset. Joudut ypöyksin tuntemattomaan maailmaan outoine tapoineen.
Tai jäät kantamaan lapsia, vuodesta toiseen, kuin lehmä. Yhtä vähän sinulla on sanottavaa omiin asioihisi, omaan kehoosi kuin lypsylehmällä. Miehen haluille ei sanota ei. Tilanne on niin hirveä, että harkitset itsemurhaa. Mutta lapset jäisivät ilman äitiä, samaa pelkäät aina kun tulet - taas - raskaaksi. Lääkäri on huolissaan. Ehkä pääsy Helsinkiin ja synnytyssairaalassa makaaminen riskiraskauksinesi on ensimmäinen kerta, kun olet "vapaa". Hirveää, hirveää elämää.
Ja totta, nykypäivän Suomessa.Katsokaa dokumentteja, lukekaa kirjoja, joissa uskonlahkon jättäneet kertovat itse millaista elämä oli. Palkkamurhaajia ei sentään karanneiden perään lähetetä. Rangaistukseksi riittää se, että yhteisö hylkää. Sille sinua ei enää ole.
Säälitkö vastaavalla tavalla myös muita suurperheiden äitejä? Kumma juttu tuo lestadiolaisaspekti nyt tässä, itse kun tunnen useita vl-äitejä, joilla on suuri lapsikatras. Lapset ovat olleet toivottuja eikä nainen koe olevansa synnytyskoneen asemassa. Varmasti sellaisiakin ihmiskohtaloita on, mutta sulkeeko se silti pois muiden vl-äitien onnellisuuden suuresta perheestään? Minusta ei.
Molemmat puolet ovat yhtä totta, vaikka lestadiolaiset koittavatkin kumota kauhukokemuksia tällaisilla tyypillisillä väitteillä "kun on niitä onnellisiakin äitejä". Ja se, että nainen ei koe olevansa synnytyskone, miksi hän niin kokisi? Hänet on lapsesta saakka kasvatettu tuohon rooliin ja se on ainoa oikea paikka, ellei halua olla naimaton. Ei sellaisia kyseenalaisteta, paitsi sitten kun alkaa kyseenalaistaa koko lahkon toiminnan.
Kun tajuaa, että kyse on vanhojen miesten halusta käyttää valtaa yksilöiden yli muka Jumalan nimessä, ei voi olla pitämättä ehkäisykieltoa väkivaltaisena synnytyskonetoimintana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!Itse asiassa lestadiolaisten keskuudessa kyllä ehkäistään, mutta asiasta ei usein voida puhua avoimesti kuin pienissä, varmasti luotettavaksi tiedetyissä piireissä. On lestadiolaisia, jotka eivät halua tehdä suurta päätöstä lapsiluvusta itse vaan haluavat jättää asian Taivaan Isän käsiin. Toisaalta osa on päätynyt ehkäisyyn, mutta syynä ei välttämättä ole lapsiluku, se, että nyt olisi tulossa numero kymmenen. Taustalla on hyvin erilaisia syitä.
Suurperhe ei kuitenkaan kosketa vain vanhoillislestadiolaisia tai muita johonkin uskonnolliseen yhteisöön liittyviä ihmisiä, itse tunnen suurperheestä haaveilleen, punkahtavan äidin, joka kenties kuuluu kirkkoon mutta ei sinällään ole kiinnostunut mistään uskonnosta.
On totta, että jos raskaudet ja synnytykset ovat hyvin lähellä toisiaan, palautuminen ei välttämättä ehdi tapahtua tai se voi olla pitkällistä sitten, kun sille on mahdollisuus. Kuitenkin on tosi, että välttämättä edes ne 12 lasta eivät synny vuoden välein. Eli parin, kolmen vuoden talonakin mahtuu helposti mukaan.
En itse ymmärrä, miksi tätä pitää ajatella jonkinlaisena naisen itsenäisyyskysymyksenä - entä, jos joku nainen todella haluaa suuren perheen, kroppa kestää, voimat antaa myöten kaikin puolin ja homma toimii? Onko se silloin sellainen asia, jota pitäisi kauhistella?
Ja tuo sun vertaus naisesta lehmään taas kertoo omaa kieltään... eikä välttämättä niistä kahdentoista lapsen äideistä.
Lehmä on eläin, joka kantaa ja tuottaa maitoa. On oma näkemyksesi, jos et pidä lehmistä. Mua ei häiritse tolkuttoman kokoiset lapsikatraat.
Mutta säälin lestadiolaisnaisia. Yrittäkää itse kuvitella: ahdasmielinen iloton yhteisö on koko maailmasi. Muusta et tiedä. Isät ja veljet vahtivat tyttöjä haukkana. Mieli tekisi opiskelemaan, mutta 18-vuotiaana, mistään kokemattomana ja tietämättömänä, sinut naitetaan kuin kauppatavara. Mies on vanhempi, kokenut ja vaatelias. Kohta on nuori morsian raskaana. Siitä se lähtee, eikä loppua näy. Nuori nainen tarvitsisi tukea ja rauhaa. Sen sijaan hänen vastuullaan on kasvava perhe. Omat unelmat haihtuneet.
Kaksi vaihtoehtoa: hylkää yhteisö. Sinut hylätään, menetät lapsesi. Tai ehkä saat sentään pitää lapset. Joudut ypöyksin tuntemattomaan maailmaan outoine tapoineen.
Tai jäät kantamaan lapsia, vuodesta toiseen, kuin lehmä. Yhtä vähän sinulla on sanottavaa omiin asioihisi, omaan kehoosi kuin lypsylehmällä. Miehen haluille ei sanota ei. Tilanne on niin hirveä, että harkitset itsemurhaa. Mutta lapset jäisivät ilman äitiä, samaa pelkäät aina kun tulet - taas - raskaaksi. Lääkäri on huolissaan. Ehkä pääsy Helsinkiin ja synnytyssairaalassa makaaminen riskiraskauksinesi on ensimmäinen kerta, kun olet "vapaa". Hirveää, hirveää elämää.
Ja totta, nykypäivän Suomessa.Katsokaa dokumentteja, lukekaa kirjoja, joissa uskonlahkon jättäneet kertovat itse millaista elämä oli. Palkkamurhaajia ei sentään karanneiden perään lähetetä. Rangaistukseksi riittää se, että yhteisö hylkää. Sille sinua ei enää ole.
Säälitkö vastaavalla tavalla myös muita suurperheiden äitejä? Kumma juttu tuo lestadiolaisaspekti nyt tässä, itse kun tunnen useita vl-äitejä, joilla on suuri lapsikatras. Lapset ovat olleet toivottuja eikä nainen koe olevansa synnytyskoneen asemassa. Varmasti sellaisiakin ihmiskohtaloita on, mutta sulkeeko se silti pois muiden vl-äitien onnellisuuden suuresta perheestään? Minusta ei.
Molemmat puolet ovat yhtä totta, vaikka lestadiolaiset koittavatkin kumota kauhukokemuksia tällaisilla tyypillisillä väitteillä "kun on niitä onnellisiakin äitejä". Ja se, että nainen ei koe olevansa synnytyskone, miksi hän niin kokisi? Hänet on lapsesta saakka kasvatettu tuohon rooliin ja se on ainoa oikea paikka, ellei halua olla naimaton. Ei sellaisia kyseenalaisteta, paitsi sitten kun alkaa kyseenalaistaa koko lahkon toiminnan.
Kun tajuaa, että kyse on vanhojen miesten halusta käyttää valtaa yksilöiden yli muka Jumalan nimessä, ei voi olla pitämättä ehkäisykieltoa väkivaltaisena synnytyskonetoimintana.
Onhan niitä aikuisiällä lestadiolaisuuden löytäneitäkin. Heillä todennäköisesti on näkemystä myös toisenlaisesta elämästä ja toisenlaisista ns normeista. Eivätkö hekään voi kokea olevansa onnellisia tai aidosti haluta suurta perhettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten huomioimisesta, harrastuksista, ym:
Monessakin viestissä tulee esille vanhemman kokemus siitä, ettei aika tahdo riittää edes kahden lapsen huomioimiseen ja harrastustoiminnan järjestämiseen.Kysynkin, miten te koette tuon lasten huomioimisen päivän aikana? Mitä siihen mielestänne pitää sisältyä tai kuinka paljon aikaa tähän tulee käyttää, että mielestänne lapsi tulee huomioiduksi?
Anteeksi, jos kysymykseni asettelu kuulostaa jollain tavalla töksähtävältä, sillä se ei todellakaa ole tarkoitus. Vilpittömän kiinnostuneena tätä kyselen. En nimittäin pysty samaistumaan tähän.
Olen ison perheen äiti, joka totta kai kokee välillä riittämättömyyden tunnetta, jos yhtä aikaa pitäisi revetä moneen paikkaan. Yleensä minusta kuitenkin tuntuu että lapset (kaikki kahdeksan) tulevat kyllä päivän aikana huomioiduksi ja kohdatuiksi.
Huomioiminen ja lapselle annettu aika ei välttämättä tarkoita tuntikausien yhteistä tekemistä, mutta meillä tehdään paljon asioita yhdessä. Käyttäessäni koiraa lenkillä, joku lapsista pääsee mukaan ja näin tarjoutuu mahdollisuus keskustella hetken kahdestaan. Samala tavoin hyödynnän muita päivän aikana tapahtuvia toimia. Pienimmät menevät varhain nukkumaan, joten illemmalla jää myös tarvittaessa aikaa isommille. Koko perheen kanssa tehdään muutenkin asioita yhdessä: retkeillään, käydään makkaranpaistossa, ulkoillaan, askarrellaan, leivotaan ym. Mikään näistä ei ainakaan poissulje sitä, että lapset eivät saisi aikuisen ja muiden perheenjäsenten huomiota. Ajattelenkin tämän olevan pitkälti asennekysymys. Vaaditaanko siis nykyaikana äidiltä liikaa, tai vaativatko äidit itse itseltään? Onko tosiaan niin, että jos et koko ajan hengitä lapsen niskaan, leiki ja touhua, et voi sanoa olleesi hänelle läsnä, huomioineesi häntä, jne.? Siltä minusta näitä lukiessa vaikuttaa.
Minulla on yksi lapsi. Meillä on tapana jutella ja puuhastella yhdessä joka ilta vähintään tunnin ajan. Jos lapsia olisi kymmenen, tuo aika pitäisi jakaa kaikkien kesken ellen sitten herättäisi jokaista vuorollaan keskellä yötä 😄 en sano, etteikö joku yhteinen tekeminen olisi myös huomioimista, mutta henkilökohtaisesti en näe sitä samanlaisena kuin jakamaton huomio, jota kaikki ihmiset myös tarvitsevat. En halua, että lapseni joutuisi siitä luopumaan vain siksi, että vanhemmilla on liikaa huomionjakajia arjessa.
Kiitos tästä kommentista, ymmärrän tuon ajatuksen vähän paremmin :) Totta kai olen itsekin joskus ollut yhden lapsen äiti, mutta kun nykyinen vertailukohta on toinen, ei osaa enää niin hyvin samaistua muuhun.
T: Se aiemmin asiaa kysellyt kahdeksan äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!Itse asiassa lestadiolaisten keskuudessa kyllä ehkäistään, mutta asiasta ei usein voida puhua avoimesti kuin pienissä, varmasti luotettavaksi tiedetyissä piireissä. On lestadiolaisia, jotka eivät halua tehdä suurta päätöstä lapsiluvusta itse vaan haluavat jättää asian Taivaan Isän käsiin. Toisaalta osa on päätynyt ehkäisyyn, mutta syynä ei välttämättä ole lapsiluku, se, että nyt olisi tulossa numero kymmenen. Taustalla on hyvin erilaisia syitä.
Suurperhe ei kuitenkaan kosketa vain vanhoillislestadiolaisia tai muita johonkin uskonnolliseen yhteisöön liittyviä ihmisiä, itse tunnen suurperheestä haaveilleen, punkahtavan äidin, joka kenties kuuluu kirkkoon mutta ei sinällään ole kiinnostunut mistään uskonnosta.
On totta, että jos raskaudet ja synnytykset ovat hyvin lähellä toisiaan, palautuminen ei välttämättä ehdi tapahtua tai se voi olla pitkällistä sitten, kun sille on mahdollisuus. Kuitenkin on tosi, että välttämättä edes ne 12 lasta eivät synny vuoden välein. Eli parin, kolmen vuoden talonakin mahtuu helposti mukaan.
En itse ymmärrä, miksi tätä pitää ajatella jonkinlaisena naisen itsenäisyyskysymyksenä - entä, jos joku nainen todella haluaa suuren perheen, kroppa kestää, voimat antaa myöten kaikin puolin ja homma toimii? Onko se silloin sellainen asia, jota pitäisi kauhistella?
Ja tuo sun vertaus naisesta lehmään taas kertoo omaa kieltään... eikä välttämättä niistä kahdentoista lapsen äideistä.
Lehmä on eläin, joka kantaa ja tuottaa maitoa. On oma näkemyksesi, jos et pidä lehmistä. Mua ei häiritse tolkuttoman kokoiset lapsikatraat.
Mutta säälin lestadiolaisnaisia. Yrittäkää itse kuvitella: ahdasmielinen iloton yhteisö on koko maailmasi. Muusta et tiedä. Isät ja veljet vahtivat tyttöjä haukkana. Mieli tekisi opiskelemaan, mutta 18-vuotiaana, mistään kokemattomana ja tietämättömänä, sinut naitetaan kuin kauppatavara. Mies on vanhempi, kokenut ja vaatelias. Kohta on nuori morsian raskaana. Siitä se lähtee, eikä loppua näy. Nuori nainen tarvitsisi tukea ja rauhaa. Sen sijaan hänen vastuullaan on kasvava perhe. Omat unelmat haihtuneet.
Kaksi vaihtoehtoa: hylkää yhteisö. Sinut hylätään, menetät lapsesi. Tai ehkä saat sentään pitää lapset. Joudut ypöyksin tuntemattomaan maailmaan outoine tapoineen.
Tai jäät kantamaan lapsia, vuodesta toiseen, kuin lehmä. Yhtä vähän sinulla on sanottavaa omiin asioihisi, omaan kehoosi kuin lypsylehmällä. Miehen haluille ei sanota ei. Tilanne on niin hirveä, että harkitset itsemurhaa. Mutta lapset jäisivät ilman äitiä, samaa pelkäät aina kun tulet - taas - raskaaksi. Lääkäri on huolissaan. Ehkä pääsy Helsinkiin ja synnytyssairaalassa makaaminen riskiraskauksinesi on ensimmäinen kerta, kun olet "vapaa". Hirveää, hirveää elämää.
Ja totta, nykypäivän Suomessa.Katsokaa dokumentteja, lukekaa kirjoja, joissa uskonlahkon jättäneet kertovat itse millaista elämä oli. Palkkamurhaajia ei sentään karanneiden perään lähetetä. Rangaistukseksi riittää se, että yhteisö hylkää. Sille sinua ei enää ole.
Säälitkö vastaavalla tavalla myös muita suurperheiden äitejä? Kumma juttu tuo lestadiolaisaspekti nyt tässä, itse kun tunnen useita vl-äitejä, joilla on suuri lapsikatras. Lapset ovat olleet toivottuja eikä nainen koe olevansa synnytyskoneen asemassa. Varmasti sellaisiakin ihmiskohtaloita on, mutta sulkeeko se silti pois muiden vl-äitien onnellisuuden suuresta perheestään? Minusta ei.
Molemmat puolet ovat yhtä totta, vaikka lestadiolaiset koittavatkin kumota kauhukokemuksia tällaisilla tyypillisillä väitteillä "kun on niitä onnellisiakin äitejä". Ja se, että nainen ei koe olevansa synnytyskone, miksi hän niin kokisi? Hänet on lapsesta saakka kasvatettu tuohon rooliin ja se on ainoa oikea paikka, ellei halua olla naimaton. Ei sellaisia kyseenalaisteta, paitsi sitten kun alkaa kyseenalaistaa koko lahkon toiminnan.
Kun tajuaa, että kyse on vanhojen miesten halusta käyttää valtaa yksilöiden yli muka Jumalan nimessä, ei voi olla pitämättä ehkäisykieltoa väkivaltaisena synnytyskonetoimintana.
Onhan niitä aikuisiällä lestadiolaisuuden löytäneitäkin. Heillä todennäköisesti on näkemystä myös toisenlaisesta elämästä ja toisenlaisista ns normeista. Eivätkö hekään voi kokea olevansa onnellisia tai aidosti haluta suurta perhettä?
Älä kiroile palstalla.
Alue: Aihe vapaa
12 lasta pingottaa kyllä elimistön äärirajoille. Nainen kantaa ja imettää kuin lehmä koko ajan. Varmasti muutama keskenmenokin mukana.
Lestadiolaiset kuolee mieluummin kuin ehkäisee tai pidättäytyy. Laskisivat nyt edes varmat päivät!