Voisitko olla suurperheen äiti? Miksi tai miksi et?

Periaatteessa voisin, vaatisi vaan että olisi aiemmin aloitettu ja toisenlainen asennoituminen

yksi on täysin tarpeeksi

En voisi, koska olen vela, samoin mieheni.

Voisin hyvin olla suurperheen äiti, jos edut olis hyvät. 

Elikkä jos rahaa tulisi niin hyvin, että saisin myös itselleni osteltua jotain kivaa joskus ja pääsisin lomamatkoille jne. Ihan sama tulisiko rahat rikkaalta aviomieheltä vai valtiolta. 

Ja jos lisäksi saisin levätä tarpeeksi, niin voisin. 

Ja jos töissä ei tarttisi kokopäiväisesti käydä. 

Tosin ikää jo 37 joten en ehtisi enää kovin montaa lasta varmaankaan hankkimaan. 2 on jo ennestään. 

Vierailija kirjoitti:

Lasten huomioimisesta, harrastuksista, ym:

Monessakin viestissä tulee esille vanhemman kokemus siitä, ettei aika tahdo riittää edes kahden lapsen huomioimiseen ja harrastustoiminnan järjestämiseen.

Kysynkin, miten te koette tuon lasten huomioimisen päivän aikana? Mitä siihen mielestänne pitää sisältyä tai kuinka paljon aikaa tähän tulee käyttää, että mielestänne lapsi tulee huomioiduksi?

Anteeksi, jos kysymykseni asettelu kuulostaa jollain tavalla töksähtävältä, sillä se ei todellakaa ole tarkoitus. Vilpittömän kiinnostuneena tätä kyselen. En nimittäin pysty samaistumaan tähän.

Olen ison perheen äiti, joka totta kai kokee välillä riittämättömyyden tunnetta, jos yhtä aikaa pitäisi revetä moneen paikkaan. Yleensä minusta kuitenkin tuntuu että lapset (kaikki kahdeksan) tulevat kyllä päivän aikana huomioiduksi ja kohdatuiksi.

Huomioiminen ja lapselle annettu aika ei välttämättä tarkoita tuntikausien yhteistä tekemistä, mutta meillä tehdään paljon asioita yhdessä. Käyttäessäni koiraa lenkillä, joku lapsista pääsee mukaan ja näin tarjoutuu mahdollisuus keskustella hetken kahdestaan. Samala tavoin hyödynnän muita päivän aikana tapahtuvia toimia. Pienimmät menevät varhain nukkumaan, joten illemmalla jää myös tarvittaessa aikaa isommille. Koko perheen kanssa tehdään muutenkin asioita yhdessä: retkeillään, käydään makkaranpaistossa, ulkoillaan, askarrellaan, leivotaan ym. Mikään näistä ei ainakaan poissulje sitä, että lapset eivät saisi aikuisen ja muiden perheenjäsenten huomiota. Ajattelenkin tämän olevan pitkälti asennekysymys. Vaaditaanko siis nykyaikana äidiltä liikaa, tai vaativatko äidit itse itseltään? Onko tosiaan niin, että jos et koko ajan hengitä lapsen niskaan, leiki ja touhua, et voi sanoa olleesi hänelle läsnä, huomioineesi häntä, jne.? Siltä minusta näitä lukiessa vaikuttaa.

Kuten kuvailet, omaa aikaa sinulla on todennäköisesti hyvin vähän, mikäli huomioit kaikkia lapsia päivän aikana. Moni vanhempi kaipaa muutakin kuin jokaisen toiminnon suorittamista jonkun lapsista kanssa.

Ei meillä kolmen lapsen kanssa enää mitään tuntikausien varsinaista huomiointia tai viihdyttämistä harrasteta (eri asia silloin kun olin kotiäitinä allekouluikäisten kanssa), mutta lapsilla on usein asiaa vanhemmille. Kysyvät ja kertovat asioita, eivät ehkä löydä jotain tarvitsemaansa. Jutellaan lasten kanssa maailmanmenosta. Arkena läksyissä auttaminen ja kokeisiin lukeminen saattavat vaatia aikuisen huomiota. Illalla nukkumaan mennessä kerrataan päivän tapahtumia. Kyllä siinä saa jo näiden kolmenkin kanssa menemään aikaa työpäivän jälkeen.

Läheltä sivusta isojen perheiden menoa seuranneena, vanhemmat eivät vain pysty riittämään joka paikkaan. Alle viisivuotiaat (jopa kolmevuotiaat) juoksevat pihalla valvomatta tai isompien sisarusten valvottavana. Jätetään sisarusten kanssa pieniä kotiin esim. kauppareissun ajaksi. Lapset ajelevat pyörällä ilman kypärää. Ei valvota mitä ohjelmia katsotaan tai pelejä pelataan, kun on pienempiä hoivattavana.

Varmaan on niitäkin superihmisiä, jotka pystyvät hallitsemaan suuren lauman ongelmitta, mutta suurin osa joutuu tekemään asiat vähän sinne päin. Jokainen tietysti on vanhempi tavallaan ja varmasti lapsista kasvaa aivan normaaleja kansalaisia. Monella kuitenkin on nykyään vanhemmuuden kriteerit korkeammalla, halutaan antaa jokaiselle lapselle huomiota, opastaa ja valvoa yksilöllisesti.

En ikinä miettinyt nuorena montako lasta haluan..mieli on muuttunut monet kerrat ja suunitelmat ja lapsia kertynyt 6kpl😃Vanhimmat jo täysi ikäisiä ja nuorin vauva..miehen kanssa tullut vauvakuume vuorotellen ja välillä oltu sitä mieltä että lapset riittääkin..onnekkaita ollaan että saata näin iso katras..taloudellisesti 3-4-vuoden ikäerot ei ole rasittaneet paljon,olen tehnyt töitä välissä ja vanhin lapsi asuu jo omillaan😊Matkusteltu on ja tällekkin vuodelle reissuja varattu..mutta en minä pidä matkoja rikkauden mittarina.Me eletään arkena pihisti ja tuhlataan sitten lomiin. Monissa pienissä jutuissa säästää helposti..lapsilla on vaatteita vain sen minkä tarvitsevat,ruokaa haen isot erät kerralla, mitään kalliita harrastuksia ei ole,ei syödä juuri ulkona,lehtiä/kanavapaketteja yms ei ole,hiukset leikataan itse..tommoisia pieniä juttuja..sitten pääsee isokin sakki reissuun ja silloin ei pihistellä😊

En voisi.

Meillä on yksi lapsi. Helppo ja peruskiltti. Miehellä on kuitenkin reissutyö ja on välillä pitkiäkin aikoja poissa. Kaksikin lasta tässä yhtälössä olisi uuvuttavaa, saati sitten suureperhe. En millään ehtisi antaa kaikille heidän tarvitsemaansa huomiota tinkimättä omasta hyvinvoinnistani.

Toisekseen yhden kanssa elämä on halvempaa eikä tarvitse laskea pennejä. En jaksaisi sellaista elämää, missä pitäisi laskea tarkkaan joka hiton päivä, että mitä voi ostaa ja mitä ei. Ei tässä nytkään mitään kroisoksia olla, mutta elämä on taloudellisesti kohtuullisen rentoa.

Olen myös itse suurperheen nuorin. Ei se elämä suurperheessä mitään auvoa ole aina lapsellekaan. Liikaa meteliä, sählinkiä ja tappeluita.

Itse en kykenisi suurperheen äidiksi. Minulta puuttuu kokonaan se organisointi kyky mikä pitää ison perheen arjen rullaamassa.

Olen ihan liian taivaanrannan maalari jo yhden lapsen kanssa joten tarkoitaisi vain että jos nyt on kuravaateet/talvi pipot välillä kadoksissa tai liian pieniä niin kerro asia lasten lukumäärällä. Muutenkin tuntuu välillä että meinaan jo tässä pienessä perheessä hukata koko pallon kun on harrastuksia, töitä, koulua, ruokarajoiteita. Hattun nosto suurperheen vanhemmalle joka kaikken pitää hanskassa, minusta siihen ei vaan ole.

Jo nuorena tyttönä tyttönä ajattelin, että kahdeksan lasta. Nyt on kuusi ja siihen se jää. Kaksi vanhinta jo opiskelemassa eikä enää asu kotona. Neljä nuorinta on kaikki alle esikouluikäisiä. On kieltämättä hommaa tässä, mutta tän pyörittämisen vastapainoksi käyn välillä töissä lepäämässä ;)

Vaikka aina välillä uumoillaankin miehen kanssa kahdenkeskisestä lomasta niin eipä vaihdettaisi tätä mihinkään. Aika lailla asennekysymys, mutta me ollaan onnellisia näin ja parisuhteellekin jää aikaa kun sitä vaan järjestää. Privaloma sitten joskus. En kyllä edes tykkää matkustella, joten en koe siinä menettäväni mitään. Jos lapsia ei olisi niin olisin silti mieluiten kotona :)

Voisin ja olenkin jo. Tykkään olla raskaana ja tykkään synnyttää ja tietenkin tykkään myös touhuta lasten kanssa. Enkä ole sitten niin yhtään uskonnollinen.

Minusta suurperhe ei estä tekemästä montaakaan asiaa, jos vaan jotain tosissaan haluaa tehdä. Toki voi vaatia enempi panostusta, mutta tässä tullaan siihen miten kovasti joitain asioita haluaa.

Todennäköisesti pitkästyisin kuoliaaksi, jos pitäisi elää elämää pelkästään "aikuisten" kesken ja yksi tai kaksi lastakin olisi ihan liian vähän. Miehelläni sisältyy työhön välillä pitkiäkin työmatkoja, vaan olen oppinut hanskaamaan tämän ruletin. Tää on mulle täyttä elämää, mutta ymmärrän ettei kaikille sovi.

En todellakaan. Koska minusta ei ole äidiksi ollenkaan. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, että kaltaiseni runsaasti unta ja omaa aikaa kaipaava, helposti stressaantuva introvertti tulisi edes yhden minua jatkuvasti kaipaavan ihmisen (lapsen) kanssa ensin stressaantuneeksi, sitten väsyneeksi, sitten kiukkuiseksi ja lopulta olisin kaikkien näiden yhdistelmä: loppuun palanut ylirasittunut äiti joka huutaa lapselleen pienestäkin rasahduksesta. Puhumattakaan, jos näitä lapsia olisi monta (ja ei, se ei auta mitään, että "kyllä ne isommat sitten huolehtisivat pienemmistään/lapset leikkisivät keskenään, niin saa siinä äitikin omaa rauhaa välillä", koska se ei, perhana vieköön, ole minkään ikäisen LAPSEN homma olla lapsenvahti omille sisaruksilleen, vaan se on vanhempien tehtävä rajoittaa se lapsiluku sellaiseen, mihin VANHEMPIEN kapasiteetti riittää).

Ja ennen kuin joku alkaa nälvimään, etten voi tietää ennen kuin olen kokeillut, niin kyllä sitä itsensä ja omat tarpeensa tuntee sen verran hyvin. Samasta syystä ihmisen, jolla on vakavia liikuntarajoituksia ja pieni kerrostaloyksiö pitäisi tajuta olla hankkimatta paljon liikuntaa tarvitsevaa isoa koiraa. Ei se niin monimutkaista ole, kun laskee yhteen käytettävät resurssit ja sitten alkaa vähennellä ne, mitä siihen esitettyyn hommaan edes minimissään ja kaikkein parhaimmassa tapauksessa menisi.

...Eikä nyt vielä edes puhuttu raskaana olemisesta ja synnyttämisestä jonkun 4-8 kertaa.

Up

Minä olen. Eikä mulla mitään erityisiä lahjoja asiaan ole. Varmasti suurin osa -pystyisi- hoitamaan ”suurperheen” äitiyden, ei siinä mitään ihmeellistä ole. Se vaan vaatii enemmän työtä. Eikä Jumala varmaan ajattele, että siitä pitäisi edes selvitäkään yksin, se on ihan meidän (nyky)ihmisten ajatus. Tuskin hän liikaa lapsia kenellekään antaa, ei niitä lapsia vaan synny.

Joku sanoi mulle kerran, että sit kaikilla olis 20 lasta.. Ei mun epävirallisen tilaston mukaan ainakaan. Tunnen noin parikymmentä perhettä, joissa ei ole suunniteltu lasten tuloa ja niissä perheissä on lapsia 2-9 kpl. Keskiarvonkin teille nyt laskin n. 6,4. Ja tässä pelkät äidit, onhan lapsettomiakin naisia.

Iso perhe on ihan paras! Mulla 4, olisin ottanut useammankin lapsen, mutta nämä mulle suotiin. Elämän suola. Ihanaa vilskettä! Lapset ovat kyllä hyvin käyttäytyviä, vaikka vilkkaita. Parasta mitä minulla on, vahinko, että aika kuluu niin äkkiä ja lapset on äkkiä jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

?

Olisin voinut olla, mutta se olisi tarkoittanut sitä että mulla olisi ollut kotona myös muutakin tekemistä, eli asuinpaikka olisi ollut maatilalla tms. 

Nykyään olen liian vanha saamaan lapsia, luojan kiitos. Nuo kaksi jotka aikanaan sain, ovat riittäneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se olisi mun käsitys maanpäällisestä helvetistä.

Eipä se sun helvettisi ihmeellinen ole! Suurperheen elämässä on tosi paljon hauskaa, naurua, huumoria, tunnelmajouluja yms...

Voi kuule kun meillä on hauskaa, naurua, huumoria, tunnelmajouluja, paljon matkoja, paljon harrastuksia, paljon vapaa-aikaa, paljon rahaa ihan näin pienperheenä.

Voisin. Nälkä kasvaa syödessä. Nyt odotellaan neljättä ja jokaisen lapsen myötä olen huomannut sen, kuinka enemmän lapsia - enemmän iloa - enemmän elämää - enemmän vain hauskaa elämä pitääkään sisällään. Meillä oli syksyllä kaksi kissaa käymässä, niin seitsemän erilaista persoonaa oli aivan mahtavaa. Tuntuu, että ne pakolliset harmitukset ovat pienemmässä osassa verrattuna hyviin asioihin, mitä enemmän ihania persoonia kodissamme on.

En voisi. Mulla on 3 lasta ja voimavarat sekä aika riittää heiile. Lisäksi ehdin tehdä mielenkiintoista työtä sekä harrastaa ja tavata omia ystäviäni.

En voisi olla. Meillä on kaksi kouluikäistä lasta ja se on itselleni ihanteellinen määrä. Usein kyllä mietin suurperheiden äitejä, että missä välissä he esim nukkuvat etteivät ihan uuvu, kun on monta pientä lasta yhtä aikaa. Enkä usko, että kaikki lapset voivat olla hyväunisia. Lisäksi sairastelut pelottaisi, esim. vatsatauti suurperheessä kuulostaa painajaiselta. Olisin myös ihan liian laiska tekemään ruokaa isolle katraalle ja siivoamaan ruokailuiden ym sotkuja. Myös se, että en ehtisi tarpeeksi huomioimaan lapsia yksilöinä harmittaisi. Kahdenkin kanssa on jo välillä mustasukkaisuutta äidin huomiosta.

Kuinka moni teistä suurperheellisistä on muuten harrastanut ennakointia? Tarkoitan ennakointia siinä mielessä, että mitä jos jotain tapahtuisikin - pärjäisittekö? Onko teillä esimerkiksi puskurirahasto taloudellisen kriisin iskiessä syystä tai toisesta, entä, jos joku lapsista tai toinen vanhemmista sairastuu?

Suurperheiltä haluaisin myös kysyä näitä asioita:

Leikitäänkö ja touhuillaanko teillä lasten kanssa? Minkä verran kukin lapsi saa omaa aikaa vanhemman kanssa, esimerkiksi päivätasolla, ja miten tämä on toteutettu? Kuinka suurperheessä jakautuu kotityöt, entä taloudellinen vastuu? Miten sujuu lasten harrastusten järjestäminen niin rahallisesti kuin ajallisestikin? Mitä tekisitte, jos joku lapsista sanoisi yhtäkkiä ettei haluakaan sisaruksia? Miten vanhempien oma aika kodin ja lasten ulkopuolella on toteutettu ja kuinka paljon sitä on vaikkapa viikossa? Entä vanhempien kahdenkeskinen aika? Matkustellaanko teillä? Jos, niin missä ja kuinka usein?