Lue keskustelun säännöt.
Eroperheet ja lasten häät
Vähemmänilkeääitipuoli
26.12.2017 |
Mitenkäs teillä on häät järjestetty?
Mun miehen aikuinen lapsi on aina ollut kuin yksi omistani. Ollaan tultu alusta lähtien hyvin juttuun.
Nyt lapsi olisi menossa kesällä naimisiin ja esitti hääkutsun muodossa: isä tervetullut, mutta minä en. Tämä johtuu mieheni exästä. Hän on katkera viiden vuoden takaisesta erosta. Lapsi haluaa kunnioittaa äitinsä tahtoa häiden osalta.
On paha olla. Kuin minua estettäisiin osallistumasta oman lapseni häihin.
Sanoin lapselle että isänsä tuskin haluaa osallistua ilman minua. Ja vaikka osallistuisikin, ei hän seisoisi exän rinnalla kättelyssä eikä hääkutsussa kutsujina olisi ”mieheni ja exä”. Exä olisi toivonut juuri näin.
Mites teillä?
Kommentit (392)
Vierailija kirjoitti:
Avioeroperheen lapsena voin kertoa, että elämä oli ihan helvettiä sen jälkeen kun vanhemmat erosi. Vanhemmat ei tullut toimeen toistensa kanssa, menetin isäni lähes kokonaan, sain tilalle äitipuolen ja isäpuolen ja lisää sisaruksia. En todellakaan ollut onnellinen siitä, että koko elämä meni uusiksi.
Eikä riitä sekään, että koko pienen lapsen elämä muuttuu vaan sitten saa miettiä koko loppuelämänsä vielä näitä, että missä kukakin voi olla samaan aikaan paikalla ja ketä kutsua häihin, ristiäisiin jne jne jne. Monta unetonta tuntia on vietetty näitä pohtien, koska aikuiset ihmiset ei kykene olemaan samassa tilassa.
Ihan perseestä. Vanhemmat eroaa ja lapset saa sitten vatvoa näitä asioita ettei kenellekään tule paha mieli.. paitsi sillä lapsella on koko ajan paha mieli, jota kukaan ei huomaa!!
Juuri tämän takia kannattaa heti laittaa vanhempansa ruotuun. Sanot, että se joka ei osaa olla riitelemättä, voi jättää tulematta juhliin. Osoita että olet tosissasi laittamalla tarvittaessa välit poikki riidanhaastajiin.
Jos et ota kovaa linjaa, joudut koko loppuelämäsi tasapainoilemaan tulenarassa tilanteessa. Älä anna vanhempiesi pompottaa itseäsi, äläkä osallistu heidän riitaansa. Sinun suhteesi äitiisi, isääsi, äitipuoleesi, isäpuoleesi ja sisarpuoliisi ei liity mitenkään äitisi ja isäsi riitaan ja sinulla on oikeus ylläpitää kaikkia noita ihmissuhteita niin halutessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmat ovat eronneet, on uusia puolisoita. Alusta alkaen on ollut periaate että kutsun molemmat vanhempani ja he tuovat kenet haluavat eli uudet puolisot ovat tervetulleita. Kukaan ei aiheuta juhlissa kohtausta, kaikkia kohdellaa kunnioittavasti, se on ollut vaatimukseni. Ja se on toiminut, on olleet uudet puolisot juhlissa eikä ole aiheuttanut ongelmia. Jos en pysty sietämään vanhempani rakastamaa ihmistä niin kasvatuksessani olis jotain pahasti pielessä.
Ap:n tilanne on hankala. Ehkä tytön kanssa kannattaa nyt isän jutella vakavasti. Miten tulevaisuudessa aikoo toimia jos ja kun syntyy lapsenlapsia. Sama meno kun ei voi jatkua.
Kyllä voi ja todennäköisesti näin käykin jos isä jättää nyt tulematta yksin, myös kutsut loppuvat siihen. Tiedän useita joilla on välit poikki vanhempiinsa/toiseen vanhempaan kokonaan. Ei se lapsenlapsia häiritse, jos eivät edes tiedä näiden olemassaolosta.
Ei se varmasti lapsena häiritse, kun ei tiedä isovanhempien olemassaolosta. Mutta teini-ikäisenä ja aikuisena voi olla toisin, kun selviää että isä/äiti on riistänyt oikeuden rakentaa suhde isovanhempaan.
Riistämisestä tuskin on kyse, sillä onhan sillä isovanhemmalla ollut 18 vuotta aikaa ottaa yhteyttä lapsenlapseen, jos tämä on tärkeä. Someaikakaudella jopa helppoa laittaa viestiä, joten ei tuossa kannata vanhempia syyttää vaan sitä isovanhempaa, joka valitsi uuden puolison lastensa sijaan.
Riistämisestä on kyse tilanteessa, jossa äiti/isä estää/kieltää isovanhempaa luomasta suhdetta lapsenlapseensa. Pieni lapsihan tottakai tottelee vanhempaansa, jos vanhempi kieltää puhumasta isoisälle, kieltää viestittelyn, estää tapaamiset jne. Vasta aikuisena lapsi ymmärtää, kuinka väärin äiti/isä on toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häissä, joissa olen ollut, morsiuspari vanhempineen seisovat vierekkäin ja vieraat kulkevat jonossa onnittelemassa jokaista. Hääjuhlassa morsiusparin vanhemmat ovat istuneet hääparin lähellä omassa pöydässään. Ajatteliko aloittaja olla noissakin miehensä vierellä ottamassa vastaan onnitteluja miehen ex-vaimon vieressä?
Ainakin minua loukkaisi, jos miehen uusi vaimo esiintyisi häissä äidin ominaisuudessa vaikka kyse olisi minun lapsestani. Tilanne voisi olla toinen, jos lapsi olisi ollut eron aikana pieni, mutta ei silloin, kun lapsi olisi ollut aikuinen. Ei tuossa tilanteessa muutamassa vuodessa synny mitään äiti-lapsi-suhdetta, törkeää on edes kuvitella sellaista.
Eihän uusi puoliso äiti ole, vaan isän vaimo, ja siinä ominaisuudessa hänet tulisi kutsua juhliin. Se on sivistynyttä käytöstä. Yhden hääjuhlan ajan pitää jokaisen pystyä nielemään kiukkunsa.
Ei tarvitse, jos kutsuja vihaa uutta vaimoa. Silloin ei ole kyse pikku kiukuttelusta.
Pahemmasta kuin pikku kiukuttelusta. Aikuisen pitäisi osata käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sanonut, että se joka ei mahdu samaan kirkkoon ja juhlatilaan voi pysyä poissa ja ulos nakataan kumpikin välittömästi jos alkaa riitely. Kumpikin on kutsuttu ja puolisot saa tulla myös, mutta en aio häissäni kuunnella sitä paskaa mitä oon puoli elämää kuunnellut.
Hyvä! Näin pitää toimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei kutsu vanhempansa pitkäaikaista puolisoa juhliinsa on silkkaa pyrkimystä käyttää valtaa vanhempaansa ja iskeä kiilaa heidän liittoonsa. Ei kuulu enää aikuisen käytökseen. Ainoa poikkeus tähän on, jos isä/äitipuoli on oikeasti ollut todella ilkeä (ja tähänkään ei hyväksytä erosta harmistuneen lapsen päätöstä "vihata" vanhemman puolisoa periaatteen vuoksi).
Täysin verrattavissa siihen, että vanhempi ei hyväksy lapsensa puolisoa. Aika harva on sitä mieltä, että se olisi hyvää käytöstä. Taas poislukien selkeät väkivaltaiset jne tapaukset.
Jos vanhempien erosta on vasta viisi vuotta, niin uutta suhdetta ei kyllä voi kutsua pitkäaikaiseksi. Paitsi, jos se on alkanut paljon ennen eroa.
Ajalla ei kyllä ole mielestäni suurtakaan merkitystä. Suhde voi olla silti vakava ja vakiintunut vaikka olisivat olleet yhdessä esim kolme vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiva selitellä häissä, että miksi isä ei tullut paikalle. No kun se koki, että uusi tyttis on tärkeämpi, kuin oman lapsen häät.
Tuleepahan sitten vieraillekin selväksi mikä on isän tärkeysjärjestys ja voivat suhtautua jatkossa isään sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei kutsu vanhempansa pitkäaikaista puolisoa juhliinsa on silkkaa pyrkimystä käyttää valtaa vanhempaansa ja iskeä kiilaa heidän liittoonsa. Ei kuulu enää aikuisen käytökseen. Ainoa poikkeus tähän on, jos isä/äitipuoli on oikeasti ollut todella ilkeä (ja tähänkään ei hyväksytä erosta harmistuneen lapsen päätöstä "vihata" vanhemman puolisoa periaatteen vuoksi).
Täysin verrattavissa siihen, että vanhempi ei hyväksy lapsensa puolisoa. Aika harva on sitä mieltä, että se olisi hyvää käytöstä. Taas poislukien selkeät väkivaltaiset jne tapaukset.
Jos vanhempien erosta on vasta viisi vuotta, niin uutta suhdetta ei kyllä voi kutsua pitkäaikaiseksi. Paitsi, jos se on alkanut paljon ennen eroa.
Ja jos tuo lapsi on ollut jo aikuinen ap:n ja miehensä suhteen alettua, eivät he välttämättä edes tunne toisiaan kovin hyvin. Isän naisystävä voi tuntua lapsesta hyvinkin etäiseltä, eikä lainkaan perheeseen kuuluvalta äitipuolelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten isä jää pois, ei sen kummempaa.
No voi jumalauta, noin henkisesti jälkeenjääneiden pitäis kuolla. Myös ton ap:n miehen exän. Ihmeellistä lapsellista kiukuttelua. Ap, ole sinä fiksu ja pidä mölyt mahassa ja pakota miehesi menemään häihin.
Maailma olis niin paljon parempi paikka, jos ihmiset ei olis noin idiootteja kuten ap:n jutussa kaikki. Eikö nyt saatana 5 vuodessa se exä ole parantunut erosta. Ja kaikki muutkin vaikuttaa kehareilta. Anteeksi, kehitysvammaiset ovat kyllä fiksumpia.Monesko kierros uuslehmällä on meneillään? Kuolema kaunistaisi sua imbesilli.
Kieltämättä välillä tulee mieleen, että joitakin on vaikea kutsua mukaan. Tässä esimerkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioeroperheen lapsena voin kertoa, että elämä oli ihan helvettiä sen jälkeen kun vanhemmat erosi. Vanhemmat ei tullut toimeen toistensa kanssa, menetin isäni lähes kokonaan, sain tilalle äitipuolen ja isäpuolen ja lisää sisaruksia. En todellakaan ollut onnellinen siitä, että koko elämä meni uusiksi.
Eikä riitä sekään, että koko pienen lapsen elämä muuttuu vaan sitten saa miettiä koko loppuelämänsä vielä näitä, että missä kukakin voi olla samaan aikaan paikalla ja ketä kutsua häihin, ristiäisiin jne jne jne. Monta unetonta tuntia on vietetty näitä pohtien, koska aikuiset ihmiset ei kykene olemaan samassa tilassa.
Ihan perseestä. Vanhemmat eroaa ja lapset saa sitten vatvoa näitä asioita ettei kenellekään tule paha mieli.. paitsi sillä lapsella on koko ajan paha mieli, jota kukaan ei huomaa!!
Juuri tämän takia kannattaa heti laittaa vanhempansa ruotuun. Sanot, että se joka ei osaa olla riitelemättä, voi jättää tulematta juhliin. Osoita että olet tosissasi laittamalla tarvittaessa välit poikki riidanhaastajiin.
Jos et ota kovaa linjaa, joudut koko loppuelämäsi tasapainoilemaan tulenarassa tilanteessa. Älä anna vanhempiesi pompottaa itseäsi, äläkä osallistu heidän riitaansa. Sinun suhteesi äitiisi, isääsi, äitipuoleesi, isäpuoleesi ja sisarpuoliisi ei liity mitenkään äitisi ja isäsi riitaan ja sinulla on oikeus ylläpitää kaikkia noita ihmissuhteita niin halutessasi.
Ei sen pitäisi olla lapsen tehtävä alkaa kasvattaa vanhempiaan eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.
Puolisoja tulee ja menee (kuten tässäkin tapauksessa), lapset ovat aina verisukua.
Tuolla asenteella en yhtään ihmettele, että tulee ja menee.
Niin, isäni elämää vierestä seuranneena. Tällä hetkellä kolmas avioliitto meneillään ja tuskin viimeiseksi jää. Naurattaa ja vähän hävettääkin kun joku kysyy tämän kuulumisia. Kuuluu vähän sarjaan Nykäseen Masa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioeroperheen lapsena voin kertoa, että elämä oli ihan helvettiä sen jälkeen kun vanhemmat erosi. Vanhemmat ei tullut toimeen toistensa kanssa, menetin isäni lähes kokonaan, sain tilalle äitipuolen ja isäpuolen ja lisää sisaruksia. En todellakaan ollut onnellinen siitä, että koko elämä meni uusiksi.
Eikä riitä sekään, että koko pienen lapsen elämä muuttuu vaan sitten saa miettiä koko loppuelämänsä vielä näitä, että missä kukakin voi olla samaan aikaan paikalla ja ketä kutsua häihin, ristiäisiin jne jne jne. Monta unetonta tuntia on vietetty näitä pohtien, koska aikuiset ihmiset ei kykene olemaan samassa tilassa.
Ihan perseestä. Vanhemmat eroaa ja lapset saa sitten vatvoa näitä asioita ettei kenellekään tule paha mieli.. paitsi sillä lapsella on koko ajan paha mieli, jota kukaan ei huomaa!!
Juuri tämän takia kannattaa heti laittaa vanhempansa ruotuun. Sanot, että se joka ei osaa olla riitelemättä, voi jättää tulematta juhliin. Osoita että olet tosissasi laittamalla tarvittaessa välit poikki riidanhaastajiin.
Jos et ota kovaa linjaa, joudut koko loppuelämäsi tasapainoilemaan tulenarassa tilanteessa. Älä anna vanhempiesi pompottaa itseäsi, äläkä osallistu heidän riitaansa. Sinun suhteesi äitiisi, isääsi, äitipuoleesi, isäpuoleesi ja sisarpuoliisi ei liity mitenkään äitisi ja isäsi riitaan ja sinulla on oikeus ylläpitää kaikkia noita ihmissuhteita niin halutessasi.
Ei sen pitäisi olla lapsen tehtävä alkaa kasvattaa vanhempiaan eron jälkeen.
Ei pitäisi, mutta jos vanhemmat käyttäytyvät kuin kurittomat kakarat, niin muutakaan mahdollisuutta ei ole, ellei halua kärsiä vanhempiensa riitelystä näiden kuolemaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti. kirjoitti:
Se ei ole sinun lapsi... minä en menis mihinkään samaan tilaan exän enkä varsinkaan sen uuden kanssa.
Oho! Me juhlitaan yhdessä rippijuhlat, lakkiaiset ym. Se on aikuismaista käytöstä, jossa huomioidaan lapsi eikä vain oma paha mieli tai loukattu kunnia.
Omat vanhempani eivät mahtuneet eron jälkeen samaan tilaan. Tai olisivat mahtuneet, mutta aina sai pelätä alkaako tappelu. Lastenlasten kastejuhlien, synttäreiden jne. kanssa piti aina säätää. Ihan helvettiä, ja siksi päätin että omien lasten ei koskaan tarvitse pelätä em. tilanteita. Onnistuu, kun aikuiset käyttäytyy kuten aikuisten kuuluu käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.
Puoliso on läheisin kyllä normaalissa kuviossa ja lapset ovat lainaa. En silti ymmärrä, miksi näiden pitäisi sulkea toisensa pois. Onko se lapsille niin kauheaa, että vanhempi rakastaa jotakuta muutakin? Kun aikuisena on oma perhe ja se oma vanhempi ei enää ole se oman maailman keskipiste, miksi ajattelee, että itse pitäisi sitä vanhemmalle olla?
Ja etenkin, miksi tehdä valintatilanteita, minä tai kumppani? Se on minusta kovin alhaista ja teinimäistä draamailua.
Minä olen valinnut mieheni, hän on elämäni ykkönen. Lapseni ovat aikuisia. Rakkaita, ihania, aina omia pikkuisiani, joita aina ikävöin ja kaipaan. Mutta heillä on perheensä, omat lapsensa, sukupolvien ketju jatkuu.
Ja lapsesi ovat aikuisia ihmisiä, jotka saavat valita, ketä kutsuvat häihinsä. Jos eivät haluaisi kutsua miestäsi, ei siinä sinun itkupotkuraivarit auttaisi.
Minusta on yleensäkin noloa, että jotkut ruinaavat kutsua häihin aveccina, jos heitä ei ole kutsuttu. On se sitten isin uusi pikku tyttöystävä tai äidin uusi toyboy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häissä, joissa olen ollut, morsiuspari vanhempineen seisovat vierekkäin ja vieraat kulkevat jonossa onnittelemassa jokaista. Hääjuhlassa morsiusparin vanhemmat ovat istuneet hääparin lähellä omassa pöydässään. Ajatteliko aloittaja olla noissakin miehensä vierellä ottamassa vastaan onnitteluja miehen ex-vaimon vieressä?
Ainakin minua loukkaisi, jos miehen uusi vaimo esiintyisi häissä äidin ominaisuudessa vaikka kyse olisi minun lapsestani. Tilanne voisi olla toinen, jos lapsi olisi ollut eron aikana pieni, mutta ei silloin, kun lapsi olisi ollut aikuinen. Ei tuossa tilanteessa muutamassa vuodessa synny mitään äiti-lapsi-suhdetta, törkeää on edes kuvitella sellaista.
Eihän uusi puoliso äiti ole, vaan isän vaimo, ja siinä ominaisuudessa hänet tulisi kutsua juhliin. Se on sivistynyttä käytöstä. Yhden hääjuhlan ajan pitää jokaisen pystyä nielemään kiukkunsa.
Ei tarvitse, jos kutsuja vihaa uutta vaimoa. Silloin ei ole kyse pikku kiukuttelusta.
Pahemmasta kuin pikku kiukuttelusta. Aikuisen pitäisi osata käyttäytyä.
Minä haluan häihin, minäminäminä, MINÄ haluan häihin, MINUT PITÄÄ KUTSUA, minäminäminä.....Jos en saa kutsua, niin MINÄ panen välit poikki ja käsken panna miehenikin, koska minäminäminä----
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.
Puoliso on läheisin kyllä normaalissa kuviossa ja lapset ovat lainaa. En silti ymmärrä, miksi näiden pitäisi sulkea toisensa pois. Onko se lapsille niin kauheaa, että vanhempi rakastaa jotakuta muutakin? Kun aikuisena on oma perhe ja se oma vanhempi ei enää ole se oman maailman keskipiste, miksi ajattelee, että itse pitäisi sitä vanhemmalle olla?
Ja etenkin, miksi tehdä valintatilanteita, minä tai kumppani? Se on minusta kovin alhaista ja teinimäistä draamailua.
Minä olen valinnut mieheni, hän on elämäni ykkönen. Lapseni ovat aikuisia. Rakkaita, ihania, aina omia pikkuisiani, joita aina ikävöin ja kaipaan. Mutta heillä on perheensä, omat lapsensa, sukupolvien ketju jatkuu.
Ja lapsesi ovat aikuisia ihmisiä, jotka saavat valita, ketä kutsuvat häihinsä. Jos eivät haluaisi kutsua miestäsi, ei siinä sinun itkupotkuraivarit auttaisi.
Minusta on yleensäkin noloa, että jotkut ruinaavat kutsua häihin aveccina, jos heitä ei ole kutsuttu. On se sitten isin uusi pikku tyttöystävä tai äidin uusi toyboy
Samaa mieltä. Kyllä se tulee vieraillekin selväksi kuka kiukuttelee, jos vanhempi jättäytyy juhlasta pois.
Vanhempani erosivat ollessani alle kouluikäinen. Isäni muutti toiseen kaupunkiin, meni uudelleen naimisiin ja aikanaan sain sekä pikkusiskon että -veljen. Äitini oli teknisesti yksinhuoltaja, mutta käytännössä ei; vietin lähes kaikki lomat ja viikonloput isäni uuden perheen kanssa.
Äitini on uhriutuja ja marttyyri vailla vertaa, jouduin pakkokuuntelemaan hänen kurjan avioliittonsa ja katkeran eronsa tilitystä lähes tauotta - Eikä isäni jäänyt pahasti jälkeen: hän kertoi värikkääseen tapaansa mm äitini reaktiosta Kuuban kriisiin. Tämä oli vuorannut kellarivaraston verkkoseinät patjoilla (hyvä apu kun ydinohjus iskee) ja kerännyt säilykkeitä määrän jolla olisi muonittanut kaikki naapuritkin - seuraavat 3v.
[Uusi äitipuoleni oli onneksi synnynnäinen sovittelija; kaikki asiat vanhempani hoitivatkin hänen kauttaan]
Varsin nuorena tajusin että mitkä hyvänsä perhejuhlat, ennen kaikkea häät, tulisivat olemaan melkoinen haaste. Vanhempani yksistään riittäisivät aikaansaamaan keskisuuren katastrofin - jos ylipäätään suostuisivat saapumaan.
Olin seurustellut abivuodesta alkaen saman pojan kanssa, perinteisellä kaavalla, ja kun kumpikin sai opintonsa päätökseen mentiin kihloihin. Asiat sujuivat mukavasti, ja niinpä naimisiin menokin tuli ajankohtaiseksi. Tai no, kaikki muut jutut rullasivat mukavasti eteenpäin, omalla painollaan - paitsi minun pääni. Sain jonkinnäköisen pakokauhun/ primitiivireaktion kun hääkutsut olivat postitusta vailla: peruin koko banketin. [Silloin en edes itse ymmärtänyt miksi.]
Isäni ei puhunut minulle puoleen vuoteen.
Häiden peruminen vaikutti kielteisesti: nostin itse riman taivaisiin, minä en menisi naimisiin kuin kerran elämässäni. Minä en toistaisi vanhempieni virheitä! (hah) Niinpä ehdin mennä kihloihin vielä kahdesti (!), molemmat suhteet etenivät avoliittoon ja kestivät reilut 5 vuotta mutta paniikki ja pakokauhu saapuivat käsi kädessä heti kun kihlasormus holahti nimettömääni; tein parhaani torpedoidakseni liitot. (Enkä oppinut kokemuksista yhtään mitään).
Kolmas avoliitto jäi kahteen vuoteen enkä mennyt kihloihin. Sen jälkeen päätin olla tovin itsekseni ja edes yrittää korjata tuhoisaa modus operandiani eli sitä vähemmän onnistunutta toimintamalliani.
4 kuukauden kuluttua olin taas kihloissa.
Nyt yritin vaihtaa tulokulmaa: hääpäivä oli sovittu seuraavaan kesään. Kolme kenraaliharjoitusta oli auttanut, en enää panikoinut. Pystyin jopa laatimaan taktiikan jolla yrittäisin saada vanhempani puheväleihin.
Koska kumpikin (omasta mielestään) tietää kaikesta kaiken, houkuttelin heidät toisistaan tietämättä auttamaan uuden pihamme laitossa: faijan suunnittelemaan patiota ja maman istutuksia.
Siinä he sitten aikansa kyräilivät toisiaan pihapöydän yli ja joivat ääneti kahvia, mutta kun kumpikaan ei voinut antaa periksi (eihän sitä pihaa voinut minun vastuulleni jättää, herranjestas sentään), tapahtui ihme ja ketsuppipulloilmiö: kun sanaiset arkut aukenivat ei juttu enää loppunut.
Tein heille selväksi että ainoa lahja mitä toivon on osallistuminen häihin, sovussa. Kirjoittakoot lapuille kaikki mieleen juolahtavat solvaukset mitkä jättävät sanomatta - sen jälkeen pitäköön vaikka viikon nälvimisseminaarin, don't care.
Hehän ylittivät itsensä tuona hääpäivänä: isäni hehkui vaimojensa keskellä (näin hän itse esitteli; "tässä ovat molemmat vaimoNI) ja äitini kokosi suvun ja vieraat ryhmäpotrettiin kirkon ulkopuolelle (mallia brittihovi, epäilen).
Isäni ja äitini jopa tanssivat rumbaa keskenään. - En olisi voinut olla hämmästyneempi. Enkä onnellisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häissä, joissa olen ollut, morsiuspari vanhempineen seisovat vierekkäin ja vieraat kulkevat jonossa onnittelemassa jokaista. Hääjuhlassa morsiusparin vanhemmat ovat istuneet hääparin lähellä omassa pöydässään. Ajatteliko aloittaja olla noissakin miehensä vierellä ottamassa vastaan onnitteluja miehen ex-vaimon vieressä?
Ainakin minua loukkaisi, jos miehen uusi vaimo esiintyisi häissä äidin ominaisuudessa vaikka kyse olisi minun lapsestani. Tilanne voisi olla toinen, jos lapsi olisi ollut eron aikana pieni, mutta ei silloin, kun lapsi olisi ollut aikuinen. Ei tuossa tilanteessa muutamassa vuodessa synny mitään äiti-lapsi-suhdetta, törkeää on edes kuvitella sellaista.
Eihän uusi puoliso äiti ole, vaan isän vaimo, ja siinä ominaisuudessa hänet tulisi kutsua juhliin. Se on sivistynyttä käytöstä. Yhden hääjuhlan ajan pitää jokaisen pystyä nielemään kiukkunsa.
Ei tarvitse, jos kutsuja vihaa uutta vaimoa. Silloin ei ole kyse pikku kiukuttelusta.
Pahemmasta kuin pikku kiukuttelusta. Aikuisen pitäisi osata käyttäytyä.
Minä haluan häihin, minäminäminä, MINÄ haluan häihin, MINUT PITÄÄ KUTSUA, minäminäminä.....Jos en saa kutsua, niin MINÄ panen välit poikki ja käsken panna miehenikin, koska minäminäminä----
Ja minä ihmettelen kuka helvetissä haluaa joihinkin häihin? Minä olisin yksinomaan helpottunut, jos minua ei kutsuttaisi! Tässä ap:n tapauksessa ei mielestäni ole kyse pelkästään yksistä häistä ja niihin kutsumisesta tai kutsumisesta jättämisestä, vaan siitä että ap on mielestään luonut hyvän, lämpimän suhteen miehensä aikuiseen lapseen, ja tällä tavalla se mitätöidään "lapsen" äidin toivomuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häissä, joissa olen ollut, morsiuspari vanhempineen seisovat vierekkäin ja vieraat kulkevat jonossa onnittelemassa jokaista. Hääjuhlassa morsiusparin vanhemmat ovat istuneet hääparin lähellä omassa pöydässään. Ajatteliko aloittaja olla noissakin miehensä vierellä ottamassa vastaan onnitteluja miehen ex-vaimon vieressä?
Ainakin minua loukkaisi, jos miehen uusi vaimo esiintyisi häissä äidin ominaisuudessa vaikka kyse olisi minun lapsestani. Tilanne voisi olla toinen, jos lapsi olisi ollut eron aikana pieni, mutta ei silloin, kun lapsi olisi ollut aikuinen. Ei tuossa tilanteessa muutamassa vuodessa synny mitään äiti-lapsi-suhdetta, törkeää on edes kuvitella sellaista.
Eihän uusi puoliso äiti ole, vaan isän vaimo, ja siinä ominaisuudessa hänet tulisi kutsua juhliin. Se on sivistynyttä käytöstä. Yhden hääjuhlan ajan pitää jokaisen pystyä nielemään kiukkunsa.
Ei tarvitse, jos kutsuja vihaa uutta vaimoa. Silloin ei ole kyse pikku kiukuttelusta.
Pahemmasta kuin pikku kiukuttelusta. Aikuisen pitäisi osata käyttäytyä.
Minä haluan häihin, minäminäminä, MINÄ haluan häihin, MINUT PITÄÄ KUTSUA, minäminäminä.....Jos en saa kutsua, niin MINÄ panen välit poikki ja käsken panna miehenikin, koska minäminäminä----
Ja minä ihmettelen kuka helvetissä haluaa joihinkin häihin? Minä olisin yksinomaan helpottunut, jos minua ei kutsuttaisi! Tässä ap:n tapauksessa ei mielestäni ole kyse pelkästään yksistä häistä ja niihin kutsumisesta tai kutsumisesta jättämisestä, vaan siitä että ap on mielestään luonut hyvän, lämpimän suhteen miehensä aikuiseen lapseen, ja tällä tavalla se mitätöidään "lapsen" äidin toivomuksesta.
Mikä se lapsen mielipide on näistä väleistä äitipuoleen? Väärin, se ei ole se äitipuolen ilmoittama tunnetila. Onko kukaan kysynyt lapselta?
Kyllä se näissä asioissa on niin, että viisaampi väistää. Jos morsiamen (tai sulhasen) äiti ei häissä siedä paikalle isän uutta puolisoa, niin fiksu uusi puoliso ei paikalle edes halua tulla. Isä tietysti menee oman lapsensa häihin. Häät ovat hääparin juhla ja on luonnollista, että lapsi on vanhemmalleen lojaalinen. Väärä paikka (lapsen häät) alkaa selvittää vanhoja riitoja (huonosti hoidettu ero).