Eroperheet ja lasten häät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei kutsu vanhempansa pitkäaikaista puolisoa juhliinsa on silkkaa pyrkimystä käyttää valtaa vanhempaansa ja iskeä kiilaa heidän liittoonsa. Ei kuulu enää aikuisen käytökseen. Ainoa poikkeus tähän on, jos isä/äitipuoli on oikeasti ollut todella ilkeä (ja tähänkään ei hyväksytä erosta harmistuneen lapsen päätöstä "vihata" vanhemman puolisoa periaatteen vuoksi).

Täysin verrattavissa siihen, että vanhempi ei hyväksy lapsensa puolisoa. Aika harva on sitä mieltä, että se olisi hyvää käytöstä. Taas poislukien selkeät väkivaltaiset jne tapaukset.

Juuri näin. Ja vaikka ero olisi ollut kuinka vaikea ja vaikka isä olisi pettänyt äitiä, niin täytyy muistaa että silloin isä on tehnyt väärin eikä isän uusi puoliso. Isä on rikkonut perheen eikä uusi puoliso. Viha ja katkeruus olisi siis kohdistettava isään eikä isän uuteen puolisoon.

Yleensä teinit kohdistavat vihansa uuteen puolisoon, mutta aikuisen ihmisen pitäisi pystyä ajattelemaan objektiivisemmin. Aikuisella lapsella ei pitäisi olla mitään syytä vihata isänsä uutta puolisoa, mikäli tämä on suhtautunut lapseen ystävällisesti eikä omalla käytöksellään ole antanut syytä vihaan.

Ajatteletko tässä olevan kyse vihasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat ovat eronneet, on uusia puolisoita. Alusta alkaen on ollut periaate että kutsun molemmat vanhempani ja he tuovat kenet haluavat eli uudet puolisot ovat tervetulleita. Kukaan ei aiheuta juhlissa kohtausta, kaikkia kohdellaa kunnioittavasti, se on ollut vaatimukseni. Ja se on toiminut, on olleet uudet puolisot juhlissa eikä ole aiheuttanut ongelmia. Jos en pysty sietämään vanhempani rakastamaa ihmistä niin kasvatuksessani olis jotain pahasti pielessä.

Ap:n tilanne on hankala. Ehkä tytön kanssa kannattaa nyt isän jutella vakavasti. Miten tulevaisuudessa aikoo toimia jos ja kun syntyy lapsenlapsia. Sama meno kun ei voi jatkua.

Kyllä voi ja todennäköisesti näin käykin jos isä jättää nyt tulematta yksin, myös kutsut loppuvat siihen. Tiedän useita joilla on välit poikki vanhempiinsa/toiseen vanhempaan kokonaan. Ei se lapsenlapsia häiritse, jos eivät edes tiedä näiden olemassaolosta.

Ei se varmasti lapsena häiritse, kun ei tiedä isovanhempien olemassaolosta. Mutta teini-ikäisenä ja aikuisena voi olla toisin, kun selviää että isä/äiti on riistänyt oikeuden rakentaa suhde isovanhempaan.

Lapsenlapsi voi yrittää muodostaa suhdetta isovanhempaansa täysi-ikäisenä, jos isovanhempi elää vielä silloin.

Ja varmasti yrittääkin, mutta mitäpä luulet hänen ajattelevan vanhemmastaan, joka on riistänyt häneltä ja isovanhemmalta vuosia? Tuskin on kovin kiitollinen.

Ei varmasti mitään, jos vanhempi rehellisesti taustoittaa tapahtumat aikojen takaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat ovat eronneet, on uusia puolisoita. Alusta alkaen on ollut periaate että kutsun molemmat vanhempani ja he tuovat kenet haluavat eli uudet puolisot ovat tervetulleita. Kukaan ei aiheuta juhlissa kohtausta, kaikkia kohdellaa kunnioittavasti, se on ollut vaatimukseni. Ja se on toiminut, on olleet uudet puolisot juhlissa eikä ole aiheuttanut ongelmia. Jos en pysty sietämään vanhempani rakastamaa ihmistä niin kasvatuksessani olis jotain pahasti pielessä.

Ap:n tilanne on hankala. Ehkä tytön kanssa kannattaa nyt isän jutella vakavasti. Miten tulevaisuudessa aikoo toimia jos ja kun syntyy lapsenlapsia. Sama meno kun ei voi jatkua.

Kyllä voi ja todennäköisesti näin käykin jos isä jättää nyt tulematta yksin, myös kutsut loppuvat siihen. Tiedän useita joilla on välit poikki vanhempiinsa/toiseen vanhempaan kokonaan. Ei se lapsenlapsia häiritse, jos eivät edes tiedä näiden olemassaolosta.

Ei se varmasti lapsena häiritse, kun ei tiedä isovanhempien olemassaolosta. Mutta teini-ikäisenä ja aikuisena voi olla toisin, kun selviää että isä/äiti on riistänyt oikeuden rakentaa suhde isovanhempaan.

Lapsenlapsi voi yrittää muodostaa suhdetta isovanhempaansa täysi-ikäisenä, jos isovanhempi elää vielä silloin.

Ajatteleppa, mitenhän ne lapset selviävät edes elämässä, joiden isovanhemmat asuvat jopa 1000km päässä tai ovat kuolleet ja ei voi solmia niihin läheistä suhdetta. 

Itse näin isovanhempiani pari kertaa elämäni aikana (toiset olivat jo kuolleet syntyessäni, toiset olivat jo lähemmäs 80 vuotiaita) ja ei ole kyllä mitään tyhjyyden tunnetta tullut, vaikka ilman isovanhempia onkin eletty.

Vierailija kirjoitti:

Se ettei kutsu vanhempansa pitkäaikaista puolisoa juhliinsa on silkkaa pyrkimystä käyttää valtaa vanhempaansa ja iskeä kiilaa heidän liittoonsa. Ei kuulu enää aikuisen käytökseen. Ainoa poikkeus tähän on, jos isä/äitipuoli on oikeasti ollut todella ilkeä (ja tähänkään ei hyväksytä erosta harmistuneen lapsen päätöstä "vihata" vanhemman puolisoa periaatteen vuoksi).

Täysin verrattavissa siihen, että vanhempi ei hyväksy lapsensa puolisoa. Aika harva on sitä mieltä, että se olisi hyvää käytöstä. Taas poislukien selkeät väkivaltaiset jne tapaukset.

Jos vanhempien erosta on vasta viisi vuotta, niin uutta suhdetta ei kyllä voi kutsua pitkäaikaiseksi. Paitsi, jos se on alkanut paljon ennen eroa.

Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.

Vierailija kirjoitti:

Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.

Samaa mieltä muutoin, mutta ei sitä nyt tarvitse välejä poikki laittaa. Voi vain sanoa, etten pääse paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei kutsu vanhempansa pitkäaikaista puolisoa juhliinsa on silkkaa pyrkimystä käyttää valtaa vanhempaansa ja iskeä kiilaa heidän liittoonsa. Ei kuulu enää aikuisen käytökseen. Ainoa poikkeus tähän on, jos isä/äitipuoli on oikeasti ollut todella ilkeä (ja tähänkään ei hyväksytä erosta harmistuneen lapsen päätöstä "vihata" vanhemman puolisoa periaatteen vuoksi).

Täysin verrattavissa siihen, että vanhempi ei hyväksy lapsensa puolisoa. Aika harva on sitä mieltä, että se olisi hyvää käytöstä. Taas poislukien selkeät väkivaltaiset jne tapaukset.

Jos vanhempien erosta on vasta viisi vuotta, niin uutta suhdetta ei kyllä voi kutsua pitkäaikaiseksi. Paitsi, jos se on alkanut paljon ennen eroa.

Ja se tässä varmaan onkin syynä, miksi uutta vaimoa ei häihin haluta. Kummankin puolen suvut joutuvat vaikeaan tilanteeseen ja koko tunnelma häissä voi olla melko kiusaantunut.

Kiva selitellä häissä, että miksi isä ei tullut paikalle. No kun se koki, että uusi tyttis on tärkeämpi, kuin oman lapsen häät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku tuossa mainitsi tulevista hautajaisista.

Mieheni lapsi kuoli. Osallistuin tietysti hautajaisiin mieheni tukena. Lapsen äiti oli hautajaisissa oman miesystävänsä kanssa. Kuitenkin lapsen äiti osoitti jo hautajaistilaisuudessa, kertoi mm. papille ja muille hautajaisvieraille, että minua ei ole kutsuttu hautajaisiin enkä saa tulla kirkkoon enkä haudalle.

En ole "vienyt" miestä häneltä enkä tiedä mistä raivo johtuu.

Lähdimme miehen kanssa sitten hänen lapsensa hautajaisista pois. Myöhemmin kävimme lapsen haudalla. Pappi tuli pahoittelemaan tilannetta meille myöhemmin. Mieheni oli aivan pois tolaltaan, ei hän osannut oikein sanoakaan mitään, talutin siis häntä ensin hautajaisiin ja sitten sieltä pois.

Toivottavasti lapsen äiti oli onnellinen raivoamisestaan. Ennen kuin alatte hurskastelemaan äidin sokaistumista surusta: eikö lapsen isällä ole oikeus suruun? Ja oikeuttaako suru huonoon käytökseen?

Kysyt, onko isällä oikeutta suruun. Kyllä on. Muita ei se silti oikeuta huonoon käytökseen isänkään puolelta, joten paikalla voi olla vain yksi sureva äiti. Isä olisi voinut mennä papin puheille yhdessä lapsensa äidin kanssa, jo sieltä hän olisi saanut apua suruunsa ilman, että tarvittiin kuolleelle lapselle tuntematon ulkopuolinen tueksi kirkkoon.

Papit pahoittelevat äärimmäisen harvoin vainajan äidin käytöstä. He ymmärtävät, että lapsen menettäminen on kipeä asia. Ehkä pappi pahoitteli sitä, että et antanut äidille lupaa surra lastaan?

Miten lapsen isän uusi vaimo voi mitenkään "antaa luvan" kellekään tai "ottaa pois luvan" keltään surra? Lastaan tai mitä tahansa? Miten se käytännössä tapahtuu? Olen vain utelias. Tuossahan ilmeisesti lapsen äiti ja lapsen isän uusi puoliso eivät tunteneet toisiaan. Melkoinen valta on sillä henkilöllä, joka pelkällä läsnäolollaan antaa lupia suruun - tai ottaa niitä pois.

Jotain hämärää tässä on.

Jos äiti saa tuoda uuden puolisonsa, mutta isä ei, niin jotain outoa on. Ulkonäkö? Pettäminen? Käyttäytyminen?

Vierailija kirjoitti:

Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.

Puolisoja tulee ja menee (kuten tässäkin tapauksessa), lapset ovat aina verisukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.

Puolisoja tulee ja menee (kuten tässäkin tapauksessa), lapset ovat aina verisukua.

Mutta uusia ja parempia lapsia saa lisää uuden vaimon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.

Puolisoja tulee ja menee (kuten tässäkin tapauksessa), lapset ovat aina verisukua.

Mutta uusia ja parempia lapsia saa lisää uuden vaimon kanssa.

Puolisot vaihtuu silti, taakse jää taas uusia entisiä verisukulaisia vaikka uusia tulisikin aina uuden puolison myötä. Ne kaikki verisukulaiset istuu joku päivä sun perunkirjoitustilaisuudessa, toisin kuin menneet ja jo unohdetut puolisot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.

Puolisoja tulee ja menee (kuten tässäkin tapauksessa), lapset ovat aina verisukua.

Tuolla asenteella en yhtään ihmettele, että tulee ja menee.

Avioeroperheen lapsena voin kertoa, että elämä oli ihan helvettiä sen jälkeen kun vanhemmat erosi. Vanhemmat ei tullut toimeen toistensa kanssa, menetin isäni lähes kokonaan, sain tilalle äitipuolen ja isäpuolen ja lisää sisaruksia. En todellakaan ollut onnellinen siitä, että koko elämä meni uusiksi.

Eikä riitä sekään, että koko pienen lapsen elämä muuttuu vaan sitten saa miettiä koko loppuelämänsä vielä näitä, että missä kukakin voi olla samaan aikaan paikalla ja ketä kutsua häihin, ristiäisiin jne jne jne. Monta unetonta tuntia on vietetty näitä pohtien, koska aikuiset ihmiset ei kykene olemaan samassa tilassa.

Ihan perseestä. Vanhemmat eroaa ja lapset saa sitten vatvoa näitä asioita ettei kenellekään tule paha mieli.. paitsi sillä lapsella on koko ajan paha mieli, jota kukaan ei huomaa!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei kutsu vanhempansa pitkäaikaista puolisoa juhliinsa on silkkaa pyrkimystä käyttää valtaa vanhempaansa ja iskeä kiilaa heidän liittoonsa. Ei kuulu enää aikuisen käytökseen. Ainoa poikkeus tähän on, jos isä/äitipuoli on oikeasti ollut todella ilkeä (ja tähänkään ei hyväksytä erosta harmistuneen lapsen päätöstä "vihata" vanhemman puolisoa periaatteen vuoksi).

Täysin verrattavissa siihen, että vanhempi ei hyväksy lapsensa puolisoa. Aika harva on sitä mieltä, että se olisi hyvää käytöstä. Taas poislukien selkeät väkivaltaiset jne tapaukset.

Jos vanhempien erosta on vasta viisi vuotta, niin uutta suhdetta ei kyllä voi kutsua pitkäaikaiseksi. Paitsi, jos se on alkanut paljon ennen eroa.

No mehän emme tiedä kauanko se tarkalleen on kestänyt, mutta minusta kyllä viiden vuoden suhde on jo pitkäaikainen. Kaksi-kolmekin vuotta lasken jo pitkäksi suhteeksi. Ei ne avioliittoon menevätkään välttämättä ole kauempaa seurustelleet ja siltikin päättävät viettää loppuelämän yhdessä.

Sivis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku tuossa mainitsi tulevista hautajaisista.

Mieheni lapsi kuoli. Osallistuin tietysti hautajaisiin mieheni tukena. Lapsen äiti oli hautajaisissa oman miesystävänsä kanssa. Kuitenkin lapsen äiti osoitti jo hautajaistilaisuudessa, kertoi mm. papille ja muille hautajaisvieraille, että minua ei ole kutsuttu hautajaisiin enkä saa tulla kirkkoon enkä haudalle.

En ole "vienyt" miestä häneltä enkä tiedä mistä raivo johtuu.

Lähdimme miehen kanssa sitten hänen lapsensa hautajaisista pois. Myöhemmin kävimme lapsen haudalla. Pappi tuli pahoittelemaan tilannetta meille myöhemmin. Mieheni oli aivan pois tolaltaan, ei hän osannut oikein sanoakaan mitään, talutin siis häntä ensin hautajaisiin ja sitten sieltä pois.

Toivottavasti lapsen äiti oli onnellinen raivoamisestaan. Ennen kuin alatte hurskastelemaan äidin sokaistumista surusta: eikö lapsen isällä ole oikeus suruun? Ja oikeuttaako suru huonoon käytökseen?

Kysyt, onko isällä oikeutta suruun. Kyllä on. Muita ei se silti oikeuta huonoon käytökseen isänkään puolelta, joten paikalla voi olla vain yksi sureva äiti. Isä olisi voinut mennä papin puheille yhdessä lapsensa äidin kanssa, jo sieltä hän olisi saanut apua suruunsa ilman, että tarvittiin kuolleelle lapselle tuntematon ulkopuolinen tueksi kirkkoon.

Papit pahoittelevat äärimmäisen harvoin vainajan äidin käytöstä. He ymmärtävät, että lapsen menettäminen on kipeä asia. Ehkä pappi pahoitteli sitä, että et antanut äidille lupaa surra lastaan?

Miten lapsen isän uusi vaimo voi mitenkään "antaa luvan" kellekään tai "ottaa pois luvan" keltään surra? Lastaan tai mitä tahansa? Miten se käytännössä tapahtuu? Olen vain utelias. Tuossahan ilmeisesti lapsen äiti ja lapsen isän uusi puoliso eivät tunteneet toisiaan. Melkoinen valta on sillä henkilöllä, joka pelkällä läsnäolollaan antaa lupia suruun - tai ottaa niitä pois.

Lue vaikka tämä, niin ymmärrät, mitä tarkoittaa "antaa lupa surra"

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/38102/Valmis%20opas.pdf?s…

Vierailija kirjoitti:

Mies panee välit poikki lapseensa, ellei hänen tyttöystävänsä kelpaa lapsensa häihin. Näin meillä ainakin mies toimisi. Puoliso on läheisin ihminen ja lapset vain lainaa.

Puoliso on läheisin kyllä normaalissa kuviossa ja lapset ovat lainaa. En silti ymmärrä, miksi näiden pitäisi sulkea toisensa pois. Onko se lapsille niin kauheaa, että vanhempi rakastaa jotakuta muutakin? Kun aikuisena on oma perhe ja se oma vanhempi ei enää ole se oman maailman keskipiste, miksi ajattelee, että itse pitäisi sitä vanhemmalle olla?

Ja etenkin, miksi tehdä valintatilanteita, minä tai kumppani? Se on minusta kovin alhaista ja teinimäistä draamailua.

Minä olen valinnut mieheni, hän on elämäni ykkönen. Lapseni ovat aikuisia. Rakkaita, ihania, aina omia pikkuisiani, joita aina ikävöin ja kaipaan. Mutta heillä on perheensä, omat lapsensa, sukupolvien ketju jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhemmat ovat eronneet, on uusia puolisoita. Alusta alkaen on ollut periaate että kutsun molemmat vanhempani ja he tuovat kenet haluavat eli uudet puolisot ovat tervetulleita. Kukaan ei aiheuta juhlissa kohtausta, kaikkia kohdellaa kunnioittavasti, se on ollut vaatimukseni. Ja se on toiminut, on olleet uudet puolisot juhlissa eikä ole aiheuttanut ongelmia. Jos en pysty sietämään vanhempani rakastamaa ihmistä niin kasvatuksessani olis jotain pahasti pielessä.

Ap:n tilanne on hankala. Ehkä tytön kanssa kannattaa nyt isän jutella vakavasti. Miten tulevaisuudessa aikoo toimia jos ja kun syntyy lapsenlapsia. Sama meno kun ei voi jatkua.

Kyllä voi ja todennäköisesti näin käykin jos isä jättää nyt tulematta yksin, myös kutsut loppuvat siihen. Tiedän useita joilla on välit poikki vanhempiinsa/toiseen vanhempaan kokonaan. Ei se lapsenlapsia häiritse, jos eivät edes tiedä näiden olemassaolosta.

Ei se varmasti lapsena häiritse, kun ei tiedä isovanhempien olemassaolosta. Mutta teini-ikäisenä ja aikuisena voi olla toisin, kun selviää että isä/äiti on riistänyt oikeuden rakentaa suhde isovanhempaan.

Riistämisestä tuskin on kyse, sillä onhan sillä isovanhemmalla ollut 18 vuotta aikaa ottaa yhteyttä lapsenlapseen, jos tämä on tärkeä. Someaikakaudella jopa helppoa laittaa viestiä, joten ei tuossa kannata vanhempia syyttää vaan sitä isovanhempaa, joka valitsi uuden puolison lastensa sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Avioeroperheen lapsena voin kertoa, että elämä oli ihan helvettiä sen jälkeen kun vanhemmat erosi. Vanhemmat ei tullut toimeen toistensa kanssa, menetin isäni lähes kokonaan, sain tilalle äitipuolen ja isäpuolen ja lisää sisaruksia. En todellakaan ollut onnellinen siitä, että koko elämä meni uusiksi.

Eikä riitä sekään, että koko pienen lapsen elämä muuttuu vaan sitten saa miettiä koko loppuelämänsä vielä näitä, että missä kukakin voi olla samaan aikaan paikalla ja ketä kutsua häihin, ristiäisiin jne jne jne. Monta unetonta tuntia on vietetty näitä pohtien, koska aikuiset ihmiset ei kykene olemaan samassa tilassa.

Ihan perseestä. Vanhemmat eroaa ja lapset saa sitten vatvoa näitä asioita ettei kenellekään tule paha mieli.. paitsi sillä lapsella on koko ajan paha mieli, jota kukaan ei huomaa!!

No sittenhän ymmärrät, miksi tuo apn kuvaama tilanne on aivan väärin.