Tänään on taas se päivä vuodesta, kun äitien pitäisi uhrautua muiden eteen

Ja siis voisin olla onnellinen muista ihmisistä, mutta en oikeastaan halua tarvita siihen heitä, että olen onnellinen. Koska niin kauan kuin onni riippuu muista sen voi myös menettää kun he alkavatkinnikäviksi tms typerää. En halua sitä enää ikinä, kerta äitini kanssa kokien sen lapsena riitti. Siis äiti menetti kerran uskoni, että hän rakastaa minua, eikä ole sen jälkeen voittanut sitä takaisin. Eli tuskin edes rakastaa minua. Mitä sitten? Niin asia onnollut elämässäni aina. Voin rakastaa itseäni paljon paremmin, kuin äitini ikinä rakasti minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Itsestään ei voi repiä loputtomiin. Muut voi tehdä onnellisiksi antamalla heille tilaa ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia.

Muu on tukahduttavaa.

Tavallaan, mutta tuo on usein aika lähellä hylkäämistä, kun toinen todella tarvitsisi sinua.

ap

En ehdi lukea ketjua mutta näinhän se menee. Heräsin aikaisin, kävin kaupassa hakemassa pari unohtunutta ruokatarviketta. Kun tulin kaupasta, mies äkkiliikkeistä päätellen runkkasi tai katseli pornoa, miehen ainoa homma tänään oli paistaa kinkku, ei ollut aloittanutkaan. Tein leivonnaisen illalle, miestä ei näy. Syödään teinin kanssa aamupala, saan teinin tekemään pari lapsellista juttua, valittaa ja marmattaa joka asiasta, paiskoo mielenosoituksellisesti tavaroita, menee pelaamaan. Se siitä auttamisesta, auttamaan saaminen on isompi työ kuin itse työ. En jaksa, menköön. Mies on vääntäytynyt ylös, ilmoittaa lähtevänsä lähikaupunkiin ostamaan jotain tosi hyvää tarjousta (itselleen), jää tänne hoitamaan koko rumbaa plus kinkkua josta miehen piti huolehtia. No laittoi kuitenkin uuniin. Vieraat tulee muutamien tuntien päästä. Että näin meillä. Kilttiäiti ei viitsi edes riitauttaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Itsestään ei voi repiä loputtomiin. Muut voi tehdä onnellisiksi antamalla heille tilaa ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia.

Muu on tukahduttavaa.

Tai tietenkin jos todella annetaan itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia, mutta useimmiten tuo on sitä, että ihminen vain hylätään, tyyliin laitetaan uimataidoton syvään veteen ja oletetaan, että ei huku, koska ei halua kuolla. Sitä on vapaus äitini käsitysten mukaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

En ehdi lukea ketjua mutta näinhän se menee. Heräsin aikaisin, kävin kaupassa hakemassa pari unohtunutta ruokatarviketta. Kun tulin kaupasta, mies äkkiliikkeistä päätellen runkkasi tai katseli pornoa, miehen ainoa homma tänään oli paistaa kinkku, ei ollut aloittanutkaan. Tein leivonnaisen illalle, miestä ei näy. Syödään teinin kanssa aamupala, saan teinin tekemään pari lapsellista juttua, valittaa ja marmattaa joka asiasta, paiskoo mielenosoituksellisesti tavaroita, menee pelaamaan. Se siitä auttamisesta, auttamaan saaminen on isompi työ kuin itse työ. En jaksa, menköön. Mies on vääntäytynyt ylös, ilmoittaa lähtevänsä lähikaupunkiin ostamaan jotain tosi hyvää tarjousta (itselleen), jää tänne hoitamaan koko rumbaa plus kinkkua josta miehen piti huolehtia. No laittoi kuitenkin uuniin. Vieraat tulee muutamien tuntien päästä. Että näin meillä. Kilttiäiti ei viitsi edes riitauttaa tilannetta.

Ihan hirveetä. Enkä edesymmärrä, miksi se helposti menee noin? Ihmisissä on olemassa hyvä tahto, mutta jotenkin emmekö osaa elää sen avulla vai mitä vitt..?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa opin tämän oivalluksen, ettemme voi tehdä muita onnelliseksi (siis koittamalla, jos he tulevat meistä onnellisiksi se luultavimmin tapahtuu sattumalta) lukemalla sen locked-in syndroomasta kärsivän suomalaisen (ex-)mallin Kati van der Hoevenin blogia. Hän sanoi nuo sanat, ja hänen jos kenen on täytynyt se oivaltaa ollen kykenemätön tekemään elämässään varsinaisesti enää mitään muiden eteen. Paitsi kirjoittaa ja puhua ja sanoilla auttaa, tukea ja hoitaa. Arvomme ei saisi olla siitä kiinni, mitä voimme tehdä muille. Se on muilta kumman itsekästä ajattelua. Siis jos toisella ei ole arvoa, kuin antamassa käytännössä.

ap

Tässä on sama ongelma kuin ihan koko elämässäsi. Tämä koskee vain sinua. Siis mitä sinä saat. Se on aina kaikessa mittari.

Sinä sensijaan et arvosta etkä anna kenellekään mitään ja tällä ylläolevalla selität sen oikeaksi. Selität mustan valkoiseksi.

Sinun ei sensijaan tarvitse hyväksyä ketään joka ei tee sinun oyolestasi ihan kaikkea. Tähän kuuluvat lapsesikin. Et välitä tai arvosta vaan odotat heidän antavan ja antavan.

Sinä et näe muita kuin itsesi

En minä odota muiden tekevän mun eteen mitään. Mutta mulla on ollut paine tehdä muita onnelliseksi silti. Jos pääsen siitä, ei enää tartte jakaa elämäänsä sellaisten kanssa, joita pitää ajatella, VAIKKEI SE KIINNOSTAISIKAAN. Siitä vapautuu energiaa olla onnellinen itsekseen, en mä siihen muita tarvitse. Eri asia on se, että olen suht sosiaalinen, mutta silti vihaan muiden hyysäämistä. Muutkin saavat luvan tulla toimeen omillaan.

ap

Sinä odotat että miehesi ja lapsesi miellyttävät Sinua, tekevät sinut onnelliseksi. Kun näin ei käy, haukut, solvaat, hylkäät. Sinule isäsi arvo (ja mummosi) on vain perintö. Sinulle kenelläkään ei ole arvoa sinänsä.

Mutta sinä saat maata ja odottaa arvostusta. Tuntematta pienintäkään syyllisyyttä pahuudestasi

Ehkä olen pettynyt itseeni joo, kun joudun menemään perheeni luo, etten petä heidn odotuksiaan, sen sijaan, että tekisin sellaisia asioita, joista itse tulen onnelliseksi. Jotenkin tää muistuttaa mun lapsuuteni kaavaa. Jouduin vuodesta toiseen tekemään asioita joista en tullut onnelliseksi, eli leikkimään äidilleni, että olemme perhe ja hänellä on tytär (joka "rakastaa" häntä) eli koittamaan tehdä hänet onnelliseksi. Eikä se kusipää silti tullut onnelliseksi. Enkä tajunnut, ettei se ole a) vasuullani b) mun vika.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa opin tämän oivalluksen, ettemme voi tehdä muita onnelliseksi (siis koittamalla, jos he tulevat meistä onnellisiksi se luultavimmin tapahtuu sattumalta) lukemalla sen locked-in syndroomasta kärsivän suomalaisen (ex-)mallin Kati van der Hoevenin blogia. Hän sanoi nuo sanat, ja hänen jos kenen on täytynyt se oivaltaa ollen kykenemätön tekemään elämässään varsinaisesti enää mitään muiden eteen. Paitsi kirjoittaa ja puhua ja sanoilla auttaa, tukea ja hoitaa. Arvomme ei saisi olla siitä kiinni, mitä voimme tehdä muille. Se on muilta kumman itsekästä ajattelua. Siis jos toisella ei ole arvoa, kuin antamassa käytännössä.

ap

Tässä on sama ongelma kuin ihan koko elämässäsi. Tämä koskee vain sinua. Siis mitä sinä saat. Se on aina kaikessa mittari.

Sinä sensijaan et arvosta etkä anna kenellekään mitään ja tällä ylläolevalla selität sen oikeaksi. Selität mustan valkoiseksi.

Sinun ei sensijaan tarvitse hyväksyä ketään joka ei tee sinun oyolestasi ihan kaikkea. Tähän kuuluvat lapsesikin. Et välitä tai arvosta vaan odotat heidän antavan ja antavan.

Sinä et näe muita kuin itsesi

En minä odota muiden tekevän mun eteen mitään. Mutta mulla on ollut paine tehdä muita onnelliseksi silti. Jos pääsen siitä, ei enää tartte jakaa elämäänsä sellaisten kanssa, joita pitää ajatella, VAIKKEI SE KIINNOSTAISIKAAN. Siitä vapautuu energiaa olla onnellinen itsekseen, en mä siihen muita tarvitse. Eri asia on se, että olen suht sosiaalinen, mutta silti vihaan muiden hyysäämistä. Muutkin saavat luvan tulla toimeen omillaan.

ap

Sinä odotat että miehesi ja lapsesi miellyttävät Sinua, tekevät sinut onnelliseksi. Kun näin ei käy, haukut, solvaat, hylkäät. Sinule isäsi arvo (ja mummosi) on vain perintö. Sinulle kenelläkään ei ole arvoa sinänsä.

Mutta sinä saat maata ja odottaa arvostusta. Tuntematta pienintäkään syyllisyyttä pahuudestasi

En oikeastaan odota, odotin vain, että valitsemani elämä heidän kanssaan olisi elämää, josta tulisin onnelliseksi. En voinut tajuta, miksi niin ei tapahdu, enkä suoraansanottuna tajua vieläkään, mutta never mind, voin muuttaa valintojani. Lapset mulla on aina, mutta en ala uhrautumaan heidän eteensä tavoilla, joita ei tarvita siihen.

ap

Tänä vuonna Lumiukko ja joulurauhan julistus eivät osu päällekkäin

Koska aiot lähteä?

Vierailija kirjoitti:

Ja siis voisin olla onnellinen muista ihmisistä, mutta en oikeastaan halua tarvita siihen heitä, että olen onnellinen. Koska niin kauan kuin onni riippuu muista sen voi myös menettää kun he alkavatkinnikäviksi tms typerää. En halua sitä enää ikinä, kerta äitini kanssa kokien sen lapsena riitti. Siis äiti menetti kerran uskoni, että hän rakastaa minua, eikä ole sen jälkeen voittanut sitä takaisin. Eli tuskin edes rakastaa minua. Mitä sitten? Niin asia onnollut elämässäni aina. Voin rakastaa itseäni paljon paremmin, kuin äitini ikinä rakasti minua.

ap

Sinä et tule koskaan onnelliseksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa opin tämän oivalluksen, ettemme voi tehdä muita onnelliseksi (siis koittamalla, jos he tulevat meistä onnellisiksi se luultavimmin tapahtuu sattumalta) lukemalla sen locked-in syndroomasta kärsivän suomalaisen (ex-)mallin Kati van der Hoevenin blogia. Hän sanoi nuo sanat, ja hänen jos kenen on täytynyt se oivaltaa ollen kykenemätön tekemään elämässään varsinaisesti enää mitään muiden eteen. Paitsi kirjoittaa ja puhua ja sanoilla auttaa, tukea ja hoitaa. Arvomme ei saisi olla siitä kiinni, mitä voimme tehdä muille. Se on muilta kumman itsekästä ajattelua. Siis jos toisella ei ole arvoa, kuin antamassa käytännössä.

ap

Tässä on sama ongelma kuin ihan koko elämässäsi. Tämä koskee vain sinua. Siis mitä sinä saat. Se on aina kaikessa mittari.

Sinä sensijaan et arvosta etkä anna kenellekään mitään ja tällä ylläolevalla selität sen oikeaksi. Selität mustan valkoiseksi.

Sinun ei sensijaan tarvitse hyväksyä ketään joka ei tee sinun oyolestasi ihan kaikkea. Tähän kuuluvat lapsesikin. Et välitä tai arvosta vaan odotat heidän antavan ja antavan.

Sinä et näe muita kuin itsesi

En minä odota muiden tekevän mun eteen mitään. Mutta mulla on ollut paine tehdä muita onnelliseksi silti. Jos pääsen siitä, ei enää tartte jakaa elämäänsä sellaisten kanssa, joita pitää ajatella, VAIKKEI SE KIINNOSTAISIKAAN. Siitä vapautuu energiaa olla onnellinen itsekseen, en mä siihen muita tarvitse. Eri asia on se, että olen suht sosiaalinen, mutta silti vihaan muiden hyysäämistä. Muutkin saavat luvan tulla toimeen omillaan.

ap

Sinä odotat että miehesi ja lapsesi miellyttävät Sinua, tekevät sinut onnelliseksi. Kun näin ei käy, haukut, solvaat, hylkäät. Sinule isäsi arvo (ja mummosi) on vain perintö. Sinulle kenelläkään ei ole arvoa sinänsä.

Mutta sinä saat maata ja odottaa arvostusta. Tuntematta pienintäkään syyllisyyttä pahuudestasi

Ja siis se, etten kenties saa arvostusta heiltä on tavallaan kova paikka, mutta siihenkin olen jo harjaantunut lapsuudenkodissani. Etten sitä saa.

Totta kai jokainen kaipaisi arvostusta perheeltään, mutta en ala itkien sitä odottaa. Mulla on perheen rahat, niiden avulla voin rakentaa sellaista elämää, kuin toivon. Mutta raha on vain apuväline, ei onnen syy tai määre.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonna Lumiukko ja joulurauhan julistus eivät osu päällekkäin

Koska aiot lähteä?

Miten ne sitten viimevuonna menivät? Vittu se oli Yleltä iso moka. Vai kuka vitun kanava Lumiukkoa säätikään. Meni niin vitutukseksi se, että haluan katsoa sen joulurauhan julistuksen paikassa, jossa ollaan sen aikana hiljaa. Eli omassa kodissani. Lähden sen jälkeen jossain vaiheessa. Hitto.

ap

Mieti aina kaikissa vaatimuksissasi tai hokemisissasi itsesi sen toisen osapuolen asemaan. Kn jauhat lapsuudsta, laita omat lapsesi siihen lapsen rooliin. Kasva jo aikuiseksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis voisin olla onnellinen muista ihmisistä, mutta en oikeastaan halua tarvita siihen heitä, että olen onnellinen. Koska niin kauan kuin onni riippuu muista sen voi myös menettää kun he alkavatkinnikäviksi tms typerää. En halua sitä enää ikinä, kerta äitini kanssa kokien sen lapsena riitti. Siis äiti menetti kerran uskoni, että hän rakastaa minua, eikä ole sen jälkeen voittanut sitä takaisin. Eli tuskin edes rakastaa minua. Mitä sitten? Niin asia onnollut elämässäni aina. Voin rakastaa itseäni paljon paremmin, kuin äitini ikinä rakasti minua.

ap

Sinä et tule koskaan onnelliseksi

Ei mun ole tarkoituskaan "tulla" onnelliseksi, vaan löytää onnellisuus sisältäni. Se on siellä, tiedän sen, koska ennen kuin aloin koittaa tehdä muita onnellisiksi olin usein ihan onnellinen tai tunsin onnea.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mieti aina kaikissa vaatimuksissasi tai hokemisissasi itsesi sen toisen osapuolen asemaan. Kn jauhat lapsuudsta, laita omat lapsesi siihen lapsen rooliin. Kasva jo aikuiseksi

Ei se auta. Ei minusta tule kirahvia, vaikka kuinka ajattelisin, että "niii-in, lapseni asemassa haluaisin, että äitini ois kirahvi, koska n on mukavampia, kuin lehmät." Olen "lehmä" ja sillä sipuli, ja lasteni on se hyväksyttävä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa opin tämän oivalluksen, ettemme voi tehdä muita onnelliseksi (siis koittamalla, jos he tulevat meistä onnellisiksi se luultavimmin tapahtuu sattumalta) lukemalla sen locked-in syndroomasta kärsivän suomalaisen (ex-)mallin Kati van der Hoevenin blogia. Hän sanoi nuo sanat, ja hänen jos kenen on täytynyt se oivaltaa ollen kykenemätön tekemään elämässään varsinaisesti enää mitään muiden eteen. Paitsi kirjoittaa ja puhua ja sanoilla auttaa, tukea ja hoitaa. Arvomme ei saisi olla siitä kiinni, mitä voimme tehdä muille. Se on muilta kumman itsekästä ajattelua. Siis jos toisella ei ole arvoa, kuin antamassa käytännössä.

ap

Tässä on sama ongelma kuin ihan koko elämässäsi. Tämä koskee vain sinua. Siis mitä sinä saat. Se on aina kaikessa mittari.

Sinä sensijaan et arvosta etkä anna kenellekään mitään ja tällä ylläolevalla selität sen oikeaksi. Selität mustan valkoiseksi.

Sinun ei sensijaan tarvitse hyväksyä ketään joka ei tee sinun oyolestasi ihan kaikkea. Tähän kuuluvat lapsesikin. Et välitä tai arvosta vaan odotat heidän antavan ja antavan.

Sinä et näe muita kuin itsesi

En minä odota muiden tekevän mun eteen mitään. Mutta mulla on ollut paine tehdä muita onnelliseksi silti. Jos pääsen siitä, ei enää tartte jakaa elämäänsä sellaisten kanssa, joita pitää ajatella, VAIKKEI SE KIINNOSTAISIKAAN. Siitä vapautuu energiaa olla onnellinen itsekseen, en mä siihen muita tarvitse. Eri asia on se, että olen suht sosiaalinen, mutta silti vihaan muiden hyysäämistä. Muutkin saavat luvan tulla toimeen omillaan.

ap

Sinä odotat että miehesi ja lapsesi miellyttävät Sinua, tekevät sinut onnelliseksi. Kun näin ei käy, haukut, solvaat, hylkäät. Sinule isäsi arvo (ja mummosi) on vain perintö. Sinulle kenelläkään ei ole arvoa sinänsä.

Mutta sinä saat maata ja odottaa arvostusta. Tuntematta pienintäkään syyllisyyttä pahuudestasi

Ja siis se, etten kenties saa arvostusta heiltä on tavallaan kova paikka, mutta siihenkin olen jo harjaantunut lapsuudenkodissani. Etten sitä saa.

Totta kai jokainen kaipaisi arvostusta perheeltään, mutta en ala itkien sitä odottaa. Mulla on perheen rahat, niiden avulla voin rakentaa sellaista elämää, kuin toivon. Mutta raha on vain apuväline, ei onnen syy tai määre.

ap

He arvostavat sinua paljon enemmän kuin sinä heitä. Sinä olet tässä se pahis.

Sinulla on rahat. Et maksa lasten elatusmaksua. Vaiko asut muualla. Et tapaa heitä. Lastenvalvojalle äkkiä sopimaan asiat reilsti.

On väärin että tässäkin asiassa pidät heitä köyden jatkona. Milloin sinä armeliaasti annat rovon.

Aikaasi et anna koskaan. Rakkautta ei ole

Vierailija kirjoitti:

Mieti aina kaikissa vaatimuksissasi tai hokemisissasi itsesi sen toisen osapuolen asemaan. Kn jauhat lapsuudsta, laita omat lapsesi siihen lapsen rooliin. Kasva jo aikuiseksi

Lapseni tai mieheni voivat tosiaan haluta minusta ihan mitä tahansa, mutta se on niin sanotusti heidän ongelmansa, jos eivät kykene havaitsemaan realiteetteja. En ole mitään, mitä en ole.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonna Lumiukko ja joulurauhan julistus eivät osu päällekkäin

Koska aiot lähteä?

Miten ne sitten viimevuonna menivät? Vittu se oli Yleltä iso moka. Vai kuka vitun kanava Lumiukkoa säätikään. Meni niin vitutukseksi se, että haluan katsoa sen joulurauhan julistuksen paikassa, jossa ollaan sen aikana hiljaa. Eli omassa kodissani. Lähden sen jälkeen jossain vaiheessa. Hitto.

ap

Mihin aikaan olet luvannut mennä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa opin tämän oivalluksen, ettemme voi tehdä muita onnelliseksi (siis koittamalla, jos he tulevat meistä onnellisiksi se luultavimmin tapahtuu sattumalta) lukemalla sen locked-in syndroomasta kärsivän suomalaisen (ex-)mallin Kati van der Hoevenin blogia. Hän sanoi nuo sanat, ja hänen jos kenen on täytynyt se oivaltaa ollen kykenemätön tekemään elämässään varsinaisesti enää mitään muiden eteen. Paitsi kirjoittaa ja puhua ja sanoilla auttaa, tukea ja hoitaa. Arvomme ei saisi olla siitä kiinni, mitä voimme tehdä muille. Se on muilta kumman itsekästä ajattelua. Siis jos toisella ei ole arvoa, kuin antamassa käytännössä.

ap

Tässä on sama ongelma kuin ihan koko elämässäsi. Tämä koskee vain sinua. Siis mitä sinä saat. Se on aina kaikessa mittari.

Sinä sensijaan et arvosta etkä anna kenellekään mitään ja tällä ylläolevalla selität sen oikeaksi. Selität mustan valkoiseksi.

Sinun ei sensijaan tarvitse hyväksyä ketään joka ei tee sinun oyolestasi ihan kaikkea. Tähän kuuluvat lapsesikin. Et välitä tai arvosta vaan odotat heidän antavan ja antavan.

Sinä et näe muita kuin itsesi

En minä odota muiden tekevän mun eteen mitään. Mutta mulla on ollut paine tehdä muita onnelliseksi silti. Jos pääsen siitä, ei enää tartte jakaa elämäänsä sellaisten kanssa, joita pitää ajatella, VAIKKEI SE KIINNOSTAISIKAAN. Siitä vapautuu energiaa olla onnellinen itsekseen, en mä siihen muita tarvitse. Eri asia on se, että olen suht sosiaalinen, mutta silti vihaan muiden hyysäämistä. Muutkin saavat luvan tulla toimeen omillaan.

ap

Sinä odotat että miehesi ja lapsesi miellyttävät Sinua, tekevät sinut onnelliseksi. Kun näin ei käy, haukut, solvaat, hylkäät. Sinule isäsi arvo (ja mummosi) on vain perintö. Sinulle kenelläkään ei ole arvoa sinänsä.

Mutta sinä saat maata ja odottaa arvostusta. Tuntematta pienintäkään syyllisyyttä pahuudestasi

Ja siis se, etten kenties saa arvostusta heiltä on tavallaan kova paikka, mutta siihenkin olen jo harjaantunut lapsuudenkodissani. Etten sitä saa.

Totta kai jokainen kaipaisi arvostusta perheeltään, mutta en ala itkien sitä odottaa. Mulla on perheen rahat, niiden avulla voin rakentaa sellaista elämää, kuin toivon. Mutta raha on vain apuväline, ei onnen syy tai määre.

ap

He arvostavat sinua paljon enemmän kuin sinä heitä. Sinä olet tässä se pahis.

Sinulla on rahat. Et maksa lasten elatusmaksua. Vaiko asut muualla. Et tapaa heitä. Lastenvalvojalle äkkiä sopimaan asiat reilsti.

On väärin että tässäkin asiassa pidät heitä köyden jatkona. Milloin sinä armeliaasti annat rovon.

Aikaasi et anna koskaan. Rakkautta ei ole

No sehän on hyvä, jos he arvostavat minua. Silloin he hyväksyvät ratkaisuni tehdä sellaista, mistä minä tulen onnelliseksi, vaikken siinä enää eläkään sen mukaan, mikä tekisi heidät onnellisiksi. Vastatkoon he itse siitä sitten ja ravostakoot minua sen jälkeenkin, jos todella merkitsen heille jotakin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonna Lumiukko ja joulurauhan julistus eivät osu päällekkäin

Koska aiot lähteä?

Miten ne sitten viimevuonna menivät? Vittu se oli Yleltä iso moka. Vai kuka vitun kanava Lumiukkoa säätikään. Meni niin vitutukseksi se, että haluan katsoa sen joulurauhan julistuksen paikassa, jossa ollaan sen aikana hiljaa. Eli omassa kodissani. Lähden sen jälkeen jossain vaiheessa. Hitto.

ap

Mihin aikaan olet luvannut mennä?

Ei ole edes puhuttu. Ei miestä sellaiset pikkuasiat kiinnosta ilmeisesti. Hänenä mua sen verran kiinnostaisi.

ap