Lue keskustelun säännöt.
Mitä sinä pitkän parisuhteen nainen teet niin paljon paremmin kun olet onnistunut pitämään miehesi?
Kommentit (197)
Annan miehelle aikaa ja tilaa ja vapautta, saan itse samat asiat takaisin. Kunnioitamme toisiamme, ja konfliktitilanteessa pystymme keskustelemaan asiat rakentavasti ja rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun perheeseemme yksikkönä. Ei ole mitään "minun" tai "sinun" vaan kaikki on meidän. Niin ilot kuin surut, säästöt ja kulut, lapset ja omaisuus. Kaikki mitä teen tähtää meidän yhteiseen hyväämme, ja miehellä samoin.
Hitto, että ahdistais asua tuollaisessa kodissa ja parisuhteessa. Omat rahat, kulut ja säästöä sekä yksityisyyttä voi ihan hyvin olla perheessä. Kaikkea ei todellakaan tarvitse jakaa.
Tällaisilla ihmisillä on usein vielä joku "Perhe Suominen" Facebook-tili, jota käyttää koko perhe, mutta perheenjäsenet (yleensä mies) ei saa tehdä edes omaa tiliään "koska kaikki on meillä yhteistä" :D
Siis yleensähän se on nainen joka sen parisuhteen päättää, että se siitä "pitämisestä".
Kyllä se vaan se seksi pitää liiton kasassa.
Vierailija kirjoitti:
En ponnistele sen asian eteen millään tavalla. En esim. meikkaa enkä mielistele miestäni sängyssä tai mitenkään muutenkaan. Elän elämääni kuten haluan - no täysin itsekäs nilkki en sentään ole, vaan koetan kohtuudella huomioida muitakin. En minä tiedä, miksi tuo roikkuu mukana yhä 26 vuoden jälkeen, vaikka en suostunut niitä kultaisia kahleitakaan hankkimaan. Kai se sitten rakastaa minua tai jotain. Tai on vain liian laiska lähteäkseen.
Et vaikuta onnelliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
17,5 vuotta takana yhteiseloa. Välillä on aivan ihanaa, välillä kiireisempää. Kuitenkin aina on ollut hyvä puheyhteys. Niin ja kumpikaan ei lapsia halua, ja arvot on muutenkin samat, joten siinäpä varmaan se suuri sielujen sinfonia. Yhdessä on helppoa, se ei ole yksinään kummankaan ansiota vaan yhteinen saavutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ponnistele sen asian eteen millään tavalla. En esim. meikkaa enkä mielistele miestäni sängyssä tai mitenkään muutenkaan. Elän elämääni kuten haluan - no täysin itsekäs nilkki en sentään ole, vaan koetan kohtuudella huomioida muitakin. En minä tiedä, miksi tuo roikkuu mukana yhä 26 vuoden jälkeen, vaikka en suostunut niitä kultaisia kahleitakaan hankkimaan. Kai se sitten rakastaa minua tai jotain. Tai on vain liian laiska lähteäkseen.
Et vaikuta onnelliselta.
Jännää, miten joku voi tekstinpätkän perusteella kuvitella toisen ihmisen tunnetilan (kun tunnetta ei tässä ole tihkutettu mitenkään). Kyllä minä mielestäni olen sellainen perusonnellinen, keskimääräistä onnellisempikin. Itse asiassa juuri nytkin on suupielet ylöspäin. Toki olisin vielä vähän onnellisempi, jos mies olisi vähän toimeliaampi luonteeltaan (tässä on juuri harmitus päällä hoitamattomista asioista), mutta kaiken kaikkiaan minun onneni ei ole toisen ihmisen varassa. Mielestäni kenenkään ei pitäisi ripustaa onneaan kenenkään toisen varaan, ainakaan kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emäntä kirjoitti:
Vastaan hieman toisin kuin useimmat, mutta täysin totuudenmukaisesti. Olen lihonut suhteen aikana paljon ja olen miehen elätettävä ku ei oo koulutusta eikä mitään tuloja. En ota suihin, enkä anna anaaliakaan. Seksissä on joskus jopa muutaman kuukauden taukoja, koska olen masennukseen taipuvainen ja aina ei vaan innosta. Miten sitten olen saanut mieheni "pidettyä"? Siten, että rakastan häntä ja hän uskoakseni rakastaa minua. Meillä on "vanhanaikainen avioliitto". Mies tuo leivän pöytään ja minä hoidan kodin ja teen joka päiväksi hyvää ruokaa ja tämä järjestely sopii molemmille loistavasti. Me keskustelemme todella paljon kaikista asioista ja viihdymme yhdessä. Emme voi saada lapsia (vika miehessä), mutta sekin lopulta vain lujitti suhdettamme. Jos toista todella rakastaa, ei ulkonäköasioilla tai seksin määrällä lopulta ihan oikeasti ole merkitystä. Koska tää on vauvapalsta, tiedän että mulle tullaan väittämään että mieheni pettää, mutta tiedän ihan takuulla ettei hän tee niin.
Tämä on kuin oma tarinani sillä erotuksella, että mies joutuu sairauteni takia tekemään suurimman osan kotitöistä myös. Ja meillä on lapsia.
Luulen, että suurin syy meillä yhdessä pysymiseen on toisen arvostus ja se ettei yritä muuttaa toista. Silloin toisen on helppo olla oma itsensä, ei ahdista eikä purista. Huumoria ja samoja arvoja. Siinä se. 23 vuotta yhdessä.
Tuskinpa teen mitään paremmin. Mies on aika pitkämielinen, eikä kumpikaan olla tietääkseni petetty. Raha-asioissa ollaan samanlaisia, siitä ei tule riitaa. Isoa kriisiä selviteltiin kerran parisuhdeterapiassa hyvällä menestyksellä.
Tuurilla ne isotkin laivat seilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ollut mitenkään helppoa kokoaikaa muttei näin pidäkään olla. Arvostan kumppaniani, tuen ja tunnen lämpöä häntä kohtaan ja olen lojaali. Kosketan ja osoitan välittäväni. Olen myötätuntoinen ja empaattinen ja kuuntelen tarvittaessa. Meillä yhdistävä tekijä on alusta asti ollut samanlainen huumorintaju ja sekin on kantanut pitkälle.
Valitsin hyvän miehen ja tää liitto menee eteenpäin ihan omalla painollaankin, ilman isoja satsauksia. On vaan niin helppo olla tuon miehen kanssa.
Rukoilin Jumalaa antamaan mulle sen oikean. Niin kävikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän nämä naiset anna persettä ja niele mällit. Sillä mies kuin mies pysyy uskollisena. T: Katkera sinkku joka ei suostu tekemään kumpaakaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen valinnut perheen. Toisin sanoen olen päättänyt, että niin kauan kuin lapset asuvat kotona, ovat vanhemmat yhdessä. Siksi siedän miestäni.
Miksi hän haluaa yhä olla minun kanssani - en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun perheeseemme yksikkönä. Ei ole mitään "minun" tai "sinun" vaan kaikki on meidän. Niin ilot kuin surut, säästöt ja kulut, lapset ja omaisuus. Kaikki mitä teen tähtää meidän yhteiseen hyväämme, ja miehellä samoin.
Hitto, että ahdistais asua tuollaisessa kodissa ja parisuhteessa. Omat rahat, kulut ja säästöä sekä yksityisyyttä voi ihan hyvin olla perheessä. Kaikkea ei todellakaan tarvitse jakaa.
Tällaisilla ihmisillä on usein vielä joku "Perhe Suominen" Facebook-tili, jota käyttää koko perhe, mutta perheenjäsenet (yleensä mies) ei saa tehdä edes omaa tiliään "koska kaikki on meillä yhteistä" :D
Juu ei. Näin pitkälle ei sentään mennä:) Molemmilla on omat facetilit joiden tunnuksia emme tiedä emmekä stalkkaa toista sekä (työ-) läppärit ja puhelimet joihin ei kajota. Toisen viestejä eikä sähköposteja ei lueta.
Se että on yhteiset rahat, yhteinen perhe ja koti ei tarkoita sitä että vahdimme toistemme vessakäyntejäkin:D Mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus on asia erikseen eikä sitä meillä ole.
24
Olen miehen ensimmäinen ja ollaan oltu naimisissa 16v. Kai se on niin tottunut minuun ja meidän elämään, ettei osaa lähteä eikä kuvitella muuta. Eikä halua lapsilta rikkoa kotia.
En usko, että mitään muuta syytä enää on, koska en ole halunnut seksiäkään hänen kanssaan vuosiin. Tai sitten hän vain rakastaa minua niin paljon, kun ei ole pettänytkään.
Mutta mun vahvuuksia parisuhteessa on se, etten nalkuta, en vaadi kotitöiden tasajakoa, en riitele ja annan tilaa ja vapauden kulkea omissa jutuissaan, minulta ei tarvi lupaa kysellä poikieniltoihin tms.
”Onnistua pitämään” on kyllä harvinaisen p*** a ilmaus, sori vaan.
Ehkä tämän parisuhteen kestävyys perustuukin juuri siihen, että kumpikaan ei koe toista jonain omaisuuden kaltaisena.
Mustasukkaisuutta meillä ei oikeastaan ole. Tiedämme olevamme ihan viehättäviä ihmisiä, eikä nuoruus ole jäänyt elämättä. Ei ole tarvista kokeilla, olisiko vientiä, kelpaisinko muille.
Tärkeintä lojaalisuutta on toisen täysi tukeminen vastoinkäymisissä.
On meillä jatkuvasti hyvää seksiäkin, mutta se on seuraus, ei syy.
Arkipäivässä molemmilla säilyy tunne siitä, että toinen ottaa huomioon. Toki yksittäisiä mokia tulee, mutta kokonaisuutena. Vähän ympäripyöreästi voisi sanoa, että kokemus siitä, että hyvinvointini (jaksamiseni, kuulluksi tulemiseni jne.) on jatkuvasti puolisolle tärkeää. Se voi olla vaikka kohteliaisuutta, laitan toisenkin astiat koneeseen ruokailun jälkeen ja hän kiittää. Seuraavalla kerralla tai jossain muussa asiassa toisin päin.
Joustavuus ei ole luopumista ja periksi antamista, vaan sitä, että kaikki perheenjäsenet luonnostaan ottavat toisetkin huomioon.
Kun arvomaailma on samanlainen mm. Näiden asioiden suhteen: Koti, perhe, lemmikit, raha-asiat, uskonto, ystävät, suku, päihteet, koulutus, työ, harrastukset, ajankäyttö jne., niin mitään isompia riitoja ei pääse syntymään, näillä mennään aika pitkälle
Mun naikkonen ainakin pitää itsestään huolta, ottaa suihin, ja antaa seksiä. Sen lisäksi meillä on myös hauskaa yhdessä. Siinä oikeestaan parisuhteen ylläpidon kaava
En ponnistele sen asian eteen millään tavalla. En esim. meikkaa enkä mielistele miestäni sängyssä tai mitenkään muutenkaan. Elän elämääni kuten haluan - no täysin itsekäs nilkki en sentään ole, vaan koetan kohtuudella huomioida muitakin. En minä tiedä, miksi tuo roikkuu mukana yhä 26 vuoden jälkeen, vaikka en suostunut niitä kultaisia kahleitakaan hankkimaan. Kai se sitten rakastaa minua tai jotain. Tai on vain liian laiska lähteäkseen.