Lue keskustelun säännöt.
Mitä sinä pitkän parisuhteen nainen teet niin paljon paremmin kun olet onnistunut pitämään miehesi?
Kommentit (197)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vastaus kuuluu muuhun, kuin parisuhteen ylläpitämiseen vuosikymmenet.
Täysin VÄÄRÄ vastaus. Ikävä kyllä.
Viime vuonna juhlimme hopeahäitä - 25 vuotta yhdessä. Kasvatukseni oli hyvin konservatiivista ja olin nuorena hyvin ujo ja estynyt. Hyvin pian huomasin, että vaikka mieheni on muuten hyvin kunnollinen, on hän paljon onnelisempi ja tyytyväisempi, kun olen vähän tuhma. Oikeastaan - mitä tuhmempi, sen parempi - kunhan seksi pysyy pelkästään meidän kahden välisenä. Seksi on nykyisin paljon parempaa kun 25 vuotta sitten, vaikka emme olekaan enää nuoria ja kauniita.
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka jättäisitte sen nalkuttamisen, uhriutumisen, kaiken analysoinnin atomeiksi ja pätemisen minimiin, sillä pääsette jo pitkälle.
Tavallaan olet oikeassa. Nalkuttaminen ei yleensä auta. Jos mies ei osaa hoitaa vaikkapa kotihommista omaa osuuttaan ilman, että siitä pitää jatkuvasti muistuttaa, voi yhtä hyvin jättää "nalkuttaisen" ja "pätemisen" kokonaan ja erota. Ei nykypäivän nainen enää halua passattavaa, sohvalla röhnäävää "perheen päätä" eli laiskimusta. Jatkuva huomauttamaan joutuminen on lopun alkua. Mutta erothan tuleekin miehille yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Pidän itseni niin kauniina ja kuuliaisena. Aina ennen kuin mieheni saapuu töistä kotiin, katson itseäni peilistä ja laitan vähintään punaa huuliin ja korkokengät jalkaan. Ei pääse työpaikan misut hajuvesiensä kanssa voittamaan paskalta haisevaa mammaa. Lapset pukeutuu myös isää varten kauluspaitoihin ja tilanne pidetään sen verran juhlallisena, ettei huuma pääse lopahtamaan. Ruoka porisee pannulla juuri sopivasti, niin mies pääsee suoraan pöytään ja koti on tietenkin siivottu jo valmiiksi. Eihän kotityöt kuulu miehelle, joka käy kuitenkin töissä.
Mies ei ole onneksi toistaiseksi osoittanut merkkejä kyllästymisestä, mutta välillä on ollut vaikeita aikoja, kun en ole pysynyt hyvänä vaimona, esimerkiksi synnytysten jälkeen olin vähän liian kipeä tekemään tuon kaiken. Ystävä onneksi huolehti hiusteni laitosta lapsivuodeosastolla, ettei miehen tarvitsisi ajatella, että nyt se on sitten menoa. On tärkeää, että pieni hohto säilyy koko arvokkaan avioliiton ja siitä on naisen pidettävä huolta, jos ei miestään halua menettää heti ensimmäiselle sihteerille.
Provo on ilmeisesti niellyt kaikki stereotypiat ja lokeroi naisia :-) Olispa kauheeta elämää, mutta jatka sinä vain fantasioimista. Täällä kotiäiti nauttii elämästään ja mies kokkaa ja pyykkää ihan siinä missä rouvakin. Lastenkasvatus on työtä ja onhan se upeaa, kun on mahdollisuus pitää itsestäänkin huolta. Hupaisaa miten joku viitsii laittaa noin paljon energiaa huuhaa kirjoitteluun:D Ei ole ilmeisesti miestä eikä perhettä eikä varsinkaan pitkää parisuhdetta:D
Neljä lasta ja 10v parisuhdetta takana. Ikäisekseni siis aika pitkä aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Pidän itseni niin kauniina ja kuuliaisena. Aina ennen kuin mieheni saapuu töistä kotiin, katson itseäni peilistä ja laitan vähintään punaa huuliin ja korkokengät jalkaan. Ei pääse työpaikan misut hajuvesiensä kanssa voittamaan paskalta haisevaa mammaa. Lapset pukeutuu myös isää varten kauluspaitoihin ja tilanne pidetään sen verran juhlallisena, ettei huuma pääse lopahtamaan. Ruoka porisee pannulla juuri sopivasti, niin mies pääsee suoraan pöytään ja koti on tietenkin siivottu jo valmiiksi. Eihän kotityöt kuulu miehelle, joka käy kuitenkin töissä.
Mies ei ole onneksi toistaiseksi osoittanut merkkejä kyllästymisestä, mutta välillä on ollut vaikeita aikoja, kun en ole pysynyt hyvänä vaimona, esimerkiksi synnytysten jälkeen olin vähän liian kipeä tekemään tuon kaiken. Ystävä onneksi huolehti hiusteni laitosta lapsivuodeosastolla, ettei miehen tarvitsisi ajatella, että nyt se on sitten menoa. On tärkeää, että pieni hohto säilyy koko arvokkaan avioliiton ja siitä on naisen pidettävä huolta, jos ei miestään halua menettää heti ensimmäiselle sihteerille.
Tämän provotarinan kirjoittamiseen on jo hieman yritetty panostaa. Silti surkea yritelmä kaiken kaikkiaan.
Panostaa? Ei kyllä kommentin kirjoitin ihan automatkalla samalla, kun juteltiin mitä ruokia aattona syötäis. Kiitos kehuista, että noinkin nopeasti sutaistu kommentti vaikuttaa siltä, että siihen on ihan panostettu...
Minä ilmeisesti onnistuin valitsemaan miehen, joka haluaa pysyä naimisissa vaikka en mikään esimerkillinen vaimo olekaan. Hieman on pelko persuuksissa, haluaako mies erota sen jälkeen kun lapsi on muuttanut omilleen. Mutta tämä ajatus kumpuaa enemmänkin siitä, että koen olevani huono vaimo kuin siitä, millainen mies on. Kyllä me toisaalta myös viihdytään yhdessä ja ollaan tietyllä tavalla myös hyvä tiimi.
Jos miettii mitä olen tehnyt, niin ehkä se, että olen antanut miehen elää niin kuin haluaa. Kyllä minä jostain asioista vieläkin valitan (esim. kun wc on jätetty vetämättä, tapahtuu useamman kerran viikossa) mutta annan miehen elää omassa rytmissään enkä pahoita mieltäni, jos hän on töissä aamuyön puolelle. Hoidan kaikki laskut (koska miestä ei sellainen jaksa kiinnostaa) ja mies puolestaan laittaa ruokaa, koska tykkää siitä enemmän kuin pyykinpesusta, jota minä puolestani teen mielelläni.
Kohta 18 vuotta ollaan oltu naimisissa. Toivottavasti vielä ainakin toinen mokoma edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tee mitään erityisen oikein tai hyvin, olen oma itseni ja rehellinen kaikessa. "pitäminen" tai "yhdessä kuolemaan asti" ei ole mulle mitään ykköstavoitteita elämässä, en sellaista lupaa tai toiselta vaadi. Silti sanoisin, että tärkeintä elämässä ihan yleensä -ja myös parisuhteessa- on arjensietokyky tai jopa arjesta nauttiminen. Jostain sellaisesta, että on tavallinen keskiviikko, saa olla elossa, tulla töistä kotiin, laittaa ruokaa, kuskata lapsia harrastuksiin, käydä kävelyllä, mennä saunaan, katsoa tv:tä. Koska mä en ainakaan jaksaisi koko ajan elää jotain superluksus elämää, matkustella jatkuvasti, harrastaa päivittäin superseksiä, luoda mahtiuraa, syödä ravintoloissa gurmeeta ja kokata kotona superfoodia tms. uuvuttaa pelkkä ajatuskin
Olen miettinyt että miten te masentuneet saatte miehen pidettyä? Jos seksiäkään ei ole? Vai onko sitä hyvää seksiä aina välillä että mies jaksaa sitä odottaa?
On vaan todella hankalaa uskoa että mies jaksaisi katsella tuollaista menoa kuukausia putkeen vaikka kuinka mies rakastaisi, tuntuisi että romanttiset tunteet kuolisivat ja menisi enemmän sisarussuhteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlainen huumorintaju, paljon yhteisiä keskustelunaiheita, luottamus kunnossa, ei liian suurta ikäeroa (meillä kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta, mies vanhempi). Hellää huolenpitoa, parisuhteeseen menty ideologialla myötä- ja vastoinkäymisissä. Ei toisen mollaamista, haukkumista, ei henkistä tai fyysistä väkivaltaa, otetaan aina toisen mielipide huomioon, kasvetaan yhteen.
Noilla meillä menty yhdessä jo 28 vuotta, joista 25 vuotta naimisissa eli hopeahääpäivää vietettiin keväällä. Meillä parisuhdetta vielä vahvistanut se, että vapaaehtoisesti olemme olleet hankkimatta lapsia.
Olemalla avoin ja kohtuullisen tasapainoinen ihminen, joka ei pelaa jotain ihmeellisiä valtapelejä. Kannan myös vastuun omista virheistäni, niin kuin myös mies omistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli sattumankauppaa, että sain mieheni. En tosiaan suosittele kenellekkään narkkarirakkautta, mutta sellainen meidän alku oli. Ollaan pohjamudista rämmitty eroon huumeista ja saatu työpaikat. Ylä- ja alamäkiä on matkan varrella ollut. Seitsemäs vuosi alkaa yhteiseloa ja niistä neljä olemme olleet selvinpäin. En oikein osaa muuta sanoa, kuin että aito rakkaus, välittäminen ja toistemme tukeminen on ollut ne tärkeimmät syyt olla yhdessä. Ja on mukavaa muistella menneitä, kun ne ovat menneitä, eikä nykypäivää.
Vierailija kirjoitti:
Minä ilmeisesti onnistuin valitsemaan miehen, joka haluaa pysyä naimisissa vaikka en mikään esimerkillinen vaimo olekaan. Hieman on pelko persuuksissa, haluaako mies erota sen jälkeen kun lapsi on muuttanut omilleen. Mutta tämä ajatus kumpuaa enemmänkin siitä, että koen olevani huono vaimo kuin siitä, millainen mies on. Kyllä me toisaalta myös viihdytään yhdessä ja ollaan tietyllä tavalla myös hyvä tiimi.
Jos miettii mitä olen tehnyt, niin ehkä se, että olen antanut miehen elää niin kuin haluaa. Kyllä minä jostain asioista vieläkin valitan (esim. kun wc on jätetty vetämättä, tapahtuu useamman kerran viikossa) mutta annan miehen elää omassa rytmissään enkä pahoita mieltäni, jos hän on töissä aamuyön puolelle. Hoidan kaikki laskut (koska miestä ei sellainen jaksa kiinnostaa) ja mies puolestaan laittaa ruokaa, koska tykkää siitä enemmän kuin pyykinpesusta, jota minä puolestani teen mielelläni.
Kohta 18 vuotta ollaan oltu naimisissa. Toivottavasti vielä ainakin toinen mokoma edessä.
Hyi, hyi, hyi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että jotkut ovat olleet pitkään jopa eläkeikään asti yhdessä ei välttämättä kieli hyvästä parisuhteesta. Jotkut vain juuttuvat toisiinsa eivätkä kykene lähtemään suhteesta vaikka se olisi heidän molempiensa parhaaksi. Joillakin taas on tapana sinnitellä kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä, vaikka suhde olisi yhtä helvettiä. 18 vuotta on sekin pitkä aika huonossa suhteessa, mutta voi antaa muille kuvan että suhde toimii. Monasti kulissien takana pöllyää.
Kirjoittaa sinkku tai katkera eronnut:D
Pin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pin kirjoitti:
Pidän itseni niin kauniina ja kuuliaisena. Aina ennen kuin mieheni saapuu töistä kotiin, katson itseäni peilistä ja laitan vähintään punaa huuliin ja korkokengät jalkaan. Ei pääse työpaikan misut hajuvesiensä kanssa voittamaan paskalta haisevaa mammaa. Lapset pukeutuu myös isää varten kauluspaitoihin ja tilanne pidetään sen verran juhlallisena, ettei huuma pääse lopahtamaan. Ruoka porisee pannulla juuri sopivasti, niin mies pääsee suoraan pöytään ja koti on tietenkin siivottu jo valmiiksi. Eihän kotityöt kuulu miehelle, joka käy kuitenkin töissä.
Mies ei ole onneksi toistaiseksi osoittanut merkkejä kyllästymisestä, mutta välillä on ollut vaikeita aikoja, kun en ole pysynyt hyvänä vaimona, esimerkiksi synnytysten jälkeen olin vähän liian kipeä tekemään tuon kaiken. Ystävä onneksi huolehti hiusteni laitosta lapsivuodeosastolla, ettei miehen tarvitsisi ajatella, että nyt se on sitten menoa. On tärkeää, että pieni hohto säilyy koko arvokkaan avioliiton ja siitä on naisen pidettävä huolta, jos ei miestään halua menettää heti ensimmäiselle sihteerille.
Provo on ilmeisesti niellyt kaikki stereotypiat ja lokeroi naisia :-) Olispa kauheeta elämää, mutta jatka sinä vain fantasioimista. Täällä kotiäiti nauttii elämästään ja mies kokkaa ja pyykkää ihan siinä missä rouvakin. Lastenkasvatus on työtä ja onhan se upeaa, kun on mahdollisuus pitää itsestäänkin huolta. Hupaisaa miten joku viitsii laittaa noin paljon energiaa huuhaa kirjoitteluun:D Ei ole ilmeisesti miestä eikä perhettä eikä varsinkaan pitkää parisuhdetta:D
Neljä lasta ja 10v parisuhdetta takana. Ikäisekseni siis aika pitkä aika.
Säälin sinua. Kuulostaa siltä, että rämmit suossa. Itse yli 20 v naimisissa, kolme lasta. Ja nautin todella aamupäivistä, jolloin voin kuntoilla ja shoppailla. Silti en ole kynnysmatto... eipä mieheni sellaista haluaisikaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että jotkut ovat olleet pitkään jopa eläkeikään asti yhdessä ei välttämättä kieli hyvästä parisuhteesta. Jotkut vain juuttuvat toisiinsa eivätkä kykene lähtemään suhteesta vaikka se olisi heidän molempiensa parhaaksi. Joillakin taas on tapana sinnitellä kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä, vaikka suhde olisi yhtä helvettiä. 18 vuotta on sekin pitkä aika huonossa suhteessa, mutta voi antaa muille kuvan että suhde toimii. Monasti kulissien takana pöllyää.
Kirjoittaa sinkku tai katkera eronnut:D
En ole edellinen mutta monessa suhteessa samaa mieltä. TIedän pariskuntia joilla tosiaan on kauniit kulissit mutta yhdessä ollaan vain lasten takia. Vielä pari vuotta, vielä vuosi, sitten uskaltaa lähteä ettei lapsille tule paha mieli kun ovat jo aikuisia. Kulisseissa ei välttämättä ole suuria riitoja mutta kytevää pettymystä, läheisyyden puutetta, mustasukkaisuutta aiheesta tai aiheetta, välinpitämättömyyttä, halveksuntaa jne.
Eivät nuo silti ikinä lähde. Ikää alkaa olemaan jo lähemmäs 60v - mistä sitä enää löytäisi kaverin vierelleen? Osaahan tuo nykyinen sentään sopan keittää eikä sillä seksilläkään ole enää niin suurta merkitystä. Kuitenkin tuttu ja turvallinen, ei tarvitse enää kouluttaa uutta.
Ja näin tuo vuosikymmenien tyytymättömyys jatkuu hamaan hautaan. Joskus hiipii mieleen ajatus - olisikohan sittenkin pitänyt lähteä silloin kun ensimmäisiä vuosia oli tyytymätön suhteeseen?? Vielä nuori ja nätti, olisi voinut löytää sen suuren rakkauden.
Arvostan ja rakastan ja kerron sen myös. Annan pillua. Annan miehen tehdä kotityöt niinkuin itse haluaa. En hauku vaikka riideltäisiin (mieskään ei nimittele minua).