Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Ei lapsia, ehkä olisin tehnytkin jos sopiva mies olisi ilmestynyt, mutta kun ei. Toisaalta alitajunnassa oli aina, että minusta ei äitiä koskaan tule. Sillä ei ole mitään tekemistä itsekkyyden kanssa, näin vaan kävi. Elämäntyöni tein nimenomaan koululaisten kanssa, ja siinä näin, että kyllä vanhemmuus on iso urakka, huh mikä homma. Koskaan ei voi tietää, mitä omasta lapsesta tässä maailmassa lopulta tulee, kunnon kansalaiseksi kasvattaminen on 10+ saavutus.

Vierailija kirjoitti:

En halua lapsia, koska en pidä lapsista. 

Minä pidän lapsista, mutta en silti halua omia. Asialle ei ole mitään sen mullistavampaa syytä kuin se, etten yksinkertaisesti vaan halua.

En tunnista ilmiötä, koska opiskelukavereistani hyvin moni on juuri parhaillaan raskaana tai äitiyslomalla. Pikemminkin on menossa jokin buumi. Itsekin kuumeilen, enkä todellakaan ole ainut. Tuntuu, että se on nyt juuri aika trendikästäkin. 

Lapset ikäviä ja haastavia. En pidä lapsista niistä pelkkää harmia. Lapset voitaisiin viedä Afrikkaan ja jättää sinne.

Pelkkä työelämä on jo tarpeeksi rankkaa ja energiaa vievää. Kauhistuttaa ajatuskin perheen ja työn yhdistämisestä.

N27

Jokainen lapsi ansaitse syntyä tähän maailmaan haluttuna eikä ei-haluttuna!!. Piste.

Ei ole koskaan kiinnostanut haisevan seksin harrastaminen, likaisten synnytysten kokeminen ja sotkuinen kakaraperhe-elämä.

Jokaisen lapsen pitäisi saada syntyä toivottuna ja rakastettuna ja vanhemmilla pitäisi olla realistinen käsitys, mitä on odotettavissa. Jos jotain  odottamatonta tapahtuu, niin tietenkin tarvitaan sitten yhteiskunnan mahdollisuus auttaa, mutta nykyisin niitä avuntarvitsijoita on liikaa. Tarvittaisiin jonkinlainen tutkinto ennen lisääntymislupaa.

Juuri avasin uutisflashejä, ja siellä oli tälläistä: Nuori äiti ja hänen naisrakastajansa koulutti vauvaa ja lopulta tamppasi sen kuoliaaksi, koska se vauva ei osannut käyttäytyä hyvin.

11-vuotias seksiaddikti poika tappoi 6-vuotiaan tytön.

Ei tämä maailma enää ole terve.

Olen kolmikymppinen ja lähdin opiskelemaan sosionomiksi amk:ssa. Olen luokallani iso poikkeus, kun lapsia ei ole. Parilla muulla ei taida olla, mutta he ovat 20v. Luokallani n. 50 oppilasta. Itse elän kuplassa, jossa tämä on normaalia. Ehkä se on somekupla, koska ympärilläni kaikki kyllä lisääntyvät tai aikovat lisääntyä. Minuun verrattuna heillä on parempi rahatilanne, parempi mielenterveys ja paremmat tukiverkostot. Toki myös energiaa ja halua ryhtyä hommaan.

Itse en ole koskaan halunnut lapsia, sillä koen vahvasti tehneeni jo kasvatustyön. Olen oman lapsuuteni ja nuoruuteni uhrannut (pikku)veljieni hyvinvointiin, sillä äidistä ei ollut huolenpitäjäksi, lisääntyjäksi kylläkin. Alkoholi ja irtosuhteet kiinnostivat häntä enemmän.

Jotenkin ajauduin vielä kasvatusalalle. Olen kursinut kokoon lapsia ja nuoria, joiden perheolot ovat huonot. Olen ollut turvallinen aikuinen jokaiselle. Nähnyt, kuullut ja ollut läsnä. Teen niin edelleenkin joka päivä.

Kun menen kotiin, haluan olla vain itseäni varten.

Mä kuuntelen ihan kauhulla lähipiirin juttuja 200€ välikausihaalareista ja tonnin vaunuista. Yhtä hävettää, kun pmat vaunut ovat niin huonot. Itse en ole ikinä kiinnittänyt lastenrattaisiin- tai vaunuihin huomiota, mut sillä on varmaan huono lohdutta, koska olen lapseton. Kuuntelen ihmeissäni juttuja siitä, miten koko perheen on mentävä ruokakauppaan. Aina kaikki yhdessä Prismaan. Kuuntelen juttuja perhekalentereista ja siitä, kuinka kouluikäisen lapsen vahempana saa toimia jatkuvasti autokuskina. Ihmiset eivät muista, millon olisivat viimeksi olleet yksin kotona tai viettäneet yhteistä aikaa kumppaninsa kanssa. 

Samaan aikaan sitä pohtii, et jääkö itse katumaan, jos ei lapsia tee. Sinääsä mielenkiintoista, koska tuo yllä kuvailemani elämä kuulostaa kamalalta. Ennen päässä pyöri se klassikko, että entäs kun olen vanha, kuka käy minua katsomassa. No, molempien mummojeni kohdalla voin sanoa, että harvoin käy kukaan katsomassa. Lapseen on voinut mennä välit ja osa asuu kaukana. Osa on kuollut. Ne lapsenlapset, joilla on lapsia, ovat niin kiireisiä, etteivät käy.

Nyt syntyvä lapsi elää ehkä 2120. Millainen maailma silloin on kun nykyskenaarioilla jo 2080-2100 on täysi maailmanlaajuinen katastrofi tosiasia?

Mitä nyt syntyvä lapsi joutuu elämässään kokemaan ja kärsimään?

Yhteisöllisyyden puute ja ymmärtämättömyys elämän rajallisuudesta. Kaikki sairaat, vanhat ja kehitysvammaiset on laitettu muutaman vuosikymmenen ajan laitoksiin ja sairaaloihin ja kosketus elämän monimuotoisuuteen ja elämän lyhyyteen on kadonnut.

Ei ole yllättävää, että ammattiryhmissä, joissa nähdään erilaisia ihmisiä ja kuolemaa, kuten lääkäreillä ja muilla pelastus- ja terveydenhuoltoalan ammateissa, lapsia tehdään melkein kuten ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnosta lapset eikä perhearki - ei sen kummempia syitä. Parempaakin tekemistä käyttää aikaansa ja elämäänsä.

Samat sanat, ei vain kiinnosta. Olen työssäkäyvä kolmekymppinen nainen, en seurustele, en kaipaa perhe-elämää. Minulla on paljon lapsettomia ystäviä ja vietämme paljon aikaa keskenämme, siitä ja harrastuksista saan sisältöä elämään. Ei tarvitse pokata ensimmäistä miestä joka tulee vastaan jotta voi olla pelkkänä äitinä seuraavat 20-30 vuotta, varsinkin kun miehet nykyisin havahtuvat lapsihaaveisiinsa vasta lähemmäs nelikymppisinä jolloin on jo liian myöhäistä. 

Vierailija kirjoitti:

Pelkkä työelämä on jo tarpeeksi rankkaa ja energiaa vievää. Kauhistuttaa ajatuskin perheen ja työn yhdistämisestä.

N27

Nämä on näitä köyh.ien ongelmia. Kun tekee vajaata työaikaa on helppo yhdistää perhe ja työ, toki myös osansa tekevä mies on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Kenellä nyt olisi muka varaa tehdä lapsia? :D Varmaan monet voisivat tehdäkin lapsen tai pari, mutta lapsiperheköyhyys ei houkuttele. Luulen että aika harvalla tulee sensortin vauvakuumetta että olisi valmis uhraamaan kaiken (talouden, työuran, vapaa-ajan, kehonsa..) lapsensaannin takia.

Asenteet äitiyttä kohtaan voi myös vaikuttaa. Olen itse vela, mutta olen melko järkyttynyt siitä miten yleinen ajatus on että lapsen saadessaan naisesta tulee ensisijaisesti ÄITI, siis se myyttinen äitihahmo joka uhraa itsensä perheensä vuoksi. Mieheltä odotetaan kyllä jonkunlaista vastuunkantoa mutta ei niin täysipainoista uhrautumista kuin äidiltä.

Tämä ankea asenne näkyy myös terveydenhuollossa, väliäkö sillä miten pelottava ja kivulias, jopa traumaattinen, kokemus synnytys voi olla, synnyttäjiä kohdellaan kuin karjaa. Synnytysjuttuja lukeneena en ihmettele miksi niin monet haluavat synnyttää kotona riskeistä huolimatta. Olen itse vela, mutta tuntuu hirveän pahalta niiden naisten puolesta jotka jäävät synnyttäessä ilman tukea ja neuvoja koska hoitajat ja kätilöt ovat vaan liian kiireisiä.

Ihme että kukaan haluaa enää lapsia.

Just tämä!! Itse olen tosissaan ihmetellyt, miten kukaan suostuu lapsen saamiseen. Sorsikaa vaan naisia, tässä on tulos: lapsia ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sukupolvi muka on halunnut lapsia 18-25v?

Mun kaikki lapset on syntyneet, kun olen ollut tuossa ikähaarukassa. Ja kyllä, halusimme ne miehen kanssa yhdessä. Nyt vähän alta kolmekymppisenä voi ihan luoda uraa ja seurata sivusta, kun ystävät saavat vauvoja. Eikä ne lapset kyllä ole ollut esteenä työn teolle. Se on vähän, että kuinka ne asiat ottaa ja niihin asennoituu. Arvostan myös heitä, jotka eivät halua lapsia. Et voi olla vasten omaa tahtoasi hyvä vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Mä kuuntelen ihan kauhulla lähipiirin juttuja 200€ välikausihaalareista ja tonnin vaunuista. Yhtä hävettää, kun pmat vaunut ovat niin huonot. Itse en ole ikinä kiinnittänyt lastenrattaisiin- tai vaunuihin huomiota, mut sillä on varmaan huono lohdutta, koska olen lapseton. Kuuntelen ihmeissäni juttuja siitä, miten koko perheen on mentävä ruokakauppaan. Aina kaikki yhdessä Prismaan. Kuuntelen juttuja perhekalentereista ja siitä, kuinka kouluikäisen lapsen vahempana saa toimia jatkuvasti autokuskina. Ihmiset eivät muista, millon olisivat viimeksi olleet yksin kotona tai viettäneet yhteistä aikaa kumppaninsa kanssa. 

Samaan aikaan sitä pohtii, et jääkö itse katumaan, jos ei lapsia tee. Sinääsä mielenkiintoista, koska tuo yllä kuvailemani elämä kuulostaa kamalalta. Ennen päässä pyöri se klassikko, että entäs kun olen vanha, kuka käy minua katsomassa. No, molempien mummojeni kohdalla voin sanoa, että harvoin käy kukaan katsomassa. Lapseen on voinut mennä välit ja osa asuu kaukana. Osa on kuollut. Ne lapsenlapset, joilla on lapsia, ovat niin kiireisiä, etteivät käy.

Voi hyvänen aika :,D elämä on lapsiperheessäkin sellaista mitä siitä tekee, jos haluaa ostaa tonnin vaunut ja kuskata lasta 4-5 eri harrastukseen niin ok. Tosin vaunut saa 50 eurollakin ja 1 harrastus riittää. Plus omaa aikaa on joka viikko..

On varmasti hyvä etteivät kaikki tee lapsia, osa niitä tehneistäkin olisivat kyllä voineet jättää tekemättä. Kaikille parempi että lapsia tekevät vain ne jotka siihen kykenevät niin taloudellisesti kuin henkisesti. Nykyisin on liikaa ihmisiä joille tavallinen työssäkäyntikin on haaste ja näiden ei todellakaan kannata siihen päälle lisääntyä. Jos oman elämän hallinta on heikkoa, ei voi eikä kannata ottaa siihen enää huollettavia. Ymmärrän täysin ettei kaikista ole vanhemmiksi eikä tarvitse ollakaan, toivottavasti tämä vähentäisi huono-osaisten lasten määrää myös jatkossa.

Nuoret aikuiset ovat runsaan soijansyönnin vuoksi hedelmättömiä ja epäseksuaalisia. Ei olla enää miehiä ja naisia vaan tyttöjä ja poikia loputtomiin ja itsekkäitä vauvoja. Prossoitujen keinoruokien syöjät ovat luonteeltaankin heikkoja ja fyysiseltä olemukseltaan ryhdittömiä ja miespuoliset feminiinisiä. Laihoilla "miehillä" on hormoonitisulit ja alapää ei toimi, mikä.on vielä yleistynyt.