Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn tämän taas, kun koskaan en ole oikein vastausta saanut. Toivon rehellisiä vastauksia. Mikä siinä ärsyttää/vaivaa/harmittaa, jos joku ei halua lapsia tehdä?
Tiedän, ei kiinnosta, mutta nämä jotka tuntevat, että pitää arvostella tai kommentoida alentuvaan sävyyn, miksi? Mikä saa sen ärsyyntymisen tunteen aikaan?
Usein mainitaan verot ym. Elättekö muutoinkin hyvinkin pitkälle tulevaisuutta miettien ja altruisistia valintoja tehden?
No mua ainakin vain säälittää nää ihmiset.
Säälit kaikkia lapsettomia, koska he jäävät niin paljosta paitsi? Vai koska eivät ymmärrä elämän todellista tarkoitusta? Säälihän on toisen yläpuolelle asettumista, ei toiselle hyvän toivomista.
Vastauksesi saattoi olla rehellinen mutta itsereflektioon se ei perustunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukahan maksaa tulevaisuuden eläkkeet. Syntyvyys nousuun veroja alentamalla ja rahaa kun syntyy lapsi. Sinkuille taas lisätään verotusta.
Jos ajatellaan, että lapsien teko on velvollisuus, miksi siitä pitäisi erikseen palkita? Jos sakotetaan velvollisuuden täyttämättä jättämisestä, ei perusvelvollisuudesta tulisi tukiaisia antaa. Jos taas tuetaan taloudellisesti, kuten nyt, riittää se korvaukseksi vaivannäöstä ja tulee olla vapaaehtoista. Lisäksi täytyisi olla sanktiot jos homma menee puihin, ns. aktiivimalli jos jälkeläisestä ei tule tuottava. Kaikkia etuuksia valvotaan, muttei tätä.
Joku aiemmin mainitsikin, että taitaa tämä lapsettomien paheksunta liittyä "pyhään vanhemmuuteen". Jos ketään ei kiinnosta vanhemmuus sinänsä eikä se ole välttämättä enää ihailluin rooli, on erityisstatus menetetty. Ketään ei kiinnosta "elämäsi tärkein rooli ja työ", se on vain yksi elämänvalinta muiden joukossa, ei mitään erikoista. Kaivelee, kun joku kehtaa omilla valinnoillaan kyseenalaistaa perheellisyyden tavoiteltavuuden, milläs sitä sitten itseään nostetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo. Fakta on kuitenkin se, että ikinä, koskakaan ei ole HELPOMPAA hoitaa lasta, kuin nykyään.
Lähes kaikki on hepompaa. Silti natistaan kun ei ole omaa aikaa jne....Kotityöt ovat aivan luksusta, jos vertaa menneitä aikoja. Ihan lähivuosikymmeniä tai vieläkin kauempia aikoja.
Kun äidit maaseudulla vielä -40 luvulla pesivät käsin pyykin kylmässä saunarakennuksessa, kantoivat veden avannosta, lämmittivät sen saunan isossa padassa, ja pyykkiä riitti. Lapsia saattoi syntyä joka vuosi.
Mihet EIVÄT puuttuneet juuri ollenkaan kotitöihin. Naiset tekivät sekä kotiyöt , että osallistuivat maalaistalon ulkotöihin.
Vaippoja ei oltu keksittykään . Tuskin monessa talossa oli edes sähköjä.
Siihen aikaan miehet läksivät ulkotöihin aamuvarhaisella, ja tulivat väsyneinä, väsyneen vaimonsa luokse iltamyöhään. Ei "pidetty keskusteluja yllä", vaan väsymys kaatoi sänkyyn.
Tuollaisia aikoja ei kukaan kaipaakaa. Mutta, se että urputetaan lasten tuomasta työmäärästä näinä aikona, on pelkkää seli- seli seli jutustelua.
Ehkä kyse on siitä ettei halua. Mä halusin vaativan yliopistokoulutuksen kalliissa kaupungissa ilman opintolainoja. Asuin ikkunattomassa yksiössä, tein töitä siivoajana öisin ja söin dyykattua ruokaa. Luin tentteihin kaiken vapaa-ajan. Sitten halusin perinnetalon, jota rakensin hartaasti monta vuotta.
Lapsia en halua, ja monesti tulee juuri ajatus että onpa työlästä. Vaikka olen varmasti tehnyt töitä monen lapsenhoidon edestä. Jos minä jankkaisin sinulta (kuten yhteiskunta nykyään tuppaa jankkaamaan lapsenhankinnasta) että miksi et rakenna perinnetaloa, miksi miksi... niin varmaan alkaisi mennä kylmä hiki selässä ajatellen -20 asteen pakkasia, asuntovaunussa asumisia... hikeä, pölyä, rahattomuutta...
Mutta eikö syy ole, ettei halua? Ethän sinä HALUA perinnetaloa. Mielestäni jokainen ihminen jaksaa kaiken minkä haluaa.
Lapset ei vaan houkuta enää nykyään.
Hyvä pointti tuo motivaation vaikutus. Eikai lasten hoito ja kasvattaminen yleensä niin rankkaa ole, ettei siitä melkeimpä kuka tahansa pakon edessä selviäisi. Mutta jos kiinnostusta vanhemmuuteen ei ole, näyttää homma hitonmoiselta työmaalta joka ei tule palkitsemaan. Harmi se on pienikin harmi.
Vanhemmuudesta nauttivalla tarkoituksen toteuttaminen kompensoi nähtyä vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Vaikka lapsia olisi 10, ei ole silti mitään taetta etteikö voisi vanhana olla yksinäinen.
Lapsilla on aikuisina oma elämänsä, eivätkä he välttämättä asu samassa kaupungissa saati samassa maassa.
Tämä yhteiskunta on menossa hirvittävään suuntaan. Rahat loppuu ja sen myötä eläkkkeet, terveydenhuolto ja kaikki julkinen palvelu poliisi jne. Menee huonolle tolalle. Nuorten tyttöjen raiskaudet arkipäiväistyy. Kaduilla on kerjäläisiä ja narkkareita. Ai niin, ja se ilmastonmuutos ja maailman politiikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläkkeiden eteen pitäisi tehdä jotain Nyt, eikä sysätä sen hoitoa vauojen niskaan. Toi on niin floppi, että kuka enää uskoo että,synnyttämällä saat eläkettä. Synnyttämällä synnytät sukupolven joka kärsii meidän vanhempien itsekkyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Mietin että kun tulee ikää tarpeeksi ja juna on jo mennyt perheenperustamisen osalta jollen halua sitten olla paljonkin yli 60v kun esikoinen täyttää 20v. Ehkä joskus pariudun jonkun velan tai nuorena liian valikoivan naisen kanssa jolle jäi tuolloin luu käteen. Myrkytämme sitten toistemme elämän kun ikää tulee ja alkaa valjeta karvas totuus että vanhana on sitten todella yksin. On ihan totta että lapset pitäisi tehdä viimeistän siinä 30 ikävuoden tienoilla. On ihan turha venyttää sinkkuaikaa. Uskon että elämä avioliitossa ja lasten kasvun seuraaminen on rikkaampaa elämää kuin ikuinen sinkkuilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Mietin että kun tulee ikää tarpeeksi ja juna on jo mennyt perheenperustamisen osalta jollen halua sitten olla paljonkin yli 60v kun esikoinen täyttää 20v. Ehkä joskus pariudun jonkun velan tai nuorena liian valikoivan naisen kanssa jolle jäi tuolloin luu käteen. Myrkytämme sitten toistemme elämän kun ikää tulee ja alkaa valjeta karvas totuus että vanhana on sitten todella yksin. On ihan totta että lapset pitäisi tehdä viimeistän siinä 30 ikävuoden tienoilla. On ihan turha venyttää sinkkuaikaa. Uskon että elämä avioliitossa ja lasten kasvun seuraaminen on rikkaampaa elämää kuin ikuinen sinkkuilu.
Nyt en ymmärrä järjenjuoksuasi. En ole ollut sinkku kymmeneen vuoteen. Ei meillä silti lapsia ole tai tule. Vuosi vuodelta elämä on rikkaampaa ja merkityksellisempää. Joskus voi olla toisin, mutta sekin on vain elämää. En ole koskaan ollut onneton ihminen lapsettomana, miksi sellaiseksi yhtäkkiä muuttuisin? Samat nautinnon ja merkityksellisyyden aiheet ovat olemassa silti, kyky ohjata elämääni uusiin suuntiin. Se kertoo enemmän tylsämielisyydestä luonteessa, kuin lapsettomuudesta, jos ei osaa etsiä näin mielenkiintoisesta elämästä rikkautta ilman lapsia. Entäs jos jäisi lapsettomaksi tahtomattaan? Eihän nekään ihmiset mihinkään kuole. Ovat mokomat onnellisiakin vielä joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Mietin että kun tulee ikää tarpeeksi ja juna on jo mennyt perheenperustamisen osalta jollen halua sitten olla paljonkin yli 60v kun esikoinen täyttää 20v. Ehkä joskus pariudun jonkun velan tai nuorena liian valikoivan naisen kanssa jolle jäi tuolloin luu käteen. Myrkytämme sitten toistemme elämän kun ikää tulee ja alkaa valjeta karvas totuus että vanhana on sitten todella yksin. On ihan totta että lapset pitäisi tehdä viimeistän siinä 30 ikävuoden tienoilla. On ihan turha venyttää sinkkuaikaa. Uskon että elämä avioliitossa ja lasten kasvun seuraaminen on rikkaampaa elämää kuin ikuinen sinkkuilu.
Nyt en ymmärrä järjenjuoksuasi. En ole ollut sinkku kymmeneen vuoteen. Ei meillä silti lapsia ole tai tule. Vuosi vuodelta elämä on rikkaampaa ja merkityksellisempää. Joskus voi olla toisin, mutta sekin on vain elämää. En ole koskaan ollut onneton ihminen lapsettomana, miksi sellaiseksi yhtäkkiä muuttuisin? Samat nautinnon ja merkityksellisyyden aiheet ovat olemassa silti, kyky ohjata elämääni uusiin suuntiin. Se kertoo enemmän tylsämielisyydestä luonteessa, kuin lapsettomuudesta, jos ei osaa etsiä näin mielenkiintoisesta elämästä rikkautta ilman lapsia. Entäs jos jäisi lapsettomaksi tahtomattaan? Eihän nekään ihmiset mihinkään kuole. Ovat mokomat onnellisiakin vielä joskus.
Nuo muut nautinnon ja merkityksellisyyden kohteet eivät korvaa koskaan sitä että on jäänyt ilman lapsia vastoin tahtoaan. Mitä lapsettomaksi vastoin tahtoaan jääneisiin pareihin tulee niin olen nähnyt että se on kipeä asia vanhemmallakin iällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Mietin että kun tulee ikää tarpeeksi ja juna on jo mennyt perheenperustamisen osalta jollen halua sitten olla paljonkin yli 60v kun esikoinen täyttää 20v. Ehkä joskus pariudun jonkun velan tai nuorena liian valikoivan naisen kanssa jolle jäi tuolloin luu käteen. Myrkytämme sitten toistemme elämän kun ikää tulee ja alkaa valjeta karvas totuus että vanhana on sitten todella yksin. On ihan totta että lapset pitäisi tehdä viimeistän siinä 30 ikävuoden tienoilla. On ihan turha venyttää sinkkuaikaa. Uskon että elämä avioliitossa ja lasten kasvun seuraaminen on rikkaampaa elämää kuin ikuinen sinkkuilu.
Nyt en ymmärrä järjenjuoksuasi. En ole ollut sinkku kymmeneen vuoteen. Ei meillä silti lapsia ole tai tule. Vuosi vuodelta elämä on rikkaampaa ja merkityksellisempää. Joskus voi olla toisin, mutta sekin on vain elämää. En ole koskaan ollut onneton ihminen lapsettomana, miksi sellaiseksi yhtäkkiä muuttuisin? Samat nautinnon ja merkityksellisyyden aiheet ovat olemassa silti, kyky ohjata elämääni uusiin suuntiin. Se kertoo enemmän tylsämielisyydestä luonteessa, kuin lapsettomuudesta, jos ei osaa etsiä näin mielenkiintoisesta elämästä rikkautta ilman lapsia. Entäs jos jäisi lapsettomaksi tahtomattaan? Eihän nekään ihmiset mihinkään kuole. Ovat mokomat onnellisiakin vielä joskus.
Nuo muut nautinnon ja merkityksellisyyden kohteet eivät korvaa koskaan sitä että on jäänyt ilman lapsia vastoin tahtoaan. Mitä lapsettomaksi vastoin tahtoaan jääneisiin pareihin tulee niin olen nähnyt että se on kipeä asia vanhemmallakin iällä.
Vasten tahtoaan. Tässä ketjussa on kyse vapaaehtoisesti lapsettomista. Mutta kannattaa muistaa, että elämä on aina merkityksellistä jos sen vain antaa sitä olla ja siihen pyrkii. Kuten sanottu, lapsettomuuteenkaan ei kuole. Kipeitä asioita meillä kaikilla on elämässämme, sehän on melkein elämän sääntö. Ei sellaisia voi kukaan koskaan täysin paeta. Ei elämää voi pelätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Mietin että kun tulee ikää tarpeeksi ja juna on jo mennyt perheenperustamisen osalta jollen halua sitten olla paljonkin yli 60v kun esikoinen täyttää 20v. Ehkä joskus pariudun jonkun velan tai nuorena liian valikoivan naisen kanssa jolle jäi tuolloin luu käteen. Myrkytämme sitten toistemme elämän kun ikää tulee ja alkaa valjeta karvas totuus että vanhana on sitten todella yksin. On ihan totta että lapset pitäisi tehdä viimeistän siinä 30 ikävuoden tienoilla. On ihan turha venyttää sinkkuaikaa. Uskon että elämä avioliitossa ja lasten kasvun seuraaminen on rikkaampaa elämää kuin ikuinen sinkkuilu.
Nyt en ymmärrä järjenjuoksuasi. En ole ollut sinkku kymmeneen vuoteen. Ei meillä silti lapsia ole tai tule. Vuosi vuodelta elämä on rikkaampaa ja merkityksellisempää. Joskus voi olla toisin, mutta sekin on vain elämää. En ole koskaan ollut onneton ihminen lapsettomana, miksi sellaiseksi yhtäkkiä muuttuisin? Samat nautinnon ja merkityksellisyyden aiheet ovat olemassa silti, kyky ohjata elämääni uusiin suuntiin. Se kertoo enemmän tylsämielisyydestä luonteessa, kuin lapsettomuudesta, jos ei osaa etsiä näin mielenkiintoisesta elämästä rikkautta ilman lapsia. Entäs jos jäisi lapsettomaksi tahtomattaan? Eihän nekään ihmiset mihinkään kuole. Ovat mokomat onnellisiakin vielä joskus.
Nuo muut nautinnon ja merkityksellisyyden kohteet eivät korvaa koskaan sitä että on jäänyt ilman lapsia vastoin tahtoaan. Mitä lapsettomaksi vastoin tahtoaan jääneisiin pareihin tulee niin olen nähnyt että se on kipeä asia vanhemmallakin iällä.
Vasten tahtoaan. Tässä ketjussa on kyse vapaaehtoisesti lapsettomista. Mutta kannattaa muistaa, että elämä on aina merkityksellistä jos sen vain antaa sitä olla ja siihen pyrkii. Kuten sanottu, lapsettomuuteenkaan ei kuole. Kipeitä asioita meillä kaikilla on elämässämme, sehän on melkein elämän sääntö. Ei sellaisia voi kukaan koskaan täysin paeta. Ei elämää voi pelätä.
Naiselle on helppo sanoa että se on valinta mutta Suomessa on pilvin pimein miehiä ja naisiakin joille se ei ole oma valinta. Onhan se tietysti osin itsestäkin kiinni mutta voiko sille mitään jos ei vain löydy ketään jonka kanssa perustaa perhe. Kysymys lasten saannista on kuitenkin niitä kysymyksiä joiden vuoksi toimivista unelmasuhteistakin on erottu jos ollaan erimielisiä aiheesta. Siis naisellekaan ei riitä se unelmien mies jos nainen tahtoo lapsia ja mies ei. Ne muut merkityksellisyyden kohteet joita minullakin toki on haalistuvat kun niitä vertaa tuohon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen äärettömän kiitollinen nykylääketieteelle siitä, että se mahdollistaa minulle sterilisaation. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että saan elää vapaassa länsimaassa ja päättää naisena itse kehostani ja siitä, lisääntyykö se vai ei.
Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia niitä miljoonia maailman naisia kohtaan, joilta ei kysellä ja joita pallotellaan isältä aviomiehelle kuin karjaa ja elämä on synnytyskoneena olemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Mietin että kun tulee ikää tarpeeksi ja juna on jo mennyt perheenperustamisen osalta jollen halua sitten olla paljonkin yli 60v kun esikoinen täyttää 20v. Ehkä joskus pariudun jonkun velan tai nuorena liian valikoivan naisen kanssa jolle jäi tuolloin luu käteen. Myrkytämme sitten toistemme elämän kun ikää tulee ja alkaa valjeta karvas totuus että vanhana on sitten todella yksin. On ihan totta että lapset pitäisi tehdä viimeistän siinä 30 ikävuoden tienoilla. On ihan turha venyttää sinkkuaikaa. Uskon että elämä avioliitossa ja lasten kasvun seuraaminen on rikkaampaa elämää kuin ikuinen sinkkuilu.
Nyt en ymmärrä järjenjuoksuasi. En ole ollut sinkku kymmeneen vuoteen. Ei meillä silti lapsia ole tai tule. Vuosi vuodelta elämä on rikkaampaa ja merkityksellisempää. Joskus voi olla toisin, mutta sekin on vain elämää. En ole koskaan ollut onneton ihminen lapsettomana, miksi sellaiseksi yhtäkkiä muuttuisin? Samat nautinnon ja merkityksellisyyden aiheet ovat olemassa silti, kyky ohjata elämääni uusiin suuntiin. Se kertoo enemmän tylsämielisyydestä luonteessa, kuin lapsettomuudesta, jos ei osaa etsiä näin mielenkiintoisesta elämästä rikkautta ilman lapsia. Entäs jos jäisi lapsettomaksi tahtomattaan? Eihän nekään ihmiset mihinkään kuole. Ovat mokomat onnellisiakin vielä joskus.
Nuo muut nautinnon ja merkityksellisyyden kohteet eivät korvaa koskaan sitä että on jäänyt ilman lapsia vastoin tahtoaan. Mitä lapsettomaksi vastoin tahtoaan jääneisiin pareihin tulee niin olen nähnyt että se on kipeä asia vanhemmallakin iällä.
Vasten tahtoaan. Tässä ketjussa on kyse vapaaehtoisesti lapsettomista. Mutta kannattaa muistaa, että elämä on aina merkityksellistä jos sen vain antaa sitä olla ja siihen pyrkii. Kuten sanottu, lapsettomuuteenkaan ei kuole. Kipeitä asioita meillä kaikilla on elämässämme, sehän on melkein elämän sääntö. Ei sellaisia voi kukaan koskaan täysin paeta. Ei elämää voi pelätä.
Naiselle on helppo sanoa että se on valinta mutta Suomessa on pilvin pimein miehiä ja naisiakin joille se ei ole oma valinta. Onhan se tietysti osin itsestäkin kiinni mutta voiko sille mitään jos ei vain löydy ketään jonka kanssa perustaa perhe. Kysymys lasten saannista on kuitenkin niitä kysymyksiä joiden vuoksi toimivista unelmasuhteistakin on erottu jos ollaan erimielisiä aiheesta. Siis naisellekaan ei riitä se unelmien mies jos nainen tahtoo lapsia ja mies ei. Ne muut merkityksellisyyden kohteet joita minullakin toki on haalistuvat kun niitä vertaa tuohon.
Tietenkin näin on, mutta siinä vaihessa kun kortit on jaettu eikä vaihtamalla enää lapsia saa aikaiseksi niin on aika pyrkiä nauttimaan jäljellä olevasta elosta tämän maailman kamaralla. Ja se on ihan mahdollista ja moni tekee sitä joka päivä. Jopa ihminen, joka on menettänyt lapsensa voi sanoa olevansa joku päivä onnellinen.
Olet ollut onnellinen ihminen lapsettomana. Sitten kun pää alkaa pyöriä sen lapsen saamisen ympärillä, niin voi unohtua että niin on itse asiassa ollut. Kaikki me olemme nauttineet elämästämme ennen lapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää, en vain halua. Eikä se taida vaatia rohkeuttakaan, ainoastaan kärsivällisyyttä sukulaisten jankkaamisen ja kiusoittelun edessä. Olen onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Vaikka lapsia olisi 10, ei ole silti mitään taetta etteikö voisi vanhana olla yksinäinen.
Lapsilla on aikuisina oma elämänsä, eivätkä he välttämättä asu samassa kaupungissa saati samassa maassa.
Ei tietenkään välttämättä. MUTTA, onhan se mahdollisuus olemassa :)
Lapsettomilla ei ole edes sitä .....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Yksin viihtyvää sorttia oleva ihminen tuskin yhtäkkiä vanhana kaipaa laumaa ihmisiä ympärilleen?
En itse muutenkaan oikein ymmärrä tuota, että sinunkaltaisesi ihminen ei ilmeisesti kestä ajatusta yksinäisestä vanhuudesta ja luulet, että minunkaltaiseni ihminen ei ymmärrä että sellainen olisi tulossa. Sinulla on pelkoja ja minulla ei ole. En minä sille mitään voi.
Tiedän toki, että voin olla yksinäinen vanhana. Mutta mitä sitten? Sen valinnan teen, ja sen kanssa elän. Niin elämä menee. Kaikkea ei voi saada. Pitää vaan uskaltaa luottaa omaan näkemykseen hyvästä elämästä ja elää sitä omannäköisenä. Kaikilla valinnoilla on seurauksensa - sitä on elämä pähkinänkuoressa. Universumi ei ole minulle mitään velkaa ja voin kuolla yksinäisenä. Se on elämää ja se satuttaa jossain vaiheessa, mutta itseään vastaan ei kannata tehdä. Minulle lapsen teko olisi itseäni vastaan toimimista.
Ihminen ei voi muuta tehdä, kuin pyrkiä elämään itsensänäköistä elämää. Minä en pelkää yksinäisyyttä, miten maailmassa jossa on luontoa, kirjoja, ääniä, lintuja... voisi olla yksin?
Älä sovittele minuun pelkojasi.
Juuri näin. Kaikkea ei voi saada. Yksinäisyys(kin) on oma valinta. Ja onhan heitä yksinäisiä vanhuksia joskus 30 -40 vuoden kuluttua enemmän kuin ikinä. Seuraa siis voi hyvinkin olla. Toisille se riittää.
Toisille taas ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lapset houkuta. Mutta , yksinäinen vanhuus kyllä houkuttaa.
Vaikka lapsia olisi 10, ei ole silti mitään taetta etteikö voisi vanhana olla yksinäinen.
Lapsilla on aikuisina oma elämänsä, eivätkä he välttämättä asu samassa kaupungissa saati samassa maassa.
Ei tietenkään välttämättä. MUTTA, onhan se mahdollisuus olemassa :)
Lapsettomilla ei ole edes sitä .....
Höpsistä. Ihan kuin saisit nautintoa ajattelemalla toiselle kuvitteelista pahaa joka ei edes perustu muuhun kuin fantasiaasi siitä. Ei tuo voi ihan tervettä olla?
Lapsettomalla kummitädilläni oli (ehkä perheen puutteen vuoksi, ruuhkavuodet ei upottaneet pelkästään sisäänpäin omaan perheeseen) paljon hyviä ja syvällisiä ystävyyssuhteita. Hän kuoli vanhana mutta ei yksinäisenä.
Lapseton tietää että jos asialle ei mitään tee, niin yksin jää aika varmasti. Lapselliselle se yksinjääminen ei taida tulla mieleenkään ja tekee varmaan aika paljon kipeämpää - edes ne omat lapset ei tulleet.
Yksinäisyys tulee tunteesta, että jätetään yksin. Jos ei ole ketään ketä jättää, niin ei tule niin pahaa oloakaan.
Tuostakin voi jokainen olla omaa mieltä. Tiedän montakin eläkeläistä, joilla ei ole lapsia, ja
sanovat olevansa hyvin yksinäisiä. Ei kenenkään tuntemuksia toinen voi määritellä onko tervettä tai epätervettä.
Samoin edellisessä työssäni oli useita vanhuksia, joilla ei ollut omaa perhettä ja kokivat itsensä hyvin yksinäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuostakin voi jokainen olla omaa mieltä. Tiedän montakin eläkeläistä, joilla ei ole lapsia, ja
sanovat olevansa hyvin yksinäisiä. Ei kenenkään tuntemuksia toinen voi määritellä onko tervettä tai epätervettä.
Samoin edellisessä työssäni oli useita vanhuksia, joilla ei ollut omaa perhettä ja kokivat itsensä hyvin yksinäiseksi.
Mutta teettekö te vastoin tahtoanne lapsia että ette olisi vanhoina yksinäisiä? Musta se kuulostaa ihan kamalalta.
Alue: Aihe vapaa
Ei se akateemiselle se komeus riitä.