Lue keskustelun säännöt.
Tahdon antaa vauvan pois
16.12.2017 |
Tulin vahingossa raskaaksi, kun ehkäisy petti. Mies oli onnensa kukkuloilla, kun meille on vihdoin tulossa perheenlisäystä. Itse mietin vielä pitään aborttia, mutta tuntui, että joka puolelta tuli painostusta. Lähipiiri oli tuntunut kovasti odottaneen, että meille tulisi lapsi ja moni ystävä ja sukulainen kuittasi ajatukseni äitiydestä höpöhöpönä ja sanoivat, että oma lapsi on eri juttu, siihen kiintyy eri tavalla, äidinrakkaus on suurinta maailmassa ja kaikki asiat järjestyvät sitten. Raskauden aikana oli ylämäkeä ja alamäkeä, mutta elin siinä uskossa, että kontakti omaan lapseen syveni sitten. Raskaus ällötti, kun ei hallinnut omaa kroppaansa.
Synnytys oli helvettiä enkä halua kokea sitä enää ikinä uudestaan. Tuntui, ettei keho olisi ollut omani. Nyt parin kuukauden perusteella on pakko sanoa, että lapsi ei kiinnosta sitten pätkääkään, enkä halua olla sen lähellä. Tuntuu, että se on vain tiellä elämässäni ja estää minua pyrkimästä todellisia päämääriä kohti. Aioin perustaa yrityksen, mutta kasvava lapsi tulee syömään säästöt ja kaiken ajan. Mieheni on jo pienyrittäjä. Minusta tuntuu, etten kykene asettamaan 18 vuodeksi etusijalle olentoa, joka ei kiinnostanut alkuunkaan. Lapsen myötä, olen ajatellut, että tällaistako paskaa se loppuelämä tulee olemaan: sitä, että joku on sinusta riippuvainen ja jolle pitää kaikki tehdä valmiiksi. Tiesin kyllä, että vastuuta tulee olemaan, mutta kuvittelin pystyväni siihen, mihin miljoonat muutkin naiset ovat pystyneet ennen minua.
Mies on helvetin loukkaantunut, kun kuvitteli raskausajan muuttaneen mieltäni. Mies on nyt pohtinut, että mikä vika hänessä ja parisuhteessamme on. Hän on myös sanonut, että jos annan lapsen pois, ei halua olla enää tekemisissä kanssani. Toisaalta hän joutuisi jättämään yritystoimintansa kokonaan tauolle, jos haluasi lapsen huoltajuuden, enkä usko, että on valmis tekemäänkään niin. Yritys ei ole vielä varmalla pohjalla.
Kauanko tässä kannattaa enää kokeilla äitileikkiä? Miten adoptio hoidetaan, jos toinen vanhemmista vastustaa sitä? Kuinka kerrotaan isovanhemmille, että ei tästä tullutkaan mitään ja tämä on varmaan ensimmäinen ja viimeinen joulu lapsen kanssa? Tällaisia kevyitä joulumietintöjä.
Kommentit (211)
sairas on nykymaailma, osa naisista on lesboja osa ei tiedä mitä ovat ja osa ei halua pitää lapsiaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on kaksi huoltajaa, joten adoptio tuskin on vaihtoehto. Luovut vain omasta huoltajuudestasi. Sitä miehesi ei voi estää. Mies sitten päättää yksin, miten toimii lapsen kanssa.
Käytännössä siis pilaan miehen alkavan yritystoiminnan ja hän tulee vihaamaan minua. Olisi ollut helpompaa tehdä abortti ja erota. Mies siis tuskin olisi kestänyt aborttia ja ero olisi tullut. Nyt ero on tulossa näköjään riippumatta siitä, minkälaiseen ratkaisuun päädytään. Ap
Mitä helvettiä? Te molemmat mieluummin pyörittäositte omaa firmaa kuin hoitaisitte lasta? Myös miehesi? Minkä helvetin takia edes sitten teitte sen lapsen? Jos miehesi on samaa mieltä, että kun sinä ensin haluat luopua huoltajuudesta koska kuvittelet että lasta ja omaa yritystä ei voi yhdistää, eikä miehesikään sitten halua samasta syystä lasta itselleen, niin vittu te olette lapsellisia!
Kuule, kyllä yrittämisen ja lastenhoidon saa onnistumaan kombona. Se vaatii teiltä molemmilta joustamista ja kyllä, myös mieheltäsi. Oma yrityksesi ei ole edes vielä pystyssä - 3kk vauva ei vielä vähään aikaan työllistä sinua niin paljoa ettetkö ehtisi siinä sivussa järjestelemään yrityksen aloitusta. Lapsi tarhaan vuoden ikäisenä, ja teillä molemmilla on omaa aikaa ainakin tarhapäivien ajan, pyydätte isovanhemmilta apua, tai ostatte apua, ja joustatte molemmat yritystoiminnassanne ensimmäiaet 5 vuotta! Myös mies! Miehesi on suuren luokan urpo jos luuli että hän voi yrittää 24/7 ja sinä olet kotona.
Toisekseen, mietipä 5v eteenpäin, ei ne yritystoiminnat aina rullaa, joten oletko onnellinen jos luovut lapsesta ja 5v päästä kädessäsi on vaan yksi kannattamaton yrityksen räpellys?
Toisaalta, Suomessa on niin monia lapsettomia, adoptiota odottavia ja lasta ARVOSTAVIA pariskuntia, joten lapsen kannalta olisi ehkä sittenkin parempi kun annatte vaan milemmat hänet pois, en ole varma onko teistä siihen koska edes mietit moista ettekä kumpikaan pysty käsittämään että kombinaatio vain täytyy laittaa toimimaan eikä noin että no kun byäääh, nyt mä en voikaan olla yrittäjä 24/7/365.
Ja hae nyt neuvolasta apua, sulla on selkeästi myös synnytyksen jälkeinen masennus.
Lapsi ei kiinnosta minua riittävästi, että alkaisin joustamaan omassa elämässäni. Olen todennäköisesti 5 vuoden kuluttua onnellisempi ilman lasta, onnistui yritykseni tai ei. Tällä hetkellä parisuhde on ihan vitun se ja sama. Mies on hyödytön idiootti, josta ei ole vastuunottajaksi lapsenhoidossa edes vaipanvaihdossa tai ruokkimisessa. Yritäpä sen kanssa pyörittää kahta yritystä ja vauvaa samalla. Ei helvetissä tule onnistumaan.
Minulla ei ole synnytyksen jälkeistä masennusta, vaan olen tosissani. Kiitos ja heippa. Ap
Tässä on ehkä koko homman ydin. Mies on halunnut lapsen muttei kykene "auttamaan" sen kanssa ollenkaan. Mitä jos ap ottaisit vain rehellisen eron ja teille viikko-viikko-systeemin? Mies joutuisi ottamaan vastuuta ja itse saisit toisen viikon omaa aikaa vaikka yritystä pyörittää. Ehkä siinä ajatukset muutenkin selkenisi.
Edelleen ihmettelen keski-aikaisia kuvitelmia, että jos äiti hylkää, niin lapsi menisi adoptioon. Lapsen isällä on sanavaltaa ja oikeuksia, pitäisi olla. Ja lapsi on myös hänen. Äiti voi lähteä, mutta lapsi jää isälle ja isä löytää aikaa. Isovanhemmat ovat myös paikalla luultavasti. Toki voidaan yleisellä tasolla "kiistellä" vauvojen tarpeesta äitiin tai vanhemman hoidon laadusta, kontaktista vauvaan. Ja siitä onko isä sitten oikeasti paikalla, tuskin hyvä isä jättäisi vauvaa. Adoptio ei ole aina tae, että vanhempi on hyvä ja rakastava, vaikka olisi käynyt testit läpi. Ihmisiä on monenlaisia
Häiritsevää, että ajattelet miehenkin arvostavan enemmän työtään kuin omaa lastaan, vaikka mies on kokoajan halunnut lapsen. Raskastahan se miehelle olisi, jos nyt häipyisit, mutta lapsi on ihminen, johon luodaan loppuelämän kestävä suhde, eikä mikään kesäkissa, joka ei nyt vaan enää kiinnosta, ja tielläkin on. Uskon että miehesi priorisoisi lapsen etusijalle yrityksestään huolimatta, vaikka sinun käytöksesi olisikin anteeksiantamatonta. Kriisitilannehan tuo on, samoin jos yllätyäin vammautuisit tai kuolisit, ja mies jäisi yksin selviämään.
En ymmärrä tuota niin yleistä asennetta joka sukulaisillasikin oli. Kun lapsi vaan syntyy, kaikki muuttuu maagisesti, myös sinä muutut.
Odottaisin vielä joka tapauksessa hetken.
Jos miehesi halusi vauvaa, hän saa sitä myös hoitaa! Entäs sinun yrityksesi tulevaisuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tämä kylmältä ja laskelmoivalta kuulostaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odota ja kärvistele edes siihen asti, että lapsi on 6 tai 9 kk? Vie lapsi päivähoitoon ja ala toteuttaa ammatillisia haaveitasi. Jos vielä senkin jälkeen tuntuu, että haluat oikeasti tehdä peruuttamattoman päätöksen ja antaa lapsen kokonaan pois, niin sitten teet.
Onko päivähoito nykyään lasten kaatopaikka? Ei ihme, että Suomen nuoriso on ihan kujalla, mikäli suurin osa ajattelee näin. Eikö parempi vaihtoehto ole, että lapsi saisi rakastavat vanhemmat, jotka oikeasti välittää? Minä en sitä rakkautta pysty antamaan. Ap
Olet rohkea, kun myönnät ettet pysty antamaan rakkautta ja jaksa huolehtia lapsestasi. Ennen kuin päätät luopua lapsestasi, suosittelen, että haet apua. Jos todella tuntuu, ettet saa mistään apua tai se ei tuota tulosta, niin sitten teet sen mitä täytyy eli luovut huoltajuudestasi.
Usko pois, mutta se on todellista rakkautta sinulta, että haluat lapsellesi hyvän kodin ja välittävät vanhemmat. On myös paljon vanhempia, jotka jättävät lapsensa kotiin yksin ja saattavat viipyä kauan poissa kotoa, koska on pakko saada jostain huumeita. Jotkut jopa tappavat lapsensa. Onneksi sinä et tee niin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhe on ihan vitun se ja sama....lapsi on ihan vitun se ja sama....kaiketi levität pillua myös yrityksesi ohella kaikille muillekin miehille....kun yritys vain se joka ei ole vitun se ja sama.....huumeet lisäksi?
Pakko oli tehdä kuitenkin se kakara vaikket siitä kykenekään huolehtimaan. Olet tosi ällöttävä. Ehkäisyn pettämisen jälkeen olisi ollut pillereitä ja muita keinoja lopettaa raskaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh. Oli kamalaa lukea tätä. Kannattaa nyt heti hakea apua, nuo ajatukset kuulostaa masennukselta. Toisaalta itse olen lapseton juuri siksi että pelkäisin tuntevani samoin sitten. Itselläni on huono lapsuus (alkoholismia, väkivaltaa ym) , onko sinullakin?
Kaksi vuotta synnytyksestä ja ajatukset edelleen samanlaiset kuin ap:lla. Kadun lasta vaikka mies on edelleen onnensa kukkuloilla. Olen kotiäitinä ja mies tekee töitä, mutta koen olevani sidottu eikä minulla ole kunnollista elämää ja lisäksi olen luopunut kaikista haaveistani täysin. Tiesin lapsen vaativan paljon ja typeränä ajattelin että jos miljoonat muutkin naiset niin miksi en minäkin, mutta olin typerä ja väärässä. Onnekseni löysin tämän aloituksen. Rakastan koiraamme enemmän kuin lasta ja tiedostan olevani erittäin huono äiti. Onneksi lapsella on isä ja isovanhemmat.
Tämä on nyt aloittajasta lähtien kaikille jotka eivät koe tuntevansa mitään äitiyden iloa, tai ovat saaneet lapsen joko raiskausuhrina, ehkäisyn petettyä tai huolimattomuuttaan.
Ei ole olemassa yhtä oikeaa äitinä olemista ensinnäkään. Joku äiti ajaa rekkaa työkseen. Toinen on työtön. Kolmas pitää ne vanhemmille suunnatut vapaat ja palaa johonkin omaan työhönsä. Joku on yrittäjä- ja äiti ohessa.
Itse en tiedä miten olen ollut äiti, menin siitä aidasta, jossa on ensin ammatti, mutta sitten muutaman vuoden rupeaman jälkeen sattumaäidiksi, ja toisenkin kerran samalle isälle- jo kihloissa ollen.
En kokenut suuria heittoja iloon tai suruun, en muuta kuin sitä tavallista arkea, ja tiesin että vanhemmaksi on turhaa odotella.
Ahdisti välillä. Oma henkilökohtainen luonteeni on ollut yksinäinen puurtaja. Yksin viihtyvä, erakko. Äkkiä siitä perheelliseksi asuntovelalliseksi.
Sitten muutaman vuoden kuluttua homma ei kantanutkaan. avioonkin olimme menneet, minä rikoin kaavan ja läksin etsimään omaa elämääni.
Löysin kyllä jotain. En aikaa- en asemaa, jota en edes tsinyt. Löysin sen tiedon että olen edelleen jätkämäisempi, ilmeisestikin sitä kolmatta sukupuolta, jota kiinnostaa enemmän oman polun kulkemionen, kuin perhe.
En pidä esillä edes muistoa perheestä. En miellä että minulla on lapsia olemassa, täysin aikuisia- liki tuntemattomia ihmisiä.
En neuvo muita, kerroin oman ratkaisuni- tavallaan se on rankka, lopullinen päätös. eläimet ovat lähellä sielua, luonto, oma työ. Mutta muuta siinä ei sitten oikein olekaan- ei ketään jolle jättäisi muiston itsestään, sitten kun. Ei ketään kun sairastan, vanhenen. Senverran minun on hankittava että pystyn kustantamaan itse oman hoitoni vanhana.
On ollut niitäkin aikoja kun kaipasin omia lapsiani elämääni takaisin, mutta se meni ohi- se tulee menemään aina ohi, kun alkaa, ja kun keskittyy elämään ainoan oman elämänsä, voi tehdä juuri miten itse haluaa.
Sanotaankohan tilannettani aleksitymiaksi? Olen pohtinut miksi kaikki naiset eivät rakasta äitiyttä sinänsä, vaan kaipaavat harrastuksiaan, töitään, ihan kaikkea muuta-
Toki, olen osannut paistaa ruisleipää. Käyttää ompelukonetta- mutta aika vähän on äidin osa elämäksi. Pitää päästä, elämään.
Aloittaja. Mieti onko tilanteesi kuvailemani kaltainen. Otatko sen "kaiken" eli elämän ilman perhettä? Sitä ei voi ottaa osittain- se on pysyvä valinta. Maailmassa on lukuisia ihmisiä jotka eivät voi saada omaa lasta- Itse ajattelin ettei minusta siihen ole että ihan vieraalle kuitenkaan- jätin lapsilleni takaportin, jos joskus haluavat tuntea minut. Vanhempi on liki kolmekymmentä. Ei ole ottanut yhteyttä.