Lue keskustelun säännöt.
Anoppi kantaa meille miehen lapsuuden tavaroita
07.12.2017 |
Siis tilanne on se, että anoppi joka kyläilyllä tuo jotain miehen lapsena askartelemia juttuja tai kehystettyjä lapsuuskuvia miehestä. Ollaan sanottu ettei haluta mitään ylimääräistä roinaa kaappeihin, mutta "pitäähän sitä muistoja olla." on anopin vastaus.
Heitänkö vaan suoraan roskiin?
Omienkin lasten askartelut täyttää jo kaapit! Mitä sinä tekisit?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin tuoduista tavaroista muistoksi kuvan / skannaisin valokuvat, ja heittäisin sen jälkeen roskiin.
Miksei valokuvia voi säilyttää sellaisenaan?
Koska konmari on nyt muotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on säästänyt kamalasti miehen vanhoja leluja, vaatteita ja tavaroita ja jakelee lapsemme kautta niitä meille. Markkinoi 3-vuotiaalle jotain neonkeltaista vyölaukkua, että ”eiks tää oiski kiva”. Lapsi sitten tietty haluaa sen kaiken rojun meille kotiin. Mutta omassa kodissani mä saan lopulta päättää että mikä jää ja mikä menee roskiin.
Niin, se ei ole miehesi tai lapsesi koti, vaan sinun?
Vierailija kirjoitti:
Niinhän ne anopit tuppaavat tehdä.
Kyse on enemmästä kuin roinan raijaamisesta pojan nurkkiin.
Se on luopumisriitti ja osa oman rajallisuuden hyväksymistä. On käyty läpi muistoja oman lapsen kehittymisestä mieheksi.
Viisas miniä kiittää kauniisti ja perhe ottaa tavarat vastaan. Mukava miniä puolestaan jaksaa jopa käydä läpi perheensä kanssa miehen askartelut.
Sitten ne laitetaan lempeästi sinne minne muistot tavataan laittaa.
Moni nykyminiä on himputin kova, kylmäsydäminen ja tyhmä-- siihen saakka kun itse on vanheneva nainen.
Lapset oppii kuinka käyttäydytään ja toistavat sitten samaa isona.
Hyvin kirjoitettu. Tämä on alhaista, mutta toivon että mun veljen vaimo aikanaan saa samanlaiset miniät kuin itse on ollut äidilleni ja saisi maistaa omaa lääkettään.
Tietynlainen askartelu tämäkin:
Sain eilen ihan Suomen satavuotis-onnittelun 18-vuotiaalta lapsenlapselta kuvan/tekstarin muodossa.
Kuvaan hän oli laittanut päälleen isoisoäitinsä (minun äitini) kansallispuvun, jonka äitini sai juurikin 18-vuotiaana.
Eihän tuo ole vielä pahakaan, meillä anoppi tuo sen lapsen tavaroita, jolle olisi eniten lapsia toivonut, mutta halusikin jäädä lapsettomaksi. :D
Eli siis tuo miehen sisaruksen, ns "kultalapsen" tavaraa, aina myös ihmetellään kuinka se meidän lapsi on niin tämän miehen sisaruksen näköinen (on toki siinä mielessä, että mies ja sisaruksensa jakavat samoja piirteitä), minun sukuunhan lapsi ei ole tullut missään jne.
En tiedä voisiko enää selvemmin ilmoittaa, että olimme epämieluisampi pariskunta saamaan lapsen kuin tämä toinen. Mitään miehen vanhaa emme ole saaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotakin kannattaa silti säilyttää. Laita ne vaikka kauniiseen laatikkoon siistissä järjestyksessä. Tulevat sukupolvet voi arvostaa hyvinkin paljon.
Eli säilyttää säilyttämisen ilosta. Eihän siinä ole mitään järkeä! Kohta on tavaraa nurkat pullollaan.
Osa ihmisistä toki tykkää säilyttää kaiken ja kokee jotenkin muistojen olevan riippuvaisia tavarasta ja osa taas ei. Jokainen meistä varmasti tuntee itsensä ja elää sen mukaan. Kunnioitetaan siis toistenkin itsemääräämisoikeutta. Eli jos se lapsi tai sen puoliso sanoo, etteivät he halua kotiinsa jotain tai eivät tee mitään sillä vanhalla askartelulla tai isomummon virkkaamalla pitsiliinalla, niin ei sitä sinne pidä silloin roijata. vaikka kuinka itse tykkäisi säästää ja muistella menneitä tavaroita ihastellen.
Sano miehelle, että hävittää sen mitä ei tarvi. Ja tekee sen heti.
Yleensäkin, jos miehellä on äiti joka tunkee asioineen, kyllä se on miehen asia pistää rajat. Muuten voi muuttaa äitinsä luo takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, mun ex-anoppi teki samaa. Meidän koti oli heidän rojujensa kaatopaikka. Olin jo ilmoittanut miehelle, että meille ei sitten tule jonkun esimummun kutoma valtava ryijy. Joo, se sanoi, mutta silti ensi vierailulla eteiseen raahattiin se ryijy jätesäkissä.
"Tämähän puhuttiin jo, että me ei oteta tota"!
Mies ei saanut kai sanottua mutsilleen mitään, tai mutsi ei uskonut. No voittehan te laittaa sen kellariin odottamaan...
"Ei laiteta. Meidän kellariin ei varastoida tavaroita mitä ei tarvita." Tossa pihalla on roskalaatikot, jos ette halua itsekään pitää. "Tein myös selväksi alusta lähtien, että meillä on tavaraa liikaa, joten emme halua että meille tuodaan mitään sisustukseen liittyvää. Jos jotain tuodaan, ne päätyy saman tien kirpputorille tai roskiin.
Ongelma niillä oli kyvyttömyys heittää -mitään- roskiin. Kätevintä oli kantaa ne meille. Kun hankimme koiran, anoppi tarjosi meille kissojen varusteita. Sanoin että emme ota. Siitä huolimatta se raahasi 2 muovikassillista kissanrompetta. Sanoin että vie pois.Se oli todella paksupäinen ihminen, joka oli tottunut siihen että sille ei sanota ei. Mä olin sille uutuus. Rasittavin anoppi, mitä maa päällään kantaa.
Kai ymmärrät, että jossain toisessa ketjussa anoppisuhde saattaa hyvinkin sanoa sinusta samoilla sanoilla ”rasittavin miniä, mitä maa päällään kantaa” ja saada myös tosi paljon yläpeukkuja :) just saying
Päiväkodin tapahtumassa lapset ja vanhemmat tekivät yhdessä savesta tuikkukipon. Yksi äiti kovaan ääneen toitotti että tätähän ei sitten todellakaan viedä meille kotiin, ihan hirveä! Voidaan mummille viedä kiäh kiäh!
Antoipa itsestään todella hyvän kuvan, varsinainen kannustava äiti.
Tuli vain tästä keskustelusta mieleen.
Ap. Ne tavarat ei ole sun. Näpit irti. Lapsistasi voisi olla kivaa pitää muistoja isäsi lapsuudesta. Heille niissä voi olla tunnearvoa, ei tietenkään sinulle. Miehesikin voi joskus surkutella että ex-vaimo heitti aikoinaan höyryspäissään kaikki lapsuudenmuistot roskiin.
Konmarita omat juttusi pidä näppisi erossa muiden tavaroista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän ne anopit tuppaavat tehdä.
Kyse on enemmästä kuin roinan raijaamisesta pojan nurkkiin.
Se on luopumisriitti ja osa oman rajallisuuden hyväksymistä. On käyty läpi muistoja oman lapsen kehittymisestä mieheksi.
Viisas miniä kiittää kauniisti ja perhe ottaa tavarat vastaan. Mukava miniä puolestaan jaksaa jopa käydä läpi perheensä kanssa miehen askartelut.
Sitten ne laitetaan lempeästi sinne minne muistot tavataan laittaa.
Moni nykyminiä on himputin kova, kylmäsydäminen ja tyhmä-- siihen saakka kun itse on vanheneva nainen.
Lapset oppii kuinka käyttäydytään ja toistavat sitten samaa isona.
Hyvin kirjoitettu. Tämä on alhaista, mutta toivon että mun veljen vaimo aikanaan saa samanlaiset miniät kuin itse on ollut äidilleni ja saisi maistaa omaa lääkettään.
Ymmärrän kyllä tuon, ja eihän tuollainen alhaista ole.
Joskus voi käydä niinkin muuten, ettei itse näe millainen anoppi oma äiti on. Onhan äitiä kohtaan aina lämpimiäkin tunteita, oli hän millainen tahansa.
Minä tajusin oman äitini rajattomuuden vasta kun itse sain lapsia. Siihen asti olin vain ihmetellyt vain kälyäni miksi ei päästä äitiäni osalliseksi perheen elämää. Oman lapsen saaminen herätti ajattelemaan, ettei mummon (tai kenenkään muunkaan) hyvä mieli voi mennä äidin ja lapsen suhteen edelle. Eikä missään nimessä äidin hyvinvoinnin edelle.
Mutta onhan sitä ikäviäkin miniöitä, ja ihan ymmärrettäviä tunteesi ovat. Uskon kuitenkin, että miniäsi näkökulma voi olla todella erilainenkin, mitä itse pystyt hahmottamaan tilanteesta.
On miehen tehtävä päättää, mitä haluaa säilyttää. Luulisin, että suurin osa ihmisistä haluaa joitain pieniä muistoja pitää ja ne kannattaa valita itse, ei antaa esim. äidin tai vaimon valita. Me asumme vanhassa sukutalossa, jonka varasto pursuilee kaiken maailman "muistoja". Siis siellä on miehen sisarusten lapsuusajan piirustuksia tms., minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että veisivät ne itse pois. Minä en halua alkaa niitä setviä, vaikka olisivat mitä konmarittajia, eivätkä halua "lisää roinaa" - miksi minun pitäisi haluta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiverretut hopeakehykset voi myydä sulatettavaksi ja uudelleentyöstettäväksi, jos sellaisia ei halua säilyttää itse.
Minulla on joitain vanhoja suvussa kulkevia esineitä kotona, osa esillä ja osa säästössä. En koe niitä rasitteeksi, vaikka pidänkin väljästä ja selkeästä sisustuksesta ja olen konmarittanut pitkälti jo kodin esineistön. Vanhoja piirustuksiakin on säästössä kohtuullinen määrä. Ei asioihin tarvitse suhtautua mustavalkoisesti kaikki tai ei mitään -periaatteella, ellei sitten asu miniasunnossa. Aika monelle ei tuota ongelmia säilöä JOITAKIN elämänhistoriaan liittyviä asioita, kaikkeahan ei missään nimessä voi eikä kannatakaan. Meillä lapsia on alkanut kiinnostaa paljonkin suvun aiemmin eletty elämä ja tarinat, millaisia käsitöitä ja piirustuksia vanhemmat ovat kouluaikoinaan tehneet jne. Onneksi on jotain näytettävää, se luo juuria ja paikkaa maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin tapahtumassa lapset ja vanhemmat tekivät yhdessä savesta tuikkukipon. Yksi äiti kovaan ääneen toitotti että tätähän ei sitten todellakaan viedä meille kotiin, ihan hirveä! Voidaan mummille viedä kiäh kiäh!
Antoipa itsestään todella hyvän kuvan, varsinainen kannustava äiti.Tuli vain tästä keskustelusta mieleen.
Ap. Ne tavarat ei ole sun. Näpit irti. Lapsistasi voisi olla kivaa pitää muistoja isäsi lapsuudesta. Heille niissä voi olla tunnearvoa, ei tietenkään sinulle. Miehesikin voi joskus surkutella että ex-vaimo heitti aikoinaan höyryspäissään kaikki lapsuudenmuistot roskiin.Konmarita omat juttusi pidä näppisi erossa muiden tavaroista!
Jo aloitusviestissä sanoin että ymmärrän omien lapsien askartelujen säästämisen. Miksi mies valehtelee että haluaa ne heitettäväksi roskiin jos ei halua? Onpa kummallista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se mies itse on omia askartelujaan säilyttänyt. Kyllä se on tainnut miehen äiti olla, joka on krääsän tunnesyistä säästänyt ja nyt yrittää pukata ne toisten säilytettäväksi.
Oman äitini muuttaessa pienempään asuntoon selvisi, että hän on säästänyt minun ja veljeni askarteluja ja kouluvihkoja ja tehtäväkirjoja ym. koko lapsuuden ajalta. Sitten se pakatessa soitteli, jokaisen rääpystyksen kohdalla meille, että tällainen löytyi haluatteko. Totesimme veljeni kanssa molemmat, että ei, emme halua. Ja voi sitä itkun ja porun määrää. Hän on niitä niin rakkaudella säästänyt ja vaalinut ja nyt ei uudessa kodissa ole säilytystiloja. Eipä siinä muu äidillä auttanut kun lopulta kantaa paperinkeräykseen kun emme veljeni kanssa tuota krääsää kotiimme huolineet. Mitä ihmettä me olisimme tehneet lapsuuden ajan askarteluilla ja kirjoitusvihoilla?
Meillä taas äiti haluaa säilyttää kaikki mun ala-asteen kirjoitusvihot. Ehdotin itse, että eikö nuita jo kärsis hävittää niin kuulemma ei, kun musta voi joskus vanhempana olla kivas lukea ekaluokan tarinani dinosauruksesta ja prinsessasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin tapahtumassa lapset ja vanhemmat tekivät yhdessä savesta tuikkukipon. Yksi äiti kovaan ääneen toitotti että tätähän ei sitten todellakaan viedä meille kotiin, ihan hirveä! Voidaan mummille viedä kiäh kiäh!
Antoipa itsestään todella hyvän kuvan, varsinainen kannustava äiti.Tuli vain tästä keskustelusta mieleen.
Ap. Ne tavarat ei ole sun. Näpit irti. Lapsistasi voisi olla kivaa pitää muistoja isäsi lapsuudesta. Heille niissä voi olla tunnearvoa, ei tietenkään sinulle. Miehesikin voi joskus surkutella että ex-vaimo heitti aikoinaan höyryspäissään kaikki lapsuudenmuistot roskiin.Konmarita omat juttusi pidä näppisi erossa muiden tavaroista!
Jo aloitusviestissä sanoin että ymmärrän omien lapsien askartelujen säästämisen. Miksi mies valehtelee että haluaa ne heitettäväksi roskiin jos ei halua? Onpa kummallista!
Onko sinun miehesi lapsi? Hän osaa heittää roskiin mitä haluaa ilman sinun puuttumistasi. Ja hänellä on oikeus säilyttää kodissaan tavaraa, jota sinä et haluaisi.
Joten anna miehen huolehtia asiasta, ja unohda koko juttu.
Kuulostaa ihan meidän miniältä. Kaikki kalliit lapsille hankitut lahjat olivat kirpparikamana eräänä päivänä, koska heidän lapsensa haluavat ansait a rahaa... Siihen loppui omat muistamishaluni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin tapahtumassa lapset ja vanhemmat tekivät yhdessä savesta tuikkukipon. Yksi äiti kovaan ääneen toitotti että tätähän ei sitten todellakaan viedä meille kotiin, ihan hirveä! Voidaan mummille viedä kiäh kiäh!
Antoipa itsestään todella hyvän kuvan, varsinainen kannustava äiti.Tuli vain tästä keskustelusta mieleen.
Ap. Ne tavarat ei ole sun. Näpit irti. Lapsistasi voisi olla kivaa pitää muistoja isäsi lapsuudesta. Heille niissä voi olla tunnearvoa, ei tietenkään sinulle. Miehesikin voi joskus surkutella että ex-vaimo heitti aikoinaan höyryspäissään kaikki lapsuudenmuistot roskiin.Konmarita omat juttusi pidä näppisi erossa muiden tavaroista!
Jo aloitusviestissä sanoin että ymmärrän omien lapsien askartelujen säästämisen. Miksi mies valehtelee että haluaa ne heitettäväksi roskiin jos ei halua? Onpa kummallista!
Onko sinun miehesi lapsi? Hän osaa heittää roskiin mitä haluaa ilman sinun puuttumistasi. Ja hänellä on oikeus säilyttää kodissaan tavaraa, jota sinä et haluaisi.
Joten anna miehen huolehtia asiasta, ja unohda koko juttu.
Kysyin miten saamme anopin lopettamaan, en sinun mielipidettäsi siitä että kaikki roina on vaan otettava ja säilytettävä, kiitos vaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan meidän miniältä. Kaikki kalliit lapsille hankitut lahjat olivat kirpparikamana eräänä päivänä, koska heidän lapsensa haluavat ansait a rahaa... Siihen loppui omat muistamishaluni.
Joo, meilläkin miniä laittoi kiertoon vauvalelut kun nuorin oli 6v! Kyllä ne nyt olisi pitänyt hamaan hautaan saakka säilöä!
Vierailija kirjoitti:
On miehen tehtävä päättää, mitä haluaa säilyttää. Luulisin, että suurin osa ihmisistä haluaa joitain pieniä muistoja pitää ja ne kannattaa valita itse, ei antaa esim. äidin tai vaimon valita. Me asumme vanhassa sukutalossa, jonka varasto pursuilee kaiken maailman "muistoja". Siis siellä on miehen sisarusten lapsuusajan piirustuksia tms., minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että veisivät ne itse pois. Minä en halua alkaa niitä setviä, vaikka olisivat mitä konmarittajia, eivätkä halua "lisää roinaa" - miksi minun pitäisi haluta?
Sukutalot ovat varmasti painajainen. Te voitte olla lunastaneet talon, mutta ette sen historiaa. Koska siellä on tilaa, ja ne tavarat on siellä 100m2 vintillä aina olleet niin miksei ne yhä voisi siellä olla, kun se on niin kätevää. Ja vaikka olette kaiken lunastaneet niin älkää vain kuvitelko että voitte ne vanhat talikot sieltä tuosta vain tuhota - nehän ovat olleet iso-isopappan ainoat työvälineet kun hän on muokannut suosta peltoa. Ja jos menet vaikkapa myymään vanhan kirkkoreen jollekin keräilijälle, niin epäilemättä sinun kuului maksaa niille sisaruksille heidänkin osuutensa koska sehän on ihan eri juttu kuin se talo :(
Vanhoilla taloilla ja tiloilla todella on ristinsä!
Tai sitten se ex-miehes olis halunnut pistää sen esimummun ryijyn seinälle, mutta ei uskaltanut kun muija kielsi.