Anoppi kantaa meille miehen lapsuuden tavaroita

Tuskin se mies itse on omia askartelujaan säilyttänyt. Kyllä se on tainnut miehen äiti olla, joka on krääsän tunnesyistä säästänyt ja nyt yrittää pukata ne toisten säilytettäväksi.

Oman äitini muuttaessa pienempään asuntoon selvisi, että hän on säästänyt minun ja veljeni askarteluja ja kouluvihkoja ja tehtäväkirjoja ym. koko lapsuuden ajalta.  Sitten se pakatessa soitteli, jokaisen rääpystyksen kohdalla meille, että tällainen löytyi haluatteko. Totesimme veljeni kanssa molemmat, että ei, emme halua. Ja voi sitä itkun ja porun määrää.  Hän on niitä niin rakkaudella säästänyt ja vaalinut ja nyt ei uudessa kodissa ole säilytystiloja. Eipä siinä muu äidillä auttanut kun lopulta kantaa paperinkeräykseen kun emme veljeni kanssa tuota krääsää kotiimme huolineet. Mitä ihmettä me olisimme tehneet lapsuuden ajan askarteluilla ja kirjoitusvihoilla?

Miehen tavaroita, joita anopin ei tarvitse säästää, ja joista mies päättää, mitä niille tapahtuu. Heittäköön itse roskiin, mitä haluaa, ja säästäköön, mitä haluaa. Itse en sekaantuisi asiaan.

Minun äitini toi meille vanhoja laatikoita tavaroitani, kun muuttivat, ja olisin kyllä ollut aika ihmeissäni, jos mieheni olisi sekaantunut asiaan jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin se mies itse on omia askartelujaan säilyttänyt. Kyllä se on tainnut miehen äiti olla, joka on krääsän tunnesyistä säästänyt ja nyt yrittää pukata ne toisten säilytettäväksi.

Oman äitini muuttaessa pienempään asuntoon selvisi, että hän on säästänyt minun ja veljeni askarteluja ja kouluvihkoja ja tehtäväkirjoja ym. koko lapsuuden ajalta.  Sitten se pakatessa soitteli, jokaisen rääpystyksen kohdalla meille, että tällainen löytyi haluatteko. Totesimme veljeni kanssa molemmat, että ei, emme halua. Ja voi sitä itkun ja porun määrää.  Hän on niitä niin rakkaudella säästänyt ja vaalinut ja nyt ei uudessa kodissa ole säilytystiloja. Eipä siinä muu äidillä auttanut kun lopulta kantaa paperinkeräykseen kun emme veljeni kanssa tuota krääsää kotiimme huolineet. Mitä ihmettä me olisimme tehneet lapsuuden ajan askarteluilla ja kirjoitusvihoilla?

Mulla on isoäitinkin ainekirjoitusvihot vielä tallella, ihana muisto. Mutta jos nuo on jotain sanelu- tai käsialaharjoitusvihkoja, niin sellaisilla tuskin kukaan mitään tekee.

Nuo askartelut, piirustukset yms. (omienkin lasten) voi kuvata niin että jää jokin muisto mutta ei vie tilaa. 

Vierailija kirjoitti:

Heitätkö sä ap roskiin sitten kaikki omat lapsuusmuistosi kastelahjoja myöten?

Minun vanhempani eivät raahaa niitä meille vaan säilyttävät itsellään muistona. Tuskin kastelahjoja heittäisin pois, mutta olen tehnyt selväksi että suurinpiirtein kaiken muun kyllä hävitän. Ainiin rippiristin otin kyllä yksi päivä mummolasta mukaani, sitä en heitä pois.

Mitään omia lapsuuden askarteluja en todellakaan säilyttäisi.

Kaiverretut kehykset lienevät kastelahjoja? Tietysti mies saa itse päättää haluaako säilyttää niitä vai ei. Sanonpa vain, että harmittaisi jos vanhemmat tai isovanhemmat olisivat hävittäneet omat kastelahjansa, ne ovat meille jälkipolville tärkeitä muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Miehen tavaroita, joita anopin ei tarvitse säästää, ja joista mies päättää, mitä niille tapahtuu. Heittäköön itse roskiin, mitä haluaa, ja säästäköön, mitä haluaa. Itse en sekaantuisi asiaan.

Minun äitini toi meille vanhoja laatikoita tavaroitani, kun muuttivat, ja olisin kyllä ollut aika ihmeissäni, jos mieheni olisi sekaantunut asiaan jotenkin.

Niin no, miehen tuntien ei jaksa käydä niitä läpi ja säästää kaiken vaan laiskuuttaan eli kohta on kaikki paikat taas täynnä turhaa paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Miehen tavaroita, joita anopin ei tarvitse säästää, ja joista mies päättää, mitä niille tapahtuu. Heittäköön itse roskiin, mitä haluaa, ja säästäköön, mitä haluaa. Itse en sekaantuisi asiaan.

Minun äitini toi meille vanhoja laatikoita tavaroitani, kun muuttivat, ja olisin kyllä ollut aika ihmeissäni, jos mieheni olisi sekaantunut asiaan jotenkin.

Tämä juuri, kuinka moni nainen suostuisi että mies saa päättää vaimonsa tavaroista mitä säästetään ja mitä heitetään pois? Ei toisen puolesta voi päättää missä on tunnearvoa ja missä taas ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen tavaroita, joita anopin ei tarvitse säästää, ja joista mies päättää, mitä niille tapahtuu. Heittäköön itse roskiin, mitä haluaa, ja säästäköön, mitä haluaa. Itse en sekaantuisi asiaan.

Minun äitini toi meille vanhoja laatikoita tavaroitani, kun muuttivat, ja olisin kyllä ollut aika ihmeissäni, jos mieheni olisi sekaantunut asiaan jotenkin.

Niin no, miehen tuntien ei jaksa käydä niitä läpi ja säästää kaiken vaan laiskuuttaan eli kohta on kaikki paikat taas täynnä turhaa paskaa.

No jos ne sua niin häiritsee niin esittele ne yksitellen miehelle ja kysy säästetäänkö vai hävitetäänkö. 

Vierailija kirjoitti:

Tuskin se mies itse on omia askartelujaan säilyttänyt. Kyllä se on tainnut miehen äiti olla, joka on krääsän tunnesyistä säästänyt ja nyt yrittää pukata ne toisten säilytettäväksi.

Oman äitini muuttaessa pienempään asuntoon selvisi, että hän on säästänyt minun ja veljeni askarteluja ja kouluvihkoja ja tehtäväkirjoja ym. koko lapsuuden ajalta.  Sitten se pakatessa soitteli, jokaisen rääpystyksen kohdalla meille, että tällainen löytyi haluatteko. Totesimme veljeni kanssa molemmat, että ei, emme halua. Ja voi sitä itkun ja porun määrää.  Hän on niitä niin rakkaudella säästänyt ja vaalinut ja nyt ei uudessa kodissa ole säilytystiloja. Eipä siinä muu äidillä auttanut kun lopulta kantaa paperinkeräykseen kun emme veljeni kanssa tuota krääsää kotiimme huolineet. Mitä ihmettä me olisimme tehneet lapsuuden ajan askarteluilla ja kirjoitusvihoilla?

Tämä. Anoppi ne on säilyttänyt ja mies on sanonut että heitä pois ne, anoppi sanoo "ei kun ottakaa te ne!" no ei haluta ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaiverretut kehykset lienevät kastelahjoja? Tietysti mies saa itse päättää haluaako säilyttää niitä vai ei. Sanonpa vain, että harmittaisi jos vanhemmat tai isovanhemmat olisivat hävittäneet omat kastelahjansa, ne ovat meille jälkipolville tärkeitä muistoja.

Niin ja rippilahjat tietysti myös.

Joo, mun ex-anoppi teki samaa. Meidän koti oli heidän rojujensa kaatopaikka. Olin jo ilmoittanut miehelle, että meille ei sitten tule jonkun esimummun kutoma valtava ryijy. Joo, se sanoi, mutta silti ensi vierailulla eteiseen raahattiin se ryijy jätesäkissä.

"Tämähän puhuttiin jo, että me ei oteta tota"!

Mies ei saanut kai sanottua mutsilleen mitään, tai mutsi ei uskonut. No voittehan te laittaa sen kellariin odottamaan...

"Ei laiteta. Meidän kellariin ei varastoida tavaroita mitä ei tarvita." Tossa pihalla on roskalaatikot, jos ette halua itsekään pitää. "

Tein myös selväksi alusta lähtien, että meillä on tavaraa liikaa, joten emme halua että meille tuodaan mitään sisustukseen liittyvää. Jos jotain tuodaan, ne päätyy saman tien kirpputorille tai roskiin.

Ongelma niillä oli kyvyttömyys heittää -mitään- roskiin. Kätevintä oli kantaa ne meille. Kun hankimme koiran, anoppi tarjosi meille kissojen varusteita. Sanoin että emme ota. Siitä huolimatta se raahasi 2 muovikassillista kissanrompetta. Sanoin että vie pois.

Se oli todella paksupäinen ihminen, joka oli tottunut siihen että sille ei sanota ei. Mä olin sille uutuus. Rasittavin anoppi, mitä maa päällään kantaa.

Jotakin kannattaa silti säilyttää. Laita ne vaikka kauniiseen laatikkoon siistissä järjestyksessä. Tulevat sukupolvet voi arvostaa hyvinkin paljon.

Jos ap ei tykkää että heille aina tuodaan tavaraa, eikö anoppi voisi nätisti AP:n mieheltä kysyä, että mihin mies haluaa tavarat laitettavan? Ne on kuitenkin anoppi itse säilynyt vuosien varrella, joten on vähän epäreilua ilman "lupaa" viedä niitä toisten nurkkiin.

Eikö niitä voi käydä läpi siellä anoppilassa? Niin meillä on mies siskoineen tehnyt. Meillä on jotain miehen lapsuuden juttuja, miehen siskolla on heidän lelujaan ja loput mitä halusivat säilyttää, on nyt anoppilassa, jossa lapset leikkivät niillä kun ollaan kylässä.

Minulla taas on niin, ettei mitään ole lapsuudesta talella, kun ne hävitettiin ilman lupaa i kun isä ja äitipuoli muuttivat yhtään. Se vasta epäreilua oli.

Ottaisin tuoduista tavaroista muistoksi kuvan / skannaisin valokuvat, ja heittäisin sen jälkeen roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Joo, mun ex-anoppi teki samaa. Meidän koti oli heidän rojujensa kaatopaikka. Olin jo ilmoittanut miehelle, että meille ei sitten tule jonkun esimummun kutoma valtava ryijy. Joo, se sanoi, mutta silti ensi vierailulla eteiseen raahattiin se ryijy jätesäkissä.

"Tämähän puhuttiin jo, että me ei oteta tota"!

Mies ei saanut kai sanottua mutsilleen mitään, tai mutsi ei uskonut. No voittehan te laittaa sen kellariin odottamaan...

"Ei laiteta. Meidän kellariin ei varastoida tavaroita mitä ei tarvita." Tossa pihalla on roskalaatikot, jos ette halua itsekään pitää. "

Tein myös selväksi alusta lähtien, että meillä on tavaraa liikaa, joten emme halua että meille tuodaan mitään sisustukseen liittyvää. Jos jotain tuodaan, ne päätyy saman tien kirpputorille tai roskiin.

Ongelma niillä oli kyvyttömyys heittää -mitään- roskiin. Kätevintä oli kantaa ne meille. Kun hankimme koiran, anoppi tarjosi meille kissojen varusteita. Sanoin että emme ota. Siitä huolimatta se raahasi 2 muovikassillista kissanrompetta. Sanoin että vie pois.

Se oli todella paksupäinen ihminen, joka oli tottunut siihen että sille ei sanota ei. Mä olin sille uutuus. Rasittavin anoppi, mitä maa päällään kantaa.

Jep, me ollaabmyös sanottu ettei haluta mitään mutta aina kyläillessä tuo jonkun "pikkujutun jonka löysi ja oli niin söpö ja eihän tämä tilaa vie, tuohon kirjahyllyyn laitatte miehen 3 vuotiaana piirtämän tontun kuvan."

Niinhän ne anopit tuppaavat tehdä.

Kyse on enemmästä kuin roinan raijaamisesta pojan nurkkiin.

Se on luopumisriitti ja osa oman rajallisuuden hyväksymistä. On käyty läpi muistoja oman lapsen kehittymisestä mieheksi.

Viisas miniä kiittää kauniisti ja perhe ottaa tavarat vastaan. Mukava miniä puolestaan jaksaa jopa käydä läpi perheensä kanssa miehen askartelut.

Sitten ne laitetaan lempeästi sinne minne muistot tavataan laittaa.

Moni nykyminiä on himputin kova, kylmäsydäminen ja tyhmä-- siihen saakka kun itse on vanheneva nainen.

Lapset oppii kuinka käyttäydytään ja toistavat sitten samaa isona.

Sun kannattaa sanoa anopillesi, että hän heittää ne tavarat roskikseen. Ei riitä, että sanot, että et halua niitä teille. Tuosta jälkimmäisestä kun ei käy esille, että ette tule koskaan haluamaankaan ko tavaroita. Meillä kävi aikoinaan niin, että kysyin kaikista tavaroista lapsiltani ja heitin pois kaiken, mitä he eivät halunneet. Kun he sitten saivat omia lapsia, alkoikin kysely, missä on se lelu, missä on se lelu, missä on se vaate jne. 

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin tuoduista tavaroista muistoksi kuvan / skannaisin valokuvat, ja heittäisin sen jälkeen roskiin.

Miksei valokuvia voi säilyttää sellaisenaan?

Olisit kiitollinen että joku muistaa ja välittää teidän perheestä. Kaikilla ei oo läheisiä.