Tunnetko ketään joka on irtisanoutunut työpaikasta tyhjän päälle?

Olen tehnyt useasti niin. Sitten kun lähden niin lähden. Pidän lomaa, vähän rahaa säästössä, etsin uuden duunin ja näin. Ei mitään erikoisia syitä, ei vain ole jaksanut etsiä uutta työtä ajoissa. Työttömänä olen ollut 1pv-3kk. Ihan perusduunari, enkä mitenkään nopeasti työllistävällä alalla. Mutta riskinottaja olen. Ei tietenkään mitään katumisia vaan elämä on mennyt eteenpäin. Toimin hyvin paineen alla, ja pakon edessä etsin uuden duunin, kun tietää että lähtöpäivä häämöttää. Viime kerralla en tosin kehdannut tunnustaa duunikavereille et tyhjän päälle menen. Vasta jälkikäteen sanoin, että oon siellä ja siellä töissä. Ehtivät luulla että kilpailijalle menen kun en voinut kertoa minne. En minnekään, vain kotiin lepäämään!

Olin aloittanut työt vuosia aiemmin opiskelijana, kokemattomana ja valmiina tekemään pitkiä päiviä pienellä palkalla. Opiskelemaan siinä sivussa ei oikein ehtinyt. Työnantaja ei suostunut antamaan opintovapaita (palkattomia) ja miksi olisikaan; valmistuneena, paperit kourassa olisin voinut vaatia huomattavasti korkeampaa palkkaa, etenkin kun työkokemusta alkoi olla monelta vuodelta. 

Lopulta vain irtisanouduin. Siinä vaiheessa sitten olisi oltu valmiita neuvottelemaan vaikka minkälaisia opintovapaita, mutta koska esimies oli muutenkin huono johtaja olin jo niin kypsä ettei paluuta ollut.

Köyhyyttähän siinä joutui kärsimään, mutta pitkällä tähtäimellä viisas päätös, myös taloudellisesti.

Jouman123 kirjoitti:

Joka kerta kun olen vaihtanut työpaikkaa niin olen ensin irtisanoutunut ja sitten vasta alkanut etsimään uutta. Sopii mulle paremmin noin.

Heh, ainakin pomot saa tässä ketjussa kunnolla kamaa niskaansa. Eipä siinä mitään, alaisella pitää toki olla oikeus haukkua pomonsa. Mutta jos kuitenkin sallitte yhden pomon näkemyksen, niin totean vaan, että kyllä sitä vikaa osaa olla alaisissakin. Sitä oikein välillä toivoo, että tietyt persoonat osaisivat tehdä johtopäätökset ja lähteä lätkimään. No, onneksi näistä pääsee sitten YT:ssä viimeistään eroon.

Alaisen ongelma ei yleensä ikinä ole osaaminen, vaan yksinkertaisesti väärä asenne. Pikkuisen liian pitkään kun on ollut samassa firmassa, niin sitä alkaa kuvittelemaan kaikenlaista...esim. että on korvaamaton. No, ei ole. Enkä ole itsekään, tietenkään.

Ainakin itse, ja veikkaanpa että muutkin pomot miettivät todella paljon miten näiden hankalien tapausten motivaatiota saisi nostettua. Se vaan on joskus todella vaikeaa, koska siihen vaikuttaa paljon muukin kuin johtaminen. Esim. työkavereilla ja heidän persoonilla on iso merkitys.

En tajua yhtään puhetta näistä narsisteista sun muista. Itse en ole koskaan tavannut yhtään narsistia. Kaikki esimiehini ja alaiseni ovat olleet normaalityyppejä. Erilaisia persoonia kyllä, mutta kaikkien kanssa on toimeen tultu ja töitä tehty. Jos tekijä näkee narsisteja joka työpaikassa missä on, niin kenessäkähän se narsismi silloin piilee?

Sellaista vielä, että tiedän itse, että kaikki alaiseni ei pidä minusta. Se johtuu pitkälti siitä, että vaadin paljon. Vaadin tulosta, enkä puuhastelua. Vaadin keskittymistä oikeisiin asioihin, enkä vain niihin mitä on kiva tehdä. Sanon tämän myös usein ääneen, jotta jokainen ymmärtää sen. Ja jos tästä ei pidä, niin ei kai siinä tekijällä hirveästi ole vaihtoehtoja, vai onko? Se on tulos tai ulos. Tai minä en ainakaan keksi muuta.

Oma kokemukseni pitkälti on, että huono johtaminen ei välttämättä ole osoitus narsismista tai k-päisyydestä (jos kohta on näitäkin tullut kohdattua!) vaan työtaakan kasautumisesta liian pienelle henkilöstömäärälle ja/tai taloudellista ahdinkoa.

Pahimmista esimiehistäni kaksi mainitakseni ensimmäinen oli yrittäjä, jonka yritys paini talousvaikeuksissa, ja joka yksinkertaisesti pyrki tekemään toiminnastaan edes jossakin määrin kannattavaa, ilman tietämystä lainmukaisuudesta. Tämä näkyi käytännössä siinä, että työtä siirtymineen teetettiin kokoaikaisena ja yli, mutta palkkaa maksettiin koko tästä ajasta murto-osa; työturvallisuudesta ja välineistä tingittiin; työajat oli määräänsä nähden mitoitettu ihan kohtuuttomiksi, ja kaiken sen kiireen keskellä oletus oli, että jokainen työntekijä oli "valmis paketti" ilman perehdyttämisiä - mikä on aika huono yhtälö, kun valtaosa työntekijöistään oli kouluttamattomia, koska koulutetut tiesivät kyseistä yritystä kaihtaa. Kyseisestä yrityksestä oli tehty melkoisen monta työsuojeluilmoitusta, mikä ei välttämättä ole merkki enää pelkästään työntekijän asenneongelmasta.

Toisella esimiehellä taas oli käytännössä katsoen aivan liian iso alue hallittavanaan, joka näkyi siinä, että hän hoiti vähän jokaisen asia miten-kuten. Ja kaikki tästä syystä johtuvat virheet kaatuivat työntekijöiden niskaan, ihan jo työsopimuksista lähtien aina puuttuviin työvälineisiin ja huonosti henkilöä kohti suunniteltuihin työtunteihin ja häthätää tehtyihin pikaratkaisuihin, joka saattoi mm. tarkoittaa välineiden viemistä ja tuomista omalla ajalla ihan iltamyöhälläkin, omalla ajalla.

Minulla ei ole koskaan ollut työntekijänä epäselvää, etteikö pomo olisi vaatinut tuloksia työstä. Näissä huonoimmissa tapauksissa kyse on vain ollut siitä, että työnantajan, tai koko yrityksensä luomissa olosuhteissa sen tuloksen tekeminen halutussa ajassa ja haluttuun laatuun on ollut lähemmäs mahdotonta. Ja mitä tulee tuohon korvaamattomaksi itsensä kokemiseen: nykytyöelämä tuskin antaa yhdellekään työntekijälle moisia kuvitelmia, kiitos jatkuvien YT-neuvotteluiden, vakinaistamisen lykkäämisen vuodesta toiseen ja koiran kohtelun siitäkin huolimatta, että työtä tehdään hyvä ettei omaa vapaa-aikaansa myöten ilman palkkaa.

Sen perusteella, mitä itse olen työelämää nähnyt, en ihmettele yhtään, miksi Suomi on suvannossa eikä vienti vedä. Suomessa johtamisessa olisi paljon parantamisen varaa.

on se jännä juttu, kun haluaa irtisanoutua, niin siinä kohtaa kaikki onnistuisi, mutta sitä ennen ei.

Vierailija kirjoitti:

Jouman123 kirjoitti:

Joka kerta kun olen vaihtanut työpaikkaa niin olen ensin irtisanoutunut ja sitten vasta alkanut etsimään uutta. Sopii mulle paremmin noin.

Heh, ainakin pomot saa tässä ketjussa kunnolla kamaa niskaansa. Eipä siinä mitään, alaisella pitää toki olla oikeus haukkua pomonsa. Mutta jos kuitenkin sallitte yhden pomon näkemyksen, niin totean vaan, että kyllä sitä vikaa osaa olla alaisissakin. Sitä oikein välillä toivoo, että tietyt persoonat osaisivat tehdä johtopäätökset ja lähteä lätkimään. No, onneksi näistä pääsee sitten YT:ssä viimeistään eroon.

Alaisen ongelma ei yleensä ikinä ole osaaminen, vaan yksinkertaisesti väärä asenne. Pikkuisen liian pitkään kun on ollut samassa firmassa, niin sitä alkaa kuvittelemaan kaikenlaista...esim. että on korvaamaton. No, ei ole. Enkä ole itsekään, tietenkään.

Ainakin itse, ja veikkaanpa että muutkin pomot miettivät todella paljon miten näiden hankalien tapausten motivaatiota saisi nostettua. Se vaan on joskus todella vaikeaa, koska siihen vaikuttaa paljon muukin kuin johtaminen. Esim. työkavereilla ja heidän persoonilla on iso merkitys.

En tajua yhtään puhetta näistä narsisteista sun muista. Itse en ole koskaan tavannut yhtään narsistia. Kaikki esimiehini ja alaiseni ovat olleet normaalityyppejä. Erilaisia persoonia kyllä, mutta kaikkien kanssa on toimeen tultu ja töitä tehty. Jos tekijä näkee narsisteja joka työpaikassa missä on, niin kenessäkähän se narsismi silloin piilee?

Sellaista vielä, että tiedän itse, että kaikki alaiseni ei pidä minusta. Se johtuu pitkälti siitä, että vaadin paljon. Vaadin tulosta, enkä puuhastelua. Vaadin keskittymistä oikeisiin asioihin, enkä vain niihin mitä on kiva tehdä. Sanon tämän myös usein ääneen, jotta jokainen ymmärtää sen. Ja jos tästä ei pidä, niin ei kai siinä tekijällä hirveästi ole vaihtoehtoja, vai onko? Se on tulos tai ulos. Tai minä en ainakaan keksi muuta.

Oma kokemukseni pitkälti on, että huono johtaminen ei välttämättä ole osoitus narsismista tai k-päisyydestä (jos kohta on näitäkin tullut kohdattua!) vaan työtaakan kasautumisesta liian pienelle henkilöstömäärälle ja/tai taloudellista ahdinkoa.

Pahimmista esimiehistäni kaksi mainitakseni ensimmäinen oli yrittäjä, jonka yritys paini talousvaikeuksissa, ja joka yksinkertaisesti pyrki tekemään toiminnastaan edes jossakin määrin kannattavaa, ilman tietämystä lainmukaisuudesta. Tämä näkyi käytännössä siinä, että työtä siirtymineen teetettiin kokoaikaisena ja yli, mutta palkkaa maksettiin koko tästä ajasta murto-osa; työturvallisuudesta ja välineistä tingittiin; työajat oli määräänsä nähden mitoitettu ihan kohtuuttomiksi, ja kaiken sen kiireen keskellä oletus oli, että jokainen työntekijä oli "valmis paketti" ilman perehdyttämisiä - mikä on aika huono yhtälö, kun valtaosa työntekijöistään oli kouluttamattomia, koska koulutetut tiesivät kyseistä yritystä kaihtaa. Kyseisestä yrityksestä oli tehty melkoisen monta työsuojeluilmoitusta, mikä ei välttämättä ole merkki enää pelkästään työntekijän asenneongelmasta.

Toisella esimiehellä taas oli käytännössä katsoen aivan liian iso alue hallittavanaan, joka näkyi siinä, että hän hoiti vähän jokaisen asia miten-kuten. Ja kaikki tästä syystä johtuvat virheet kaatuivat työntekijöiden niskaan, ihan jo työsopimuksista lähtien aina puuttuviin työvälineisiin ja huonosti henkilöä kohti suunniteltuihin työtunteihin ja häthätää tehtyihin pikaratkaisuihin, joka saattoi mm. tarkoittaa välineiden viemistä ja tuomista omalla ajalla ihan iltamyöhälläkin, omalla ajalla.

Minulla ei ole koskaan ollut työntekijänä epäselvää, etteikö pomo olisi vaatinut tuloksia työstä. Näissä huonoimmissa tapauksissa kyse on vain ollut siitä, että työnantajan, tai koko yrityksensä luomissa olosuhteissa sen tuloksen tekeminen halutussa ajassa ja haluttuun laatuun on ollut lähemmäs mahdotonta. Ja mitä tulee tuohon korvaamattomaksi itsensä kokemiseen: nykytyöelämä tuskin antaa yhdellekään työntekijälle moisia kuvitelmia, kiitos jatkuvien YT-neuvotteluiden, vakinaistamisen lykkäämisen vuodesta toiseen ja koiran kohtelun siitäkin huolimatta, että työtä tehdään hyvä ettei omaa vapaa-aikaansa myöten ilman palkkaa.

Sen perusteella, mitä itse olen työelämää nähnyt, en ihmettele yhtään, miksi Suomi on suvannossa eikä vienti vedä. Suomessa johtamisessa olisi paljon parantamisen varaa.

Erittäin järkyttävä kuvaus. Teitkö ilmoituksen?

Äitini irtisanoutui 53-vuotiaana. Kuulemma sai vaan tehdastyöstä tarpeekseen. Kummallista kyllä, pääsi kolmen kuukauden jälkeen kaupan kassalle töihin ja on viihtynyt omien sanojensa mukaan oikein hyvin. On tehnyt sivubisneksinä kotisiivousta tuttavansa firmassa.  Jää kohta eläkkeelle. Luulen että heittää vielä senkin jälkeen keikkaa...ei se osaa vaan olla tekemättä jotain, sitäpaitsi rakastaa siivousta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jouman123 kirjoitti:

Joka kerta kun olen vaihtanut työpaikkaa niin olen ensin irtisanoutunut ja sitten vasta alkanut etsimään uutta. Sopii mulle paremmin noin.

Heh, ainakin pomot saa tässä ketjussa kunnolla kamaa niskaansa. Eipä siinä mitään, alaisella pitää toki olla oikeus haukkua pomonsa. Mutta jos kuitenkin sallitte yhden pomon näkemyksen, niin totean vaan, että kyllä sitä vikaa osaa olla alaisissakin. Sitä oikein välillä toivoo, että tietyt persoonat osaisivat tehdä johtopäätökset ja lähteä lätkimään. No, onneksi näistä pääsee sitten YT:ssä viimeistään eroon.

Alaisen ongelma ei yleensä ikinä ole osaaminen, vaan yksinkertaisesti väärä asenne. Pikkuisen liian pitkään kun on ollut samassa firmassa, niin sitä alkaa kuvittelemaan kaikenlaista...esim. että on korvaamaton. No, ei ole. Enkä ole itsekään, tietenkään.

Ainakin itse, ja veikkaanpa että muutkin pomot miettivät todella paljon miten näiden hankalien tapausten motivaatiota saisi nostettua. Se vaan on joskus todella vaikeaa, koska siihen vaikuttaa paljon muukin kuin johtaminen. Esim. työkavereilla ja heidän persoonilla on iso merkitys.

En tajua yhtään puhetta näistä narsisteista sun muista. Itse en ole koskaan tavannut yhtään narsistia. Kaikki esimiehini ja alaiseni ovat olleet normaalityyppejä. Erilaisia persoonia kyllä, mutta kaikkien kanssa on toimeen tultu ja töitä tehty. Jos tekijä näkee narsisteja joka työpaikassa missä on, niin kenessäkähän se narsismi silloin piilee?

Sellaista vielä, että tiedän itse, että kaikki alaiseni ei pidä minusta. Se johtuu pitkälti siitä, että vaadin paljon. Vaadin tulosta, enkä puuhastelua. Vaadin keskittymistä oikeisiin asioihin, enkä vain niihin mitä on kiva tehdä. Sanon tämän myös usein ääneen, jotta jokainen ymmärtää sen. Ja jos tästä ei pidä, niin ei kai siinä tekijällä hirveästi ole vaihtoehtoja, vai onko? Se on tulos tai ulos. Tai minä en ainakaan keksi muuta.

Oma kokemukseni pitkälti on, että huono johtaminen ei välttämättä ole osoitus narsismista tai k-päisyydestä (jos kohta on näitäkin tullut kohdattua!) vaan työtaakan kasautumisesta liian pienelle henkilöstömäärälle ja/tai taloudellista ahdinkoa.

Pahimmista esimiehistäni kaksi mainitakseni ensimmäinen oli yrittäjä, jonka yritys paini talousvaikeuksissa, ja joka yksinkertaisesti pyrki tekemään toiminnastaan edes jossakin määrin kannattavaa, ilman tietämystä lainmukaisuudesta. Tämä näkyi käytännössä siinä, että työtä siirtymineen teetettiin kokoaikaisena ja yli, mutta palkkaa maksettiin koko tästä ajasta murto-osa; työturvallisuudesta ja välineistä tingittiin; työajat oli määräänsä nähden mitoitettu ihan kohtuuttomiksi, ja kaiken sen kiireen keskellä oletus oli, että jokainen työntekijä oli "valmis paketti" ilman perehdyttämisiä - mikä on aika huono yhtälö, kun valtaosa työntekijöistään oli kouluttamattomia, koska koulutetut tiesivät kyseistä yritystä kaihtaa. Kyseisestä yrityksestä oli tehty melkoisen monta työsuojeluilmoitusta, mikä ei välttämättä ole merkki enää pelkästään työntekijän asenneongelmasta.

Toisella esimiehellä taas oli käytännössä katsoen aivan liian iso alue hallittavanaan, joka näkyi siinä, että hän hoiti vähän jokaisen asia miten-kuten. Ja kaikki tästä syystä johtuvat virheet kaatuivat työntekijöiden niskaan, ihan jo työsopimuksista lähtien aina puuttuviin työvälineisiin ja huonosti henkilöä kohti suunniteltuihin työtunteihin ja häthätää tehtyihin pikaratkaisuihin, joka saattoi mm. tarkoittaa välineiden viemistä ja tuomista omalla ajalla ihan iltamyöhälläkin, omalla ajalla.

Minulla ei ole koskaan ollut työntekijänä epäselvää, etteikö pomo olisi vaatinut tuloksia työstä. Näissä huonoimmissa tapauksissa kyse on vain ollut siitä, että työnantajan, tai koko yrityksensä luomissa olosuhteissa sen tuloksen tekeminen halutussa ajassa ja haluttuun laatuun on ollut lähemmäs mahdotonta. Ja mitä tulee tuohon korvaamattomaksi itsensä kokemiseen: nykytyöelämä tuskin antaa yhdellekään työntekijälle moisia kuvitelmia, kiitos jatkuvien YT-neuvotteluiden, vakinaistamisen lykkäämisen vuodesta toiseen ja koiran kohtelun siitäkin huolimatta, että työtä tehdään hyvä ettei omaa vapaa-aikaansa myöten ilman palkkaa.

Sen perusteella, mitä itse olen työelämää nähnyt, en ihmettele yhtään, miksi Suomi on suvannossa eikä vienti vedä. Suomessa johtamisessa olisi paljon parantamisen varaa.

Erittäin järkyttävä kuvaus. Teitkö ilmoituksen?

Ensimmäisestä kuvailemastani yrityksestä irtisanouduin itse, itse asiassa aika spontaanisti, ja karenssin vältin liiton ja työsuojelun avulla - ja liitto itse asiassa tarttui tilanteeseeni hyvin hanakasti, koska kyseinen yritys oli sille hyvin tuttu. 

Jälkimmäisen kanssa odotin määräaikaisuuden päättymistä, enkä suostunut enää kirjoittamaan toistaiseksi voimassaolevaa. Sittemmin päätin jättää koko alan, eikä kaduta yhtään.

Esimies (johtaja) vaihtui. Ilmoitti minulle yllätyksellisesti, että seuraavana päivänä hän esittää yhtiön hallitukselle organisatoriseen asemaani muutosta. Se sisälsi sen, että tehtävät ja palkkaus pysyisivät ennallaan, mutta "vast'edes et olisi enää yhtä suuri 'herra' kuin tähän saakka". Välillemme tulisi lisäporras. Hetken mietittyäni kirjoitin ja jätin irtisanoutumisilmoituksen, sillä tilanne ennalta kanssani neuvottelematta soti omaa moraalikäsitystäni vastaan.

Oli se aikamoinen paukku liki 25 työvuoden jälkeen samassa firmassa. Vaikka putosin 'tyhjän päälle', järjestin elämäni uudella tavalla mielekkääksi.

Monelta kantilta ja positiosta töitä tehneenä kommentoin, jotta ihan arvokkain voimavara on asenne. Sitten tulee vasta kaikki osaaminen tms.

Kun asenne on ympäristön kanssa kohdallaan niin hommat sujuu ja yhteistyö pelaa. Jos ei, niin onpa takkuista.

Jos itse huomaa, että asenne ei ole eikä saa yrittämisestä huolimatta kohdalleen, niin oma-aloitteisuus on kohdallaan katsoa uusia hommia.

En ole samaa mieltä siinä että osoitellaan yksinomaan johtamisen suuntaan, suurin johtamien tulee aina itsensä johtamisesta! Työpaikka ei ole mikään päiväkoti vaikka hommat sujuisivat kuin leikki lapselta.

Vierailija kirjoitti:

Nämä irtisanoutuvat omat oma rotunsa. Niitä ei pysty mistään tunnistamaan.

Miksi musta tuntuu kuin nämä peräjälkeen tulleet samankaltaiset viestit on yhdeltä ja samalta kirjoittajalta? Yksi riittää.

Pidä huolta itsestäsi kirjoitti:

Monelta kantilta ja positiosta töitä tehneenä kommentoin, jotta ihan arvokkain voimavara on asenne. Sitten tulee vasta kaikki osaaminen tms.

Kun asenne on ympäristön kanssa kohdallaan niin hommat sujuu ja yhteistyö pelaa. Jos ei, niin onpa takkuista.

Jos itse huomaa, että asenne ei ole eikä saa yrittämisestä huolimatta kohdalleen, niin oma-aloitteisuus on kohdallaan katsoa uusia hommia.

En ole samaa mieltä siinä että osoitellaan yksinomaan johtamisen suuntaan, suurin johtamien tulee aina itsensä johtamisesta! Työpaikka ei ole mikään päiväkoti vaikka hommat sujuisivat kuin leikki lapselta.

Eri mieltä. Kaikki lähtee johdosta ja johtohan myös rekrytoi työntekijät eli voi katsoa peiliin jos rekrytointi on huonoa. Meille ei pääse jos ei ole pomon sukulaisen kaveri tai muu kytkös. Yksi näistä näin rekrytoiduista on onnistunut pilaamaan koko työyhteisön ilmapiirin. Pomon tarkoitus on luoda oma hovi missä on henkilökohtaiset kytkökset alaisiin, lue: sukulaisuhteen tms. kautta. Näin turvaa oman paikjansa. Vanhat työntekijät pyrkii savustamaan ulos jotta saa oman hovinsa tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Pidä huolta itsestäsi kirjoitti:

Monelta kantilta ja positiosta töitä tehneenä kommentoin, jotta ihan arvokkain voimavara on asenne. Sitten tulee vasta kaikki osaaminen tms.

Kun asenne on ympäristön kanssa kohdallaan niin hommat sujuu ja yhteistyö pelaa. Jos ei, niin onpa takkuista.

Jos itse huomaa, että asenne ei ole eikä saa yrittämisestä huolimatta kohdalleen, niin oma-aloitteisuus on kohdallaan katsoa uusia hommia.

En ole samaa mieltä siinä että osoitellaan yksinomaan johtamisen suuntaan, suurin johtamien tulee aina itsensä johtamisesta! Työpaikka ei ole mikään päiväkoti vaikka hommat sujuisivat kuin leikki lapselta.

Eri mieltä. Kaikki lähtee johdosta ja johtohan myös rekrytoi työntekijät eli voi katsoa peiliin jos rekrytointi on huonoa. Meille ei pääse jos ei ole pomon sukulaisen kaveri tai muu kytkös. Yksi näistä näin rekrytoiduista on onnistunut pilaamaan koko työyhteisön ilmapiirin. Pomon tarkoitus on luoda oma hovi missä on henkilökohtaiset kytkökset alaisiin, lue: sukulaisuhteen tms. kautta. Näin turvaa oman paikjansa. Vanhat työntekijät pyrkii savustamaan ulos jotta saa oman hovinsa tilalle.

Kahden kauppa se työpaikka kuitenkin on. Tuollaiset sukulais- tms. suhdetyöpaikat on oma lukunsa, onnekseni ei ole sattunut kohdalle.

Muinoin itse irtisanouduin. En saanut ennää asennettani kohdalleen, liikaa suuria muutoksia töissä ja huom! muilla elämänalueilla. Hallinnan tunne hävisi liiaksi ja irtisanoutuminen oli se ensimmäinen aktiivinen teko, josta sai pään takaisin pinnalle ja pääsi aloittamaan kaiken alusta. Pomon asenne ihan ok, itse en vain osannut enää sopeutua.

Siksipä tuon tätäkin puolta esille, jotta saa katsoa peiliinkin ja tehdä sitten vasta sen kokonaisanalyysin, ehkä siinä kuvassa on edes pieni paikka omalle tekemiselle ja onko ylipäätään edes itselle sopivalla alalla.

Asun ja työskentelen ulkomailla ja pariin otteeseen on tullut irtisanouduttua tyhjän päälle niin, että muutaman kuukauden vuokrarahat ovat olleet kasassa ja luottaen siihen, että saan uuden työn mitä pikimmiten. Syynä irtisanoutumisiin on yksinkertaisesti ollut se, etten ole kokenut kyseistä työtä tai työyhteisöä  mielekkääksi, firman sisällä tapahtuneet muutokset ovat olleet huonompaan päin tai tarvittavia muutoksia ei ole tehty lainkaan. Tämä taas aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, koska haluan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Eipä ole onneksi koskaan ollut ongelmana saada uutta työtä lyhyessäkään ajassa. Maksimissaan muutaman viikon olen ollut työttömänä, ja sekin aika on ollut kesällä jolloin tuo meni mukavasti kesälomana. Kivempi on kuitenkin lähteä entiseltä työpaikalta niin, että on jo uusi työpaikka odottamassa.

Huono työilmapiiri, palkkaus ja jakopiirien jatkuva kasvattaminen.

Meillä on vain yksi elämä, miksi tuhlata sitä huonossa työpaikassa?

Minä irtisanouduin  ja se oli elämäni paras päätös. Esimies oli kuin hitleri, huusi, pilkkasi, töni, kertoi salassa pidettäviä asioita julkisesti, muunteli totuutta itselleen sopivaksi ja kaikenkukkuraksi otti aina jonkun työntekijöistä kaverikseen ja kertoi sitten tälle "kaverille", kuinka joku toinen työntekijä on haukkunut muita. Näin tämä esimies sai alaiset tappelemaan keskenään ja toimi periaatteella "hajoita ja hallitse". Tämä tapahtui vielä pääkaupunkiseudulla hoitoalalla, jossa pitäsi noudattaa eettisiä periaatteita. Sellaisia hirviöitä löytyy vain naisvaltaiselta alalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaks kertaa oon lähtenyt kävelemään liian tylsäksi muuttuneesta työstä ilman varmaa tietoa tulevasta.

Tyhjän päälle? Sitä en tiedä, kun olen aina luottanut, että elämä kantaa. Ja on kantanut. Ekalla kertaa viikossa uusi duuni ja palkka nousi muistaakseni muutaman satasen. Kilpailukielto sopimus silloin jännitti eniten, kun kilpailija rekryi mut kuullessaan, että olin jättänyt firman A. Eipä siinä mitään, kerran soittivat perään mutta siihen jäi.

Ja viime vuonna tein sen uudestaan, se helpotuksen tunne, kun jättää oven kiinni perässään taakse katsomatta. Tälläkin kertaa jotenkin sinnitellyt, onneksi on verkosto ja suhteet moneen paikkaan. Yhden oven sulkeminen avaa mahdollisuuden päästä ilmalukosta ohi ja uuteen seikkailuun.

Suomen yleisin työntekijöiden horroskooppimerkki on lammas, mitään ei uskalleta paitsi määkiä ja netissä touhottaa.

AP:lle rohkeutta, jos mietit jotain, tee se. Sellaista harmittelee vanhana, jos käyttää jonkin asian tekemättä.

Niin totta. Määkivät lampaat ovat sitku- ja mutku-tapauksia; odotetaan sopivampia aikoja, lasten kasvamista, lottovoittoa ja kuka mitäkin eikä uskalleta lopettaa duunia, jonka ainoa plussapuoli on enää suht varma palkka (jos sekään). Haukutaan ja valitetaan, mutta kärvistellään mieluummin tutussa helvetissä kuin lähdettäisiin tutkimaan tuntematonta paratiisia :D

Mun työkaveri valittaa koko ajan että lähtee HETI kun vaan löytää uutta työtä. Muuten hyvä, mutta kun se ei ees yritä etsiä uutta työtä, ei edes katsele työpaikkailmoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen kun vain alatte elämään oloneuvoksen elämää, kunhan teette sen omilla rahoillanne. Julkisia varoja ette kyllä ala käyttämään huvittelemiseen. Me työssäkäyvät veronmaksajat kun emme vapaamatkustamista suvaitse. Jos sietää itse irtisanoutua, koska ei halua olla töissä, niin kyllä silloin sietää myös olla nostamatta yhteiskunnan etuuksia.

Paitsi että tän irtisanoutuneen tilalle yleensä palkataan uusi työntekijä. Eli mikään ei periaatteessa muutu, työntekujöiden ja työttömien määrä pysyy periaatteessa samana. Ja voi olla että se uusi viihtyykin siellä työpaikassa. Ja se joka ei siellä viihtynyt, säilyttää mielenterveytensä, löytää uuden mielekkäämmän työn tai ei oo pilaamassa muidenkin päivää valituksellaan, riippuen mistä syystä irtisanoutui.

Lähdin taksinkuljettajan työstä Helsingissä niin että jätin vain viimeisin työvuoron tuotot ja paperilapun johon kirjoitin että nyt riitti, en tule enää töihin. EI tarvitse olla yhteyksissä.  Johtui siitä että olin tehnyt huonon sopimuksen, että saan työvuoroni tuotosta vain 30% ja vaikka ajoin paljon niin ensimmäinen palkka oli järkytys kun käteen jäi vain n. 1100 euroa. No olishan se riittänyt jos olisi kaupungin vuokra-asunto ja vuokra alle 600 euroa, mutta kun vain yksityiseltä saan vuokrattua ja  vuokra on  800 euroa niin ei rahat riittänytkään elämiseen.  Jos vielä joskus taksia ajan niin vaadin sen 40% kassasta tai sitten 1200 euron takuupalkan.  En kyl tiedä olisinko nopeasti saanut jotain asumistukea, mutta kun ärsytti niin paljon ja tunsi olonsa huijatuksi ja hyväksikäytetyksi.

Onko joku lähtenyt tilitoimistotyöstä? Jos kyllä, oletko pysynyt alalla vai vaihtanut alaakin?