Tunnetko ketään joka on irtisanoutunut työpaikasta tyhjän päälle?

Minä itse. Irtisanouduin vakituisesta työpaikasta ja irtisanoin vuokrakämpän ja muutin ihan vieraalle paikkakunnalle kouluun. Ei mitään varmuutta siitä, että tulenko koskaan valmistumaan koulusta, tykkäänkö lopulta koko alasta ja saanko töitä edes. No hyvin siinä lopulta kävi, valmistuin, tykkään ja sain heti koulun loputtua kolme työtarjousta vaikken laittanut yhtään työhakemusta.

Syy miksi irtisanouduin oli se, että olin totaalisen tympääntynyt siihen työhön, työoloihin, työkavereihin, työnjohtoon ja elämään noin ylipäätään. Jos ei aikuisella työssäkäyvällä ihmisellä ole varaa palkallaan mihinkään muuhun kuin ongelmalähiön vuokrakämppään ja penniä saa venyttää venyttämistään, että saa edes elämän perusedellytykset maksettua, niin eipä siinä oikein huonommin voi käydä, jos siitä kaikesta ottaa irtioton ja katsoo mihin tie vie.

Ekalla kerralla heittäydyin tyhjän päälle muuten kivasta perusduunista, kun pomo otti minut silmätikuksi ja tunnelma kiristyi. Minua esimerkiksi syytettiin virheistä, joita oli tehty jo vuosia ennen taloon tuloani. Yhtenä päivänä vaan päätin, että nyt riittää. Tein työvaiheen loppuun, pistin takin niskaan ja kävelin toimistoon ilmoittamaan lopettamisesta. Ei tarvinnut tulla töihin enää irtisanomisajaksi. Kotiin kävellessä oli niin vahva ja onnellinen olo, että sitä muistelen vielä kymmenen vuoden jälkeen. Ihanien työkaverien vuoksi sinnittelin siinä p*skamestassa liian kauan. Löysin uuden työpaikan heti, kun alkoi työnteko taas houkutella.

Toisen irtioton tein pari vuotta sitten. Mulla olisi ollut tuossa työpaikassa hyvä tulevaisuus mutta sama juttu kuin edellisessä, veemäinen pikkupomo (miksi nämä on aina +50v naisia?) sorsi minua ja kiusasi työkaveriani. Työsuojelu ei asiaa korjannut joten päätin, että en jää itseäni sairastuttamaan. Muutin pikkukylään toiselle puolelle maata ja sain unelmatyöpaikan tuosta vaan. Palkkakin on reippaasti parempi kuin ennen ja elinkustannukset pienemmät. Olen kaikin puolin onnellinen.

Jos töissä tuntuu pahalta, repäise itsesi irti ja etsi uusi alku muualta. Ainakin omalla kohdalla "tyhjän päällä" on tarkoittanut vapautta miettiä, millaisen elämän haluan itselleni rakentaa.

Karenssin pelkääjille: pyytäkää työsuhteen purkua taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Jos tuo ei onnistu, sairauslomaa saa aina karenssin ajaksi. Jos työ masentaa/ahdistaa/polttaa loppuun, siinä on ihan hyvä syykin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä itse. En jaksanut enää ja nyt pidän vuoden vapaata ja nostelen kovalla työllä tehtyjä liitonrahoja. Minä olen ansainnut joka ikisen sentin. Nyt käytän omia rahojani vuoden verran.

Anteeksi vain, mutta n 90% ansiosidonnaisestasi on ihan julkisia verovaroja. Vain pieni osa koostuu työttömyyskassan jäsenmaksuista.

Mistä luulet "julkisten verovarojen " päätyvän valtiolle ja kunnille?

Maksoin pitkälti yli 40% veroja vuosikymmenet, välilliset verot siihen päälle n 20%.

Kun porukkaa tarvitaan vähemmän olen mielestäni ansaitusti mielelläni hetken lomautettuna. Työttömyyskorvauksestakin menee lähes 900€ veroa kuukaudessa.

Lomautusvariotuksen tullessa kerroin että nuoremmat työkaverini pelkäävät lomautusta, heillä lapset vielä kotona, asuntolainaa  ja muuta maksamatta.  

Tunnen. Minä. Työehtojani ja palkkaani oltiin heikentämässä roimasti ja kaikki oli hyvin epämääräistä. Viikon päästä tarjottiin toisesta paikkaa töitä.

Tunnen yhden entisen työkaverin. Tai tavallaan ei irtisanoutunut, vaan ei halunnut ottaa vuoden töissäolon jälken toista määräaikaista vuoden sopparia vastaan. Oli äitiysloman ja hoitovapaan sijainen ja olisi jatkunut jopa 3 vuotta lisää. Hän kertoi kokeneensa työn liian kuormittavana ja koki, ettei hänen osaamisensa ja koulutuksensa vastaa työ sisältöjä. Oli kuitenkin muodollisesti pätevä, joskin erikoistunut vähän eri osa-alueisiin. Jäi työttömäksi ja oli työttömänä käsittääkseni puoli vuotta. Sai lopulta työpaikan, jossa viihtyy ja jonka kokee vastaavan enemmän osaamistaan.

Minua hieman hirvitti, kun hän jättäytyi pois määräaikaisesta työstä, etenkin kun alallamme työtilanne ei ole enää mikään huippu. Mutta näin jälkikäteen valitsi varmasti oikein.

Vierailija kirjoitti:

Minä itse, kesken määräaikaisen työsopimuksen. Työpaikalla oli järkyttävän huono ilmapiiri, ja minulle sattui todella myrkyllinen vanha naisihminen työkaveriksi, jonka kanssa piti yrittää tehdä joka päivä yhteistyötä. Tämä nainen sai kaikilta jatkuvasti negatiivista palautetta, ja alkoi lopulta syyttää siitä minua, puhui pahaa esimihelle, kollegoille ym. ym.

Oli aika hemmetin kurja tilanne, kun olin puoli vuotta aikaisemmin eronnut, ja asuin silloin vuokra-asunnossa, johon en irtisanoutumiseni vuoksi saanut mitään tukea, enkä karenssin takia muutenkaan yhtään mistään mitään. Luulin että saan viimeisen palkan yhteydessä edes kesälomarahoja, mutta enpä saanutkaan kun olin irtisanoutunut ennen työsopimuksen määräaikaa.

3kk siis meni karenssissa, siihen pari kuukautta päälle ennen kuin liiton rahat alkoivat juoksemaan. Velkaudun pahasti sinä aikana. Sossusta en saanut mitään, koska olin hiljattain menettänyt isäni, ja perinyt pienen osuuden kesämökkiä, jota en voinut kenellekään myydä. Koska kesäloma oli pian tulossa opetusalalla, en ehtinyt saada uutta työpaikkaakaan, jotta olisin voinut jotakin tienata sinä aikana.

Ei ollut kovin häävi puolivuotinen se.

Siis nyt en ymmärtänyt miten asumistuen saanti riippuisi siitä, että on itse irtisanoutunut?

Mitä ajattelette näistä ihmisistä jotka jäävät mieluummin työttömäksi kuin jatkavat p*skassa työpaikassa? Mietin nimittäin samaa, rohkenenko?

Oma mies. Oli jo melkein burn out. 

Mua ei päästetty saikulle vaikka ois ollut tarvis, joten päätin sitten irtisanoutua. Paras päätös ikinä eikä tullut edes karenssia :)

Myöhemmin soittelivat vielä perään, että kelpaisko työt. No ei tosiaankaan kelpaa. Eikä siitäkään tullut karenssia.

Minä lähdin. En kestänyt kiusaamista ja kyykyttämistä. Elämäni viisain päätös. Sain elämäni takaisin, perheeni sai minut takaisin ja sittemmin urakin on edennyt mukavaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajattelette näistä ihmisistä jotka jäävät mieluummin työttömäksi kuin jatkavat p*skassa työpaikassa? Mietin nimittäin samaa, rohkenenko?

Mitä väliä muitten mielipiteillä on? Oletko täällä miellyttämässä ihmisiä, joille on aivan sama ootko kuollut vai elossa? Miksi?

Mut mä sanoisin, että rohkeutta ja teet niinku itsestä parhaalta tuntuu. Luultavasti se voi olla sinunkin elämäsi paras päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä itse. En jaksanut enää ja nyt pidän vuoden vapaata ja nostelen kovalla työllä tehtyjä liitonrahoja. Minä olen ansainnut joka ikisen sentin. Nyt käytän omia rahojani vuoden verran.

Anteeksi vain, mutta n 90% ansiosidonnaisestasi on ihan julkisia verovaroja. Vain pieni osa koostuu työttömyyskassan jäsenmaksuista.

Mistä luulet "julkisten verovarojen " päätyvän valtiolle ja kunnille?

Maksoin pitkälti yli 40% veroja vuosikymmenet, välilliset verot siihen päälle n 20%.

Kun porukkaa tarvitaan vähemmän olen mielestäni ansaitusti mielelläni hetken lomautettuna. Työttömyyskorvauksestakin menee lähes 900€ veroa kuukaudessa.

Lomautusvariotuksen tullessa kerroin että nuoremmat työkaverini pelkäävät lomautusta, heillä lapset vielä kotona, asuntolainaa  ja muuta maksamatta.  

Joo ja kun yksi irtisanoutuu niin joku työtön saa hänen paikkansa. Eli kulut yhteiskunnalle +/- 0.

Minä itse. Työpaikassa ei sikäli ollut mitään vikaa. Siivoustyö, mukavat asiakaskohteet, työkaverit ja työilmapiiri. Työt jäi työpaikalle eikä niitä tarvinnut miettiä vapaa-ajalla. Oli myös vakityö. Tein n 30 tuntia viikossa töitä, mutta ilta- ym korvausten takia elin ihan kivasti. Fyysinen työ, joten pysyi kunnossakin. Mutta mä ajattelin, että olen 24 enkä voi tuota loputtomiin tehdä. Niinpä irtisanouduin, lähdin katselemaan maailmaa ja täällä olen yhä, opiskelemassa unelmieni alaa, jonka tosin keksin vasta kun tämän koulun löysin.

Sen jälkeen kun uusi toimari aloitti on moni pitkäaikainen työntekijä lähtenyt. Jäätävät tulostavoitteet, työilmapiiri on huonontunut ja kyynärpäätaktiikka lisääntynyt. Niin voi pilata hyvän työpaikan pääasia että johto saa bonuksensa.

Niin kauan kun työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja ei irtisanoutumisesta ole minkäänlaista haittaa yhteiskunnalle. Luterilainen filosofia palvelee vain työnantajaa.

Huvittaa lähtijöiden (no nämä on niitä jotka vaihtavat työpaikkaa) lähtösähköpostit kollegoilleen. Aina on ollut maailman paras työpaikka ja ja työkaverit mukavia. Tuskin noin miksi muuten vaihtaa työpaikkaa kun se on monesti ns. Huonompi tai samantasoinen.

Sen kun vain alatte elämään oloneuvoksen elämää, kunhan teette sen omilla rahoillanne. Julkisia varoja ette kyllä ala käyttämään huvittelemiseen. Me työssäkäyvät veronmaksajat kun emme vapaamatkustamista suvaitse. Jos sietää itse irtisanoutua, koska ei halua olla töissä, niin kyllä silloin sietää myös olla nostamatta yhteiskunnan etuuksia.

Kolmen kuukauden karenssi on siedettävä, jos täytyy itsensä irtisanoa.

Rahaa on syytä olla sen verran säästössä, ettei työnantaja mahda sulle mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ajattelette näistä ihmisistä jotka jäävät mieluummin työttömäksi kuin jatkavat p*skassa työpaikassa? Mietin nimittäin samaa, rohkenenko?

Olen onnellinen jokaikisen puolesta. Se asia ei kuulu muille ja saahan silloin joku muu sen sinun työsi. Ehkäpä joku työtön joka on siitä onnellinen ainakin jonkin aikaa. Kiertokulkua se vain on.