Oletteko tavanneet ihmisiä joiden pelkästä läsnäolosta tulee outo olo?

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi kerran niin, että matkalla yöllä kotiin,  ja mua lähti seuraamaan auto. Tai ei se seurannut, se ajoi vieressä sivukujalla eikä lähtenyt pois, vaikka käytin tarkoituksella näkyvästi älypuhelinta. Lopulta kuski alkoi inttämään siitä, tulenko kyytiin vai en - olin enää vain minuutin matkan päässä huoltoaseman myymälästä, jonne olin matkalla, ja silti jokin sanoi, että mun on pakko suostua autoon. Asuin lähistöllä ja pelkäsin, että auto jää odottamaan poistumistani huoltikselta. Heti noustuani autoon kuski kiihdytti aivan älyttömään nopeuteen ja eka kysymys oli, odottaako mua joku kotona. Puhelin kädessä valehtelin että poikaystävä odottaa hereillä ja juuri viestittelen hänelle. Kuski ajoi ohi ohjeistukseni mutta päästi minut ulos autosta, kun jatkoin teeskennellyn hyväntuulisena jutusteluani "poikakaverista". Tästä on n. 15 vuotta aikaa enkä silloin vielä ollut lukenut Järvenpään sarjamurhaajasta; olen varma, että olin hänen, tai hänen kaltaisensa kyydissä. 

Yleensä aina kun joudun jotenki erikoiseen, painostavaan tilanteeseen, pyrin esittämään mahdollisimman skarppia, harmitonta, hyväntuulista ja "kevyttä" - se on pelastanut minut useasti. Ainakaan virkavallalla uhkailu ei auta, eikä se, että näyttää pelkonsa. Pitää näyttää uhalle, että seurastani on "helppo kääntyä takaisin tilanteesta". 

Todella hyvä ettei sinulle käynyt tuossa tapauksessa mitään. Mutta ihmettelen kyllä tuota logiikkaasi, että koska pelkäsit auton jäävän odottamaan sinua julkisella huoltoasemalla jossa on oletettavasti muitakin ihmisiä saatavilla turvana, joten siksi nousit yksin sen kyytiin? Häh?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi kerran niin, että matkalla yöllä kotiin,  ja mua lähti seuraamaan auto. Tai ei se seurannut, se ajoi vieressä sivukujalla eikä lähtenyt pois, vaikka käytin tarkoituksella näkyvästi älypuhelinta. Lopulta kuski alkoi inttämään siitä, tulenko kyytiin vai en - olin enää vain minuutin matkan päässä huoltoaseman myymälästä, jonne olin matkalla, ja silti jokin sanoi, että mun on pakko suostua autoon. Asuin lähistöllä ja pelkäsin, että auto jää odottamaan poistumistani huoltikselta. Heti noustuani autoon kuski kiihdytti aivan älyttömään nopeuteen ja eka kysymys oli, odottaako mua joku kotona. Puhelin kädessä valehtelin että poikaystävä odottaa hereillä ja juuri viestittelen hänelle. Kuski ajoi ohi ohjeistukseni mutta päästi minut ulos autosta, kun jatkoin teeskennellyn hyväntuulisena jutusteluani "poikakaverista". Tästä on n. 15 vuotta aikaa enkä silloin vielä ollut lukenut Järvenpään sarjamurhaajasta; olen varma, että olin hänen, tai hänen kaltaisensa kyydissä. 

Yleensä aina kun joudun jotenki erikoiseen, painostavaan tilanteeseen, pyrin esittämään mahdollisimman skarppia, harmitonta, hyväntuulista ja "kevyttä" - se on pelastanut minut useasti. Ainakaan virkavallalla uhkailu ei auta, eikä se, että näyttää pelkonsa. Pitää näyttää uhalle, että seurastani on "helppo kääntyä takaisin tilanteesta". 

Todella hyvä ettei sinulle käynyt tuossa tapauksessa mitään. Mutta ihmettelen kyllä tuota logiikkaasi, että koska pelkäsit auton jäävän odottamaan sinua julkisella huoltoasemalla jossa on oletettavasti muitakin ihmisiä saatavilla turvana, joten siksi nousit yksin sen kyytiin? Häh?

Minullekaan ei tuo logiikka oikein auennut tuossa. Mutta ehkä se ei ollutkaan loogista, vaan kutkutti vähän se jännittävä mies?

U p

hdfgdfhfgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi kerran niin, että matkalla yöllä kotiin,  ja mua lähti seuraamaan auto. Tai ei se seurannut, se ajoi vieressä sivukujalla eikä lähtenyt pois, vaikka käytin tarkoituksella näkyvästi älypuhelinta. Lopulta kuski alkoi inttämään siitä, tulenko kyytiin vai en - olin enää vain minuutin matkan päässä huoltoaseman myymälästä, jonne olin matkalla, ja silti jokin sanoi, että mun on pakko suostua autoon. Asuin lähistöllä ja pelkäsin, että auto jää odottamaan poistumistani huoltikselta. Heti noustuani autoon kuski kiihdytti aivan älyttömään nopeuteen ja eka kysymys oli, odottaako mua joku kotona. Puhelin kädessä valehtelin että poikaystävä odottaa hereillä ja juuri viestittelen hänelle. Kuski ajoi ohi ohjeistukseni mutta päästi minut ulos autosta, kun jatkoin teeskennellyn hyväntuulisena jutusteluani "poikakaverista". Tästä on n. 15 vuotta aikaa enkä silloin vielä ollut lukenut Järvenpään sarjamurhaajasta; olen varma, että olin hänen, tai hänen kaltaisensa kyydissä. 

Yleensä aina kun joudun jotenki erikoiseen, painostavaan tilanteeseen, pyrin esittämään mahdollisimman skarppia, harmitonta, hyväntuulista ja "kevyttä" - se on pelastanut minut useasti. Ainakaan virkavallalla uhkailu ei auta, eikä se, että näyttää pelkonsa. Pitää näyttää uhalle, että seurastani on "helppo kääntyä takaisin tilanteesta". 

Todella hyvä ettei sinulle käynyt tuossa tapauksessa mitään. Mutta ihmettelen kyllä tuota logiikkaasi, että koska pelkäsit auton jäävän odottamaan sinua julkisella huoltoasemalla jossa on oletettavasti muitakin ihmisiä saatavilla turvana, joten siksi nousit yksin sen kyytiin? Häh?

Minullekaan ei tuo logiikka oikein auennut tuossa. Mutta ehkä se ei ollutkaan loogista, vaan kutkutti vähän se jännittävä mies?

Minulle tuli mieleen, että hän nousi autoon koska matkaa huoltikselle vielä kuitenkin oli jonkun verran. Eli jos kuski olisi noussut autosta ja käynyt väkivaltaiseksi hermostuttuaan toisen vikurointiin, ei hän olisi voinut tehdä mitään, koska ei olisi kerenny pakoon tai oli liian kaukana huoltikselta.

Olet kyllä oksettava luuseri kun kuvittelet että ketään kutkuttelisi tuollaiset jännät miehet. Häpeäisit.

Tuo pikku nettistalkkerihan ihailee juuri tällaisia jännämiehiä ja tahtoisi olla heidän kaveri?

^ ^^ En ollut vielä perillä huoltoasemalla, jos olisin ollut, olisin tietenkin jäänyt sinne. Tilanne alkoi jo ennen kuin matkaa oli jäljellä noin minuutti. Kello oli suunnilleen kolme tai neljä aamuyöllä, huoltoasemalla oletettavasti yksi nuori työntekijä eikä ulkona kaduilla yhtään ihmistä tai liikkuvaa autoa itseni ja tuon kuumottajan lisäksi. Olin käynyt huoltiksella aiemminkin eikä siellä ollut melkein koskaan muita asiakkaita tuohon aikaan. Kuski oli ihan tajuttoman sinnikäs, se ajoi viereeni tarkoituksenaan onnistua saamaan mut kyytiin, eikä mitään hyvää hyvyyttään kyytiä tarjoamaan. Ei se kysynyt yhtä kertaa, tulenko kyytiin, vaan 20+. Yritin ystävällisesti kieltäytyä nousemasta kyytiin lukuisia kertoja ja vältin katsomasta kuskia. Kuskihan olisi myös voinut nousta autosta ja heittää minut väkisin kyytiin - silloin oltaisiin menty sen rajan yli, että jotain pahaa aivan varmasti tapahtui jo, ja tapahtuu lisää.

Ei siinä mitään puolusteltavaa logiikkaa toki ollutkaan, tiedänhän minä että olisi ollut paras vaihtoehto päästä sinne huoltsikalle, mutta _SILTI_ tilanteen creepyn tunnelman vuoksi tein ihmeellisen valinnan maksimoidakseni selviytysmismahdollisuuteni. Siitä tässä tarinassani oli kyse. No, ehkä tämä olisi sopinut paremmin johonkin toiseen ketjuun, mutta tulipahan mieleen...

Vierailija kirjoitti:

hdfgdfhfgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi kerran niin, että matkalla yöllä kotiin,  ja mua lähti seuraamaan auto. Tai ei se seurannut, se ajoi vieressä sivukujalla eikä lähtenyt pois, vaikka käytin tarkoituksella näkyvästi älypuhelinta. Lopulta kuski alkoi inttämään siitä, tulenko kyytiin vai en - olin enää vain minuutin matkan päässä huoltoaseman myymälästä, jonne olin matkalla, ja silti jokin sanoi, että mun on pakko suostua autoon. Asuin lähistöllä ja pelkäsin, että auto jää odottamaan poistumistani huoltikselta. Heti noustuani autoon kuski kiihdytti aivan älyttömään nopeuteen ja eka kysymys oli, odottaako mua joku kotona. Puhelin kädessä valehtelin että poikaystävä odottaa hereillä ja juuri viestittelen hänelle. Kuski ajoi ohi ohjeistukseni mutta päästi minut ulos autosta, kun jatkoin teeskennellyn hyväntuulisena jutusteluani "poikakaverista". Tästä on n. 15 vuotta aikaa enkä silloin vielä ollut lukenut Järvenpään sarjamurhaajasta; olen varma, että olin hänen, tai hänen kaltaisensa kyydissä. 

Yleensä aina kun joudun jotenki erikoiseen, painostavaan tilanteeseen, pyrin esittämään mahdollisimman skarppia, harmitonta, hyväntuulista ja "kevyttä" - se on pelastanut minut useasti. Ainakaan virkavallalla uhkailu ei auta, eikä se, että näyttää pelkonsa. Pitää näyttää uhalle, että seurastani on "helppo kääntyä takaisin tilanteesta". 

Todella hyvä ettei sinulle käynyt tuossa tapauksessa mitään. Mutta ihmettelen kyllä tuota logiikkaasi, että koska pelkäsit auton jäävän odottamaan sinua julkisella huoltoasemalla jossa on oletettavasti muitakin ihmisiä saatavilla turvana, joten siksi nousit yksin sen kyytiin? Häh?

Minullekaan ei tuo logiikka oikein auennut tuossa. Mutta ehkä se ei ollutkaan loogista, vaan kutkutti vähän se jännittävä mies?

Minulle tuli mieleen, että hän nousi autoon koska matkaa huoltikselle vielä kuitenkin oli jonkun verran. Eli jos kuski olisi noussut autosta ja käynyt väkivaltaiseksi hermostuttuaan toisen vikurointiin, ei hän olisi voinut tehdä mitään, koska ei olisi kerenny pakoon tai oli liian kaukana huoltikselta.

Olet kyllä oksettava luuseri kun kuvittelet että ketään kutkuttelisi tuollaiset jännät miehet. Häpeäisit.

Niin, tai sitten matka olisikin vienyt jonnekin metsätielle huoltoaseman sijaan.

Mikäs luuseri minä olen, jos naisia kutkuttavat tuollaiset miehet joskus? Tiedät itsekin että sellaista tapahtuu, vaikkei tässä olisikaan siitä ollut kyse.

Up

Yhdestä äijästä, joka tarjosi töitä pienellä farmillaan. Olin siellä työhaastattelussa ja tuli jotenkin epämääräisen inha olo sen miehen olemuksesta. No onneksi en saanut paikkaa.

Kyllä koen nopeasti ihmisestä hänen pahat aikeensa. Aina en ole kuunnellut tätä tunnetta. Sitten myöhemmin joutunut kärsimään. Ehkä olen ajatellut, että voihan tässä nyt käydä yhdessä harrastuksissa tms. vaikka en koe hyviä fiiliksiä. Näin ei kannattaisi toimia.

Olen kristitty, niin koen myös että Luoja haluaa hengessäni minun kokevan olenko oikeassa suunnassa tai mikä on tietyn ihmisen tilanne.

Puolisoni oppi liike asioissaan luottamaan minuun. Liiketuttavat tuolloin kyläilivät kotonamme ja näin riskisijoitusten tai valheellisten toimijoiden ilmaantumisen. Mieheni sanoi kovasti arvostavansa tätä, sillä hän itse oli kyllä taitava alallaan, mutta ei nähnyt ihmisen tarkoitusperiä.

Kertokaa itsestänne te joilla on tollasia kokemuksia. Mikä on oma selityksenne miksi teillä on sellainen taipumus?

Oon kukaa ei uskalla sanoa mitään, ahdistava ilmapiiri kun tietty ihminen samassa vuorossa.. :( sitten niitä joiden kanssa on hyvä olla kaikin puolin. Rento meininki saa olla oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Kerran baarissa eräs mies tuli iskemään. Ei ollut yhtään mun tyylinen, vaikka ihan mukavasti jutteli. Kun hän kosketti käsivarttani, (ele oli ystävällinen ja harmiton) tuli minulle tosi inhottava tunne. Kuin kylmä olisi mennyt läpi ja tuli sellainen tunne että mies on paha.

Kerran olin veljelläni kylässä ja tulin siellä tosi surulliseksi. Ilmapiiri siellä tuntui tosi ahdistavalta ja surulliselta.Veljeni oli juuri eronnut ja en tiedä kuvittelinko tunteen koska tiesin veljeni olevan tosi rikki. Käynnillä juteltiin siis ihan muita juttuja ja naurettiinkin, mutta jotenkin tuo surullisuus tuntui ilmassa.

Hyi hitto mulle on käynyt vähän sama.

Olen valotyöntekijä ja todella herkkä vaistoamaan kaikkea. Kerran ystävättäreni esitteli minulle uuden miesystävänsä. Tuntui kuin kylmä aalto olisi mennyt lävitseni ja henki meinasi loppua. Skarppasin ja taistelin vierailun ajan vastaan. Sain voimaa ajatuksesta että tässä on hyvä vastaan paha ja että mun on taisteltava. Viestitin miehelle sanattomasti että olen vahvempi enkä usko hänen juoniaan. Tuijotin häntä sellanen "mua sä et huijaa" ilme naamalla. Vierailun jälkeen soitin ystävättärelleni ja sanoin että jos mua koskaan uskot niin nyt ja jätät sen! Ei jättänyt. Joitain kuukausia myöhemmin näin miehen kaupungilla auton ikkunasta. Oli just astumassa Alkosta..

Sellainen, joka tulee aavistuksen liian lähelle luomaan tiiviin katsekontaktin ikään kuin yrittäen päästä toisen pään sisälle. Siitä tulee outo olo varsinkin kun henkilö on ns. voimakas persoona.

ghfhgfhdfh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hdfgdfhfgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi kerran niin, että matkalla yöllä kotiin,  ja mua lähti seuraamaan auto. Tai ei se seurannut, se ajoi vieressä sivukujalla eikä lähtenyt pois, vaikka käytin tarkoituksella näkyvästi älypuhelinta. Lopulta kuski alkoi inttämään siitä, tulenko kyytiin vai en - olin enää vain minuutin matkan päässä huoltoaseman myymälästä, jonne olin matkalla, ja silti jokin sanoi, että mun on pakko suostua autoon. Asuin lähistöllä ja pelkäsin, että auto jää odottamaan poistumistani huoltikselta. Heti noustuani autoon kuski kiihdytti aivan älyttömään nopeuteen ja eka kysymys oli, odottaako mua joku kotona. Puhelin kädessä valehtelin että poikaystävä odottaa hereillä ja juuri viestittelen hänelle. Kuski ajoi ohi ohjeistukseni mutta päästi minut ulos autosta, kun jatkoin teeskennellyn hyväntuulisena jutusteluani "poikakaverista". Tästä on n. 15 vuotta aikaa enkä silloin vielä ollut lukenut Järvenpään sarjamurhaajasta; olen varma, että olin hänen, tai hänen kaltaisensa kyydissä. 

Yleensä aina kun joudun jotenki erikoiseen, painostavaan tilanteeseen, pyrin esittämään mahdollisimman skarppia, harmitonta, hyväntuulista ja "kevyttä" - se on pelastanut minut useasti. Ainakaan virkavallalla uhkailu ei auta, eikä se, että näyttää pelkonsa. Pitää näyttää uhalle, että seurastani on "helppo kääntyä takaisin tilanteesta". 

Todella hyvä ettei sinulle käynyt tuossa tapauksessa mitään. Mutta ihmettelen kyllä tuota logiikkaasi, että koska pelkäsit auton jäävän odottamaan sinua julkisella huoltoasemalla jossa on oletettavasti muitakin ihmisiä saatavilla turvana, joten siksi nousit yksin sen kyytiin? Häh?

Minullekaan ei tuo logiikka oikein auennut tuossa. Mutta ehkä se ei ollutkaan loogista, vaan kutkutti vähän se jännittävä mies?

Minulle tuli mieleen, että hän nousi autoon koska matkaa huoltikselle vielä kuitenkin oli jonkun verran. Eli jos kuski olisi noussut autosta ja käynyt väkivaltaiseksi hermostuttuaan toisen vikurointiin, ei hän olisi voinut tehdä mitään, koska ei olisi kerenny pakoon tai oli liian kaukana huoltikselta.

Olet kyllä oksettava luuseri kun kuvittelet että ketään kutkuttelisi tuollaiset jännät miehet. Häpeäisit.

Niin, tai sitten matka olisikin vienyt jonnekin metsätielle huoltoaseman sijaan.

Mikäs luuseri minä olen, jos naisia kutkuttavat tuollaiset miehet joskus? Tiedät itsekin että sellaista tapahtuu, vaikkei tässä olisikaan siitä ollut kyse.

Ei nainen voi tietää mitä joku mies aikoo tehdä - oli kutkuttava tai ei.

Tiedän erään yleislääkärin, jonka vastaanotolla olen käynyt muutamia kertoja vuosien aikana. Hänestä lähtee jonkinlainen virtaava energia, se on hyvin vaikea selittää, jokin ihmeellinen aura hänellä on. Olen kokenut saman tunteen vuosia aiemmin ennen häntä, kyseessä oli pieni taapero kaupassa ostoskärryissä istumassa, sama jännä energia ympärillään. Nuoruudessa olin ihastunut, (jopa seurustelimme yhdessä vaiheessa), erääseen karismaattiseksi kokemaani mieheen, hänet huomasi heti jo ovelle ilmestyttyään, hyvin magneettinen persoona. Naapurissani asui joku vuosi sitten minua nuorempi mies ja minuun vaikutti olemuksensa ja silmiin katsominen jotenkin hämmentäen minut, järki pysähtyi jotenkin ja tuijotin kuin hypnoosissa silmiinsä, puhuin ihan sekavia, noloa! Yritin siinä sitten käyttäytyä rationaalisesti. Muutti onneksi pois. Niin ja eräs imurikauppias nuoruudessa, imuria ei saanut myytyä mutta treffit teimme ja näimmekin muttei siitä mitään seurannut, lumous oli loppunut, jonkinlaisessa hypnoosissa olin kun käyttäydyin tuolleen, menin jotenkin tilaan missä näin hänet vastustamattomana. Muutenkin tapaaminen ja nuo treffeihin johtaneet tapahtumat jäi pimentoon. Tulipahan matto siistiksi. Erikoinen kokemus. Ja siis olen ollut aina herkkä kokemaan energian ihmisten välillä ja seurueessa. Kuitenkin terveen kirjoissa liikun enkä tunne että olisin mitenkään mieleltäni sairas. Toisinaan toivon etten olisi niin herkkä, sillä jonkun ihmisen seura voi olla lähes sietämätön.

Valotar kirjoitti:

Olen valotyöntekijä ja todella herkkä vaistoamaan kaikkea. Kerran ystävättäreni esitteli minulle uuden miesystävänsä. Tuntui kuin kylmä aalto olisi mennyt lävitseni ja henki meinasi loppua. Skarppasin ja taistelin vierailun ajan vastaan. Sain voimaa ajatuksesta että tässä on hyvä vastaan paha ja että mun on taisteltava. Viestitin miehelle sanattomasti että olen vahvempi enkä usko hänen juoniaan. Tuijotin häntä sellanen "mua sä et huijaa" ilme naamalla. Vierailun jälkeen soitin ystävättärelleni ja sanoin että jos mua koskaan uskot niin nyt ja jätät sen! Ei jättänyt. Joitain kuukausia myöhemmin näin miehen kaupungilla auton ikkunasta. Oli just astumassa Alkosta..

Vai että valotyöntekijä.

Olen kova jännittäjä ja huomannut monesti sosiaalisissa tilanteissa, että läsnäoloni saa osan muistakin läsnäolevista jännittymään. Osa jännittyy aivan silminnähtävästi, toisiin taas ei ole mitään vaikutusta. Pohjimmiltani olen hyvin kiltti ihminen, mutta ilmeisesti tuo pelokkuuteeni ruokkii pelokkuutta muissa, joilla on siihen voimakkaampi taipumus.

Ihmiset epäilemättä reagoivat puolittain alitajuisesti toisten ihmisten olemukseen, etenkin sellaisiin joita pelkäävät tai jotka tuntuvat tavalla tai toisella tutuilta (!). Joskus alitajunta/vaisto syöttää oikeaa dataa, joskus se tulkitsee väärin tai yli/ali reagoi asioihin ihmisen omasta mielentilasta riippuen.

Herkkyys tulkita erilaisia piirteitä vaihtelee luultavasti paljonkin ihmisen oman persoonallisuuden, psyyken sekä aiempien elämänkokemusten johdosta.

Jos elämme paihdeongelmaisten parissa, meille kehittyy korostunut vaisto huomioida muissa näitä piirteitä. Jos olemme eläneet väkivaltaisten ihmisten parissa, herkistymme aistimaan pinnan alla kytevää aggressiota. Jos olemme toimineet narsistien kanssa, tunnistamme sellaisen varsin helposti.

En usko, että ihminen suoriltaan tunnistaisi murha*jaa, ellei tämä sitten satu olemaan jotenkin poikeuksellisen synkässä/oudossa mielentilassa kuten psykoottinen tai omaa hyvin voimakasta persoonallisuushäiriötä. Harvemmin murha*jat ovat jääneet kiinni siksi, että ovat vaikuttaneet murha*jilta. Yleensähän aina todetaan, että enpä olisi millään siitäkään arvannut, oli niin iloinen, ystävällinen ja puhelias ihminen.

Kolmesti on tapahtunut sikäli erikoinen asia, että olen tullut henkisesti syvästi loukatuksi miehen sanoista tai teoista, ( kyseessä siis toisilleen tuntemattomia miehiä), sen verran kuitenkin tilanteet tapahtuneet seurueessa, etten ole sanonut takaisin mutta loukkaantunut syvästi ja tuntenut vihaa, samalla tapahtui, että mieheltä alkoi veri vuotamaan norona nenästä ja tämä on siis tapahtunut kolmen eri miehen kohdalla, eri aikaan. Onko niin ettei kannata minua suututtaa:D