Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Typerin paasto miesmuistiin. Ja ihmetellään, kun kilot tulee takaisin.
Aloitin pätkäpaaston eilen niin, että syön klo 14-22 välisenä aikana. Aamukahvin tilkalla laktoositonta kevytmaitoa juon enkä aio edes poistaa aamuistani tätä nautintoa. Hyvin meni ensimmäinen vrk. Itselläni ainakin kalorivaje tulee juuri siitä, että ruokailuja on vähemmän. Katsotaan kuinka tämä homma etenee. 10 kg olen pudottanut 1.1.2018 lähtien ruokavaliolla. Vielä on 7-9 kg pudotettavaa ja siksipä kokeilen tätä keinoa josko vähän nopeuttaisi tuota painon pudotusta. Tsemppiä kaikille!
Monet pätkäpaastoilijat vannoo bulletproof coffeen nimeen aamuisin, eli vahvaa mustaa kahvia jonka sekaan pannaan kunnon voisilmä ja/tai kookosöljyä ruokalusikallinen.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilisin mielellään pätkäpaastoa, mutta mulla on ihan järkyttävä vatsahappo-ongelma. Eli jos olen liian pitkään syömättä, alkaa närästää liikaa. Mulla se on toiminnallinen ongelma, joten sitä ei voi hoitaa esim. leikkauksella, vatsa vain toimii niin. Mitä luulette, auttaisiko jos söisi pari kiinteää ateriaa siihen 8 tuntiin, ja sen jälkeen nestemäisiä (sosekeitto, smoothie yms.) lopun päivää? Pitäisi saada 3-5 kiloa pois 6:ssa viikossa, ylipainoa juuri tuon 5:n kilon verran.
Melkein sanoisin että sun ei kannata 16:8 pätkäpaastoon ryhtyä. Meinaan aineenvaihdunnallisesti et ole pätkäpaastolla, jos syöt niitä sosekeittoja ja smoothieita - niistä saa energiaa sen verran että erittyy insuliinia, ruoansulatus käynnistyy jne, etkä ole enää paastotilassa. Eikä siinäkään mitään järkeä ole että vetäisit esim. happosalpaajia että pystyt paastoamaan. Tuo syömismalli ei vaan selvästi sun kropalle sovi.
Vierailija kirjoitti:
Kahvia voi juoda jopa kerman kanssa, ei käynnistä ruuansulatuselimistöä, vaan autofagia toiminto jatkuu häiriintymättä. Tämän on kokeillut diabeetikko-ystäväni, joka käy paastoverensokereissa joka kuukausi. Hän ei voi lähteä liikkeelle ilman kahvimukillistaan ja se on todettu, että juo hän kahvin tai jättää juomatta, kaikki arvot pysyy samana.
Että tää "ei saa edes hampaita pestä" hömppä on ihan bärsieestä.Ensimmäinen ateria kannattaa sitten AINA aloitta 2:lla lasillisella vettä n. 20-30 minuuttia ennen ruokailua. Se herättelee ruuansulatuselimistön lempeästi, säästyy vatsavaivoilta ja nesteytys alkaa hyvin.
Ja joka kerta ruokaillessa vettä REILUSTI ENNEN ruokailua, eikä ruokailun aikana muuta, kuin kunnon pureskelua.
.
Itse en ole tarvinnut mitään tuollaisia kikkailuja. En juo vettä muuta kuin silloin kun on jano. En kiinnitä erityistä huomiota pureskeluun.
Syön myös melko runsashiilarisesti ja vähäproteiinisesti, koska tiedän kokemuksesta että mun kroppani voi parhaiten niin. Hyvin on toiminut. 3 vuodessa paino 94 kg -> 63 kg. Ja syön siis myös herkkuja, ja kaikenlaista epäterveellistä, mutta en koskaan syömisikkunan (mulla klo 12.30-20.30) ulkopuolella.
En halua ilkeillä enkä ole provo.
-
En vain ymmärrä, kuinka tällainen ns. pätkäpaasto on edes "keksitty", koska käytännössä toteutan sit koko ajan.
Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, vaan se on täysin normaalia: viimeinen ruoka syödään illalla ja seuraava pitkälti yli 12 h kuluttua aamulla... ehkei välttämättä 16 h taukoa, mutta sellainenkin voi olla.
Minulla.
-
Eihän ihmisen tarvitse koko aikaa syödä, kun 9-10 h nukkuukin.

Mielestäni tällaiinen pätkäpaasto vaatii työssäkäyviltä paljonkin, koska on lähdettävä töihin ilman aamiaista. Työttömiltä onnistuu tietenkin paljon paremmin, kun on aikaa nukkua vaikka tuo mainitsemasi 10 h ...

Minä en syö aamiaista ennen kuin töissä.
Nälkä tulee vasta 2-3 h heräämisestä.
Olemme erilaisia ja hyvä niin, mutta mielestäni työttömien mainitseminen tässä oli ihan turhaa.
Nukun vähintään 9 h yössä ja käyn töissä 8 h päivässä.
Nukun joskus myös 12 h ja minulla on lapsi ja työpäivä edessä.
Oh, my God, enkö olekin hullu ja lapsi vietävä oitis pois?
Nukkukaa tekin.
Hyvää yötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua ilkeillä enkä ole provo.
-
En vain ymmärrä, kuinka tällainen ns. pätkäpaasto on edes "keksitty", koska käytännössä toteutan sit koko ajan.
Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, vaan se on täysin normaalia: viimeinen ruoka syödään illalla ja seuraava pitkälti yli 12 h kuluttua aamulla... ehkei välttämättä 16 h taukoa, mutta sellainenkin voi olla.
Minulla.
-
Eihän ihmisen tarvitse koko aikaa syödä, kun 9-10 h nukkuukin.
Mielestäni tällaiinen pätkäpaasto vaatii työssäkäyviltä paljonkin, koska on lähdettävä töihin ilman aamiaista. Työttömiltä onnistuu tietenkin paljon paremmin, kun on aikaa nukkua vaikka tuo mainitsemasi 10 h ...
Minä en syö aamiaista ennen kuin töissä.
Nälkä tulee vasta 2-3 h heräämisestä.
Olemme erilaisia ja hyvä niin, mutta mielestäni työttömien mainitseminen tässä oli ihan turhaa.
Anteeksi. Olen itsekin työtön, mutta silti pätkäpaasto tuntuu vaikealta aloittaa. Vaatii itsekuria. Mutta pääpointtini oli siis, että en usko, että monikaan on pätkäpaastolla muuta kuin tietoisesti.

Mitä pyydät anteeksi?
Minähän olen työttömien puolella, vaikken toistaiseksi työtön itse olekaan.
Minusta vain oli hölmöä ilmoitella, että joka pätkäpaasto on helpompi työttömille, jotka kuulema nukkuvat eivätkä syö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis paastoatte 16 tuntia ja sen jälkeen 8 tuntia aikaa syödä? Mitä te sen 8 tunnin aikana syötte ja miten estätte ettette syö liikaa?
Mä syön kerran päivässä vähän ja nälkä koko ajan läsnä ja treeneissä huomaa, et lihakset väsyy aika äkkiä. Mä en saa kiloja alas muuten kuin tälläisellä hullutuksella. Veikkaan kilpirauhasen vajaatoiminnalla (lääkitys kunnossa) olevan jotain tekemistä sen kanssa etten laihdu normaalidieeteillä tai usein ja terveellisesti. Lääkitys ei ole auttanut asiaan.
Vähän syömistä + paljon liikuntaa EI toimi. Voi joko syödä vähän ja olla liikkumatta, tai jos haluaa liikkua, pitää syödä kunnolla. Pahimmassa tapauksessa ihmiset vaurioittavat jopa sydäntään, joka myös on lihas, ja tarvitsee ravintoa niin kuin kaikki kropassasi. Jos treenaat, on pakko syödä, jos haluaa pysyä terveenä. Etenkin jos taustalla on perussairaus!
Totta helv@etissä toimii, johan sen sanoo maalaisjärkikin. Kulutat reippaasti, syöt olemattomasti, tottakai laihdut. Terveelliseksi en moista dieettiä väitä, mutta tasan varmasti toimii, jokaiselle. Niin minäkin laihdutin 15kg hyvin lyhyessä ajassa, en saanut vaurioita. Tästä jo vuosia aikaa, paino on pysynyt poissa.
VIESTI 113: Ymmärsit varmaan pointin. Ei kaikille ole helppo lähteä töihin ilman aamiaista. En ole sanonut, että työttömät vain nukkuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua ilkeillä enkä ole provo.
-
En vain ymmärrä, kuinka tällainen ns. pätkäpaasto on edes "keksitty", koska käytännössä toteutan sit koko ajan.
Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, vaan se on täysin normaalia: viimeinen ruoka syödään illalla ja seuraava pitkälti yli 12 h kuluttua aamulla... ehkei välttämättä 16 h taukoa, mutta sellainenkin voi olla.
Minulla.
-
Eihän ihmisen tarvitse koko aikaa syödä, kun 9-10 h nukkuukin.
Mielestäni tällaiinen pätkäpaasto vaatii työssäkäyviltä paljonkin, koska on lähdettävä töihin ilman aamiaista. Työttömiltä onnistuu tietenkin paljon paremmin, kun on aikaa nukkua vaikka tuo mainitsemasi 10 h ...
Miten niin ilman aamiaista? Sen syömisikkunanhan voi ajoittaa niinkin että syö nimenomaan aamulla ja päivällä, ja on illan sitten syömättä. Itse vaan olen iltarytminen ihminen, jonka maha on puoleenpäivään asti ikään kuin unessa, ei ole yhtään nälkä ja itse asiassa tulee lievää oksetuksen tunnetta jos syön jotain, joten mulle on helppo pitää syömisikkuna 12.30-20:30. Mutta voi sen syömisikkunan aloittaa vaikka klo 7.
Toinen pointti on, että ei sen ole edes pakko olla vain 8 tunnin mittainen. Mulle sopii hyvin tuo perinteinen, mutta jotkut tämän syömismallin suosittelijat sanovat, että monille naisille erityisesti 10 tunnin ikkuna voi olla parempi, ettei tule verensokerin laskuongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommentoijille. Uskoisin että saan homman toimimaan. Suurin ongelma on aamukahvin puute mutta ehkä siitäkin selviää...
Aamukahvin voi juoda! Kunhan kalorit jää alle 50. Että ei maitoa eikä sokeria.
Minulla on kuukaudessa pudonnut 5 kiloa. Ja ihmiset alko laihtumisesta huomauttelemaan jo muutaman päivän jälkeen.
Tosin ylipainoa on melkoisesti.
Olen ollut jojo-laihduttaja. Ongelmani on olleet liian suuret annoskoot. Ne on 16/8 avulla pienentyneet. Tai siis ei sen 8 tunnin aikana pysty syömään samaa kalorimäärää, kuin normi 4 tunnin välein syömisellä.
Olo on ihan loistava. Nälän sattuessa, sen saa näppärästi siirrettyä kahvikupillisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua ilkeillä enkä ole provo.
-
En vain ymmärrä, kuinka tällainen ns. pätkäpaasto on edes "keksitty", koska käytännössä toteutan sit koko ajan.
Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, vaan se on täysin normaalia: viimeinen ruoka syödään illalla ja seuraava pitkälti yli 12 h kuluttua aamulla... ehkei välttämättä 16 h taukoa, mutta sellainenkin voi olla.
Minulla.
-
Eihän ihmisen tarvitse koko aikaa syödä, kun 9-10 h nukkuukin.
Mielestäni tällaiinen pätkäpaasto vaatii työssäkäyviltä paljonkin, koska on lähdettävä töihin ilman aamiaista. Työttömiltä onnistuu tietenkin paljon paremmin, kun on aikaa nukkua vaikka tuo mainitsemasi 10 h ...
Miten niin ilman aamiaista? Sen syömisikkunanhan voi ajoittaa niinkin että syö nimenomaan aamulla ja päivällä, ja on illan sitten syömättä. Itse vaan olen iltarytminen ihminen, jonka maha on puoleenpäivään asti ikään kuin unessa, ei ole yhtään nälkä ja itse asiassa tulee lievää oksetuksen tunnetta jos syön jotain, joten mulle on helppo pitää syömisikkuna 12.30-20:30. Mutta voi sen syömisikkunan aloittaa vaikka klo 7.
Toinen pointti on, että ei sen ole edes pakko olla vain 8 tunnin mittainen. Mulle sopii hyvin tuo perinteinen, mutta jotkut tämän syömismallin suosittelijat sanovat, että monille naisille erityisesti 10 tunnin ikkuna voi olla parempi, ettei tule verensokerin laskuongelmia.
Totta kai syömisikkuna voi olla esim. 7-15. Silti voisi olla vaikeaa opettajana, jos jotain töitä täytyisi tehdä illalla, mutta ei voisi syödä mitään. Mutta hyvä idea tämä pätkäpaasto on. Kun en ole vielä kokeillut, tuo 16 tunnin paasto tuntuu pitkältä. 14 tunnin paastoa voisi joskus kokeilla ja katsoa, miltä se tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Alotin kokeilemaan tätä, nyt 3. päivä menossa. Illat on hankalia, sillä nälkä ehtii tulla sillävälin kun pyörin sängyssä ja nälkäsenä on vaikea nukahtaa. Jospa se kroppa tottus pian siihen, että iltasin ei enää napostella.
Minä vedän mahan täyteen pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Lasken vain viimesestä ateriasta 12+4h ja syön vasta siihen kellonaikaan.
Jos ruokarytmiä pitää muuttaa, teen sen pidentämällä paastoa.
Kuten siskontytön ylppärijuhlilla. Oli pakko syödä aamupala siellä, kun oltiin talkoilla töissä. En halua mutsille ja muille sukulais-akoille alkaa selittelemään, joten vaihdoin päivien aikana ruokarytmiä aikaisemmaksi. Myöhästäminen takaisin omaan rytmiini olikin sitten helppoa.
Olen kaksi vuotta koittanut pudottaa kymmentä ylimääräistä kiloani, mutta jumissa tuntuivat olevan. Nyt olen ollut 2 kk 16:8:lla ja olen jo puolessa välissä tavoitettani!
Ja muista syö vähän, liiku paljon -kitukokeiluistani poiketen olen myös harkiten syönyt sipsejä, jäätelöä, alkoholiakin juonut vähän. Aiemmin yritin hiki päässä juoksemalla päästä edes kilosta eroon eikä mitään tapahtunut.
Kroppani on ollut stressistä, lääkekuureista, surusta ja ahdistuksesta sekaisin, joten ehkä tämä 16:8 todella on korjannut hormoneja elimistössäni? Lääkkeitä en enää luojan kiitos tarvi, mutta ahdistusta on vielä, ja silti olen nyt ensimmäistä kertaa kilojen tultua onnistunut laihtumaan.
Mulle sopii todella hyvin tämä 16:8 pätkäpaasto. En voi kuvitella, että pystyisin pitkään punnitsemaan tai valikoimaan tiettyjä ruokia joita "saa" syödä.
MTV:n sivuilta lainaus: -- Kun pitää 16 tunnin taukoa syömisestä, keho alkaa polttaa rasvaa. Noudattamalla 8 tunnin syömisrytmiä säännöllisesti, keho tottuu siihen ja alkaa toimia rasvaa polttaakseen. Vaikutukset kestävät vaikka toisinaan söisikin 8 tunnin aikarajan ulkopuolella --.
Pidän siitä, ettei mikään ruoka ole kiellettyä, voin syödä kaikkea ja mikä parasta, vatsani täyteen, joten nälässä ei ole tarvinnut kärvistellä.
Heti aamusta ja päivän mittaan juon kahvia johon sekoitan hieman kanelia. Ruokailut (8h sisällä) olen rytmittänyt siten, että voin syödä, mikäli mieli tekee, myös illalla.
Ei noilla jutuilla kannata leikkiä. Kyllä sitä voi pudottaa painoa muillakin keinoilla.