Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Taidan ottaa tämän taas käyttöön ihan käytännön syistä, ts. kuluu vähemmän aikaa syömiseen ja ruoanlaittoon.
Aiemmin oli ongelmana jaksaa syödä tarpeeksi 8h aikana, kun silloin halusin korottaa painoani ja tällä hetkellä tiputtaa.
Nyt viikonloppuna kun oli aikaa, laskeskelin noita makroja.
Klo 11: Omena, banaani, chia-siemen, pinaatti, maito -smoothie ja kahvi maidolla
Klo 13: 1 dl tuorepuristettua omena-punajuurimehua ja kuplavettä, 4 palaa suklaata
Klo 14: Punakaali-paprika-porkkana-kikherne-persilja-salaatti ja soijakastiketta + öljyä
Klo 17: Turkkilainen jogurtti 150g ja 2 rkl makeuttamatonta omenasosetta
Klo 19: Kaksi kananmunaa, voita, juustoa, tomaattia
Tästä laskin 1514 kcal, rasva 90g, hh 102g, proteiini 60g. Ei siis ihan kauhea lähtötilanne - tästä alan lisätä rasvaa ja proteiinia ja vähentää hiilaria. Normaalisti en edes syö viittä kertaa, työpäivänä tuo smoothie jää aina pois koska aloitan suoraan lounassalaatilla. Ja siitäkin voisi ottaa banaanin pois ja ehkä lisätä jotain puhdasta proteiinijauhetta? Lisäksi voisi käyttää mantelimaitoa tavallisen sijaan. Proteiinin suhteen aloitan vaikka siitä, että sekä lounaalla että illallisella sitä olisi suunnitellusti.
Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni 16/8 paastossa saa syödä vain 2 tai korkeintaan 3 kertaa päivässä.

Se on suositus. 16/8 ei määrittele aterioiden määrää. Kuitenkin jos napostelee kaiken aikaa on se huono tapa. Jos syö esim vain 2x on se rasvan polton kannalta parempi sillä aterioiden välissäkin tapahtuu jotain. Pätkäpaaston varsinainen taika on kuitenkin se pitkä yhtämittainen paasto. Ehdottomasti tuollaisesta jatkuvasta napostelusta kannattaa pyrkiä eroon keinolla millä hyvänsä.
Olen itse taas vuoden tauon jälkeen kokeilemassa tätä paastomuotoa, mutta itsellä on sellainen pikkuinen ongelma. Eli ajoitan syömisikkunan klo 7.00-17.00 välille (vuosi sitten kokeilin aamupalan pois jättämisellä ja syöminen iltapainoitteisemmaksi, mutta ei toiminut) ja syy tähän on puhtaasti se, että treenaan aamuisin salilla ( klo. 5 alkaen). Mitä tässä oon pohtinut on se, että mitä se aiheuttaa paastolle, kun juon aamuisin sekä PWO:n, että intran. Syy miksi tuo aikaikkuna on klo 17 asti on se, etten "kehtaa" vetää kahta ruoka-annosta töissä vaan syön toisen heti töistä päästyä. Ja jos söisin vaan kahdesti, Niin en saisi määrättyä tarvittavaa kalorimäärä nassuun, kun tulen niin nopeasti kylläiseksi. Pitäiskö tässä alkaa vetää pelkkää vettä aamulla salilla vai antaa mennä kuten tähän asti?

Intra ja aminot katkaisee paaston jopa BCAA:t vaikka esim lean gains versiossa niitä suositellaan. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan mitä tapahtuu kun menet pelkällä vedellä, jos et halua siirtää treenejä eri ajankohtaan. Paastotreenit itsessään ovat mahtavia, ne polttavat rasvaa tehokkaasti ja boostaat niillä kasvuhormonitasot katosta läpi.
Itse en usko että tarvitset mitään introa tai aminohappoja mihinkään. Se mitä söit eilen menee sinne lihaksiin, ei se mitä syöt treenin aikana tai jälkeen. Vaikkakin on sitten nämä anaboliset ikkunat ym tutkimustulokset mitkä puhuvat muuta.
Kolmas pätkäpaastoviikko menossa ja päätin muuttaa paaston aikaisen teen vihreäksi teeksi, sillä en pysty juomaan mustaa teetä ilman maitoa. Mielenkiintoista seurata miten vaikuttaa, varsinkin kun täältä on saanut lukea, että pienikin maitomäärä katkaisee paaston. Mieluiten täysillä eteenpäin kuin mokoman maitotilkan takia paastoa pilaamaan :)
Hirveä nälkä. Syönkö liian vähän vai tottuuko kroppa tähän? Viikko takana.
Vierailija kirjoitti:
Kolmas pätkäpaastoviikko menossa ja päätin muuttaa paaston aikaisen teen vihreäksi teeksi, sillä en pysty juomaan mustaa teetä ilman maitoa. Mielenkiintoista seurata miten vaikuttaa, varsinkin kun täältä on saanut lukea, että pienikin maitomäärä katkaisee paaston. Mieluiten täysillä eteenpäin kuin mokoman maitotilkan takia paastoa pilaamaan :)
Mulle taas musta tee menee mutta kahvi ei, ja kuitenkin aamuisin haluaisin nimenomaan kahvia... ei oo heleppoo :D. Vähensin kuitenkin jo maidon määrää ja pikkuhiljaa kenties vierottaudun tästä. T. Edellisellä sivulla kirjoittanut
Ihan OK menee. Puolitoista viikkoa takana. Ekan viikon jälkeen painoa lähtenyt 500 grammaa. Kai. Koska joka aamu mulla eri paino kun käyn "tyhjänä" puntarilla. Välillä se on 77, seuraavana aamuna 76, sitten taas 76,5.... jne. Eli vaikea sanoa laihtumisesta mitään. Luulen että se olis tuo 500 grammaa. Tavoitepainoni on siis 70 kg.
14 tunnin paaston kohdalla jo kova, suolia kalvava ja vatsaan sattuva nälkä ja huimaus. Se menee 15 tunnin kohdalla ohi ja 16 tunnin paasto täyttyy joka päivä. Tuo nälästä johtuva mahakipu-joka on välillä tosi voimakaskin- on vähän tylsä juttu, mutta olkoot. Jos tuo 500 grammaa viikossa laihtuisin oikeasti, niin olisin tosi tyytyväinen! Aion jatkaa tätä puolen vuoden ajan ja sitten arvioida tulokset.
Mulla taitaa olla pari viikkoa nyt takana ja tämä tuntuu omalta luontaiselta ruokarytmiltä. Kun olin nuorena hoikka niin söin juuri näin että aamuisin ja vielä iltapäivälläkään ei maistunut mikään muu kuin musta kahvi ja vesi, joten ruokaikkuna oli aina auki vain iltaisin(vaikka en siis ollut mistään pätkäpaastosta koskaan kuullutkaan). Sitten vanhempana opettelin syömään aamupalaa ja ruoka alkoikin maistumaan pitkin päivää ja kiloja kertyi muutamassa vuodessa reilu parikymmentä. En edes syönyt mitenkään kovin epäterveellisesti ja vaikka kuinka yritin keventää niin paino ei tippunut millään.
Sitten silmiin osui tämä aloitus ja tajusin että tässähän se ratkaisu on. Nyt tosiaan pari viikkoa paastoilua ja painoa lähtenyt 2kg ja olo kaikin puolin kevyempi ja motivoituneempi.

Painohan vaihtelee päivän aikana muutaman kilon. Ihan turhaan punnitset itsesi joka päivä. Korkeintaan kerran viikossa. Mittanauha olisi parempi mittari kuin kilomäärä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla taitaa olla pari viikkoa nyt takana ja tämä tuntuu omalta luontaiselta ruokarytmiltä. Kun olin nuorena hoikka niin söin juuri näin että aamuisin ja vielä iltapäivälläkään ei maistunut mikään muu kuin musta kahvi ja vesi, joten ruokaikkuna oli aina auki vain iltaisin(vaikka en siis ollut mistään pätkäpaastosta koskaan kuullutkaan). Sitten vanhempana opettelin syömään aamupalaa ja ruoka alkoikin maistumaan pitkin päivää ja kiloja kertyi muutamassa vuodessa reilu parikymmentä. En edes syönyt mitenkään kovin epäterveellisesti ja vaikka kuinka yritin keventää niin paino ei tippunut millään.
Sitten silmiin osui tämä aloitus ja tajusin että tässähän se ratkaisu on. Nyt tosiaan pari viikkoa paastoilua ja painoa lähtenyt 2kg ja olo kaikin puolin kevyempi ja motivoituneempi.
Tämä voisi olla mun kirjoittamaa tekstiä. Nuorempana sain "aina" kuulla ihmettelyjä siitä, kun en syönyt aamupalaa, ei vaan maistunut ja tuntui typerältä ahtaa jotain leipää väkisin suusta alas. No, toki oli sitten koulussa tunti tai pari tuntia ennen ruokaa jo nälkä, mutta ei haitannut, jaksoin hyvin ja koulu sujui loistavasti. Olin todella hoikka, terve ja hyvinvoiva. Aikuisena alkoi mennä "oppi" perille, että kyllähän sitä nyt ihmisen pitää aamupalaa syödä ja välipalojakin tasaiseen tahtiin ja millaisen mallin annat omille lapsillesi blaablaablaa. No, tässä sitä nyt ollaan. Kaikki ei sovi kaikille, mutta uskon, että tää pätkistely = paluu siihen mun entiseen normaaliin, toimii mulle loistavasti.
Vierailija kirjoitti:
Miten säästöliekki?
Voisit avata vähän, pystyis vastaamaankin.

Sori. Eli voiko kroppa mennä säästöliekille, kun pätkäpaastoilee? Pelkään, että aineenvaihdunta stoppaa.

Ei voi, eikä aineenvaihdunta mihinkään stoppaa. Pätkäpaasto on ihan hyvä ihmisen elimistölle, eihän siinä syömättä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten säästöliekki?
Voisit avata vähän, pystyis vastaamaankin.
Sori. Eli voiko kroppa mennä säästöliekille, kun pätkäpaastoilee? Pelkään, että aineenvaihdunta stoppaa.
Säästöliekki syntyy siitä, kun ollaan pidemmän aikaa miinuskaloreilla, eikä siihen vaikuta yhtään se syökö 5-6 kertaa päivässä tasaisin välein vai 16:8 tai 5:2 paastojen tyyliin.
Ihmisen aineenvaihdunta ei kyllä mitenkään voi stopata kovinkaan totaalisesti, ellei ihminen kuole. Kovalla kalorivajeella kulutus laskee jonkin verran, mutta ei nyt ihan rajattomasti.
Itselläni nyt 16:8 mallilla 4 kk, tykkään elämäntavasta, mutta en ole laihtunut yhtään. Nyt alan kokeilla yhdistää tähän 21 days fit dieettiä eli rasioiden mukaan syötyjen määrien rajoittamista. Minä vaan ilman rajoitusta onnistun näköjään vetämään ihan liikaa kaloreita 8 tunnin syömisikkunassakin.
Juu, lähden työstämään tuota kahviasiaa. Mantelimaidosta pidän myös ja ainakin siinä olisi vähemmän hiilareita.