Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Vierailija kirjoitti:
Toiminta perustuu siihen, mihin kaikki dieetit. Syöt vähemmän kuin kulutat. Ja tämä toteutuu VAIN jos syöt normaalisti muuten (mitään lisäämättä), mutta jää iltapala ja aamupala pois.
Itse kokeilin syödä mitä huvittaa 8h ja hillitön lihominen alkoi heti. Tottakai, jos vedän leipää, pitsaa ja suklaata 8h, niin ei siinä kyllä kukaan laihdu, vaikka miten olisi muun ajan syömättä.
Ja en tajua, että miksi jengi kuvittelee, että voi syödä "mitä vain". Voit syödä kalorimäärältä ihan mitä vain, mutta et ruoan sisällöltä. Hiilihydraatti nostaa insuliinivasteen, rasva ei. Proteiini nostaa hiilihydraattia pienemmän vastaan mutta kuitenkin nostaa sen. Insuliini on varastointihormoni eli päättää, mikä osa ravinnosta laitetaan talteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei sopinut jokapäiväiseksi, mulla huono ruoansulatus ollut aina, luulen että vaan liian laimeat mahahapot tai joku muu synnynnäinen ominaisuus.
Eli se ruokamäärä 8 tuntiin oli pisemmän päälle liikaa ja mun massu meinas sanoo ihan stopin,mun on syötävä pienempiä annoksia, todella hitaasti, ja niidenkin välissä reiluja taukoja.
Mutta tää 16:8 pätkäpaasto jää mulle käyttöön siten että harjotan sitä viikottain, parina päivänä ois hyvä, huomaa kuinka silläkin todella hyvät vaikutukset.
Eli pätkäpaastoilla voi myös pätkissä me, keille tuo ei jatkuvana viikosta toiseen sovellu ihan noin tiukkana versiona.
Vähähappoisuuteen auttaa etikka. Tietty on myös kalliita lääkkeitä. Pillillä kannattaa juoda niin hampaat säästyy vähän paremmin.
Etikkaa saa myös kapseleina! Minulla oli ketoruokavalioon ja 23/1 -pätkäpaastoon siirtyessä vaivana närästys, kun annoskoko on melko suuri ja sisältää huomattavan paljon rasvaa. Aloin syödä kaksi etikkakapselia ennen ruokaa ja ongelma poistui. Söin noita muistaakseni pari kuukautta ja sen jälkeen närästys ei ole palannut vaikka syön samat ruuat edelleen mutta ilman etikkakapseleita.
Mietityttää kuinka moni mahtaa syödä närästyslääkkeitä ihan turhaan!
Etikkaa kannattaa syödä ennen ruokailua ja nukkumaanmenoa, koska se laskee insuliinivastetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiminta perustuu siihen, mihin kaikki dieetit. Syöt vähemmän kuin kulutat. Ja tämä toteutuu VAIN jos syöt normaalisti muuten (mitään lisäämättä), mutta jää iltapala ja aamupala pois.
Itse kokeilin syödä mitä huvittaa 8h ja hillitön lihominen alkoi heti. Tottakai, jos vedän leipää, pitsaa ja suklaata 8h, niin ei siinä kyllä kukaan laihdu, vaikka miten olisi muun ajan syömättä.Kun ei perustu. Se perustuu hormoneiden (insuliini, kortisoli, HGH) toiminnanmuutoksiin. Voit syödä voita vaikka 4000 kcal edestä etkä liho jos et syö muuta.
Glukagoni taitaa olla haiman erittämistä hormoneista lauhtumisen kannalta tärkein
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pätkäpaasto on vain uusin muotidieetti. Itse asiassa aika simppeli sellainen ja siinä vetoaa se, että ihmiset saa syödä mitä ne haluaa. Sehän se on jokaisen laihduttajan märkä uni. Ei tarvii muuta, kuin kärvistellä joka aamu mustan kahvin kanssa siihen lounaaseen saakka (sormet ja nenänpää ihan jääkylminä) ja sitten saakin mättää iltakahdeksaan tai jotain. Ihanaa. Aluksi paino tuntuukin tippuvan, mutta sitten se jämähtää paikoilleen. Silloin tehdään (kuten aina uuden dieetin, tai veganismin tai muun ruokauskonnon kanssa) ns. vyönkiristystoimenpide. Eli pienennetään sitä "ruokaikkunaa" ja lisätään liikuntaa ja vähennetään hiilareita. Tämä toimii aikansa, mutta sitten alkaakin tehdä mieli kaikenlaista kiellettyä ja vielä ihan väärään aikaan! Onneksi on tulossa joulu, niin voi pitää vähän vapaata, ennen kuin taas tammikuun alussa palataan ruotuun. Noh, ensi vuonna tulee taas ihan uusia laihdutusohjelmia, jos pätkäpaasto alkaa kyllästyttää :) Sitten innokkaimmat voi taas julistaa, miten "tää ei oo mikään kuuri, vaan elämäntapa", just joo...
Se, että se sulla menee noin ei tarkoita, että muut eivät osaisi tai ymmärtäisi.
Aivan :) Tulehan sinäkin puolen vuoden - vuoden kuluttua päivittämään, miten meni sen keto + pätkäpaasto + liikunnan lisäämisdieetin kanssa. Alkoiko kilppari yllättäen reistaamaan? Loppuiko into seksiin? Aloitko jostain kumman syystä heräillä aamuyöllä kolmen-neljän maissa? Pitääkö olla villatakki päällä ja villasukat jalassa kesät talvet? Repsahditko rajusti "höttöhiilareihin", kun elimistö ei enää kestänyt ja sitten rankaisit itseäsi "palaamalla ruotuun"?
Ai niin, näissä laihdutususkovaisten ketjuissa ei juurikaan näy niitä, joille kävi huonosti (taas).
Miksi kuvittelet, että olen juuri aloittanut tän homman? Kilpirauhaseni meni pahasti rikki yli kymmenen vuotta sitten, jolloin ylitreenasin ja söin liian vähän treeniin nähden. Pätkäpaasto on korjannut kaiken, mikä kilpirauhasessani oli vialla. Sä jotenkin sotket kalorirajoitusdieeteistä ihmiskeholle aiheutuvat haitat paastoon, vaikka ne ovat täysin eri prosesseja.
Ja aloitin aikoinaan pätkäpaaston nimenomaan sen vuoksi, että liikun paljon. Olen aina liikkunut. Kalorirajoitus + liikunta on huono yhdistelmä. Nykyään puolestaan pystyn vetämään kovia treenejä jopa 5:nä vesipaastopäivänä, koska kehoni ei ole riippuvainen hiilihydraatista. Enkä normaalipainoisena paastoa painonpudotuksen vaan yleisterveyden ja pitkän iän vuoksi.
Mutta voin toki tulla päivittämään sulle niin monta vuotta kuin haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pätkäpaasto on vain uusin muotidieetti. Itse asiassa aika simppeli sellainen ja siinä vetoaa se, että ihmiset saa syödä mitä ne haluaa. Sehän se on jokaisen laihduttajan märkä uni. Ei tarvii muuta, kuin kärvistellä joka aamu mustan kahvin kanssa siihen lounaaseen saakka (sormet ja nenänpää ihan jääkylminä) ja sitten saakin mättää iltakahdeksaan tai jotain. Ihanaa. Aluksi paino tuntuukin tippuvan, mutta sitten se jämähtää paikoilleen. Silloin tehdään (kuten aina uuden dieetin, tai veganismin tai muun ruokauskonnon kanssa) ns. vyönkiristystoimenpide. Eli pienennetään sitä "ruokaikkunaa" ja lisätään liikuntaa ja vähennetään hiilareita. Tämä toimii aikansa, mutta sitten alkaakin tehdä mieli kaikenlaista kiellettyä ja vielä ihan väärään aikaan! Onneksi on tulossa joulu, niin voi pitää vähän vapaata, ennen kuin taas tammikuun alussa palataan ruotuun. Noh, ensi vuonna tulee taas ihan uusia laihdutusohjelmia, jos pätkäpaasto alkaa kyllästyttää :) Sitten innokkaimmat voi taas julistaa, miten "tää ei oo mikään kuuri, vaan elämäntapa", just joo...
Se, että se sulla menee noin ei tarkoita, että muut eivät osaisi tai ymmärtäisi.
Aivan :) Tulehan sinäkin puolen vuoden - vuoden kuluttua päivittämään, miten meni sen keto + pätkäpaasto + liikunnan lisäämisdieetin kanssa. Alkoiko kilppari yllättäen reistaamaan? Loppuiko into seksiin? Aloitko jostain kumman syystä heräillä aamuyöllä kolmen-neljän maissa? Pitääkö olla villatakki päällä ja villasukat jalassa kesät talvet? Repsahditko rajusti "höttöhiilareihin", kun elimistö ei enää kestänyt ja sitten rankaisit itseäsi "palaamalla ruotuun"?
Ai niin, näissä laihdutususkovaisten ketjuissa ei juurikaan näy niitä, joille kävi huonosti (taas).
Ja lisätään nyt vielä, että joskus teininä laihduttaessa oli kyllä jatkuvasti kylmä. Pätkäpaastoillessa ei ole ollut kylmä missään vaiheessa.

Tuota... näissä ketjuissa ei ehkä löydy ihmisiä, joille on tapahtunut noin siksi, että niin ei paastoillessa tapahdu? Mitä ihmettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paastoaminen syö lihaksia. Kannattaa myös otattaa kilpirauhaskokeita aina välillä, ettei tule vajaatoimintaa. Erityisesti keto+pätkäpaasto on tehokas kilpirauhasen tuho, kuten vähähiilihydraattisuus yleensäkin (etenkin jos mukana on jotain "tavoitteellista" treenaamista).
Höpöhöpö
Höpöhöpö itsellesi. Etkö osaa perustella mitenkään? Lyödä mitään uutta tietoa pöytään, joka tuon kumoaa? Etpä tietenkään.
Ihminen on paastonnut varmaan niin kauan kun ihmisiä on ollut maapallolla. Valtaosa paastosta on johtunut ravinnon puutteesta, mutta paastoa on myös käytetty lääketieteellisenä hoitomuotona varmaan niistä ajoista lähtien kun modernia lääketiedettä on ollut olemassa. Myös erilaiset uskonnon harjoittavat säännöllisesti paastoa osa omia rituaalejaan (esim. muslimit.). Jos paastolla olisi suoria vaikutuksia kilpisrauhasen toimintaan, niin se olisi varmasti tullut esille hyvin laajalti niin käytännössä kuin niissä tuhansissa ja tuhansissa tutkimuksissa mitä siitä on tehty ihmiskunnan historian saatossa. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö yksittäisille ihmiselle voisi olla joitain vaikutuksia. Ihmiset kun kuitenkin ovat suuressa määrin yksilöitä. Tosin hyvä olisi erottaa korrelaation lisäksi myös kausaliteetti. Jos kilpisrauhasessa esiintyisi ongelmia paaston jälkeen, niin se ei läheskään aina tarkoita, että syy olisi paastossa. Ei vaikka niillä olisi aikajanalla yhteys. Jäätelön syöntikään ei lisää hukkumiskuolemia vaikka näin voisi olettaa.
eri kirjoittaja kuin alkuperäinen
"Tuhansissa ja tuhansissa"? Ei ehkä kuitenkaan. Alikalorit ja liian vähäiset hiilihydraatit rasittavat kilpirauhasta. Näin se nyt vain on. Jotkut ihmiset aikojen saatossa ovat olleet liian vähällä ravinnolla. Se ei tarkoittanut heidänkään kohdalla mitään positiivista. Meille on syötetty joltain taholta (paleo-ihmiset?) sellainen satu, että ihminen on jotenkin luonnostaan paastoava ja että kerran viikossa on joku mammutti raahattu sinne kotiluolaan ja sitten paastottu ennen seuraavaa mammuttia. Nykyiset metsästäjä-keräilijät kuitenkin syövät pitkin päivää, eivätkä edes metsästä tuolla tyylillä. Ihmiselle näyttäisikin olevan luontaista syödä tasaisesti pitkin päivää ja vuotta.
Alikalorit ja ei yhtään kaloria ovat yhäkin täysin eri asia.

Itäafrikkalainen Hadza-heimo on viimeisiä aidosti metsästäjä-keräilijä -elämäntyyliä harjoittavia ihmisryhmiä maailmassa ja he harjoittavat ns. feast/famine syömistapaa niin kuin kaikki metsästäjäkeräilijät. Voisit edes kursorisesti tutustua hevonpaskaan, mitä tänne levität.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös miettinyt tuota OMAD:iin siirtymistä (one meal a day), nykyisin 16:8 tai 18:6, riippuen päivästä.
Yksi hyvä juttu pätkäpaastossa on laihtumisen lisäksi, nimittäin rahaa säästyy, kun syö esim. vain yhden aterian päivässä.
Mulle OMAD on ollut paras ja luonnollisin tapa syödä, koska siinä säästyy aikaa eikä tarvitse miettiä syömistä jatkuvasti. Kuitenkin 2 päivää viikossa syön kaksi ateriaa ihan vain, että keho saa vaihtelua.
Ja itse urheilijana syön kyllä jatkuvasti hiilareita, aika paljonkin (toki hyviä; en ole syönyt sokeria vuosiin). En tajua, mistä tuo yksi trolli on saanut päähänpinttymänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pätkäpaasto on vain uusin muotidieetti. Itse asiassa aika simppeli sellainen ja siinä vetoaa se, että ihmiset saa syödä mitä ne haluaa. Sehän se on jokaisen laihduttajan märkä uni. Ei tarvii muuta, kuin kärvistellä joka aamu mustan kahvin kanssa siihen lounaaseen saakka (sormet ja nenänpää ihan jääkylminä) ja sitten saakin mättää iltakahdeksaan tai jotain. Ihanaa. Aluksi paino tuntuukin tippuvan, mutta sitten se jämähtää paikoilleen. Silloin tehdään (kuten aina uuden dieetin, tai veganismin tai muun ruokauskonnon kanssa) ns. vyönkiristystoimenpide. Eli pienennetään sitä "ruokaikkunaa" ja lisätään liikuntaa ja vähennetään hiilareita. Tämä toimii aikansa, mutta sitten alkaakin tehdä mieli kaikenlaista kiellettyä ja vielä ihan väärään aikaan! Onneksi on tulossa joulu, niin voi pitää vähän vapaata, ennen kuin taas tammikuun alussa palataan ruotuun. Noh, ensi vuonna tulee taas ihan uusia laihdutusohjelmia, jos pätkäpaasto alkaa kyllästyttää :) Sitten innokkaimmat voi taas julistaa, miten "tää ei oo mikään kuuri, vaan elämäntapa", just joo...
Se, että se sulla menee noin ei tarkoita, että muut eivät osaisi tai ymmärtäisi.
Aivan :) Tulehan sinäkin puolen vuoden - vuoden kuluttua päivittämään, miten meni sen keto + pätkäpaasto + liikunnan lisäämisdieetin kanssa. Alkoiko kilppari yllättäen reistaamaan? Loppuiko into seksiin? Aloitko jostain kumman syystä heräillä aamuyöllä kolmen-neljän maissa? Pitääkö olla villatakki päällä ja villasukat jalassa kesät talvet? Repsahditko rajusti "höttöhiilareihin", kun elimistö ei enää kestänyt ja sitten rankaisit itseäsi "palaamalla ruotuun"?
Ai niin, näissä laihdutususkovaisten ketjuissa ei juurikaan näy niitä, joille kävi huonosti (taas).
Onpa asenteellisen oloinen kirjoitus. Itselläni keto/pätkäpaaston toimivuus ei perustu uskovaisuuteen, vaan siihen että olen järjestelmällisesti kokeillut mikä minulla toimii ja mikä ei. Olen elänyt tällä tyylillä 2,5 vuotta ja vastaus kaikkiin kysymyksiisi on ei.
Minua ei yhtään kiinnosta itseni rankaiseminen tai ylenmääräinen rajoittaminen, vaan haluan voida ja syödä hyvin. Varmaan minkä tahansa elämäntavan voi vetää jotenkin niin pahasti överiksi että sitten tulee repsahtamisia ja pahoivointia, mutta silloin syy on tietenkin siinä uskovaisuudessa ja itsensä rankaisussa.
Muistan kuinka minäkin olen vuosia henkisesti ruoskinut itseäni siitä että en pystynyt syömään sitä virallisterveellistä viittä ateriaa päivässä, jota ilman ihminen ei kuulemma pysy terveenä. Ajattelin olevani jotenkin lähtökohtaisesti sairas tai viallinen ihminen. Nyt olen valtavan helpottunut havaittuani käytännön kokemuksen kautta että sehän on ihan huuhaa-ideologia, joka palvelee lähinnä ruokateollisuutta. Onhan se kätevää kun saadaan koko väestöltä verensokerit romahtamaan viisi kertaa päivässä niin rajusti, että on pakko syödä jotain, riippumatta siitä tarvitseeko elimistö lisää kaloreita enää sinä päivänä. Ruokakaupan kassakone laulaa!
t. Edellä kuulumisia kirjoitellut
Jep. 3 ateriaa ja 2 välipalaa -rytmistä hyötyvät elintarviketeollisuus, lääketeollisuus ja dieettiteollisuus. Ei ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös miettinyt tuota OMAD:iin siirtymistä (one meal a day), nykyisin 16:8 tai 18:6, riippuen päivästä.
Yksi hyvä juttu pätkäpaastossa on laihtumisen lisäksi, nimittäin rahaa säästyy, kun syö esim. vain yhden aterian päivässä.
Rahaa tosiaan säästyy, siinä vielä yksi syy miksi olen iloinen että siirryin pandemian aikana tähän elämäntapaan. Ruoka on kallistunut sen jälkeen valtavasti mutta minulla ei mene silti enempää rahaa kuin ennenkään. Ei vaikka syön myös laadukkampaa ja siksi kalliimpaa ruokaa.
Mulla täysin sama. Ruokakulut ovat vähentyneet, vaikka ostan kaiken luomuna ja orgaanisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiminta perustuu siihen, mihin kaikki dieetit. Syöt vähemmän kuin kulutat. Ja tämä toteutuu VAIN jos syöt normaalisti muuten (mitään lisäämättä), mutta jää iltapala ja aamupala pois.
Itse kokeilin syödä mitä huvittaa 8h ja hillitön lihominen alkoi heti. Tottakai, jos vedän leipää, pitsaa ja suklaata 8h, niin ei siinä kyllä kukaan laihdu, vaikka miten olisi muun ajan syömättä.Ja en tajua, että miksi jengi kuvittelee, että voi syödä "mitä vain". Voit syödä kalorimäärältä ihan mitä vain, mutta et ruoan sisällöltä. Hiilihydraatti nostaa insuliinivasteen, rasva ei. Proteiini nostaa hiilihydraattia pienemmän vastaan mutta kuitenkin nostaa sen. Insuliini on varastointihormoni eli päättää, mikä osa ravinnosta laitetaan talteen.
No, yritäpä syödä 4000 tai edes 2000kcal edestä ilman hiilareita tai hyvin vähäisillä hiilareilla. Olen kokeillut eikä vaan pysty. Paketillinen voita, lihaa ja kananmunia ei vaan mene alas, ja jos menee, on maha jumissa seuraavaksi. Veikkaan ettei kukaan ketoilija pääse kalorisaannissaan yli perustarpeensa, jos oikeasti laskisi

Hiilihydraatit putoaa radikaalisti kun jättää viljat, perunat ja sokerit syömättä. Esim. tänään on lounaana kanaa ja uunijuureksia, jossa on toki hiilihydraatteja, mutta melko vähäisessä määrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiminta perustuu siihen, mihin kaikki dieetit. Syöt vähemmän kuin kulutat. Ja tämä toteutuu VAIN jos syöt normaalisti muuten (mitään lisäämättä), mutta jää iltapala ja aamupala pois.
Itse kokeilin syödä mitä huvittaa 8h ja hillitön lihominen alkoi heti. Tottakai, jos vedän leipää, pitsaa ja suklaata 8h, niin ei siinä kyllä kukaan laihdu, vaikka miten olisi muun ajan syömättä.Kun ei perustu. Se perustuu hormoneiden (insuliini, kortisoli, HGH) toiminnanmuutoksiin. Voit syödä voita vaikka 4000 kcal edestä etkä liho jos et syö muuta.
Mitä sun mielestä kroppa tekee sillä 2000-2500 ylimääräisillä kilokaloreilla sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiminta perustuu siihen, mihin kaikki dieetit. Syöt vähemmän kuin kulutat. Ja tämä toteutuu VAIN jos syöt normaalisti muuten (mitään lisäämättä), mutta jää iltapala ja aamupala pois.
Itse kokeilin syödä mitä huvittaa 8h ja hillitön lihominen alkoi heti. Tottakai, jos vedän leipää, pitsaa ja suklaata 8h, niin ei siinä kyllä kukaan laihdu, vaikka miten olisi muun ajan syömättä.Ja en tajua, että miksi jengi kuvittelee, että voi syödä "mitä vain". Voit syödä kalorimäärältä ihan mitä vain, mutta et ruoan sisällöltä. Hiilihydraatti nostaa insuliinivasteen, rasva ei. Proteiini nostaa hiilihydraattia pienemmän vastaan mutta kuitenkin nostaa sen. Insuliini on varastointihormoni eli päättää, mikä osa ravinnosta laitetaan talteen.
No, yritäpä syödä 4000 tai edes 2000kcal edestä ilman hiilareita tai hyvin vähäisillä hiilareilla. Olen kokeillut eikä vaan pysty. Paketillinen voita, lihaa ja kananmunia ei vaan mene alas, ja jos menee, on maha jumissa seuraavaksi. Veikkaan ettei kukaan ketoilija pääse kalorisaannissaan yli perustarpeensa, jos oikeasti laskisi
Hiilihydraatit putoaa radikaalisti kun jättää viljat, perunat ja sokerit syömättä. Esim. tänään on lounaana kanaa ja uunijuureksia, jossa on toki hiilihydraatteja, mutta melko vähäisessä määrin.
Ja samalla putoaa kalorit radikaalisti.

Mistä sä tiedät kuinka paljon mä sitä syön? Ja mitä muuta mä syön päivän aikana?

Toimii.
No GPS eli pois viljat, perunat ja sokerit

Niistähän ne enimmät kalorit kertyykin. Helppoa syödä pastalla tai karkilla 1000kcal, mutta yritäpä samaa porkkanalla ja kukkakaalilla.

Miksi kukaan edes yrittäisi täyttää kaloreita pastalla ja karkeilla. Porkkanaa ja kukkakaalia saa syödä niin paljon kuin huvittaa. Kun aterialla on vielä kanaa ja rasvoja niin kyllä niistä kaloreitakin tulee. Itse en kuitenkaan laske mitään kaloreita vaan syön aina mahan "täyteen".
Kun ei perustu. Se perustuu hormoneiden (insuliini, kortisoli, HGH) toiminnanmuutoksiin. Voit syödä voita vaikka 4000 kcal edestä etkä liho jos et syö muuta.