Pätkäpaasto 16:8 - kokemuksia
Ajattelin aloittaa paastoamisen ihan sen takia että a) tarvitsisi laihtua b) terveyden kannalta myös pitäisi olla hyvä asia, veriarvot jne. Onko täällä av:ssä kokemuksia kyseisestä paastomuodosta? Olen itse asiassa tiedostamattani harrastanut tätä enemmän tai vähemmän joskus sinkkuaikoina. Usein viikonloppuisin söin ekan kerran vasta iltapäivällä ( en ole koskaan ollut aamupalaihmisiä, vasta nyt vanhemmiten lasten myötä tuo tapa on tullut ja tuntuu olevan vaikea päästä siitä eroon ), tai iltaisin menin nälkäisenä nukkumaan kun kaapissa ei ollut mitään syötävää :) ( juu, tosi järkevää mutta eipä ollut paino-ongelmiakaan ) ja usein söin vasta lounaan töissä klo 11. Eli useinkin tuli 16 tuntia paastoa tai ylikin.
Omalle elimistölle siis sopi(i) nuo pitkät ruokailuvälit, vaikka silloin aina tuputettiin että pitää syödä usein ja pieniä annoksia. Joo, toiset tarvitsee koko ajan ruokaa, minä en. Olen väkisin opetellut säännölliset ruokarytmit, mutta voisin hyvinkin opetella niistä taas pois koska en voi huonosti tms jos olen pitkään syömättä.
Onko täällä kokemusta kyseisestä paastotavasta? onko paino pudonnut?
Kommentit (2812)
Huomenna töihin ja normaali rytmiin: Syön illalla viim 19.30 mennessä ja seuraavana päivänä juon pelkän aamukahvin ja syön lounaan töissä klo 11.30. (päiväkodissa tavallista 'lasten' ruokaa) ikinä ei ole ollut nälkä tai edes ruoka mielessä ennen ateriaa, sopii sis minulle. Sitten välipala ja illemmalla toinen lämmin ateria, sen syön ilman hiilareita.
Aamukahvin juon kanelin kanssa, kun maitoa en halua siihen laittaa ja ihan mustana on pahaa.
Vierailija kirjoitti:

Minä en myöskään pidä kahvista mustana, mutta olen kuitenkin halunnut juoda sitä oppiakseni pitämään
siitä. Puolitoistavuotta sitten aloitin paastoilun ja musta kahvi on edelleen todella pahaa. Vesilasi vieressä
kuitenkin aamuisin ja päiväkahvin saan menemään...Mikään makunautinto se ei kyllä ole. Olen ollut siinä
luulossa, että mitään ei kuitenkaan voi siihen sekoittaa, että ei pilaa paastoa...Viisaat vastatkaa, kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna töihin ja normaali rytmiin: Syön illalla viim 19.30 mennessä ja seuraavana päivänä juon pelkän aamukahvin ja syön lounaan töissä klo 11.30. (päiväkodissa tavallista 'lasten' ruokaa) ikinä ei ole ollut nälkä tai edes ruoka mielessä ennen ateriaa, sopii sis minulle. Sitten välipala ja illemmalla toinen lämmin ateria, sen syön ilman hiilareita.
Aamukahvin juon kanelin kanssa, kun maitoa en halua siihen laittaa ja ihan mustana on pahaa.Minä en myöskään pidä kahvista mustana, mutta olen kuitenkin halunnut juoda sitä oppiakseni pitämään

Se katkaisee paaston, jos kahviin lisää jotain. Eikä riipu kaloreista. Jotkut ovat kertoneet sellaisia ohjeita, että on joku kaloriraja ja näin ollen voisi esim. maitoa laittaa kahviin, mutta ne ohjeet ei pidä paikkaansa. Sen ymmärtää, kun tajuaa tuon paaston pointin.
Mä olen eri koulukuntaa. Juon kahvini rasvattomalla maidolla ja paasto ei mulla katkea tai ainakin kaikki paaston edut ovat tulleet myös näin. (painonpudotus, kolesteroli ja sokeriarvojen lasku, rasvaprosentti ja viskulaarinen rasvakin on vähentynyt laihtumisen myötä)
Mutta jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee, mulle toimii näin.

Kyllä se paasto sinullakin katkeaa.
Paasto katkeaa justiinsa silloin kun elimistössä käynnistyy ruoansulatus. Sitä ei itse pysty päättämään tai estämään, paitsi ne jotka eivät nauti mitään hiilareita sisältävää paaston aikana. Voi tietenkin olla onnellinen ja pitääkin olla, että ruokavaliolla on saanut hyviä tuloksia ja sitähän ei kukaan aiokaan kiistää. Yhtäjaksoinen paasto on sitten aivan eri juttu, siinä onnistuu ainoastaan olemalla paastolla jossa nauttii vain ja ainoastaan kalorittomia juomia, vettä, teetä ja/tai kahvia ilman maitoa/ kermaa/ sokeria tai mitään muutakaan makeutusainetta. Niin helppoa, ettei sanotuksi saa. 🙂
Syön klo 12-20 välillä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Toimii! Tein äsken ihana smoothien turkkilaisesta jogurtista, mansikoista, maidosta ja mehukeitosta. Päivällä söin broilerin fileitä, salaattia, pähkinöitä ja majoneesia. Muuta en ole tänään syönyt, koska vatsa on näillä täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna töihin ja normaali rytmiin: Syön illalla viim 19.30 mennessä ja seuraavana päivänä juon pelkän aamukahvin ja syön lounaan töissä klo 11.30. (päiväkodissa tavallista 'lasten' ruokaa) ikinä ei ole ollut nälkä tai edes ruoka mielessä ennen ateriaa, sopii sis minulle. Sitten välipala ja illemmalla toinen lämmin ateria, sen syön ilman hiilareita.
Aamukahvin juon kanelin kanssa, kun maitoa en halua siihen laittaa ja ihan mustana on pahaa.Minä en myöskään pidä kahvista mustana, mutta olen kuitenkin halunnut juoda sitä oppiakseni pitämään
siitä. Puolitoistavuotta sitten aloitin paastoilun ja musta kahvi on edelleen todella pahaa. Vesilasi vieressä
kuitenkin aamuisin ja päiväkahvin saan menemään...Mikään makunautinto se ei kyllä ole. Olen ollut siinä
luulossa, että mitään ei kuitenkaan voi siihen sekoittaa, että ei pilaa paastoa...Viisaat vastatkaa, kiitos!
Se katkaisee paaston, jos kahviin lisää jotain. Eikä riipu kaloreista. Jotkut ovat kertoneet sellaisia ohjeita, että on joku kaloriraja ja näin ollen voisi esim. maitoa laittaa kahviin, mutta ne ohjeet ei pidä paikkaansa. Sen ymmärtää, kun tajuaa tuon paaston pointin.
No oikein sitten olen päätellyt...Olen ollut ymmätävinäni että paasto katkeaa kaikesta ylimääräisestä ja siksi olenkin sinnitellyt mustaa kahvia vastenmielisesti nautiskellen! Kuitenkin kahvi antaa mukavasti puustia aamuun...Ja itselleni tyypillinen kahvittomuuspääsnsärky ei iske.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna töihin ja normaali rytmiin: Syön illalla viim 19.30 mennessä ja seuraavana päivänä juon pelkän aamukahvin ja syön lounaan töissä klo 11.30. (päiväkodissa tavallista 'lasten' ruokaa) ikinä ei ole ollut nälkä tai edes ruoka mielessä ennen ateriaa, sopii sis minulle. Sitten välipala ja illemmalla toinen lämmin ateria, sen syön ilman hiilareita.
Aamukahvin juon kanelin kanssa, kun maitoa en halua siihen laittaa ja ihan mustana on pahaa.Minä en myöskään pidä kahvista mustana, mutta olen kuitenkin halunnut juoda sitä oppiakseni pitämään
siitä. Puolitoistavuotta sitten aloitin paastoilun ja musta kahvi on edelleen todella pahaa. Vesilasi vieressä
kuitenkin aamuisin ja päiväkahvin saan menemään...Mikään makunautinto se ei kyllä ole. Olen ollut siinä
luulossa, että mitään ei kuitenkaan voi siihen sekoittaa, että ei pilaa paastoa...Viisaat vastatkaa, kiitos!
Se katkaisee paaston, jos kahviin lisää jotain. Eikä riipu kaloreista. Jotkut ovat kertoneet sellaisia ohjeita, että on joku kaloriraja ja näin ollen voisi esim. maitoa laittaa kahviin, mutta ne ohjeet ei pidä paikkaansa. Sen ymmärtää, kun tajuaa tuon paaston pointin.
Sitä kahviakaan ei passaa montaa kuppia juoda, koska se sisältää jo itsessään jonkin verran rasvaa. Ja myös rasva katkaisee paaston.

Onko näin todella että pelkkä kahvikin katkaisee paaston ja missähän määrässä se raja sitten menee?
Ja onko eroa onko se normaali kahvia vai instant-kahvia. Itse tykkään huomattavasti enempi instant-kahvista silloin kun juon pelkästään kahvin.
Kahvissa ei ole kaloreita eikä rasvaakaan sen vertaa, paitsi ehkä pannujauhatuskahvissa tai perkolaattorissa valmistetussa. Niissä on rasvaa paljon enemmän kuin esim. suodatinkahvissa.

On kahvissa kaloreita. Ei paljon, mutta sen verran, että haima käynnistää insuliini tuotannon.

Yes, tosin sillä ei ole pelkkään laihdutukseen paljoakaan merkitystä. Mutta jos haluaa siitä apua esim. diabeteksen hoitoon, niin silloin on. Tässä hyvä kirja aiheesta
Kokeilin niin että söin 16 tuntia vuorokaudessa ja paastosin 8 tuntia, Valitettavasti paino ei laskenut vaan nousi 10 kg. Meni usko pätkäpaastoon kertaheitolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna töihin ja normaali rytmiin: Syön illalla viim 19.30 mennessä ja seuraavana päivänä juon pelkän aamukahvin ja syön lounaan töissä klo 11.30. (päiväkodissa tavallista 'lasten' ruokaa) ikinä ei ole ollut nälkä tai edes ruoka mielessä ennen ateriaa, sopii sis minulle. Sitten välipala ja illemmalla toinen lämmin ateria, sen syön ilman hiilareita.
Aamukahvin juon kanelin kanssa, kun maitoa en halua siihen laittaa ja ihan mustana on pahaa.Minä en myöskään pidä kahvista mustana, mutta olen kuitenkin halunnut juoda sitä oppiakseni pitämään
siitä. Puolitoistavuotta sitten aloitin paastoilun ja musta kahvi on edelleen todella pahaa. Vesilasi vieressä
kuitenkin aamuisin ja päiväkahvin saan menemään...Mikään makunautinto se ei kyllä ole. Olen ollut siinä
luulossa, että mitään ei kuitenkaan voi siihen sekoittaa, että ei pilaa paastoa...Viisaat vastatkaa, kiitos!
Se katkaisee paaston, jos kahviin lisää jotain. Eikä riipu kaloreista. Jotkut ovat kertoneet sellaisia ohjeita, että on joku kaloriraja ja näin ollen voisi esim. maitoa laittaa kahviin, mutta ne ohjeet ei pidä paikkaansa. Sen ymmärtää, kun tajuaa tuon paaston pointin.
Sitä kahviakaan ei passaa montaa kuppia juoda, koska se sisältää jo itsessään jonkin verran rasvaa. Ja myös rasva katkaisee paaston.
Onko näin todella että pelkkä kahvikin katkaisee paaston ja missähän määrässä se raja sitten menee?
Ja onko eroa onko se normaali kahvia vai instant-kahvia. Itse tykkään huomattavasti enempi instant-kahvista silloin kun juon pelkästään kahvin.
Älä tuota usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomenna töihin ja normaali rytmiin: Syön illalla viim 19.30 mennessä ja seuraavana päivänä juon pelkän aamukahvin ja syön lounaan töissä klo 11.30. (päiväkodissa tavallista 'lasten' ruokaa) ikinä ei ole ollut nälkä tai edes ruoka mielessä ennen ateriaa, sopii sis minulle. Sitten välipala ja illemmalla toinen lämmin ateria, sen syön ilman hiilareita.
Aamukahvin juon kanelin kanssa, kun maitoa en halua siihen laittaa ja ihan mustana on pahaa.Minä en myöskään pidä kahvista mustana, mutta olen kuitenkin halunnut juoda sitä oppiakseni pitämään
siitä. Puolitoistavuotta sitten aloitin paastoilun ja musta kahvi on edelleen todella pahaa. Vesilasi vieressä
kuitenkin aamuisin ja päiväkahvin saan menemään...Mikään makunautinto se ei kyllä ole. Olen ollut siinä
luulossa, että mitään ei kuitenkaan voi siihen sekoittaa, että ei pilaa paastoa...Viisaat vastatkaa, kiitos!
Se katkaisee paaston, jos kahviin lisää jotain. Eikä riipu kaloreista. Jotkut ovat kertoneet sellaisia ohjeita, että on joku kaloriraja ja näin ollen voisi esim. maitoa laittaa kahviin, mutta ne ohjeet ei pidä paikkaansa. Sen ymmärtää, kun tajuaa tuon paaston pointin.
Rasva ei nosta juurikaan insuliinivastetta, joten jotkut laittavat nokareen voita kahviinsa. Ks. bullet coffee.
Vierailija kirjoitti:
Paasto katkeaa justiinsa silloin kun elimistössä käynnistyy ruoansulatus. Sitä ei itse pysty päättämään tai estämään, paitsi ne jotka eivät nauti mitään hiilareita sisältävää paaston aikana. Voi tietenkin olla onnellinen ja pitääkin olla, että ruokavaliolla on saanut hyviä tuloksia ja sitähän ei kukaan aiokaan kiistää. Yhtäjaksoinen paasto on sitten aivan eri juttu, siinä onnistuu ainoastaan olemalla paastolla jossa nauttii vain ja ainoastaan kalorittomia juomia, vettä, teetä ja/tai kahvia ilman maitoa/ kermaa/ sokeria tai mitään muutakaan makeutusainetta. Niin helppoa, ettei sanotuksi saa. 🙂
Joo, mutta ruuansulatuksen käynnistyminen ei ole pätkäpaaston kannalta oleellista. Insuliinivaste on oleellinen.
Vierailija kirjoitti:
-33 kilon painonpudotus.
-28 kg heinäkuun puolesta välistä.
Tää on hyvä tapa syödä