Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”

Vierailija
13.11.2017 |

– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.

"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.

Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "

Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.

Kommentit (483)

Vierailija
101/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene töihin tyypit, vasta huonoa matskua ovatkin. Vaapaa-aikaakin ja käytöstäpoja sekä perusteluita(moraalia) voi arvostaa enemmän kuin vihattua(moraalitonta) työtä ja rahaa. Silloin vapaa-aika ja mielenkiintoiset ihmiset, sekä elämä, ovat sisältöä elämälle, jota "mene töihin juntit", eivät ymmärrä tai osaa arvostaa. Tästä voi jopa poikia jotain oikeaa ja syvällistä uudenlaista työtä(jopa palkattuakin) jota nämä muiden tuomitsijat eivät ikinä elämässään pysty yhteiskuntaan tai ystäväpiiriinsä tuomaan.

Vierailija
102/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa. Minä olen 30-vuotias työtön koti-isä ja minun vaimoni on huippukirurgi. Rakastamme toisiamme valtavasti.

Onko teillä lapsia? Tekeekö vaimosi kaikki kotityöt? Kulutatko aikasi pelaillen ja pössytellen? Jos kulutat, aiotko toimia noin loppuikäsi?

Minä hoidan lapset, huushollin, kokkaan ja opiskelen ammattia kotoa käsin. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene töihin -juntit mahdollistavat uniikin lumihiutaleen uniikkielämän sosiaalitädin kaulapannassa.

Vierailija
104/483 |

No mikäs siinä sitten? Et kuitenkaan aio ikinä mennä töihin ja aiot elää elämäsi vaimosi palkalla, vai miten ajattelet vertautuvasi tähän lompakkolasseen?

Vierailija
105/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahahahahha ai pitäs huumediilerin saada älykäs JA kaunis nainen?! Mitäpä jos tyytyisit oman tasoiseen, tyhmään naiseen?

Oletko katkera tästä asiasta, kun sillä ei ole oikeasti merkitystä niin kuin kuvittelet ja toivoisit. Hassuja tällaiset ihmiset jotka tavallaan nauravat itselleen ja luuloilleen, oikestaan puhtaasti omalle ymmärtämättömyydelleen. Tai sitten he vain haluavat elää ennemmin valheessa kuin hyväksyä realiteetit.

Ennemmin voisi kuvitella että tuolla asenteella jossa toista halutaan dissata ja tuomita(naureskella) jonkun pinnallisen piirteen kautta, ei ole toivoakaan saada hyvää seurustelukumppania vaikka kuinka olisi poliisina muiden asioista.

Pinnallisuus ei ole kovin kaunista ja häviää huumediilerillekkin, joka sinänsä ei tarkoita vielä mitään itse henkilöstä. Mutta toki tuo sen tietää ja siksi sitä kiukuttaakin.

Ihme ettei itse nähdä omaa suhtautumistaan toisiin turn offina, kun aletaan tuomitsemaan muita perusteena olen parempi kuin työtön. Ei ihme että täälä itkee ennemmin ne, joille tämä on voimafantasiaa jossa heitä arvostettaisiin, vain koska eivät ole työttömiä tai kouluttamattomia, riippumatta heidän älykkyyden tai kumppanuuden(ymmärryksen) puutteesta. 

Vierailija
106/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin. Kyllä itsekin ihmettelen ihmisten asennetta. Nykypäivänä elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Aikoinaan vaimot oli kotona lasten kanssa pitkäänkin ja mies toi aina leivän taloon. Jos ei ollut työtä, se oli suuri häpeä koko perheelle.  Naiset meni töihin kun yhteiskunta sen salli, tuli päivähoidot tai lapset kouluikäiseksi. Sitä ennen naiset meni töihin jo lapsen ollessa muutaman kuukauden vaikka ei ollut tukia, vaan lapset annettiin esimerkiksi naapurille hoitoon. 

Nykypäivän yhteiskunnan arvomaailmaa ihmettelen suuresti. Ei työnteko ole enää itseisarvo. Tuillakin pärjää ja se ei kannusta samanlaiseen elämään kuin aikoinaan. Tämä jakaa kansaa eri-arvoisiin asemiin. Suurimmaksi osin mielipiteiden kesken.

Olen itse kasvanut työläiseksi, yksityisyrittäjien perheeseen. Perhekeskeisyys näkyy toisen huomioimisena ja auttamisena, mutta töitä jokaisen tulee ja kuuluu tehdä. Olemme asuneet aina omakotitalossa, autoja on ollut useampi ja ulkomailla olemme käyneet ajoittain, ihan itseämme varten. Ruokaa on aina kaapissa, mutta emme heitä sitä hukkaan. Laskemme kulutuksemme ja olemme osittain jopa nuukia.  

Minua viehätti jo aikoinaan miehessä ahkeruus. Se että tiedän hänen pitävän huolta yhteisestä omaisuudesta omatoimisella korjaamisella, ja tottakai rahoituksella. Rahaa tulee kummankin palkasta. 

Arvo keskusteluna pidän tätä suurimmaksi osin. 

En osaisi olla miehen kanssa joka ei omaisi samanlaista elämänkatsomusta.

T: Lady 35-v, eteläisestä osasta Suomea

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mene töihin -juntit mahdollistavat uniikin lumihiutaleen uniikkielämän sosiaalitädin kaulapannassa.

Luuletko saavasi jonkun pakotettua töihin tuonlaisella huomioimisella? Luulen että sinulle ei muuta sijaa olekkaan, kuin "mene töihin junttius" ja olet vain kateellinen(katkera) ihmisille joilla on periaatteita elämässään. Itse valitset käytöksesi muita kohtaan ja jos se mielestäsi palkitsee sinua ja yhteiskuntaa, niin ole hyvä vain. 

Vierailija
108/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö kukaan muu kiinnittänyt huomiota että jälleen kerran suomalaistaustaiseksi valittiin Valtteri, joka vaatii naiselta kauneutta ja älykkyyttä, myy kannabista, kokeillut LSD:tä, kapinoi Suomen lakia vastaan kun taas maahamuuttajataustaiseksi valittiin sympaattinen Kharouf, joka kuuntelee mieluummin muiden murheita kuin kertoo itsestään.

Mitä jos henkilökuvaukset olisivatkin olleet toisinpäin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/483 |

En vähääkään. Luuletko itse saavasi kiristettyä naisen parisuhteeseen kanssasi marttyroimalla ja uhriutumalla ja syyttelemällä ahneudesta tavallisia ihmisiä ihan vaan sen takia etteivät halua elää köyhyysrajan alapuolella ja elättää toimentonta aikuista ihmistä, mikä tekee perheenkin perustamisesta todella hankalaa.

Vierailija
110/483 |

No tyypillisesti mamut kylläkin haluaisivat töihin, mutta heille ei ole antaa töitä. Ja lompakkolasset ei. Että siinä mielessä meni ihan oikein. Mamut tekee ne työt joihin lompakkolasse ei koske pitkällä tikullakaan. Odotin joku kesä sitten laivaa satamassa ja seurasin miten siivojat kokoontui paikalle. Heistä yksi oli valkoihoinen, Turun tai Helsingin satamassa, en muista enää kumpi se oli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan mikä tahansa nainen ja laitetaan se ukon kanssa joka ei koskaan lähde kotoa mihinkään ja nysvää kaikki päivät jotain omia hyödyttömiä juttujaan tai pelaa, ja asettuu toisten elätettäväksi kuin pieni lapsi, niin takaan ettei peitto heilu kovin kauaa.

Mikset vaan sano suoraan, että kotoa lähtemisellä tarkoitetaan sitä, että lähtee kotoa töihin tienaaamaan rahaa, kun sitä tällä kuitenkin tarkoitetaan?

Niin kun perhe maksaa, lapsi syö, tarvitsee vaatteita ja harrastuksia. Rahaa (paitsi jonkun mitättömän tukisumman jolla ei saa yhtään mitään) saa vain töistä, ellei ole onnekseen miljoonaperijä. Niin että joo, pitää lähteä töihin, jotta on varaa perheeseen. Mikä tuossa on uutinen?
Vaikka olisi ne perintömiljoonat, niin aika äkkiä muu kun oikeasti hyväksikäyttäjä kyllästyisi ihmiseen, jonka elämässä ei ole mitään sisältöä. Ja ei, työnteon välttely ja sossun tuilla eläminen EI ole elämänsisältöä.

Joo, ainoaa oikeaa elämöän sisältöä on se, että jakaa porvarille persettä rahan takia. Mutta ei, vaatimuksessa ei tietenkään ole kyse rahasta. Ei missään tapauksessa.

Mene töihin valtiolle, ei varmasti porvari rikastu. Kun et rahaa tarvitse tai arvosta, voit mennä raskaaseen ja huonosti palkattuun työhön, kyllä niitä löytyy.

Yhteiskunta on joka tapauksessa viritetty palvelemaan ahnetta porvaria. Julkinen puolikin.

Jep jep, hurjasti tuottamaan on viritetty vaikka nekin mummot, jotka makaavat julkisissa laitoksissa odottamassa kuolemaa. Hakeudu hoitamaan niitä ja anna puolet palkastasikin hyväntekeväisyyteen, sinä kun et rahaa tarvitse.

Etkä tietenkään tukiakaan, kuka omistaa asuntosi jonka vuokran muut maksavat? Kuka omistaa ruokakaupat joissa asioit, ellei porvari? Et loogisesti ajatellen voi asua missään etkä myöskään ostaa ruokaa, kun  sehän kaikki on viritetty hyödyttämään porvaria.

Jokin persoonallisuushäiriö lienee taustalla, kun on oikeutettu kaikkeen, muttei mitään velvollisuuksia.

Vierailija
112/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jakaa materialisteihin ja ideologisteihin. Tosille vapaa-aika on arvokkaampaa kuin mitä yhteiskunta on sen menettämisestä valmis nykyään korvaamaan. Luulen että jokaiselle löytyisi väli-aikastakin tarpeellista hommaa, kunhan palkkaus olisi riittävä. Sen sijaa tuloerot kasvavat ja siksi tämä antimaterialismi lisääntyy. Se joka sanoo, että pärjäisi tuilla hyvin, mutta käy töissä pitämässä omaisuudestaan huolta, niin sille tiedoksi ettei tuilla ole ollenkaan omaisuutta(nada). Jos haluaa omaisuutta ja kapitalismia niin on hyväksyttävä ettei joku halua myydä vapaa-aikaansa samoin periaattein se kuuluu kapitalismiin(ostetaan toiselta jos hinnasta sovitaan), tai haluaa korvaukseksi jotain erilaista kun mitä on tarjolla. Sanelu on politiikkaa jolla ei saavuteta kuin vastakkain asettelua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.

Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.

Vierailija
114/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene töihin -juntit mahdollistavat uniikin lumihiutaleen uniikkielämän sosiaalitädin kaulapannassa.

Luuletko saavasi jonkun pakotettua töihin tuonlaisella huomioimisella? Luulen että sinulle ei muuta sijaa olekkaan, kuin "mene töihin junttius" ja olet vain kateellinen(katkera) ihmisille joilla on periaatteita elämässään. Itse valitset käytöksesi muita kohtaan ja jos se mielestäsi palkitsee sinua ja yhteiskuntaa, niin ole hyvä vain. 

En vähääkään. Luuletko itse saavasi kiristettyä naisen parisuhteeseen kanssasi marttyroimalla ja uhriutumalla ja syyttelemällä ahneudesta tavallisia ihmisiä ihan vaan sen takia etteivät halua elää köyhyysrajan alapuolella ja elättää toimentonta aikuista ihmistä, mikä tekee perheenkin perustamisesta todella hankalaa.

Ahneet, pinnalliset ja tunteettomat naiset eivät toki muuksi muutu. Mutta se ei tarkoita, ettei niitä voisi kritisoida.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun näin otsikon, niin tuli ekana mieleen, että kohta on netti täynnä päivystävien miesaktivistien selittelyä, ja niinpä näkyy olevankin. Mites se nyt näin, kun ne naisethan on niitä nirsoja ja liian vaativia!

Vierailija
116/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene töihin -juntit mahdollistavat uniikin lumihiutaleen uniikkielämän sosiaalitädin kaulapannassa.

Luuletko saavasi jonkun pakotettua töihin tuonlaisella huomioimisella? Luulen että sinulle ei muuta sijaa olekkaan, kuin "mene töihin junttius" ja olet vain kateellinen(katkera) ihmisille joilla on periaatteita elämässään. Itse valitset käytöksesi muita kohtaan ja jos se mielestäsi palkitsee sinua ja yhteiskuntaa, niin ole hyvä vain. 

En vähääkään. Luuletko itse saavasi kiristettyä naisen parisuhteeseen kanssasi marttyroimalla ja uhriutumalla ja syyttelemällä ahneudesta tavallisia ihmisiä ihan vaan sen takia etteivät halua elää köyhyysrajan alapuolella ja elättää toimentonta aikuista ihmistä, mikä tekee perheenkin perustamisesta todella hankalaa.

Minun ei tarvitse ketään pakottaa, ottajia on riittävästi. Olet juuri sitä mitä olet valinnut, ei siitä sinua "syytellä" todetaan vain, ole ylpeä valinnoistasi.

Vierailija
117/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei kelpaa tavallinen nainen, kun itsekään ei ole mikään varsinainen saalis.

Valtteri on omasta mielestään ilmeisesti ihan huippuälykäs ja hänen moraalinsa on korkeampi kuin muilla, se ylittää jopa Suomen laitkin. Hän oli jo lapsena äidin ja siskojen kaltoinkohtelema, kun oli niin eri tasolla älyllisesti. Hän on varmasti todella komea, kun harrastaa liikuntaa päivisin. Hän harrastaa taidetta ja on kehittynyt siinä mielestään niin hyväksi, että arvelee muun maailman kohta huomaavan sen ja taiteen alkavan elättää häntä. Hänen ongelmansa eivät ole hänen omaa syytään vaan muiden ihmisten tai olosuhteiden syytä. Tällainen poikkeusyksilö ilman muuta siis ansaitsee kauniin ja älykkään tyttöystävän. Syy siihen, ettei sellaista ole, onsiinä, että naiset ovat lompakkoloisia.

  Sitäpaitsi ilman mitään pääsykoekursseja suurin osa pääsee opiskelemaan, varsinkin jos pitää paikkansa tuo että on saanut laudaturin paperit.   Senkun lukee vain ja harjoittelee laskuja ( jos hakee esim. TKK:uun).

Moniin opintosuuntiin myös yliopistoon pääsee ilman pääsykokeitakin, esim. matikkaan Helsingin yliopistoon, jos on määrätynlainen lukion päästötodistus.    Ja AMK:hin pääsee varmasti.   On ihan oma valinta jos ei men opiskelemaan.  Laiska.

Vierailija
118/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kun näin otsikon, niin tuli ekana mieleen, että kohta on netti täynnä päivystävien miesaktivistien selittelyä, ja niinpä näkyy olevankin. Mites se nyt näin, kun ne naisethan on niitä nirsoja ja liian vaativia!

Vaatimukset ovat ok niin kauan kun ne eivät liity työhön ja rahaan. Työhön ja rahaan liittyvät vaatimukset tekevät ihmisestä pinnallisen ja tunteettoman materialistin, jota kiinnostaa miehessä/naisessa vain raha.

Vierailija
119/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan muu kiinnittänyt huomiota että jälleen kerran suomalaistaustaiseksi valittiin Valtteri, joka vaatii naiselta kauneutta ja älykkyyttä, myy kannabista, kokeillut LSD:tä, kapinoi Suomen lakia vastaan kun taas maahamuuttajataustaiseksi valittiin sympaattinen Kharouf, joka kuuntelee mieluummin muiden murheita kuin kertoo itsestään.

Mitä jos henkilökuvaukset olisivatkin olleet toisinpäin?

No tyypillisesti mamut kylläkin haluaisivat töihin, mutta heille ei ole antaa töitä. Ja lompakkolasset ei. Että siinä mielessä meni ihan oikein. Mamut tekee ne työt joihin lompakkolasse ei koske pitkällä tikullakaan. Odotin joku kesä sitten laivaa satamassa ja seurasin miten siivojat kokoontui paikalle. Heistä yksi oli valkoihoinen, Turun tai Helsingin satamassa, en muista enää kumpi se oli.

Menisitkö itse siivoamaan laivoja haista vittu -palkalla? Jos et menisi, niin on tekopyhää vaatia muita tekemään mitään mitä et itse suostuisi tekemään.

Vierailija
120/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.

Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.

Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.

   Kun järki ei riitä pitää ruveta haukkumaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi seitsemän