Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”

Vierailija
13.11.2017 |

– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.

"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.

Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "

Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.

Kommentit (483)

Vierailija
61/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

NAISILLA  on usein epärealistisia odotuksia miehistä :D. Yhyy, miksi kaunis ja älykäs nainen ei halua seurustella kouluttamattoman ja työttömän huumediilerin kanssa, yhyy. Voi sanonkomitä...

Kumma kun ei kelpaa kouluttamaton, työtön narkki tosiaan.

Tuollainen kelpaa mainiosti jos vaan rahaa on riittävästi.

Mistä tuollainen saisi laillista rahaa, laiton ei kelpaa muuta kun toiselle narkille elämänkoululaiselle.  Ei se rikosraha tuo koulutusta tai työpaikkaa.

Vierailija
62/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

M,28 "Braveheart" kirjoitti:

Tarkoittaako 'älykäs nainen' siis, että 'koulunsa käynyt ja itse  hyvään ammattiin valmistunut nainen', vai ilmeneekö tuo 'älykkyys' hänellä vain seurustelukumppaninsa ja etenkin  puolison valinnassa?/quote]

Älykäs nainen tarkoittaa käytännössä ahnetta naista, joka laskee miehen arvon puhtaasti rahassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Mistä se sitten todistaa ettet sinä suostu tekemään tai edes hakemaan työtä? Laiskuudesta, saamattomuudesta, hyödyttömyydestä?

Vierailija
64/483 |

Kaikki toimi hyvin sun mielestä. Naisen on vaikea kiihottua lapsen asemaan asettuvasta aikuisesta miehestä.

ts. naisen on vaikea kiihottua muusta kuin miehen rahoista. Sitten ei voi kiihottua ollenkaan jos miehellä ei ole rahaa eikä halua hankkia sitä.

Naiset kiihottuvat elämänhaluisista, tavoitteellisista miehistä jotka haluaa osallistua yhteiskunnan elämään eikä istua päivät pitkät  tyhjän panttina. Kai rikas mies voi aina naisen saada ihmisestä jotka välitä miehestä pätkääkään, mutta ei se nainen lapsimiestä kuitenkaan seksuaalisesti halua vaikka tällä olisi sen verran rahaa että joku golddigger hänestä kiinostuu.

Vierailija
65/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

M23 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähemmäs kolmekymppiset miehet puhuu jostain tytöistä ja musiikkimauista...

Kyllä se musiikkimaku voi olla aika tärkeä asia monille, ei mikään mahdoton kriteeri. Itseni olisi aika hankala olla naisen kanssa joka kuuntelee Cheekkiä, Mikael Gabrielia ym mainstreamräppiä/poppia. Siihen on kyllä aika pieni mahdollisuus että sellainen nainen kaltaisestani hevimiehestä kiinnostuisi ainakaan suhdemielessä.

No joo voi olla, jos on jäänyt lapsen tasolle ja identifioituu heimomaisesti kuuntelemaansa musiikkiin. Aikuisella ihmisellä olettaisi olevan jo jotain muitakin asioita elämässään.

Vierailija
66/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Kaikki toimi hyvin sun mielestä. Naisen on vaikea kiihottua lapsen asemaan asettuvasta aikuisesta miehestä.

ts. naisen on vaikea kiihottua muusta kuin miehen rahoista. Sitten ei voi kiihottua ollenkaan jos miehellä ei ole rahaa eikä halua hankkia sitä.

Naiset kiihottuvat elämänhaluisista, tavoitteellisista miehistä jotka haluaa osallistua yhteiskunnan elämään eikä istua päivät pitkät  tyhjän panttina. Kai rikas mies voi aina naisen saada ihmisestä jotka välitä miehestä pätkääkään, mutta ei se nainen lapsimiestä kuitenkaan seksuaalisesti halua vaikka tällä olisi sen verran rahaa että joku golddigger hänestä kiinostuu.

Eikö tuo palkka ja koulutus kerro jotain tavoitteellisuudesta ja ahkeruudesta?

ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

M,28 "Braveheart" kirjoitti:

Tarkoittaako 'älykäs nainen' siis, että 'koulunsa käynyt ja itse  hyvään ammattiin valmistunut nainen', vai ilmeneekö tuo 'älykkyys' hänellä vain seurustelukumppaninsa ja etenkin  puolison valinnassa?/quote]

Älykäs nainen tarkoittaa käytännössä ahnetta naista, joka laskee miehen arvon puhtaasti rahassa.

Sittenhän tuo 'älykäs' voitaisiin paremminkin  korvata sanalla 'laskelmoiva'.

Vierailija
68/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Kaikki toimi hyvin sun mielestä. Naisen on vaikea kiihottua lapsen asemaan asettuvasta aikuisesta miehestä.

ts. naisen on vaikea kiihottua muusta kuin miehen rahoista. Sitten ei voi kiihottua ollenkaan jos miehellä ei ole rahaa eikä halua hankkia sitä.

Naiset kiihottuvat elämänhaluisista, tavoitteellisista miehistä jotka haluaa osallistua yhteiskunnan elämään eikä istua päivät pitkät  tyhjän panttina. Kai rikas mies voi aina naisen saada ihmisestä jotka välitä miehestä pätkääkään, mutta ei se nainen lapsimiestä kuitenkaan seksuaalisesti halua vaikka tällä olisi sen verran rahaa että joku golddigger hänestä kiinostuu.

Eikö tuo palkka ja koulutus kerro jotain tavoitteellisuudesta ja ahkeruudesta?

ohis

Kyllä vain, mutta jonkunlaiset sosiaaliset taidot tarvitaan myös.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tein aikoinani sen virheen että otin niskoilleni juuri tuollaisen ajelehtivan pössyttelijän. Nuoruudenrakkauden huumassa kuvittelin että rakkaus voittaa kaiken, mutta miehelle oli tärkeämpää saada roikkua kavereiden kanssa polttelemassa ja välillä käydä rokottamassa säästöjäni ja turvautua kaikkiin mahdollisiin henkisen kiristyksen keinoihin jos uskalsin kieltäytyä. Lopulta asuimme todella surkeassa loukossa melkein rahattomina ja elimme sillä että pyysin vanhemmiltani rahaa ja itkin salaa häpeästä. Onneksi pääsin mokomasta eroon, mies varmaankin nyt roikkuu jonkun samanlaisen tyhjännyhjän luona tai kuppaa jotain toista hyväuskoista naista... Omaa asuntoa en tule saamaan varmaan ikinä mutta ainakaan en enää joudu miettimään onko ensi viikolla vielä ruokarahaa ja minkälaista sakkia istuu kotonani kun tulen töistä.

Tähän ketjuun kommentoineet naiset tuntuvat jo ymmärtävän asian, mutta varoitan silti: Älä ota luuserimiestä, kadut sitä pitkään.

Vierailija
70/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Mistä se sitten todistaa ettet sinä suostu tekemään tai edes hakemaan työtä? Laiskuudesta, saamattomuudesta, hyödyttömyydestä?

Mitä se todistaa, että nainen vaatii mieheltä työnhakua ja vastaanottamista? Ainakin sen, että nainen on ahne rahan perässä juoksija, joka haluaa miehestä vain taloudellista hyötyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otetaan mikä tahansa nainen ja laitetaan se ukon kanssa joka ei koskaan lähde kotoa mihinkään ja nysvää kaikki päivät jotain omia hyödyttömiä juttujaan tai pelaa, ja asettuu toisten elätettäväksi kuin pieni lapsi, niin takaan ettei peitto heilu kovin kauaa.

Vierailija
72/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hassua, olen tainnut lukea eri artikkelin kuin ap. Otsikko kuitenkin oli sama.

Minulle syntyi kuva fiksuista ja pohtivista nuorista miehistä. Itselleni olisi hyvinkin kelvannut tuollainen, ja olen ihan nätti ja fiksu - tai ainakin nuorempana olin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Mistä se sitten todistaa ettet sinä suostu tekemään tai edes hakemaan työtä? Laiskuudesta, saamattomuudesta, hyödyttömyydestä?

Loisimisesta se kertoo, voisi elättää itsensä, mutta antaa mieluummin muiden elättää.

Ja sitten ihmettelee, miksei tuollainen aikuinen vauva kelpaa.

Miksi naisen pitäisi innostua elättämään jotakin mies-vauvaa?

Ihminen (sekä mies että nainen) 99% haluaa tasavertaisen kumppanin, ei rahoittajaa, mutta ei todellakaan mitään loistakaan.

Loisiminen elämänasenteena on paljon syvempi ongelma kuin pelkkä raha.

Vierailija
74/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ahahahahha ai pitäs huumediilerin saada älykäs JA kaunis nainen?! Mitäpä jos tyytyisit oman tasoiseen, tyhmään naiseen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Otetaan mikä tahansa nainen ja laitetaan se ukon kanssa joka ei koskaan lähde kotoa mihinkään ja nysvää kaikki päivät jotain omia hyödyttömiä juttujaan tai pelaa, ja asettuu toisten elätettäväksi kuin pieni lapsi, niin takaan ettei peitto heilu kovin kauaa.

Mikset vaan sano suoraan, että kotoa lähtemisellä tarkoitetaan sitä, että lähtee kotoa töihin tienaaamaan rahaa, kun sitä tällä kuitenkin tarkoitetaan?

Vierailija
76/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hassua, olen tainnut lukea eri artikkelin kuin ap. Otsikko kuitenkin oli sama.

Minulle syntyi kuva fiksuista ja pohtivista nuorista miehistä. Itselleni olisi hyvinkin kelvannut tuollainen, ja olen ihan nätti ja fiksu - tai ainakin nuorempana olin.

Ja kaikkihan teille vanhemmille naisille on kelvanneetkin - naistenhakkaajat ja lapsenraiskaajat. Onneksi nykynaisilla on enemmän itsetuntoa, ei tarvitse joka nilkin matkaan lähteä.

Vierailija
77/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi on vapaa maa ja täällä voi ryhtyä miesvauvaksi jos haluaa, mutta kannattaa varautua siihen että geenit poistuvat geenipoolista. Siinä ei mikään itku auta, tuskin tuokaan artikkeli ketään naista myötämielisemmäksi sai, edes oikeassa kohderyhmässä, saati kauniiden ja älykkäiden joukossa.

Vierailija
78/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan mikä tahansa nainen ja laitetaan se ukon kanssa joka ei koskaan lähde kotoa mihinkään ja nysvää kaikki päivät jotain omia hyödyttömiä juttujaan tai pelaa, ja asettuu toisten elätettäväksi kuin pieni lapsi, niin takaan ettei peitto heilu kovin kauaa.

Mikset vaan sano suoraan, että kotoa lähtemisellä tarkoitetaan sitä, että lähtee kotoa töihin tienaaamaan rahaa, kun sitä tällä kuitenkin tarkoitetaan?

Niin kun perhe maksaa, lapsi syö, tarvitsee vaatteita ja harrastuksia. Rahaa (paitsi jonkun mitättömän tukisumman jolla ei saa yhtään mitään) saa vain töistä, ellei ole onnekseen miljoonaperijä. Niin että joo, pitää lähteä töihin, jotta on varaa perheeseen. Mikä tuossa on uutinen?

Vaikka olisi ne perintömiljoonat, niin aika äkkiä muu kun oikeasti hyväksikäyttäjä kyllästyisi ihmiseen, jonka elämässä ei ole mitään sisältöä. Ja ei, työnteon välttely ja sossun tuilla eläminen EI ole elämänsisältöä.

Vierailija
79/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Kaikki toimi hyvin sun mielestä. Naisen on vaikea kiihottua lapsen asemaan asettuvasta aikuisesta miehestä.

ts. naisen on vaikea kiihottua muusta kuin miehen rahoista. Sitten ei voi kiihottua ollenkaan jos miehellä ei ole rahaa eikä halua hankkia sitä.

Naiset kiihottuvat elämänhaluisista, tavoitteellisista miehistä jotka haluaa osallistua yhteiskunnan elämään eikä istua päivät pitkät  tyhjän panttina. Kai rikas mies voi aina naisen saada ihmisestä jotka välitä miehestä pätkääkään, mutta ei se nainen lapsimiestä kuitenkaan seksuaalisesti halua vaikka tällä olisi sen verran rahaa että joku golddigger hänestä kiinostuu.

Eikö tuo palkka ja koulutus kerro jotain tavoitteellisuudesta ja ahkeruudesta?

ohis

Kyllä vain, mutta jonkunlaiset sosiaaliset taidot tarvitaan myös.

Miten työelämässä voi edetä tuollaiseen asemaan ilman sosiaalisia taitoja?

Vierailija
80/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan mikä tahansa nainen ja laitetaan se ukon kanssa joka ei koskaan lähde kotoa mihinkään ja nysvää kaikki päivät jotain omia hyödyttömiä juttujaan tai pelaa, ja asettuu toisten elätettäväksi kuin pieni lapsi, niin takaan ettei peitto heilu kovin kauaa.

Mikset vaan sano suoraan, että kotoa lähtemisellä tarkoitetaan sitä, että lähtee kotoa töihin tienaaamaan rahaa, kun sitä tällä kuitenkin tarkoitetaan?

Niin kun perhe maksaa, lapsi syö, tarvitsee vaatteita ja harrastuksia. Rahaa (paitsi jonkun mitättömän tukisumman jolla ei saa yhtään mitään) saa vain töistä, ellei ole onnekseen miljoonaperijä. Niin että joo, pitää lähteä töihin, jotta on varaa perheeseen. Mikä tuossa on uutinen?

Vaikka olisi ne perintömiljoonat, niin aika äkkiä muu kun oikeasti hyväksikäyttäjä kyllästyisi ihmiseen, jonka elämässä ei ole mitään sisältöä. Ja ei, työnteon välttely ja sossun tuilla eläminen EI ole elämänsisältöä.

Joo, ainoaa oikeaa elämöän sisältöä on se, että jakaa porvarille persettä rahan takia. Mutta ei, vaatimuksessa ei tietenkään ole kyse rahasta. Ei missään tapauksessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan kahdeksan