Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”

Vierailija
13.11.2017 |

– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.

"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.

Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "

Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.

Kommentit (483)

Vierailija
41/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:DD Joo, epärealistiset odotukset jep jep. Minä en tinderiin koske tikullakaan kun tommosta saastaa siellä pyörii.. Kunnollinen päihteetön mies mulle kiitos. Eikä tarvi olla pankinjohtaja eikä malli, tavan sähkömies käy kunhan hygienia ja pää kunnossa.

Sisälukutaito. Molemmat on päihteettömiä.

Miten voi sanoa olevansa päihteetön, jos on "muutamia kertoja kokeillut LSD:tä"?

Vierailija
42/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.

ts. mene töihin ja tienaa tarpeeksi. Tavoittele naista vasta sitten.

No jos nyt ensi alkuun lopettaisi huumeidenkäytön, nytkin on käyttö menossa vahvempiin aineisiin.

Huom! Valtteri ei missään tapauksessa ole narkomaani. Hän vain myy kannabista ja on muutaman kerran älyllisestä uteliaisuudesta kokeillut lsd:tä. Se on ihan eri asia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehillä on käsittämätön ajatusharha siitä, että parisuhde vie kaikki ongelmat. Yllätys, mutta parisuhde tuo aivan uudenlaisia ongelmia ja vaatimuksia naisen taholta. Luo vielä enemmän paineita, kun nainen on vieressä nalkuttamassa.

Vierailija
44/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valtteri on tainnut olla masentunut koko ikänsä. Tässä näette, mikä merkitys on hyvällä varhaiskasvatuksella ja aikaisella puuttumisella. Valtteri kertoo haastattelussa, että isä kuoli ja hän itse oireili, mutta äiti ei huomannut. Äiti varmasti itsekin yritti selvitä minkä parhaansa kykeni. Sillä on totta kai merkitystä, minkä luonteinen ihminen on, kaikkiin ei tehoa mikään apu eikä kannustus, mutta moneen tehoaa. Tai tehoaisi. Sillä on siis iso merkitys, millaisia aikuisia ihmisiä lasten kanssa toimii päivähoidossa, esikoulussa ja koulumaailmassa. Suomella ei ole varaa syrjäytyneisiin, ei heihin jotka ovat olleet priimuksia kouluissa eikä maahanmuuttajataustaisiin. 

Kommentoin tämän siksi, että täällä Aihe Vapaalla usein saa lukea, kuinka varhaiskasvatusoikeus kaikille on turha, ja kuinka koulun asia ei ole tukea eikä kasvattaa vaan ainoastaan opettaa. Valtteri on esimerkki siitä, että jossain meni jokin pieleen. Vanhemman kuolema on asia, joka osoittaa hänen tapauksessaan että selvästi on ollut perhe jossa olisi ollut avun tarvetta. Ei välttämättä minkään sosiaalihuollon vaan vaikka kriisiavun ja varhaisen tukemisen. Tällaisten perään Suomessa naureskellaan ja sanotaan, että jokaisen tulisi tulla toimeen omillaan. Lapsi ja nuori on kuitenkin vasta raakile, eikä osaa käsitellä tunteitaan eikä osaa nähdä tekojensa (koulun kesken jättäminen, jatkokoulutuksen lykkääminen) seurauksia kuten aikuinen osaa. 

Vierailija
45/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, kyllä jätkät yllättyisi jos noi joku nainen huolisi nurkkiinsa. Kun taivas ei aukenisikaan ja kaikki muuttuisi upeaksi kuin taikaiskusta.

Vierailija
46/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.

ts. mene töihin ja tienaa tarpeeksi. Tavoittele naista vasta sitten.

No jos nyt ensi alkuun lopettaisi huumeidenkäytön, nytkin on käyttö menossa vahvempiin aineisiin.

Huom! Valtteri ei missään tapauksessa ole narkomaani. Hän vain myy kannabista ja on muutaman kerran älyllisestä uteliaisuudesta kokeillut lsd:tä. Se on ihan eri asia.

Päihderiippuvuuden kannalta on ihan sama sama mitä aineita käytät. Myös laittomia aineita voi käyttää kohtuudella, samaan tapaan kuin alkoholia. Laittomien aineiden käyttö ei tarkoita automaattisesti sitä, että olet riippuvainen päihteistä. Päihderiippuvaiselle päihteidenkäyttö on hallitsematonta ja myös alkoholia voi käyttää hallitsemattomasti. Alkoholismi ja päihderiippuvuus ovat tasan sama sairaus.

Ja happoon on käytännössä mahdotonta koukuttautua, sillä se aine ei toimi päivittäis- tai edes viikottaiskäytössä, kuten esim. alkoholi, piri ja opiaatit toimivat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo, kyllä jätkät yllättyisi jos noi joku nainen huolisi nurkkiinsa. Kun taivas ei aukenisikaan ja kaikki muuttuisi upeaksi kuin taikaiskusta.

?

Sillä maahanmuuttajataustaisellahan on tyttöystävä. Hän vaikutti hämmästyttävän täysjärkiseltä tapaukselta muutenkin olosuhteisiin nähden.

Vierailija
48/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehillä on käsittämätön ajatusharha siitä, että parisuhde vie kaikki ongelmat. Yllätys, mutta parisuhde tuo aivan uudenlaisia ongelmia ja vaatimuksia naisen taholta. Luo vielä enemmän paineita, kun nainen on vieressä nalkuttamassa.

Huomattu on nämä vaatimukset. Ja ne liittyvät järjestäänsä rahaan ja työhön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehillä on käsittämätön ajatusharha siitä, että parisuhde vie kaikki ongelmat. Yllätys, mutta parisuhde tuo aivan uudenlaisia ongelmia ja vaatimuksia naisen taholta. Luo vielä enemmän paineita, kun nainen on vieressä nalkuttamassa.

Parisuhde ei vie ongelmia pois, mutta parantaa motivaatiota ratkaista ne

Vierailija
50/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni on ollut hieman samantyylinen lapsuus kuin Valtterilla. Ei kannustusta, ei välittämistä tai läsnäoloa. Päinvastoin, kun kerroin haluavani yliopistoon, sanottiin ettei kannata hakea. Itse olen itseäni joutunut kannustamaan ja tukemaan. En vielä aikuisenakaan usko vanhempieni koskaan rakastaneen minua. En näe silti syytä heittäytyä uhriksi. Valtterikin voisi ottaa vastuun itsestään ja elämästään, kun kerran osaa noin hyvin analysoida ongelmiin johtanutta menneisyyttään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Tuskinpa. Jos miettii omaa tuttavapiiriä, naisten keskuudessa halutuin tienaa arviolta pari tonnia kuussa. Hyvin tienaavista joillakin käy flaksi ihan ok ja joillakin ei ollenkaan. Taitaa riippua ihan muusta kuin koulutuksesta ja palkasta

Vierailija
52/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/483 |

Naiset vaativat lähes järjestäänsä ahneuksissaan miehiltä työssäkäyntiä tai ainakin työnhakua, että kelpaa, joten kyllä se on raha, jota naiset miehiltä lähinnä vaativat.

Vierailija
54/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/483 |

Kaikki toimi hyvin sun mielestä. Naisen on vaikea kiihottua lapsen asemaan asettuvasta aikuisesta miehestä.

Vierailija
56/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ohoh täällä poistellaan viestejä, yllätys, olin vaan huomauttamassa tuon artikkelin tarkoituksenmukaisesta vastakkainasettelusta erilaisten miesten välillä, kuopasta johon täällä muutama mamma on jo astunut. Eihän nyt unohdeta, että kyseessä on Helsingin Sanomat. 

Vierailija
57/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lähemmäs kolmekymppiset miehet puhuu jostain tytöistä ja musiikkimauista...

Kyllä se musiikkimaku voi olla aika tärkeä asia monille, ei mikään mahdoton kriteeri. Itseni olisi aika hankala olla naisen kanssa joka kuuntelee Cheekkiä, Mikael Gabrielia ym mainstreamräppiä/poppia. Siihen on kyllä aika pieni mahdollisuus että sellainen nainen kaltaisestani hevimiehestä kiinnostuisi ainakaan suhdemielessä.

Vierailija
58/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkoittaako 'älykäs nainen' siis, että 'koulunsa käynyt ja itse  hyvään ammattiin valmistunut nainen', vai ilmeneekö tuo 'älykkyys' hänellä vain seurustelukumppaninsa ja etenkin  puolison valinnassa?

Entä eikö sitten  joku  "ruma" nainenkin  voi myöskin olla älyllään hyvin kouluissaan ja opinnoissaan ja elämässään yleensäkin pärjännyt ihminen ?

Vierailija
59/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

Tällä kirjoittajalla on silmiinpistävän samanlainen psykologinen profiili kuin niillä syrjäytyneillä naisvihaajilla, jotka ryhtyvät joukkomurhaajiksi. Kannattaisiko tehdä joku nettipoliisivinkki, että tulisi viranomaisten seurantaan? En itse osaa, mutta aloin tässä miettiä.

Vierailija
60/483 |
13.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa

Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.

Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.

No niin uniikki lumihiutale lompakkolasse, tästä näet että raha ei ihan oikeasti ratkaise vaikka olet tehnyt siitä itsellesi turvarievun jota lutkutat ettei tarvitsisi tunnustaa itselleen muita syitä joiden takia naiset ei sinusta kiinnostu. 

Jos kaikki toimii muuten hyvin, mutta ero tulee sen takia, etten suostu edes naisen käskystä hakemaan ja vastaanottamaan työtöä, niin aika aukottomasti se todistaa sen, että kyse on naisen rahanahnaudesta.

Kaikki toimi hyvin sun mielestä. Naisen on vaikea kiihottua lapsen asemaan asettuvasta aikuisesta miehestä.

ts. naisen on vaikea kiihottua muusta kuin miehen rahoista. Sitten ei voi kiihottua ollenkaan jos miehellä ei ole rahaa eikä halua hankkia sitä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi kuusi