Nyt rehellisiä mielipiteitä perhe-elämästä ja sen vaikutuksesta lapsiin kun avioliitto on "kaverisuhde"

Kyllä se valitettavasti voi vaikuttaa lapsen tunnekehitykseen, jos lapsuudenperheessä ei osoiteta hellyyttä ns. normaalilla tavalla. Lapsi ei välttämättä tällöin opi vastaanottamaan ja antamaan hellyttää aikuisenakaan, jos ei sitä ole itse kokenut. Näissä tapauksissa jompi kumpi tai molempi vanhempi on kyllä usein tunnekylmä tai muuten tunne-elämältään rajoittunut. Erityisen haitallista tämä on lapselle, jos kyseessä on tunnekylmä äiti, sillä lapsen tulisi saada pienenä aitoa lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta äidiltään kehittyäkseen normaalisti.

Omalla kohdalla olen terapian kautta ymmärtänyt, että vanhempieni, ja etenkin äitini tunnekylmyys ja vanhempien kyvyttömyys osoittaa hellyyttä ovat vaikuttaneet negatiivisesti omaan aikuiselämääni. En pysty vastaanottamaan läheisyyttä normaalisti, ja siksi seurustelu ja etenkin seksi ovat todella hankalia minulle. En ole oppinut normaaliin fyysiseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, enkä tiedä opinko ikinä.

Ei ole tarkoitus masentaa sinua ap, vaan tarjota erästä näkymystä, ja herättää ajatuksia.

Ei kai siitä mitään haittaa ole, jos olette tyytyväisiä tilanteeseen molemmat. Luulen että lapset huomaa herkemmin kireän ilmapiirin, kuin suudelmien tai halausten puutteen vanhempien välillä. Eikä kaikissa perheissä näytetä tunteita samalla tavalla. Toiset halii ja pitää hyvästä kun lapset nukkuu, toiset näyttävät tunteensa palavasti ja kiihkeästi joka päivä pussaillen ja halaillen, toiset taas näyttää välittämisensä pienillä teoilla ja eleillä tai katseilla arjessa. Ihmisiä ja suhteita on niin monenlaisia.

Ne 4v ja 8v ovat rakkauden hedelmiä ja ne tarvitsevat takuuvarmasti Isän ja Äidin huolta-hoivaa-kasvatusta koko loppuelämän-Kukaan ei rakasta teidän lapsia niinkuin omat vanhemmat voivat rakastaa.Kaikki parisuhde ongelmat pystyy hoitamaan tasapainoon pyytämällä ja antamalla anteeksi ja rakastamalla lasten isää ja isä lasten äitiä juuri niinkuin avioliittolupaukses on luvattu myötä ja vastamäessä.Kukaan ei voi toista ihmistä muuttaa joksikin toiseksi vaan pitää hyväksyä elämäntoveri omana itsenään.Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi on todella hyvä ohje.Kaikkein lähin on elämänkumppani ja lapset.Kun lapset oppii kuinka riidat ja ongelmat ratkaistaan yhdessä ja äiti ja isä taistelevat yhdessä niin se on parasta varhaiskasvatusta miten yhdessä mennään eteenpäin niin tyynessä kuin myrskyissä ja rakastetaan toisiamme-annetaan anteeksi ja jatketaan matkaa kunnes kuolema erottaa.Parasta mitä isä ja äiti voivat lapsilleen antaa on ehjä koti jossa riidellään ja sovitaan riidat ja erillaiset näkemykset ja pidetään perhe yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras malli on se jossa molemmat vanhemmat näyttävät teoin ja sanoin kuinka hyvä on olla rakastavassa parisuhteessa. Hellyys, läheisyys toisen huomiointi sekä yhteen hiileen puhaltaminen. Vaihtamalla paranee.

No tätä tässä juuri tarkoitan. Eli tällaista mallia ei nyt lapsille anneta, mutta onko se tosiaan parempi että erotaan vaan sen takia että ehkä joskus kummatkin löydettäisiin uudet kumppanit, joiden kanssa sitten voisi tällaisen parisuhteen mallin lapsille antaa?

ap

meillä on samanlainen suhde mieheni kanssa. Ainakin meidän kohdalla tämä on satavarmasti parempi lapsille kuin ero ja se, että joutuisivat pakon edessä esim hyväksymään äidin/isän uuden kumppanin. Me molemmat vanhemmat ollaan paljon lasten kanssa, ei (enää) juurikaan riidellä, arjen asiat saadaan sovittua useinmiten ihan hyvässä hengessä. En tosiaankaan voi kuvitella tällaisen perhe-elämän millän tavalla vahingoittavan lapsia. Mikään suhde ei ole täydellinen ja omat vanhemmat ovat kuitenkin ne kaikkein rakkaimmat lapsille. Heidän kanssaan lapset haluavat elää, eivät minkään vanhempien uusien rakkaiden kanssa.

Vanhempani erosivat 10 vuotta sitten, ollessani parikymppinen. Tällöin äitini avautui minulle, että he olivat olleet kaikki vuodet kuin kämppiksiä.

En ollut huomannut mitään ja minulla oli ehkä onnellisin mahdollinen lapsuus! Ilmapiiri oli nimenomaan seesteinen ja riidaton. Eli en kärsinyt yhtään mitenkään, päin vastoin. En ole koskaan ymmärtänyt iänikuista jankutusta siitä, että lapset vaistoavat sitä sun tätä jos vanhempien avioelämä ei ole hekumallista... paskanmarjat:)

Ero on lapselle elämän hirvittävin tragedia, mikään ei ole sitä pahempaa. Ei, ei edes se alkoholistivanhempi tai väkivalta vaan se, ettäperhe hajoaa ja äiti ja isä ei halua olla yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se valitettavasti voi vaikuttaa lapsen tunnekehitykseen, jos lapsuudenperheessä ei osoiteta hellyyttä ns. normaalilla tavalla. Lapsi ei välttämättä tällöin opi vastaanottamaan ja antamaan hellyttää aikuisenakaan, jos ei sitä ole itse kokenut. Näissä tapauksissa jompi kumpi tai molempi vanhempi on kyllä usein tunnekylmä tai muuten tunne-elämältään rajoittunut. Erityisen haitallista tämä on lapselle, jos kyseessä on tunnekylmä äiti, sillä lapsen tulisi saada pienenä aitoa lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta äidiltään kehittyäkseen normaalisti.

Omalla kohdalla olen terapian kautta ymmärtänyt, että vanhempieni, ja etenkin äitini tunnekylmyys ja vanhempien kyvyttömyys osoittaa hellyyttä ovat vaikuttaneet negatiivisesti omaan aikuiselämääni. En pysty vastaanottamaan läheisyyttä normaalisti, ja siksi seurustelu ja etenkin seksi ovat todella hankalia minulle. En ole oppinut normaaliin fyysiseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, enkä tiedä opinko ikinä.

Ei ole tarkoitus masentaa sinua ap, vaan tarjota erästä näkymystä, ja herättää ajatuksia.

Toisaalta lapsen tunnekehitykselle on vielä haitallisempaa nähdä päivittäin vanhempiensa esileikkiä ja seksiä.

Lapsen ei tarvitse nähdä vanhempiensa hellyydenosoituksia, riittää, että hän itse saa hellyyttä. Ja edellisen viestin kirjoittajan kannattaa muistaa, että suurin osa lapsista on päiväkodissa, jossa ei ole syliä, ei aikuisen aikaa, joten olemme mielestäsi kasvattamassa kokonaista sukupolvea, joka ei aio harrastaa seksiä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvitellaan, että lapset tarvitsevat avioliitosta romanttisen rakkauden mallin? Avioliitto on taloudellinen sopimus, jossa on tietenkin eduksi elää sovussa, mutta haihattelu pusi-pusi -elämään on aika lailla turhaa. Lapsille se oma perhe on aina normaali, kun ei muuta tunne. Väkivaltaisissa  perheissä lapsille on ihan tavallista, että lyödään, ei sitä ihmetellä tai kyseenalaisteta, se kuuluu elämään. "Kaveriperheessä"lapset pitävät avioliittona sitä, että ollaan kavereita, eivät he oleta, että halileminen ja intohimoiset suudelmat olisivat tarpeen.

Uudella kumppanilla ei yllättäen anneta lapselle mallia onnellisesta avioliitosta, vaan siitä, millaista elämä on ilman omaa perhettä. Mikä edes takaa, että se intohimoinen uusi puoliso pätkääkään välittäsi lapsista. Hän saattaa päinvastoin tehdä kaikkensa, etteivät lapset olisi osa elämää. Sekö olisi kivaa?

Outo kirjoitus.Omat vanhempani ainakin antoivat sen rakkauden mallin meille lapsilleen,koska heillä rakkautta riitti avioliitossaan ja itse olen myös mieheni kanssa antanut saman mallin lapselleni,meillä ei keskinäisiä hellyydenosoituksia säästellä.

Meillä on lisäksi tuttavaperheenä ystäväni uusioperheineen ja kyllä siinä uudessa perheessä lapset voivat paremmin kuin aikaisemmassa ydinperheessä.

Olette upeat vanhemmat. Vastuuntuntoiset. Asetatte lasten hyvinvoinnin omien tarpeidenne edelle. Ihailen. Nykyään on ihan liikaa vanhempia, joille on tärkeämpää oma mielihyvä kuin lapset, jotka ovat maailmaan aikaansaaneet.

Haluan omien lasteni näkevän rakkautta, hellyyttä, arvostavaa kommunikointia, leikkisyyttä ja iloisuutta sekä onnellisia ilmeitä kahden aikuisen välillä. Toivon lasteni löytävän aidon rakkauden eikä tyytyvän huonoon. Toivon heidän uskaltavan tehdä uusia päätöksiä elämässään, jos kasvaessaan ja kehittyessään läpi elämän huomaavat tehneensä väärän puolisovalinnan tai haluavansa muutosta.

Siksi näytän heille itse mallia.

Siksi erosin hyvästä miehestä, heidän isästään, jonka kanssa aloin muuttua kämppikseksi. En halunnut sellaista elämää itselleni, miehelleni enkä lapsilleni. Kannattaa muistaa, että ympäristö muokkaa ihmisiä eli omien vanhempien ja muun ympäristön malli on tärkeä. Itse haluan näyttää lapsilleni miten voi olla onnellisempi ihan yksinkin ilman mitään puolisoa ja odottaa, että löytää elämäänsä todellisen rakkauden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten tartte tietää, millaista vanhemmilla on seksuaalisesti tai makuuhuoneessa. En ole IKINÄ käsittänyt tätä ajattelua.

Eihän tässä puhuttu seksistä? Mutta jos lapset eivät milloinkaan näe, että vanhemmat halaavat tai osoittavat muuten hellyyttä, niin kyllähän siinä hieman vinoutunut roolimalli annetaan.

No voihan ap ihan silleen kaverillisesti halata sitä puolisoaan. Sitten näkevät miten vanhemmat halaavat. Eihän lasten nyt mitään seksuaalista kuuluisi muutenkaan nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se valitettavasti voi vaikuttaa lapsen tunnekehitykseen, jos lapsuudenperheessä ei osoiteta hellyyttä ns. normaalilla tavalla. Lapsi ei välttämättä tällöin opi vastaanottamaan ja antamaan hellyttää aikuisenakaan, jos ei sitä ole itse kokenut. Näissä tapauksissa jompi kumpi tai molempi vanhempi on kyllä usein tunnekylmä tai muuten tunne-elämältään rajoittunut. Erityisen haitallista tämä on lapselle, jos kyseessä on tunnekylmä äiti, sillä lapsen tulisi saada pienenä aitoa lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta äidiltään kehittyäkseen normaalisti.

Omalla kohdalla olen terapian kautta ymmärtänyt, että vanhempieni, ja etenkin äitini tunnekylmyys ja vanhempien kyvyttömyys osoittaa hellyyttä ovat vaikuttaneet negatiivisesti omaan aikuiselämääni. En pysty vastaanottamaan läheisyyttä normaalisti, ja siksi seurustelu ja etenkin seksi ovat todella hankalia minulle. En ole oppinut normaaliin fyysiseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, enkä tiedä opinko ikinä.

Ei ole tarkoitus masentaa sinua ap, vaan tarjota erästä näkymystä, ja herättää ajatuksia.

Toisaalta lapsen tunnekehitykselle on vielä haitallisempaa nähdä päivittäin vanhempiensa esileikkiä ja seksiä.

Lapsen ei tarvitse nähdä vanhempiensa hellyydenosoituksia, riittää, että hän itse saa hellyyttä. Ja edellisen viestin kirjoittajan kannattaa muistaa, että suurin osa lapsista on päiväkodissa, jossa ei ole syliä, ei aikuisen aikaa, joten olemme mielestäsi kasvattamassa kokonaista sukupolvea, joka ei aio harrastaa seksiä?

Hellyydenosoitukset ei ole mitään esileikkiä,jestas sentään. Ihan normaalia että lapset näkevät kun vanhemmat halaa tai pussaa toisiaan. Ja kyllä päiväkodissakin hoitajat ottavat lapsia syliin ja silittävät uneen ym.

En näe sinänsä mitään syytä miksi ap:n lapset automaattisesti tuossa järjestelyssä kärsisivät. Hänestä itsestään en ole niin varma. Mutta hänen itse tulisi päättää mikä ratkaisu on itselle paras.

Täällä helposti yhdistetään eroaminen huonoon vanhemmuuteen. Näinhän ei tarvitse olla. Me erosimme vastaavassa tilanteessa, ja lapset ovat hyvin tottuneet vuoroviikkosysteemiin. Tärkeintähän on tehdä se lapsia ajatellen. Me olemme molemmat vanhemmat sitoutuneet seuraaviin perusasioihin:

- kumpikin asuu samalla alueella lasten peruskoulun ajan - samat kaverit, sama koulumatka riippumatta missä ovat

- toisesta vanhemmasta ei puhuta pahaa. Sama koskee ex-appivanhempia ja muuta sukua

- mahdumme samaan kahvipöytään lasten synttäreillä ja jouluna ja teemme sen ilomielin

- luotamme siihen, että lapset toisen luona ollessa ovat hyvässä hoidossa. Ei soitella perään tai puututa toisen päätöksiin

- jaamme tietoa tapahtumista toisillemme ja pidämme huolta, että esiin tulevat surut ja murheet käsitellään molemmissa kodeissa. Saavat siis turvallisesti käsitellä tunteitaan molempien vanhempien kanssa. Emme kilpaile keskenämme siitä kumpi on lapsille tärkeämpi.

Mielestäni olemme opettaneet lapsillemme rohkeutta toimia siten kuin itse näemme parhaaksi silloinkin kun se on jonkun toisen mielestä normien vastaista. Elämässä ei pidä jäädä kärsimään pelon vuoksi, joskus on tehtävä isojakin ratkaisuja. Lisäksi olemme näyttäneet, että mikään asia maailmassa ei muuta sitä, että he ovat meille molemmille maailman tärkein asia. Toivomme, että hekin aikuisina uskaltavat kulkea omia polkujaan, ja me tuemme heitä tekivät sitten mitä päätöksiä tahansa.

Eroat lastesi isästä, kun muutuitte kämpiksiksi? Miltä ajattelet sen lapsista tuntuvan? Omaa parastasi sinä vain ajattelit.

Vierailija kirjoitti:

Eroat lastesi isästä, kun muutuitte kämpiksiksi? Miltä ajattelet sen lapsista tuntuvan? Omaa parastasi sinä vain ajattelit.

Mitä neuvoisit aikuiselle lapsellesi vastaavassa tilanteessa, jos hän kertoisi olevansa onneton? Minä rohkaisisin kuuntelemaan itseä ja pitäisin huolta siitä, että mahdollisen eron tullessa lapsilla ja vanhemmilla on hyvä turvaverkko, jonka avulla jaksavat tehdä eron viisaasti, eli lapsia ajatellen. Ensisijaisesti toivoisin, että lapseni on onnellinen. Ja kyllä, joskus se on myös itsekkyyttä (minkä ei oikeasti tarvitse niitä lapsia vahingoittaa)

Vierailija kirjoitti:

Ero on lapselle elämän hirvittävin tragedia, mikään ei ole sitä pahempaa. Ei, ei edes se alkoholistivanhempi tai väkivalta vaan se, ettäperhe hajoaa ja äiti ja isä ei halua olla yhdessä.

Epäilen ettet ole asunut alkoholistivanhemman kanssa jos sanot noin. Et itse lapsena, jolloin näet miten äiti pakenee isää vessaan lukkojen taakse. Etkä alkoholistin vaimona, joka näkee lapsensa taluttavan umpihumalaista isäänsä nukkumaan ja siivoaa tämän jälkiä. Kumpikin kokevat ne rikotut lupaukset, pettymyksen ja häpeän kerta toisensa jälkeen.

Lähes kaiken kokenut ja nähnyt.5 2 1 kirjoitti:

Ne 4v ja 8v ovat rakkauden hedelmiä ja ne tarvitsevat takuuvarmasti Isän ja Äidin huolta-hoivaa-kasvatusta koko loppuelämän-Kukaan ei rakasta teidän lapsia niinkuin omat vanhemmat voivat rakastaa.Kaikki parisuhde ongelmat pystyy hoitamaan tasapainoon pyytämällä ja antamalla anteeksi ja rakastamalla lasten isää ja isä lasten äitiä juuri niinkuin avioliittolupaukses on luvattu myötä ja vastamäessä.Kukaan ei voi toista ihmistä muuttaa joksikin toiseksi vaan pitää hyväksyä elämäntoveri omana itsenään.Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi on todella hyvä ohje.Kaikkein lähin on elämänkumppani ja lapset.Kun lapset oppii kuinka riidat ja ongelmat ratkaistaan yhdessä ja äiti ja isä taistelevat yhdessä niin se on parasta varhaiskasvatusta miten yhdessä mennään eteenpäin niin tyynessä kuin myrskyissä ja rakastetaan toisiamme-annetaan anteeksi ja jatketaan matkaa kunnes kuolema erottaa.Parasta mitä isä ja äiti voivat lapsilleen antaa on ehjä koti jossa riidellään ja sovitaan riidat ja erillaiset näkemykset ja pidetään perhe yhdessä.

Olipa hurskaasti sanottu. Kaikkia ihmisiä ei voi hyväksyä omana itsenään jos he ovat tuhoisia ympäristölleen.

Olen syntynyt 60-luvulla, enkä muista että kotonai tai kenenkään kaverin kotona olisi ollut romanttinen parisuhdeilmapiiri vanhempien kesken. Ihan tavallista. Tulivat toimeen, tekivät töitä ja elivät elämää.

Ja ihan samanlaisen mallin saimme mekin. Mentiin yhteen, huolehdittiin jälkikasvusta ja elettiin elämää. Minusta ihan normaalia ja tavallista elämää.

Ei nuo nykyajan lapset kovin onnellisilta vaikuta, vaikka vanhemmat haluaa antaa parisuhdemalliksi säkenöivää intohimoa. Paria vaihdetaan kuin alushousuja, että olisi koko ajan mallina intohimo ja tulinen rakkaus.

Turha panna lasten syyksi, että heidän takiaan pitää erota, että saisivat ihanan parisuhdemallin. Kyllä ero on aina vanhempien vastuulla ja pitää tunnustaa, että haluaa ruohoa aidan toisella puolen. Lapsille liian iso painolasti ottaa vastuu vanhempien tylsästä liitosta.

Minäkin luulen että toverillinen suhde on lapsille hyvin turvallinen kasvuympäristö.

Täydellisyyttä ei ole olemassakaan ja tuo tilanne vaikuttaa varsin harmittomalta lasten kannalta. Kuitenkin heille varmaan osoitetaan hellyyttä ja heitä kosketetaan niin oppivat varmasti läheisyyttäkin.

Intohimoonhan ne suurimmat riidatkin yleensä liittyy. Uskon että sitä on paljon raskaampi lastenkin katsoa.

Olette olleet tosi fiksuja kun päättäneet pysyä yhdessä.

Ei minun vanhempieni välillä ollut mitään romanttista värinää enkä muista nähneeni heidän halailevan tai pussailevan meidän lasten nähden. Ei jäänyt mitään traumoja tuollaisesta.