Lue keskustelun säännöt.
koiran ottaminen on kyllä mun pahin virhe
koiraansa täysin kyllästynyt
09.11.2017 |
Meillä on ihan tavallinen nelihenkinen perhe, vanhemmat ja kaksi lasta. Itse en koskaan halunnut koiraa, mutta lasten ja miehen painostuksesta siihen suostuin ja se näyttää olevan mun elämäni suurin virhe.
Koira on nyt muutaman vuoden ollut ja kuten kyllä tiesinkin niin hoitovastuu on täysin meillä vanhemmilla.
Lapset kyllä tykkäävät koirasta, mutta aina saa pakottaa lapsia ulos koiran kanssa.
En jaksa enää tätä koiran kusetusta monta kertaa päivässä ja että töissä soittelen lapsille että ovatko käyttäneet koiran. Tämä vie ihan liikaa meidän perheessä huomiota.
Nyt vielä kaiken lisäksi koira on alkanut paskoa sisälle yöllä joten olen aivan totaalisen valmis luopunaan koirasta. Vaikuttaa siltä, ettei koirasta ole kukaan muu innostunut kuin mieheni.
Eli. Miten tästä eteenpäin kun perheessä vain yksi on koirassa kiinni?
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te olette ottaneet elävän olennon, kantakaa siis vastuunne. Voitte puhua ettette tuon eläimen jälkeen enää ikinä ota yhtäkään lemmikkiä, mutta minkälaisen opetuksen nyt annatte lapsillenne? Että jos ei kiinnosta -pois vaan?! Hitto, olen sitä mieltä että lemmikin ottamiseen tarvittaisi lupa ja koulutus, siis ihmisille!
Siinä annetaan sellainen OPETUS, että jos ottaa elävän olennon ja jättää sen muiden (äidin) hoidettavaksi, niin se annetaan parempaan kotiin. Niin käy myös sinulle, jos teet lapsen, etkä hoida sitä, se otetaan pois ja annetaan perheelle joka sitä jaksaa hoitaa!!!
Kyllä tässä äiti on myös ollut se ottaja, eli on suostunut lopussa koiran ottamiseen, eli aikuinen ihminen (äiti) on saanut koiran itselle kokonaan hoidettavakseen, mutta näin voi käydä ja hänen on se täytynyt ymmärtää. Hänhän myönsi alussa, että toki aikuiset sen vastuulleen ottivat.
Tässä tulis lapsille myös sellainen opetus, että eipä jaksettukaan hoitaa niin annetaan pois! Kyllähän äiti joutuu kaikki lapsetkin hoitamaan, nekin on tehty sillä periaatteella, että mitkä "otetaan" ne hoidetaan, ei näitäkään anneta pois sen takia, että on jätetty äidin hoidettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnitin erityisesti huomion viesteihin 10, 13 ja 27.
Näissä kannustetaan pitämään perhepalveria ja etsimään ratkaisua asiaan.
Minkä ikäisiä lapset ovat? Kyllä pienemmällekin lapselle voi aika suoraan sanoa, että äitiä ottaa nyt koko piski pannuun, eikä jaksa sitä hoitaa, kun hoitovastuu näyttää kaatuvan vain äidille. Muistuta kuka sitä koiraa halusikaan ja muistuta että ET itse ollut alussakaan kovin innokas, joten muiden tulisi oikeasti ottaa vastuuta.
Muu perhe oppikoon, että koiraa on ulkoilutettava, vaikka ei aina mieli tekisikään kelillä kuin kelillä.
Voi aivan hyvin uhkailla sen pois antamisesta, jos ei innokkaita hoitajia lisäksesi näytä löytyvän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistavia nämä raivopäiset koiranpalvojat, ilmeisesti kotona kykkiviä 24/7 sinkkuja, joilla ei elämässä muuta olekaan kuin koiran hoitaminen. Ap tässä yritti asiallisesti ottaa puheeksi, että on lapset, työ ja kotihommat, niin koiran hoitaminen siihen on mahdottoman vaikeata.
Ei koira ole mikään kohtalo, johon on tyytyminen, vaan saa sen luovuttaa poiskin. Luonnollisesti parempaan kotiin.
Aivan samaa mieltä. Ja luultavasti nämä kirjoittelijat ovat niitä 14v kotona asuvia tyttöjä joiden äidit hoitavat koiran.
Ap:n tapauksessa perheenäiti ei ole halunnut koiraa ja joutuu sen nyt hoitamaan muun työvuoren lisäksi. Naurettavaa syyllistää vielä siitäkin että haluaa koiralle paremman elämän.
Ap:n ei olisi ollut pakko hyväksyä koiran ottamista! Suostui kuitenkin ottamaan , eli otti myös vastuun hoitaa!
Toki voi nyt sanoa, että muutti mielensä kun tajusi, että ihan oikeasti joutuu yksin hoitamaan, mutta tämä mahdollisuus hänellä oli jo tiedossa alun perinkin kun sanoi, että toki aikuisten vastuulle otettiin vaikka lapset lupasivatkin hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
joteski arvasin, että ap saa alapeukkuja, palsta on täynnä keskenkasvuisia naisia, joille "koirat on rakkaampia kuin ihmiset" ja kaikenlainen rehellisyys on ihan kauhistus
tää niin vitusti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hei ap. Sääli jos tuli yllätyksenä tuo tilanne teille. Meillä taas tilanne oli tiedossa alusta alkaen että koiran hoitajaksi tulee vain 1 lapsi minun lisäkseni joten rankkuus ei ole yllättänyt. Onneks koira on sen verran kiltti että ei ole alkanut paskomaan sisään jos joskus lenkki on myöhästynytkin tavanomaisuudesta. Toki suht koht säännöllisesti viedään mutta joskus on poikkeustilanteita.
Se on muuten sääli jos ensin lapset lupaa hoitaa koiraa mutta ei hoidakaan. Tämän takia meilläkään ei hankittu tuolle koiran mankujalle koiraa ennenkuin oli tarpeeksi vanha että sanaan ja jaksamiseen voi luottaa.
Tietenkin joskus toivoisi että saisi lomaa koiran viemisestä mutta en ole ikinä katunut koiran hankintaa.
Vähän sama kun lapsista koituu hirveästi hommaa ja harmiakin mutta en kyllä ole ikinä lasten hankkimista katunut. Kyllä kai jokainen tietää mitä käytännössä koiran hankkiminen tarkoittaa, mutta ymmärrän, tiedän paljon tapauksia joissa koira in annettu pois kun ei ole jaksettu hoitaa. Kyllä mäkin saatan puolitosissaan tokaista että taas täytyy tuo rakki viedä mutta ikinä en ole luopumista ajatellut tai katunut tuon "perheenjäsen" hankkimista. Tsemppiä!Ehkä kyse onkin enemmän pettymyksestä mieheen ja parisuhdedynamiikkaan?
Ikävää että viaton koiraparka joutuu siitä kärsimään. (Ap tietysti myös).
Niih, ap:lla ehkä niin. Meillä oli helppoa kun tiesin jo etukäteen että mies ei tule koskemaankaan koiraan. Sitä mitä ei ole luvattu ei edes odota sitten. Ja ihme kumma on jopa pari kertaa vienytkin ulos.
Ap:ta tarkoitinkin.
Mutta toisaalta eikö ole ihan normaalia että ap on pettynyt jatkuvaan koiran hoitoon jos alunperin muut olivat lupautuneet? Mistä siis syväanalyysi parisuhde dynamiikasta tai mikä se oli. Itsekin olen monesti miettinyt että monet taitaa miettiä meistäkin että jotenkin olen vaan joutunut koiran hoitajaksi kun muut on luistaneet vastuusta mutta onneks näin ei ole. Olin sen verran hullu että koira hankittiin vaikka tiesin että hoitajia ei tule eikä ole muita kuin minä ja 1 lapsi. Enkä kadu kun ei tullut yllärinä mikään.
Mä en ymmärrä sitä jos aikuinen ihminen ei tajua olla lupaamatta hoitaa koiraa ellei ole ihan varma. Kyllä aika mäntti mies. Mun mies ja toinen lapsista sano suoraan jo ennen koiran hankkimista että ulkoilutusapua ei tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kkk kirjoitti:
Kasaat perheen koolle ja kerrot vaihtoehdot neutraalisti ja ketään syyttämättä:
1. muutkin alkavat hoitaa koiraa
2. se annetaan adoptioon muualle
3. se lopetetaan
Valitkaa.
Miten lopetus on mielestäsi vaihtoehto?
Lopetus on vaihtoehto silloin, jos omistaja itse ei voi enää pitää koiraa eikä koiralle löydy uutta kotia. Mitä sille mielestäsi pitäisi tuossa tilanteessa tehdä? Päästää ovesta ulos kulkukoiraksi?
Jos kyseessä on rotukoira, joka on ostettu vastuulliselta kasvattajalta, niin yhteys häneen, jos aiotte koirasta luopua. Hän saattaa ottaa koiran itselleen tai ainakin auttaa etsimään uuden kodin.
Jos koira pääsääntöisesti aiheuttaa ketutusta, niin se ei ole koiran vika. Itselläni ollut yli 40 vuotta koria, aina lapsuudesta asti. Rasittavia han ne joskus ovat, mutta yhdestäkään en ole halunnut luopua.Samaa mieltä kanssasi. Mutta jos kasvattaja ei ota eikä kukaan muukaan ota, niin mitä silloin pitäisi tehdä? Mullakin on ollut aina koiria. Rotukoiria ja sekarotuisia. Nämä viimeisimmät juuri sellaisia, joista edellinen omistaja on halunnut luopua. Pentukoiraa en aio enää koskaan ottaakaan, koska on ihan riittävästi koiria, joille yritetään löytää uusi koti. Erityisen vaikeaa on löytää koti iäkkäämmille koirille tai sellaisille, joilla on jotain ongelmakäyttäytymistä. Kaikille koirille ei kuitenkaan löydy ja silloin valitettavasti omistajan on tehtävä päätös, mitä koiralle sen jälkeen tapahtuu. Mulla on yksi koira, jonka ongelmana oli ripulointi sisälle. Omistaja kävi päivät töissä ja voi arvata, millainen koti oli aina hänen palattuaan töistä. Koira tuli mulle. Teen etätöitä, joten olen hyvin harvoin useampaa tuntia poissa kotoa. Koiran ripulointi loppui alle viikossa. Mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät voi eivätkä halua ottaa koiraa, josta omistaja luopuu juuri siksi, että koira paskoo sisälle. Jatkossa aion ottaa vain ikääntyneitä koiria. Juuri niitä, joille on vaikeinta löytää uutta kotia. Sellaisen, jonka omistaja on esim joutunut pysyvästi hoitolaitokseen. Ei haittaa, vaikka kakkailisi sisälle, mulla on aikaa siivota.
Ihana Sinä. Aitoa eläinrakkautta tuo. Arvostan.
Älkää Ottako enää lemmikkiä kirjoitti:
Se ei koiran vika ole että otitte sen siksi ku pennut vinkuivat lemmikkiä. Se varmaan paskoo sisälle siksi kun ei ole mitään aktiviteetteja tarjolla eikä viitsitä tarpeeksi käyttää ulkona. Eli vika on ihan teissä.
Eikä ole!
Syy on VR:n!
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No luovut koirasta. Ei se sen vaikeampaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hei ap. Sääli jos tuli yllätyksenä tuo tilanne teille. Meillä taas tilanne oli tiedossa alusta alkaen että koiran hoitajaksi tulee vain 1 lapsi minun lisäkseni joten rankkuus ei ole yllättänyt. Onneks koira on sen verran kiltti että ei ole alkanut paskomaan sisään jos joskus lenkki on myöhästynytkin tavanomaisuudesta. Toki suht koht säännöllisesti viedään mutta joskus on poikkeustilanteita.
Se on muuten sääli jos ensin lapset lupaa hoitaa koiraa mutta ei hoidakaan. Tämän takia meilläkään ei hankittu tuolle koiran mankujalle koiraa ennenkuin oli tarpeeksi vanha että sanaan ja jaksamiseen voi luottaa.
Tietenkin joskus toivoisi että saisi lomaa koiran viemisestä mutta en ole ikinä katunut koiran hankintaa.
Vähän sama kun lapsista koituu hirveästi hommaa ja harmiakin mutta en kyllä ole ikinä lasten hankkimista katunut. Kyllä kai jokainen tietää mitä käytännössä koiran hankkiminen tarkoittaa, mutta ymmärrän, tiedän paljon tapauksia joissa koira in annettu pois kun ei ole jaksettu hoitaa. Kyllä mäkin saatan puolitosissaan tokaista että taas täytyy tuo rakki viedä mutta ikinä en ole luopumista ajatellut tai katunut tuon "perheenjäsen" hankkimista. Tsemppiä!Ehkä kyse onkin enemmän pettymyksestä mieheen ja parisuhdedynamiikkaan?
Ikävää että viaton koiraparka joutuu siitä kärsimään. (Ap tietysti myös).
Niih, ap:lla ehkä niin. Meillä oli helppoa kun tiesin jo etukäteen että mies ei tule koskemaankaan koiraan. Sitä mitä ei ole luvattu ei edes odota sitten. Ja ihme kumma on jopa pari kertaa vienytkin ulos.
Ap:ta tarkoitinkin.
Mutta toisaalta eikö ole ihan normaalia että ap on pettynyt jatkuvaan koiran hoitoon jos alunperin muut olivat lupautuneet? Mistä siis syväanalyysi parisuhde dynamiikasta tai mikä se oli. Itsekin olen monesti miettinyt että monet taitaa miettiä meistäkin että jotenkin olen vaan joutunut koiran hoitajaksi kun muut on luistaneet vastuusta mutta onneks näin ei ole. Olin sen verran hullu että koira hankittiin vaikka tiesin että hoitajia ei tule eikä ole muita kuin minä ja 1 lapsi. Enkä kadu kun ei tullut yllärinä mikään.
Mä en ymmärrä sitä jos aikuinen ihminen ei tajua olla lupaamatta hoitaa koiraa ellei ole ihan varma. Kyllä aika mäntti mies. Mun mies ja toinen lapsista sano suoraan jo ennen koiran hankkimista että ulkoilutusapua ei tule.
Jos mies (ja lapset) halusivat koiran, ap ei niinkään, ja lupasivat osallistua koiran hoitoon (vaikka ap sitä epäilikin) niin kuinka ap nyt onkin yksin vastuussa ja syyllinen? Jos mies koiran haluaa ja sanoo huolehtivansa niin mies tässä pettymyksen on aiheuttanut.
En tiedä kokiko ap että häntä painostetaan ja siksi suostui vaikkei olisi halunnut.
Dynamiikassa on jotain pielessä ja siihen ei syväanalyyseja tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Piikille, piikille. Kyllä louskuleukoja riittää!
Samaa mieltä! Koiria on enemmän, kuin ihmisiä. Nykynaiset valitsevat näet mieluummin koiran, ku lapsen.
Sitä ei tarvitse odottaa ja synnyttää, joten vartalo ei kärsi.
Jos koira paskoo sisälle, niin on kyllä ihan vain ja ainoastaan peiliinkatsomisen paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
joteski arvasin, että ap saa alapeukkuja, palsta on täynnä keskenkasvuisia naisia, joille "koirat on rakkaampia kuin ihmiset" ja kaikenlainen rehellisyys on ihan kauhistus
Keskenkasvuisia minusta ovat aikuiset ihmiset, jotka sitoutuvat lemmikin ottaessaan huolehtimaan siitä sen elämän loppuun asti, mutta jotka sitten ovatkin valmiit potkaisemaan lemmikin pihalle ihan vaan syystä, ettei huvita ja jaksa tai ei osannut ajatella! Kyllä vastuuntuntoinen aikuinen ihminen kantaa vastuunsa ja haluaa näyttää lapsilleenkin hyvää esimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia naista syyllistetään jos mies on halunnut koiran eikä hoida sitä?
Kyllä vastuu lemmikin ottamisesta kuuluu molemmille vanhemmille. Jos toinen on jyrkästi vastaan eikä lemmikkiä perheeseen halua, silloin sitä ei pitäisi lainkaan ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia naista syyllistetään jos mies on halunnut koiran eikä hoida sitä?
Kyllä vastuu lemmikin ottamisesta kuuluu molemmille vanhemmille. Jos toinen on jyrkästi vastaan eikä lemmikkiä perheeseen halua, silloin sitä ei pitäisi lainkaan ottaa.
Paitsi ei kai siinä mitään ongelmaa ole jos se tai ne ketkä perheessä haluaa koiran ne myös hoitaa. Ja heillä ketkä eivät ole halunneet ei ole vastuuta sitten. Ei toinen voi perheessä kieltää toiselta koiraharrastusta ja miksi pitäisi. Kyllä sen koiran voi ihan hyvin hoitaa vaikka jokainen perheenjäsen ei osallistuisi hoitoon. Vastuutonta on hannkia koira perheeseen pelkästään lasten mankunan jälkeen vain jos hoitajina on suunnitelmien mukaan vain lapsi tai lapset joiden vastuuseen ei voi täysin luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä rotuinen koira on kyseessä?
Ymmärrän hyvin sen avuttomuuden tunteen, kun tajuaakin, kuinka paljon koiraan on kulutettava aikaa. Ja vaikka on olettanut, että kaikki auttavat, niin varsinkin energisen koiran kanssa saakin työpäivän jälkeen viettää melkein loppuillan pihalla.Itselläni täällä yksi belgian painajainen, jolle harkitsen jo kaveria, vaikka tässäkin tuntuu olevan riittävästi.
Tuli aloituksesta semmoinen olo, että koira on otettu ns. muiden mieliksi, tajuamatta ollenkaan sitä sitoutumista. Sehän on kuin pieni lapsi, perskärpäsenä kulkee joka paikkaan, aina on valmiina hotkasemaan tippuvat ruuanjämät ja käytöskoulutukseenkin saa sen ensimmäiset kaksi vuotta rauhassa laittaa.
En pystyisi tähän, ellen itse todellakin tätä olisi monta vuotta halunnut ja siihen jo etukäteen henkisesti valmistunut. Ei tähän kukaan pysty ilman totaalista halua.
Näen tässä tilanteessa kaksi ratkaisua. Joko niin, että keskustelette perheenne kanssa koiran hoitamisesta, ja joku muu ottaa päävastuun siitä. Lapsiltahan sitä ei voi vaatia, joten miehellesi napsahtaisi nakki.
Mikäli tähän ei ole halukas/kyvykäs, niin vaihtoehdoksi jää uuden kodin etsiminen. Mielestäni paras ratkaisu tässä tilanteessa. Jos lapset lemmikkejä haluavat, mutta eivät ole valmiita käyttämään siihen aikaa, niin harkitkaa jotain helppohoitoisempaa. Koira vie aikaa, se on jokapäivä vaatimassa ja vaatimassa, ja koiraihminen on valmis sen antamaan ja nauttii itsekin tekemisestä.
Onko koirakaan onnellinen, jos se koetaan vain rasitteeksi?
Muuten samaa mieltä, mutta uutta lemmikkiä en harkitsisi näille lapsille pitkällä tikullakaan. Se antaa mielestäni viestiä, että lemmikkejä voidaan kokeilla niin kauan, että löytyy sopiva. Koira ei sopinut, ja ehkä ei sovi mikään muukaan. Eläimet eivät ole velvollisia olemaan testattavina.
Vierailija kirjoitti:
Koira voi myös masentua ja tuntea olonsa hylätyksi jos sen antaa pois. Me kun veimme tuttavaoerheeseen koiramme hoitoon, hän oli kuin loukkaantunut :(
Totta kai laumaeläimen on ikävä omaa laumaansa kun siitä eroon joutuu. Mutta jos kyseessä on pysyvä kodinvaihto, niin käytännössä kaikki koirat sopeutuvat uuteen kotiin kyllä, jos siellä on perusasiat kunnossa. Kyllä, se suree jonkin aikaa, mutta sitten hyväksyy uuden perheen uudeksi laumakseen ja masennus menee ohi.
Vein vastaavassa tilanteessa koirani piikille, vaikka todella pahalta silloin tuntuikin.
Kyllä elämä muuttui paljon helpommaksi sen jälkeen. Jaksaa paljon enemmän nyt tehdä asioita lasten kanssa. Koira vie niin paljon aikaa ja energiaa, että nyt sen vasta kunnolla tajuaa, kun koiraa ei enää ole.
koiraansa täysin kyllästynyt kirjoitti:
Meillä on ihan tavallinen nelihenkinen perhe, vanhemmat ja kaksi lasta. Itse en koskaan halunnut koiraa, mutta lasten ja miehen painostuksesta siihen suostuin ja se näyttää olevan mun elämäni suurin virhe.
Koira on nyt muutaman vuoden ollut ja kuten kyllä tiesinkin niin hoitovastuu on täysin meillä vanhemmilla.
Lapset kyllä tykkäävät koirasta, mutta aina saa pakottaa lapsia ulos koiran kanssa.
En jaksa enää tätä koiran kusetusta monta kertaa päivässä ja että töissä soittelen lapsille että ovatko käyttäneet koiran. Tämä vie ihan liikaa meidän perheessä huomiota.
Nyt vielä kaiken lisäksi koira on alkanut paskoa sisälle yöllä joten olen aivan totaalisen valmis luopunaan koirasta. Vaikuttaa siltä, ettei koirasta ole kukaan muu innostunut kuin mieheni.
Eli. Miten tästä eteenpäin kun perheessä vain yksi on koirassa kiinni?
Just sama tilanne oli meillä vuosia sitten. Koira jäi minun vastuulleni täysin, joka olen meidän perheessä vähiten se koiraihminen. Sitten paloin täysin loppuun karvojen imurointiin, ruokkimiseen jne... Päätettiin antaa se sukulaismiehelle, joka siitä huolehti kuolemaan (koiran) asti.
Samaa mieltä kanssasi. Mutta jos kasvattaja ei ota eikä kukaan muukaan ota, niin mitä silloin pitäisi tehdä? Mullakin on ollut aina koiria. Rotukoiria ja sekarotuisia. Nämä viimeisimmät juuri sellaisia, joista edellinen omistaja on halunnut luopua. Pentukoiraa en aio enää koskaan ottaakaan, koska on ihan riittävästi koiria, joille yritetään löytää uusi koti. Erityisen vaikeaa on löytää koti iäkkäämmille koirille tai sellaisille, joilla on jotain ongelmakäyttäytymistä. Kaikille koirille ei kuitenkaan löydy ja silloin valitettavasti omistajan on tehtävä päätös, mitä koiralle sen jälkeen tapahtuu. Mulla on yksi koira, jonka ongelmana oli ripulointi sisälle. Omistaja kävi päivät töissä ja voi arvata, millainen koti oli aina hänen palattuaan töistä. Koira tuli mulle. Teen etätöitä, joten olen hyvin harvoin useampaa tuntia poissa kotoa. Koiran ripulointi loppui alle viikossa. Mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät voi eivätkä halua ottaa koiraa, josta omistaja luopuu juuri siksi, että koira paskoo sisälle. Jatkossa aion ottaa vain ikääntyneitä koiria. Juuri niitä, joille on vaikeinta löytää uutta kotia. Sellaisen, jonka omistaja on esim joutunut pysyvästi hoitolaitokseen. Ei haittaa, vaikka kakkailisi sisälle, mulla on aikaa siivota.