Lue keskustelun säännöt.
koiran ottaminen on kyllä mun pahin virhe
koiraansa täysin kyllästynyt
09.11.2017 |
Meillä on ihan tavallinen nelihenkinen perhe, vanhemmat ja kaksi lasta. Itse en koskaan halunnut koiraa, mutta lasten ja miehen painostuksesta siihen suostuin ja se näyttää olevan mun elämäni suurin virhe.
Koira on nyt muutaman vuoden ollut ja kuten kyllä tiesinkin niin hoitovastuu on täysin meillä vanhemmilla.
Lapset kyllä tykkäävät koirasta, mutta aina saa pakottaa lapsia ulos koiran kanssa.
En jaksa enää tätä koiran kusetusta monta kertaa päivässä ja että töissä soittelen lapsille että ovatko käyttäneet koiran. Tämä vie ihan liikaa meidän perheessä huomiota.
Nyt vielä kaiken lisäksi koira on alkanut paskoa sisälle yöllä joten olen aivan totaalisen valmis luopunaan koirasta. Vaikuttaa siltä, ettei koirasta ole kukaan muu innostunut kuin mieheni.
Eli. Miten tästä eteenpäin kun perheessä vain yksi on koirassa kiinni?
Kommentit (178)
kkk kirjoitti:
Kasaat perheen koolle ja kerrot vaihtoehdot neutraalisti ja ketään syyttämättä:
1. muutkin alkavat hoitaa koiraa
2. se annetaan adoptioon muualle
3. se lopetetaan
Valitkaa.
Miten lopetus on mielestäsi vaihtoehto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina vähänkin epäillessä lasten koiranhoitoinnostuksen kestämistä, kannattaa ottaa sijoituskoira ensin ja kokeilla miten asiat sujuvat.
Vierailija kirjoitti:
Opetat kakaroillesi vastuuta. He halusivat koiran, joten he hoitavat. Kuinka monta kakaraa sinulla on?
Koiran tulee päästä lenkille vähintään 3 kertaa päivässä.
Onko teillä piha? Jos on, voitte aidata sen ja päästää koiraa aina halutessa ulos pihalle, mutta silloinkin tulee käyttää lenkillä. Koiran koosta riippuen sitten lenkin pituus.
Jos ei kukaan hoida koiraa, joka sen halusi, niin parempi luopua. Lemmikkipalstat/apula... sinne voit laittaa ilmoituksen. Tai facebookin kodinvaihtajapalstoille.
Jos koiraan haluaa jatkaa suhdetta, voitte ilmoitta voivanne hoitaa aina välillä. Esim kun uusi omistaja menee lomalle. Mielestäni se olisi pieni hyvä ele koiraa kohtaan, jos siitä luovutte,
Joo, ja mä olen todella huomannut, että Tor.fi ( itse etsin koiraa ) on täynnä virolaisia pentutehtailijoiden penturaukkoja sekä sitten toinen puoli: täynnä puoli - 4 vuotiaita koiria joista halutaan eroon. Ja hinnat on halpoja ! Säälittää ne koirat, molemmat joukot.
Ei ole helppoa muuttaa asennetta, jos on itse päävastuussa koirasta, vaikka on ainut joka koiraa ei talouteen olisi halunnut. Mielestäni se tai he hoitavat koiran jotka koiran haluaa. En itse ainakaan jaksaisi huolehtia lemmikistä jota en halua. Voisitte ehkä perheen kanssa yhdessä keskustella siitä, että miten koiran hoito jaetaan ja jos lapsilla ja miehellä ei ole tarpeeksi kiinnstusta koiran hoitoon, niin voisiko koko koiran antaa pois johonkin muuhun perheeseen. Tämä voisi ainakin herätellä muuta perhettä ottamaan enemmän vastuuta koirasta.
Vierailija kirjoitti:
kkk kirjoitti:
Kasaat perheen koolle ja kerrot vaihtoehdot neutraalisti ja ketään syyttämättä:
1. muutkin alkavat hoitaa koiraa
2. se annetaan adoptioon muualle
3. se lopetetaan
Valitkaa.
Miten lopetus on mielestäsi vaihtoehto?
Lopetus on vaihtoehto silloin, jos omistaja itse ei voi enää pitää koiraa eikä koiralle löydy uutta kotia. Mitä sille mielestäsi pitäisi tuossa tilanteessa tehdä? Päästää ovesta ulos kulkukoiraksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap koiraa luopumassa kirjoitti:
ap tässä vielä tarkentaa.
Koira iha varmasti riittävästi liikuntaa, erittäinkin laadukasta ravintoa ja huomioita.
Mutta se, että minä en pidä siitä ollenkaan, ahdistaa. Onhan se söpö, iloinen kun tulen kotiin jne mutta en vain oikeasti jaksa sitä kaikkra.
Tarkoitinkin kai viestissäni että kuitenkin mieluummin keskittyisin johonkin muuhun kyim koitam viihdyttättämiseen..
Mieheni ei tietenkään halua koirasta luopua mutta eikai tämän takia erotakaan voin.
Oikeasti en tajunnut miten paljon koira kuitenkin vaatii huomiota ja hoivaa :(
Onko siihen joku syy, että miehesi ei hoida ja ulkoiluta koiraa? Sehän oli juuri hän ja lapset joiden painostuksesta koirat otitte. Sanot, että ymmärrät, että hoitovastuu on täysin teillä vanhemmilla, mutta et maininnut kertaakaan, että miehesi hoitasi koiraa!
Annat uuteen kotiin, tosin pidä ensin se kuukauden koeaika ja katso mihin asiat menee. On todella väärin että oot lähes yksin koko sopassa, vaikka koiraa et edes halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hei ap. Sääli jos tuli yllätyksenä tuo tilanne teille. Meillä taas tilanne oli tiedossa alusta alkaen että koiran hoitajaksi tulee vain 1 lapsi minun lisäkseni joten rankkuus ei ole yllättänyt. Onneks koira on sen verran kiltti että ei ole alkanut paskomaan sisään jos joskus lenkki on myöhästynytkin tavanomaisuudesta. Toki suht koht säännöllisesti viedään mutta joskus on poikkeustilanteita.
Se on muuten sääli jos ensin lapset lupaa hoitaa koiraa mutta ei hoidakaan. Tämän takia meilläkään ei hankittu tuolle koiran mankujalle koiraa ennenkuin oli tarpeeksi vanha että sanaan ja jaksamiseen voi luottaa.
Tietenkin joskus toivoisi että saisi lomaa koiran viemisestä mutta en ole ikinä katunut koiran hankintaa.
Vähän sama kun lapsista koituu hirveästi hommaa ja harmiakin mutta en kyllä ole ikinä lasten hankkimista katunut. Kyllä kai jokainen tietää mitä käytännössä koiran hankkiminen tarkoittaa, mutta ymmärrän, tiedän paljon tapauksia joissa koira in annettu pois kun ei ole jaksettu hoitaa. Kyllä mäkin saatan puolitosissaan tokaista että taas täytyy tuo rakki viedä mutta ikinä en ole luopumista ajatellut tai katunut tuon "perheenjäsen" hankkimista. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kkk kirjoitti:
Kasaat perheen koolle ja kerrot vaihtoehdot neutraalisti ja ketään syyttämättä:
1. muutkin alkavat hoitaa koiraa
2. se annetaan adoptioon muualle
3. se lopetetaan
Valitkaa.
Miten lopetus on mielestäsi vaihtoehto?
Lopetus on vaihtoehto silloin, jos omistaja itse ei voi enää pitää koiraa eikä koiralle löydy uutta kotia. Mitä sille mielestäsi pitäisi tuossa tilanteessa tehdä? Päästää ovesta ulos kulkukoiraksi?
Jos kyseessä on rotukoira, joka on ostettu vastuulliselta kasvattajalta, niin yhteys häneen, jos aiotte koirasta luopua. Hän saattaa ottaa koiran itselleen tai ainakin auttaa etsimään uuden kodin.
Jos koira pääsääntöisesti aiheuttaa ketutusta, niin se ei ole koiran vika. Itselläni ollut yli 40 vuotta koria, aina lapsuudesta asti. Rasittavia han ne joskus ovat, mutta yhdestäkään en ole halunnut luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No hei ap. Sääli jos tuli yllätyksenä tuo tilanne teille. Meillä taas tilanne oli tiedossa alusta alkaen että koiran hoitajaksi tulee vain 1 lapsi minun lisäkseni joten rankkuus ei ole yllättänyt. Onneks koira on sen verran kiltti että ei ole alkanut paskomaan sisään jos joskus lenkki on myöhästynytkin tavanomaisuudesta. Toki suht koht säännöllisesti viedään mutta joskus on poikkeustilanteita.
Se on muuten sääli jos ensin lapset lupaa hoitaa koiraa mutta ei hoidakaan. Tämän takia meilläkään ei hankittu tuolle koiran mankujalle koiraa ennenkuin oli tarpeeksi vanha että sanaan ja jaksamiseen voi luottaa.
Tietenkin joskus toivoisi että saisi lomaa koiran viemisestä mutta en ole ikinä katunut koiran hankintaa.
Vähän sama kun lapsista koituu hirveästi hommaa ja harmiakin mutta en kyllä ole ikinä lasten hankkimista katunut. Kyllä kai jokainen tietää mitä käytännössä koiran hankkiminen tarkoittaa, mutta ymmärrän, tiedän paljon tapauksia joissa koira in annettu pois kun ei ole jaksettu hoitaa. Kyllä mäkin saatan puolitosissaan tokaista että taas täytyy tuo rakki viedä mutta ikinä en ole luopumista ajatellut tai katunut tuon "perheenjäsen" hankkimista. Tsemppiä!
Ehkä kyse onkin enemmän pettymyksestä mieheen ja parisuhdedynamiikkaan?
Ikävää että viaton koiraparka joutuu siitä kärsimään. (Ap tietysti myös).
Kun aloin seurustella mieheni kanssa aikoinaan niin miehellä oli koira. Selvisi aika pian että koiran hoitovastuussa oli ollut selvästikkin aiemmin miehen exät (vaikka koira oli ollut miehen alunperin itse ottama). Minä sitten ulkoilutin sitä alkuun, mun vastuulla oli hoitaa imuroinnit (koirasta lähti paljon karvaa) kun mies ei viitsinyt imuroida. Miehen lenkit koiran kanssa oli tyyliin talojen ympäri eli ehkä 500 metriä. Mies unohti kerran mm. antaa koiralle ruokaa. Koiralla oli myös ärsyttäviä käytösongelmia joille mies ei halunnut tehdä mitään. Minä kun en ole koiraihminen, niin en halunnut koiranomistajaksi alkaa joten puolen vuoden jälkeen kieltäydyin lenkittämästä enää että mies tajuaa että se on hänen homma. Meni viikko niin että mies päästi koiran vain takapihalla käymään tarpeillaan!
Onneksi sitten mies tajusi että se on joko minä tai koira, ja koira pääsi miehen sukulaisen luo asumaan, ja siellä se elelee ja viihtyy edelleen. Alkuun syytti mua kun joutui luopumaan koirasta, mutta ei vissiin tarpeeksi halunnut sitä pitää kun ei ollut valmis yrittämään hoitamaan sen ongelmia (ei-koiraihmisenä googlaamalla selvitin että se olisi ollut mahdollista), alkaa lenkittämään ja siivoamaan. Myöhemmin on myöntänyt kuitenkin että se oli ehkä paras näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap koiraa luopumassa kirjoitti:
ap tässä vielä tarkentaa.
Koira iha varmasti riittävästi liikuntaa, erittäinkin laadukasta ravintoa ja huomioita.
Mutta se, että minä en pidä siitä ollenkaan, ahdistaa. Onhan se söpö, iloinen kun tulen kotiin jne mutta en vain oikeasti jaksa sitä kaikkra.
Tarkoitinkin kai viestissäni että kuitenkin mieluummin keskittyisin johonkin muuhun kyim koitam viihdyttättämiseen..
Mieheni ei tietenkään halua koirasta luopua mutta eikai tämän takia erotakaan voin.
Oikeasti en tajunnut miten paljon koira kuitenkin vaatii huomiota ja hoivaa :(
Jos miehesi ei halua yksin hoitaa koiraa voitte etsiä sille uuden kodin. Älä välitä alapeukuttajista. Kyllä koiralle on parempi että sillä on omistaja(t) jotka kunnolla hoitamisen lisäksi (uskon että hoidatte perusasiat hyvin) oikeasti nauttii koiran seurasta. Teit virheen, olet asiassa aikuinen joten lähde ratkaisemaan miehesi kanssa sitä. Oli väärin painostaa sinut ottamaan koira. Itse haluaisin koiran, mutta mies ei. Ymmärrän häntä, koska tiedän että kyllä hän joutuisi myös koiraa lenkittämään tulevien vuorojen takia. Siksi en ota koiraa vaan katson lemmikkivideoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hei ap. Sääli jos tuli yllätyksenä tuo tilanne teille. Meillä taas tilanne oli tiedossa alusta alkaen että koiran hoitajaksi tulee vain 1 lapsi minun lisäkseni joten rankkuus ei ole yllättänyt. Onneks koira on sen verran kiltti että ei ole alkanut paskomaan sisään jos joskus lenkki on myöhästynytkin tavanomaisuudesta. Toki suht koht säännöllisesti viedään mutta joskus on poikkeustilanteita.
Se on muuten sääli jos ensin lapset lupaa hoitaa koiraa mutta ei hoidakaan. Tämän takia meilläkään ei hankittu tuolle koiran mankujalle koiraa ennenkuin oli tarpeeksi vanha että sanaan ja jaksamiseen voi luottaa.
Tietenkin joskus toivoisi että saisi lomaa koiran viemisestä mutta en ole ikinä katunut koiran hankintaa.
Vähän sama kun lapsista koituu hirveästi hommaa ja harmiakin mutta en kyllä ole ikinä lasten hankkimista katunut. Kyllä kai jokainen tietää mitä käytännössä koiran hankkiminen tarkoittaa, mutta ymmärrän, tiedän paljon tapauksia joissa koira in annettu pois kun ei ole jaksettu hoitaa. Kyllä mäkin saatan puolitosissaan tokaista että taas täytyy tuo rakki viedä mutta ikinä en ole luopumista ajatellut tai katunut tuon "perheenjäsen" hankkimista. Tsemppiä!Ehkä kyse onkin enemmän pettymyksestä mieheen ja parisuhdedynamiikkaan?
Ikävää että viaton koiraparka joutuu siitä kärsimään. (Ap tietysti myös).
Niih, ap:lla ehkä niin. Meillä oli helppoa kun tiesin jo etukäteen että mies ei tule koskemaankaan koiraan. Sitä mitä ei ole luvattu ei edes odota sitten. Ja ihme kumma on jopa pari kertaa vienytkin ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää Ottako enää lemmikkiä kirjoitti:
Se ei koiran vika ole että otitte sen siksi ku pennut vinkuivat lemmikkiä. Se varmaan paskoo sisälle siksi kun ei ole mitään aktiviteetteja tarjolla eikä viitsitä tarpeeksi käyttää ulkona. Eli vika on ihan teissä.
Jos koiralla ei ole vatsatautia niin kun käy illalla lenkillä ja huolehtii että koira on tehnyt molemmat asiansa niin ei tule normaalisti mitään vahinkoja sisälle. Nyt on ehkä pistäydytty koiran kanssa ulkona mutta siitä, että onko koira tehnyt asiansa, ei ole huolehdittu. Asennemuutos nyt ulkoilutuksessa. Minulla on ollut neljä rakasta koiraa, jotka olen pennusta kasvattanutja hoitanut yhdessä perheeni kanssa.
Olen ajatellut että kun koiranpennun ottaa niin se on kuin lapsi eli se on hoidettava. Koira vaatii joka päivä paljon, ruokaa, lenkkiä, seuraa. Mutta antaa myös paljon esim. lapsille seuraa. Yksi imurointikerta viikossa enemmän kuin normaalisti, eläinlääkärimaksut jne. Mutta laskee se verenpainetta jos niin siihen haluaa suhtautua. Kun koirani ovat kuolleet, olen itkenyt silmät päästäni. Surrut kuin ihmistä.
Koiran kanssa eläminen voi tosiaan olla paljon rankempaa mitä etukäteen luulisi. Minä haaveilin aina nuorena, että kun muutan pois kotoa, otan koiran. Oli meillä lapsuudenkodissakin koira, mutta se oli kiltti kuin lammas, kaikin puolin helppo ja liikutti itse itseään maatilan pihapiirissä.
No kun muutin opiskelemaan, aloin heti etsiä sopivaa pikkukoiraa ja sellaisen otinkin kuukausi muuton jälkeen (vanhemmilta salaa tottakai). Koira oli ihana ja kaikki vapaa-aikani meni sen kanssa. Se oli kiltti, älykäs ja sosiaalinen, mutta valitettavasti sairasteli paljon. Vuoden jälkeen puhkesi pahat ruoka-aineallergiat. Koiran maha tuli niin kipeäksi leivänmurustakin, että se ei vuorokauteen syönyt mitään ja ulisi tuskaansa. Tästä tietenkin seurasi se, että minun täytyi imuroida jatkuvasti ettei koira löydä mitään allergisoivaa lattialta. Mikään muu ruoka ei käynyt kuin erikoismärkäruoka, tai itse tehty riisi-lohiseos. Aina piti vahtia ettei kukaan anna koiralle mitään. Valvoin lukuisia öitä koiran kanssa, kun se vaati maha kipeänä paijausta. Myös krooninen suolistotulehdus tuli noihin aikoihin ja vaatii edelleen silloin tällöin lääkitystä.
Muutaman vuoden iässä alkoivat selkäongelmat, koiran välilevyt olivat kalkkeutuneet pahasti. Koiralla oli huonoja jaksoja ja hyviä jaksoja. Muistan kuinka sekaisin se meni kipulääkityksestä, jonka piti olla suoraan keskushermostoon vaikuttavaa, koska suolisto ei saanut ärtyä. Nukuin sen kanssa viikon verran lattialla ja hoivasin sitä vuorokauden ympäri, kunnes kalkkeumat alkoivat sulaa. Tuju lääke aiheutti sille epileptisen kohtauksen kuurin lopetuksen jälkeen. Selkäongelmat ovat onneksi olleet nyt pari vuotta poissa, mutta epilepsia on hiljattain palannut kuvioihin. Päivä kerrallaan mennään ja silloin tällöin käydään eläinlääkärin tarkastuksessa.
Raskasta on ollut. Olen miettinyt koiran lopettamista, mutta se on niin elämänhaluinen, iloinen ja rohkea pikku kaveri, että en ole hennonnut. Kun se on terve, se on todella vilkas vielä näin 10-vuotiaanakin, leikkii ja riehuu joka päivä iloisena.
Tällaista koiraa ei voi viedä edes mihinkään eläinhoitolaan, koska kukaan ei ymmärrä miten paljon työtä se vaatii. Koira on todella todella rakas minulle, ja olen ottanut toisenkin koiran sille kaveriksi.
Mutta näiden kahden jälkeen en tiedä, olisinko valmis vielä ottamaan koiran, ikinä kun ei tiedä minkälainen koira tulee olemaan, kuinka terve se on, minkälainen sen temperamentti on jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hei ap. Sääli jos tuli yllätyksenä tuo tilanne teille. Meillä taas tilanne oli tiedossa alusta alkaen että koiran hoitajaksi tulee vain 1 lapsi minun lisäkseni joten rankkuus ei ole yllättänyt. Onneks koira on sen verran kiltti että ei ole alkanut paskomaan sisään jos joskus lenkki on myöhästynytkin tavanomaisuudesta. Toki suht koht säännöllisesti viedään mutta joskus on poikkeustilanteita.
Se on muuten sääli jos ensin lapset lupaa hoitaa koiraa mutta ei hoidakaan. Tämän takia meilläkään ei hankittu tuolle koiran mankujalle koiraa ennenkuin oli tarpeeksi vanha että sanaan ja jaksamiseen voi luottaa.
Tietenkin joskus toivoisi että saisi lomaa koiran viemisestä mutta en ole ikinä katunut koiran hankintaa.
Vähän sama kun lapsista koituu hirveästi hommaa ja harmiakin mutta en kyllä ole ikinä lasten hankkimista katunut. Kyllä kai jokainen tietää mitä käytännössä koiran hankkiminen tarkoittaa, mutta ymmärrän, tiedän paljon tapauksia joissa koira in annettu pois kun ei ole jaksettu hoitaa. Kyllä mäkin saatan puolitosissaan tokaista että taas täytyy tuo rakki viedä mutta ikinä en ole luopumista ajatellut tai katunut tuon "perheenjäsen" hankkimista. Tsemppiä!Ehkä kyse onkin enemmän pettymyksestä mieheen ja parisuhdedynamiikkaan?
Ikävää että viaton koiraparka joutuu siitä kärsimään. (Ap tietysti myös).
Niih, ap:lla ehkä niin. Meillä oli helppoa kun tiesin jo etukäteen että mies ei tule koskemaankaan koiraan. Sitä mitä ei ole luvattu ei edes odota sitten. Ja ihme kumma on jopa pari kertaa vienytkin ulos.
Ap:ta tarkoitinkin.
Vierailija kirjoitti:
Koira voi myös masentua ja tuntea olonsa hylätyksi jos sen antaa pois. Me kun veimme tuttavaoerheeseen koiramme hoitoon, hän oli kuin loukkaantunut :(
Minä hoisin pari viikkoa tuttavani koiraa, joka olisi mielellään jäänyt luokseni pitemmäksi aikaa. Tuli hyvin toimeen koirani kanssa.
Mietipä, jos lapsi olisi se elämän suurin virhe ja olisi siihen täysin kyllästynyt. Sinulla ei ole hädän päivää.
Sanot aloituksessa, että tiesit koiran hoidon jäävän vastuullesi. Sinä siis tiedostit tämän nykyisen tilanteesi ja päätit silti ottaa koiran. En ymmärrä?