koiran ottaminen on kyllä mun pahin virhe

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoitus saa kyllä miettimään. Meillä myös lapset haluaa koiran ja mieskin on ihan että miksei. Mutta mä en jaksa.

Meillä oli useita vuosia sitten koiria mutta se helpotus kun niistä aika jätti. Siivoamisen määrä romahti, meneminen minne tahansa oli helpompaa, koti tuoksui taas hyvältä. Koirasta saatikka koirista on oikeasti paljon vaivaa. Rakastin omia koiriani ja ikävöin usein mutta en tiedä onko minusta enää koiran ottajaksi.

Paljon ne antaa, paljon ne ottaa. Olen lapsille sanonut että asiaa harkitaan kunhan kuopuskin jo koululainen. Voi olla että tulen myöntymään mutta helpolla ei sitä päätöstä tehdä. Henkisesti pitää valmistautua että koira on luonamme 15 vuotta. Kun koiran hoitaa hyvin, se ei onnistu ihan vasemmalla kädellä. Hyvä ruoka maksaa paljon, lääkärissä käynti on kalliimpaa kuin ihmisellä. Vakuutukset on hurjan kalliita, autoonkin koiran pitää mahtua turvallisesti. Ei mikään pieni päätös.

Pelkään että meillä kävisi samoin. Mies ei hoida edes lasten asioita, miksi hoitaisi koirankaan. Lapset pitäisi koiraa leikkikaverina mutta en usko että lenkittäjiksi olisi varsinkaan huonolla säällä. Eli loppupeleissä päätös on kiinni siitä, jaksanko taas uutta huollettavaa kun just on saanut lapsetkin isoksi,

Suosittelisin vähänkin mukavuudenhaluisemmille lemmikkiä kaipaaville koiran sijasta kissaa. Monet rodut ovat luonteeltaan seurallisia ja "koiramaisia", rakastavat temppujen opettelua ym. Mutta eivät vaadi ulkoilutusta! Ulkoilla toki voi ja kannattaa, kivalla aurinkoisella säällä kesäisin. Hoitamista ja sitoutumista kissatkin tarvitsevat, mutta on silti aivan eri tilanne kun pakollista lenkitystä ei vaadita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia naista syyllistetään jos mies on halunnut koiran eikä hoida sitä?

Kyllä vastuu lemmikin ottamisesta kuuluu molemmille vanhemmille. Jos toinen on jyrkästi vastaan eikä lemmikkiä perheeseen halua, silloin sitä ei pitäisi lainkaan ottaa.

Paitsi ei kai siinä mitään ongelmaa ole jos se tai ne ketkä perheessä haluaa koiran ne myös hoitaa. Ja heillä ketkä eivät ole halunneet ei ole vastuuta sitten. Ei toinen voi perheessä kieltää toiselta koiraharrastusta ja miksi pitäisi. Kyllä sen koiran voi ihan hyvin hoitaa vaikka jokainen perheenjäsen ei osallistuisi hoitoon. Vastuutonta on hannkia koira perheeseen pelkästään lasten mankunan jälkeen vain jos hoitajina on suunnitelmien mukaan vain lapsi tai lapset joiden vastuuseen ei voi täysin luottaa.

Samat sanat. Ongelmahan tuossa ap:n tapauksessa on se että se joka halusi koiran eli mies ei sitä hoidakaan. Ihmettelen, yleensä varmaan perheessä ne jotka lupaa liikoja hoidosta on lapset mutta en ole kuullut sellaisista tapauksista joissa aikuinen on halunnut koiran ja sysää sitten hoidon muille. Paitsi ehkä jotkut alkkikset tai keskenkasvuiset teinit.

Utopistinen ajatus esim. itselleni koska en osaisi ajatellakaan että jättäisin koiran hoidon muille perheenjäsenille kun olen sen itse tyttäreni kanssa halunnut ja lupautunut hoitamaan. Se ei tietenkään poista sitä tosiseikkaa että en minä tai tyttäreni hypi ilosta kun joutuu räntäsateeseen koiraa viemään mutta silti, en toivo että en olisi koiraa hankkinut. Pääasia että koira viedään ulos vaikka ei aina niin huvittaisikaan. Itse asiassa olen kuullut että monelle laiskalle ulkoilijalle koiranulkoilutus on hyvä pakko syy mennä joskus sinne ulos kävelemään vaikka ei huvittaisi kun istua sisällä 😏

Minun koirallani oli vaikea epilepsia.  Se oli todellista työtä.  Lääkitys oli todella vahva kahdenlaista eri lääkettä monta kertaa päivässä ja täsmällisesti.  Siitä huolimatta kohtaus tuli joskus ja ne olivat vaikeita sarjakohtauksia usein jolloin annoin rauhoittavaa peräruiskeina.    Lopulta kova lääkitys vei niin huonoon kuntoon että oli pakko viedä piikille mikä oli minulle todella vaikea paikka.  Koira oli niin rakas.

Koira ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys.  Annat vaan eteenpäin kun ei ollutkaan sun/teidän perheen juttu. Tämmöisen asian äärelle ei kannata jäädä stressaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

joteski arvasin, että ap saa alapeukkuja, palsta on täynnä keskenkasvuisia naisia, joille "koirat on rakkaampia kuin ihmiset" ja kaikenlainen rehellisyys on ihan kauhistus

Keskenkasvuisia minusta ovat aikuiset ihmiset, jotka sitoutuvat lemmikin ottaessaan huolehtimaan siitä sen elämän loppuun asti, mutta jotka sitten ovatkin valmiit potkaisemaan lemmikin pihalle ihan vaan syystä, ettei huvita ja jaksa tai ei osannut ajatella! Kyllä vastuuntuntoinen aikuinen ihminen kantaa vastuunsa ja haluaa näyttää lapsilleenkin hyvää esimerkkiä.

Eli tarkoitat nyt ap:n miestä.

Vierailija kirjoitti:

Hän on sinun kuninkaasi. Tottele ja palvele häntä. Olet alamainen vielä ainakin seuraavat 10 vuotta.

Tässä mennään vikaan ja pahasti. Koira tarvitsee laumanjohtajan ei palvelijaa.

'Jos koira paskoo sisälle, peiliinkatsomisen paikka'

Meillä kävi hoidossa kotia etsivä koira. Olisimme voineet ottaakin sen meille, koska etsimme koiraa. Mutta.

Hoitopäivät, jotka olin itse kotona, menivät ok. Kun lähdin töihin, tämä isokokoinen koira kakkasi sisälle. Useampana päivänä. Alta kaksi tuntia siitä, kun olin lenkittänyt sen. (Mies oli vielä kotona).

Ei tullut se koira meille.

Vierailija kirjoitti:

'Jos koira paskoo sisälle, peiliinkatsomisen paikka'

Meillä kävi hoidossa kotia etsivä koira. Olisimme voineet ottaakin sen meille, koska etsimme koiraa. Mutta.

Hoitopäivät, jotka olin itse kotona, menivät ok. Kun lähdin töihin, tämä isokokoinen koira kakkasi sisälle. Useampana päivänä. Alta kaksi tuntia siitä, kun olin lenkittänyt sen. (Mies oli vielä kotona).

Ei tullut se koira meille.

Oliskohan jopa sama koira, joka päätyi meille? Tuo koira ei alussa pitänyt miehistä vaan suhtautui heihin erittäin varauksellisesti. Ja tosiaan tarvitsi perheen, jossa koiran mielestä "hyvät ihmiset" ovat lähes aina kotona. Myöhemmin kuulin, että kotini oli tälle koiralle jo neljäs paikka, jossa koira oli ollut joko pysyvästi tai tilapäisesti. 

t. Nro 64

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on sinun kuninkaasi. Tottele ja palvele häntä. Olet alamainen vielä ainakin seuraavat 10 vuotta.

Tässä mennään vikaan ja pahasti. Koira tarvitsee laumanjohtajan ei palvelijaa.

Sinä tässä et ymmärtänyt jutun pointtia. Koirafasistit palvovat tuota kuolaavaa jumalaansa, ja ihmisen on nöyrästi palveltava sitä lopun ikäänsä, jos on erehtynyt sen joskus kotiinsa tuomaan. Koirafasistille koira on paljon tärkeämpi kuin perhe tai lapset. Perheen on sopeuduttava epäjumalan palvontaan ja vaikka siivottava lopun ikäänsä paskoja talon sisältä..

En lukenut koko ketjua, mutta tiedän aika paljon omasta kokemuksesta, mitä koirat vaatii, koska meillä on ollut Tipsuja aika monta 40 vuoden aikana . Elivät 13-14 vuotiaiksi. Paras oli Sussu nimeltään, eli 16.5 vuotiaaksi. En halua kerskua tällä, vaan kertoa tarinan, jotta kun koira otetaan, niin sitä myös rakastetaan. Viimeksi oli pakko piikin kautta luopua Sakusta. Ikää koiralla oli 15v. Arvatkaa sitä itkujen määrää, kun pitää luopua lemmikistä? Ei ollut mieheni kuivin silmin. Jos omistaa koiran pitkään, niin huomaa sen olemuksesta ja silmistä, että hän kertoo jo paljon, että minulla on paha olla, joten mamma auta. Pakko viedä eläinlääkäriin, joka toteaa koiran olevan loppumaisillaan. Meni 8kk, ostimme 2 Japanece Chin (hankkikaa aina2 koiraa, koska heillä on päivisinkin kavereita toisistaan) ja huomasimme, että tämä rotu EI HAUKU turhanpäiväisesti. Osaa ne, muttei huvita. Meillä on kylläkin maalla iso piha ja saavat olla vapaana ja kesämökillä merenrannalla. Eläinlääkäri sanoi heidän asuvan koirien paratiisissa. En tietenkään halua kerskua, mutta kun olemme eläkeläisiä, niin meillä on aikaa hoitaa vielä enemmän kuin ennen. Tämä oli tavallaan taustatietoa sille, mitä lapsenlapseni nykyään vaativat lemmikkejä milloin mitäkin. Nyt on kani, jota ei vilkastakaan ennen kuin on pakko antaa ruokaa, oma huone papanapaskoja lattia täynnä, koska ei viitsitä siivota. Nyt olisivat vailla isoa papukaijaa!!! Perheen äiti haluisi pienen chihuahuan ja kenestäkään ei ole mihinkään, koska kaikki ovat poissa kotoa. Lapset koulussa, vanhemmat töissä ja illalla ihan rättiväsyneitä. Turha kuvitellakaan, että toisivat meille hoitoon, koska itse ne hommataan, niin hoitakoon itse. 

Ymmärrän hyvin kahden koiran omistajana, että välillä tuntuu siltä ettei arki ja elämä ole mitään muuta kuin koirankusetusta. Meillä auttoi ihan suunnattomasti, kun päästiin omakotitaloon. Saa välillä "luistaa" aamu tai iltapissasta päästämällä koirat keskenään pihalle nuuskuttelemaan. Tykkäävät olla pihalla ja samalla laitan heille iltaruuan, jotta pääsevät suoraan syömään. Todella paljon helpottanut meidän elämää, en enää koskaan ottaisi koiraa ilman pihaa.

Tsemppiä ap ihan sama kuin lapsissa, välillä ne ketuttaa ja välillä niitä rakastaa enemmän kuin mitään. Ihan sama kaikkien kanssa ja kyllä tää sun fiilis menee ohi, mutta vaatii toimenpiteitä.

Kuten huomaat AP, kaikki täällä on huolissaan enemmän siitä koirasta kuin sinun jaksamisesta

Kyllä minä olen todellakin ap jaksamisessa, koska koira pitäisi olla kaikkien kaveri. Tyhmää ajatellakin , että muut hankkii koiran ja äiti hoitaa kaiken muunkin ohella vielä koirankin. Muut lepää laakereilla ja tuijottaa tietokonetta vatsat täynnä, kun äiti lähtee koiran kanssa lenkille. En tietenkään yleistä tuota, mutta meidän suvussa ja tuttava perheessä on tuo hyvinkin tavallista. Voihan se joku äiti olla onnellinenkin, kun pääsee irti tunniksi perheestään ja saa omaa aikaa. Mitäpä se minä toisten asioista tiedän, mutta olipa mukava kertoa omistanikin.

No voihan sille koiralle hankkia uuden kodin? Katsotte että on hyvä perhe ja sinne vaan niin ei tarvitse sun enää sitä kotonasi katsella.

Minusta tässä suurin ongelma on se että ap:n mies ei ole mies vaan keskenkasvuinen poika. Jos MIES nimittäin haluaa koiran ja lupaa sitä hoitaa, se hoitaakin sen.

Melkoisen sankarin kanssa ap nähnyt hyväksi lisääntyä.

nyt ensinnäkin,minkärotuinen koira on?iso,pieni?

koiraa ei koskaan oteta vain kun lapset haluaa,kaikissa paikoissa edes ei anneta koiraa kissaa,kun seuraavat jo siellä kuinka lapset eläintä kohtelevat,ja miten vanhemmat ,kertovat ettei se ole lelu,siihenkin sattuu,ja sillä on tunteet,koiran rodusta ja koosta riippuu kuinka usein sitä viedään ulos,piiiiiittkälle lenkille,peruskoulutuksesta edes huolehditaan,koira reagoi jo nyt siihen ettei se saa tarvitsemiaan virikkeitä ja ilmeisesti perusttarpeistakaan ei kunnolla huolehdita,vähintään kolme kertaa päivässä uloslenkille,et saa happimyrkytystä jos kävelet koiran kanssa metsässä,ootko kokeillut,lapset vanhemmat ainakin,voisivat käydä pentukoulutuksessa,agilityssä,jne...

ja  jollei mikään noista onnistu luonnostaan,ette ole koiraa edes ansainneet,koira huomaa kyllä sinusta ettet pidä siitä,parasta mitä voitte tehdä ANTAKAA SE KOIRA POIS,JA JOKO SINNE MISTÄ OSTITTE TAI JOHONKIN ELÄINSUOJELUN  PAIKKAAN,ETTE MYY SITÄ SEURAAVAAN HUONOON PAIKKAAN,ja nyt  heti toimien.

Sääli koiraparkaa.

Lapsiperheiden pitäisi älytä tyytyä leluhauvoihin.

Kait sen koiran voi antaa pois. Jos ei pysty, niin voihan se musti saada sairauskohtauksen vaikka rotanmyrkystä, jollei kehtaa eläinlääkärille viedä.

Oma tarina on se, että mutsi halusi koiran. Mutta mutsi ei halunnut käyttää koiraa ulkona esimerkiksi sateella, pakkasella, kuumalla kelillä, ollessaan huisin väsynyt jne.

Kun muutin himasta veke, niin sen jälkeen koiran ulkoilu oli sitä, että se päästettiin tarpeilleen omakotitalon takapihalle. Aiemmin käytin sitä 10 km lenkeillä monta kertaa viikossa ja lyhyemmät rupeamat päälle.

Ne läjät takapihan lumessa  surettivat, mutta en opiskelijana voinut ottaa rekkua mukaani Helsingin keskustaan. Äitini teki työtä klo 9-14 ja olisi ehtinyt käyttää koira ulkona vaikka kolmesti.

Koira pääsi kärsimyksistään kituen. Sitä ruokittiin päivästä toiseen jollain murkinalla, joka tuhosi senkokoisen koiran munuaiset.

Miehelläni oli koira jo ennen kuin tavattiin, joten minusta tuli koiran "omistaja" ihan tahtomatta. En ole koskaan tykännyt hirveästi koirista, ja suoraan sanottuna inhoan tuota koiraa (miehen takia siedän sitä). Miehellä päävastuu koiran hoidosta ja ulkoilutuksesta, mutta joudun minäkin osani hoitamaan silloin kun mies töissä. Ulkoilutan ja ruokin joo, velvollisuudentunnosta ainoastaan. Inhoan siitä irtoavaa karvaa ja sisään kulkeutuvaa hiekkaa, monta mattoa on koira oksentanut/paskonut pilalle (näin on tapahtunut jos koiralla ollut maha sekaisin ja molemmat töissä eli koira ei ole päässyt ulos). Reissujen ajaksi aina pitää työntää koira jonnekin hoitoon, koira kuolaa ja haisee pahalle. Onneksi on vanha ja toivottavasti kuolee kohta. Eikä uutta koiraa hankita koskaan jos minulla jotain sananvaltaa on.

No ap, sinä et halunnut koiraa. Ihan ensimmäisenä laittaisin miehen ja lapset siivoamaan ne kuset, kakat ja oksut mitä sisälle tulee. Se on osa sitä vastuunkantoa. Ja varmaan auttaisi myös siihen, että koira ulkoilutetaan useammin.

Ja harvoin se koira sisätiloihin ulostaa kiusallaan, ei oikeastaan koskaan. Jos näin käy, se johtuu siitä että koira ei tiedä mikä tila on asumiseen varattu, ja mikä on se ulkohuussi. Minullakin on ollut koira, joka AINA käydessämme tietyssä talossa kävi tarpeillaan yhdessä huoneessa, joka ei ollut asuinkäytössä.  Heti kun se tajuttiin tietysti estettiin huoneeseen pääsy aina koiran ollessa paikalla, ja se toimikin hyvin. Ei tullut enää sisätiloihin sotkuja.