koiran ottaminen on kyllä mun pahin virhe

Ymmärrän kyllä sinua... Toisaalta itse olisin ikionnellinen, jos ongelmani olisi koirasta huolehtiminen ja pahin juttu olisi sisälle paskominen. Meillä on 9kk ikäinen pentu, joka on älyttömän haastava ja lisäksi sairastellut paljon. Eläinlääkäri kuluja on kertynyt tähän mennessä noin 1800€, osan kuluista on korvannut vakuutus, osaa ei koska kyseessä on ollut myös synnynnäinen vika. Koira on ns. helppo rotu, mutta meidän yksilö on kaikkea muuta. Ulkoilu on hirveää, koska koira vetää, haukkuu, ryntäilee, pelkää ihmisiä jos lähestyvät koiraa, jahtaa pyöräilijöitä ja syö kaiken mitä eteen tulee. Muutenkin pelkää vaikka mitä. Kotona tekee välillä tuhoja. Jos meille tulee vieraita niin haukkuu heitä ja ei uskalla lähestyä, mutta pyörii non stoppina ympärillä haukkuen. Lasten kaverit eivät enää voi käydä meillä, koska koira menee niin sekaisin. EI paljon muutenkaan huvita kutsua vieraita tuon koiran käytöksen takia. Näin on ollut aina, mitään erityistä syytä käytöksen alkamiselle ei ole. Olen niin finaalissa, että välillä toivon koiran vain nukkuvan pois. Silti tuo koira on hirveän tärkeä ja rakas, mutta olen aivan tosissaan pelännyt menettäväni mielenterveyden ja talouden ajautuvan katastrofiin koiran takia. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä sinua... Toisaalta itse olisin ikionnellinen, jos ongelmani olisi koirasta huolehtiminen ja pahin juttu olisi sisälle paskominen. Meillä on 9kk ikäinen pentu, joka on älyttömän haastava ja lisäksi sairastellut paljon. Eläinlääkäri kuluja on kertynyt tähän mennessä noin 1800€, osan kuluista on korvannut vakuutus, osaa ei koska kyseessä on ollut myös synnynnäinen vika. Koira on ns. helppo rotu, mutta meidän yksilö on kaikkea muuta. Ulkoilu on hirveää, koska koira vetää, haukkuu, ryntäilee, pelkää ihmisiä jos lähestyvät koiraa, jahtaa pyöräilijöitä ja syö kaiken mitä eteen tulee. Muutenkin pelkää vaikka mitä. Kotona tekee välillä tuhoja. Jos meille tulee vieraita niin haukkuu heitä ja ei uskalla lähestyä, mutta pyörii non stoppina ympärillä haukkuen. Lasten kaverit eivät enää voi käydä meillä, koska koira menee niin sekaisin. EI paljon muutenkaan huvita kutsua vieraita tuon koiran käytöksen takia. Näin on ollut aina, mitään erityistä syytä käytöksen alkamiselle ei ole. Olen niin finaalissa, että välillä toivon koiran vain nukkuvan pois. Silti tuo koira on hirveän tärkeä ja rakas, mutta olen aivan tosissaan pelännyt menettäväni mielenterveyden ja talouden ajautuvan katastrofiin koiran takia. 

:'( Koiran kanssa voi olla ihan hirveää. Tuli ihan tippa linssiin, kuulostaa niin tutulta!

Täällä myös yksi, joka olisi onnellinen jos koira olisi ihan perus/normi koira eikä niin haastava. Vielä ensimmäinen koira, joten ollaan kyllä tosi kovilla sen kanssa. Vuosi mennyt ja muutosta parempaa ei ole tullut vaikka on ollut koiran kouluttaja apuna. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä on vain heikko hermorakenne, johon ei voi kovin paljoa koulutuksella vaikuttaa. 

Tsemppiä ap! Toivon sydämestäni, että löydätte vielä innon huolehtia koirasta. Minulla on myös koira, joka on hirvittävän rakas. Mutta on siitä vaivaa, välillä niin paljon, että kadun sen ottamista. Meillä on ollut huonoa tuuria ja koira on sairastellut paljon. Rahaa on palanut niin paljon ettei uskalla edes laskea. Lisäksi koira on tosi arka mitä tulee muihin ihmisiin. Oppii nopeasti, mutta juuri nuo missä tarvittaisiin koulutushyötyä ei tahdo sitten millään mennä perille, koska pelko pääsee valloilleen. Ei ole helppoa ei. 

Vierailija kirjoitti:

joteski arvasin, että ap saa alapeukkuja, palsta on täynnä keskenkasvuisia naisia, joille "koirat on rakkaampia kuin ihmiset" ja kaikenlainen rehellisyys on ihan kauhistus

No vittu ihmiset on ihan paskaperseitä nii joo koirat ja yleensäkki kaikki muut eläimet on miljoona kertaa rakkaampia kun jotkut vitun ihmiset mitkä pilaa tän maapallonkin ja vittu nii

Älkää Ottako enää lemmikkiä kirjoitti:

Se ei koiran vika ole että otitte sen siksi ku pennut vinkuivat lemmikkiä. Se varmaan paskoo sisälle siksi kun ei ole mitään aktiviteetteja tarjolla eikä viitsitä tarpeeksi käyttää ulkona. Eli vika on ihan teissä.

Hän sanoi, että koiran hankkiminen oli virhe. Hän ei sanonut, että koira on viallinen. Mikä ihme siinä on, että lemmikeistä puhuttaessa järki sumenee, eikä voida edes kuunnella niitä vastapuolen argumentteja? 

Todella suuri osa lemmikinomistajista sivuuttaa täysin kommentit, joissa kerrotaan lemmikin omistamisen haittapuolista. En ymmärrä miten voidaan sivuuttaa pienenä asiana se, että lemmikki vaatii erittäin tiivistä omistautumista jopa yli kymmenen vuoden ajaksi, etenkin niissä tapauksissa, joissa koiraa ei voi helposti laittaa tarpeen vaatiessa jollekin toiselle ruokakunnalle hoidettavaksi ja sillä ei ole useampaa hoitajaa jatkuvasti.

Jos jätetään tämä tavanomaisin arkipäivän rytmittäminen koiran mukaan huomiotta, niin esimerkiksi matkustelullekin lemmikki asettaa rajoitteita etenkin kesähelteillä.

Näin ollen koiran hankkiminen voi todellakin kaduttaa, eikä siinä ihmisessä ole todellakaan mitään vikaa, että ei halua kantaa tuollaista vastuuta jos ei koe saavansa siitä vastaavaa nautintoa. Usein käy juuri tämä, että luvataan pitää lemmikistä huoli, mutta sitten vastuu kuitenkin todellisuudessa jakautuu kaikille osapuolille tai pahimmassa tapauksessa juuri sille perheen järkevälle osapuolelle, joka ei lemmikkiä halunnut, koska oli se ainoa riittävän harkitseva, jotta tiesi näin todennäköisesti käyvän jos lemmikki hankitaan. 

Koiran ne voi huonosti jos lakkaa sisälle! Tehkää se mitä pelastettavissa on, mutta älkää rääkätkö koiraa! Pliis.

Antakaa pois tai otatte itseänne niskasta kiinni!

Perheeseen koira vasta sitten, kun kaikki lapset ovat kouluikäisiä, tai ei ainakaan keskelle pahimpia ruuhkavuosia. Omassa lapsuudessa vinguttiin veljen kanssa koiraa vuosikausia, ja ollaan kyllä jälkikäteen tosi iloisia että vanhemmat päättivät hankkia perheeseen koiran vasta kun me lapset olimme tarpeeksi vanhoja ottamaan oikeasti vastuuta siitä hoitamisesta.

En ymmärrä miksi otit koiran, vaikka sanoit että tiesit sen hoidon jäävän sinulle kuitenkin. Koiran tai minkä tahansa lemmikin ja siis aivan ehdottomasti lapsenkin hankintaa kuuluu miettiä. Nyt ootte vaan hankkinu sen ja kun ei olekaan enää hauskaa, niin haluatte siitä eroon. Ja joo syyllistän nyt sua, koska oli silkkaa tyhmyyttä ja väärin ottaa koira kotiin, johon sitä ei alunperinkään ole haluttu. Se on teihin kiintynyt ja kodinvaihto on sille luultavasti rankkaa kaiken tämän ajan jälkeen.

[/quote]

Suosittelisin vähänkin mukavuudenhaluisemmille lemmikkiä kaipaaville koiran sijasta kissaa. Monet rodut ovat luonteeltaan seurallisia ja "koiramaisia", rakastavat temppujen opettelua ym. Mutta eivät vaadi ulkoilutusta! Ulkoilla toki voi ja kannattaa, kivalla aurinkoisella säällä kesäisin. Hoitamista ja sitoutumista kissatkin tarvitsevat, mutta on silti aivan eri tilanne kun pakollista lenkitystä ei vaadita.[/quote]

Olen samoilla linjoilla. Meillä on maatiaiskissa ja olemme olleet tosi tyytyväisiä ratkaisuumme. Lapset pitävät kissasta, mutta hoitamista ja siivoamista on paljon vähemmän kuin koiran kansa. Kissa taitaa olla myös edullisempi lemmikki, tai sitten meillä on vaan ollut hyvä tuuri ja olemme saaneet poikkeuksellisen terveen kissan. Kissa täyttää kohta 12 vuotta, mutta eläinlääkärissä on tarvinnut asioida ainoastaan kun kissa leikattiin aikanaan ettei voi saada pentuja ja sittemmin vaan rokotuksia hakemassa. Työkaverin juttuja kuunnellessa olen ymmärtänyt, että koirilla olisi keskimäärin enemmän kaikenlaiste terveysongelmaa ja kulut sen mukaiset. Itsellä tosiaan vaan kokemusta tästä yhdestä kissasta, joten mikään asiantuntija en todellakaan ole.

Älä ap välitä noista arvostelijoita! Tottakai on oikeus tuntea noin etenkin jos koiran hoito jää pääasiassa sinun harteille. Olet ilmeisesti sen verran "onnekkaassa" asemassa että nämä tuntemukset eivät johdu siitä että koira ajaisi teitä taloudelliseen ahdinkoon

(koska tiedän myös perheitä, jossa koira on hankittu senkin "uhalla" että se horjuttaa koko talouden pientä budjettia esim. erikoisruokavaliollaan) vaan nimenomaan siitä että olet väsynyt. Harmi tietysti kuulla, että olet joutunut näin ikävään tilanteeseen.

Lemmikin valinta on iso asia jota ennen olisi hyvä jos kotitalous saisi puittua yhdessä jo etukäteen sen, että se on yhteinen eläin ja tätä myötä kaikki ovat vastuussa sen hoidosta. Toki tämmöisessä tilanteessa saattaa porukka myötäillä vain jotta lemmikin hankinta nopeutuisi (niitä klassisisa "juu juu lupaan kyllä" jotka saattaa kuitenkin unohtua joko alkuhuumassa tai vastuun välttelyksi)

Itselläni ei ole lapsia mutta minusta olisi tärkeää että myös lapset oppisivat hoitamaan lemmikkieläimiä, koska kyllähän ne kuuluvat yhtä lailla heidänkin vastuulleen. Tietysti lasten iästä ja lemmikin koostakin riippuu kuinka paljon vastuuta voi antaa (koska tuskin kannattaa alakouluikäisen ulkoiluttaa jotain jättikokoista koiraa), mutta ei sekään minusta ole reilua että joudut patistelemaan heitä koiranhoitoon.

Asian esiinnostosta seuraa varmasti aikamoinen haloo mutta kyllä tuosta kannattaisi puhua koko perheen kanssa. Et ole yksin hankkinut lemmikkiä vaan se on edelleen koko perheen harteilla joten kyllä muidenkin pitäisi tehdä myös niitä hommia jotka ei välttämättä kiinnosta niin paljon.

Toivotan tsemppiä ja jaksamisia tulevaan, ap!

Koira pois, tai mies ja lapset hoitaa. Sinä asetat tämän ehdon. Sanot että et kertakaikkiaan nyt jaksa enempää, ja että sinun jaksamisesi on tärkeämpää kuin koiranpito, niin kuin onkin. Jos mies ja lapset eivät ole valmiita lenkittämään ja hoitamaan, niin sitten he eivät ilmeisesti niin kovin koiraa tahdokaan, ja se voidaan antaa pois. Tämän jälkeen ei oteta yhtään lemmikkiä enää, jonka hoitovastuu jää sille joka sitä ei halua. Nyt on kerran kokeiltu, toista kertaa ei tarvitse enää kokeilla ja laittaa sitten eläintä kiertoon. 

Älkää Ottako enää lemmikkiä kirjoitti:

Se ei koiran vika ole että otitte sen siksi ku pennut vinkuivat lemmikkiä. Se varmaan paskoo sisälle siksi kun ei ole mitään aktiviteetteja tarjolla eikä viitsitä tarpeeksi käyttää ulkona. Eli vika on ihan teissä.

Niin tai oikeastaan miehessä, joka loppujen lopuksi on koirasta vastuussa. Nouskoot yöllä käyttämään koiran pihalla tai sitten iltaisin niin pitkä lenkki, että koira saa tehtyä tarpeet. Jos mies kerran on innostunut koirasta,hän sen myös hoitakoot. Meillä minä olen innostunut koirista ja minä ne myös lähes yksin hoidan. Ja mies joutanee myös siivoamaan ne kakat aamuisin. Ja soittelemaan töistä lapsille, että muistavat viedä koiran ulos. Joka tapauksessa koira on syytön ja se ei saa kärsiä siitä, että olette sen ottaneet. Vastuu sille,  joka koiran on halunnut. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi otit koiran, vaikka sanoit että tiesit sen hoidon jäävän sinulle kuitenkin. Koiran tai minkä tahansa lemmikin ja siis aivan ehdottomasti lapsenkin hankintaa kuuluu miettiä. Nyt ootte vaan hankkinu sen ja kun ei olekaan enää hauskaa, niin haluatte siitä eroon. Ja joo syyllistän nyt sua, koska oli silkkaa tyhmyyttä ja väärin ottaa koira kotiin, johon sitä ei alunperinkään ole haluttu. Se on teihin kiintynyt ja kodinvaihto on sille luultavasti rankkaa kaiken tämän ajan jälkeen.

Etkö nyt ole  vähän kohtuuton? Syyllistät ap:n , joka porukasta on ollut ainoa, joka on ollut sitä mieltä, että koiraa ei oteta. Eikö oikea "syyllinen"ole ap:n mies, joka ei aikuisena nyt ota vastuuta koirasta, vaikka on sen halunnut ja siitä edelleen innostunut? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia naista syyllistetään jos mies on halunnut koiran eikä hoida sitä?

Kyllä vastuu lemmikin ottamisesta kuuluu molemmille vanhemmille. Jos toinen on jyrkästi vastaan eikä lemmikkiä perheeseen halua, silloin sitä ei pitäisi lainkaan ottaa.

Tästä olen kyllä eri mieltä. Kyllä yksi aikuinen pystyy huolehtimaan esim, koirasta. Meillä mies kyllä tykkää koirista/eläimistä, mutta ei halua niitä hoitaa. Kun meille on eläin otettu, on ollut itsestään selvää, että minä ja vain minä niistä huolehdin. Ei miehelle ole niistä vastuuta sysätty. Ja paljon kurjempaa olisi, jos en olisi saanut koiraa ottaa, vaikka minulle ne ovat hyvin tärkeitä. En ymmärrä, miksi toinen ihminen voisi rajata elämästäni jotakin todella tärkeätä pois jos minä niistä kerran yksin vastaan ja huolehdin, eikä ne hankaloita mitenkään sen toisen elämää. Samaten tässä, jos mies on koiran halunnut, hän sen hoitakoot. Vastuu ei ole naisen, joka ei edes koiraa halunnut. Tai kun meillä mies halusi moottoripyörän, hän sen myös maksaa ja huoltaa, minä en siitä vastuuta ota, kun en sitä ole halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi otit koiran, vaikka sanoit että tiesit sen hoidon jäävän sinulle kuitenkin. Koiran tai minkä tahansa lemmikin ja siis aivan ehdottomasti lapsenkin hankintaa kuuluu miettiä. Nyt ootte vaan hankkinu sen ja kun ei olekaan enää hauskaa, niin haluatte siitä eroon. Ja joo syyllistän nyt sua, koska oli silkkaa tyhmyyttä ja väärin ottaa koira kotiin, johon sitä ei alunperinkään ole haluttu. Se on teihin kiintynyt ja kodinvaihto on sille luultavasti rankkaa kaiken tämän ajan jälkeen.

Etkö nyt ole  vähän kohtuuton? Syyllistät ap:n , joka porukasta on ollut ainoa, joka on ollut sitä mieltä, että koiraa ei oteta. Eikö oikea "syyllinen"ole ap:n mies, joka ei aikuisena nyt ota vastuuta koirasta, vaikka on sen halunnut ja siitä edelleen innostunut? 

Nimenomaan näin. Omallakin kohdallani oli kauhea syyllistäminen siitä, että en suostu koiran hankintaan, vaikka mies lupasi pitää siitä huolta. Lopulta ajattelin, että jos asia on hänelle niin tärkeä, niin kai hän ottaa sitten vastuun koirasta, eikä minulle jää mahdottomasti hommaa. Koira tuli ja hyvin nopeasti tuli selväksi, että odotti minunkin hoitavan koiraa yhtä paljon kuin hän. Piti kohtuuttomana sitä, että minä en jaksanut lähteä lenkittämään koiraa lauantaina aamulla, kun se vinkui ulos.

Laittoi mietityttämään, että kannattaako olla lainkaan yhdessä tuollaisen miehen kanssa, joka lupaa huolehtia, mutta ei oikeasti lunasta lupauksiaan. Eipä kannattanut ja erottiin. Toisaalta hyvä, että miehen itsekkyys ja minun mielipiteistä piittaamattomuus tuli selville koiran kautta, eikä lasten kautta. 

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Sama. Oltiin tyhmiä, 20-vuotiaita kun otettiin koira ja vieläpä haastava rotu. Pari vuotta kituutettiin, kunnes päädyttiin ratkaisuun, että koiralla on parempi elämä jossain muualla. Oli aivan idioottimaista ottaa paljon ulkoilua vaativa koira perheeseen, jossa toinen teki pitkiä 10-12h työpäiviä, toinen 3-vuorotöissä, matkusteltiin paljon ja muutenkin tykättiin olla vknl muualla kuin kotona. Never again.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä sinua... Toisaalta itse olisin ikionnellinen, jos ongelmani olisi koirasta huolehtiminen ja pahin juttu olisi sisälle paskominen. Meillä on 9kk ikäinen pentu, joka on älyttömän haastava ja lisäksi sairastellut paljon. Eläinlääkäri kuluja on kertynyt tähän mennessä noin 1800€, osan kuluista on korvannut vakuutus, osaa ei koska kyseessä on ollut myös synnynnäinen vika. Koira on ns. helppo rotu, mutta meidän yksilö on kaikkea muuta. Ulkoilu on hirveää, koska koira vetää, haukkuu, ryntäilee, pelkää ihmisiä jos lähestyvät koiraa, jahtaa pyöräilijöitä ja syö kaiken mitä eteen tulee. Muutenkin pelkää vaikka mitä. Kotona tekee välillä tuhoja. Jos meille tulee vieraita niin haukkuu heitä ja ei uskalla lähestyä, mutta pyörii non stoppina ympärillä haukkuen. Lasten kaverit eivät enää voi käydä meillä, koska koira menee niin sekaisin. EI paljon muutenkaan huvita kutsua vieraita tuon koiran käytöksen takia. Näin on ollut aina, mitään erityistä syytä käytöksen alkamiselle ei ole. Olen niin finaalissa, että välillä toivon koiran vain nukkuvan pois. Silti tuo koira on hirveän tärkeä ja rakas, mutta olen aivan tosissaan pelännyt menettäväni mielenterveyden ja talouden ajautuvan katastrofiin koiran takia. 

Ihan kuin minun kirjoittama juttu! Meillä on niin samanlainen tilanne. Antaisin mitä vain jos meidän koira olisi ns. tervepäinen, reipas, rohkea ja terve. Näin ei käynyt vaan koira on arka, epävarma, vietikäs ja sairastellut paljon mikä ahdistaa ihan hirveästi, kun tuntuu ettei kohta enää rahat riitä. Parhaillaan jännitetään, että onko koiralle tulossa kallis operaatio :( Tiedän, että ns. normi koiran olisin jaksanut, mutta tällaista en osannut odottaa ja olen todella väsynyt. Kyseessä ei ole ensimmäinen koira ja silti tämä arki on välillä ihan hirveää. 

Vierailija kirjoitti:

Hei, lisäisin sellaisen jutun että vaikka aina sanotaan, että vanhemmat ovat vastuussa lemmikin hoidosta, asian voi ymmärtää monella tapaa. Joku sanoi täällä, että on ihan normaalia että lapset ensikiinnostuksen jälkeen kyllästyvät ja lakkaavat hoitamasta lemmikkiä ja vastuu siirtyy tällöin aikuiselle. Minusta asia ei ole näin. Aikuisen vastuu voi myös olla sitä, että vastuuttaa lapsen ja pitää huolen siitä että lapsi hoitaa osansa. Sama siis kuin kotitöissä. Ei lapsi voi vain sanoa ettei imurointi kiinnosta ja lakata imuroimasta. On vanhemman tehtävä patistaa lasta hoitamaan velvollisuutensa.

Ap:ta ymmärrän, mutta tosiaan sen sijaan että inhoat koiraa koeta delegoida vastuuta muulle perheelle. Koira voi olla mielettömän ihana kumppani, jos siihen malttaa kunnolla tutustua. Koira jonka henkilökohtaisiin tarpeisiin vastataan oikealla tavalla on äärimmäisen uskollinen ja kiitollinen kaveri.

Imurointi ei ole lapsen velvollisuus.