Mitä sellaista sinulle tapahtui, mitä et ikinä olisi uskonut omalle kohdallesi tapahtuvan?

Jukka Lones kirjoitti:

Iso M kirjoitti:

Rakastuin mustaan mieheen jonka kanssa asun nyt. Vielä vuosi sitten kiersin katuja Odinin porukoissa.

Trolli Odineissa ei ole naisia!

Niin olen siis mies. Aikamoinen elämänmuutos on tapahtunut, mutta nyt olen onnellinen. Aikaisemmin olinkoko ajan tyytymätön ja katkera ja syytin muita omista ongelmistani, mutta kaikki muuttui kuin salaman iskusta, kun tapasin rakkaani. Ja kyllä niissä Odin piireissä pyöri naisiakin vaikkakin vähemmän.

Kuvittelin vielä lukiossa meneväni yliopistoon ja luovani uran. Abivuotena sairastuin masennukseen, paniikkihäiriöön ym paskaan, ja tänä vuonna täytän 30 ja olen tehnyt pelkkiä ns. hanttihommia.

Positiivisena asiana pakko mainita, että tapasin mieheni kun olin 18 v. En olisi koskaan uskonut niihin aikoihin, että olisimme näinkin onnellisia yhdessä. Miehellä nimittäin oli paljon taakkaa menneisyydestään, mm alkoholismi, mutta jotenkin onnistuimme pysymään yhdessä pahat ajat ja nykyään elämä on just niin ihanaa mistä joskus haaveilin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsenahan sitä kuvittelee saavansa ihanan elämän ja kaiken (ainakin melkein tai sinnepäin) mistä haaveilee.

Olen saanut paljon, mutta ei kaikki niin ruusuisesti ole mennyt. 

- Pitkäaikainen seurustelukumppani/avomies kehitti itselleen alkoholiongelman (olemme olleet yhdessä teini-iästä asti).

- Tämä ihana kumppani osoittautunut välillä aika kusipääksi, hän on painostanut minut tekemään muutaman abortin, yksi lapsi meillä on, mutta tämänkin raskauden aikana mies oli välinpitämätön ja kylmä (toivoi mm. keskenmenoa koska ei halunnut isäksi).

- Olen tämän perheen siivooja, lastenhoitaja ja terapeutti. En tiedä koska palan loppuun. 

- Saatan olla raskaana ja kuulin taas kuinka mies aikoo lähteä ja suostuu tapaamaan vain nykyistä lastamme joka on 3-vuotias. 

Pitäisi vissiin pakata ukon kamat ja vaihtaa lukot. Olisin toivonut saavani elämääni miehen joka osaa ajatella parmmin muitakin kuin itseään. Joka osallistuisi edes jonkin verran arjen pyörittämiseen. 

Eihän tähän voi muuta sanoa, kuin että onnea valinnastasi. Harmi, että pilaat oman elämäsi lisäksi myös viattoman lapsen elämän. Häpeä.

Poikaystäväni raiskasi minut. Olimme olleet vuosikausia yhdessä ja suhteemme oli silloin mielestäni hyvä. Olen siinä mielessä poikkeustapaus, että sentään älysin jättää miehen enkä onneksi jäänyt roikkumaan. Se harmittaa, etten ymmärtänyt tehdä rikosilmoitusta.

Olen aina halunnut olla äiti ja päättänyt jääväni pitkäksi aikaa kotiäidiksi sekä haluavani monta lasta pienellä ikäerolla. Jatkoin opintojani yliopistossa osa-aikaisesti vauvan ollessa 9kk, päiväkotiin hän meni reilu 1,5-vuotiaana kun aloin kirjoittamaan gradua. En olisi ikinä uskonut olevani äiti, joka riemusta kiljuen vie taaperonsa päiväkotiin. En kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi valintaamme!

Lasteni isä kaappasi heidät lähi-itään. Enpä olisi uskonut mulle käyvän näin.

Rakastuminen toiseen mieheen. Olen ollut puolisoni kanssa reilu parikymppisistä opiskelijoista asti yhdessä. Pidin meitä pitkään tosi onnellisena ja tasapainoisena pariskuntana. Noin kolme vuotta sitten rakastuin työkaveriini, ja vaikka mitään suhdetta ei ollut, eikä mitään tapahtunut, mietin tuota miestä joka ikinen päivä edelleen. Suurin piirtein saman ajan olen miettinyt eroamista. Nyt olen aika varma, että tulemme eroamaan lähivuosina, vaikka elämä tällä hetkellä onkin aika seesteistä. 

Se, että kärsin sekundäärisestä lapsettomuudesta. Ajattelin aina, että minulla olisi useampia lapsia, itsekin olen isossa perheessä kasvanut. Mutta niin kävi, että sain pitkän yrittämisen ja useiden keskenmenojen jälkeen yhden lapsen, eikä lisää tule, jollei sitten jotakin ihmettä tapahdu.

Se, että olen töissä unelmieni työpaikassa. Haaveilin varmaan kymmenkunta vuotta, että tuossa firmassa olisi varmasti mahtavaa olla töissä, ja loppujen lopuksi se ei vaatinutkaan muuta kuin suunsa avaamisen kyseisen paikan esimiehelle ja suoraan sanomisen, että haluaisin tulla teille töihin. Kuukauden päästä olin siellä töissä. 

-Sain lapsen

- Vilkas sosiaalinen elämä ja ystävyydet aikuisiällä

-löysin eron jälkeen uuden, onnellisen parisuhteen

-uskon itseeni enkä pelkää enää

Avioero ja sitä seurannut heikko talous yksinhuoltajana. Olen töissä mutta yhden henkilön palkalla ei ostella hulppeita lahjoja lapsille tai matkusteta etelään kun yhtäkkiä kaikki kulut autosta asuntoon pitää maksaa yksin kun ennen meni kaikki 50/50.

Olin kuolla, hengissä säilymiseni oli vain parista tunnista kiinni. Halvaannuin kuitenkin täydellisesti alaraajoista, mutta opin uudestaan kävelemään vuoden pyörätuolilla liikkumisen jälkeen. Pysyin järjissäni, en koskaan vaipunut masennukseen. Erosin tästä tapahtumasta muutaman vuoden kuluttua pitkäaikaisesta parisuhteesta, jonka olin luullut olevan loppuelämäni suhde. Jokunen aika eron jälkeen sain kohtuullisen summan rahaa. Ostin heti sen jälkeen oman asunnon. Olen seikkaillut ja nähnyt maailmaa - tehnyt rohkeita hyppyjä tuntemattomaan ja mennyt mukavuusalueen ulkopuolella monessakin suhteessa. Teen unelmieni työtä. Olen särkenyt sydämeni pahasti mutta noussut aina uudestaan. Elämässä muuten kaikki todella hyvin mutta halvaantuminen jätti pienen rajoitteen liikkumiseeni ja toivoisin parisuhdetta.

Miksi ihmiset keskittyvät vain negatiivisiin asioihin elämässään? Nauttikaa siitä hyvästä mitä teillä on ja olkaa kiitollisia ylipäätään elämästä, joka päivä! Pystytte vain itse vaikuttamaan omaan onnellisuuteenne.

Löysin Jeesuksen!

Vauva kuoli synnytykseen.

En olisi ikinä uskonut, että saan kaksi keskenmenoa ja kärsisin lapsettomuudesta. Niin vain kävi

Että yksi lapsista on pahasti päihdeongelmainen.

Tätä tuskan määrää ei käsitä jos ei ole samaa kokenut. On käsittämätöntä joutua seuraamaan täysin avuttomana ilman mitään keinoja kun oma nuori aikuinen lapsi tuhoaa elämäänsä niin että mikään ei pysty myöhemminkään korjaamaan asioita.

Soitan ja sanoitan levyttävässä bändissä. (ylasteella musiikki ja äidinkieli 5)

Olin suht koht lahjakas lapsi ja teini, kävin musiikkiharrastuksissa ja koulun keskiarvoni oli sellainen ysi. Luulin, että pärjäisin elämässäni kouluarvosanojeni perusteella hyvin ja että minusta voisi tulla melkein mitä vain (paitsi tanssija, jollaiseksi yhtäkkiä 14-vuotiaana seiskan liikunta-arvosanallani halusin :D ). No, yliopisto-opinnot on pitkittyneet huomattavasti, kärsin ahdistuksesta ja aloitekyvyn puutteesta ja kaikista pahimpana juttuna reilu kaksi vuotta sitten jäin koukkuun uhkapeleihin, mitä en olisi itsestäni ikinä uskonut. Nyt velkaa on reilu kymppitonni ja häpeän tunne on valtava. Pari itsemurhayritystäkin takana, mutta nyt voin vakaammin.

Luotettava ja rauhallinen avomieheni petti ja jätti.

Että syrjäytyisin.

Olin kouluajat erittäin sosiaalinen ihminen, aina menossa harrastuksissa ja ystävien mukana. Opiskelujen loputtua muutin työn perässä pohjoiseen. Työ oli vain vuoden sijaisuus, mutta ajattelin että kyllä sinä aikana saisin ystäviä ja löytäisin muuta työtä.

Toisin kävi. Työkaverit olivat mukavia, mutta ystävyys loppui kun työt loppuivat. Töitä ei löytynyt millään, ja koska olin aivan persaukinen ei ollut varaa muuttaa takaisin lähemmäs perhettä ja ystäviä. Nyt jo melkein 4 vuotta olen istunut kotona tekemättä mitään. Ulkona käyn kaupassa, onneksi nykyään työkkärinkin voi hoitaa koneen kautta. 

Tilanne on tuonut mukanaan masennuksen, lihomisen (koska istun vaan sohvalla 24/7), ahdistuksen ja kääntyneen unirytmin. Olen menettänyt yhteyden kaikkiin vanhoihin ystäviini, vanhempieni ja sisarrusteni kanssa juttelen parin viikon välein ja näen pari kertaa vuodessa.

Tuntuu toivottomalta.

Avioliiton ja perheenperustamisen jälkeen puolisostani paljastui asioita, joita en ikipäivänä olisi suvainnut lasteni isältä tai puolisostani. Asioita, joista mies on systemaattisesti valehdellut minulle useita kertoja vuosien aikana kirkkain silmin. Tuntuuhan se aika pahalta, ettei ole ollut mahdollisuutta tehdä elämäni suurimpia päätöksiä itse, tai että joku on valinnut puolestani. Nyt kun ei enää ole mahdollisuutta aloittaa alusta sellaisen puolison kanssa jonka haluaa.

Menin aikanaan te-keskuksen kautta työkokeiluun. Noista on kuullut niin paljon, että odotus jatkosta ei ollut korkealla, kun aina kerrotaan ettei niiden kautta kukaan oikeasti koskaan ole työllistynyt pidemmäksi aikaa. No kokeilun jälkeen sain määräaikaisen pätkän ja sen loppua lähestyessä sitten sain kuulla, että minulle tarjotaan vakipaikkaa kyseisestä yrityksesta.