Minne siirrymme me vihreät, joille käy vaikeaksi äänestää vihreitä?
En voi olla ainoa, joka ei enää tunnista puoluetta entisekseen. Minä olen aikanaan kiinnostunut ympäristöasioista, kohtuullisuuden politiikasta ja tasa-arvosta. En ole millään lailla äärimmäinen, syön lihaa (kannatan riistaa ja kalastusta), mulla on lapsia ja elän hyvin tavallisesti, mitä nyt en juuri kuluta ylimääräistä, en reissaa kaukomatkoja vaan viihdyn ulkona metsässä ja perheen kanssa. Haluan vaan varmistaa, että lapsilla on elinkelpoinen planeetta.
En voi samaistua maaseutua parjaaviin tai seksillä kohuotsikoita metsästäviin räväyttelijöihin, poliittisiin pyrkyreihin enkä toisaalta äärimmäisiin idealisteihin. Muut puolueet taas tuntuvat kovin materialistisilta, kaikki on rahaa, toiset vaan jakais sen köyhille toiset rikkaille. Tai no, perussuomalaiset ja kristilliset taitaa olla ainoat muut varsinaiset arvopuolueet, mutta näitä en sattumalta tunne omikseni.
Mitäs nyt? Apatia? Väsyttävä aktivoituminen vihreiden linjan muuttamiseksi? En pidä yhdistystoiminnasta.
Olen onneksi vielä löytänyt joitakin ehdokkaita, joiden koen olevan omaa asiaa lähellä, mutta pettymyshän tää Toukon aika on ollut (ja aiemminkin oli jo turhan cityvihreää).
Kommentit (290)
Vihreäthän on koko maailman ahdingon aiheuttaneet kieltämällä ydinvoiman rakentamisen. Näin meidät on pakotettu polttamaan hiiltä, bensaa, öljyä ja turvetta, mikä edistää järjettömän nopeasti kasvihuoneilmiötä ja lämpötilojen nousua. Pelkästään jo tästä syystä Vihreät pitäisi kieltää.
Sitten vielä kaikki muu tuho. Olen asunut Espoossa nyt 25 vuotta ja Vihreitten hankkeet on tuhonneet ympäristöä ja haitanneet elämää pölyn, melun ja liikkumisen merkittävän vaikeuttamisen kautta valtavasti. Metro oli täysin turha, mutta niin vain se oli "pakko" rakentaa... ja nyt on sitten "pakko" rakentaa sokeripaloja ja neukkukuutioita paikat täyteen että olisi metronruokaa. Ja kaikkien on "pakko" muuttaa pääkaupunkialueelle, mikä on täysin turhaa. Ruuhkamaksuja ja tulleja puuhataan, vaikka mihin niitä tarvitaan, kun ei oikeita ruuhkiakaan ole. Helsinkiin meno on tehty vaikeaksi, mutta ei haittaa, työpaikat ja palvelut ja asukkaat kaikkoaa sieltä, joten ei ole mitään tarvetta sinne mennä. Vihreät puuhaa älyttömiä kävelykatuhankkeita, sinne tänne risteileviä kävelysiltoja, kalliita raideratkaisuja jotka eivät ikinä maksa itseään takaisin. Keskuspuisto pitää "suojella" kerrostalovyöhykkein. Julkinen liikenne pitkine pysäkkiväleineen ja syöttöliikenteineen, vaihtamisineen ja odotteluineen on täysi susi. Mitähän vielä?
Niin odotan, että Sinnemäestä tehdään pormestari. Helsinki saa mitä ansaitsee.
Persut ja kd on liian konservatiivisia minulle ja persuissa lisäksi vaarana ihan kahjojen koronadenialistien läpipääsy. Luontoarvoja ymmärtävä, liberaali talousoikeistolainen sopisi minulle, mutta omassa kunnassa ei sellaista ole. Voi kun voisikin äänestää Helsingissä, tosin siellä olisi jo vaikea valita.
Vierailija kirjoitti:
Persut ja kd on liian konservatiivisia minulle ja persuissa lisäksi vaarana ihan kahjojen koronadenialistien läpipääsy. Luontoarvoja ymmärtävä, liberaali talousoikeistolainen sopisi minulle, mutta omassa kunnassa ei sellaista ole. Voi kun voisikin äänestää Helsingissä, tosin siellä olisi jo vaikea valita.
Kepu tai RKP. Jos kunnassasi hyviä ehdokkaita .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persut ja kd on liian konservatiivisia minulle ja persuissa lisäksi vaarana ihan kahjojen koronadenialistien läpipääsy. Luontoarvoja ymmärtävä, liberaali talousoikeistolainen sopisi minulle, mutta omassa kunnassa ei sellaista ole. Voi kun voisikin äänestää Helsingissä, tosin siellä olisi jo vaikea valita.
Kepu tai RKP. Jos kunnassasi hyviä ehdokkaita .
RKP kävisi hyvin, mutta ei ole omassa kunnassa sopivaa (pienehkö paikka). Kepua en pysty äänestämään, eikä ne pääsääntöisesti ole kovin liberaaleja.
Liike Nyt ainoa joka selvittänyt ehdokkaiden rikostaustan ennen ehdokkuuden hyväksymistä. Hyvä! Arvostan.
Vierailija kirjoitti:
Persujen arvot ovat itse asiassa luontoystävällisemmät kuin virheiden. Unohda puolueesta esitetty disinformaatio ja mieti puolueen ajamien asioiden vaikutuksia verraten muihin puolueisiin kun arvioit sitä vaihtoehtona.
Näen persujen käytännön politiikkaa jatkuvasti töissä. Pääsääntöisesti he ovat ylpeitä siitä, ettei heillä ole kummoista koulutusta, eivätkä arvosta virkamiehiä, joilla on alansa osaaminen ja jotka valmistelevat asioita heille. En voisi äänestää porukkaa, jotka on ylpeitä tyhmyydestä.
Tv just nyt. Vihreä puheenjohtaja jankuttaa vaan ilmastonmuutosmantraa puheenjohtajatentissä ja joka keskustelussa. Voi huokaus. Ja samalla Hesassa haluavat rakentaa metsät ja tyhjät tontit täyteen betonilaatikoita jotka EIVÄT ole ilmastoystävällisiä vaikka niin väitetään. Kalliot räjäytetään ja rannat rakennetaan täyteen mukamas valtavan väestönkasvun takia. Ei ole matikka Vihreiden paras aine.
Minäkään en oikein tunnista enää Vihreitä entisekseen. He ovat tehneet todella tärkeää asiaa tuodessaan luonnon puolustamisen agendalle, ja siinä riittää tehtävää aivan valtavasti edelleen, ja siihen tarvitaan kaikkien alojen osaamista ja innovaatioita, ja se on aika hyvin lyönyt läpi. Mutta näitä muita asioita, mitä nykyään ajavat, en enää ymmärrä.
Jos ei tässä maassa herätä ymmärtämään miten vaarallinen Vihreä liike ja Vihreiden harjoittama politiikka on , joudumme perikatoon.
Ideologian taustalla vaikuttaa anarkismi. Moni syvävihreä ihannoi stalinismia ja yhteiskunnan rakenteita sisältä käsin tuhoavia toimia. Valtaa jos saavat häikäilemätöntä on heidän omien puolustelu vaikka omat syyllistyisivät rikollisiin puuhiin. Koska ei oikeasti olla yhteisen hyvän asialla. Kannattaa perehtyä hieman historiaan ja aiheesta kirjoittavien teksteihin. Esim entinen Vihreä kirjoittanut kirjan "Viisastuminen sallittu".
Minua helsinkiläisenä inhottaa tuo vihreiden ymmärtämättömyys maaseutua ja maaseudun pikkukaupunkeja kohtaan. He eivät esim tajua julkisesta liikenteestä pääkaupunkiseudun ulkopuolella yhtään mitään.
Hiljakkoin on rekisteröity kaksi luonnon puolustamiseen keskittyvää yhdistystä Jotka aikovat rekisteröityä puolueeksi…
Vihreiden pitäisi ajatella asioita globaalisti ja toimia paikallisesti. Todellisuudessa vastustavat vain paikallisesti asioita, joita globaalisti ajatellen ei tulisi vastustaa. Ydinvoimasta tässä ketjussa on jo puhuttu paljon, mutta kaivokset, metalliteollisuus ja metsien käyttö Suomessa ovat vihreiden vastustamia asioita. Globaalisti älytöntä on kieltää täältä kaivokset = siirtyvät kehitysmaihin, joissa lapsityövoimaongelma ja huonommin hoidettu ympäristönhuolto. Metalliteollisuus siirtyy hiilivoimalla tuotettavaksi Kiinaan. Metsähakkuiden vähennys siirtyy (tutkitusti) tropiikkiin, jossa metsäkato on todellisuutta päinvastoin kuin Suomessa.
Vaikka deGröna hävisi ääniä, silti vaikuttamassa Stadin pilaamisesta ..... jos vaan seuraatte mitä täällä pääkaupungissa tapahtuu niin huomaatte ettei mikään muutu. Luontoa p...aksi vaan ja seliseli perään. Nyt Elielinaukiollekin järkyttävää toimistohökötys vaikka tyhjää toimistotilaa pilvin pimein vieressä.
Asioita, joita en koe vihreissä omikseni: 1) Helsingin kunnallispolitiikka ja järjetön rakentaminen, olen pettynyt Sinnemäkeen.
2) Tämä woketustouhu. Ihan hyviä periaatteita, mutta käytännössä touhu menee välillä överiksi.
Kirjojen sensuroiminen esimerkiksi.
Ent vihreä itsekin kirjoitti:
Jos ei tässä maassa herätä ymmärtämään miten vaarallinen Vihreä liike ja Vihreiden harjoittama politiikka on , joudumme perikatoon.
Ideologian taustalla vaikuttaa anarkismi. Moni syvävihreä ihannoi stalinismia ja yhteiskunnan rakenteita sisältä käsin tuhoavia toimia. Valtaa jos saavat häikäilemätöntä on heidän omien puolustelu vaikka omat syyllistyisivät rikollisiin puuhiin. Koska ei oikeasti olla yhteisen hyvän asialla. Kannattaa perehtyä hieman historiaan ja aiheesta kirjoittavien teksteihin. Esim entinen Vihreä kirjoittanut kirjan "Viisastuminen sallittu".
Höpö höpö
KD mun suosikki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex-vihreiden äänestäjänä eilen annoin juuri ääneni kristillisille. Sari Essayh on tämän hetken Suomen poliitikoista fiksuimmasta päästä. Harmi ettei häntä voinut äänestää kotikaupungissani, mutta valisin toisen naisehdokkaan kristillisten listoilta.
KD ja Kepu ainakin Helsingissä ihan huippuehdokkaita. Arvot kohdillaan ja viisautta vaikka muille jakaa. Ympäristö- ja luonnonsuojeluasiat hyvin tärkeitä molemmille puolueille. Malmin kenttää halunneet molemmissa koko puolueen voimin säästää kalliilta rakentamiselta. Ymmärtävät pienyrittäjää myös ja lapsiperheitä.
Sari E. on niin viisas nainen, toivon että hänestä tulisi joskus pääministeri tai miksei vaikkapa presidenttikin. Kaikissa keskusteluissa vie aina voiton ja saa parhaat arviot kaikilta politiikan asiantuntijoilta. Ihan pettämätön vuosikausia.
Ei tuo mene läpi kehenkään. Keskusta on yksi ympäristöön negatiivisimmin suuntautuvista puolueista. Se on selvää, jos yhtään seuraa.
Teille pitäisi olla vihreä liberaalipuolue, se olisi lähinnä sitä mitä luultavasti haette.
Paras ja kattavin ympäristöohjelma on kuitenkin Suomen kommunistisella puolueella.
Psykiatriselle osastolle, tai itärajan taa.
Helsingissä Vihreät saaneet todella lunta tupaan viime vuosina. Uskon että joku linkki gryndereihin, ei muuten mahdollista että itseään luontopuolueena mainostavat haluavat tuhota luonnon kaavoittamalla ylipaljon luontoalueita Stadissa. Nyt sitten Emma Kari haluaa perustaa niittyjä Stadiin. Meinasin revetä kun hän ehdotti nurmikkoa eduskuntatalon edessä muutettavan niityksi. OMG! Sillähän nämä biodiversiteettikysymykset ja luonnon kato ratkaistaankin, muuttamalla Stadin nurmikentät niityksi! 🙈 Kuitenkin Malmilla on ainutlaatuinen niitty, ikivanha ja harvinainen. Se pitää Vihreiden mielestä tuhota. Niin tuhottiin Kumpulan Kallio, niin tuhottiin Stansvikin ikimetsä, niin tuhottiin Patterinmäeb metsä, niin tuhottiin Pirkkolan metsä Keskuspuistossa jne. Lista on pitkä. Ja Vihreiden syntilista on helvetin pitkä, he ajavat näitä rakennushankkeita.