Minne siirrymme me vihreät, joille käy vaikeaksi äänestää vihreitä?
En voi olla ainoa, joka ei enää tunnista puoluetta entisekseen. Minä olen aikanaan kiinnostunut ympäristöasioista, kohtuullisuuden politiikasta ja tasa-arvosta. En ole millään lailla äärimmäinen, syön lihaa (kannatan riistaa ja kalastusta), mulla on lapsia ja elän hyvin tavallisesti, mitä nyt en juuri kuluta ylimääräistä, en reissaa kaukomatkoja vaan viihdyn ulkona metsässä ja perheen kanssa. Haluan vaan varmistaa, että lapsilla on elinkelpoinen planeetta.
En voi samaistua maaseutua parjaaviin tai seksillä kohuotsikoita metsästäviin räväyttelijöihin, poliittisiin pyrkyreihin enkä toisaalta äärimmäisiin idealisteihin. Muut puolueet taas tuntuvat kovin materialistisilta, kaikki on rahaa, toiset vaan jakais sen köyhille toiset rikkaille. Tai no, perussuomalaiset ja kristilliset taitaa olla ainoat muut varsinaiset arvopuolueet, mutta näitä en sattumalta tunne omikseni.
Mitäs nyt? Apatia? Väsyttävä aktivoituminen vihreiden linjan muuttamiseksi? En pidä yhdistystoiminnasta.
Olen onneksi vielä löytänyt joitakin ehdokkaita, joiden koen olevan omaa asiaa lähellä, mutta pettymyshän tää Toukon aika on ollut (ja aiemminkin oli jo turhan cityvihreää).
Kommentit (290)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen todellinen luontoihminen ja varsinkin eläimet on mulle todella tärkeitä. Äänestin juuri näistä syistä eilen persuja.
Kerrotko, miten persujen ajama politiikka ajaa luonnon ja eläinten asiaa? Konkreettisia tekoja ja aloitteita? Ihan vilpittömästi kyselen, sillä voisin äänestää persuja, jos minulla olisi todistusaineistoa puolueen ympäristöystävällisistä linjauksista.
Persut ajavat nykyistä tiukempaa eläinsuojelulakia. Persujen joukossa on muutamia (naisia), jotka korostavat todella voimakkaasti eläinten oikeuksia. Ehkä sellaisten joukosta löydät oman ehdokkaasi.
Vierailija kirjoitti:
Ex-vihreiden äänestäjänä eilen annoin juuri ääneni kristillisille. Sari Essayh on tämän hetken Suomen poliitikoista fiksuimmasta päästä. Harmi ettei häntä voinut äänestää kotikaupungissani, mutta valisin toisen naisehdokkaan kristillisten listoilta.
KD ja Kepu ainakin Helsingissä ihan huippuehdokkaita. Arvot kohdillaan ja viisautta vaikka muille jakaa. Ympäristö- ja luonnonsuojeluasiat hyvin tärkeitä molemmille puolueille. Malmin kenttää halunneet molemmissa koko puolueen voimin säästää kalliilta rakentamiselta. Ymmärtävät pienyrittäjää myös ja lapsiperheitä.
Sari E. on niin viisas nainen, toivon että hänestä tulisi joskus pääministeri tai miksei vaikkapa presidenttikin. Kaikissa keskusteluissa vie aina voiton ja saa parhaat arviot kaikilta politiikan asiantuntijoilta. Ihan pettämätön vuosikausia.

Näin on, aika ikävää että tietämättä ja tuntematta oikeita persujen arvoja kuulee koko ajan heitä haukuttavan. Aivan tervejärkisiä ihmisiä ja terveitä arvoja ajavat. Ainoa mistä en tykkää on se EU- vastaisuus monilla. Mutta nyt onkin kuntavaalit, ei näissä ratkota EU: n eikä koko Suomen asioita vaan paikallisia. Koillis- Helsingissä hyviä persuehdokkaita. Tunnen heistä pari henkilökohtaisestikin. Itse kuitenkin kristittynä äänestä KD: ta
Vierailija kirjoitti:
Persuissa puolustetaan myös luontoarvoja. Kuten keskuspuiston säilyttämistä ja Malmin lentokenttää liito-oravineen.
Tämä!
Taidan äänestää persuja tällä kertaa.
Piraattipuolue. Inhimillinen mutta ei yli-idealistinen.
KD mun suosikki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex-vihreiden äänestäjänä eilen annoin juuri ääneni kristillisille. Sari Essayh on tämän hetken Suomen poliitikoista fiksuimmasta päästä. Harmi ettei häntä voinut äänestää kotikaupungissani, mutta valisin toisen naisehdokkaan kristillisten listoilta.
KD ja Kepu ainakin Helsingissä ihan huippuehdokkaita. Arvot kohdillaan ja viisautta vaikka muille jakaa. Ympäristö- ja luonnonsuojeluasiat hyvin tärkeitä molemmille puolueille. Malmin kenttää halunneet molemmissa koko puolueen voimin säästää kalliilta rakentamiselta. Ymmärtävät pienyrittäjää myös ja lapsiperheitä.
Sari E. on niin viisas nainen, toivon että hänestä tulisi joskus pääministeri tai miksei vaikkapa presidenttikin. Kaikissa keskusteluissa vie aina voiton ja saa parhaat arviot kaikilta politiikan asiantuntijoilta. Ihan pettämätön vuosikausia.
Helsingissä KD ja Keskusta ajavat myös Helsinki-lisää takaisin. Vaikka itsellä ei enää ole ihan pieniä lapsia, niin minusta oli väärin säästää lapsiperheistä. Perheillä pitää olla mahdollisuus valita, jos haluavat taaperoikäisen hoitaa kotona eikä 1-vuotiasta haluta vielä viedä täysiin päiväkoteihin. Pehmeitä perhearvoja arvosten itsekin.
Samoin toivon, että Sari E. johtaisi tätä maata joskus vielä joko päämisterinä tai presidenttinä.

Totta. Helsinki-lisän poistuminen on monelle lapsiperheelle iso menetys. Varsinkin kun ei niitä hoitopaikkoja helposti saa ja jos saa niin melko kaukana kotoa.
Omat lapset jo isoja että itseäni ei kosketa mutta nuoret perheet valittavat tätä ja kuitenkin Helsinki on niin törkeän kallis kaupunki asua.
Ns Helsinkilisän poistaminen on mielestäni törkeää Vihreiltä jotka äänestivät että tuki lakkautetaan. Joku selitti että sen poistuminen edesauttaisi maahanmuuttajaperheiden lapsia sopeutumaan paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan ja näin vähentäisi segregaatiota. Huono peruste. Näin lyödään lapsiperheitä ja hankaloitetaan valmiiksi haastavassa tilanteessa ja alkaa hirvittävä tautikierre kun lapsi niin pienenä lähtee päiväkotiuralleen. Pienten vastustuskyky on vielä kehittymätön ja joskus 3-4v ei enää niin altis kaikille pöpöille.
Miten paljon helsinkilisä muuten on? 200-300 euroa?
Vierailija kirjoitti:
Helsinkilisästä:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/823450ee-a9a1-41c7-936e-9c910c82e…
Terhi Peltokorpi on muuten yksi fiksuimpia valtuutettuja Hesassa. Olen kuunnellut puheenvuoroja ja Terhi nousee ehdoitta yhdeksi viisaimmista valtuutetuista Laura Kolben kanssa.
Hyvillä ja oikeilla asioilla ratsastaminen ei tee ihmisestä automaattisesti hyvää. Suurin osa ihmisistä muuttuu valtaa saadessaan. Näiden pohjalta äänestän, enkä enää puoluetta vaan ihmistä.
Ympäristöarvojen vaalimisesta kiinnostuneita ehdokkaita löytyy monista puolueista. Iso osa äänestäjistä äänestää tiettyä puoluetta sen edustamien (lue mainostamien) arvojen takia, vaikkei ehdokas olisikaan loppupeleissä samaa mieltä mistään. Vaatii viitseliäisyyttä löytää sopiva ehdokas. Kaikilla ei ole sitä eikä aikaa joten äänestävät puoluetta ja sen imagoa.
Ainakin Helsingissä Ympäristöliikkeen ehdokkaat ovat hyvä vaihtoehto vihreille!
Vihreät haluavat lisää pyöräteitä jo nyt aivan kuihtuvaan keskustaan. Eli autoja ei ja tietulleja suunnittelevat, pysäköintipaikkoja onkin vähennetty reilusti viime vuosina. Ei haittaa en käy autolla keskustassa. En oikein käy siellä muutenkaan kun muualla on hyviä paikkoja minne mennä perheen kanssa syömään ja ulkoilemaan. Mutta säälittää yritykset, iso konkurssiaalto nähtävissä keskustan liikkeissä. Moni lopettaa kun ei riitä asiakkaita. Hyvä Vihreät. Ja yhdessä kokkareiden kanssa sitten myydään tontit sijoittajille ja rakennetaan lisää pytinkejä joihin ei suomalaisilla ole edes varaa.... Onneksi on mahdollisuus asua muualla missä on kaikki mitä ihminen arjessaan tarvitsee.
Entisenä stadilaisena kauhulla seuraan mitä siellä tapahtuu. Älkää nyt j...ta äänestäkö vihreitä enää Stadissa! Muuallakaan. Niiden valtakausi tietää pelkkiä veroja ja kurjuutta kansalle.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin Helsingissä Ympäristöliikkeen ehdokkaat ovat hyvä vaihtoehto vihreille!
Joo äänestin heitä. Ihania ehdokkaita ja aitoja luontoihmisiä. Ei poliittista taustaa kuin parilla mutta pitkäaikaista osaamista monelta alalta. Ja ennen kaikkea tolkun ihmisiä.
Liberaali? Piraattipuolue? Kokoomus? Vasemmistolaisuus on vanhentunut dogma, siinä ei kannata itseään liata
Vierailija kirjoitti:
Persuissa puolustetaan myös luontoarvoja. Kuten keskuspuiston säilyttämistä ja Malmin lentokenttää liito-oravineen.
Vantaalla on ainakin 3 persua jotka haluaisivat vantaalle biokaasulaitoksen, kaasulla toimivia julkisen liikenteen busseja. lähde: Vantaan Sanomat, Mielipide 8.5.2021.
Espoossa on yksi persu, joka on ympäristötutkimuksen konsultti. Tutkii mahdollisuuksia uusien aurinkokennollisten kattojen käyttöönottamisesta uusissa pientaloissa.
Ympäristöliike Helsingille meni minun ääneni. Perusteluina Malmin kentän luontoarvot, joita Vihreät eivät selvästi ole halukkaita puolustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuissa puolustetaan myös luontoarvoja. Kuten keskuspuiston säilyttämistä ja Malmin lentokenttää liito-oravineen.
Niin. Kyllä on perustavanlaatuista luonnonsuojelua a la Persu - Malmin lentokenttä,tuo lontokohteiden helmi ja monimuotoisuuden keskittymä.
Nimenomaan Helsingissä Vihreät ei ole enää mikään VIHREÄ puolue, vaan kannattaa raivokasta täydennys/tiivistämisrakentamista ja betonislummeja. Erityisesti Kivekäs ja Särelä jotka ovat perustaneet fanaattista ideologiaa hohkaavan LKH-ryhmän jossa tätä rakentamisvouhotusta perustellaan jollain täysin vanhentuneilla tutkimuksilla ja ihmeellisillä päähänpinttymillä. Siellä grynderifirmojen rahanahneet pomot sekä itsetunto-ongelmaiset perähikiältä muuttaneet aikamiespojat kimpassa maalittavat tuhottavaksi sopivia viheralueita ja haaveilevat New York -tyyppisestä metropolista koska onhan se niin noloa asua "pikkukaupungissa" kun mitä ne ulkomaalaiset kaveritkin meistä nyt ajattelee. Ja ihan hirveä ajatus lusia lähiössä luonnon keskellä, koska tosihipsteri asuu tietysti kantakaupungissa. Ja sitä kantakaupunkia pitää tietysti siitä syystä saada joka paikkaan.
En koskaan ikinä milloinkaan enää tulee äänestämään Helsingin Vihreitä. Muualla Suomessa niillä varmasti vielä onkin ihan oikeita vihreitä periaatteita.
Helsingissä on valtavasti vuokra- asuntoja tyhjillään. Muuttotappiokunta muutenkin, ehkä korona yksi syy mutta moni muuttaa "väljemmille vesille" kun haluaa enemmän neliöitä ja ehkäpä pihamaatakin. Vantaalta ja Espoosta löytyy pientalovaltaisia alueita joissa perheet viihtyvät.
Helsingin ja pääkaupunkiseudun rakennusbuumi on niin grynderivetoista että eivät ainakaan asuntojen hinnat laske vaikka rakennettaisiin miten paljon.
Vihreät toitottavat korkeiden asuntojen ilmastovaikutuksia, siis nimenomaan että ovat positiivisia ilmaston kannalta, mutta tämän ovat monet asiantuntijat todenneet hölynpölyksi. Pientalot ovat kuitenkin energiaystävällsempiä, toki vaikuttaa rakennustapa ja materiaalien valinnat.