Te, joiden arki on hektistä: mikä tekee arjestanne hektistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä en ole hektiseksi kokenut, mutta nyt työpaineet tekevät hektisen. Kuljetan töitä kotiin, mietin illalla ja yöllä tekemisjärjestyksiä ja tarvittavia kokouksia, mitkä työmatkat pakollisia mitkä ei. Kunhan tämä suman saan purettua teen slekämmät suunnitelmat ensi vuodelle. Hektiseksi elämästä tekee juuri tämä kaaos, liikaa yllättäviä, päällekkäisiä tehtäviä, ei meinaa jaksaa aloittaa mistään päästä ja sortuu karkaamaan av:lle aivoja lepuuttaamaan.  No, lisää suunnittelua kehiin. Perhe ja lapset, joita lapseton ap epäilee suurimmaksi hektisyyden syyksi eivät omassa elämässäni tuo kiirettä, enemmänkin tuovat sitä hyvää oloa joka stressiä purkaa.

Ei tuo ollut mikään epäily, vaan vedin vain yhteen, mitä ihmiset ketjuun kirjoittavat.

Ja totta kai lapset lisäävät työpäivän perään kaikenlaisia pakollisia tehtäviä, joita lapsettomalla ei ole. Ap

katsot asiaa tyypillisestä lapsettoman näkökulmasta. On katsos olemassa ihmisiä, joille lapset ovat tärkeitä ja rakkaita. Silloin lapset ja heidän kanssaan oleminen eivät ole "kaikenlaisia pakollisia tehtäviä" työpäivän perässä, vaan se kokonaispaketti on tärkeä: Työaikaa voi lyhentää, luottamistehtäviä ja harrastuksia karsia, jotta jää riittävästi aikaa sille tärkeimmälle: Omalle perheelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin sanoen hektistä on, kun sitä itse pidetään hektisenä. Ihan tavista tähänastiset kommentit lukeneena.

Ei todellakaan mitään hektistä muuta kuin omassa pikku tärkeilyssä ja tarpeessa päteä.

Mutta lähdetään nyt siitä, että teillä on hirmu hektistä teitien arki.

Jos perustankin teiteille rentouttavan hemmotteluspan?

"Irtaudu arjesta ja arjen asettamista haasteista (kuten lasten kyydityksistä), rentoudu!

Olet sen ansainnut häsläävänä anteeksi hektistä elämää viettävänä mammana anteeksi naisena!

Löydä sisäinen sankarittaresi lojumalla törkyhintaisessa meidän kuplapaljussa!"

Omasta mielestä tuo on loistava idea.

Ensi vuonna saatte sitten katkerina lukea mun verotietoja sanomalehdistä.

Haastattelussa totean vaatimattomasti, että yrityksen takia mun elämä on hirmu hektistä.

Kuulostaa ihanalta tuo spa, mutta kuka hoitaa lapset? Ei sinne kuplapaljuun lasten kanssa kannata lähteä, ei tule rentoutumisesta kyllä mitään.

Tyypillinen vastaus, Kuulostaa kivalta MUTTA...

No ei se MUTTA siitä häviä mihinkään, vaikka siitä ei saisi puhua. Koitas itse mennä 3 pienen lapsen kanssa kylpylälomalle rentoutumaan.

Eikö niillä lapsilla ole isää, mummoa, kummia, hoitopaikkaa...

Kaikki liikenevä (todella vähäinen!) hoitoapu menee ihan välttämättömiin menoihin.

Ihmisillä on outo käsitys, että pitää olla syy kaikkeen, siis syy käydä lääkärissä, syy asioida virastossa jne.

Mutta on myös hyvä syy ja välttämätöntä huolehtia omasta jaksamisestaan. Eli parin tunnin-päivän rentoutuminen voi joskus olla ihan välttämätöntä.

Joo, mutta en vaan kestä sitä tunnetta mikä tulee mulle itselleni, jos pyydän hoitoapua omaa rentoutumista varten. Ehkä kerran, pari vuodessa on vielä ok, mutta säännöllisesti ei. Varmaan saisin hoitoapua, mutta kyllä sitä vähän hitaasti katsottaisiin. Mun psyyke ei vaan kestä enää kaiken muun väsymyksen lisäksi sitä riittämättömän ja laiskan äidin leimaa. Muilla voi olla toisin, mutta meillä on nyt näin. En oleta, että tätä ymmärretään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä en ole hektiseksi kokenut, mutta nyt työpaineet tekevät hektisen. Kuljetan töitä kotiin, mietin illalla ja yöllä tekemisjärjestyksiä ja tarvittavia kokouksia, mitkä työmatkat pakollisia mitkä ei. Kunhan tämä suman saan purettua teen slekämmät suunnitelmat ensi vuodelle. Hektiseksi elämästä tekee juuri tämä kaaos, liikaa yllättäviä, päällekkäisiä tehtäviä, ei meinaa jaksaa aloittaa mistään päästä ja sortuu karkaamaan av:lle aivoja lepuuttaamaan.  No, lisää suunnittelua kehiin. Perhe ja lapset, joita lapseton ap epäilee suurimmaksi hektisyyden syyksi eivät omassa elämässäni tuo kiirettä, enemmänkin tuovat sitä hyvää oloa joka stressiä purkaa.

Ei tuo ollut mikään epäily, vaan vedin vain yhteen, mitä ihmiset ketjuun kirjoittavat.

Ja totta kai lapset lisäävät työpäivän perään kaikenlaisia pakollisia tehtäviä, joita lapsettomalla ei ole. Ap

katsot asiaa tyypillisestä lapsettoman näkökulmasta. On katsos olemassa ihmisiä, joille lapset ovat tärkeitä ja rakkaita. Silloin lapset ja heidän kanssaan oleminen eivät ole "kaikenlaisia pakollisia tehtäviä" työpäivän perässä, vaan se kokonaispaketti on tärkeä: Työaikaa voi lyhentää, luottamistehtäviä ja harrastuksia karsia, jotta jää riittävästi aikaa sille tärkeimmälle: Omalle perheelle.

Olen samaa mieltä. Kyse ei ole joistakin pakollisista tehtävistä työajan jälkeen. Tai en tiedä, ehkä se voi jollekin olla sellaista. Ehkä silloin on helppo aikatauluttaa ja organisoida tehokkaasti, jos kokee lapset näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä en ole hektiseksi kokenut, mutta nyt työpaineet tekevät hektisen. Kuljetan töitä kotiin, mietin illalla ja yöllä tekemisjärjestyksiä ja tarvittavia kokouksia, mitkä työmatkat pakollisia mitkä ei. Kunhan tämä suman saan purettua teen slekämmät suunnitelmat ensi vuodelle. Hektiseksi elämästä tekee juuri tämä kaaos, liikaa yllättäviä, päällekkäisiä tehtäviä, ei meinaa jaksaa aloittaa mistään päästä ja sortuu karkaamaan av:lle aivoja lepuuttaamaan.  No, lisää suunnittelua kehiin. Perhe ja lapset, joita lapseton ap epäilee suurimmaksi hektisyyden syyksi eivät omassa elämässäni tuo kiirettä, enemmänkin tuovat sitä hyvää oloa joka stressiä purkaa.

Ei tuo ollut mikään epäily, vaan vedin vain yhteen, mitä ihmiset ketjuun kirjoittavat.

Ja totta kai lapset lisäävät työpäivän perään kaikenlaisia pakollisia tehtäviä, joita lapsettomalla ei ole. Ap

katsot asiaa tyypillisestä lapsettoman näkökulmasta. On katsos olemassa ihmisiä, joille lapset ovat tärkeitä ja rakkaita. Silloin lapset ja heidän kanssaan oleminen eivät ole "kaikenlaisia pakollisia tehtäviä" työpäivän perässä, vaan se kokonaispaketti on tärkeä: Työaikaa voi lyhentää, luottamistehtäviä ja harrastuksia karsia, jotta jää riittävästi aikaa sille tärkeimmälle: Omalle perheelle.

Ilmeisesti nuo vastanneet, jotka mainitsevat lapset hektisyyden syyksi, katsovat sitten asiaa myös lapsettoman näkökulmasta? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tuntuvat olevan suurin hektisyyden lähde.

Ja itse ajattelin ilman muuta, että hektisyys on negatiivinen asia. Mutta myönnän olevani itse leppoisan elämän kannattaja. En ole hyörijätyyppiä ollenkaan. Ap

Ei lapset sinänsä ole mikään suurin hektisyyden lähde, vaan se, että haalitaan yhteensä liian iso paketti tekemistä ja puuhaa, jolloin vuorokauden tunnit eivät riitä kunnolla kaikkeen siihen, mitä on tullut elämäänsä haalineeksi.

Meidän arki ei ole hektistä. Meillä on kolme lasta, koira, iso talo ja piha. Siivooja käy siivoamassa, jokaisella perheenjäsenellä on 1-2 harrastusta, kotityöt tehdään yhdessä, mulla on 75% työaika ja miehellä toimisto kotona. Voisin kuvitella, että jos me molemmat oltaisiin kokopäivätyössä kodin ulkopuolella, ja lapsilla olisi vaikka muutama harrastus enemmän, tai oltaisiin tosi tarkkoja pihan suhteen... tai koiran ulkoilutus olisi pakkopullaa... keksin vaikka kuinka monta asiaa, jotka toisivat hektisyyttä elämään. Lasten kanssa ei ole pakko olla hektistä!

Vastauksissa lapset mainitaan hektisyyden lähteeksi useammin kuin mikään muu asia, ja sen kyllä ymmärtää. Se on myös varmasti isoin ero omaan elämääni, johon ei siis lapsia kuulu. Ap

rankka/vaativa/vuorotyö kyllä mainitaan vähinän yhtä usein. Miksi sinulla on tarve todistaa, että juuri lapset ovat se hektisyyttä aiheuttava osatekijä?

Mulle arki lasten kanssa kuulosti helpolta siihen verrattuna, että isä sairastaa. Vähintää viikoittain autan vanhempiani. Ratkon etänä kaikenlaisia ongelmia, maksan laskuja, autan kännykän kanssa, olen autonkuljettaja vaikka minne. Käyn mökkireissuilla vanhempieni kanssa. Isäni alkaa tarvita apua turvavyön kiinnittämiswstä takin päälle saamiseen. Päälle tulee vielä suru, sillä pieni palanen isääni kuolee joka päivä.

Kokopäivätyö, jonka ohessa maisteriopinnot yliopistossa kahdessa vuodessa. Kolme lasta, joista kaksi harrastaa kilpaurheilua. Mies paljon töissä ja lisäksi toimii nuorison joukkuevalmentajana. Omakotitalo, jota pitäisi rempatakin. Ei juurikaan tukiverkkoja, päinvastoin omat vanhemmat alkavat olla jo avun tarpeessa milloin missäkin asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset tuntuvat olevan suurin hektisyyden lähde.

Ja itse ajattelin ilman muuta, että hektisyys on negatiivinen asia. Mutta myönnän olevani itse leppoisan elämän kannattaja. En ole hyörijätyyppiä ollenkaan. Ap

Ei lapset sinänsä ole mikään suurin hektisyyden lähde, vaan se, että haalitaan yhteensä liian iso paketti tekemistä ja puuhaa, jolloin vuorokauden tunnit eivät riitä kunnolla kaikkeen siihen, mitä on tullut elämäänsä haalineeksi.

Meidän arki ei ole hektistä. Meillä on kolme lasta, koira, iso talo ja piha. Siivooja käy siivoamassa, jokaisella perheenjäsenellä on 1-2 harrastusta, kotityöt tehdään yhdessä, mulla on 75% työaika ja miehellä toimisto kotona. Voisin kuvitella, että jos me molemmat oltaisiin kokopäivätyössä kodin ulkopuolella, ja lapsilla olisi vaikka muutama harrastus enemmän, tai oltaisiin tosi tarkkoja pihan suhteen... tai koiran ulkoilutus olisi pakkopullaa... keksin vaikka kuinka monta asiaa, jotka toisivat hektisyyttä elämään. Lasten kanssa ei ole pakko olla hektistä!

Vastauksissa lapset mainitaan hektisyyden lähteeksi useammin kuin mikään muu asia, ja sen kyllä ymmärtää. Se on myös varmasti isoin ero omaan elämääni, johon ei siis lapsia kuulu. Ap

rankka/vaativa/vuorotyö kyllä mainitaan vähinän yhtä usein. Miksi sinulla on tarve todistaa, että juuri lapset ovat se hektisyyttä aiheuttava osatekijä?

Mulle arki lasten kanssa kuulosti helpolta siihen verrattuna, että isä sairastaa. Vähintää viikoittain autan vanhempiani. Ratkon etänä kaikenlaisia ongelmia, maksan laskuja, autan kännykän kanssa, olen autonkuljettaja vaikka minne. Käyn mökkireissuilla vanhempieni kanssa. Isäni alkaa tarvita apua turvavyön kiinnittämiswstä takin päälle saamiseen. Päälle tulee vielä suru, sillä pieni palanen isääni kuolee joka päivä.

Arvostan. Itsellä on lapsiperhe ja välillä tuntuu, että voimat loppuu. Mutta en uskalla edes ajatella tuota elänvaihetta. Se on kuitenkin niin paljon myös luopumista kaiken muun lisäksi.

Omasta arjestani tekee hektistä:

-päivätyö ja pitkähköt työmatkat

-osa-aikaopiskelu, johon sisältyy myös pakollista työharjoittelua

-miehen pitkät työpäivät/ylityöt

-vanha omakotitalo, jota rempataan itse

-iso piha

-kaksi koiraa

Yksinhuoltajuus ja pienet tulot. Yksinhuoltajana vastaan kaikesta yksin ja kun se on tehtävä pienillä tuloilla, niin työmäärä on moninkertainen, DIY-meiningillä. Ei rahaa esim. ajokorttiin tai tiskikoneeseen saati autoon, ja kaikki tarvittava hankittava itse tehden tai esim. kirppiksiä ja kierrätyksiä kiertäen. En ole säännöllisessä kokopäivätyössä, alallani ei juuri töitä ole mutten käsitä miten töihin ehtisinkään. Esim. eilen kuskasin lasta pyörällä kasiksi kouluun (koulu kauempana ja ekaluokkalainen ei saa sinne kovan liikenteen vuoksi vielä itse pyöräillä) ja taas kesken päivän monen kilometrin päähän toiseen kaupunginosaan hammaslääkäriin, josta takaisin kouluun ja sitten taas kotiin, josta melkein heti taas pyörällä harrastuksiin 10km edestakaisin ja talvikenkiä etsimään (ei löytynyt), kaupan kautta ruokaa laittamaan ja kiireesti iltatoimiin. Yritin vähän aikaa käydä töissä, mutta työ häiritsi pahasti elämäämme. Jouduin ottamaan melkein joka viikko 2-3 päivänä tunteja tai jopa koko päivän vapaata, koska kuka nämä lapsen asiat, päiväkotiin ja kouluun vienti ja haku, mm. silmälääkärit, optikot, terveystarkastukset, hammaslääkärit, koulu- tai päiväkotinäytelmän asun ompelut, harrastuksiin viennit, kodin remontit, pyöränkumin paikkaukset ja huollot, tietokone-, vakuutus-, sopimus-, virasto-, ja pankkiasiat, lomien suunnittelut ja toteutus, ruuanlaitto, siivous, tiskaus, pyykit, maalaustyöt, vaatehuolto ja edullisten kausivaatteiden metsästys, sisustus- yms. kotityöt, joululahjat, syntymäpäivät ja muut juhlajärjestelyt, kaverikyläilyt ja yhteydenpidot ystäviin ja sukulaisiin hoitaa muu kuin minä. Ja sentään yksi oma liikuntaharrastus itsellenikin suotakoon. 

Vierailija kirjoitti:

Yksinhuoltajuus ja pienet tulot. Yksinhuoltajana vastaan kaikesta yksin ja kun se on tehtävä pienillä tuloilla, niin työmäärä on moninkertainen, DIY-meiningillä. Ei rahaa esim. ajokorttiin tai tiskikoneeseen saati autoon, ja kaikki tarvittava hankittava itse tehden tai esim. kirppiksiä ja kierrätyksiä kiertäen. En ole säännöllisessä kokopäivätyössä, alallani ei juuri töitä ole mutten käsitä miten töihin ehtisinkään. Esim. eilen kuskasin lasta pyörällä kasiksi kouluun (koulu kauempana ja ekaluokkalainen ei saa sinne kovan liikenteen vuoksi vielä itse pyöräillä) ja taas kesken päivän monen kilometrin päähän toiseen kaupunginosaan hammaslääkäriin, josta takaisin kouluun ja sitten taas kotiin, josta melkein heti taas pyörällä harrastuksiin 10km edestakaisin ja talvikenkiä etsimään (ei löytynyt), kaupan kautta ruokaa laittamaan ja kiireesti iltatoimiin. Yritin vähän aikaa käydä töissä, mutta työ häiritsi pahasti elämäämme. Jouduin ottamaan melkein joka viikko 2-3 päivänä tunteja tai jopa koko päivän vapaata, koska kuka nämä lapsen asiat, päiväkotiin ja kouluun vienti ja haku, mm. silmälääkärit, optikot, terveystarkastukset, hammaslääkärit, koulu- tai päiväkotinäytelmän asun ompelut, harrastuksiin viennit, kodin remontit, pyöränkumin paikkaukset ja huollot, tietokone-, vakuutus-, sopimus-, virasto-, ja pankkiasiat, lomien suunnittelut ja toteutus, ruuanlaitto, siivous, tiskaus, pyykit, maalaustyöt, vaatehuolto ja edullisten kausivaatteiden metsästys, sisustus- yms. kotityöt, joululahjat, syntymäpäivät ja muut juhlajärjestelyt, kaverikyläilyt ja yhteydenpidot ystäviin ja sukulaisiin hoitaa muu kuin minä. Ja sentään yksi oma liikuntaharrastus itsellenikin suotakoon. 

Niin ja tähän vielä toki lapsen ja omat sairastelut päälle. Niitäkin on tälle viikolle mahtunut, ehdimme koululle ja pitikin tuoda lapsi takaisin kotiin sairastamaan. En ehtinytkään sinä päivänä muuta tehdä kuin lasta hoitaa. 

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä pitkät työmatkat aiheuttaa sen hektisyyden. Siis yhdistettynä pitkiin kiireisiin työpäiviin. Herään joka aamu klo 5:30, lähden töihin joka aamu klo 6:45 ja olen töissä perillä 8:00. Päivät on täynnä kiireisiä työtehtäviä, eikä taukoja juuri ole. Sitten klo 16:30 lähden kotimatkalle kaupan kautta (jossa aina ruuhkaa ja jonoa) ja olen kotona klo 18:15. Työmatkat teen ruuhkabusseissa, joissa joutuu seisomaan koko matkan ja vieläpä pari bussin vaihtoa osuu matkalle odotuksineen. Sitten laitan ruokaa, käyn suihkussa, pesen pyykkiä jne perusarkijuttuja, ja kello onkin jo 21, jolloin on alettava menemään yöpuulle. Ei jää aikaa mihinkään kivaan, sen takia arki tuntuu liian hektiseltä.

Tarviiko siellä kaupassa käydä joka päivä? Jos tarvitsee, niin miksi juuri siinä työpaikan lähellä olevassa kaupassa, vaikka matka kestää bussilla toista tuntia? Johan siinä ajassa kylmäketju katkeaa, varsinkin tunkkaisessa ruuhkabussissa.

Kolme lasta, monta eläintä, vanha omakotitalo, vuorotyö. Sen verran tylsiä hetkiä, että hain opiskelemaan työn oheen. :D

En koe arkea erityisen kiireiseksi,vaikka muiden mielestä se sitä onkin. Mitään harrastuksia ei voi edes harkita ja ystäviä näen kerran pari vuodessa.

- täysiaikaiset opinnot, päivässä 1,5h koulumatkaa

- miehellä täysiaikaiset opinnot ja töitä, työpäivät viikonloppuisin 12,5h.

- yritys, joka vaatii koko ajan enemmän työtunteja

- vaikeasti allerginen lapsi, jolle mitään ei voi ostaa valmiina ja ruokavalio vaatii rotaatiota eli tarkkaa jatkuvaa seurantaa ja kirjanpitoa siitä, mitä on syönyt,miten paljon ja milloin.

- vaikea krooninen sairaus, joka vie välillä sairaalaan

Nukun noin 3-4 tuntia yössä, telkkaria olen avannut ehkä kerran kuussa, muun ajan olen koulussa, teen töitä tai olen lapsen kanssa.

Ei ole hektistä koska kuskausrumbaan käytetään kimppakyytejä, työmatkat ja muut menot hoidetaan autolla, työmatka on viisi minuuttia, kauppa työmatkan varrella, pieni koti jossa järkevästi tavaraa ja ei ole koiraa joka sitoo tiukkoihin aikatauluihin.

Viikonloppujakaan ei tarvitse käyttää siivoamiseen tai pyykkäykseen ja jos ruokailuun ei jää aikaa jonain päivänä, perheenjäsenet osaavat mennä ulos syömään ennen treenejä tai muissa menoissa. Ei ole siis pakko könytä kotiin syömään jos menee heti koulun jälkeen johonkin.

T. Yh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä pitkät työmatkat aiheuttaa sen hektisyyden. Siis yhdistettynä pitkiin kiireisiin työpäiviin. Herään joka aamu klo 5:30, lähden töihin joka aamu klo 6:45 ja olen töissä perillä 8:00. Päivät on täynnä kiireisiä työtehtäviä, eikä taukoja juuri ole. Sitten klo 16:30 lähden kotimatkalle kaupan kautta (jossa aina ruuhkaa ja jonoa) ja olen kotona klo 18:15. Työmatkat teen ruuhkabusseissa, joissa joutuu seisomaan koko matkan ja vieläpä pari bussin vaihtoa osuu matkalle odotuksineen. Sitten laitan ruokaa, käyn suihkussa, pesen pyykkiä jne perusarkijuttuja, ja kello onkin jo 21, jolloin on alettava menemään yöpuulle. Ei jää aikaa mihinkään kivaan, sen takia arki tuntuu liian hektiseltä.

Tarviiko siellä kaupassa käydä joka päivä? Jos tarvitsee, niin miksi juuri siinä työpaikan lähellä olevassa kaupassa, vaikka matka kestää bussilla toista tuntia? Johan siinä ajassa kylmäketju katkeaa, varsinkin tunkkaisessa ruuhkabussissa.

Ja tuossa kohtaa kannattaa ostaa auto. Kulut ovat noin kymppi päivässä eli haluaisitko kympillä paljon lisää aikaa päivässä?

Yksinhuoltaja, vastuullisessa työssä. Työpäivän jälkeen missä johdan 20 hengen porukkaa riennän kotiin lasten luo. Valmistelen lapset harrastuksiin ja useampana päivänä kuskaan lapsia peleihin/ kisoihin. Ruokaa on oltava aina valmiina ja sitä menee kasvavilla paljon. Stressiä tuo myös sairastelut, koska lapsella todettiin sairaus mitä varten käytän häntä hoidoissa ja siihen menee rahaa. Välillä kuntoutukseen menee rahaa niin paljon että joudun tehdä viikonloppuna toista työtä. Omaa aikaa erittäin vähän ja jos on, otan päikkärit.

Minulle hektisyyden tunteen tuo se, että aikataulut eivät ole omassa kontrollissa. Siksi olen muun muassa muuttanut keskustaan lähelle duunia ja muuta elämää (ei bussien/sporien kyttäilyä, vaan kävelemään lähtö kun haluaa), lähtenyt yrittäjäksi (ei kellokortteja tai liukumia) ja luopunut useimmista aikataulusidotuista harrastuksista (tennistä pelaan, mutta siinäkään ei vakiovuoroja).

Ei ole varaa muuttaa lähemmäksi työpaikkoja.

Oma vuorotyö, 2 erityislasta ja heidän normaalista poikkeavat koulusysteeminsä, miehen matkatyö, iso omakotitalo ja piha, uusi lemmikkieläin, hoivaa tarvitsevat vanhemmat, oma sairaus, jonka vuoksi aina väsyttää, ei tukiverkkoa lähellä...

Keväästä alkusyksyyn oli hektistä sen puolisen vuotta, kun kävin täyspäiväsesti töissä ja samalla suoritin opiskeluitani koko sen ajan. Käytännössä siis 9-10h töihin ja työmatkoihin ja illat meni koulujuttujen parissa, viikottain oli pieniä tenttejä sun muuta mukavaa, onneksi kurssit oli kuitenkin netissä suoritettavia niin ei tarvinnut mihinkään kotoa lähteä. 

Lisänä sitten pieni eläinlaumani, kaksi pikkukoiraa ja kissat ja perus kotihommien hoituminen.

Vaan aika aikaa kutakin, nyt on taas hieman helpompaa kun kurssit on ohi ja töissä teen opinnäytetyötäni eli voin vaikuttaa nyt enemmän omiin työaikoihini ja pari päivää arkisin vietän kotonakin työstämässä kirjallista työtä eteenpäin siihen. Nyt tuntuu suorastaan rennolle. 

Minä kyllä ihan tykkään kun on hektistä, lapsiperhe elämää oottaen :)