Lue keskustelun säännöt.
Introverttien tukiketju: "Kiva kun sinäkin sanoit jotain"
Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.
Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".
Kommentit (294)
Kuin tykinsuusta? Lauotaan kommentteja? Ahdistavia ovat varmaan kaikki tilanteet elämässä jos jotain suoraan kysyttäessä tilanne tuntuu tuollaiselta. Ilmeisesti osa introverteista juttelee ystäviensä kanssa kuin jossain haluatko miljonääriksi visailussa. Otan osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut että humaltuneena minusta joko kuoriutuu etevä ja skarppi keskustelija, tai sitten en uskalla sanoa mitään koska lauseiden muodostuminen räpeltyy entisestään. Koskaan ei voi etukäteen sanoa kumpaa on luvassa. Tämä siis silloin jos ympärillä on tuntemattomampia ihmisiä. Ja se ei siis ole kiinni ainoastaan promillemäärästä.
Onko muilla samanlaista ongelmaa?
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on yrittäisit jalostaa ajatuksiasi, ja toisit julki vain ne todelliset helmet.
Miten on, jos mielestäni kaikki sosiaaliset tilanteet eivät ole oikeassa/väärässä tilanteita, vaan lähinnä normaalia jutustelua jossa kaikkien ei tarvitse olla koko ajan oikeassa ja miettiä mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Tai että kaikkien sanottavien asioiden ei tarvitse olla niin hienosti muotoiltu tai ilmaistu, kuin jostain oppikirjasta?
Jos lukisit tätä keskustelua ajatuksen kanssa niin huomaisit varmaan, että täällä puhutaan aika paljon kokouksista ja muista aivoriihi-tyyppisistä tilanteista, joissa sanottavalla on tietyssä mielessä enemmän painoarvoa kuin arkisella jutustelulla, koska aiheena saattaa olla esimerkiksi työyhteisön kehittäminen tai vastaava aihe, jossa täytyy esittää perusteltuja mielipiteitä. Ei mulle ainakaan introverttinä ole ongelmana puhua kavereiden ja joidenkin hyvien tuttujen kanssa, mutta vähänkään virallisemmissa keskustelutilanteissa haluan miettiä todella huolellisesti mitä sanon.
Tunnen uudessa työssäni tuskaa, koska asiallisissa tilanteissa olen introvertti ja hiljaisuutta lisää ennestään se, että koko työympäristö on minulle vielä vieras. Vapaa-ajalla eli lounaalla jne. puolestaan työkaverit puhuvat kärjistetysti muotoiltuna lapsistaan, asunnoistaan, lemmikeistään, mökeistään ja autoistaan - arvatkaapa onko minulla mitään noista? :) Olen siis hiljaa sekä palavereissa että tauoilla. Joo, toki joskus puheenaiheet osuvat myös minuun ja silloin on kivaa, mutta mietinpähän vain millaisen kuvan itsestäni oikein annan suurimman osan ajasta.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että humaltuneena minusta joko kuoriutuu etevä ja skarppi keskustelija, tai sitten en uskalla sanoa mitään koska lauseiden muodostuminen räpeltyy entisestään. Koskaan ei voi etukäteen sanoa kumpaa on luvassa. Tämä siis silloin jos ympärillä on tuntemattomampia ihmisiä. Ja se ei siis ole kiinni ainoastaan promillemäärästä.
Onko muilla samanlaista ongelmaa?
KYLLÄ! Tämä on ihan käsittämätöntä! Otan muutaman lasin viiniä jotta rentoutuisin, mutta päivästä riippuen olen joko todella supliikki, hauska ja rento tai toisena vaihtoehtona selitän käsittämättömyyksiä tai lauon vitsejä joille kukaan ei naurakaan. Miksi?!
ap
Vierailija kirjoitti:
Virtahepo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on yrittäisit jalostaa ajatuksiasi, ja toisit julki vain ne todelliset helmet.
Miten on, jos mielestäni kaikki sosiaaliset tilanteet eivät ole oikeassa/väärässä tilanteita, vaan lähinnä normaalia jutustelua jossa kaikkien ei tarvitse olla koko ajan oikeassa ja miettiä mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Tai että kaikkien sanottavien asioiden ei tarvitse olla niin hienosti muotoiltu tai ilmaistu, kuin jostain oppikirjasta?
Jos lukisit tätä keskustelua ajatuksen kanssa niin huomaisit varmaan, että täällä puhutaan aika paljon kokouksista ja muista aivoriihi-tyyppisistä tilanteista, joissa sanottavalla on tietyssä mielessä enemmän painoarvoa kuin arkisella jutustelulla, koska aiheena saattaa olla esimerkiksi työyhteisön kehittäminen tai vastaava aihe, jossa täytyy esittää perusteltuja mielipiteitä. Ei mulle ainakaan introverttinä ole ongelmana puhua kavereiden ja joidenkin hyvien tuttujen kanssa, mutta vähänkään virallisemmissa keskustelutilanteissa haluan miettiä todella huolellisesti mitä sanon.
Tunnen uudessa työssäni tuskaa, koska asiallisissa tilanteissa olen introvertti ja hiljaisuutta lisää ennestään se, että koko työympäristö on minulle vielä vieras. Vapaa-ajalla eli lounaalla jne. puolestaan työkaverit puhuvat kärjistetysti muotoiltuna lapsistaan, asunnoistaan, lemmikeistään, mökeistään ja autoistaan - arvatkaapa onko minulla mitään noista? :) Olen siis hiljaa sekä palavereissa että tauoilla. Joo, toki joskus puheenaiheet osuvat myös minuun ja silloin on kivaa, mutta mietinpähän vain millaisen kuvan itsestäni oikein annan suurimman osan ajasta.
Minä ainakin kompensoin puhumattomuuttani, varsinkin tilanteissa, joissa en kerta kaikkiaan osaa sanoa mitään, olemalla keskustelussa muuten läsnä. Katson puhujaa, nojaan häntä kohti, nyökyttelen ja hymyilen relevanteissa kohdissa. Samalla koetan analysoida keskustelua ja keskustelijoita ja etsiä aktiivisesti jotain sellaisia asioita, joihin minulla olisi jotain sanottavaa. Näin siis lähinnä alkuvaiheessa, jotta saa ns. jalan oven väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen voimakkaasti introvertti ja kaiken lisäksi vielä ujokin, ja aina kokenut olevani huono ja vääränlainen. Juuri siitä syystä että olen liian hiljainen ja tykkää pohtia asiat ensin ja kuunnella muiden mielipiteet ja vasta sitten muodostaa oman mielipiteeni.
Outo, hullu, tyhmä...
Vähän aikaa sitten sain kuitenkin uudenlaisen kokemuksen.
Osallistuin semiinaariin, jonka osallistujista n. 90 % oli samanlaisia kuin minäkin. Hiljaisia introverttejä jotka pitävät puhelimiaan lentotilassa joskus montakin päivää putkeen vain koska eivät kestä ihmiskontakteja.
Vähän outoja oltiin muutenkin, kaikki eri alojen taiteilijoita. Hassua että sinne oli päätynyt niin samantyyppisiä ihmisiä. Taiteilijoissa on kyllä niitä ekstroverttejakin.
Meillä oli siinä porukassa oikein rattoisaa. Kävimme hyviä keskusteluita ja tapasimme jopa iltamenoissa ja viihdyimme niissä. Seminaarin vetäjiltä saimme jälkeenpäin sellaista palautetta, että ryhmämme seminaaria oli kiva pitää, sillä esitimme hyviä kommentteja ja koko porukka osallistui keskusteluihin ja kaikki kannustivat ja tukivat toisia.
Ehkä siihen vaikutti se, että jokainen sai olla rauhassa niin hiljainen kuin halusi eikä kukaan paheksunut toisten toimintatapoja.
Vierailija kirjoitti:
Voi kyllä! Olen tottunut ottamaan tilanteen haltuu toteamalla sopivassa välissä olevani "hitaasti lämpiävää sorttia" - jo ennen sitä kun noita muka-rohkaisevia typeriä "kiva kun säkin jotain sanoit"-kommentteja.
Tajusin, että käytän samaa tekniikkaa :) En ole tätä tietoisesti ajatellutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuule, tiedän fiiliksen.
Pahinta on jos mukaan eksyy todella ärsyttävän mallinen ekstrovertti, joka käytännössä ajattelee ääneen.
Siis koittaa muodostaa jotain järkevää ajatusta ja suu käy lakkaamatta koko ajan! Mitään järjellistä ei sano vaikka suu käy ja käy.
Hitto että voi olla piinallista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kyllä! Olen tottunut ottamaan tilanteen haltuu toteamalla sopivassa välissä olevani "hitaasti lämpiävää sorttia" - jo ennen sitä kun noita muka-rohkaisevia typeriä "kiva kun säkin jotain sanoit"-kommentteja.
Tajusin, että käytän samaa tekniikkaa :) En ole tätä tietoisesti ajatellutkaan.
Lisään vielä, että ihmiset tuntuvat arvostavan kun tuo esille itsekin tiedostavansa ja hyväksyvänsä luonteenpiirteensä. Tällöin saa rauhassa olla oma itsensä, eivätkä muut sitä sen enempää kummastele, toisin kuin jos yrittää peitellä asiaa ja joutuvat päässään pohtimaan, "miksi tuo ei puhu" jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule, tiedän fiiliksen.
Pahinta on jos mukaan eksyy todella ärsyttävän mallinen ekstrovertti, joka käytännössä ajattelee ääneen.Siis koittaa muodostaa jotain järkevää ajatusta ja suu käy lakkaamatta koko ajan! Mitään järjellistä ei sano vaikka suu käy ja käy.
Hitto että voi olla piinallista!
Hitto että on piinallista kun keskustella pitäisi aiheesta x, päätät olla hiljaa kun tiedät että yleensä puhut aina ensimmäisenä ja haluaisit välillä että muut johtavat keskustelua, mutta kukaan ei aloitakkaan keskustelua, vaan tilanteeseen laskeutuu syvä kiusallinen hiljaisuus.
Ap:lle tiedoksi, että introverttiys ei tarkoita kertomaasi hidasälyisyyttä eikä myöskään taantunutta puheenmuodostusta.
Otahan ensin selvää käsitteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule, tiedän fiiliksen.
Pahinta on jos mukaan eksyy todella ärsyttävän mallinen ekstrovertti, joka käytännössä ajattelee ääneen.Siis koittaa muodostaa jotain järkevää ajatusta ja suu käy lakkaamatta koko ajan! Mitään järjellistä ei sano vaikka suu käy ja käy.
Hitto että voi olla piinallista!
Hitto että on piinallista kun keskustella pitäisi aiheesta x, päätät olla hiljaa kun tiedät että yleensä puhut aina ensimmäisenä ja haluaisit välillä että muut johtavat keskustelua, mutta kukaan ei aloitakkaan keskustelua, vaan tilanteeseen laskeutuu syvä kiusallinen hiljaisuus.
Ekstrovertin ja introvertin käsitys kiusallisesta voi olla hyvinkin eri.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle tiedoksi, että introverttiys ei tarkoita kertomaasi hidasälyisyyttä eikä myöskään taantunutta puheenmuodostusta.
Otahan ensin selvää käsitteistä.
En nyt ymmärrä, mihin viittaat?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että humaltuneena minusta joko kuoriutuu etevä ja skarppi keskustelija, tai sitten en uskalla sanoa mitään koska lauseiden muodostuminen räpeltyy entisestään. Koskaan ei voi etukäteen sanoa kumpaa on luvassa. Tämä siis silloin jos ympärillä on tuntemattomampia ihmisiä. Ja se ei siis ole kiinni ainoastaan promillemäärästä.
Onko muilla samanlaista ongelmaa?
KYLLÄ! Tämä on ihan käsittämätöntä! Otan muutaman lasin viiniä jotta rentoutuisin, mutta päivästä riippuen olen joko todella supliikki, hauska ja rento tai toisena vaihtoehtona selitän käsittämättömyyksiä tai lauon vitsejä joille kukaan ei naurakaan. Miksi?!
ap
Jos sattumalta tapaan jonkun puolitutun selvinpäin, tilanteesta yleensä selviää kunnialla vaikka vihaan smalltalkia. Sama tilanne niin että on juonut vaikka vain yhden, minun on mietittävä vakavasti menenkö juttelemaan. Ihan käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle tiedoksi, että introverttiys ei tarkoita kertomaasi hidasälyisyyttä eikä myöskään taantunutta puheenmuodostusta.
Otahan ensin selvää käsitteistä.
En nyt ymmärrä, mihin viittaat?
ap
"Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille."
Tuo on lainaus aloituksestasi, eikä siinä ole kysymys introverttiydestä vaan hitaasta järjenjuoksusta.
Olen introvertti minäkin. Olen huomannut, että ekstrovertteja voi pyörittää ihan miten päin vaan syöttämällä niille lisää puheenaiheita polttoaineeksi ja nauramalla niiden vitseille. Monta tylsää kokousta johon en ole valmistautunut yhtään omalta osaltani on mennyt mainiosti tällä tavalla. Minua on jopa kiitelty panoksestani :)
Minulle käy extroverttien seurassa niin, että kun viimeinkin saisin suunvuoron ja haluaisin kommentoida alkuperäistä aihetta, ollaankin siirrytty jo asiasta kolmanteen.
Vierailija kirjoitti:
Olen voimakkaasti introvertti ja kaiken lisäksi vielä ujokin, ja aina kokenut olevani huono ja vääränlainen. Juuri siitä syystä että olen liian hiljainen ja tykkää pohtia asiat ensin ja kuunnella muiden mielipiteet ja vasta sitten muodostaa oman mielipiteeni.
Outo, hullu, tyhmä...
Vähän aikaa sitten sain kuitenkin uudenlaisen kokemuksen.
Osallistuin semiinaariin, jonka osallistujista n. 90 % oli samanlaisia kuin minäkin. Hiljaisia introverttejä jotka pitävät puhelimiaan lentotilassa joskus montakin päivää putkeen vain koska eivät kestä ihmiskontakteja.
Vähän outoja oltiin muutenkin, kaikki eri alojen taiteilijoita. Hassua että sinne oli päätynyt niin samantyyppisiä ihmisiä. Taiteilijoissa on kyllä niitä ekstroverttejakin.
Meillä oli siinä porukassa oikein rattoisaa. Kävimme hyviä keskusteluita ja tapasimme jopa iltamenoissa ja viihdyimme niissä. Seminaarin vetäjiltä saimme jälkeenpäin sellaista palautetta, että ryhmämme seminaaria oli kiva pitää, sillä esitimme hyviä kommentteja ja koko porukka osallistui keskusteluihin ja kaikki kannustivat ja tukivat toisia.
Ehkä siihen vaikutti se, että jokainen sai olla rauhassa niin hiljainen kuin halusi eikä kukaan paheksunut toisten toimintatapoja.
Kuulostaa kivalta kokemukselta introvertin näkökulmasta! Ristiriitaisuudet ja tuo kuvaamasi paheksunta voi johtua siitä, että eri verteillä on täysin erilaiset näkökulmat elämään. Kun introvertit ajattelevat, kuinka ympäristö vaikuttaa heihin, ajattelevat ekstrovertit, millainen vaikutus heillä on muihin ja ympäristöön. Tämän vuoksi jos et ota osaa keskusteluun, voi ulospäin suuntautunut kokea sen henkilökohtaisena loukkauksena, ts. mikä minussa vaikuttaa toiseen noin. Kun taas introvertit voivat ymmärtää sen johtuvan olosuhteista. Ekstrovertit pitävät yllä jutustelua, koska tuntevat, että heidän pitää vaikuttaa tilanteeseen jollain tavoin, odottavat tätä myös muilta.
Hyvin kuvaavaa on tilanne, joilloin ekstrovertti tuntee, ettei häntä ikäänkuin ole olemassa, jos joutuu viettämään aikaa yksin. Todellisuus ja oleminen rakentuu sosiaalisten suhteiden kautta, introilla taas pään sisällä. Niin me ollaan erilaisia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule, tiedän fiiliksen.
Pahinta on jos mukaan eksyy todella ärsyttävän mallinen ekstrovertti, joka käytännössä ajattelee ääneen.Siis koittaa muodostaa jotain järkevää ajatusta ja suu käy lakkaamatta koko ajan! Mitään järjellistä ei sano vaikka suu käy ja käy.
Hitto että voi olla piinallista!
Hitto että on piinallista kun keskustella pitäisi aiheesta x, päätät olla hiljaa kun tiedät että yleensä puhut aina ensimmäisenä ja haluaisit välillä että muut johtavat keskustelua, mutta kukaan ei aloitakkaan keskustelua, vaan tilanteeseen laskeutuu syvä kiusallinen hiljaisuus.
Ekstrovertin ja introvertin käsitys kiusallisesta voi olla hyvinkin eri.
Eli työssä tai opiskellessa on ihan normaalia että kukaan ei puhu mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Miten missään päästään alkuun? Miten työt pitäisi hoitaa ja organisoida?
Sain palautetta opiskellessani, että joku muu voisi olla joskus vetovastuussa tehdessäni töitä ryhmässä jossa kaikki muut olivat introvertteja. Olin samaa mieltä, olin aina ollut. Mutta aina vastuunjaon hetkellä vastuu osui minulle, eikä edes omasta tahdostani. Sitten kuulin kun selkäni takana minua pilkattiin että "aina se vie muiden tehtävät", vaikka olin nimenomaan yrittänyt välttää vetovastuita ja ryhmän tehtävien organisointia ja yrittänyt aktiivisesti antaa vastuuta muille.
Mutta jos kukaan ei tee mitään eikä organisoi mitään ja hommat pitäisi kuitenkin hoitaa, niin jonkun on pakko astua esiin. Siinä on ihan turhaa mutista mitään jos ekstroverttihenkilö on yrittänyt toistuvasti toimia eri tavalla, muiden hyväksi, mutta muut vaan mutisevat selän takana eivätkä itse astu esiin kun tilaisuus on.
Voi kyllä. Nämä perhanan post it -lappuringit ovat nimenomaan ekstroverttien mielipiteiden esille nostamista parhaimmillaan. Välitetään vain siitä, mitä ensimmäisenä tulee mieleen, mutta ei arvosteta lainkaan asioiden syvällisempää pohdintaa. Avainsanoja kyseisissä aivoriihissä ovat "kokeilu, nopeus, innovointi". Kun on tarpeeksi käynyt noissa innovointiringeissä, niin huomaa, että jokaisessa vain toistetaan samaa kauraa. Mitään aidosti uutta ei synnyt, koska ideoiden käsittely post it lappu -tasolla on se, mihin niissä tähdätään ja mistä ei myös pystytä irtautumaan. Mutta tärkeintä on, että tuntuu positiiviselta "kuhinalta" ja seinä on täynnä neonvärisiä pikkulappusia.