Introverttien tukiketju: "Kiva kun sinäkin sanoit jotain"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Mikä tarkkaan ottaen ajattelet, että on ihan hiljaa olevan ihmisen kontribuutio esimerkiksi työpaikan tilaisuudessa, yhdistyksen kokouksessa, ystäväpiirin tapaamisessa tai vaikkapa sukujuhlassa? Kysyn siis ihan mielenkiinnosta, vailla mitään sarvia tai hampaita. Itselleni on ihan hirveän vaikeaa vain nähdä, mitä joku ajattelee, että muut saisivat tällaisesta ihmisestä irti. Mitä iloa hänen läsnäolostaan on? Miten tämä koetaan? Itselleni siis tuntuu jotenkin hyvin selvältä, että läsnäolon idea on sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa. Tuntuu kiusalliselta ja oudolta, jos joku vain on läsnä ja tarkkailee. Kuuntelen aidosti kiinnostuneena, jos tällaisessa kuitenkin nähdään jokin hyvä puoli ja kontribuutio.

Ystävien tapaamisenbtarkoitus on tavata ystäviä. Yksi ystävistäni puhuu niin hiljaisella äänellä, etten juuri koskaan kuule, mitä hän sanoo. Sovimme kuitenkin silloin tällöin tapaamisesta esim. sähköpostilla. Tavatessa juttelemme, vaikka en usein kuulekaan hänen puhettaan. Mutta näen hänet silti, näen, missä kunnossa hän Onnia siitäkin voin päätellä hänen vointinsa, ja minusta on mukava tavata, koska olemme tunteneet toisemme lapsesta asti.

Sukujuhliin mennään, kun halutaan nähdä sukulaisia. Se, että tullaan paikalle, jo osoittaa, että halutaan tavata, ollaan kiinnostuneita. Minusta se on sitä sosiaalisuutta.

Sama juttu mutta vielä enemmän, kun mennään tapaamaan iäkästä sairasta omaista. Puhuneet on yleensä silloin jo puhuttu vuosia sitten. Sitä vain ollaan läsnä.

Työpaikan tilaisuudet: ryhmäpalaverissa on aika harvoin sanottavaa yleensäkään. Tai jos on, niin tuskin se on sellaista, mitä esimies ainakaan haluaisi kuulla. Parempi olla hiljaa. Tietysti jos on varma, että on saanut loistavan idean, se kannattaa esittää.

Epäviralliset työtilaisuudet. Jutellaan niiden kanssa, joiden kanssa tullaan juttuun. Jos on isompi tilaisuus, melu on niin kova, ettei kuule edes omaa ääntään. Kiinnostus osoitetaan vain olemalla paikalla.

Yhdistystoiminta. Jos on kiinnostava juttu, jonka vuoksi on liittynyt yhdistykseen, niin kaipa siellä jotain sanottavaa keksii.

Okei. Kun minä en tuosta oikein vielä saanut selvää, että mitä muut saavat sinun läsnäolostasi, niin voitko vääntää rautalangasta. Tällaiselle yksinkertaiselle tyypille.

Eli kun sinä tulet paikalle ja osoitat sillä kiinnostusta, niin mitä iloa muille on siitä? Mihin muut tarvitsevat sitä tietoa, että sinä olet kiinnostunut tulemaan paikalle? Mitä he saavat siitä, että olet paikalla?

Tai jos ollaan palaverissa, etkä sano mitään? Niin miksi sinun pitää olla palaverissa? Eikö olisi ihan sama, vaikka et olisi edes paikalla, jos et kuitenkaan sano mitään? Mitä iloa  tai hyötyä muille on sinun läsnäolostasi?

Kuulostat vähän kiusaajalta. Vaikka sinä olisitkin sellainen, että kaikista ihmisistä pitää olla SINULLE hyötyä, jotta vietät aikaa heidän kanssaan, niin muut eivät välttämättä ole.

Eli sinäkään et osannut vastata, että mitä se introvertti tarjoaa muille läsnäolijoille. Hän siis osoittaa kiinnostusta tulemalla paikalle. Ja that's it.

Tuo on hirvittävän vähän.

En edes yrittänyt vastata tuohon tivaamiseen, vaan halusin herätellä sinua siihen, että ei ole normaalia haluta pelkästään hyötyä ihmisistä. Se kertoo narsistisista taipumuksista, että mielestäsi toiset ihmiset ovat joka tilanteessa vain sen takia, että voisivat miellyttää teidän ylhäisyyttänne.

Monta kertaa on tullut tilanteeseen, että pohditaan asiaa X "mitä mieltä sinä olet" ja itsellä ei ole ajatus puoliakaan valmis. Sitten tulee se "öööö" ja kaikki luulee ettei minulla ole mitään sanottavaa aiheeseen tai jos se ei ole ööööö niin sitten tulee palasia ideasta joka ei ollut valmis, saaden koko ajatuksen kuullostamaan tosi typerältä.. joskus harvoin saa sanottua, että antaa hetken vielä ennen kuin avaan suuni mutta tämä on harvinaista herkkua.

Näitä on sitten kertynyt vuosien varrella niin paljon, että jotkut ihmiset jo luulee etten ajattele mitää tai olen vähän "hidas" järkinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Tuosta kuluttavuudesta tuli kuitenkin mieleen, että introverttien odotetaan mielestäni useammin poistuvan mukavuusalueeltaan. Harvoin ekstroverteille sanotaan, että olisitko oikeasti hiljaa tai antaisitko muille puheenvuoron. Pidetään tylynä. Silti introverteille voi tokaista, että puhupas nyt sinäkin jotain. Tämähän tietenkin liittyy nykykulttuuriin ja siinä hyväksytympinä pidettyihin ominaisuuksiin, ekstrot ovat tavallaan se toivottava "normi".

Pahoittelen mutta olen eri mieltä. Suomi on hyvin vahvasti ujojen introverttien maa, jossa sosiaalisille ekstroverteille lyödään adhd leima otsaan jo hyvin nuorena vaikka kyse ei ole olisi lainkaan siitä. Täällä ei juuri sosiaalista älykkyyttä arvosteta tai tunnisteta. Hirveästi väitetään että pitäisi olla ekstrovertti jotta selviää työelämässä, tässä maassa se ei kyllä pidä juuri ollenkaan paikkaansa. Sosiaaliset ja avoimet ihmiset ennemmin tukahdutetaan täällä, sillä välin kun työpaikalla seläntakana mutisevat introvertit saavat tehdä hiljaista työtään ja kaivaa kuoppaa niille jotka ovat sosiaalisesti vahvoilla. Näin ainakin monessa naispainotteisessa työyhteisössä.

Edelleenkään sosiaalinen älykkyys ei ole sidoksissa siihen, kumpaa suuntautumista edustaa. Kyllästyttävä harhaluulo, että ekstrovertit olisivat jotenkin sosiaalisesti lahjakkaampia, tässä on yhtä paljon vaihtelua kuin introverttien keskuudessa. Itsellä introverttinä ei ole ollut vaikeuksia ekstroverttejen (tai juuri kenenkään) kanssa, koska kyllä - olen tunneälykäs ja omaan sosiaalista pelisilmää vaikka hoidankin sos.tilanteet omalla tyylilläni enkä tuo itseäni esiin. Töissäkin pärjään hyvin, sopivassa suhteessa itsenäistä, tiimi-, sekä asiakastyötä.

Näin kyllä juuri. Äärimmäinen "extrovertti", joka ei anna edes väkisin ottamalla toiselle puheenvuoroa, vaan huutaa vain kovemmin päälle, ei kuuntele ja jyrää mielipiteet. Ja äärimmäinen "introvertti", joka ei tervehdi, ei vastaa kysymyksiin tai viesteihin, pitää mykkäkouluja, kun ei huvita sanoa. Molemmat aivan kamalia tyyppejä. Mutta eroon ei pääse, toinen on töissä ja toinen lähisukua.

Kultaisen keskitien kanssa pärjää aina.

Siinä sinulla on lähinnä kaksi kus*päätä, vailla sosiaalisia taitoja. Rasittavaa tässäkin keskustelussa huomata että kun otetaan joku termi käyttöön, niin sitä sovelletaan itselle sopiviin tarkoituksiin ymmärtämättä itse käsitteen sisältöä. Mitä väliä kun kaikki voidaan luokitella mukavasti vertteihin ja narsisteihin. Niin on mukavasti maailma järjestyksessä ja itsellä hallussa.

En jaksanut lukea ketjusta kuin pari ensimmäistä sivua ja tulin vain ilmoittamaan, että olen puhelias introvertti. Ja introvertti siis sillä tasolla, että lapset tai samassa osoittesssa asuva kumppani on ehdoton no-no. Sosiaaliset tilanteet väsyttävät ja rasittavat joka tapauksessa, joten itsekkäänä ihmisenä pyrin saamaan niistä jotain irti kuitenkin.

Jos keskustelun tarkoitus on, että viihdytään yhdessä ja kulutetaan aikaa, ei tulisi mieleenkään istua tuppisuuna. Jos puheenaihe on kiinnostava, höpöttelen siitä minkä kerkiän. Jos ei, vaihdan rivakasti aihetta. Olen muutenkin nopea ihminen ja aika huono kuuntelija. Olisi älytöntä jurottaa hiljaa kuunnellen ”ektroverttien tyhmää kälätystä”, kuten moni on täällä kuvaillut, kun puheenvuoron voi ottaa itselleenkin.

Asiakeskeisissäkin tilanteissa otan reippaasti puheenvuoron. Olenhan tullut paikalle vaikka kokoukseen jotain omaa asiaani edistääkseni. En siksi, että voin taas jälkikäteen vinkua, kuinka huonoja päätöksiä tehtiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä. 

Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla. 

Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.

Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.

Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!

Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua.  Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.

Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.

Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.

Yhdessä suunnittelutoimistossa oli  suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.

Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.

Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.

En ole tyhmä. :D Olen kokeillut olla hiljaa, olen jopa sanonut, että aion olla hiljaa, koska en jaksa puhua. Se vaan on aika saakelin epäkohteliasta niitä ulkopuolisia kohtaan, joille olisi tarkoitus puhua ryhmänä. Jos joku sellaisesta rentoutuu, niin onnea hänelle, mutta keskimäärin se on sekä ahdistavaa, että tosi epäkohteliasta, jos ulkopuolinen taho keskusteluissa esittää vaikka näkemyksen tai kysymyksen, ja aikuiset ihmiset istuvat vaan hiljaa eteenpäin tuijottaen. Mitä siinä pitäisi tehdä?

Mua ei kiinnosta jossain kahvihuoneessa rupatella ihmisille, tuijotan ennemmin puhelinta.

Ai ny siellä onkin mukana joku ulkopuolinen ryhmä jota tarvitsee viihdyttää.

Ensin kuulosti siltä että puhut vain työpaikan kahvitauosta, sitten olikin palavereita ja yhdistysten kokouksia, ja nyt kyse onkin ulkopuolisen ryhmän viihdyttämisestä.

Mitähän seuraavaksi tulee..

Olette kaikki kouluttajia joiden yhdessä pitäisi vetää koulutustilaisuus, mutta sun introverttikollegat ei suostu puhumaan ja joudut yksin vetämään koko koulutuksen?

Vai keksitkö jotain vielä pahempaa?

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju! Voisiko joku tiivistää lyhyesti pointit, miten haluaisit sinua lähestyttävän kohteliaasti? Paitsi jättämällä keskusteluun hiljaisia hetkiä.

Itse olen extrovertti ja voin puhua nopeasti ilman taukoja vaikka 3h putkeen ongelmitta.

Keskusteluissa yritän ottaa muut huomioon. Usein kuitenkin koen hiljaisuuden vaivaannuttavana ja huomaan täyttäväni sen (tai jos minä en ehdi, joku muu tekee sen ja keskustelu jatkuu tauotta). Ketjua luettuani huomaan, että osa kuitenkin näitä hiljaisia hetkiä kaipaisi paljonkin. Siksi nykyään yritän itse sietää hiljaisuutta ja antaa tilaa.

Halusin tuoda esiin tämän puolen, että yhtä lailla sen hiljaisuuden sieto voi olla hankalaa meille muille kuin teille tuottaa puhetta.

- Tiedä, että tauoissa ei ole mitään pahaa. Ei ole pakko väkisin täyttää jokaista väliä puheella. Etenkään jos se vääntäminen alkaa ahdistaa myös itseäsi.

- Jos sinulla on asiaa mielen päällä tai teet jonkin huomion, niin sano ihmeessä. Olemme usein myös hyviä kuuntelijoita. Ainakaan itse en ihan pienestä tuomitse "paskanjauhajaksi" ketään.

- Tilannetajulla ja sosiaalisilla taidoilla pärjää meidänkin kanssa usein. Esim. Kannattaako puhua suoristusraudoista 8 hlö porukassa, jossa aiheeseen pystyy lisäksesi ottamaan kantaa vain 2/8? Ja kuinka kauan jostakin aiheesta on ok vetää monologia, vai haistatko, että olisi aika vaihtaa aihetta?

Tässä kaksi esimerkkiä elävästä elämästä, kun ekstrovertilta on mielestäni puuttunut joko tilannetaju tai sosiaalinen silmä;

- Matkustin autolla "ennestään tuntemattoman kollegan" kanssa. Koko matka meni niin, että ensin puhuimme ajankohtaisista asioista. Sitten hän puhui itsestään. Sen jälkeen hän kertoi siskostaan, veljestään ja näiden ihmisten elämästä. Sitten hän kertoi hänen kavereilleen sattuneista kommelluksista vuosien varrelta. Tuli ties mitä stooria jostain kymmenen vuoden takaa. Ei hetkenkään taukoa. Minusta se tuntui jotenkin oudolta. Ei hänellä ollut mitään oikeaa sanottavaa. En minä pahastunut siitä, mutta en todellakaan pyytänyt sitä. Toivottavasti hän sentään nautti siitä. Minusta se oli aika turhaa.

- Eräässä "pakollisessa paikassa" oli tyyppi, joka oli sellainen tosi positiivinen ja kupliva ihminen. Minusta hänen sosiaalinen pelisilmänsä oli harvinaisen ummessa, tai sitten hän vaan käytti sitä jotenkin kierosti. Hän usein johdatti keskustelua ja puhui aiheista, jotka sinänsä olivat järkeviä, mutta kiinnostivat ehkä 0-2 hlö läsnäolijoista. Ja hän puhui ja jatkoi ja puhui. Ei yhtään ajatellut, että niiden muiden hiljaisuus saattoi johtua kyllästymisestä ja osattomuudesta kys. puheenaiheeseen? Ei sitä jaksa kovin kauaa hymistellä ja reagoida "ooooh". Ja hän ei ollut mikään autisti, vaan teki sen hymyssä suin. Ja jos mitään tähdellistä puhuttavaa ei ollut, hän täytti joka kolon vaikkapa sukulaistensa kuulumisilla. Siinä tuli koko suku tutuksi hyvin yksityiskohtaisesti. Tämä ärsytti minua, koska siinä porukassa olisi kyllä rauhassa syntynyt kiinnostavaakin keskustelua, johon olisin osannut liittyä.

Vierailija kirjoitti:

Monta kertaa on tullut tilanteeseen, että pohditaan asiaa X "mitä mieltä sinä olet" ja itsellä ei ole ajatus puoliakaan valmis. Sitten tulee se "öööö" ja kaikki luulee ettei minulla ole mitään sanottavaa aiheeseen tai jos se ei ole ööööö niin sitten tulee palasia ideasta joka ei ollut valmis, saaden koko ajatuksen kuullostamaan tosi typerältä.. joskus harvoin saa sanottua, että antaa hetken vielä ennen kuin avaan suuni mutta tämä on harvinaista herkkua.

Näitä on sitten kertynyt vuosien varrella niin paljon, että jotkut ihmiset jo luulee etten ajattele mitää tai olen vähän "hidas" järkinen.

Minusta tähän helppo keino on vastata suoraan että "Haluaisin pohtia asiaa x vielä hetken" tai "En ole muodostanut vielä mielipidettä asiaan x liittyen". Kaikki ymmärtää. Se poistaa heti vastaamisen taakan ja voit miettiä vielä, eikä jälkikäteen tarvitse miettiä että olipa ikävä tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä. 

Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla. 

Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.

Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.

Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!

Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua.  Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.

Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.

Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.

Yhdessä suunnittelutoimistossa oli  suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.

Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.

Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.

En ole tyhmä. :D Olen kokeillut olla hiljaa, olen jopa sanonut, että aion olla hiljaa, koska en jaksa puhua. Se vaan on aika saakelin epäkohteliasta niitä ulkopuolisia kohtaan, joille olisi tarkoitus puhua ryhmänä. Jos joku sellaisesta rentoutuu, niin onnea hänelle, mutta keskimäärin se on sekä ahdistavaa, että tosi epäkohteliasta, jos ulkopuolinen taho keskusteluissa esittää vaikka näkemyksen tai kysymyksen, ja aikuiset ihmiset istuvat vaan hiljaa eteenpäin tuijottaen. Mitä siinä pitäisi tehdä?

Mua ei kiinnosta jossain kahvihuoneessa rupatella ihmisille, tuijotan ennemmin puhelinta.

Ai ny siellä onkin mukana joku ulkopuolinen ryhmä jota tarvitsee viihdyttää.

Ensin kuulosti siltä että puhut vain työpaikan kahvitauosta, sitten olikin palavereita ja yhdistysten kokouksia, ja nyt kyse onkin ulkopuolisen ryhmän viihdyttämisestä.

Mitähän seuraavaksi tulee..

Olette kaikki kouluttajia joiden yhdessä pitäisi vetää koulutustilaisuus, mutta sun introverttikollegat ei suostu puhumaan ja joudut yksin vetämään koko koulutuksen?

Vai keksitkö jotain vielä pahempaa?

Hahahah! 😄 Sinulla oli mielessä työpaikan kahvihuone. Miksi ihmeessä sellaisessa paikassa pitäisi ylläpitää keskustelua niin, että kokee sen jälkeen olevansa ihan rätti? Mielestäni se kertoisi jo melkoisista ongelmista. Kahvihuoneessa voi olla hiljaa ja se on ihanaa, mutta minä puhuin ihan koko ajan tilanteista, missä hiljaisuus on epäkohteliasta tai itsekästä.

Ei mulla olisi tullut se kahvihuone kyllä mieleenkään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Meille myytiin erästä remonttia. Olimme jo pitkään puhuneet itsekin asiasta, ja sitten sattui remppafirma soittamaan kyseisestä aiheesta. Heiltä tuli meille henkilö tekemään arviota. Kun hän oli arvion tehnyt, pystyin heti omasta puolestani sanomaan, että ok, tämä sopii. Olen introvertti. Olin jo käynyt asian läpi päässäni, myös kustannusarvion, miettinyt onko siihen varaa, koska ja miten se voidaan maksaa, entä suunnitelmissa olevat muut asiat joihin menee rahaa? Ääripään ekstrovertti mieheni tarvitsi aikaa viikon, käydäkseen kaiken saman läpi, mitä minä mietin noin viidessä minuutissa.

Kun arvioija lähti, olin aivan rättiväsynyt tilanteesta. Mieheni taas oli täynnä energiaa ja suunnitelmia.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lievästi introvertti, en ollenkaan ujo enkä itsetunnoltani huono. Olen kuitenkin huono keskustelija. Olen tajunnut tämän itse asiassa vasta viime aikoina. Jostain syystä puhuminen jotenkin kuormittaa aivokapasiteettia niin etten pysty miettimään sanomisiani samaan aikaan. Eli pitää ensin miettiä mitä sanoo , pahimmillaan ihan yksityiskohtaisesti ennenkuin voi alkaa puhumaan. Tämä ärsyttää itseäni suunnattomasti.

Mieluummin siis keskustelen kirjallisesti, tässä ajatus lentää ja tekstiä syntyy samaan tahtiin. Toiset taas mieluummin ottavat puhelimen käteen ja alkavat puhua ja asia syntyy siinä samalla. En koe kumpaakaan tapaa toista paremmaksi, molemmisssa on hyvät ja huonot puolensa. Mutta nämä erot on hyvä ymmärtää.

Kyllähän keskustelukin toki sujuu kun aihe on hyvin tuttu tai tarpeeksi yleisellä tasolla. Pahimpana puolena jutun keksiminen kiinnostavan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa on erittäin haastavaa :(

Olen tykännyt kovasti tehdä yhteistyötä toisella paikkakunnalla olevien työkavereiden kanssa sähköpostin välityksellä. Tuo työskentelytapa sopii minulle paljon paremmin kuin puhelimella soittaminen. Työkavereiltakin on tullut palautetta hyvästä kirjallisesta taidostani. En osaisi välttämättä selittää asioita niin hyvin myöskään, jos työkaveri olisi siinä vieressä.

Olen aiemminkin tänne kirjoittanut sosiaalinen introvertti.

Työpaikallani on pari ekstroverttia. Tulen ihan hyvin toimeen heidän kanssaan. Annan heille tilaa porukassa puhua ja olla esillä. Minulla ei ole siihen niin tarvetta. Ei haittaa.

Itse en ole kiinnostunut työpaikan pippaloista, kahvitteluista työpäivän jälkeen, yleisestä seurustelusta työpaikalla, pitkittyneistä kahvitauoista.

Nautin yksinolosta ja kodista. Olen laiska lähtemään työpaikan virkistymispäiviin tai pikkujouluihin tai yleensäkin moniin menoihin. Saan voimaa enemmän kotona yksinolosta ja omien puuhieni kanssa. Joskus ahdistaa jonkun ektroverttityylisen painostus, että kyllä sunkin pitää tulla meidän kanssa ja osallistua siihen ja tähän ja tavataan vapailla ja tehdään porukalla yhdessä.

Mutta en siis ole ujo, enkä syrjäänvetäytyvä. Minulta ei tarvitse kaivaa mielipidettä esille. Ilmaisen sen kyllä, kun on tarvetta ja juttelen työpaikalla ihmisten kanssa. Mutta vapaa-ajan vietän mielelläni itsekseni ja jatkuva tekstiviestien pimputus ja puhelimen sointi vapaalla joskus ärsyttää. En kaipaa vapaalla sosiaalisuutta.

On hyvä, kun meitä on erilaisia ihmisiä. Moni homma toimii ihan ekstoverttien harteilla. Ainakin meillä. Samat ihmiset pyörivät luottamusmiehinä, ammattiyhdistyksien kokouksissa, tykytoiminnassa, pikkujouluissa, virkitysmispäivillä ja monessa muussa puuhassa. Minulle riittää, että käyn tekemässä työt hyvin ja oma aika on omaa aikaani. Kyllä olisi varmaan aika ankeat pikkujoulut, jos meidän introverttien niskaan suunnittelu laitettaisiin. Sanoisin, että ei kiinnosta tippaakaan ja minulle riittäisi, jos vain syötäisiin ja kaikki lähtisi kotiin. Siksi on hyvä, että on niitä sosiaalisesta elämästä energiaa saaviakin ihmisiä. Toiset näkyvät tarvitsevan esim. työpaikalla näitä vapaalla vietettyjä sosiaalisia tapahtumia ja elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Tuosta kuluttavuudesta tuli kuitenkin mieleen, että introverttien odotetaan mielestäni useammin poistuvan mukavuusalueeltaan. Harvoin ekstroverteille sanotaan, että olisitko oikeasti hiljaa tai antaisitko muille puheenvuoron. Pidetään tylynä. Silti introverteille voi tokaista, että puhupas nyt sinäkin jotain. Tämähän tietenkin liittyy nykykulttuuriin ja siinä hyväksytympinä pidettyihin ominaisuuksiin, ekstrot ovat tavallaan se toivottava "normi".

Pahoittelen mutta olen eri mieltä. Suomi on hyvin vahvasti ujojen introverttien maa, jossa sosiaalisille ekstroverteille lyödään adhd leima otsaan jo hyvin nuorena vaikka kyse ei ole olisi lainkaan siitä. Täällä ei juuri sosiaalista älykkyyttä arvosteta tai tunnisteta. Hirveästi väitetään että pitäisi olla ekstrovertti jotta selviää työelämässä, tässä maassa se ei kyllä pidä juuri ollenkaan paikkaansa. Sosiaaliset ja avoimet ihmiset ennemmin tukahdutetaan täällä, sillä välin kun työpaikalla seläntakana mutisevat introvertit saavat tehdä hiljaista työtään ja kaivaa kuoppaa niille jotka ovat sosiaalisesti vahvoilla. Näin ainakin monessa naispainotteisessa työyhteisössä.

Edelleenkään sosiaalinen älykkyys ei ole sidoksissa siihen, kumpaa suuntautumista edustaa. Kyllästyttävä harhaluulo, että ekstrovertit olisivat jotenkin sosiaalisesti lahjakkaampia, tässä on yhtä paljon vaihtelua kuin introverttien keskuudessa. Itsellä introverttinä ei ole ollut vaikeuksia ekstroverttejen (tai juuri kenenkään) kanssa, koska kyllä - olen tunneälykäs ja omaan sosiaalista pelisilmää vaikka hoidankin sos.tilanteet omalla tyylilläni enkä tuo itseäni esiin. Töissäkin pärjään hyvin, sopivassa suhteessa itsenäistä, tiimi-, sekä asiakastyötä.

Näin kyllä juuri. Äärimmäinen "extrovertti", joka ei anna edes väkisin ottamalla toiselle puheenvuoroa, vaan huutaa vain kovemmin päälle, ei kuuntele ja jyrää mielipiteet. Ja äärimmäinen "introvertti", joka ei tervehdi, ei vastaa kysymyksiin tai viesteihin, pitää mykkäkouluja, kun ei huvita sanoa. Molemmat aivan kamalia tyyppejä. Mutta eroon ei pääse, toinen on töissä ja toinen lähisukua.

Kultaisen keskitien kanssa pärjää aina.

Mä olen melko äärimmäinen introvertti mutta ei mulla oo mitään ongelmia olla kohtelias muille ihmisille. Nuo sun esimerkit kertoo lähinnä huonoista käytöstavoista tai jostain muista ongelmista.

Sama juttu. Kun isäni kuoli, en saanut puhuttua vieraille mitään, kun veli otti aina kaikki asiat haltuunsa niin nopesati. Lisäksi veli puhuu välillä ihan mitä sattuu ja ihan liikaa. Minä sitten saatoin vieraat eteiseen ja korjasin asiat.

Minä tykkään kyllä esim. leipoa ja kokkailla. Mutta en millään jaksa innostua töissä aina kuuntelemaan tai osallustua keskusteluun parhaista ohjeista jne.

Quiet people have the loudest minds - Stephen Hawking

Vierailija kirjoitti:

Mahtavaa lukea tätä ketjua. Omassa opiskeluporukassa on aika ujo ja hiljainen tyttö, joka aika paljon pyörii meidän porukassa. Olen ajatellut, että minun on helpompi jutella hänelle kuin hänen minulle ja olen  erityisesti kahden kesken alkanut juttusille hänen kanssaan, aloittaen yleensä kysymyksellä häneltä, ihan vaikka että miten hänen päivänsä on mennyt ja koittanut antaa hänelle tilaa ja aikaa.

Nyt kun luen näitä vastauksia, minua kuvottaa. Tällä tavallako introvertit meistä ekstroverteistä todella ajattelevat? Eli todennäköisesti hänkin ajattelee näin, halveksien kuuntelee meidän muiden juttuja ja pitää turhan pälättäjinä ja hölmöinä? Ihan turhaan olen häntä yrittänyt ymmärtää ja ottaa huomioon ja luoda jotain yhteyttä, koska todennäköisesti hänkin siis asettaa itsensä yläpuolelleni. Ei tee yhtään mieli kyllä enää toimia näin. Kiitos av tästä silmiä avaavasta ketjusta.

Siis jos olet sosiaalisesti taitava, niin etköhän sinä osaa lukea häntä sen verran, että tiedät, miten hän suhtautuu keskustelunaloituksiisi. Koska ei ole olemassa yhteinäisiä ryhmiä introvertit tai ekstrovertit.

En lähtis näitten keskustelujen perusteella yleistämään.

Minullla on eri käsitys introvertista ja ekstrovertista. Luokittelen itseni introvertiksi koska en erityisesti halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa muodostaa ajatuksia ja mielipiteitä nopeasti, se onnistuu vallan hyvin.

Toki ap mainitsi sanan 'olennainen', ja sen suhteen olen samaa mieltä. Miksi ihmeessä minun pitäisi kertoa koko työpaikalle mielipiteeni asiasta, joka ei kiinnosta pätkääkään? Tietenkin kerron sen silloin, jos sillä on oikeasti vaikutusta työhöni, ympäristööni, tai lähimpiin työkavereihini.

Luin vain aloituksen; hidas mielipiteenmuodostus ei kuulu sen enempää intro- kuin ekstroverttiyteenkään. Se on ihan ap.n oma ominaisuus YHDISTETTYNÄ introverttiyteen.

Olen ehkä itse sitten ymmärtänyt jotakin väärin, mutta ei kai introverttiys/ekstroverttiys liity ajatusten muodostamisen nopeuteen? Tulee mieleen, että moni teistä "introverteistä" on tahdiltaan ja mielipiteen muodostamisen suhteen hitaampia. Mutta miten se liittyy introverttinä olemiseen?

Ei se liitykään. Ap on sisäänpäinkääntynyt JA hidas.