Alkoivatko entisaikojen mummot leikkimään äitiä kun tytär sai lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua, ap. Mulla on ollut tuollainen anoppi. Se oli hirveää. Sulla sentään ""vain"" äiti. Kyllä tätä oli ainakin 25 viotta sitten. Vieläkin puistattaa anoppini ja kuinka mua vähäteltiin ja vauvan käsiä ja jalkoja kokeiltiin ja minua komenneltiin pukemaan lapsiparka kunnolla jne.jne.

N53

Öh, miten niin "vain äiti"?? Eikö se nyt ole ihan sama kumpi mummoista käyttäytyy noin? Sekä anoppi että äiti voi olla ihan yhtä pahoja vaihtoehtoja. Joissain määrin eri tavoilla vain. Se, että oma äiti käyttäytyy noin, voi mun mielestä olla jopa vielä tuhoisampaa ja pahempi asia tietyssä mielessä. Omalta äidiltänsä sitä aina yleensä odottaisi saavansa aitoa ja vilpitöntä tsemppaamista, kannustusta ja henkistä tukea. Ei tuollaista sairasta lyttäämistä, mollaamista

Laitoin sen jopa kaksinkertaisiin lainausmerkkeihin, ja nimenomaan siksi, että tiedän toki, ettei se omaan äitiin nähden ole aina helpompaa.

Mutta yksi asia on monilla helpompi taistelussa oman äidin verrattuna anopin kanssa ja se on se, ettei mies seiso siinä välissä ja ettei niitä sinun suku, minun suku- jännitteitä ole mukana.

Ymmärrän kyllä pointtisi kirjoituksessasi ja olen muuten samaa mieltä ja yritin viestittää sitä ennakoivasti noilla lainausmerkeilläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua, ap. Mulla on ollut tuollainen anoppi. Se oli hirveää. Sulla sentään ""vain"" äiti. Kyllä tätä oli ainakin 25 viotta sitten. Vieläkin puistattaa anoppini ja kuinka mua vähäteltiin ja vauvan käsiä ja jalkoja kokeiltiin ja minua komenneltiin pukemaan lapsiparka kunnolla jne.jne.

N53

Öh, miten niin "vain äiti"?? Eikö se nyt ole ihan sama kumpi mummoista käyttäytyy noin? Sekä anoppi että äiti voi olla ihan yhtä pahoja vaihtoehtoja. Joissain määrin eri tavoilla vain. Se, että oma äiti käyttäytyy noin, voi mun mielestä olla jopa vielä tuhoisampaa ja pahempi asia tietyssä mielessä. Omalta äidiltänsä sitä aina yleensä odottaisi saavansa aitoa ja vilpitöntä tsemppaamista, kannustusta ja henkistä tukea. Ei tuollaista sairasta lyttäämistä, mollaamista

Laitoin sen jopa kaksinkertaisiin lainausmerkkeihin, ja nimenomaan siksi, että tiedän toki, ettei se omaan äitiin nähden ole aina helpompaa.

Mutta yksi asia on monilla helpompi taistelussa oman äidin verrattuna anopin kanssa ja se on se, ettei mies seiso siinä välissä ja ettei niitä sinun suku, minun suku- jännitteitä ole mukana.

Ymmärrän kyllä pointtisi kirjoituksessasi ja olen muuten samaa mieltä ja yritin viestittää sitä ennakoivasti noilla lainausmerkeilläkin.

Pahimmillaan anopin kanssa on se tilanne, ettei lasta voi suojella häneltä täysin, vaikka haluaisi (jos oikeasti käyttäytyy manipuloivasti tai lapsen fyysisen/psyykkisen hyvinvoinnin vaarantavasti). Omaan äitiin voi välit lyödä oikeasti poikki, jos tämän kokee välttämättömäksi. Toki se on helpommin sanottu kuin tehty, eikä lainkaan helppoa. Mutta teoriassa helpompaa kuin anopin etäännyttäminen.

Tavallaan ymmärrän hössöttämisen, mutta tuo, että sanoo lapselle, kuinka oma äiti muka hoitaa huonosti tai on paha, on törkeää. Oikeasti, se lapsi kohta ymmärtää tuon, En sallisi tuota hetkeäkään.

Minun äiti on vähän samanlainen. Välillä ärähdän, yleensä annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kyllähän se ärsyttää, kun toinen käskyttää ja kohtelee kuin en osaisi pitää huolta asioista. Meillä ei ole tuollaista ”kerro mummolle, jos äiti on ilkeä”-juttuja, niin voikin helpommin katsoa läpi sormien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua, ap. Mulla on ollut tuollainen anoppi. Se oli hirveää. Sulla sentään ""vain"" äiti. Kyllä tätä oli ainakin 25 viotta sitten. Vieläkin puistattaa anoppini ja kuinka mua vähäteltiin ja vauvan käsiä ja jalkoja kokeiltiin ja minua komenneltiin pukemaan lapsiparka kunnolla jne.jne.

N53

Öh, miten niin "vain äiti"?? Eikö se nyt ole ihan sama kumpi mummoista käyttäytyy noin? Sekä anoppi että äiti voi olla ihan yhtä pahoja vaihtoehtoja. Joissain määrin eri tavoilla vain. Se, että oma äiti käyttäytyy noin, voi mun mielestä olla jopa vielä tuhoisampaa ja pahempi asia tietyssä mielessä. Omalta äidiltänsä sitä aina yleensä odottaisi saavansa aitoa ja vilpitöntä tsemppaamista, kannustusta ja henkistä tukea. Ei tuollaista sairasta lyttäämistä, mollaamista

Laitoin sen jopa kaksinkertaisiin lainausmerkkeihin, ja nimenomaan siksi, että tiedän toki, ettei se omaan äitiin nähden ole aina helpompaa.

Mutta yksi asia on monilla helpompi taistelussa oman äidin verrattuna anopin kanssa ja se on se, ettei mies seiso siinä välissä ja ettei niitä sinun suku, minun suku- jännitteitä ole mukana.

Ymmärrän kyllä pointtisi kirjoituksessasi ja olen muuten samaa mieltä ja yritin viestittää sitä ennakoivasti noilla lainausmerkeilläkin.

Pahimmillaan anopin kanssa on se tilanne, ettei lasta voi suojella häneltä täysin, vaikka haluaisi (jos oikeasti käyttäytyy manipuloivasti tai lapsen fyysisen/psyykkisen hyvinvoinnin vaarantavasti). Omaan äitiin voi välit lyödä oikeasti poikki, jos tämän kokee välttämättömäksi. Toki se on helpommin sanottu kuin tehty, eikä lainkaan helppoa. Mutta teoriassa helpompaa kuin anopin etäännyttäminen.

Ja viimeisen lauseen kannustamana alkaa lähtölaskenta ensimmäisen anopin kilahtamiseen.

Pistänpäs popkornit mikroon ja valmiiksi ja lähtölaskenta alkaa.

Yyyyksi

Kaaaksi

Kooolme...

Äitisi ei pysty lukemaan ajatuksiasi. Sinun pitää pystyä sanomaan ja asettamaan rajat mummille. Itse en katselisi tollaista.

Mutta niin kauan kuin annat äitisi jatkuvasti kävellä ylitsesi, hän tekee sen.

Jotkut asiat voivat olla sellaisia, ettei hän edes tajua toimivansa niin.

Mielestäni tämä ei ole mikään aikakausijuttu vaan riippuu ihan persoonasta, minkälaisen rooli mummi ottaa tai yrittää ottaa perheessä.

Minut mamma (=isoäiti) hoiti lähes kouluikään asti. Syynä oli se, että äitini oli kovin nuori minut saadessaan eikä isä ollut kuvioissa mukana. Äiti hankki vasta syntymäni jälkeen ammatin, jota pystyi hoitamaan kotoa käsin. Kiirettä riitti, joten ei hän minua paljonkaan ehtinyt hoidella. Ennen koulun alkua muutimme toiselle paikkakunnalle, mutta vietin edelleen paljon aikaa, mm. kaikki koulujen lomat ja useat viikonloput isovanhempien luona. Aikuisena ja ikäihmisenä sanoisin, että vaikka isovanhemmat minulle rakkaita olivatkin, niin tuollainen pompottelu ei ollut hyväksi. Ystävyyssuhteet jäivät aika ohuiksi, kun en juuri koskaan ollut paikalla, kun jotain hauskaa tehtiin. Yhteydet katkeilivat jo osaksi kouluaikaan, nyt taitaa olla enää yksi senaikaisista ystävistä jäljellä.

Mutta ei mamma tuolla tavalla höösännyt kuin ap kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua, ap. Mulla on ollut tuollainen anoppi. Se oli hirveää. Sulla sentään ""vain"" äiti. Kyllä tätä oli ainakin 25 viotta sitten. Vieläkin puistattaa anoppini ja kuinka mua vähäteltiin ja vauvan käsiä ja jalkoja kokeiltiin ja minua komenneltiin pukemaan lapsiparka kunnolla jne.jne.

N53

Öh, miten niin "vain äiti"?? Eikö se nyt ole ihan sama kumpi mummoista käyttäytyy noin? Sekä anoppi että äiti voi olla ihan yhtä pahoja vaihtoehtoja. Joissain määrin eri tavoilla vain. Se, että oma äiti käyttäytyy noin, voi mun mielestä olla jopa vielä tuhoisampaa ja pahempi asia tietyssä mielessä. Omalta äidiltänsä sitä aina yleensä odottaisi saavansa aitoa ja vilpitöntä tsemppaamista, kannustusta ja henkistä tukea. Ei tuollaista sairasta lyttäämistä, mollaamista

Laitoin sen jopa kaksinkertaisiin lainausmerkkeihin, ja nimenomaan siksi, että tiedän toki, ettei se omaan äitiin nähden ole aina helpompaa.

Mutta yksi asia on monilla helpompi taistelussa oman äidin verrattuna anopin kanssa ja se on se, ettei mies seiso siinä välissä ja ettei niitä sinun suku, minun suku- jännitteitä ole mukana.

Ymmärrän kyllä pointtisi kirjoituksessasi ja olen muuten samaa mieltä ja yritin viestittää sitä ennakoivasti noilla lainausmerkeilläkin.

Ok, hyvä sit. :-) En tajunnut noita sun kaksinkertaisia lainausmerkkejä. :-) Luulin, että se oli vaan vahingossa tullut tuplana ja että vähättelit sitä, jos äiti on se hankala tapaus. Että se on sun mielestä vain äiti, mut anoppipas on ihan eri juttu... Ehkä me sit oltiin loppupeleissä samoilla linjoilla jo alun perin. :-)

Munkin tekstistä ehkä muuten sai kuvan, että vähättelin anopin tapausta, mut se ei ollut tarkoitus. Tarkoitin kans juuri tota, että kun on anoppi kyseessä, niin on taas hankaluutena vaikka just toi, että jos mies ei tajuakaan sitä ja on äitinsä puolella. Se on tietenkin oman äidin kans helpompaa. Sitä tarkoitin juuri sillä, kun kirjoitin, että nää asiat on eri tavalla vaan hankalia. Eikä nää siksi oikein ole vertailtavissa kellä on pahempaa ja kellä helpompaa.

Äidin kanssa taas on se suru ja ikävä, että ei oo sit omaa äitiä enää. Mä luulen, että se ois kuitenkin tavallaan sisäsyntyisesti ja luontaisesti tosi tärkeä juttu tuoreelle äidille? Kun anoppi on se hirviö, on kuitenkin toivottavasti se oma äiti normaali tapaus ja tukena? Si on se sellainen tietynlainen syyllisyys, miten voi tytär tehdä näin omalle äidilleen... Se tulee aika tehokkaasti omalta äidiltä ja ympäristöltä, mut myös itsensä sisältä, vaikka järjellä tietää. Omasta äidistä on tosi hankala "ottaa ero"... Vaikka käytännössä oltaisiin olematta tekemisissä, niin pään sisällä se silti pahasti kummittelee ihan toisella tapaa kuin kukaan muu ihminen. Sitten vielä kun äiti maalaa piruja seinille, "että toivottavasti sinulle ei käy kuin minulle".

Jos on anoppi kyseessä, eikä oma mies ja lasten isä tajua asiaa, niin se on varmasti todella kamalaa. :´-( Siinä jo melkein herää ainakin itsellä, että onko se isäkään hyväksi lapsille, jos ei näe asioita ja lasten parasta? :-(

Mun äiti tekee samaa edelleen, vaikka lapsi on 5v ja olen sanonut hänelle tiukasti asiasta monta kertaa. Tosi raskasta, että eka vuosi meni ikään kuin todistellessa omalle äidille, että minä olen tämän lapsen äiti. Sitten hän laantui hiukan, mutta edelleen hän tottakai tuntee lapseni paremmin, tietää millaiset kasvatuskeinot tehoavat, mitä lapseni ajattelee, mitä kannattaa pukea päälle, miten lapsi ruokitaan jne.

Oltiin just viikonloppureissussa äidin kanssa ja ihan vähän alkoi loppua kohden pinna kiristää. Vituttaa, että minun auktoriteettiani latistetaan kaikin mahdollisin keinoin, vaikka olen asiasta sata kertaa sanonut, selittänyt ja jopa huutanut. Kun "hyväähän hän vain tarkoittaa".

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti tekee samaa edelleen, vaikka lapsi on 5v ja olen sanonut hänelle tiukasti asiasta monta kertaa. Tosi raskasta, että eka vuosi meni ikään kuin todistellessa omalle äidille, että minä olen tämän lapsen äiti. Sitten hän laantui hiukan, mutta edelleen hän tottakai tuntee lapseni paremmin, tietää millaiset kasvatuskeinot tehoavat, mitä lapseni ajattelee, mitä kannattaa pukea päälle, miten lapsi ruokitaan jne.

Oltiin just viikonloppureissussa äidin kanssa ja ihan vähän alkoi loppua kohden pinna kiristää. Vituttaa, että minun auktoriteettiani latistetaan kaikin mahdollisin keinoin, vaikka olen asiasta sata kertaa sanonut, selittänyt ja jopa huutanut. Kun "hyväähän hän vain tarkoittaa".

Miksi ihmeessä olet tuollaisen äidin kanssa noin läheisissä tekemisissä? En tajua. En.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ainakin tämä vaikuttaa olevan uudehko ilmiö ja vaikuttaa muillakin saroilla. Nykyään on ihmisiä jotka eivät anna lastensa kasvaa koskaan aikuisiksi. Vedotaan siihen että ovat vaikka noin pienipalkkaisia että eihän ne pärjää ilman apua. No, eihän ennenkään kaikki aikuiset mitään pohattoja olleet mutta piti pärjätä ja oppia mitoittamaan menonsa niin että pärjää. Mutta eihän sitäkään opi jos kaikki tehdään valmiiksi vaikkei lapsi edes haluaisi. 

Samoin jos mummo varastaa äidin roolin niin on aika huolestuttavaa että oppiiko tuore äiti sitten äidiksi olleenkaan. 

Juuri näin. Mun äitini on myös tuollainen, että osaa kasvattaa lapseni paremmin kuin minä jne. Olin 21v kun tulin äidiksi, joten koska olin nuori, opinnot kesken, asuttiin vuokralla jne jne niin siinähän sitä sitten oli syytä jyrätä. Tokihan hän 3 lapsen äitinä tietää, miten hommat toimii. Todellisuudessa ainoat hetket kun olen oikeasti tarvinnut lapsen kanssa apua on ollut silloin, kun olen itse ollut sairaana, tai lapsi on ollut sairaana ja minulla on ollut jokin pakollinen meno. Näitä on n. kerran vuodessa.

Äitini myös tuntee minut paremmin kuin minä tunnen itseni, hän tietää oikeat toimintatavat, miltä pitää näyttää, miten puhua, mistä pitää tykätä. Joskus hän oikein hämmästyy, jos minä teenkin jotain "aikuismaista" ja fiksua. Olen 27v, korkeasti koulutettu ja aina pärjännyt omillani. En ole koskaan ollut esim. holtiton rahankäyttäjä, bilettäjä tai muuten epämääräinen. Opiskelin ja työskentelin lapsen ollessani pieni, siitä huolimatta että jäin yksinhuoltajaksi. Silti hän ei jotenkin ymmärrä tai usko, että minä olen täysjärkinen aikuinen.

Äitini itse kasvatti meidät lapset 500 km päässä omasta äidistään. Kävimme mummolassa 1-2 kertaa vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti tekee samaa edelleen, vaikka lapsi on 5v ja olen sanonut hänelle tiukasti asiasta monta kertaa. Tosi raskasta, että eka vuosi meni ikään kuin todistellessa omalle äidille, että minä olen tämän lapsen äiti. Sitten hän laantui hiukan, mutta edelleen hän tottakai tuntee lapseni paremmin, tietää millaiset kasvatuskeinot tehoavat, mitä lapseni ajattelee, mitä kannattaa pukea päälle, miten lapsi ruokitaan jne.

Oltiin just viikonloppureissussa äidin kanssa ja ihan vähän alkoi loppua kohden pinna kiristää. Vituttaa, että minun auktoriteettiani latistetaan kaikin mahdollisin keinoin, vaikka olen asiasta sata kertaa sanonut, selittänyt ja jopa huutanut. Kun "hyväähän hän vain tarkoittaa".

Miksi ihmeessä olet tuollaisen äidin kanssa noin läheisissä tekemisissä? En tajua. En.

Koska muuten tulemme hyvin toimeen. Hän on myös lähes ainoa tukiverkkoni. Tämä asia on oikeastaan ainoa mikä hiertää.

Vierailija kirjoitti:

Voi kunpa olisikin ollut edes yksi mummo tai pappa lapsillani!

Olkaa iloisia isovanhemmista ja hössötyksistä.

Mt-ongelmat ja kiva hössötys on kaksi eri aivan asiaa... Miten jotkut ei asiaa näe / ymmärrä..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua, ap. Mulla on ollut tuollainen anoppi. Se oli hirveää. Sulla sentään ""vain"" äiti. Kyllä tätä oli ainakin 25 viotta sitten. Vieläkin puistattaa anoppini ja kuinka mua vähäteltiin ja vauvan käsiä ja jalkoja kokeiltiin ja minua komenneltiin pukemaan lapsiparka kunnolla jne.jne.

N53

Öh, miten niin "vain äiti"?? Eikö se nyt ole ihan sama kumpi mummoista käyttäytyy noin? Sekä anoppi että äiti voi olla ihan yhtä pahoja vaihtoehtoja. Joissain määrin eri tavoilla vain. Se, että oma äiti käyttäytyy noin, voi mun mielestä olla jopa vielä tuhoisampaa ja pahempi asia tietyssä mielessä. Omalta äidiltänsä sitä aina yleensä odottaisi saavansa aitoa ja vilpitöntä tsemppaamista, kannustusta ja henkistä tukea. Ei tuollaista sairasta lyttäämistä, mollaamista

Laitoin sen jopa kaksinkertaisiin lainausmerkkeihin, ja nimenomaan siksi, että tiedän toki, ettei se omaan äitiin nähden ole aina helpompaa.

Mutta yksi asia on monilla helpompi taistelussa oman äidin verrattuna anopin kanssa ja se on se, ettei mies seiso siinä välissä ja ettei niitä sinun suku, minun suku- jännitteitä ole mukana.

Ymmärrän kyllä pointtisi kirjoituksessasi ja olen muuten samaa mieltä ja yritin viestittää sitä ennakoivasti noilla lainausmerkeilläkin.

Ok, hyvä sit. :-) En tajunnut noita sun kaksinkertaisia lainausmerkkejä. :-) Luulin, että se oli vaan vahingossa tullut tuplana ja että vähättelit sitä, jos äiti on se hankala tapaus. Että se on sun mielestä vain äiti, mut anoppipas on ihan eri juttu... Ehkä me sit oltiin loppupeleissä samoilla linjoilla jo alun perin. :-)

Munkin tekstistä ehkä muuten sai kuvan, että vähättelin anopin tapausta, mut se ei ollut tarkoitus. Tarkoitin kans juuri tota, että kun on anoppi kyseessä, niin on taas hankaluutena vaikka just toi, että jos mies ei tajuakaan sitä ja on äitinsä puolella. Se on tietenkin oman äidin kans helpompaa. Sitä tarkoitin juuri sillä, kun kirjoitin, että nää asiat on eri tavalla vaan hankalia. Eikä nää siksi oikein ole vertailtavissa kellä on pahempaa ja kellä helpompaa.

Äidin kanssa taas on se suru ja ikävä, että ei oo sit omaa äitiä enää. Mä luulen, että se ois kuitenkin tavallaan sisäsyntyisesti ja luontaisesti tosi tärkeä juttu tuoreelle äidille? Kun anoppi on se hirviö, on kuitenkin toivottavasti se oma äiti normaali tapaus ja tukena? Si on se sellainen tietynlainen syyllisyys, miten voi tytär tehdä näin omalle äidilleen... Se tulee aika tehokkaasti omalta äidiltä ja ympäristöltä, mut myös itsensä sisältä, vaikka järjellä tietää. Omasta äidistä on tosi hankala "ottaa ero"... Vaikka käytännössä oltaisiin olematta tekemisissä, niin pään sisällä se silti pahasti kummittelee ihan toisella tapaa kuin kukaan muu ihminen. Sitten vielä kun äiti maalaa piruja seinille, "että toivottavasti sinulle ei käy kuin minulle".

Jos on anoppi kyseessä, eikä oma mies ja lasten isä tajua asiaa, niin se on varmasti todella kamalaa. :´-( Siinä jo melkein herää ainakin itsellä, että onko se isäkään hyväksi lapsille, jos ei näe asioita ja lasten parasta? :-(

Tuohon viimeiseen asiaan tuli mieleen, että ei isä välttämättä huono isä ole, vaikka ei ikävästi käyttäytyvää äitiään osaa laittaa rajoihin ja tarvittaessa välejä poikki. Oma äiti on vain todella vaikea hyväksyä negatiivisena asiana, äitiä aina katsoo jonkin verran ruusunpunaisten lasien läpi. Sitä aina sanotaan, että kumpikin hoitakoot oman sukunsa, mutta mielestäni lasten syntyessä asia ei ole enää näin. Kumpikin vanhempi on vastuussa lasten henkisestä ja fyysisestä kehityksestä, jos toinen näkee toisen suvussa jotain haitallista lapselle mitä toinen ei näe, niin kyllä siihen saa puuttua. Esim tuo tästä ketjusta luettu mummon äidiksi itsensä kutsuminen (törkeää). Jos mies on vaikkapa kyvytön näkemään, että mummon harrastama itsensä (jatkuva) nimittäminen äidiksi lapsenlapselle ei kyllä varmasti ole mikään "lipsautus", niin äidillä on kyllä täysi oikeus tähän näkyvästi puuttua ja pistää mummolle jauhot suuhun. Oikeastihan mies voi tuossa tilanteessa jotenkin selittää asiaa itselleen niin, että ei äitinsä pahaa tarkoita vaan on niin innoissaan, että menee sekaisin sanoissa. Ei sitä oikeasti kovin helpolla kykene ajattelemaan vanhemmastaan ikävästi.

Mutta ihan samalla tavalla tyttäret voivat olla äitejänsä kohtaan sokeita, ja sama pätee mielestäni myös näissä tilanteissa. Itse kyllä olen aina vähän mutuillut, että keskimäärin naiset ovat irtautuneempia vanhemmistaan kuin miehet, ja ovat myös siten objektiivisempia vanhempiaan kohtaan.

Meillä ei ole yhtä pahaa höösäystä. Miehen äiti kuitenkin olettaa, että minun palattua töihin hän alkaa hoitaa lapsia. Ei siis ole kysynyt tai puhu, että olisi kiva, vaan sanoo, että tulee sitten aina muutamaksi päiväksi viikossa meille (200km matkaa). Ajatuksena joo ihan kiva, mutta tarkoittaisi useamman yön vierailuja. Anoppi kuitenkin vielä työelämässä eli hankalaksi menisi säätö päiväkodinkin kanssa.

Tämä johtuu varmasti siitä, että anoppi haluaisi jollain tapaa ottaa aikaa takaisin. Sai mieheni nuorena ja oli yksinhuoltaja. Mieheni on siis viettänyt paljon aikaa oman mummonsa kanssa, esim. kesäisin useamman viikon ollut mummolassa satojen kilometrien päässä. Nyt haluaisi "omia" ensimmäistä lapsenlasta samaan tapaan.

Jostainhan nämä oudot määräilyt ym. kumpuavat. Tuo ap:n tilanne menee pahasti yli tuossa kaltoinkohtelusyytöksessä. Luultavasti mummon mielestä hauska ja söpö mummoa ylistävä vitsi. Pane sille kuitenkin loppu mahdollisimman pian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapseton isosisko sekosi tuolla tavoin. Alkoi omia esikoistani, nimitti itseään äidiksi, varaili lääkärinaikoja ja tunki koko ajan. Oli minua kohtaan hirvittävän vihamielinen ja mollasi lapselle ja miehelleni.

Jokin oma lapsettomuuden trauma laukaisi suorastaan psykoottisen tilan.

Mä ymmärrän tuon itsensä äidiksi lipsauttamisen satunnaisesta toiselta pikkulapsen äidiltä, kun sitä "äiti auttaa" sanoo sen sata kertaa päivässä. Sen sijaan lapsettomalta tai mummolta (jonka omasta "äiti auttaa" -ajasta on 3 vuotta) se on outoa. Huolestuttavaa silloin kun se on systemaattista ja runsasta, eikä lopu vaikka asiasta huomautetaan.

Kauhea lukea tällaisia tarinoita, ihan ahdistaa puolestanne.

Minun äitini kyllä helposti usein lipsauttaa lapselleni, että "anna äiti auttaa" huomaa sen kyllä itsekin ja usein jatkaa lausetta, että "tai mummi voi auttaa".

Kaksi vuotta nyt on harjoitellut mutta ei tunnu muistavan. Henk.koht minua ei haittaa kun kuitenkin korjaa puheitaan, mutta pointtina siis, että joillakin se "äiti"-nimitys tulee vaan luonnostaan.

Olen jossain ketjussa aiemminkin puhunut tästä, mutta omaan äitiini meni välit vastaavan käytöksen takia. Annoin jatkua liian pitkään, olin nuori kun esikoisen sain ja en tajunnut asian vakavuutta. Mies näki heti, mutta mä vaan sanoin että antaa mummon hössöttää. Käytös vain paheni ja paheni. Taustalla todennäköisesti katumus omasta paskasta äitiydestään ja lapsen menetys. Jossain vaiheessa pelkäsin häntä kun tuli niin häiriintynyttä juttua. Minun kanssani oli jotain älytöntä valtataistelua, mieheni hän haukkui tasaisin väliajoin niin että kunnianloukkaus syyte olisi pitänyt nostaa jos oltais järkeviä oltu. Loppujenlopuksi piti välit katkaista kun alkoi puhumaan kuinka huolissaan on lapsista, ei jakseta niitä hoitaa ja mieskin on niin huono isä ja kaikkea painokelvotonta mitä en tosiaan halua tähän kirjoittaa. Ilmoitin, että emme voi olla tekemisissä, jos on niin kovin huolissaan niin tee vaikka lastensuojeluilmoitus niin keskutelemme sitten sossujen kanssa tilanteesta. Ei ole kai tehnyt kun ei ole näkynyt. Todella rankka paikka oli mulle mutta näin on paras. Luulin, että aikuisena tavallaan saisin korvattua menetettyä lapsuutta kun äiti oli hieman parantunut, mutta näin vaan kävi :/

Kannattaisikohan tilanteesta mainita neuvolassa, kun jos mummo alkaakin todella sekoksi ja alkaa tekemään lastensuojeluilmoituksia niin ainakin neuvolassa olisi tieto valmiiksi, että mummo on melko rajaton.

Nuo äidin mollaamiset lapselle ovat jo sairasta touhua. Muuten tuohon ylettömään neuvomiseen äidin kykyjen vähättelyyn sanoisin että paras tapa on vähätellä takaisin. Ihan iloisesti naureskellen toteat että "höpö-höpö mummo, eihän tuolla lailla enää nykyään tehdä!" ja iloinen hymy päälle. Jos alkaa jotain paikkaa kauhistelemaan ja siivoamaan heti tullessaan, tokaise sille että "jätettiin ihan sinua varten se, kun joka kerta kuitenkin haluat alkaa heti siivoamaan tullessasi".

Noille mummoille, jotka itseään äidiksi kutsuvat, toteasin hilpeästi että "hups, alkaa mummolla vähän muisti pettää, mummon lapset on jo aikuisia!" 

Enkä tarkoita, että pitäisi oikeasti näin hilpeästi pystyä asiaan sisäisesti suhtautumaan, tarkoitus on osoittaa mummolle miten paljon arvoa hänen mollailuilleen ja kauhistumisilleen annetaan.

Itse olen todennut kaikkiin arvosteluihin, että sinä kasvatit omasi niinkuin halusit, minä kasvatan nyt omani.

Kaikkiin "kyllä sinun täytyy..." - vaatimuksiin vastaan kysymällä "koska sellainen laki on tullut voimaan?"

Jos kukaan isovanhemmista sanoisi lapselle minun tai mieheni olevan huono tai paha, poistuisin paikalta tai toteaisin, että nyt on aika lähteä. Perustelisin sen sillä, että lapseni turvallisuudentunnetta ei kukaan saa horjuttaa.

Joillekin täytyy asettaa tietyt tiukat rajat, kun eivät itse osaa itseään rajata.