Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alkoivatko entisaikojen mummot leikkimään äitiä kun tytär sai lapsen?
22.10.2017 |
Oman äitini käytös ja muutamien muidenkin ihmetyttää niin kovasti että olen miettinyt että eihän ennen ole voinut tälläistä olla? Ainakin oma äitini on niin omapäinen persoona että jos häntä kohtaan joku olisi käyttäytynyt näin se olisi ollut suuri loukkaus.
1. Aina kun äiti tulee käymään pitää taivastella kun on niin törkeässä kunnossa joku paikka ja alkaa siivoamaan.
2. Vauva viedään ärsyttävästi käsistä, omitaan ja aletaan hoitaa sitä kuin omaa.
3. Kun ollaan lähdössä jonnekin niin komennetaan minua, vauvan äitiä että laita nyt sille sillä ja sillä tavalla päälle, se paita alle ja tuo ulkoasu päälle. Et kyllä noin vaan laita vaan näin.
4. "Ei se vauva osaa vielä noita keitettyjä porkkanoita syödä, et niitä anna, tukehtuu"
5. Kun ollaan lähdössä niin, "ota sitten kassiin niitä vaippoja että voi vaihtaa ja vauvan ruokaa", "no joko laitoit vaippoja mukaan?". Niin minulla vauvan äidillä on aina hoitolaukussa vaippoja valmiina ilman että siitä tarvitsee sanoa tai muistuttaa...
6. Vauva ei osaa puhua mutta aina jauhaa siitä kuinka nyt vauva "kertoo aina mummolle kuinka häntä on kohdeltu huonosti kotona". Hän voi sanoa näin sukulaistenkin kuullen eikä välitä että sukulaiset katsoo yllättyneinä silmät pyöreinä epävarma hymy huulilla odottaen lisäselvitystä. Aika kornia minusta vitsailla jatkuvasti tuollaisella asialla ja sekin on ok, että sukulaisille syntyy kuva että olen huono äiti joka ei hoida lastaan kun mummo on itse sen lapsen ominut ja sitten tuollaista höpöttää.
7. Kun vauvalla on maidon juomisen jälkeen pieni tippa maitoa poskella niin mummo rientää suurella tohinalla hankkimaan paperia tms ja suurin elkein sen pyyhkii ja huolehtii. Tämä tuntuu minusta kauhean syrjäyttävältä itseäni kohtaan.
8. Kun hän on meillä niin hän määräilee mitä vauva saa laittaa suuhun ja mitä ei. Eikö sekin ole äidin tehtävä arvioida mitkä esineet ovat liian likaisia ja mitkä ok. Jos sanon että minusta tuo esine on ihan ok, niin alkaa vaan kauhea säkätys että olen väärässä ja nyt toimitaan niin kuin hän sanoo. Tämä sama säkätys esiintyy aina jos häntä vähänkin kyseenalaistaa tai sitten hän heittäytyy marttyyriksi ja lyttää minua jotenkin "ironisesti".
9. Sitten tietenkin kaikki määräily siitä miten pitäisi kasvattaa ja milloin ja mitä tarvikkeita tarvitaan.
Tiedän että moni haluaisi osallistuvan isovanhemman ja isovanhemmat on rikkaus ja apu hyvästä. Mutta tämä käytös vain hämmentää ja ärsyttää minua ja on saanut aikaan sen etten edes haluaisi mitään apua enää. En hoitoapua tai rahallista tai mitään. Etenkin huolestuttaa tuo että jo vauvavaiheessa hän on alkanut säännöllisesti puhua että vauvaa kohdellaan huonosti kotona ja mummolle voi kertoa kuinka äiti on paha!
Onko tämä tosiaan normaalia mummon toimintaa ja onko näin aina ollut että mummot on tälläisiä ja tähänkö pitää vain huumorilla suhtautua? Omat mummoni eivät ainakaan olleet ollenkaan tämän kaltaisia ja silti olivat lämpimiä ja hyviä mummoja.
Kommentit (61)
Ihan hirveän kuuloista touhua, ei kyllä kovin tervepäiseltä kuulosta! Onko hän ennen vauvan syntymää ollut ihan normaalisti käyttäytyvä ihminen? Kannattaa laittaa rajat nyt mahdollisimman pian, tuskin tulee itse järkiinsä. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äiti yritti vähän vastaavaa, mutta rauhoittui aikanaan. Kyseessä taisi olla vaan innostus lapsenlapsesta, jota oli odottanut vuosikausia (molemmat siskoni ovat lapsettomia, toinen omasta halustaan, toinen vastoin toiveitaan), ja minä sain lapsen 41-vuotiaana. Isänikin oli niin tohkeissaan, että yritti laittaa vauvalle paksumpaa peittoa ja villasukkaa, että ei vaan palele (hikoili jo), ja valvoi haukan lailla että ei vaan ole kädet tai varpaat kylmiä. Rakkaudesta sitä tekivät, mutta olihan se rasittavaa.
Jonkin verran auttoi se, kun tein asiallisesti selväksi että en tarvitse paapomista ja kysyn jos tarvitsen apua. Ja kun lapsi alkoi enemmän liikkua ja kommunikoida, niin tilanne helpotti hyvin paljon. Isovanhemmilla olikin yhtäkkiä muuta yhteistä tekemistä lapsen kanssa kuin lämpötilan tarkastaminen ja voivottelu.
Jaksamista, ap!
Onko hän muuttunut? Onko ahdistunut, onko univaikeuksia? Oletko kysynyt äidiltäsi miten hän voi, onko kaikki kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa.
Mutsisi on kuin anoppi helvetistä. Ja se on sun äiti.
Se hyvLapsia en suostunut tekemään, koska oli helppo nähdä millaista painajaista elämä sitten olisi ollut.
En kyllä tohdi mummolta viedä iloa lapsenlapsesta. Touhutkoon ja höpöttäköön mitä vaan. Suljen korvani, jos en sillä hetkellä jaksa kuunnella.
Ei ne sillä höpötyksellään mitään pahaa tarkoita. Iloista ovat tohkeissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hrrrr mitä muistoja anopista nousi kirjoituksesta. Jos jotain positiivista, niin voit itse häätää äitisi kauemmas välittämättä miehen mielipiteestä - onhan hän sinun äiti.
Et ole yksin, sitä en tosin tiedä onko kyseessä uusi ilmiö vai ei. Oma anoppini muuttui minua kohtaan täysin esikoisen (nyt 10v) syntyessä, minusta tuli ilmaa hänelle. Sitä on todella vaikea yrittää selittää muille, mutta hän ikään kuin alkoi käyttäytyä niin kuin vauva olisi hänen ja mieheni yhteinen juttu. Tavallaan yritti syrjäyttää minua hiljalleen hivuttautuen. Aluksi hän soitti ja viestitti miehelle päivittäin mitä lapselle kuuluu, ei koskaan minulle, vaikka minähän kotona ollessani kuulumiset tiesin paremmin. Jos hän tuli kylään niin hän kysymättä nappasi lapsen sylistäni ja vaikka huusi maitoa niin palautti aina isälleen. Minun kuulumiset kiinnostivat vain sen verran, kuinka paljon painoni oli noussut ja lähtikö kilot synnytyksen jälkeen ;) lapsessa tietenkin oli vain isän suvun ulkonäköä ja luonteenpiirteitä, esim hiusten väri oli sama kuin minulla, niin se olikin tullut miehen siskolta jne.
Ja se jatkuva neuvominen, olettehan ostaneet vauvansängyn, kylvetättehän vauvaa jne. Ihan aikuisia oltiin, itse olin paljon hoitanut siskoni lapsia, joten siitäkään kiinni ei ollut. Anoppi myös oletti, että vastasyntynyt alkaa olla hänellä hoidossa aina kun hän toivoo, siis ihan viikon ikäinen (oli ensimmäisen kerran vasta n. 4-vuotiaana monista ongelmista johtuen). No nämä hullutukset vielä menivät jokseenkin hössötyksen piikkiin. Havahduimme anopin toimiin kunnolla, kun hän aloitti juurikin tuon äidin moittimisen "vitsillä" lapselle, ja alkoi junailla selkämme takana ihmeellisiä asioita, olisi halunnut perhepotrettia hänestä, miehestäni ja lapsesta, yritti järjestää yhteistä matkaa hänelle, miehelle ja lapselle, kaikki tapaamiset hän koitti järjestää niin etten minä ole paikalla, kutsui itseä lapsellemme jopa äidiksi (tämä loppui vasta kun mies sai kunnon raivarit asiasta), yritti tehdä miehelleni ja lapsellemme kotia hänen kotiinsa ym outoa. Välithän tässä on jo viilenneet, ja tapaamme 1-2x vuodessa hyvin lyhyen ajan.
Tsemppiä sinulle! Kuuntele heti alussa vaistojasi ja pidä rajat selvinä.
Mun äiti on samanlainen. Tosi ärsyttävää mutta hyvää se kai tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vähän kauhulla odotin mitä tuleman pitää kun anoppi kuullessaan raskaudesta sanoi "ihanaa!! Minutkin on oikeastaan kokonaan oma mummoni kasvattanut, ihanaa nyt itse päästä mummoksi!" :D niin että minä kyllä aion kasvattaa lapseni ihan itse, en tehnyt häntä sinulle..
Vierailija kirjoitti:
Esim. Virossa isoäidit hoitavat lapset. Vrt. Anu Saagim, ei hän ole lastaan hoitanut.
Anu ei sitten kai ole kuitenkaan virolaiseen tapaan hoitanut omia lastenlapsiaan, jos niitä nyt onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini tuli meille, kun lapset olivat vauvoja (kaksoset), kerran viikossa, vapaapäivänään. Minulle se oli kuin juhlaa. Olin hyvin nuori ja epävarma äiti ja oman äidin läsnäolo lievitti epävarmuuttani. Ei hän koskaan ominut lapsia, mutta auttoi hyvin paljon, mistä olen kiitollinen.
Omat vanhempani ovat kuolleet ja miehen vanhemmat asuvat kaukana joten ei aavistustakaan. Meillä ei ole minkäänlaisia tukiverkostoja ja hoidamme vauvan itse. Miehen työn vuoksi välillä joudun hoitamaan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse vähän kauhulla odotin mitä tuleman pitää kun anoppi kuullessaan raskaudesta sanoi "ihanaa!! Minutkin on oikeastaan kokonaan oma mummoni kasvattanut, ihanaa nyt itse päästä mummoksi!" :D niin että minä kyllä aion kasvattaa lapseni ihan itse, en tehnyt häntä sinulle..
Voi mahdoton, ehkä hän ei toivottavasti kuitenkaan odota että sinä äitinä mukisematta hyväksyt kaiken, vai onko millainen persoona?
Minä kyllä saattaisin ottaa mummon roolin puheeksi jo ennen lapsen syntymää, silleen nätisti ja kunnioittavasti. Tai vaihtoehtoisesti alkaisin vihjailla omista kasvatusmetodeista, niin ettei jää epäselväksi, mikä rooli mummolle jää. Parempi niistä odotuksista on ehkä nyt keskustella, kun tilanne ei ole vielä auki ja "päällä".
Nyt teet selväksi, että vauva on sinun ja osaat sitä hoitaa, ellei mummo ymmärrä asiaa niin ei ole tervetullut käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla lapseton isosisko sekosi tuolla tavoin. Alkoi omia esikoistani, nimitti itseään äidiksi, varaili lääkärinaikoja ja tunki koko ajan. Oli minua kohtaan hirvittävän vihamielinen ja mollasi lapselle ja miehelleni.
Jokin oma lapsettomuuden trauma laukaisi suorastaan psykoottisen tilan.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini tuli meille, kun lapset olivat vauvoja (kaksoset), kerran viikossa, vapaapäivänään. Minulle se oli kuin juhlaa. Olin hyvin nuori ja epävarma äiti ja oman äidin läsnäolo lievitti epävarmuuttani. Ei hän koskaan ominut lapsia, mutta auttoi hyvin paljon, mistä olen kiitollinen.
No tuohan on kiva tilanne. Ap:n tilanne ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Voi apua, ap. Mulla on ollut tuollainen anoppi. Se oli hirveää. Sulla sentään ""vain"" äiti. Kyllä tätä oli ainakin 25 viotta sitten. Vieläkin puistattaa anoppini ja kuinka mua vähäteltiin ja vauvan käsiä ja jalkoja kokeiltiin ja minua komenneltiin pukemaan lapsiparka kunnolla jne.jne.
N53
Öh, miten niin "vain äiti"?? Eikö se nyt ole ihan sama kumpi mummoista käyttäytyy noin? Sekä anoppi että äiti voi olla ihan yhtä pahoja vaihtoehtoja. Joissain määrin eri tavoilla vain. Se, että oma äiti käyttäytyy noin, voi mun mielestä olla jopa vielä tuhoisampaa ja pahempi asia tietyssä mielessä. Omalta äidiltänsä sitä aina yleensä odottaisi saavansa aitoa ja vilpitöntä tsemppaamista, kannustusta ja henkistä tukea. Ei tuollaista sairasta lyttäämistä, mollaamista ja ylikävelyä.
Välien katkaisu omaan äitiin on myös paljon vaikeampaa kuin anoppiin. Anopin kanssa voi helpommin olla olematta tekemisissä ja mies voi siellä käydä vaikka yksistään. Mutta koitapa tehdä se äidillesi, joka yrittää kaikin tavoin pommittaa soitoilla, kirjeillä, korteilla, tekstareilla, sähköposteilla ja joka vielä yrittää olla yhteyksissä ja kysellä ystäviltä ja tutuiltasikin sinusta... Joka hokee, kuinka ei VO1i ymmärtää, vaikka selitetty on ja vaikka kuinka monta kertaa... Mutta ehkä hän ei vain oikeasti pystykään siihen, koska se olisi liian kova paikka. Tavallaan eräänlainen mielen suojamekanismi, ettei särkyisi kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla lapseton isosisko sekosi tuolla tavoin. Alkoi omia esikoistani, nimitti itseään äidiksi, varaili lääkärinaikoja ja tunki koko ajan. Oli minua kohtaan hirvittävän vihamielinen ja mollasi lapselle ja miehelleni.
Jokin oma lapsettomuuden trauma laukaisi suorastaan psykoottisen tilan.
Mä ymmärrän tuon itsensä äidiksi lipsauttamisen satunnaisesta toiselta pikkulapsen äidiltä, kun sitä "äiti auttaa" sanoo sen sata kertaa päivässä. Sen sijaan lapsettomalta tai mummolta (jonka omasta "äiti auttaa" -ajasta on 3 vuotta) se on outoa. Huolestuttavaa silloin kun se on systemaattista ja runsasta, eikä lopu vaikka asiasta huomautetaan.
Kauhea lukea tällaisia tarinoita, ihan ahdistaa puolestanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla lapseton isosisko sekosi tuolla tavoin. Alkoi omia esikoistani, nimitti itseään äidiksi, varaili lääkärinaikoja ja tunki koko ajan. Oli minua kohtaan hirvittävän vihamielinen ja mollasi lapselle ja miehelleni.
Jokin oma lapsettomuuden trauma laukaisi suorastaan psykoottisen tilan.
Mä ymmärrän tuon itsensä äidiksi lipsauttamisen satunnaisesta toiselta pikkulapsen äidiltä, kun sitä "äiti auttaa" sanoo sen sata kertaa päivässä. Sen sijaan lapsettomalta tai mummolta (jonka omasta "äiti auttaa" -ajasta on 3 vuotta) se on outoa. Huolestuttavaa silloin kun se on systemaattista ja runsasta, eikä lopu vaikka asiasta huomautetaan.
Kauhea lukea tällaisia tarinoita, ihan ahdistaa puolestanne.
siis 30 vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla lapseton isosisko sekosi tuolla tavoin. Alkoi omia esikoistani, nimitti itseään äidiksi, varaili lääkärinaikoja ja tunki koko ajan. Oli minua kohtaan hirvittävän vihamielinen ja mollasi lapselle ja miehelleni.
Jokin oma lapsettomuuden trauma laukaisi suorastaan psykoottisen tilan.
Mä ymmärrän tuon itsensä äidiksi lipsauttamisen satunnaisesta toiselta pikkulapsen äidiltä, kun sitä "äiti auttaa" sanoo sen sata kertaa päivässä. Sen sijaan lapsettomalta tai mummolta (jonka omasta "äiti auttaa" -ajasta on 3 vuotta) se on outoa. Huolestuttavaa silloin kun se on systemaattista ja runsasta, eikä lopu vaikka asiasta huomautetaan.
Kauhea lukea tällaisia tarinoita, ihan ahdistaa puolestanne.
Jep. Itseltänikin on lipsahtanut lasten kavereille joskus että "anna kun äiti auttaa". Mutta olen aina nauranut sille ja sanonut erikseen, että hups, enhän minä nyt tosiaan sinun äitisi ole, että lipsahti.
Alue: Aihe vapaa
Minusta ainakin tämä vaikuttaa olevan uudehko ilmiö ja vaikuttaa muillakin saroilla. Nykyään on ihmisiä jotka eivät anna lastensa kasvaa koskaan aikuisiksi. Vedotaan siihen että ovat vaikka noin pienipalkkaisia että eihän ne pärjää ilman apua. No, eihän ennenkään kaikki aikuiset mitään pohattoja olleet mutta piti pärjätä ja oppia mitoittamaan menonsa niin että pärjää. Mutta eihän sitäkään opi jos kaikki tehdään valmiiksi vaikkei lapsi edes haluaisi.
Samoin jos mummo varastaa äidin roolin niin on aika huolestuttavaa että oppiiko tuore äiti sitten äidiksi olleenkaan.