Alkoivatko entisaikojen mummot leikkimään äitiä kun tytär sai lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi apua, ap. Mulla on ollut tuollainen anoppi. Se oli hirveää. Sulla sentään ""vain"" äiti. Kyllä tätä oli ainakin 25 viotta sitten. Vieläkin puistattaa anoppini ja kuinka mua vähäteltiin ja vauvan käsiä ja jalkoja kokeiltiin ja minua komenneltiin pukemaan lapsiparka kunnolla jne.jne.

N53

Öh, miten niin "vain äiti"?? Eikö se nyt ole ihan sama kumpi mummoista käyttäytyy noin? Sekä anoppi että äiti voi olla ihan yhtä pahoja vaihtoehtoja. Joissain määrin eri tavoilla vain. Se, että oma äiti käyttäytyy noin, voi mun mielestä olla jopa vielä tuhoisampaa ja pahempi asia tietyssä mielessä. Omalta äidiltänsä sitä aina yleensä odottaisi saavansa aitoa ja vilpitöntä tsemppaamista, kannustusta ja henkistä tukea. Ei tuollaista sairasta lyttäämistä, mollaamista

Laitoin sen jopa kaksinkertaisiin lainausmerkkeihin, ja nimenomaan siksi, että tiedän toki, ettei se omaan äitiin nähden ole aina helpompaa.

Mutta yksi asia on monilla helpompi taistelussa oman äidin verrattuna anopin kanssa ja se on se, ettei mies seiso siinä välissä ja ettei niitä sinun suku, minun suku- jännitteitä ole mukana.

Ymmärrän kyllä pointtisi kirjoituksessasi ja olen muuten samaa mieltä ja yritin viestittää sitä ennakoivasti noilla lainausmerkeilläkin.

Ok, hyvä sit. :-) En tajunnut noita sun kaksinkertaisia lainausmerkkejä. :-) Luulin, että se oli vaan vahingossa tullut tuplana ja että vähättelit sitä, jos äiti on se hankala tapaus. Että se on sun mielestä vain äiti, mut anoppipas on ihan eri juttu... Ehkä me sit oltiin loppupeleissä samoilla linjoilla jo alun perin. :-)

Munkin tekstistä ehkä muuten sai kuvan, että vähättelin anopin tapausta, mut se ei ollut tarkoitus. Tarkoitin kans juuri tota, että kun on anoppi kyseessä, niin on taas hankaluutena vaikka just toi, että jos mies ei tajuakaan sitä ja on äitinsä puolella. Se on tietenkin oman äidin kans helpompaa. Sitä tarkoitin juuri sillä, kun kirjoitin, että nää asiat on eri tavalla vaan hankalia. Eikä nää siksi oikein ole vertailtavissa kellä on pahempaa ja kellä helpompaa.

Äidin kanssa taas on se suru ja ikävä, että ei oo sit omaa äitiä enää. Mä luulen, että se ois kuitenkin tavallaan sisäsyntyisesti ja luontaisesti tosi tärkeä juttu tuoreelle äidille? Kun anoppi on se hirviö, on kuitenkin toivottavasti se oma äiti normaali tapaus ja tukena? Si on se sellainen tietynlainen syyllisyys, miten voi tytär tehdä näin omalle äidilleen... Se tulee aika tehokkaasti omalta äidiltä ja ympäristöltä, mut myös itsensä sisältä, vaikka järjellä tietää. Omasta äidistä on tosi hankala "ottaa ero"... Vaikka käytännössä oltaisiin olematta tekemisissä, niin pään sisällä se silti pahasti kummittelee ihan toisella tapaa kuin kukaan muu ihminen. Sitten vielä kun äiti maalaa piruja seinille, "että toivottavasti sinulle ei käy kuin minulle".

Jos on anoppi kyseessä, eikä oma mies ja lasten isä tajua asiaa, niin se on varmasti todella kamalaa. :´-( Siinä jo melkein herää ainakin itsellä, että onko se isäkään hyväksi lapsille, jos ei näe asioita ja lasten parasta? :-(

Tuohon viimeiseen asiaan tuli mieleen, että ei isä välttämättä huono isä ole, vaikka ei ikävästi käyttäytyvää äitiään osaa laittaa rajoihin ja tarvittaessa välejä poikki. Oma äiti on vain todella vaikea hyväksyä negatiivisena asiana, äitiä aina katsoo jonkin verran ruusunpunaisten lasien läpi. Sitä aina sanotaan, että kumpikin hoitakoot oman sukunsa, mutta mielestäni lasten syntyessä asia ei ole enää näin. Kumpikin vanhempi on vastuussa lasten henkisestä ja fyysisestä kehityksestä, jos toinen näkee toisen suvussa jotain haitallista lapselle mitä toinen ei näe, niin kyllä siihen saa puuttua. Esim tuo tästä ketjusta luettu mummon äidiksi itsensä kutsuminen (törkeää). Jos mies on vaikkapa kyvytön näkemään, että mummon harrastama itsensä (jatkuva) nimittäminen äidiksi lapsenlapselle ei kyllä varmasti ole mikään "lipsautus", niin äidillä on kyllä täysi oikeus tähän näkyvästi puuttua ja pistää mummolle jauhot suuhun. Oikeastihan mies voi tuossa tilanteessa jotenkin selittää asiaa itselleen niin, että ei äitinsä pahaa tarkoita vaan on niin innoissaan, että menee sekaisin sanoissa. Ei sitä oikeasti kovin helpolla kykene ajattelemaan vanhemmastaan ikävästi.

Mutta ihan samalla tavalla tyttäret voivat olla äitejänsä kohtaan sokeita, ja sama pätee mielestäni myös näissä tilanteissa. Itse kyllä olen aina vähän mutuillut, että keskimäärin naiset ovat irtautuneempia vanhemmistaan kuin miehet, ja ovat myös siten objektiivisempia vanhempiaan kohtaan.

Totta puhut. Ei tietenkään aina ole isä huono isä, jos ei näe äidissään mitään vikaa.