Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö kun jotkut ihmiset ovat todella ärsyttäviä pelkällä olemuksellaan?
18.10.2017 |
Miten ne sen tekevät?
Kerro millainen on tietämäsi ärsyttvä ihminen joka ei tahallaan kuitenkaan halua ärsyttää.
Kommentit (236)
Muutama käytösmalli aiheuttaa harmitusta erityisesti töissä:
- Keski-ikäiset mieskollegat, joilla on taipumusta misogyniaan. Esim. kysyy apua ongelmaansa, jos on pakko, mutta varmistaa vastauksen vielä miespuoliselta kollegalta, lähettää sähköpostit pääosin miespuolisille työntekijöille, vaikka asian tuntisi paremmin naispuolinen työntekijä, vitsailee naisten loogisen ajattelukyvyn rajallisuudesta, jne. En ole mikään feministi, mutta ego ei tahdo kestää kyseistä käytöstä.
- Huumorintajuttomat tai ilmeettömät ihmiset, jotka ovat muutenkin todella virallisia. Pelkkä virallisuus ei haittaa, mutta esim. vuorovaikutustilanteessa tulee hyvin epämukava olo, jos toinen ei reagoi mitenkään esim. hymyyn.
- Ihmiset, jotka eivät vastaa tervehdykseen tai muuten vaan kulkevat nokka pystyssä. Molemmissa on ehkä se taustalla, että itselle tulee nöyryytetty olo ja siihen reagoi ärsyyntymisellä.
- Ihmiset, jotka ovat niin "luonnonlapsia", että he kokevat voivansa tiuskia, raivota tai muuten vaan käyttäytyä epäkohteliaasti ympäröiviä ihmisiä kohtaan, koska ovat huonolla tuulella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luokallani oli yksi tyttö, joka ärsytti minua niin paljon pelkällä olemuksellaan. En tiedä, mikä hänessä oli. Sellainen ylimielinen, pikkutärkeä hevoshullu, joka puhui kokoajan merkkivaatteista, hevosharrastuksestaan, siitä miten ei päässyt kauppakorkeakouluun, isänsä mersusta yms. Oli siis iältään yli 20-vuotias, vaikka saattaa kuulostaa 15v:lta. Lisäksi, tämä tyttö oli ihan normaalista perheestä jostain Keravalta, ja isä töissä jossain autokaupassa.
Normaalisti en ole yhtään sellainen, että ärsyyntyisin tällaisista asioista esim. jostain hevoshulluista, mutta se oli tämän hlön olemus, joka ärsytti.
Sitten ärsyynnyn juopoista, tai jos joudun käydä lähikaupassa jossain lähiön keskellä, asiakaskunnan olemus ärsyttää.
Sitten lisäksi ärsyttää jotkut hienostomummot.
Vierailija kirjoitti:
Muutama käytösmalli aiheuttaa harmitusta erityisesti töissä:
- Keski-ikäiset mieskollegat, joilla on taipumusta misogyniaan. Esim. kysyy apua ongelmaansa, jos on pakko, mutta varmistaa vastauksen vielä miespuoliselta kollegalta, lähettää sähköpostit pääosin miespuolisille työntekijöille, vaikka asian tuntisi paremmin naispuolinen työntekijä, vitsailee naisten loogisen ajattelukyvyn rajallisuudesta, jne. En ole mikään feministi, mutta ego ei tahdo kestää kyseistä käytöstä.
- Huumorintajuttomat tai ilmeettömät ihmiset, jotka ovat muutenkin todella virallisia. Pelkkä virallisuus ei haittaa, mutta esim. vuorovaikutustilanteessa tulee hyvin epämukava olo, jos toinen ei reagoi mitenkään esim. hymyyn.
- Ihmiset, jotka eivät vastaa tervehdykseen tai muuten vaan kulkevat nokka pystyssä. Molemmissa on ehkä se taustalla, että itselle tulee nöyryytetty olo ja siihen reagoi ärsyyntymisellä.
- Ihmiset, jotka ovat niin "luonnonlapsia", että he kokevat voivansa tiuskia, raivota tai muuten vaan käyttäytyä epäkohteliaasti ympäröiviä ihmisiä kohtaan, koska ovat huonolla tuulella.
Mulle ei tule nöyryytetty olo, jos joku ei vastaa tervehdykseen. Ajattelen vain että onpas nolo ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää "pingispallo-ihmiset"! Niihin törmää aika harvoin, mutta mua sekä huvittaa että ärsyttää ne. Pingispallot on siis niitä suht ripeätahtisia kävelijöitä, joita ahdistaa silminnähden, jos meinaan pitkäkoipisena naisena omaan tahtiini ohittaa heidät, ja"spurttaavat" karkuun juuri kun olisin menossa heistä ohi. Sitten niiden tahti vääjäämättä pian hidastuu, koska heillä on lyhyempi askel tai luonnostaan hitaampi rytmi kuin minulla, ja taas välimatka lyhenee, kunnes viime hetkellä yrittävät taas pysyä väkisin edellä spurttaamalla vähän matkaa. :D En tajua! Haluaisin kävellä omaan rytmiini ajatellen omiani, mutta häiritsee jos joku spurttailija pyörii edessä ja muuttaa koko ajan vauhtiaan.
Ymmärrän tuon ärsytyksen niin hyvin! Itseäni ärsyttää lisäksi koiraa ulkoiluttaessa ne toiset koiranulkoiluttajat, jotka ensin matelevat hiiiiitaasti edessä, mutta sitten kun ohitat heidät oman koirasi kanssa, he lähtevät kiitämään täyttä vauhtia perään. Ja jos pysähdyt ja päästät heidät ohi, niin kappas vain se matelu alkaa taas. Noista ei pääse eroon kuin kääntymällä ympäri ja lähtemällä päinvastaiseen suuntaan.
Pohjalaislähtöinen kollega. Jäyhä, iloton, vakava, mutta samalla passiivisaggressivinen ja arvosteleva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmoinen kivikasvo jolla aina yksi ilme eli tämä Jenni Haukio kuunaama ja se tekoilme.
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen kivikasvo jolla aina yksi ilme eli tämä Jenni Haukio kuunaama ja se tekoilme.
Ihan vitun omahyväinen ja leuhka ilme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jOku jo kirjoittelikin hihittelystä, itseäni ainakin kaikkein eniten ärsyttää sellaiset "kaiken naurajat". Joka ikinen lause päätetään naurahduksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas masentava ketju. Ikävää, että pelkästä olemuksesta vedetään noin paljon tulkintoja siitä millainen ihminen on luonteeltaan. Mitäs pitäisitte minusta?
-En katso silmiin, tai jos katson niin jotenkin "oudosti", katseeni saattaa myös vaellella. En katso, koska en kerta kaikkiaan pysty.
-ulkoasuni on hyvin siisti ja konservatiivinen, se on mun tyyli
-en osaa tehdä aloitetta tai tulla ryhmään vaan tönötän sitten yksin vaikka tuntitolkulla, en myöskään havaitse aina ihan pienistä vinkeistä että keskustelu on päättymässä
-saatan puhua toisten päälle enkä innostuessani aina huomaa jos muut kyllästyvät
-minulla sattuu olemaan todella laaja yleistieto, joskus on tulkittu että yritän päteä tai nolata muita
-selitän usein omista jutuistani, ja minun voi olla vaikea keskittyä montaa hetkeä muuhun keskusteluun
-olen luonnostani ilmeetön
-en kunnioita titteleitä vaan persoonia, saatan olla suorapuheinen vaikka se olisi oman etuni vastaista, jos tarve näyttää niin vaativan
-suorapuheisuuteen liittyy, että en välttämättä tunnista asioita joista ei saisi puhua, se joskus häiritsee ihmisiä vaikken puhu aiheesta mitenkään ilkeästi, arvostele tms.
Olen aspergerhenkilö ja jokainen sosiaalinen tilanne muiden kuin vanhojen tuttujen kanssa on kuin hammaslääkärireissu: vaikka on miten tuttu paikka ja puudutus keksitty, niin jossain vaiheessa sattuu kuitenkin...
Yritän ajatella että pohjimmiltani olen mukava ja että minulla on myös sosiaalisia vahvuuksia jotka tulevat esiin kun ja jos ihmiset pääsevät yli ensivaikutelmasta. Tämän ketjun perusteella siinä esteessä onkin ylittämistä.
T:palsta-asperger
Kaikki tuo on ok, jos kerrot rehellisesti työkavereillesi olevasi asperger. Muutoin ihan ymmärrettävästi sinut "tuomitaan" neurologisesti normaalina joka on vain helvetin ärsyttävä. Ja toisekseen, ei se aspergerkaan ole syy käyttäytyä ihan miten lystää ja olla täysin piittaamaton muiden ihmisten ajatuksista ja tunteista ja sovituista asioista, työelämässä täytyy useimmilla aloilla kyetä tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa ja kyetä noudattamaan sääntöjä, vaikka ne kuinka olisi sinun mielestä pöyristyttävän väärin, koska pötäliinan nyt vain kuuluu olla suorassa pöydällä eikä vinossa.
Et voi syyttää muita siitä, että he loukkaantuvat suorapuheisuudestasi tai ärsyyntyvät koska puhut päälle, sinun täytyy itse opetella toimimaan noissa tilanteissa paremmin, eikä vain selitellä kaikkea sillä että "kun mulla on asperger, niin minä nyt vain olen tällainen".
T: adhd
Mä näkisin tuon noin, että henkilö tietää omat "heikkoutensa", joten tuskin ihan tahallaan ärsyttää muita. Yleensä ihminen joka myöntää ja tunnistaa ongelmansa, yrittää myös jotakin tehdä asialle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä ärsyynnyt kun näet sellaisessa ihmisessa heijastuvan jonkin oman piirteesi jota et voi sietää.
Tää on ikävän yleistä omalla kohdalla. Usein sitä vaan havahtuu ja onneks tajuaa laittaa jarruja päälle
Ärsyttää työkaverit jotka on tosi teennäisiä, ovat "kavereita" ihmisten kanssa joista on itselle hyötyä ja tehdään selväksi että ollaan muka muita parempia, eikä muiden mielipiteet kiinnosta, heitä kyllä kiinnostaa muitten jutut, muut ei saa keskenään puhua mitään/mistään, ei edes siitä millainen sää on ulkona. Jauhetaan typerääkin typerämpiä juttuja aamusta iltaan ja nauretaan teennäisesti päälle, kun on muka niin kivaa. Välillä tietysti puhutaan pahaa kaikista muista, juorutaan, valehdellaan, haukutaan, vähätellään ja ollaan tosi töykeitä. Valitetaan ihan kaikesta työpaikkaan ja työhön liittyvästä, ilmeisesti ihan vaan valittamisen ilosta, koska oikeasti ei olisi syytä valittaa. Minkäänlaista työrauhaa ei muille anneta, ei voi välttyä kuulemasta kun jauhetaan kovaan ääneen vaikkapa siitä kuinka eilen söi makaroonilaatikkoa ja mitä on eväänä, mutta tärkeät työasiat kerrotaan vain tietyille ihmisille ja niin hiljaisella äänellä ettei muut niitä vahingossakaan kuule. Tuo teennäisyys, haukkuminen, valittaminen, itsensä parempana pitäminen ja muiden vähättely sekä se, ettei anneta työrauhaa, pilaa todella tehokkaasti muiden työpäivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä on ihmisiä, jotka puhuvat todella ärsyttävän ylimielisesti ja reteesti. Miehiä ne yleensä on. Todella sellainen stadilainen rehvakas, mutta samalla jätkämäinen tyyli. Usein nämä eivät mitään järin sivistyneitä ihmisiä myöskään ole, vaikka saattavat tietysti pokkaa ja röyhkeyttä vaativassa bisnesmaailmassa olla päässeet pitkälle.
Juuri samaa olin tulossa laittamaan! Minua ei todellakaan kaivele se jos joku on menestynyt, päinvastoin, hieno homma. Mutta jotkut antavat sellaisen ylimielisyyden ja paskantärkeyden paistaa kaikissa eleissään: äänenpaino (ja toki ne jutut mitä sieltä suusta tulee), kropan asento, jopa katse, että hrr ihan puistattaa. Nämä ovat sellaisia minäminä -ihmisiä, ja varmaan aika yleisesti myös hieman narsistisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä on esimiesasemassa keski-ikäinen nainen, joka on sellainen tyhjän nauraja. Lähes joka lauseen lopuksi tekee sellaisen 'hermostuneen naurahduksen'. Ai saatana, kun se on ärsyttävää - varsinkin kun puhutaan vakavista työasioista. Osa hämmentyy hänen tyylistään. Hävettääkin, kun yhteistyökumppanit tai asiakkaat on paikalla.
He (yleensä naiset) jotka ovat määritelleet itselleen "voimakkaan temperamentin". Nämä kyllä tunnistaa usein heti huomiota herättävästä käytöksestä, äänekkäästä puheesta, ilmeistä ja suurista eleistä.
He oikeuttavat itselleen päällekäyvän ja toisia nöyryyttävän käytöksen. Sitten kun toinen loukkaantuu syystä, niin alkaa selittely, parhaimmillaan uhriutuminen, "kun en voi itselleni mitään, olen tälläinen suora sanainen nollasta sataan tyyppi!".
Tunnustan heti alkuunsa, että minulla on asennevamma liittyen tähän aiheeseen, mutta minua on aina ärsyttänyt sellaiset pehmeät, ämmämäiset valittaja/ narisija hetero miehet. Joilla ei ole sellaista 'miehistä reippautta'. En jaksa sellaisten seuraa vapaa-ajalla yhtään.
Töissä on pakko jaksaa, mutta kyllä välillä vituttaa jo valmiiksi jotku kokoukset, kun tietää sen yhden marisijan naukuvan taas ei yhtään mistään tärkeästä.
Joudun ihan itseäni työstämään, ettei tule sanottua jotakin tosi rumaa hänelle. Häntä ei haukuta, mutta monen naamasta näkee, että eivät jaksa tätä ukkoa kuunnella.
On meillä myös työsuojeluvastaavana; lukee mielellään kaiken maailman pykäliä ja viisastelee sisäänkäynnin "puutteellisesta valaistuksesta tai hiekotuksesta", muistuttelee pukeutumisista ja oikeanlaisista sisäkengistä, vessan ergonomiasta jne.
Pomokin kokouksissa usein kuittaa narinat:"joo, kiitos Arto, täytyy tuota asiaa selvittää".
Ja ne asiat on yleensä sellaisia, joita kukaan muu ei pidä ongelmana ja harvoin ovat edes kovin oleellisia töiden kannalta.
Puhuu sellaisella pehmeällä vittumaisella valittavalla äänellä, pukeutuu slipoveriin joka päivä ja luulee olevansa hauska.
Eilen kertoi, että vielä 15v eläkkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
He (yleensä naiset) jotka ovat määritelleet itselleen "voimakkaan temperamentin". Nämä kyllä tunnistaa usein heti huomiota herättävästä käytöksestä, äänekkäästä puheesta, ilmeistä ja suurista eleistä.
He oikeuttavat itselleen päällekäyvän ja toisia nöyryyttävän käytöksen. Sitten kun toinen loukkaantuu syystä, niin alkaa selittely, parhaimmillaan uhriutuminen, "kun en voi itselleni mitään, olen tälläinen suora sanainen nollasta sataan tyyppi!".
Joo, mulla on työkaverina tällainen "olen vahva nainen ja sanon aina asiat suoraan". Huom, ei ole 'vahva', vaan tunne-elämältään epätasapainoinen töksäyttelijä, joka ei itse kestä yhtään sanomista omista tekemisistään. Ihan vitun rasittava 5-kybänen teini.
Joillakin (epävarmoilla) naisilla miehille esittäminen ja mielyttäminen. Jokin epävarmuus jäänyt suhteessa miehiin nuoruudessa?
Usein ihan fiksuja aikuisia naisia, joilla asialliset jutut ja mielipiteet, kun ollaan naisporukassa, mutta kun mies tulee porukkaan, alkaa sellainen ihmeellinen esittäminen miehelle; nauretaan 'vitseille', vähätellään meitä muita naisia jne...
En tiedä osasinko selittää asiaa, kun se ei ole sellainen selvä juttu.
Tekis joskus mieli sanoa, että ole ihan oma ittes, ei sun tarvi mitään esittää, vaikka Jussi tuli paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä on ihmisiä, jotka puhuvat todella ärsyttävän ylimielisesti ja reteesti. Miehiä ne yleensä on. Todella sellainen stadilainen rehvakas, mutta samalla jätkämäinen tyyli. Usein nämä eivät mitään järin sivistyneitä ihmisiä myöskään ole, vaikka saattavat tietysti pokkaa ja röyhkeyttä vaativassa bisnesmaailmassa olla päässeet pitkälle.
Juuri samaa olin tulossa laittamaan! Minua ei todellakaan kaivele se jos joku on menestynyt, päinvastoin, hieno homma. Mutta jotkut antavat sellaisen ylimielisyyden ja paskantärkeyden paistaa kaikissa eleissään: äänenpaino (ja toki ne jutut mitä sieltä suusta tulee), kropan asento, jopa katse, että hrr ihan puistattaa. Nämä ovat sellaisia minäminä -ihmisiä, ja varmaan aika yleisesti myös hieman narsistisia.
Se on läppä.
Läppä on läppää...
Mua ärsyttää "pingispallo-ihmiset"! Niihin törmää aika harvoin, mutta mua sekä huvittaa että ärsyttää ne. Pingispallot on siis niitä suht ripeätahtisia kävelijöitä, joita ahdistaa silminnähden, jos meinaan pitkäkoipisena naisena omaan tahtiini ohittaa heidät, ja"spurttaavat" karkuun juuri kun olisin menossa heistä ohi. Sitten niiden tahti vääjäämättä pian hidastuu, koska heillä on lyhyempi askel tai luonnostaan hitaampi rytmi kuin minulla, ja taas välimatka lyhenee, kunnes viime hetkellä yrittävät taas pysyä väkisin edellä spurttaamalla vähän matkaa. :D En tajua! Haluaisin kävellä omaan rytmiini ajatellen omiani, mutta häiritsee jos joku spurttailija pyörii edessä ja muuttaa koko ajan vauhtiaan.