Mikä "vika" on tuntemissasi ikisinkuissa?

nainen Itä-Helsingistä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti sinkkuuteni syy on luonteessani. Olen ulkoisesti paljon kehuttu ja moni mies siitä syystä ottaakin yhteyttä ja haluaa tapailla. Sitten kuitenkin jotain aina tapahtuu muutaman tapaamiskerran jälkeen ja minä jään, kuin nalli kalliolle. En ole ikinä oikein kunnon syytä saanut, perus "ei ole kipinää"... Olen aika ujo uusien ihmisten seurassa (esimerkiksi paikat vapisee, naama punottaa jne.) ja vähän sosiaalisesti kömpelö. Olen varmasti myös aika tylsä, kun en liiemmin käy baareissa juhlimassa enkä oikein harrasta muuta, kuin itsekseni lenkkeilyä ja välillä käyn kuntosalilla.

Mulla on aivan sama vika! Olen introvertti, joten sosiaaliset taitoni ovat aika huonot. Varsinkin uusien ihmisten kanssa. Joko olen tuppisuu tai puhun hermostuksissani liikaa. Enkä myöskään harrasta mitään ihmeellistä. Olen siis todella tavallinen ihminen ja siten epäkiinnostava. Mutta en ryhdy harrastamaan mitään riippuliitoa tai sukellusta vain siitä syystä, että saisin elämänkumppanin. Mutta jos liian komea/hyvin pukeutunut/hyvässä asemassa oleva mies lähestyy, en lähde leikkiin mukaan. Tyyppi ansaitsee paljon mielenkiintoisemman persoonan kuin minä. Olen supertavis ja sellaisen tarvitsen rinnalleni. En kestäisi kaikkea harrastavaa ja kaikkien kanssa höpöttelevää ekstroverttiä.

Älkää nyt luovuttako! Itsekin ole introvertti ja harrastan lähinnä juoksemista itsekseni. Baareissa kävin joskus opiskeluaikoina. Osaan kyllä tarpeen mukaan olla sosiaalinen töissä ja illanvietoissa, mutta en sitä kovinkaan kauan jaksa. Isommassa porukassa tykkään olla tarkkailija. En tiedä olenko tylsä, ehkä. En enää jaksa yrittää enempää. Klisee on, että pitää olla oma itsensä. Hiljalleen olen oppinut, että se taitaa olla totta. 

Tästä huolimatta komea, menestynyt, sosiaalinen ja aikoinaan kova bilettäjä halusi minut. Biletyksen suhteen hän on rauhoittunut, muut ominaisuudet edelleen samat. Minä jään häntä useammin kotiin, sillä en aina jaksa sosialisoida. Hän on kuitenkin ainoa henkilö, jonka kanssa yhdessä olo ei vie voimiani. Enää en ole edes mustasukkainen. Viihdymme yhdessä ja meillä menee hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

nainen Itä-Helsingistä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti sinkkuuteni syy on luonteessani. Olen ulkoisesti paljon kehuttu ja moni mies siitä syystä ottaakin yhteyttä ja haluaa tapailla. Sitten kuitenkin jotain aina tapahtuu muutaman tapaamiskerran jälkeen ja minä jään, kuin nalli kalliolle. En ole ikinä oikein kunnon syytä saanut, perus "ei ole kipinää"... Olen aika ujo uusien ihmisten seurassa (esimerkiksi paikat vapisee, naama punottaa jne.) ja vähän sosiaalisesti kömpelö. Olen varmasti myös aika tylsä, kun en liiemmin käy baareissa juhlimassa enkä oikein harrasta muuta, kuin itsekseni lenkkeilyä ja välillä käyn kuntosalilla.

Mulla on aivan sama vika! Olen introvertti, joten sosiaaliset taitoni ovat aika huonot. Varsinkin uusien ihmisten kanssa. Joko olen tuppisuu tai puhun hermostuksissani liikaa. Enkä myöskään harrasta mitään ihmeellistä. Olen siis todella tavallinen ihminen ja siten epäkiinnostava. Mutta en ryhdy harrastamaan mitään riippuliitoa tai sukellusta vain siitä syystä, että saisin elämänkumppanin. Mutta jos liian komea/hyvin pukeutunut/hyvässä asemassa oleva mies lähestyy, en lähde leikkiin mukaan. Tyyppi ansaitsee paljon mielenkiintoisemman persoonan kuin minä. Olen supertavis ja sellaisen tarvitsen rinnalleni. En kestäisi kaikkea harrastavaa ja kaikkien kanssa höpöttelevää ekstroverttiä.

Älkää nyt luovuttako! Itsekin ole introvertti ja harrastan lähinnä juoksemista itsekseni. Baareissa kävin joskus opiskeluaikoina. Osaan kyllä tarpeen mukaan olla sosiaalinen töissä ja illanvietoissa, mutta en sitä kovinkaan kauan jaksa. Isommassa porukassa tykkään olla tarkkailija. En tiedä olenko tylsä, ehkä. En enää jaksa yrittää enempää. Klisee on, että pitää olla oma itsensä. Hiljalleen olen oppinut, että se taitaa olla totta. 

Tästä huolimatta komea, menestynyt, sosiaalinen ja aikoinaan kova bilettäjä halusi minut. Biletyksen suhteen hän on rauhoittunut, muut ominaisuudet edelleen samat. Minä jään häntä useammin kotiin, sillä en aina jaksa sosialisoida. Hän on kuitenkin ainoa henkilö, jonka kanssa yhdessä olo ei vie voimiani. Enää en ole edes mustasukkainen. Viihdymme yhdessä ja meillä menee hyvin. 

Enkä edes ole erityisen hyvännäköinen, korkeintaan perus nätti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen 32v., ei tietääkseni koskaan kunnolla seurustellut.  Mielestäni hänen ongelmana on parisuhteen liika romantisointi (se että parisuhde joskus tulisi olemaan jotenkin täydellistä ja ihmeellistä) ja liika täydellisyyden tavoittelu toisen ihmisen suhteen. Ei oikein siedä virheitä toisessa ihmisessä. Lisäksi se, että kiinnostuu tavoittamattomista ihmisistä. Ei varatuista, vaan sellaisista, jotka eivät halua sitoutua.

Pitäisikö sitten laskea tasoa ja ottaa joku kaljuuntunut Seppo, joka käy kerran viikossa suihkussa??

kyllä, koska ei ole mitään christian greyn ja sepon välissä.

No jokainen taaplaa tyylillään. Itse en aio ottaa KOSKAAN alkoholistimiestä minua hakkamaan.

Off-topic, mutta kaikki alkoholistit eivät ole väkivaltaisia. Oma nuoruudenrakkauteni oli alkoholisti, mutta muuten maailman kiltein ihminen. Alkoholismi tosin tuhosi suhteemme.

Se oikea termi on "temperamenttinen". Aikoinaan luulin, että itseään temperamenttiseksi kuvaavat ovat oikeasti sitä mutta ikä ja kokemus on osoittanut, että jos joku kuvaa itseään tuolla sanalla se tulee tulkita, että kyseessä on epätasapainoinen ihminen, joka saa usein selittämättömiä raivokohtauksia, mököttää, syyttelee muita, odottaa itseensä kohdistuvan parempaa kohtelua kuin mitä on valmis antamaan muille ect.

Omasta kaveripiiristäni tiedän yhden nelikymppisen, joka tekee uraa ja rakastaa työtään. Hänen mukaansa ei ole aikaa parisuhteelle. Ja minusta ihminen ei tarvitse perusteluita miksi on sinkku. Eihän parisuhteessakaan olevalta kysytä, että mikä sussa on vikana, kun pitää toinen ihminen olla vieressä. Etkö pärjää yksin?

Vierailija kirjoitti:

Omasta kaveripiiristäni tiedän yhden nelikymppisen, joka tekee uraa ja rakastaa työtään. Hänen mukaansa ei ole aikaa parisuhteelle. Ja minusta ihminen ei tarvitse perusteluita miksi on sinkku. Eihän parisuhteessakaan olevalta kysytä, että mikä sussa on vikana, kun pitää toinen ihminen olla vieressä. Etkö pärjää yksin?

Miksi tähän ketjuun tulee näitä kommentteja? Kuten tässä on jo monta kertaa moni todennut, niin koko ketjun ideahan oli puhua sinkuista, jotka etsivät aktiivisesti parisuhdetta. Nyt niistä, jotka haluavat olla sinkkuja tai jotka eivät erityisemmin kaipaa parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasta kaveripiiristäni tiedän yhden nelikymppisen, joka tekee uraa ja rakastaa työtään. Hänen mukaansa ei ole aikaa parisuhteelle. Ja minusta ihminen ei tarvitse perusteluita miksi on sinkku. Eihän parisuhteessakaan olevalta kysytä, että mikä sussa on vikana, kun pitää toinen ihminen olla vieressä. Etkö pärjää yksin?

Miksi tähän ketjuun tulee näitä kommentteja? Kuten tässä on jo monta kertaa moni todennut, niin koko ketjun ideahan oli puhua sinkuista, jotka etsivät aktiivisesti parisuhdetta. Nyt niistä, jotka haluavat olla sinkkuja tai jotka eivät erityisemmin kaipaa parisuhdetta.

*Nyt= Ei

Monet tavikset etsii prinssiä/prinsessaa eivätkä edes viitsi jutella muille taviksille. Eivät viitsi tuhlata aikaa ihmisiin, jotka eivät näytä potentiaaliselta kumppaneilta. Jotkut käyttää niin ahkerasti tinderiä, että parin viikon välein on uusi 'se oikea' löytynyt. Heti jos joku pikkuasia ei natsaa niin seuraavaa kehiin. Kaikissa ihmisissä on myös huonoja puolia. Jos haluaa kestävän parisuhteen niin se tosiasia täytyy vain hyväksyä.

Yksi tuntemani ikisinkku ei osaa olla uskollinen, hänellä on monta miestä kierroksessa koko ajan, ja hän hyppää sänkyyn kaikkien yhden illan tuttavuuksien kanssa. Hän on viisikymppinen nainen ja käsittääkseni hän haluaa elää tuolla tavalla.

Toinen on myös viisikymppinen nainen, joka haluaisi kyllä suhteen, mutta ei kelpuuta niitä miehiä, jotka olisivat hänestä kiinnostuneita. Hän haaveilee kiinnostavasta, vilkkaasta miehestä ja on itse todella tylsää seuraa ja hänellä on huonot keskustelutaidot ja hyvin yksipuoliset harrastukset.

Kolmas on mökkiinsä pienelle paikkakunnalle jumahtanut yli nelikymppinen mies, jolla on hyvin hankala ja joustamaton luonne ja joka ei koskaan käy missään.

Neljäs on yli nelikymppinen mies, jolla on ongelmia vihanhallinnan kanssa ja taipumusta väkivaltaisuuteen. On myös hyvin joustamaton luonne.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan näin päin: En tunne ainuttakaan sellaista vasten tahtoaan sinkkuna olevaa miestä tai naista, joka olisi sosiaalinen, aktiivinen, omaisi laajan ystäväpiirin (johon kuuluu myös vastakkaista sukupuolta) ja olisi aina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin, harrastaisi monipuolisesti ja olisi mukana myös yhteisöllisessä toiminnassa, pukeutuisi tilanteen mukaan ja huolehtisi muutenkin hygieniastaan ja ulkonäöstään (hampaat, hiustenleikkaus).

Minä tunnen.

Hieman alle 30-vuotias nainen, joka luulee parisuhteen olevan pelkkää Disney-elokuvaa. Kieltäytyy treffeistä, jos treffipyyntö tulee väärässä paikassa esim. baarissa, koska parisuhteen täytyy alkaa erityisellä ja elokuvamaisella tavalla. Hyväksyisi vain Ryan Goslingin näköiset miehet, vaikka oma ulkonäkö ei riitä.

Ihan vaan omasta kokemuksesta...

Mustavalkoisuus eli jyrkät mielipiteet asiasta kuin asiasta ja edes toisen perustelut eivät saa joustamaan näistä.

Ylisyyllistyminen - Koko ajan jankkaaminen siitä, mitä on saattanut tehdä tai sanoa väärin jos toinen ei heti vastaa vaikkapa viestiin. Jos et ehdi vastaamaan niin jo alkaa tiukkaaminen, että "mitä minä olen tehnyt tai sanonut, olenko suututtanut jollain"...on muuten helvetin rasittavaa.

Kaikkitietävä - tämä erityisesti joissain salihirmuissa. "Neuvotaan" koko ajan muita ruoan tai liikunnan saralla, mutta loukkaannutaan jos joku muu tekee samaa tälle kaikkitietävälle. Usein pitävät myös itseään älykkäämpinä kuin muut, mutta ovat vaan itse pölöjä.

Roikkuja - koko ajan kimpussa. Joka ikinen hetki pitäisi viettää hänen kanssaan, tämä tyyppi myös haluaa tietää ajatuksesi ja liikkeesi 24/7.

Persaukinen - en tarkoita siis yleistä rahattomuutta tai muuten huonoa tilannetta, vaan sellaista joka on tavalla tai toisella sotkenut asiansa eikä ole osaamista tai aikomustakaan tehdä mitään, mikä korjaisi tilannetta. Usein myös yrittävät elää siivellä.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan näin päin: En tunne ainuttakaan sellaista vasten tahtoaan sinkkuna olevaa miestä tai naista, joka olisi sosiaalinen, aktiivinen, omaisi laajan ystäväpiirin (johon kuuluu myös vastakkaista sukupuolta) ja olisi aina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin, harrastaisi monipuolisesti ja olisi mukana myös yhteisöllisessä toiminnassa, pukeutuisi tilanteen mukaan ja huolehtisi muutenkin hygieniastaan ja ulkonäöstään (hampaat, hiustenleikkaus).

Minä tunnen useitakin. Ja olin itsekin sellainen pitkään. Minua vaivasi aiemmista huonoista kokemuksista johtuva sitoutumiskammo, joka parani ajan mittaan siten että sitoutumisen halu kasvoi voimakkaammaksi kuin sen pelko. Luulisin että tuo sitoutumiskammo on nykyään aika yleistä. Ja siitä myös usein syyllistetään ja puhutaan jotenkin halveksivasti, ikään kuin se olisi itse valittu asia samalla tavalla kuin vaikka hiusten malli. Kyse on syvistä tunnetason haavoista, jotka ei noin vaan sormia napsauttamalla katoa. Niitä on nykyihmisillä ikävän paljon.

Vierailija kirjoitti:

Tohtorin tutkinto. Ei ole naiselle mitään plussaa, vaikka ei mieheltä samantasoista koulutusta vaatisikaan.

Vai johtuuko sittenkään tutkinnosta itsestään? Itselleni ainakin mielikuva tohtorista, on sitten kumpaa sukupuolta vain, on heti sellainen akateemisen kuivakka. Eli ollaan fiksuja omalla alallaan, joo, mutta miehenä tai naisena oleminen on jäänyt toissijaiseksi eikä se oikein ole koskaan prioriteetti ollutkaan. Ei siis ole olemukseltaan tai supliikiltaan kovinkaan puoleensavetävä sellaisella perisukupuolisella tavalla.

Toki poikkeuksiakin on, mutta ne tunnetusti vahvistavat säännön.

Eikös tohtorisihmiset yleensä löydä toisensa kuitenkin?

elämä on liian lyhyt kirjoitti:

Itsesabotöörit.

Aina miehiä. Teini-iässä vähäiseksi tai olemattomiksi jääneet naiskokemukset tuottaneet epävarmuuden, joka naamioituu fatalismiksi. Vaikka itsesabotöörin syliin hyppäisi täydellinen kumppani haarat edellä ja kihlasormusta ojentaen, itsesabotööri työntäisi daamin pois sylistään ja toteaisi itsekseen, että ei sitä kuitenkaan kiinnosta meikäläinen, turha tässä on lähestyä toista mitenkään kun peli on jo hävitty! Vuosia haikailevat tiettyjen naisten perään, yleensä sellaisten jotka kokevat jollain tasolla mahdottomiksi saavuttaa (esim. varatut). Näin itsesabotööri hallitsee epävarmaa maailmaansa: tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.

Miehen elämässä se ratkaiseva tienhaara tulee vastaan siinä yläasteiässä. Silloin joko aletaan pikkuhiljaa saada kontaktia tyttöihin, tai sitten ajaudutaan sille yksinäiselle uralle. Ja siitä urasta ei helpolla nousta, koska kierre pyörii ja pitää miehen maata vasten. Kun ei ole kokemusta niin ei ole itsetuntoa, ja koska ei ole itsetuntoa niin ei saa kokemusta. Itse nousin siitä suosta vasta 28-vuotiaana ja siinä vaiheessahan minun ikäluokkani miehillä on jo 10+ vuotta kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, eli aivan eri pohja millä toimia. Itselläni kävi tuuri ja olen näitä harvoja myöhäisnousseita, olen kyllä sittemmin ottanut vahinkoa takaisin ja kokenut kaikenlaista, kasvanut mieheksi kun olen saanut tilaisuuden. Mutta helppo tie se ei ole ja moni ei sieltä nouse ikinä. Pyytäisin, ettei vielä halveksittaisi päälle. En tiedä, oliko se sinulla tarkoituskaan.

He eivät halua elää huonoissa suhteissa, joissa voi kokea pettymyksiä, pettämistä jne.

Onneksi teille parisuhteissa oleville edellinen on täysin normaalia ja hyväksyttyä.

Vierailija kirjoitti:

Tohtorin tutkinto. Ei ole naiselle mitään plussaa, vaikka ei mieheltä samantasoista koulutusta vaatisikaan.

Mulle se on ainakin iso plussa, jos tutkinto on oikeista tieteistä. Aluksi yhdentekevältä vaikuttanut nainen voikin muuttua hetkessä todella kiinnostavaksi, jos on väitellyt esim. matikasta tai fysiikasta

vain kahdesti ihastunut kirjoitti:

28v ikisinkku täällä, miksi? no ihastun tosi harvoin ja yksinkertaisesti jos toinen ei tunnu siltä oikealta niin sitten ei. En halua mitään lyhyttä suhdetta vaan kunnon pitkän suhteen. Olen kaksi kertaa elämässä ollut ihastunut ja nähnyt sen tulevaisuuden toisen kanssa. Tyhmänä vaan en mitään alotetta tehnyt vaikka tunsinkin ihmisen tosi hyvin. Se tunne vaan tulee jos tulee. En usko sellaisiin suhteisiin, että kun luonteet mätsää silloin pitäisi myös olla sopiva pari, ei. Mulla on miehiä kavereina yksikin sellainen joka olisi parisuhteeseen haluava, mutta kun puuttuu se jokin. Ihana ihminen mutten ole mitenkään ihastunut tai tunne mitään häntä kohtaan. On mulla toki kriteerejäkin. Olen mukamas liian nirso. Kaikilla meillä kuiteskin erilainen maku. Toiset ihastuu joka toiseen vastaantulijaan toiset taas elämän aikana vaan muutamaan. Mielummin olen ikisinkku kuin suhteessa joka ei tunnu oikealta, en tahdo kaveri parisuhdetta. Vaan suhteen missä oikeesti rakastetaan toisiamme, halutaan lapsia ja toisen kanssa on hyvä olla.

Tämä voisi olla ihan kuin minun kirjoittamani 10 vuotta sitten! Kaikki meistä eivät todellakaan ihastu helposti, ja haluavat kunnollisen parisuhteen ihmisen kanssa jonka kanssa todella synkkaa, eikä vain jotain "ihan kivaa" saatavilla olevaa tyyppiä, joka kanssa vetovoimaa on loppupeleissä saman verran kuin oman veljen. Ei sellaiseen suhteeseen ryhtyminen ole reilua sitä vastakkaista, itseen ihastunutta osapuoltakaan kohtaan eikä kukaan ole siinä kuviossa onnellinen. Eli sinussa ja arvoissasi ei ole mitään vikaa!

Itse tapasin oman puolisoni juuri 28-vuotiaana eli sinun iässäsi oltuani koko nuoruuteni sinkkuna. Eihän se herkkua aina ollut, mutta itselle sopivaa ihmistä kannatti ehdottomasti odottaa. Nyt olemme kymmenettä vuotta yhdessä, onnellisesti naimisissa ja odotamme toista lastamme :)

Sairauden tuoma työkyvyttömyys lienee suurin haaste, vaikka ihan ok näköinen onkin. Terveenä ja työkykyisenä sais naisen varmasti.

hgffdhf kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tohtorin tutkinto. Ei ole naiselle mitään plussaa, vaikka ei mieheltä samantasoista koulutusta vaatisikaan.

Vai johtuuko sittenkään tutkinnosta itsestään? Itselleni ainakin mielikuva tohtorista, on sitten kumpaa sukupuolta vain, on heti sellainen akateemisen kuivakka. Eli ollaan fiksuja omalla alallaan, joo, mutta miehenä tai naisena oleminen on jäänyt toissijaiseksi eikä se oikein ole koskaan prioriteetti ollutkaan. Ei siis ole olemukseltaan tai supliikiltaan kovinkaan puoleensavetävä sellaisella perisukupuolisella tavalla.

Toki poikkeuksiakin on, mutta ne tunnetusti vahvistavat säännön.

Eikös tohtorisihmiset yleensä löydä toisensa kuitenkin?

Jos tuo on käsityksesi "tohtorisihmisistä" (mikä muuten on hassu termi, katsotko mahdollisesti paljon 30-50-lukujen vanhoja Suomi-filmejä?), niin ilmeisesti et tunne todellisuudessa kovin montaa tai peräti yhtään tohtorin tutkinnon suorittanutta henkilöä. Ihan samanlaisia ihmisiä hekin ovat kuin kaikki muutkin, eli persoonallisuuksia ja elämäntapoja löytyy ihan samanlainen kirjo kuin muustakin väestöstä. Se tosin on totta, että korkeasti kouluttautuneet usein miten pariutuvat samanhenkisten ihmisten kanssa, mutta niinhän yleensä keskenään samankaltaiset ihmiset tekevät kaikilla yhteiskunnan sosioekonomisilla tasoilla.