Lue keskustelun säännöt.
Mikä "vika" on tuntemissasi ikisinkuissa?
17.10.2017 |
Tuli mieleen tuosta Ensitreffit alttarilla -sarjasta ja Marista, joka näyttäytyy ainakin sarjan perusteella aika vaikeana tyyppinä, että millaisia "vikoja" on tuntemissanne pitkän aikaa sinkkuina olleissa ihmisissä? Ja nyt puhun siis sinkuista, jotka etsivät kuumeisesti parisuhdetta, en niistä, jotka itse haluavat olla sinkkuja.
Omat havaintoni:
-Sitoutumiskammo. Kiinnostutaan ainoastaan tyypeistä, jotka eivät ole todellisuudessa saatavilla, kuten varatuista.
-Vaativuus, epäluuloisuus, toisen testaaminen eli juurikin "vaikea luonne" esim. aiemmin parisuhteissa tulleiden haavojen takia.
-Yleinen kykenemättömyys joustaa, koska esim. 10 v. sinkkuvuoden aikana on tottunut tekemään asiat oman pään mukaan
-Heti-kaikki-tänne-nyt -tyypit. Eli parisuhteen kaipuu on niin kova, että toinen säikäytetään jo toisilla treffeillä pois, liika tarvitsevuus siis.
Nämä havainnot olen tehnyt lähipiirini ihmisistä, jotka usein surevat sitä etteivät löydä kumppania. Syitä on toki tsiljoonia ja uskon ettei moni vaan ole tavannut sitä sopivaa, mutta välillä tekisi mieli sanoa suoraan esim. yhdelle ystävälle, joka testaa miehiä ja on tosi vaativa persoona, että katsos vähän peiliin..
Enkä väitä olevani itse mikään täydellisyys, jokaisella on vikansa. Mutta kiinnostaisi vaan kuulla, onko muilla vastaavia havaintoja? Ja jos on, oletteko sanoneet niistä koskaan toiselle esim. kysyttäessä "mikä mussa on vikana, kun en koskaan löydä ketään ja taas yks aluksi kiinnostunut tyyppi vaan katosi jonnekin..."
Kommentit (243)
Itse olen ollut nyt seitsemän vuotta sinkkuna, ja syynä on sen verran heikko itsetunto etten tunne kelpaavani parisuhteeseen. Haluaisin kyllä suhteen, mutta en ole kovin aktiivisesti etsinyt. Toisaalta en halua ketä tahansa ihan vain siitä ilosta että saisin olla parisuhteessa. Olen kyllä tavannut kiinnostaviakin ihmisiä (muuten kuin deittisivustoilla), mutta ovat olleet varattuja tai sitten en ole uskaltanut lähestyä. Huono itsetunto varmaan myös huokuu minusta ulospäin niin, ettei minun suuntaani tehdä aloitteita, tai sitten en uskalla tulkita jotain iskuyritystä siksi mitä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienet roikkurinnat, tai läski.
Kumpa tietäisin. Minä herra 47v, siisti, töissä käyvä, savuton ja kunnollinen mutta naiset ei mua huomaa. Enkä itse osaa puhua tuntemattomille oikein mitään järkevää. Kaveripiiri hyvin suppea ja harrastuspiirit perin miehiset, joten luontevat naiskontaktit on vähissä. Töiden ym kautta olen muutamaan tutustunut ja sitten ihastunut mutta niitäkään ei ole koskaan voinut vähempää kiinnostaa. Joku vastenmielisyyden kehä mun päällä täytyy olla. Kumpa saisi sen pois ravisteltua.
No minä en ole ikinä seurustellut ja epäilen vahvasti että minulla on Asperger. Diagnoosia ei ole, mutta huomaan kyllä itsessäni paljon sellaisia piirteitä, mitä Aspergerin syndroomaan liittyy. Luulen että niitä pidetään "vikoina", tai tuskin ainakaan positiivisina asioina. Lisäksi olen hirveän ujo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen 32v., ei tietääkseni koskaan kunnolla seurustellut. Mielestäni hänen ongelmana on parisuhteen liika romantisointi (se että parisuhde joskus tulisi olemaan jotenkin täydellistä ja ihmeellistä) ja liika täydellisyyden tavoittelu toisen ihmisen suhteen. Ei oikein siedä virheitä toisessa ihmisessä. Lisäksi se, että kiinnostuu tavoittamattomista ihmisistä. Ei varatuista, vaan sellaisista, jotka eivät halua sitoutua.
Pitäisikö sitten laskea tasoa ja ottaa joku kaljuuntunut Seppo, joka käy kerran viikossa suihkussa??
Kaljuuntunut, kerran viikossa suihkussa käyvä Seppo. Noin niinkuin vaihtoehtona.
Jos stereotypiat ja luova ajattelu on tätä tasoa niin ehkä kannattaakin pysyä yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni muna tai köyhä.
Pieni munakaan ei haittaa jos römpsä ei ole liian löysä.
Semmoiset keskivertoa tiukemmat ovat vain harvinaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan näin päin: En tunne ainuttakaan sellaista vasten tahtoaan sinkkuna olevaa miestä tai naista, joka olisi sosiaalinen, aktiivinen, omaisi laajan ystäväpiirin (johon kuuluu myös vastakkaista sukupuolta) ja olisi aina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin, harrastaisi monipuolisesti ja olisi mukana myös yhteisöllisessä toiminnassa, pukeutuisi tilanteen mukaan ja huolehtisi muutenkin hygieniastaan ja ulkonäöstään (hampaat, hiustenleikkaus).
Tunnetko sitten parisuhteessa olevia ihmisiä, jotka täyttäisivät kaikki nämä kriteerit?? Utopiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsesabotöörit.
Aina miehiä. Teini-iässä vähäiseksi tai olemattomiksi jääneet naiskokemukset tuottaneet epävarmuuden, joka naamioituu fatalismiksi. Vaikka itsesabotöörin syliin hyppäisi täydellinen kumppani haarat edellä ja kihlasormusta ojentaen, itsesabotööri työntäisi daamin pois sylistään ja toteaisi itsekseen, että ei sitä kuitenkaan kiinnosta meikäläinen, turha tässä on lähestyä toista mitenkään kun peli on jo hävitty! Vuosia haikailevat tiettyjen naisten perään, yleensä sellaisten jotka kokevat jollain tasolla mahdottomiksi saavuttaa (esim. varatut). Näin itsesabotööri hallitsee epävarmaa maailmaansa: tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.
Kartanonherra kirjoitti:
Kumpa tietäisin. Minä herra 47v, siisti, töissä käyvä, savuton ja kunnollinen mutta naiset ei mua huomaa. Enkä itse osaa puhua tuntemattomille oikein mitään järkevää. Kaveripiiri hyvin suppea ja harrastuspiirit perin miehiset, joten luontevat naiskontaktit on vähissä. Töiden ym kautta olen muutamaan tutustunut ja sitten ihastunut mutta niitäkään ei ole koskaan voinut vähempää kiinnostaa. Joku vastenmielisyyden kehä mun päällä täytyy olla. Kumpa saisi sen pois ravisteltua.
Nyt tiedät. Tuskinpa olet vastenmielinen! Sinä vain tapaat naisia vähän, ja vähien tilaisuuksien kanssa sinulla on vaikeuksia edetä tutustumisvaiheesta mihinkään, koska jutustelu tuntemattoman kanssa ei tunnu luontevalta.
Hyväksi kokemani taktiikka: Kun et tiedä mitä sanoa, esitä kysymyksiä. Ei tietenkään mitään ahdistavaa kuulustelua tai yksityisasioiden tonkimista. Mutta suurin osa ihmisistä tykkää kertoa itsestään, nekin jotka väittävät etteivät tykkää tyhjästä lätinästä tai valokeilassa olemisesta. Ihmistä lämmittää, kun toinen osoittaa kiinnostusta tämän mielenmaisemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni muna tai köyhä.
Pieni munakaan ei haittaa jos römpsä ei ole liian löysä.
Semmoiset keskivertoa tiukemmat ovat vain harvinaisia.
ihan yhtä harvinaisia kuin keskivertoa pienemmät munat. Vai enkö ymmärrä sanaa keskiverto?
Vierailija kirjoitti:
Kauhea läski.
No ei se mikään vika ole. Jostain kummasta syystä lihavilla naisilla on aina puoliso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tohtorin tutkinto. Ei ole naiselle mitään plussaa, vaikka ei mieheltä samantasoista koulutusta vaatisikaan.[/quote
Ei tuo minua ole haitannut, eikä suurinta osaa väitelleistä naistuttavistani, suurin osa periutuneita ja lähes kaikilla lapsia. Ongelma omien korvien välissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni muna tai köyhä.
Pieni munakaan ei haittaa jos römpsä ei ole liian löysä.
Semmoiset keskivertoa tiukemmat ovat vain harvinaisia.
ihan yhtä harvinaisia kuin keskivertoa pienemmät munat. Vai enkö ymmärrä sanaa keskiverto?
Ei se kyllä noin toimi. Viime panoystävä oli tosi löysä. Kyllä kaverit sitten saivat hyvät naurut kun selvisi syy siihen. Se oli käynyt kaikki stadin mustat jätkät läpi. Itselläni on kyllä vähän likainen olo kun tuli tuollaisen kaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskivertoa hitusen komeempana mutta muuten täysin normaalina 30 vuotiaana miehenä saa olla rauhassa pääkaupunkiseudulla.
Onhan noita naisia joskus tullut metsästettyä mutta ei ole kiinostamut enää pitkään aikaan.
Oman ikäluokan sinkku naiset kuin miehetkin ovat usein rupsahtaneita. On ns luovutettu ja jatkettu elämää.
No itse en siihen en lähde pidän itsestäni fyysisesti huolta.
Vielä pari vuotta kun kuulen kun vamhempani ja ukkini vatvovat koska tulee lapsia tai naisia sanon heille että ei sellaisia tule.
Olen realisti en usko ihmeisiin.
Koko elämäni aikana yksikään normaalipainoinen nainen ei ole ikinä yrittänyt tutustua minuun.
Kaikki entiset emännät ovat olleet lähtösin omista ehdotuksista.
Ei vaan nappaa enää :)
Itselläni ei taida olla mitään suurempaa vikaa. Kuulemma komee, pukeudun hyvin, käyn 5x viikossa punttiksella. Koulutus kunnossa ja monimiljonäärikin olen. Ihan hyvännäköisten naisten kanssa seurustelin nuorena.
Nykyisin naiset vaan ovat sellaisia apaattisia nirppanokkia ettei suhde niitten kanssa kiinnosta. Eivät osaa jutella, tehdä aloitetta, mistään flirttailusta nyt puhumattakaan. Joko valittavat liikaa tai mt-ongelmia. Ole siinä nyt sellaisen kanssa yhdessä. Myös ulkkareitten suunnaton ihailu on inhottava ominaisuus naisessa. Tai fiksaatio johonkin pituuteen tms.
Todennäköisesti sinkkuuteni syy on luonteessani. Olen ulkoisesti paljon kehuttu ja moni mies siitä syystä ottaakin yhteyttä ja haluaa tapailla. Sitten kuitenkin jotain aina tapahtuu muutaman tapaamiskerran jälkeen ja minä jään, kuin nalli kalliolle. En ole ikinä oikein kunnon syytä saanut, perus "ei ole kipinää"... Olen aika ujo uusien ihmisten seurassa (esimerkiksi paikat vapisee, naama punottaa jne.) ja vähän sosiaalisesti kömpelö. Olen varmasti myös aika tylsä, kun en liiemmin käy baareissa juhlimassa enkä oikein harrasta muuta, kuin itsekseni lenkkeilyä ja välillä käyn kuntosalilla.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 19-vuotiaasta ja mietin joskus tuota että miten sitä pystyisi kenenkään uuden kanssa enää aloittamaan mitään. On tullut niin tarkaksi omista tavoistaan. Mieheni kanssa olemme nuorina olleet joustavia ja pystyneet hiomaan elämäntavat sellaiseksi että sopii yhteen. Eihän tuollaista pysty tekemään enää lähempänä keski-ikää. Ei kukaan halua sen ikäisenä muuttaa oppimiaan tapoja. Sanoisin että suurimmalla osalla tuntemistani sinkuista kyse on tästä. Vanha koira ei opi uusia temppuja. Eikä edes halua oppia.
Jos ero tulee pitkän suhteen jälkeen, IHAN kaikki muuttuu. Ei niitä rutiinejaan voi jatkaa kuten suhteessa ollessa, vaikka ei seurustelisikaan.
Väitän, että on enemmän luonnekysymys, kuka joustaa ja kuka ei. Osa on aina sopeutuvaisia, toisille tuottaa ongelmia jo pieni muutos arjessa.
Mulla on 2 "ikisinkkua" ystävää, jotka kyllä molemmat ovat olleet pitkissä parisuhteissa. Nämä molemmat on miehiä. Mies nro1, 45v, hakee samanikäistä mutta 20:n kropalla olevaa naista. On itse päävikojensa takia eläkkeellä, eikä omista edes mitään tutkintoa, mutta naisen pitää olla akateeminen ja hyvässä työssä, koska tämä mieskin olisi, ellei olisi sairaseläkkeellä (ollut jo siitä asti kun oli 22v) On tietävinään kaikesta kaiken, ja haluaa neuvo naista joka asiassa, varsinkin hänen ravitsemuksessaan, ja millä saliliikkeillä saadaan läski pois, ja muhkea perse tilalle. Ite toki on vatsakas, kalju, ja ylipainoinen. Eihän tuollaista kukaan hänen kriteerinsä täyttävä huoli.
Nro2 37v, jätti edellisen naisystävänsä, ja sitä edellisen, jotka oli vaivalla saanut itselleen haalittua yksinäisyyksissään. Jättämisen syy se, että hän ei kykene niin tiiviiseen parisuhteeseen, eikä halua muuttaa yhteen, ja muutenkin hänen pitää saada määritellä mitä missä milloin tavataan. Sitten hänelle vaan tulee tunne että ei tämäkään tinderitreffi nyt ole oikea hänelle. Mikä ikävintä, hän antaa itsestään todella ihastuneen kuvan näille kymmenille, ja taas kymmenille naisille, ja antaa ymmärtää että tulevaisuuttakin olisi. Heti kun nainen lämpenee, niin liinat kiinni. Silti itkee yksinäisyyttään.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monta uusiosinkkua, eli 40+ vuotiaita eronneita naisia. Nämä haluaisivat löytää uuden miehen, mutta vuodet vierivät eikä millään tunnu miestä löytyvän. Sivusta seuraavalle syy on ilmeinen: liian korkea käsitys omasta markkina-arvosta. Nuorina nämä ovat olleet meneviä kaunottaria, mutta nyt lasten saannin ja iän myötä eivät enää niinkään. Haikaillaan nuorten komistusten perään, vaikka mitään mahdollisuuksia ei ole. Oman ikäinen tai vanhempi tavismies ei kelpaa.
Eli syyt sinkkuudelle: nirsous ja liian korkea käsitys itsestä.
N49
Mitäs, jos ei vaan syty niistä miehistä, jotka lähentyvät mua. Olen jo miettinyt seksuaalista suuntautumistani, miehen suudelma ei vaan aina miellytä (varsinkin, jos sillä on viivahuulet :-D). Ja jos olen ihastunut johonkin mieheen, saletisti se ei välitä musta yleensä. Takanani on 16 vuotta kestänyt suhde, avioliitto ja monia tapailusuhteita/suhdeyrityksiä. Olen 45-vuotias nainen, enkä ole viehättynyt enää reilusti nuoremmistakaan miehistä (n. 10 tai yli nuoremmista, haluavat vain panokaverin). Olen varsin introvertti. En jaksa ottaa paineita asiasta, jos jotain on tullakseen, niin sitten tulee. Paljon rauhallisempaa on elo sinkkuna. En yritä väkisin kiinnostua jostakusta.
Tohtorin tutkinto. Ei ole naiselle mitään plussaa, vaikka ei mieheltä samantasoista koulutusta vaatisikaan.