Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tykkään leipoa ja se ei ole minulle mikään iso projekti tai vaiva - ja tuon niitä mielelläni töihin, mutta...
Tuon noin kerran viikossa (usein meidän aamupalaveriin) mukanani jotain leipomaani hyvää. Tykkään leipoa ja se sujuu minulla helposti, ja sotkematta koko köökiä.
Teen suolaisia piirakoita, tai jonkun kääretortun, mantelikeksejä, täytekeksejä, muffinseja - mitä nyt sattuu kiinnostamaan.
Kotona niitä ei voi aina syödä, ja sitäpaitsi minusta kiva tuoda niitä, kun ihmiset (varsinkin meidän miehet9 ilahtuu niitä ja tykkäävät maistaa!
Niin miten se voikin sitten joidenkin toisten napaa hiertää?? Huomioikaa, että minä itse en pidä meteliä tuomisistani, enkä vaadi mitään kehukuoroja tai pävittelyä asiasta. Laitan esille ja jos joku erikseen kysyy niin sanon vaan että kaikille käyttöön.
Toiset aloittaa suureen ääneen päivittelemään, että "kylläpä sinä se jaksat" ja "voivoi miten sulla riittää tämmöisiin aikaa", "voi olisinpa minäkin yhtä energinen iltaisin" ja niin edelleen.
Vihjaillaan selvästi, että minä olen jotekin ylisuorittava kun leipaisen illan päätteeksi uutisia katsoessani jonkun muffinssipellillisen.
Sitten pällistellään kaloreita ja voivoi kun lihottaa ja eieieiei voi syödä kun niin paljon on lihottavaa.
Mikä siinä voi niin paljon olla puheenaihetta? Minähä ne teen, omalla ajallani, enkä vaadi siitä mitään spektaakelia.
Mutta voi- voi kun toiset ne vaan jaksaa ja toisilla on sitä aikaa (??) ja muuta piilovittuilua. Älkää sitten syökö jos niin häiritsee.
Kommentit (671)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tykkään leipoa. Maistan toki aina itsekin, mutta en välitä leivonnaisia syömällä syödä, koska tarkoituksenani ei ole saada painoa nousemaan. Mies vie aina työpaikalleen eväiden lisänä leipomuksiani ja työkaverit totesivat, että ai sulla on taas tuollaistakin. Aloin sitten laittamaan pullaa, kakkua, piirakkaa tms. mukaansa niin, että niitä riittää kaikille.
Hyvin on kelvanneet ja kaikki on olleet tyytyväisiä näihin kahvitunnin herkkuihin.
Kyseessä työyhteisö, jossa kaikki ovat miehiä ja osa sinkkuja, eli leipojaa ei ole omasta takaa.
Jos leivonnaistarjoiluissani on joskus useamman päivän tauko, tulee miehen työkavereilta kyllä kyselyä, missä meidän herkut on.
Lieneekö tällä miesastelmalla sitten vaikutusta, että leipomukseni eivät ole aiheuttaneet närää, vaan ihan päinvastoin.
Tottakai tällä mies-jutulla on vaikutusta. Kukaan miehistä ei nääs tunne, että hänen "reviirilleen"astutaan, vaikka sitä pullaa sinne työpaikalle tuleekin. Se pulla kun ei tavallaan syö miehisyyttä, koska eihän kukaan oletakaan, että miehet sitä leipoisi ja toisi töihin. Mutta jos asetelma oliskin niin, että joku mies aina siellä pätisi jollakin miehisellä jutulla, niin jo muuttuisi ääni kellossa. Tai jos asetelma olisi se, että jossakin naisvaltaisessa työpaikassa jonkun naisen mies tekisi pikku juttuja (mitähän se voisi olla? No ajatellaan nyt sitten vaikka, että jonkun mies valmistaisi hyvää kotiviiniä ) joita tämä nainen sitten toisi työpaikalleen ja kaikki saisivat oman pullon. Ei toki työpaikalla juotavaksi ;) Tuskin kukaan nainen siitä paheksuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohan johtuu vaan siitä, että heille tulee huono omatunto, kun eivät vastineeksi itse tuo leipomuksiaan. Siksi pitää mainostaa, ettei heillä ole aikaa. Se vaan käännetään tuollaiseen muotoon.
Tai sitten osa päivittelyistä johtuu siitäkin, että halutaan "kiittää" tuojaa sillä, että kehutaan"miten sinä ehdit/jaksat/viitsit". Halutaan siis olla kohteliaita, vaikka oikeasti ei jaksa kiinnostaa, miten toinen viitsii niitä aina väsätä. Kyllähän ihmisellä löytyy aikaa siihen, mitä oikeasti haluaa tehdä. Jos joku haluaa leipoa, niin tokihan sillä siihen aikaa löytyy. Joku toinen käyttää sen ajan liikuntaan, käsitöihin, lukemiseen jne.
En halua syödä töissä pullaa, kakkua voin kohteliaisuudesta ottaa, jos jollain on joku juhlapäivä tai läksiäiset etc. Ei silti haittaa yhtään että joku tuo pullaa, vaikka joitakin haittaa se että minä en ota pullaa. Varmaan siinä on kyse jostain ryhmähengen tiivistämisestä, ja olen siitä vähän ulkona kun en suostu ryhmäytymään pullan äärellä. Tiedostan että on joidenkin mielestä epäkohteliasta olla ottamatta tarjottua vastaan, mutta ei voi mitään. Herkkuja on töissä kuitenkin jonkun tuomana tarjolla lähes päivittäin, ja jos ei ole, niin on työpaikan puolesta jotain keksejä. En voi enkä halua syödä joka päivä makeaa, joten otanvain täytekakkua juhlapäivinä. Ei hirveäasti kiinnosta työkavereiden vapaa-ajan vietot muutenkaan, leipoivatko vai kävivätkö näyttelyssä, vai hoitivatko lapsenlapsia. Sitten toki jos jutuissa on joku punchline, tai huumorinkukka, tai jotain mielenkiintoista, niin on kiva kuunnella, mutta peruspäivä "heräsin aamulla, söin puuroa, lähdin töihin, kävin kaupassa, syötiin lihakeittoa, naapuri kävi kylässä, illalla leivoin töihin"-mantra ei kiinnosta senttiäkään.
Älä välitä ap, ihan ihme vastauksia olet (ainakin ekalla sivulla) saanut. Meidän naisvaltaisella työpaikalla on pari, jotka leipoo ja silloin tällöin tuo töihin jotain. Hirveän kivahan se on, ja jokainen ottakoon sellaisen palan, joka itselleen sopii. Ilahdun niistä aina, enkä ajattele, että "voi että, kun mä en koskaan tuo mitään". Miksi murehtisin sitä, kun sitä ei lue työehtosopimuksessa! Kukaan ei voi syytellä siitä, että en tuo, ja että syönkin vielä, kun yksi tuo.
Vierailija kirjoitti:
Ap tarkoituksesi on päästä pätemään työyhteisössäsi ja boostata egoasi! Työssäosaamisesi lisäksi "leipäset" nyt vaan tästä milloin minkälaisenkin tortun. Vaikka kehuja ei tuotteistasi suulisesti tule, sinulle riittää se että kaikki leipomuksesi katoavat tarjottimelta. Mitä nopeammin katoavat, niin sen iloisemmaksi tulet koska silloin ne ovat olleet parhaita. Jos kukaan ei niitä söisi, et varmaan enää niitä töihisi toisi? Mittaat omaa egoasia, ja tarpeellisuuttasi työympäristössäsi tämän kautta. Mummoni oli juuri kaltaisesi henkilö. Hän ei ollut mikään itellektuaali vaan mittasi omanelämänsä arvon sen mukaan miten hyväksi hänen ruokansa ja leipomuksensa kehuttiin. Säälittävä henkilö hän oli omasta näkövinkkelistäni. Ja todellakin, ne miehet jotka innoissaan leipomuksiasi syövät, eivät välitä olisiko ne juuri sinun vai kaupasta hankitut! Pääasia että kahvipullaa on. Sorry.
"Ne ovat olleet parhaita"? Mitä oikein tarkoitat? Moni syö ei-niin-mieluisaakin känttyä, koska sitä on tarjolla. En myöskään ymmärtänyt tuolla työpaikalla olleeen muuta tarjolla. Etkö vaan voi myöntää, että joku toinen ei koe antamista vaikeana? Eikä siihen todellakaan tarvitse liittyä mitään "minäpäs tästä ostan teidän kiitollisuuttanne" -juttua? Ap on antamisen osaava henkilö, that's it. Ainakin pullan saralla. Mikä siinä on niin vaikea käsittää? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi. Meidän kulttuuri. Valitettavasti
Itse kyllä söisin ja kiittäisin. Olen sen verran vähävarainen, että harvoin tulee käytettyä rahaa mihinkään leipomisiin. Joskus voin leipoa jotain halvoista aineksista, mutta mihinkään monia aineksia vaativaan ei rahat riitä. Sen lisäksi olen myös laiska ja huono leipomaan mitään ja epäonnistumisen ja aineiden hukkaan menemisen pelossa sitä harvoin teen. Minulle ei ole ketään, joka leipoisi niitä hyviä herkkuja ja leipomotuotteet on liian kalliita ja osa jopa pahoja. Olisin kiitollinen jos saisin joskus syödä, jonkun tarjoamaa leivonnaista. En muista, koska viimeksi olisin saanut jotain uunituoretta. Työpaikallani kukaan ei tuo mitään. Yksikin leipoo kyllä kotonaan paljon, mutta ei koskaan töihin tuo mitään. Hän leipookin sitten maksusta ja myy tuotteitaan. Joskus olisi tietysti kiva jos muistaisi työporukkaakin, kun aina puhuu, että leipoi sitä ja tätä. Kyseessä kuitenkin pieni työmaa johon yksi pullapitko riittäisi. Itsestä olisi mukava joskus tarjota muille herkkuja, mutta omia leivonnaisia ei laadun puolesta voisi sinne viedä. Se harmitti joskus, kun ostin kaikille joululahjat ja sain vain pomolta lahjan, mutta muut eivät muistaneet. Enää en osta mitään. Muut ovat vielä suhteellisen rikkaita minuun verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä työyhteisö, jossa kaikki ovat miehiä ja osa sinkkuja, eli leipojaa ei ole omasta takaa.
Hieno seksistinen kommentti. Kyllähän talossa pitää nainen olla jotta mies saa joskus pullaa. Miehet eivät leivo, kaikki naiset leipoo!
Saatanpa minä mummo olla hieman sinua vanhempi ja sitä ikäpolvea, jolloin miehet eivät tosiaankaan leiponeet.
Kuinkahan vanha oikein mahdat olla? 71-vuotias isäni leipoo edelleen viikoittain. Yleensä pullaa tai sämpylää/leipää, mutta myös marjapiirakoita, viinereitä, karjalanpiirakoita yms. On eläkkeellä oleva leipuri. Enkä ole koskaan nähnyt äitini leipovan...
Tämä on aivan käsittämätön keskustelu.
Vien silloin tällöin työpaikalle jotain itse leipomaani, esim. jos on tulossa monen tunnin workshop, tai joku juttu on mennyt hyvin.
Ei minuakaan leipominen illalla juurikaan rasita, se on mukavaa vaihtelua koska leivon kuitenkin tosi harvoin eikä kolmihenkiselle perheelle todellakaan tule tehtyä mitään kakkuja tai muita ihan huvikseen. Viimeksi leivoin tiimille mokkapaloja ja siitä saivat sitten myös mies ja lapsi kotona.
Minulle tuo leipominen ja niiden tuominen töihin on pelkkä rehellinen ja vilpitön kiitos hyvin tehdystä työstä, tai mukava piristävä ylläri palaveriputken keskellä. Miten ihmeessä siitä voi pahoittaa mielensä? Ei ole pakko ottaa jos ei halua, kyllä ne loput leivonnaiset aina katoavat 50 hengen tiimitilasta viimeistään päivän loputtua.
Olen projektipäällikkönä IT-alalla (eli miesvaltainen työpaikka), eikä muuten ole ikinä tullut tunnetta ettei saisi leipoa, tai että siinä olisi jotain väärää. Leipominen ei myöskään alenna tai nosta arvoani suuntaan tai toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut kuin etusivun, joten en tiedä, joko joku on kommentoinut tästä.
Minulle kyllä kelpaa erinomaisen hyvin toisten leipomukset. Jos joku tuo hyvää aina joka viikko, niin alkaa pikkuhiljaa hiipiä takaraivoon, että tässähän olen hyväksikäyttäjä ja pitäisi itsekin tuoda jotain. Vaikka täällä suomalaisia naisia morkataan, niin yleensä me halutaan olla vastavuoroisia eikä elää kenenkään siivellä. Kaupasta haettu pullapitko tai keksipaketti tuntuu vaatimattomalle vastineelle.
Olet, ap, tosi onnekas, kun osaat leipoa. Leipominen on kivaa, mutta minulta se ei ihan onnistu. Esim.jos käytän valmista piirakkapohjaa - ei vain onnistu! Pohja tarttuu astiaan kiinni, taikina jää raa'aksi jne. Ja kun olen mieheni kanssa kaksin kotona, yhden kuivakakunkin syöminen loppuun kestää ja kestää. Ilmeisesti tekeleeni ei ole sitten kovin hyvää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummeli kirjoitti:
Korvapuustipäivän puusti. Ainoa onnistunut. Muut kaatuilivat uunissa 😟
Veitkö töihin tarjottavaksi?
En ole ollut ikinä mikään kodin hengetär ja koen sekä haluan olla täysin ulkona tällaisista kilpailuista, mitä tässä ketjussa on kuvattu. Jos joku tuo töihin jotain, mikä on erittäin harvinaista it-alalla, ilahduin siitä ja syön, mikäli tekee mieli. Siinä se!
Kerran vein töihin vähän eksoottisempia leipomuksia maisteltavaksi. Miehet söivät mielellään, mutta ainoa nainen, emäntätyyppiä, maisteli happaman näköisenä ja arvosteli leipomuksia, että miten niistä olisi saanut parempia.
Silloin vasta tajusin tämän kilpailuasetelman, minkä nähtävästi jotkut naiset kokevat! Itselleni ei ennen tuota juolahtanut mieleenkään, että joku voi kokea tarjoiluni jotenkin uhkana. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulleko on ok jos niitä ei syö eikä niistä mitään sano?
Itseäni aikoinaan taannoisessa (naisvaltaisessa) työpaikassa ei kiinnostanut syödä erään työkaverin töihin rahtaamia leivonnaisia, joita olivat leiponeet yhdessä alle kouluikäisten lastensa kanssa. Ei kauheasti kiinnosta syödä mitään, mitä voi olla nuoltu, taikinaa syöty ja laitettu takaisin astiaan tai missä voi olla sormista räkää tai ties mitä riippuen siitä mitä sormilla on ronkittu (ja ei, sillä ei ole väliä että sehän on lasten räkää - räkä on räkää) ja tämä työkaveri oli kovasti nyrpeä kun ei leipomukset kelvanneet. En siis sanonut syytä, en vain syönyt. Mutta kaupan palaveripullaa kyllä söin, joten ymmärsi että syynä ei ole mikään keliakia tms.
Kaikille ei todellakaan ole ok, jos joku ei syö ja ihastele tässä tapauksessa omituisia kakkaroita, että voi kun iiiiiihanan näköisiä ja niin upea koristelu. Not.
Vierailija kirjoitti:
Sulleko on ok jos niitä ei syö eikä niistä mitään sano?
Itseäni aikoinaan taannoisessa (naisvaltaisessa) työpaikassa ei kiinnostanut syödä erään työkaverin töihin rahtaamia leivonnaisia, joita olivat leiponeet yhdessä alle kouluikäisten lastensa kanssa. Ei kauheasti kiinnosta syödä mitään, mitä voi olla nuoltu, taikinaa syöty ja laitettu takaisin astiaan tai missä voi olla sormista räkää tai ties mitä riippuen siitä mitä sormilla on ronkittu (ja ei, sillä ei ole väliä että sehän on lasten räkää - räkä on räkää) ja tämä työkaveri oli kovasti nyrpeä kun ei leipomukset kelvanneet. En siis sanonut syytä, en vain syönyt. Mutta kaupan palaveripullaa kyllä söin, joten ymmärsi että syynä ei ole mikään keliakia tms.
Kaikille ei todellakaan ole ok, jos joku ei syö ja ihastele tässä tapauksessa omituisia kakkaroita, että voi kun iiiiiihanan näköisiä ja niin upea koristelu. Not.
Mun edellisessä työpaikassa oli nainen, joka toi lastensa synttäreiltä räävityn kakunjämän töihin ja selitti, kuinka se on ihan hyvää vaikka siinä on koloja "kun lapset siitä vähän sormella maisteli". Ja oli happamana kun ei kaikille kelvannut.
Ilkeneekin tuoda jonkun sormeillun noro-kakunrääppeen ja olettaa, että sitä syödään.
Mun avioliitto päätyi kriisiin osittain tuollaisen leipasijan takia.
Mulle olisi ollut tärkeää, että perhe söisi päivittäin yhdessä. Mies rupesi yhä useammin toteamaan, ettei syö kanssamme, koska söi jo töissä.
Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että söi silloin kun jotain oli tarjolla. Tämä vaan innosti sitä työpaikan leipasijaa.
Yritin ensin näristi ehdottaa, että ottaisi meidän kanssa edes salaattia, mutta ei.
Piti oikeasti ärähtää, että nyt mietit, kuka on se sun läheinen, jonka kanssa haluat jakaa ruokailuhetkesi.
Tai sitten vaan ylireagoit asioihin? En minä pitäisi noita sanomisia mitenkään negatiivisina.
Kovin kiva, kun joku tuo leipomuksia töihin. Ikävää, jos pitää muiden reaktioita noin helposti piilovittuiluna.
Jos minä esimerkiksi sanon työkaverille, että miten sä jaksatkin leipoa, niin tarkoitan just täsmälleen sitä. Mulle mikä tahansa leipominen on hirveä projekti, jonka tulokset saa yleensä haudata kaikessa hiljaisuudessa takapihalle. Toisen leipomistaitojen päivittely ei siis todellakaan ole vttuilua, ei piilo- eikä muuta, vaan ihan todella tarkoitan sitä mitä sanon.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset on tässäkin ihan hirveitä. Toinen lukunsa on myös nuo jotka loukkaantuvat kun "pakkohan se on nyt syödä ja dieetti meni pilalle kiitos vaan!" :,D juu ei ole pakko syödä, ei leipoja edes nää kuka niitä syö eli ei siitä loukkaannu! Eivät vaan itse hillitsee itseään.
Entä sitten, vaikka olisi "pelkkä" itsehillintäongelma? Et ole ymmärtänyt, että painonhallinta on monelle oikeasti vaikea ja kipeä asia? Ei työpaikoilla tyrkytetä viinaakaan alkoholistille tai tupakkaa ex-sauhuttelijalle; mitä varten sokerirasvamössöä on ok tuputtaa joka paikassa paino-ongelmaisille ja syömishäiriöisille? Ja naureskella vaan päälle että oma on ongelmasi?
Alue: Aihe vapaa
Tuoko kukaan töihin myytäviä pullia esim. lapsen urheilujoukkueen tukemiseksi. Näin naapuritiimin kahvihuoneessa kakkukuvullisen tarjottimen täynnä muffinseja, kuvussa kiinni lappu 2 €.