Lue keskustelun säännöt.
Työtön! Miksi et saa töitä?
Otsikko. Ennen kuin alapeukutatte, en tarkoita tuota vittuilumielessä. Itsekin olen juuri työttömäksi jäänyt, joka ei ahkerasta hakemusten lähettelystä huolimatta ole päässyt vielä yhteenkään haastatteluun. Kiinnostaisi kuulla muiden samantapaisessa tilanteessa olevien mielipiteitä siitä, miksi niitä töitä on ihan oikeasti niin hel... vaikeaa saada.
Kommentit (2374)
En ole oikeasti edes hakenut töitä. Mutta nyt päätin, että rupean hakemaan aktiivisesti töitä, monentyyppisiä töitä. Kuusen myyntiä, feissarointia, mitä vain. Töissä ollessa tulee paljon aktiivisemmaksi ja tietysti siinä on sosiaalinen puoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin olla pitkäaikaistyötön. Vielä en ole enkä ole uskaltanut ottaa lopputiliä, koska on vielä visavelkaa.
Haluaisin kuulla jonkun rekrytointi asiantuntijan vastauksen, että miksi tehtävään valitaan ennemmin kolmekymppinen pienten lasten vanhempi tai lapseton kolmekymppinen, jonka kuitenkin kohta arvellaan hankkivan lapsia ja sitten naistyöntekijä on pari vuotta vanhempainvapaalla / mies työntekijä jatkuvasti kotona sairaan lapsen takia, kun jos voisi valita 45-55-vuotiaan lapsettoman ihmisen tai jolla ainakin lapset ovat isoja, jolla ei sen takia ole poissaoloja?
Ylimieliset Elvikset jätetään moneen paikkaan valitsematta, koska luovat huonoa työilmapiiriä ja eripuraa, mikä heikentää koko tiimin työintoa ja motivaatiota.
Kristiina xx kirjoitti:
Haluaisin kuulla jonkun rekrytointi asiantuntijan vastauksen, että miksi tehtävään valitaan ennemmin kolmekymppinen pienten lasten vanhempi tai lapseton kolmekymppinen, jonka kuitenkin kohta arvellaan hankkivan lapsia ja sitten naistyöntekijä on pari vuotta vanhempainvapaalla / mies työntekijä jatkuvasti kotona sairaan lapsen takia, kun jos voisi valita 45-55-vuotiaan lapsettoman ihmisen tai jolla ainakin lapset ovat isoja, jolla ei sen takia ole poissaoloja?
Ei kysymys välttämättä ole iästä. Kumpaakin ikäryhmää palkataan kyllä, jos profiili sopii hyvin avoimeen tehtävään.
Korkeamman tason tehtäviin palkataan helposti hieman vanhempia. (Asiantuntijat, päälliköt ja johtajat)
Alemman tason tehtäviin otetaan mielellään kasvamaan nuorempia tulevaisuuden lupauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertaisesti siksi, että se 45-55 vuotias tulee asenteella että minä teen tätä ja vain tätä. Se nuorempi haluaa oppiakin uutta ja vaihdella tehtäviä.
Kristiina xx kirjoitti:
Haluaisin kuulla jonkun rekrytointi asiantuntijan vastauksen, että miksi tehtävään valitaan ennemmin kolmekymppinen pienten lasten vanhempi tai lapseton kolmekymppinen, jonka kuitenkin kohta arvellaan hankkivan lapsia ja sitten naistyöntekijä on pari vuotta vanhempainvapaalla / mies työntekijä jatkuvasti kotona sairaan lapsen takia, kun jos voisi valita 45-55-vuotiaan lapsettoman ihmisen tai jolla ainakin lapset ovat isoja, jolla ei sen takia ole poissaoloja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- jos nyt ajatellaan, että pääsisin tänne teidän varastoon töihin niin toki toivoisin että olisin näyttänyt sitten ja miten hyvä ja luotettava olen ja olisin ehkä löytänyt teiltä vähän vastuullisempia hommia mutta sinällään, koska minulla on täällä Perähikiällä koti ja avopuoliso ja niin tuskin sen kauemmas täältä olen suunnannut.
Kiitos, tässä oli ihan toteuttamiskelpoinen (ja jokaisen muokattavissa oleva) idea koskien "missä näet itsesi viiden vuoden päästä?" -kysymykseen.
Muuten ihan ok vastaus, kunhan jättää pois tuon osuuden jossa heti kättelyssä, ennenkun on edes työtä saanut, kertoo että ei mua kiinnosta tämä työ oikeasti, ja ihan muualle mä tähtään kun tähän duuniin mitä nyt haen.
Mitä se muuten noin rekrytoijan näkökulmasta tarkoittaa, että "työ kiinnostaa oikeasti"? Pitääkö siitä työstä olla niin kiinnostunut, että tekisi sitä vaikka ilmaiseksi, jos oma talous sallisi?
Minulla ainakin on elämässäni vaikka mitä kiinnostavaa projektia, ja työtä tarvitsisin lähinnä vain rahoittaakseni elämäni. Siitä huolimatta kyllä siinä eroa on, mitä työtä mieluummin tekisin. Riittääkö kiinnostukseksi se, että kun kerran töitä on tehtävä niin tämä teidän paikka on paras vaihtoehto?
Vai riittääkö ihan jo se, että tekee työtä, mitä tahansa työtä, mieluummin kuin on työttömänä?
Vai saako sitä noin monimutkaisesti edes ajatella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yli 50v. työnhakijat eivät kelpaa työnantajille? Kokemusta ja työmoraalia löytyy. Pelkäävätkö kokeneita työläisiä, jotka osaavat ja uskaltavat pitää puoliansa?
Työelämä ja sen säännöt ovat menneet valovuosia eteenpäin siitä, kun nykyiset 50-vuotiaat astuivat työelämään. Omalla kokemuksellani voin sanoa, että nuo viisikymppiset ovat kaikista paskimpia työkavereita. Nykyinen työpari esimerkiksi hoitaa kaikki henkilökohtaiset puhelunsa työajalla, lapset (minun ikäiset siis, about 23-27 -vuotiaat) soittelevat päivittäin parikin kertaa ja siinä kerrataan kuulumiset, kaikista työkavereista ja heidän ostoistaan pitää jupista ja juoruta ("mihin tuokin muka tällaista tarvitsee, eikö se just viimeksi kaksi vuotta sitten saanut uudet", "tuokin niin taitava perseennuolija että ylennyksen sai"), työnantajaa on piru ja kaikenlainen työtehon mittaaminen on kyttäystä ja kyykyttämistä. Itse tiedetään aina paremmin kuin muut, toisaalta taas vähätellään jatkuvasti itseään ja omaa osaamista ("ei näin vanhaan päähän mene enää uutta tietoa heh heh"), tauot venyy, työaikaleimausten kanssa kikkaillaan ja työtahti on vaan ihan järkyttävän hidas. Siinä missä minä teen pari tuntia töitä omalla normaalitahdillani, on työkaveri saanut ehkä aamukahvit keitettyä ja juotua, soiteltua suvun läpi ja avattua koneen.
Aiemmissa työpaikoissa sama juttu, vanhempia ihmisiä joutuu vetämään perässä, kaikkia uudistuksia vastustetaan, mitään ei saisi muuttaa ja heidän oikeutensa pitäisi olla etusijalla. Se on mielettömän raskasta. En nyt sano että kaikki viisikymppiset ovat tällaisia, mutta koska suurin osa on, en itsekään ottaisi mielelläni riskiä rekryssä.
Tässä on myös valitettavasti totuuden siemen. Samanlaista on omalla työpaikalla. Kun jotain uutta toimintatapaa ehdottaa, sieltä tulee " heh, annetaanpa olla, näin me on tehty jo 30 vuotta". Ja nimenomaan sellaisella ylimielisellä ja samalla alentuvalla tyylillä.
Kaavoihin todella on kangistuttu, ja kaikki puhe on mäkätystä siitä kuinka nykyään kaikki on huonommin kuin ennen ja kaikkit tehdään väärin. Tehokkuusvaatimus on aivan liikaa, ja katkeruus paistaa kilsan päähän.
On teillä siellä Sanoman toimituksessa jännät aloitukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus aloituksen kysymykseen. Syy työn saamattomuuteen melkeinpä aina siinä, että kilpailu työpaikoista on niin kovaa. Joku jää aina rannalle. Se, että jää rannalle, ei välttämättä tarkoita sitä, että on huono.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- kun kysytään omista mielenkiinnon kohteista ei tule mitään mieleen / kun kysytään mitä haluaisi tehdä 5v päästä työelämässä ei osaa sanoa mitään / kun kysytään onko kysyttävää - ei ole mitään kysyttävää / on ihan yli-innostunut ja osoittaa suurta pätemisen tarvetta / haukkuu edellistä työpaikkaa
Tällaisia pieniä yksityiskohtia, jotka ratkaisevat kun tosiaan vain yksi saa sen työpaikan.
Ihan hyviä juttuja sinulla tuossa oli, enkä täysin kommenttiasi lyttää, mutta nuo syyt raakata työntekijä eivät ole hakijalle ihan niin helppoja kuin luulet. Esim. minulla on yleensä noin viisi kysymystä valmiiksi mietittynä. Usein ne aiheet ovatkin tulleet jo selviksi haastattelun aikana, joten niitä on turha toistaa.
Kun on ollut useamman vuoden työttömänä, niin kysymys seuraavan viiden vuoden suunnitelmista voi tuntua hyvinkin utopistiselta. Jos en edes tiedä, saanko kyseisen työn tai mitä siinä todellisuudessa viiden vuoden aikana oppii, niin mitä voin sanoa tulevaisuudesta? Moni pieni firma on sellainen, ettei siellä edes ole kehittymisen mahdollisuuksia, tai vaikka olisikin, niin aivan ulkopuolisen on vaikea arvioida, millaisia ne ovat. Ei kaikilla firmoilla ole niin hyvä nettisivuja, että sieltä voi kyseisiä asioita selvittää. Toki tuossa tilanteessa voi jotain valehdella, mutta siinä voi käydä niin, että vaikuttaakin ammattitaidottomalta (jos ei osaa sanoa sellaista asiaa, joka on toteutettavissa).
Yli-innokkuus voi johtua ihan siitä, että vihdoinkin, monien kuukausien jälkeen, pääsee haastatteluun. Miksi siitä pitää rankaista? Et ehkä ymmärrä ollenkaan, miltä pitkäaikaistyöttömästä haastattelukutsu tuntuu. Se tuntuu ihan erilaiselta kuin ihmisestä, joka on jo töissä ja vain huvikseen kokeilee uuden paikan hakemista, ja jolla ei ole mitään menetettävää. Jos et yhtään ymmärrä työtöntä, niin ehkä sinun ei pidä edes kutsua häntä haastatteluun.
Mitä haluaisit tehdä 5v päästä (työelämässä) ?
Ihan kelpo vastauksia on ollut esim.
- varastotyö on kyllä mun juttu. Tykkään järjedtelmällisyydestä ja siitä että see liikkua kun tekee työtä, sen takia en koulussakaan oikein jaksanut istua ja opiskella.Tai ihan mitä vaan mistä näkee, että työnhakija edes tietää mitä työpaikkaa hakee. Meillä tosin on ihan Ok ja positiivista, jos kertoo vaikkap että
- Mä haluaisin joskus vielä pitää omaa koirahoitolaa ja olla siinä yrittäjänä (ei mekään haluta välttämättä ketään seuraavaksi 30 vuodeksi meidän varastoon jumittaa)
Kysyttäisiinkin noin että mitä haluaisit tehdä. Mutta kun se kysymys ainakin minulle esitetään muodossa "missä näet itsesi viiden vuoden päästä"? Pöh, ei minulla mitään ennustajaeukon lahjoja ole tuohon vastatakseni! Ei ole taikapeiliä, ja kahvinporoista en osaa katsoa. Mikä sinusta sitten tuohon kysymykseen olisi oikea vastaus?
En ole se, ketä kommentoit, mutta minulla on teoria tästä kysymyksestä: Hyvä vastaus paljastaa haastattelijalle sen, että et ole masentunut ja toivoton henkilö jolla on pinttynyt looserin identitetti. Toki pitää olla realistinen haaveissaan, mutta kaikki aidolta vaikuttava innostuneisuus on puoleensa vetävää.
Sitten voidaan filosofoida, mitä todellista merkitystä yhdellä vastauksella yhdentekevään kysymykseen tulisi olla työnsaannin kannalta.
Meillä olisi tässä siis avoinna puolen vuoden määräaikainen hyllyttäjän pesti, mutta kerro ensin missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua.
Meillä olisi tässä puolen vuoden hyllyttäjän pesti.
= oikeasti riittää että näemme, että hakija on ’täyspäinen ja sisäsiisti’.
Max Muutama ihminen haastatellaan, mutta mitä kysyä?
Mikä oikeasti olisi kiinnostavaa työnantajalle: onko sulla alko-ongelmaa / saikutatko / onko lapsia jotka paljon kipeenä / onko sulla terveysongelmia / varastatko - ei niitä mitään saa kysyä (tietenkään).
Mitä kysyä ?
No mitä oot tehnyt ennen ?
Ok, selvä tämä röökiltä haiseva rikkinäisissä verskoissa haastatteluun tuleva - ei jatkoon.
Ok, tämä suht siistin oloinen, joka osaa katsoa onko päiväys vanhentumassa - valitaan hänet.
Mutta ei sitä haastattelua voi oikein pitää kahden minuutin mittaisena, joten jotain on kysyttävä, ja silloin tulee helposti myös hieman epäolennaisua kysymyksiä. Jos siitä nokkaannut, niin ehkäpä sun ei meidän hyllyttäjäksi kuulukaan päästä?
Ongelma taas tässäkin ketjussa on se, että ihmiset ajattelevat työn halua ihan erilaisista lähtökohdista Kaj os olet 30v KTM ja haet uraan sopivaa työtä tai 20v sitten kauppaopistosta valmistunut pätkätyöläinen, joka hakee työtä saadakseen elatukseen perheelleen niin työpaikat ja oikeat vastaukset/olennaiset asiat mitkä vaikuttaa haastattelussa on koko lailla erit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- kun kysytään omista mielenkiinnon kohteista ei tule mitään mieleen / kun kysytään mitä haluaisi tehdä 5v päästä työelämässä ei osaa sanoa mitään / kun kysytään onko kysyttävää - ei ole mitään kysyttävää / on ihan yli-innostunut ja osoittaa suurta pätemisen tarvetta / haukkuu edellistä työpaikkaa
Tällaisia pieniä yksityiskohtia, jotka ratkaisevat kun tosiaan vain yksi saa sen työpaikan.
Ihan hyviä juttuja sinulla tuossa oli, enkä täysin kommenttiasi lyttää, mutta nuo syyt raakata työntekijä eivät ole hakijalle ihan niin helppoja kuin luulet. Esim. minulla on yleensä noin viisi kysymystä valmiiksi mietittynä. Usein ne aiheet ovatkin tulleet jo selviksi haastattelun aikana, joten niitä on turha toistaa.
Kun on ollut useamman vuoden työttömänä, niin kysymys seuraavan viiden vuoden suunnitelmista voi tuntua hyvinkin utopistiselta. Jos en edes tiedä, saanko kyseisen työn tai mitä siinä todellisuudessa viiden vuoden aikana oppii, niin mitä voin sanoa tulevaisuudesta? Moni pieni firma on sellainen, ettei siellä edes ole kehittymisen mahdollisuuksia, tai vaikka olisikin, niin aivan ulkopuolisen on vaikea arvioida, millaisia ne ovat. Ei kaikilla firmoilla ole niin hyvä nettisivuja, että sieltä voi kyseisiä asioita selvittää. Toki tuossa tilanteessa voi jotain valehdella, mutta siinä voi käydä niin, että vaikuttaakin ammattitaidottomalta (jos ei osaa sanoa sellaista asiaa, joka on toteutettavissa).
Yli-innokkuus voi johtua ihan siitä, että vihdoinkin, monien kuukausien jälkeen, pääsee haastatteluun. Miksi siitä pitää rankaista? Et ehkä ymmärrä ollenkaan, miltä pitkäaikaistyöttömästä haastattelukutsu tuntuu. Se tuntuu ihan erilaiselta kuin ihmisestä, joka on jo töissä ja vain huvikseen kokeilee uuden paikan hakemista, ja jolla ei ole mitään menetettävää. Jos et yhtään ymmärrä työtöntä, niin ehkä sinun ei pidä edes kutsua häntä haastatteluun.
Mitä haluaisit tehdä 5v päästä (työelämässä) ?
Ihan kelpo vastauksia on ollut esim.
- varastotyö on kyllä mun juttu. Tykkään järjedtelmällisyydestä ja siitä että see liikkua kun tekee työtä, sen takia en koulussakaan oikein jaksanut istua ja opiskella.Tai ihan mitä vaan mistä näkee, että työnhakija edes tietää mitä työpaikkaa hakee. Meillä tosin on ihan Ok ja positiivista, jos kertoo vaikkap että
- Mä haluaisin joskus vielä pitää omaa koirahoitolaa ja olla siinä yrittäjänä (ei mekään haluta välttämättä ketään seuraavaksi 30 vuodeksi meidän varastoon jumittaa)
Kysyttäisiinkin noin että mitä haluaisit tehdä. Mutta kun se kysymys ainakin minulle esitetään muodossa "missä näet itsesi viiden vuoden päästä"? Pöh, ei minulla mitään ennustajaeukon lahjoja ole tuohon vastatakseni! Ei ole taikapeiliä, ja kahvinporoista en osaa katsoa. Mikä sinusta sitten tuohon kysymykseen olisi oikea vastaus?
En ole se, ketä kommentoit, mutta minulla on teoria tästä kysymyksestä: Hyvä vastaus paljastaa haastattelijalle sen, että et ole masentunut ja toivoton henkilö jolla on pinttynyt looserin identitetti. Toki pitää olla realistinen haaveissaan, mutta kaikki aidolta vaikuttava innostuneisuus on puoleensa vetävää.
Jaa-a, mikä sit on hyvä vastaus? Kun se hyvä, hienoja tulevaisuuden suunnitelmia sisältävä vastaus voi kertoa vain sen että ihminen on hyvä puhumaan, ei muuta.
Ei kannata aliarvioida haastattelijaa. Se että vaivautuu yrittämään kömpelöstikin kertoo jotain, falski lurittelu kertoo sekin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Saisin töitä, mutta vuorotyötä jota en voi elämäntilanteen takia ottaa vastaan. Pyrin jatkamaan opiskelua, jotta pääsen joskus duunariammatista mukavempiin hommiin.
Opiskelu yleensä kannattaa. Silti ihmettelen kantaasi 'duunarihommiin'. Ehkä sinulla on negatiivista kokemusta niistä. Minulle ne taas sopivat. Luonteeni on sellainen että haluan tehdä käsilläni ja saada näkyvää aikaan, mieluiten omassa rauhassani mutta mukavat työkaverit on tietty myös ok.
Päivän päätteeksi jätän työn työpaikalle lähtiessäni kotiin. Elämänkokemusta on se verran että tiedän jatkavani tällä tyylillä eläkkeelle saakka jos töitä riittää. Palkka on ok ja viihdyn. Muuta en kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, numero 6, kuinka selittäisit työttömyysajan?
Eipä muakaan otettu mihinkään töihin vaikka on työkokemusta, eikä edes paskaduuneihin, ei mihinkään.
Paitsi eräänä päivänä kun kysyin eräästä yrityksestä ottavatko avoimia hakemuksia vastaan, niin kun kerroin taustastani ja työkokemuksestani erikoisella alalla, niin minulle tarjottiin työpaikkaa, pitkän työttömyyden jälkeen. Ja ikääkin jo on...
Paskaduunit...kaikki työ on arvokasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yli 50v. työnhakijat eivät kelpaa työnantajille? Kokemusta ja työmoraalia löytyy. Pelkäävätkö kokeneita työläisiä, jotka osaavat ja uskaltavat pitää puoliansa?
Työelämä ja sen säännöt ovat menneet valovuosia eteenpäin siitä, kun nykyiset 50-vuotiaat astuivat työelämään. Omalla kokemuksellani voin sanoa, että nuo viisikymppiset ovat kaikista paskimpia työkavereita. Nykyinen työpari esimerkiksi hoitaa kaikki henkilökohtaiset puhelunsa työajalla, lapset (minun ikäiset siis, about 23-27 -vuotiaat) soittelevat päivittäin parikin kertaa ja siinä kerrataan kuulumiset, kaikista työkavereista ja heidän ostoistaan pitää jupista ja juoruta ("mihin tuokin muka tällaista tarvitsee, eikö se just viimeksi kaksi vuotta sitten saanut uudet", "tuokin niin taitava perseennuolija että ylennyksen sai"), työnantajaa on piru ja kaikenlainen työtehon mittaaminen on kyttäystä ja kyykyttämistä. Itse tiedetään aina paremmin kuin muut, toisaalta taas vähätellään jatkuvasti itseään ja omaa osaamista ("ei näin vanhaan päähän mene enää uutta tietoa heh heh"), tauot venyy, työaikaleimausten kanssa kikkaillaan ja työtahti on vaan ihan järkyttävän hidas. Siinä missä minä teen pari tuntia töitä omalla normaalitahdillani, on työkaveri saanut ehkä aamukahvit keitettyä ja juotua, soiteltua suvun läpi ja avattua koneen.
Aiemmissa työpaikoissa sama juttu, vanhempia ihmisiä joutuu vetämään perässä, kaikkia uudistuksia vastustetaan, mitään ei saisi muuttaa ja heidän oikeutensa pitäisi olla etusijalla. Se on mielettömän raskasta. En nyt sano että kaikki viisikymppiset ovat tällaisia, mutta koska suurin osa on, en itsekään ottaisi mielelläni riskiä rekryssä.
Tässä on myös valitettavasti totuuden siemen. Samanlaista on omalla työpaikalla. Kun jotain uutta toimintatapaa ehdottaa, sieltä tulee " heh, annetaanpa olla, näin me on tehty jo 30 vuotta". Ja nimenomaan sellaisella ylimielisellä ja samalla alentuvalla tyylillä.
Kaavoihin todella on kangistuttu, ja kaikki puhe on mäkätystä siitä kuinka nykyään kaikki on huonommin kuin ennen ja kaikkit tehdään väärin. Tehokkuusvaatimus on aivan liikaa, ja katkeruus paistaa kilsan päähän.
Kommentoin molempia edellisiä kommentteja:
On vähäjärkistä dissata työtovereidensa työelämän ymmärrystä sillä että "työelämän pelinsäännöt ovat muuttuneet sen jälkeen kun he aloittivat työelämän". Nämä keski-ikäiset kun ovat juuri sen muutoksen moottori ja aiheuttaja ja hyvänen aika, he ovat työssä ja työelämässä ihan itse! Miten h***ssä joku kuvittelee olevansa uniikki lumihiutale ihan eri universumissa kuin iäkkäämpi työtoverinsa.
Ja joidenkin nuorten ihmisten naivit käsitykset keski-ikäisten muutosvastarinnasta lähinnä naurattavat. 30-vuotiseen työuraan mahtuu 30 firman kevätorganisaatiota ja yhtä monta syysorganisaatiota ja monen monta erilaista tapaa tehdä ja organisoida joku asia. Se että asiat ovat nuorille uusia ja jännittäviä, ei vähennä sen arvoa, että joku tietää ja muistaa miten kävi kun tätä viimeksi kokeiltiin. Kyllä, joskus harvoin asiat muuttuvat oikein todella. Nuori työntekijä ei edes tunnista milloin kyseessä on oikea muutos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- jos nyt ajatellaan, että pääsisin tänne teidän varastoon töihin niin toki toivoisin että olisin näyttänyt sitten ja miten hyvä ja luotettava olen ja olisin ehkä löytänyt teiltä vähän vastuullisempia hommia mutta sinällään, koska minulla on täällä Perähikiällä koti ja avopuoliso ja niin tuskin sen kauemmas täältä olen suunnannut.
Kiitos, tässä oli ihan toteuttamiskelpoinen (ja jokaisen muokattavissa oleva) idea koskien "missä näet itsesi viiden vuoden päästä?" -kysymykseen.
Muuten ihan ok vastaus, kunhan jättää pois tuon osuuden jossa heti kättelyssä, ennenkun on edes työtä saanut, kertoo että ei mua kiinnosta tämä työ oikeasti, ja ihan muualle mä tähtään kun tähän duuniin mitä nyt haen.
Mitä se muuten noin rekrytoijan näkökulmasta tarkoittaa, että "työ kiinnostaa oikeasti"? Pitääkö siitä työstä olla niin kiinnostunut, että tekisi sitä vaikka ilmaiseksi, jos oma talous sallisi?
Minulla ainakin on elämässäni vaikka mitä kiinnostavaa projektia, ja työtä tarvitsisin lähinnä vain rahoittaakseni elämäni. Siitä huolimatta kyllä siinä eroa on, mitä työtä mieluummin tekisin. Riittääkö kiinnostukseksi se, että kun kerran töitä on tehtävä niin tämä teidän paikka on paras vaihtoehto?
Vai riittääkö ihan jo se, että tekee työtä, mitä tahansa työtä, mieluummin kuin on työttömänä?
Vai saako sitä noin monimutkaisesti edes ajatella?
Työ kiinnostaa= jos haetaan hyllyttäjää, se hyllyttäjän työ kelpaa.
Ei tarvii omistaa elämäänsä työlle, kunhan tekee töissä enimmäkseen töitä
Ei ajattele (jo hakiessaan) että ekan kuukauden jälkeen siirryn työnjohdon assariksi ja puolen vuoden päästä johdan koko lafkaa.
Eli teet sen työn, ja vain sen työn, johon sinut on palkattu. Piste.
Joskus kun johonkin helppoon työhön palkataan joku "ylikoulutettu" tai "ylikokenut" tyyppi, tai muuten hankala tyyppi, muistuttaa hän päivittäin, alkaen päivästä yksi, työkavereitaan kuinka hän on aiemmin tehnyt sitä ja tätä, ja yrittää luistaa työstä vedoten entiseen työhistoriaansa/osaamiseensa/johonkin muuhun, ryhtyen omatoimisesti työnjohtajaksi, vaikka hänet on palkattu hyllyttäjäksi ja siitä hänelle palkkaa maksetaan.
Onneksi näitä asennevammaisia on kuitenkin harvassa.
Joskus kun johonkin helppoon työhön palkataan joku "ylikoulutettu" tai "ylikokenut" tyyppi, tai muuten hankala tyyppi, muistuttaa hän päivittäin, alkaen päivästä yksi, työkavereitaan kuinka hän on aiemmin tehnyt sitä ja tätä, ja yrittää luistaa työstä vedoten entiseen työhistoriaansa/osaamiseensa/johonkin muuhun, ryhtyen omatoimisesti työnjohtajaksi, vaikka hänet on palkattu hyllyttäjäksi ja siitä hänelle palkkaa maksetaan. Onneksi näitä asennevammaisia on kuitenkin harvassa.
Eikö se sitten ole äärimmäisen hienoa, että meitä työttömiä yliopistoihmisiä ei palkata noihin sinun hyllytyshommiisi?
Vierailija kirjoitti:
Joskus kun johonkin helppoon työhön palkataan joku "ylikoulutettu" tai "ylikokenut" tyyppi, tai muuten hankala tyyppi, muistuttaa hän päivittäin, alkaen päivästä yksi, työkavereitaan kuinka hän on aiemmin tehnyt sitä ja tätä, ja yrittää luistaa työstä vedoten entiseen työhistoriaansa/osaamiseensa/johonkin muuhun, ryhtyen omatoimisesti työnjohtajaksi, vaikka hänet on palkattu hyllyttäjäksi ja siitä hänelle palkkaa maksetaan. Onneksi näitä asennevammaisia on kuitenkin harvassa.
Eikö se sitten ole äärimmäisen hienoa, että meitä työttömiä yliopistoihmisiä ei palkata noihin sinun hyllytyshommiisi?
Kokemukseni mukaan yliopistoura ei poista kaikilta tilannetajua eikä myöskään aina aiheuta sitä että aina pitää mennä se kipeä ja suuri ego edellä. Eli tuskin voi yleistää.
J.K. En ole tuo, kenelle vastasit.
Yliopistoihminen = ihminen, joka on tehnyt ikänsä hommia julkisella sektorilla.
Onkohan julkiselta yksityiselle siierymisessä ihan joku erityinen kynnys? Ja missä päässä se kynnys on?
Eihän sitä itse kysytä, aloitehan tulee yleensä työnantajalta/esimieheltä.